Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?

"Kunniota isääsi ja äitiäsi" Ja mitä se on? Sitä, että piti sokeasti totella kyseenalaistamatta mitään. Muuten remeli paukkui.

"Ylpeys käy lankeemuksen edellä." Mitä se on? Ei saanut iloita omista saavutuksistaan. Kun jossain mielenhäiriössä tuuletin hyvää todistustani, (valmistuin koulusta loisoarvosanoin) kyläkauppiaan tuomat ruusut heitettiin roskikseen, ettei nuori ylpisty. Nii oikke!

"Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa." Ynnä mitä se on?Innostuneisuus oli vaarallista. Paitsi innostunut vahingonilo yritteliäitä kohtaan.

"Luoja rankaisee". Ihan kaikesta, mistä me lapset jäimme kiinni. Kumma juttu, että rankaisu tuli vain siitä, minkä vanhemmat huomasivat.

Vanhemmat syntyneet 60-luvulla, lapset 1989-1992 välillä. Lapsuus yleisesti hyvin onnellinen ja tasapainoinen, mutta pari juttua itselläkin tuli mieleen.

Meillä lapsilla oli tiukat nukkumaanmenoajat. Pienille lapsille toki tärkeä juttu, mutta meillä ei kauheasti joustoa ollut myöhemminkään. Teini-iässäkin arkisin klo 22 asti sai valvoa vain jos tuli joku tietty ohjelma (jota piti sitten katsoa, muuten valvominen ei onnistunut), muuten klo 21 jälkeen tuli käydä nukkumaan. Hampaanpesulla piti käydä mainostauoilla viimeistään ja _välittömästi_ ohjelman loputtua piti mennä nukkumaan. Viikonloppuna tai vapaapäivinä ei juurikaan saanut valvoa sen myöhempään. Oli kiusallista, kun kaverit katsoivat elokuvia ja ohjelmia ja puhuivat niistä koulussa eikä itse tiennyt mistään mitään.

Muistan jopa uuden vuoden aaton (olin n. 12 v.) kun piti käydä tismalleen klo 00 nukkumaan rakettien vielä paukahdellessa.

Omien lapsien kanssa (ala-asteikäisiä) toki arkena käydään nukkumaan ajoissa, mutta perjantaina, lauantaina ja loma-aikoina voi joustaa. Siitä pidän kyllä edelleen kiinni, että vanhemmilla on illalla myös kahdenkeskistä aikaa. Siltikään samanlaista natseilua en nukkumaanmenon kanssa pidä kuin itselleni pidettiin.

Meillä siivous oli myös ongelma. Äiti ei vaatinut hyvällä tuulellaan ollessaan meiltä juuri mitään, mutta väsyneenä ja pahalla tuulella alkoi vastaava marttyrointi kuin mitä täällä monet ovat sanoneet (kukaan ei koskaan auta jne.) ja silloin sai pelätä, mistä kaikesta suututaan.

Isä puolestaan ei juuri opettanut tai vaatinut/pyytänyt meitä yleensä tekemään mitään, mutta kun johonkin satunnaisesti tarvitsikin apua ja me emme sitten yllättäen osanneet, alkoi sättiminen, miten olemme uusavuttomia.

Itse yritän pitää selkeänä sen, mitä lapsilta odotan ja mitkä ovat heidän kotityövastuunsa. Kyllähän sitä väsyneenä pinna varmasti kiristyy itse kullakin, mutta epäjohdonmukaisuus ja epäreiluus oli lapsena/teininä itselleni todella kuluttavaa, enkä halua omien lapsieni siitä kärsivän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nämä tässä ketjussa mainitut 70-80 luvun perinnetyöt ovat jo lähes aiheuttaneet avioeron. Miehen perhe on juuri tällainen perinnetöistä elänyt uskovainen perhe. Mun perhe taas osti kaiken valmiina ja meillä sai elää just kuten tykkää, omassa tahdissa ja kotipizzaa syöden jos se oli se mitä halusi. 

Meillä on nyt kolme teiniä ja mies pitää järkyttävää huutoa ja perheh elvettiä , koska:

- En halua sukuloida säännöllisesti kaikkien mahdollisten verisukulaisten kanssa, enkä varsinkaan niiden joita näen max kerran 20 vuodessa. Miehen mielestä sukulaisiin pidetään yhteyttä, ne kutsutaan kylään tai me mennään kylään kutsumatta koska sukulaisuus.

