Lue keskustelun säännöt.
Väkivaltaisesta suhteesta irtaantuminen. Tämä on ristiriitaisten tunteiden kanssa kamppailua. Mies lupaa muuttuvansa.
12.08.2020 |
Elän nyt jossain henkilökohtaisessa helvetissä hyvin monenlaisten tunteiden kanssa.
Yritän vahvasti pitää järjen päässä, etten sortuisi uudestaan miehen luokse. Yritän muistella kaikkea niitä kokemuksia, joiden takia päädyin nyt turvakotiin.
Todella pitkään olen ollut ahdsitunut ja masentunut, epämääräisesti tuntenut olevani loukussa omassa kodissani. Kliseisesti kerrottuna olen tosiaan enää varjo itsestäni.
Henkinen väkivalta on saanut irsetunnon heikoksi, olen alistuvainen ja pelokas. Pidän itseäni tyhmänä ja järjenvastaisena ihmisenä monesta syystä. Sen takia, että mies on syöttänyt näitä sanoja ja halveksinut.
Myöskin sen takia, että olen ylipäätänsä suostunut moiseen käytökseen enkä ole pystynyt pitämään rajoistani kiinni.
Fyysinen väkivalta on ollut aika rajua myöskin kun vertaa kuinka lyhyessä ajassa sitä on ollut aika usein ja se alkoi kuristamisella.
Viimeinen niitti oli kun päähän kohdistui sen verran kova lyönti, että vaatii useita lääkärikäyntejä. Pahemminkin olisi voinut sattua joten toisaalta siinä iskussa oli myös onnea ja sain voimaa turvautua viimein konkreettisesti ammattiauttajien puoleen.
Tunteet vaihtelee surusta vihaan, ahdistukseen, pelkoon selviytymisestä, sekä minun että miehen. Mitä jos ylireagoin, mitä jos hän muuttuisikin. Totuus kuitenkin on, että hän ei ole muuttunut vaikka on ennenkin luvannut.
Nyt kuitenkin itkee, hokee rakastavansa, on niin pahoillaan, on vihainen itselleen, haluaa muutoksen, tahtoo vaikka kosia, ihan mitä vaan, antaa ihan kaikkensa, että palaisin. Sanoo, että sai nyt opetuksen ja pyytää minua vain palaamaan kotiin.
Tätä olen kuunnellut eilisestä saakka, hän anelee ja on tuskissaan. Vetoaa hänen lapsiinsa, ettei kestä jos me eroamme kun lapsetkin kärsivät kun olen ollut niin hyvä heitäkin kohtaan. Uhkailee heittävänsä tavarani pihalle jos joutuu lapsilleen kertomaan minun päätöksestäni lähteä. Sitten taas anelee ja pyytelee anteeksi.
Yritän olla kylmä ja olla päättäväinen. Silti välillä tulee vierotusoireita ja tahtoisin uskoa,
Kaikkeen tähän liittyy myös vahvasti alkoholi, ilman sitä ei ole fyysistä väkivaltaa. Mitä jos hän ei enää juokaan ja päättää laittaa korkin kiinni? Alamme urheilemaan ja vietämme normaalia elämää. En halua päihteitä elämääni näin vahvasti, olen itsekin sortunut juomaan enemmän ja siitäkin poden syyllisyyttä.
Kuitenkin henkinen väkivalta varmaan jatkuisi vaikka iskuja ei enää tulisi eikä viinaa käyttäisi.
Pää on täynnä ajatuksia laidasta laitaan.
Onneksi täällä saa olla ja saan tukea tilanteeseen, olen vasta alkumetreillä kuitenkin ja vasta rauhoitun yksikseni.
Kertokaa kokemuksia, neuvoja yms. Monilla on varmasti samankaltainen tilanne, jos ketjuun eksyy niin kuuntelen mielelläni myös elämästänne väkivaltaisessa suhteessa.
Kommentit (136)
Tällä hetkellä tuntuu kyllä hyvin uupuneelta ja ajatuksissa päällimmäisenä on viha ja inho.
Olen vihainen siitä kuinka käsittämättömän tyhmä olen voinut olla? Miten olen voinut oikeasti kohdata ja sietää alusta asti jo selviä merkkejä miehen junttiudesta ja narisistisuudesta.
Mietin hyvin paljon tapaamistamme ensimmäisen kerran. En oikeastaan tahtonut muuta kuin seksiseuraa pitkästä aikaa kun juhlimassa olin kovan työputken jälkeen. Miehellä oli paljon murheita ja stressiä, oli selvästi ahdistunut ja sai seurastani piristystä. Olin liian utelias ja myötätuntoinen eikä tarkoituksena kuitenkaan ollut kehittää mitään vakavampaa. Se oli vain ajanvietettä enkä osannut odottaa lopputulosta.
Lopulta hän vain onnistui koukuttamaan, onnistui rikkomaan ennakkoluulojani ja muuttamaan arvojani sekä käsityksiä. Annoin vain ajan kulua ja olin loukussa enkä enää kuunnellut hälytysmerkkejä missään muodossa vaikka ne voimakkaasti soivat useinkin.
Hävettää paljon.
Ei se, että menetin työt, terveyden ja itseni mutta menetin myös paljon ihmisiä elämästäni.
En elänyt arvojeni mukaisesti ja se kaduttaa, miksi menin muuttaamaan itseäni jonkun toisen ihmisen vuoksi. Mies on muutenkin aika keskenkasvuinen ja pitää itseään kovana ihmisenä ja jostain syystä myös viehättyy rikollisuudesta. En todellakaan ymmärrä miten pystyin sokaistumaan sellaiseen ihmiseen enkä kyllä aluksi tiennytkään mitä hän todella on. Merkkejä kyllä oli mutta valitettavasti vähättelin omaa arviointikykyäni.
Pystyykö tässä luottamaan edes itseensä enää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä pitkästä aikaa. Oli pakko lukea vanhoja ketjujani läpi ja syventyä asioiden äärelle siitä kuinka huonosti tuolloin voin.
Kiitos suuresti teidän tuesta ja avusta tuona aikana. <3
Ehkä tästä ketjusta on jollekin vertaistukea ja haluaisin kertoa miten kävi kun lähdin turvakodista pois.
Olin siellä viikon ja tunteet heittelivät kyllä laidasta toiseen. Kerroin rehellisesti ohjaajille tuntemuksistani ja tilanteestani. Tuli sitten päivä kun alkoi ahdistamaan, sillä päättivät tehdä lastensuojeluun ilmoituksen. Menin siitä aivan sekaisin vain sen takia koska en halunnut lapsien millään tavoin kärsivän miehen ja minun välisistä asioista, lisäksi pelotti muutenkin moni asia. Kerroin miehelle eikä hän suuttunnut, kertoi ymmärtävänsä ja kysyi haluaisinko palata jo kotiin. Sanoi ymmärtävänsä myös, että me eroamme ja voin katsoa rauhassa asuntoa ja lähteä.
Pitkän keskustelun jälkeen päätin sitten lähteä "kotiin". Aloin etsimään asuntoa, sain työpaikankin tuosta kahden viikon päästä ja aloitin täyspäiväisen työnteon. Mies aneli takaisin, kertoi muuttuvansa (jätti alkoholin, aloimme urheilemaan), jota nyt kesti ehkä pari viikkoa. Aloin olemaan kuitenkin toivon ja ahdistunut, en tiennyt mitä tehdä, jäänkö vai lähdenkö.
Lopulta tuli ilta kun mies oli minusta järkyttävän mustasukkainen, hävetti ystävieni nähden hänen kontrollin halunsa kun juttelin jollekin miespuoliselle kaverille. Lisäksi hän löi minua päästyämme kotiin. Syytä en tiennyt, liekö se mustasukkaisuus. .