- Lomilla ja viikonloppuna herätään viimeistään klo 9, koska muuten päivä meni jo ja niin miehen kodissakin tehtiin. Ja siis miehellä ei ole mitään erityistä tekemistä lomapäivinä, paitsi netissä roikkumista mutta silti pitää herätä ajoissa koska hänen lapsuudenkoti.

- Sängyssä ei saa olla päivällä, sänky on nukkumista varten, koska miehen lapsuudenkoti. Mä löhöän sängyssä just silloin kun halua, katon vaikka Netflixiä jos ei muuta.

- Lomamatkatkoilla ulkomailla pitää myös miehen mielestä olla koko ajan liikkeellä aamuvarhaisesta lähtien ja kiertää eri paikkoja, koska hänen lapsuudessaankin. Mies saa raivokohtauksen kun huomaa hotellissa, että teinit makaa sängyllä kännykkää näpräten. Heti ajetaan teinit vaikka uima-altaaseen, mutta ei sänkyä, ei sohvaa koska jotain pitää tehdä.

- Kaikki ruuat pitää tehdä alusta asti itse, niin arki kuin juhlapyhien ruuat, koska miehen lapsuus. Meillä meinasi oikeasti tulla yhtenä jouluna ero, kun sanoin miehelle että en tee yhtään lanttulaatikkoa roskiin heitettäväksi, koska kukaan ei sitä syö ja tilataan mieluummin noutoruokaa. 

- Haluan jouluna löhötä ja rentoutua. Miehelle se ei käy, koska lapsuudenkoti. Siellä jouluaatto käytettiin aamuvarhaisesta iltaan ruuan tekoon. Haudutettiin laatikoita ja puuroja, paistettiin kinkkua ja kalkkunaa ja sitten ruokailu on ohi vartissa. Mä en halua käytää joulupyhiä hellan edessä seisomiseen kun vaikkapa Stockalta saa kaiken laadukkaana valmiina ruokana.

- Vanhempien ihmisten pokkurointi ja nuoleskelu, varsinkin jos ne on sukulaisia koska miehen lapsuudenkoti. Meillä on suvussa alkoholisteja, mt- ongelmaisia ja muuten vaan ylpeitä ihmisiä ja niitä tulee miehen mielestä kohdella kunnioituksella ja olla niiden kanssa säännöllisesti tekemisissä koska miehen lapsuus. Mä en halua olla alkoholisti- ja mt-ongelmasukulaisten kanssa missään tekemisissä koska ne ei tuo mulla ja lapsilleni mitään hyvää elämään. Miksi lasteni pitäisi kyläillä ympärikännissä olevien setien ja tätien luona ?

Onkohan sun miehesi suku Itä-Suomesta/Karjalasta? Tiedän yhden tutun, jonka mies on Karjalan evakkojen jälkeläinen. Tuo kuulosti ihan heidän arjeltaan. Pitää herätä todella aikaisin, myös viikonloppuina ja lomina. Ruoka pitää tehdä itse alusta alkaen. Perunaa syödään joka päivä. Joulut ym. juhlat ovat suvun naisille todella väsyttävää aikaa, kun pitäisi tehdä kaikki itse ja ruokkia koko suku. Mitään uutta ei saa ostaa, ellei se ole aivan rikki/hajonnut. Toistetaan vanhempien elämää ja mallia lähes täysin.

Vai tunnet oikein yhden Karjalan evakon ja vedät siitä johtopäätöksen, millaisia loputkin 430 000 ovat! Eiköhän siinäkin porukassa oikeasti ole joka lähtöön, aivan kuin muidenkin maakuntien asukkaissa.

Tämä ehkä tyhmä, mutta meillä sai kerran viikossa imuria käyttää ja vain äiti. Vanhemmat tuntui useasti ihan keljuillen pyytämään, että lakaise lattiat harjalla. Oli lemmikkejä koiria ja lintuja. Hyvin harjalla lähti. (No ei tosiaankaan)

Omassa kodissa en harjaa käytä ollenkaan. Muuta kuin hädässä vaikka lasinsirut jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholin juonti lasten seurassa. Sitä tehtiin surutta ja tapeltiin kännissä, me lapset jouduttiin vaan olemaan mukana eikä yleensä saatu edes mehua tms. ja piti pönöttää jossain olohuoneessa kuuntelemassa aikuisten kännijorinoita. Itse olen sitä mieltä että lasten kanssa ei vedetä övereitä, alkoholia vaan kohtuudella ja aina pitää siitäkin huoli että lapsilla jotain ajanvietettä, eikä vaan raahata niitä mukaan kun ei ole lapsenvahtia.

Toisaalta alkoholi ei saisi olla myöskään tabu. Vanhempani olivat raivoraittiita, eikä alkoholista puhuttu. Tästä puhumattomuudesta johtuen sain käsityksen, että alkoholi on jotain hirveän väärää ja syntistä. Eikä edes ollut kyseessä vl-perhe... Teini-iässä näitä rajoja sitten tulikin koeteltua urakalla, vanhemmilta salassa totta kai. Olisin kuollut häpeästä, jos olisin jäänyt kiinni. Onneksi ei tapahtunut mitään, sillä en olisi voinut soittaa vanhempiani apuun. Jälkeen päin olen miettinyt, että ehkä he arvasivatkin, mutta eivät vaan koskaan sanoneet mitään, koska tabu mikä tabu.

Meilläkin alkoholi oli tabu. Vanhemmat ottivat alkumaljan jos juhlissa tarjottiin, mutta muuten ei koskaan mitään. Olin lentää selälleni, kun 19-vuotiaina mentiin poikaystävän vanhempien mökille viikonlopuksi ja poikaystävä antoi vanhemmilleen viinipullon ja juotiin se ruuan kanssa, niin kuin se olisi ihan normaalia.

Vanhemmat olivat syntyneet 1920-luvulla. Kovia kokeneita, äiti varsinkin joutui jo lapsena töihin. Isän kotona sairaalloisen ankara kuri. Tähän vielä jatkosota hyvin nuorena. Ei ollut henkisesti terve, mutta ei sitä takuulla olisi myöntänyt jos olisin usakaltanut esittää lääkärikäyntiä.

En ainakaan omasta mielestäni ole ollut aina oikeassa oleva vanhempi. Joskus varmaan niinkin. Minun lapsuudenkodissani ei vastaan sanottu, murrosikäisenä purin kiukkua paiskomalla oven kovaa kiinni ja onneksi pääsin edes vähän pois, kun meillä oli koira. Oikeastaan ihme, ettei kaikki olla jossain hoidossa tai mullan alla.

Monilla nuoremmillakin tuntuu olleen palstan mukaan jyrkkiä sääntöjä, joita ei saanut kyseenalaistaa. Silloin nuorena tuntui, että meillä vaan on. En voinut/kehdannut kavereille juurikaan kertoa, isällä kun oli vielä mukavan miehen mainekin. Ei minua olisi kukaan uskonutkaan.

Omat oli kakaroita, vieraat olivat lapsia. Vihasin sitä maireutta, mikä kuului isän äänessä hänen puhuessaan vieraille. Olisinpa uskaltanut sanoa sen hänelle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mieti nyt vähän - mitä naapuritkin ajattelee!"

Ja tämä lause kuului äitini suusta melkein joka päivä. Ja syy kommenttiin saattoi olla vaikka kuinka mitätön.

Ei mua kiinnosta mitä naapurit ajattelee.

Just tää - mitä naapurit ajattelee!!!

Meillä piti kaiken olla mahdollisimman vaatimatonta, ettei naapurit vain ajattele, että "nehän nyt on alkaneet leveästi elää, mitä ne oikein luulevat olevansa". Ja "leveästi elämistä" saattoi sitten olla ihan mikä tahansa...

Äitini oli myös (on vieläkin) aina huolissaan naapureiden ajatuksista. Isäni myös aina ulkona ollessa sanoo melkein mistä tahansa, että mitähän tuokin ajatteli kun tein noin. Olen kyllä sanonut heille, että eivät tuntemattomat mieti heitä yhtään.

Inspiroidun tästä ketjusta ja hinkkasin konttaamalla lattiat ja listan päälliset mikrokuituisella lattialiinalla. Kyllähän sitä pölyä oli kulmissa ja huonekalujen jalkojen vieressä kun yleensä levymoppaan. Keittiön lattiassa huomaamattomia pinttymiä. Täytyy sanoa, että kyllä tuosta lattiasta puhtaamman näköinen tuli kuin levymopilla.

Jos joku kotityö odotti tekemistään niin se piti tehdä heti vaikka olisi kuinka väsynyt. Ja se ajatus siitä, että on patalaiska nahjus jos kehtaa vapaapäivänä nukkua pitempään. Myös pakonomainen kahvileivän hamstraaminen pakastimeen vierasvaraksi ihmetytti.