Alkoi taas purkaantua, tuli henkistä väkivaltaa, uhkailuja jne. Mies meni täysin sekaisin. Alkoi pettämään koska "emmehän me ole yhdessä", jopa iski ystäviäni ja yhden kanssa päätyi sänkyyn. Oli oikeassa mutta se tuntui kuitenkin pahalta. Oli rankat viikot tuolloin.
Lähdin yhtenä päivänä niin, ettei hän tiennyt kun oli töissä, pakkasin tavarani ja lähdin sanomatta mitään.
Tämän jälkeen kun sain ystävältäni apua niin hänkin kääntyi miehen puoleen, olivat sitten yhdessä viikonloput samalla kun minä kerroin surustani ja ahdistuksestani tuolle ystävälleni. Hän väitti niin kivenkovaa, ettei hän ole muuta kuin vain miehen kanssa kun yhden projektin vuoksi.
Selvisi sitten tietenkin sekin, että pyysi luokseen kahville, kertoi minun henkilökohtaisia asioita miehelle. Heitin sitten senkin "ystävän" helvettiin. Oli kyllä todella synkkää aikaa mutta pääsin onneksi lopulta pois.
Töissä alkoi menemään aika huonosti, en edes pitänyt työstäni, sain masennusdiagnoosin ja lääkkeet. Lopetin työt, lähdin kouluttautumaan haluamalleni alalle, muutin pois koko kaupungista ja aloitan terapian.
Eli lopulta kaikki on ihan hyvin. On traumakäyttäytymistä mutta selviän kun tiedän, että voin keskustella näistä ammattilaisten kanssa, selviän hitaasti mutta varmasti. :)
Tässä sitten eteenpäin mennään.
Niin ja mies on tietenkin jo uudessa suhteessa ollut melkein heti erottuamme, edelleen haikailee perääni välillä mutta en noteeraa häntä. Pahoin pelkään uuden puolesta mutta se on hänen tarina meidän muiden joukossa, en voi varoittaa häntä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä pitkästä aikaa. Oli pakko lukea vanhoja ketjujani läpi ja syventyä asioiden äärelle siitä kuinka huonosti tuolloin voin.
Kiitos suuresti teidän tuesta ja avusta tuona aikana. <3
Ehkä tästä ketjusta on jollekin vertaistukea ja haluaisin kertoa miten kävi kun lähdin turvakodista pois.
Olin siellä viikon ja tunteet heittelivät kyllä laidasta toiseen. Kerroin rehellisesti ohjaajille tuntemuksistani ja tilanteestani. Tuli sitten päivä kun alkoi ahdistamaan, sillä päättivät tehdä lastensuojeluun ilmoituksen. Menin siitä aivan sekaisin vain sen takia koska en halunnut lapsien millään tavoin kärsivän miehen ja minun välisistä asioista, lisäksi pelotti muutenkin moni asia. Kerroin miehelle eikä hän suuttunnut, kertoi ymmärtävänsä ja kysyi haluaisinko palata jo kotiin. Sanoi ymmärtävänsä myös, että me eroamme ja voin katsoa rauhassa asuntoa ja lähteä.
Pitkän keskustelun jälkeen päätin sitten lähteä "kotiin". Aloin etsimään asuntoa, sain työpaikankin tuosta kahden viikon päästä ja aloitin täyspäiväisen työnteon. Mies aneli takaisin, kertoi muuttuvansa (jätti alkoholin, aloimme urheilemaan), jota nyt kesti ehkä pari viikkoa. Aloin olemaan kuitenkin toivon ja ahdistunut, en tiennyt mitä tehdä, jäänkö vai lähdenkö.
Lopulta tuli ilta kun mies oli minusta järkyttävän mustasukkainen, hävetti ystävieni nähden hänen kontrollin halunsa kun juttelin jollekin miespuoliselle kaverille. Lisäksi hän löi minua päästyämme kotiin. Syytä en tiennyt, liekö se mustasukkaisuus. .
Alkoi taas purkaantua, tuli henkistä väkivaltaa, uhkailuja jne. Mies meni täysin sekaisin. Alkoi pettämään koska "emmehän me ole yhdessä", jopa iski ystäviäni ja yhden kanssa päätyi sänkyyn. Oli oikeassa mutta se tuntui kuitenkin pahalta. Oli rankat viikot tuolloin.