Nykyään omassa kodissani ei ole kahvileipää jemmassa kun sitä ei tule syötyä itse, ainoastaan juhliin leivon ja/tai ostan jotain tarjottavia, muuten kahvit juodaan siltänsä tai parin keksi kera.

Vapaapäivinäni nukun niin pitkään kuin nukuttaa, otan päiväunet jos siltä tuntuu eikä voisi vähempää kiinnostaa jos naapurit eivät näe minua haravan varressa vaikka koko syksynä. Kotityötkään eivät ole vielä karanneet tai kadonneet jos olen pitkän työpäivän jälkeen jättänyt tiskit pöydälle tai täyden pyykkikorin odottamaan otollisempaa pyykkipäivää.

Kyllä sitä elämässä on stressinaiheuttajia ihan tarpeeksi, että niitä pitäisi itselleen ihan keksimällä keksiä. Harvan hautajaisissa on muisteltu miten usein vainaja tamppasi mattoja, moneltako heräsi lauantaisin tai pursusiko pakastin itsetehtyä pullaa sen seitsemää sorttia.

Aina pitää olla siistiä, mutta silti poltetaan tupakkaa sisätiloissa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena piti elää yhdellä lämpimällä ruualla. Aikuisena syön kaksi lämmintä ateriaa ja tästä pidän kiinni.

Lapsuudessa ei KOSKAAN saanut syödä kuin vain lounaan, koska "yksi ateria päivässä riittää". Aivan se ja sama kuinka paljon liikuttiin ja oltiin aktiivisia. Se oli joku sairas kunnon ihmisen mitta, että ei "mässätä". Muistan ikuisesti sen polttavan nälän, joka kasvavan lapsen ja teinin vatsassa kärvensi kun ainoa kunnon ateria oli klo 11 ja sen jälkeen ei saanut ottaa kuin pelkkää maitokahvia ja myöhemmin pientä iltapalaa, esim. pienen kupillisen kiisseliä. Kai tuo vähän liikkuville aikuisille riittää, tosin äiti valitti ainaista kylmyyttä ja oli usein kipeänä, mutta herranjumala että oltiin veljen kanssa nälässä varsinkin teininä. Muutettuani omaan asuntoon äiti vielä useaan kertaan varmisteli, että muista sitten syödä vain yksi ruoka päivässä. Jep.

Äiti laajentanut anoreksiansa lapsiin.

V***u jos juna on mennyt niin on niitä muitakin kulkuneuvoja olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut koskaan mitään haittaa siitä, että oppi tekemään kaikenlaisia töitä, päinvastoin.

Työelämässä on eduksi, että on ahkera, oma-aloitteinen ja aikaansaava.

Mitenkäs me, jotka uuvuttiin jo ennen työelämään ehtimistä? Ei paljon lämmitä että osaisi, kun ei ole enää työkykyä.

Meillä oli vain kivoja rutiineja, lapsuus oli mukavaa aikaa. Ei tule mieleen mitään mitä en itse tekisi :)

Vanhemmat olivat itse päättäneet tehdä monia asioita eri tavalla kuin omat vanhempansa, esimerkiksi jouluisin oltiin aina kotona perheen kesken ja me lapset saatiin nauttia joulusta eikä istua jonkun auton takapenkillä reissaten kaikkia sukulaisia läpi. Erityisesti tästä on jäänyt hyvä mieli jota oman perheen kansaa haluan toistaa jos perhettä joskus on.

Muutenkaan omat vanhempani eivät tehneet mitään ”siksi kun muutkin tekee” vaan tehtiin aina rennosti ja jaksamisen mukaan. Ei ollut pakko harrastaa mitään tai tehdä asioita joista ei pitänyt. Kiitos siitä omille vanhemmille. Lapsuus oli lapsuutta ja sai olla rauhassa, varmasti heillekin paljon rennompaa kuin kauhea suorittaminen.

Edelliseen vielä lisäten että toki tehtiin kaikki kotitöitä ja oma huone piti siivota, mutta se on ihan tavallista elämään oppimista. Meillä äiti tai isä ei ollut mitään kotiorjia jotka siivoaa lasten jäljet pakonomaisesti koko ajan, joskus oli lapsiperhesotkua ja joskus ei, mutta en muista että siivouksestakaan olisi mitään stressiä otettu.

En patistele ihmisiä olemaan toisenlaisia kuin he ovat. Esim. ujous on onneksi nykyään laajahkosti hyväksytty melko pysyväksi ominaisuudeksi jota on turha arvottaa hyväksi tai huonoksi. Minun lapsuudessani sain kuulla olevani kelvoton, huono ihminen koska en ollut yhtä rohkea uusissa tilanteissa kuin riehakkaammat tapaukset, ja omaksuin ryhmissä hiljaisen tarkkailijan roolin. Sittemmin olen lukenut mm. kehityspsykologiaa ja useiden ammattilaisten näkemyksiä aiheesta. Hei, en ollutkaan paska pieni ihminen vaikka minua sellaisena käsiteltiin! Tuo tarkkailijan roolikin on paljastanut hyviä puoliaan: toimin usein sovittelijana ja olen monissa kommunikointitilanteissa oikeastaan aika haka.

"Kodin asioista ei puhuta ulkopuolisille."

No, nykyisin puhun terapeutille niistä lapsuudenkodin asioista.

Kaurapuuro ja peruna. Niitä en syönyt vuosikausiin, koska lapsuudessa syötiin aina aamulla kaurapuuroa ja ruoaksi perunaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkoholin juonti lasten seurassa. Sitä tehtiin surutta ja tapeltiin kännissä, me lapset jouduttiin vaan olemaan mukana eikä yleensä saatu edes mehua tms. ja piti pönöttää jossain olohuoneessa kuuntelemassa aikuisten kännijorinoita. Itse olen sitä mieltä että lasten kanssa ei vedetä övereitä, alkoholia vaan kohtuudella ja aina pitää siitäkin huoli että lapsilla jotain ajanvietettä, eikä vaan raahata niitä mukaan kun ei ole lapsenvahtia.

Toisaalta alkoholi ei saisi olla myöskään tabu. Vanhempani olivat raivoraittiita, eikä alkoholista puhuttu. Tästä puhumattomuudesta johtuen sain käsityksen, että alkoholi on jotain hirveän väärää ja syntistä. Eikä edes ollut kyseessä vl-perhe... Teini-iässä näitä rajoja sitten tulikin koeteltua urakalla, vanhemmilta salassa totta kai. Olisin kuollut häpeästä, jos olisin jäänyt kiinni. Onneksi ei tapahtunut mitään, sillä en olisi voinut soittaa vanhempiani apuun. Jälkeen päin olen miettinyt, että ehkä he arvasivatkin, mutta eivät vaan koskaan sanoneet mitään, koska tabu mikä tabu.

Meilläkin alkoholi oli tabu. Vanhemmat ottivat alkumaljan jos juhlissa tarjottiin, mutta muuten ei koskaan mitään. Olin lentää selälleni, kun 19-vuotiaina mentiin poikaystävän vanhempien mökille viikonlopuksi ja poikaystävä antoi vanhemmilleen viinipullon ja juotiin se ruuan kanssa, niin kuin se olisi ihan normaalia.

Myös meillä oli alkoholi tabu, vaikka isä sitä käytti aikoinaan reippaanlaisesti. Alkoholi oli jotenkin salaperäinen asia siihen asti, kun me muutkin saimme sitä laillisesti ostaa. Isä ryyppäsi salaa luullen, ettei kukaan huomaa punotuksen ja puheliaisuuden lisääntymistä ja Humalatila oikeutti totuuksien laukomiseen, jota muka ei selvänä muistettu. Pöydänjalan viereen piilotetut viinapullot olivat ihan tuttu juttu. Juhlapöydässäkin alkoholia käytti vain isä ja hänelläkin se oli pakonomaista ilman nauttimista tyyliin konjakkia nenästä kiinni pitäen. Äiti oli moralistisen tuomitseva kaikkeen alkoholinkäyttöön. Kenestäkään meistä lapsista ei tullut ongelmakäyttäjää. Isäkin lopetteli juopottelun, kun me lapset tulimme lailliseen alkoholinostoikään.

Oli todella hämmästyttävää anoppilan mutkaton suhtautuminen alkoholiin ja kuitenkaan siellä ei porukka ollut koskaan aggressiivisessa humalassa, pikku hiprakassa vain. Paukkuja Saatettiin tehdä ja juoda illalla. Ruokajuomaksi saattoi olla valinnan mukaan olutta tai viiniä. Meillä se ei olisi tullut kuuloonkaan, paitsi isällä silloin kun muut olivat alaikäisiä.

Pitkäperjantaina ei saanut mennä minnekään. Muistaakseni ei edes talosta ulos. Huvittavintahan tässä on, että äitini on hyvin kristinuskon vastainen, mutta kun "niin on tapana!"