Lähdin yhtenä päivänä niin, ettei hän tiennyt kun oli töissä, pakkasin tavarani ja lähdin sanomatta mitään.
Tämän jälkeen kun sain ystävältäni apua niin hänkin kääntyi miehen puoleen, olivat sitten yhdessä viikonloput samalla kun minä kerroin surustani ja ahdistuksestani tuolle ystävälleni. Hän väitti niin kivenkovaa, ettei hän ole muuta kuin vain miehen kanssa kun yhden projektin vuoksi.
Selvisi sitten tietenkin sekin, että pyysi luokseen kahville, kertoi minun henkilökohtaisia asioita miehelle. Heitin sitten senkin "ystävän" helvettiin. Oli kyllä todella synkkää aikaa mutta pääsin onneksi lopulta pois.
Töissä alkoi menemään aika huonosti, en edes pitänyt työstäni, sain masennusdiagnoosin ja lääkkeet. Lopetin työt, lähdin kouluttautumaan haluamalleni alalle, muutin pois koko kaupungista ja aloitan terapian.
Eli lopulta kaikki on ihan hyvin. On traumakäyttäytymistä mutta selviän kun tiedän, että voin keskustella näistä ammattilaisten kanssa, selviän hitaasti mutta varmasti. :)
Tässä sitten eteenpäin mennään.
Niin ja mies on tietenkin jo uudessa suhteessa ollut melkein heti erottuamme, edelleen haikailee perääni välillä mutta en noteeraa häntä. Pahoin pelkään uuden puolesta mutta se on hänen tarina meidän muiden joukossa, en voi varoittaa häntä.
Ap
Onnea siitä, että pääsit eroon mokomasta! Arvostan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos :)
Olipa kylläkin todella pitkä ja kivikkoinen tie päästä suhteesta pois. Nyt se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta, sillä en koskaan ottaisi häntä takaisin ja koko mies etoo minua suuresti. Nuolen vieläkin haavojani mutta ehdottomasti alan olemaan voiton puolella ja saanut rakennettua omaa elämääni toivottuun suuntaan. Olen joskus hyvin ylpeä itsestäni.
Ap
Hienoa, ap! Pidä huolta itsestäsi ja ole itsellesi lempeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattele yhdessäoloanne viivana. Se on alkanut jostain. Millainen mies oli alussa?
Nyt ajattele sitä hetkeä viivalla, kun ensimmäisen kerran tuntui, ettei kaikki ole ihan kohdallaan? Osaatko nimetä sen kohdan vai onko väkivalta (henkinen tai fyysinen) hiipinyt suhteeseen huomaamatta?
Ajattele sitten sitä hetkeä viivalla, jolloin olet ensimmäisen kerran ajatellut, että suhde pitäisi päättää, koska väkivalta on osa sitä? Onko tästä pisteestä pitkä matka nykyhetkeen?
Huomaatko yhteisiä piirteitä näissä tilanteissa? Toimiiko mies aina samoin ennen ja jälkeen väkivaltatilanteiden? Oletko itse toiminut aina samoin esim. etsien syytä myös itsestäsi? Syy ei ole uhrissa.
Ajattele vielä viivalle tulevaisuuteen piste. Onko se piste, jossa mies on täysin muuttunut, oppinut olemaan jotain muut kuin on? Vai onko se piste, jossa olet päässyt hengestäsi väkivallan uhrina? Vai onko se piste, jossa elät onnellista elämää vapaana näistä menneisyyden pisteistä, jossain muualla, ehkä jonkun muun kanssa?
Olipa kiva kuulla, että olet selvinnyt! Tiedän itsekin mitä se on, kun on tiukasti koukussa kiinni sairaassa suhteessa. Siltikin kun kestää sen kivuliaan irtirepäisyn, niin aika auttaa pääsemään yli eikä enää palaisi takaisin mistään hinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli: mustasukkainen, väkivaltainen mies, jolla naisia riittää. Mitä uutta auringon alla?
Vierailija kirjoitti:
Eli: mustasukkainen, väkivaltainen mies, jolla naisia riittää. Mitä uutta auringon alla?
Se, että ap jätti lopultakin mulkun taakseen ja nauttii auringonnousuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieno kasvutarina! <3 Samaa ei voi sanoa tuosta miehestä ja niistä ihmisistä, jotka jäävät pelaamaan häiriintyneen ihmisen kanssa pelejä.
Kasvun myötä ihminen alkaa tekemään tietoisempia, itselleen hyvää tekeviä valintoja elämässä. Olet rohkea! Menneisyyden haamut saattaa vielä tulla kummitelemaan pitkänkin ajan päästä. Mutta silloin täytyy antaa itselleen anteeksi, ja keskittyä nykyhetkeen sekä tulevaan.
Ei tule muuttumaan, etenkään jos palaat hänen luokseen. Kun saat kunnolla etäisyyttä, näet tilanteen itsekin. Sinnittele nyt vain.
T. Joku, joka on itse joskus ollut se väkivaltainen puoliso
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa että pääsit irti ap! Onneksi teillä ei ollut yhteisiä lapsia. Itse elän suhteessa, jossa henkistä väkivaltaa (haukkumista, mitätöimistä). Lapsille mies on ihan hyvä isä ja tulisi saamaan yhteishuoltajuuden eron jälkeen. En halua sitä lapsille. Olen jotenkin ulkoistanut miehen haukkumisen, enkä enää välitä siitä. Tiedän että tämä on väärin. Mies ei hauku minua lasten kuullen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi annat hänen olla vielä sinuun yhteydessä? Estä puhelimessa, somessa jne.
Täydellisen estämisen sijasta kannattaa käyttää hidasta ja niukkaa vastaamista. Jos kerralla pistää poikki välit väkivaltaiseen niin hän voi tulla tappamaan raivoissaan. Sitkeästi vaan muistuttaa, että olemme nyt eronneet, eikä yhteenpaluuta tule enää koskaan.
Ainakin vuoden ajan kannattaa liikkua ulkona vain muiden ihmisten kanssa ja valoisan aikaan. Tällaista tyyppiä ei saa enää päästää sisään asuntoon. Riskienhallintaa kannattaa nyt ajatella. Alan ammattilaisilta saa varmasti tietoa, mitkä ovat pahimmat riskitilanteet.
Mies on onnistunut viemään sinulta itsetunnon ja arviointikyvyn. Koita asettua tilanteen ulkypuolelle ja mieti miten neuvoisit jotain toista henkilöä toimimaan, joka on samassa tilanteessa? Neuvoisitko häntä palaamaan yhteen väkivaltaisen
miehen kanssa? Mieti myös mitä vastaisit, jos lapsesi kasvattuaan olisi samankaltaisessa tilanteessa ja miettisi palaamista yhteen väkivaltaisen kumppanin kanssa. Varmasti kieltäisit häntä tekemästä näin. Palaamalla yhteen miehen kanssa, estät myös itseltäsi mahdollisuuden löytää kumppanin, joka aidosti rakastaa ja arvostaa sinua ja kohtelee sinua kunnioituksella.
Auttaisiko huonoina hetkinä mielikuvaharjoittelu? Voit miettiä, millainen olisit vaikka kolmen vuoden päästä jos lähdet tai jäät.
Jos jäät, väkivalta jatkuu - ainakin henkinen mutta erittäin todennäköisesti myös fyysinen. Miehesi käyttää alkoholia. Olet pelkkä varjo, minuuttasi on nujerrettu ja painettu maan rakoon vuosia. Heräät katkeruuteen siitä, että elämä on jäänyt elämättä. Olet nujerrettu, nurkkaan ahdettu eläin, säikky, alistuva, hakattu. Et naura enää, et uskalla edes hymyillä. Joka ilta pelkäät miestäsi, pelkäät sanovasi jotain väärin tai edes naurahtavasi. Mikä tahansa voi laukaista väkivallan. Olet pieksetty eläin häkissä.
Toisessa skenaariossa olet lähtenyt, et ole antanut pelon hallita. Olet ottanut ohjakset elämästäsi. Saat elää omannäköistä elämääsi, valita elämääsi ne ihmiset, jotka kunnioittavat sinua, rakastavat, kohtelevat hyvin. Elämä ei ole täydellistä, mutta sinulla on valta joka päivä tehdä siitä parempaa, itsesi näköistä. Sinulla on kokemus: minä USKALSIN lähteä huonosta, alistavasta suhteesta. Minä PÄRJÄÄN. Minä olen ARVOKAS! Saan rakastaa itseäni ja elää hyvää elämää.
Olen elämäni ajan katsonut äitiäni, joka ei uskaltanut lähteä väkivaltaisesta suhteesta, joten tiedän, että ensimmäinen skenaario on juuri tuollainen. Ota hyvä ihminen elämä käsiisi! Miehesi EI muutu. Sitä on aivan turha odottaa. Vain sinä voit nyt tehdä päätöksen, lähteä ja olla katsomatta taakse. Älä anna pelon ohjata!!!
Kiitos vielä kovasti teille neuvoista näin jälkikäteenkin :)
Toivottavasti voin auttaa joskus jos joku lähipiirissäni joutuu vastaavanlaiseen tilanteeseen tai sitten etäältä näin anonyymina.
Tässä tapahtu paljon muutakin välissä mutta niihin ei tarvitse mennä, on todella uskomatonta, että tästäkin on jo yli puolivuotta aikaa. Edelleen päivittäin tulee takautumia, todella pahasti ja joskus on päiviä kun en pääse ylös. Johtunee siitä, että siinä samalla kun heitin miehen elämästäni, heitin myös muut vahingolliset suhteet ja sen lisäksi tein täyskäännöksen monissa muissakin asioissa. Vienyt aika paljon voimia ja olen lähinnä yksikseni mennyt päivä kerrallaan. On kyllä pikkuhiljaa tullut elämääni myös hyviä ihmisiä, voin olla heistä kiitollinen mutta olen vielä melko etäinen enkä kaipaa uusia suhteita, en mitään vakavaa, pelkästään vilpitöntä ystävyyttä jos sellainen minulle suodaan.
Tuosta viimeisimmästä kommentista, jossa neuvottiin, että mitä sanoisit ystävällesi tai lapsellesi vastaavassa tilanteessa. Harmi kun oli sellaisia ystäviä jotka sanoivat toista ja tekivät muuta, oli todella järkyttävää olla siinä pisteessä, että vietiin ns. "tuhkatkin pesästä". Vieläkin kun palaan siihen, niin puistattaa minkälaisia tekoja selän takana tekivät, no siiitä oli viitettä jo ennen miestäkin, että osa ystävistä ovat aika kieron oloisia. No pääsinpähän heistäkin.
Sitten äitini.. hän ei oikeastaan osannut sanoa juuta eikä jaata. Ei ollut oikein moksiskaan, kehoitti pärjäilemään vaikka paljon tekemisissä olemmekin. Minulle yleensä avautuu asioistaan mutta ei pysty kohtaamaan kipujani, kai jokin defenssi siinä tulee. No mutta opettavaista kaiken kaikkiaan, nyt olisi minun vuoroni päästä nauttimaan elämästä, toivon itselleni paljon hyvää kuten teille myös!
Ap
Joskus auttaa asian kirjoittaminen paperille. Mitä jos kirjoitat listan kaikista niistä kerroista kun mies on kohdellut sinua huonosti ja pahoin. Aina kun epäröit palaisitko miehen kanssa yhteen luet tuon listan läpi muistutuksena siitä millainen hän todellisuudessa on.
Kiitos. Näin juuri, hyvin olet pakannut todellisen sisällön lyhyeksi ja yksinkertaiseksi.
Mies on sairas ja aivan totaalisen arvaamaton enkä usko sanaakaan enää.
Ap