Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Pidän sälekaihtimet kiinni vielä aamu kahdeksalta.
Kuivaan pyykkiä pihalla myös juhannusaattona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En sauno. En syö lautasta tyhjäksi, jos ruoka on pahaa (kiireessä ostetut einekset, joita ei ole aiemmin syönyt). Pyykkipäivä kerran kuukaudessa, kun kaikki pyykit pestiin kerralla, mankeloitiin, silitettiin, viikattiin tai rullattiin. Isän nenäliinatkin keitettiin, pestiin, silitettiin ja taiteltiin siisteihin pinoihin... Ja EN ole mikään ysikymppinen mummo. En tee etikkasäilykkeitä, en keitä hilloja ja mehuja, tai pakasta kaikkia mahdollisia metsänantimia.
Viettää joulua. Ja pöydässä istuttiin hyvin pukeutuneena..
mä en ole VUOSIIN viettänyt joulua. Mielelläni olen aina töissä jos on mahdollista.
Se oli sellaista pakottamista ja .. teennäistä mulle.
Nykypäivänä suuttuvat kun en mene jouluksi minnekään. Ei vaan enää kiinnosta.
En ole töissä/ hälyssä 24/7. Yrittäjän lapsi.
Vierailija kirjoitti:
"Kodin asioista ei puhuta ulkopuolisille."
No, nykyisin puhun terapeutille niistä lapsuudenkodin asioista.
Meillä kävi perheterapeutti, jolle ei saanut puhua. Vanhemmat korkeasti koulutettuja, mutta pinnan alla jylläsivät samat vanhat asenteet. Ennen perheterapeutin tuloa koko talo siivottiin viimeisen päälle, vaikka harvoin terapeutti edes kävi muualla kuin olohuoneessa, ja kaikkien piti pukeutua parhaimpiinsa. Tässä yhteydessä oli myös hyvä harmitella sitä, ettei minulla ollut ikinä mitään siistejä vaatteita, vaikka äiti ei itse niitä ostanut. Ohjeeksi annettiin, että pitää vastata rehellisesti kaikkiin terapeutin kysymyksiin, mutta vaistosin kyllä, että liian rehellinen ei saanut olla. Äidillä oli tapana toimia niin, että jos rikoin jotain kirjoittamatonta sääntöä, joka oli liian järjetön ääneen lausuttavaksi, niin hän ei sanonut siitä mitään, mutta sai sitten raivokohtauksen jostain muusta vähän myöhemmin.
Parhaiten muistan sen kerran, kun terapeutti kysyi, tuntuuko minusta että vanhempani eivät välitä minusta. Vastasin nopeasti ei, odotin että puheenaihe vaihtui, ja menin vessaan itkemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja juttuja täälläkin erityisesti ruokaan ja siivoukseen liittyen. Itse syntynyt 90-luvulla, vanhemmat 60-luvulla.
- Joka torstai oli siivouspäivä, jolloin käännettiin koko kämppä ympäri: raivopestiin lattiat, imuroitiin, tuuletettiin petivaatteet ja ravisteltiin pölyt niistä pois, jokaisesta paikasta pyyhittiin pölyt, pyykkikone lauloi koko päivän, vessan hinkkaus kaakeleita myöten. Emme harrasta mieheni kanssa tällaisia suursiivouksia, kun ehkä silloin jos molemmilla iskee inspiraatio samaan aikaan. Meillä koti pysyy jatkuvasti siistinä, kun ylläpitosiivous on jokapäiväistä. Eli jos sotkee, siivotaan sotku samantien pois. Ei ole iso vaiva ja tulee ihan automaattisesti. Tämän vuoksi ei tarvitse mitään ahdistavia ja väsyttäviä siivouspäiviä.
- Matonpesupaikat tuli tutuksi joka kesä. En ikinä unohda sitä mäntysuovan hajua ja hinkkauksen määrää.
- Äidin luona ruoka syötiin aina pöydän ääressä tiettyyn kellonaikaan, lautanen syötiin tietenkin tyhjäksi. Jos ei jaksanut, niin sitten istutettiin ja kiristettiin jälkiruoalla (jälkiruokaa oli muuten joka ikinen päivä marjarahkaa tms.) Isällä ei onneksi ollut näin tiukkaa ruokailun suhteen. Nykyään me syödään aika vapaasti usein telkkaria katsellessa, yhdessä kuitenkin. Ruokailuajat eivät ole tarkkoja, mutta kuitenkin syödään säännöllisesti. Jos ei jaksa syödä, niin ei ole pakko syödä. Itsellä on ainakin tullut ruokailun kanssa ongelmia juurikin tämän pakotuksen ja kyttäämisen vuoksi.
- Kaikki jääkaapin ruoka piti kuluttaa loppuun. Muistan ikuisesti kuivat, kovettuneet, haisevat juuston käntyt, jotka oli pakko syödä ennen kun hankki uuden juuston. "Siinä ei ole mitään vikaa".
Koko ajan hyssyteltiin ja piti olla kiltisti ja hiljaa. Sitten yhtäkkiä pitikin olla jossain tilanteessa tosi reipas ja osata toimia, vaikka kukaan ei ollut kertonut miten. Mua haukuttiin hiljaiseksi ja ujoksi kun en osannut jutella jonkun tuntemattomien sukulaisten kanssa, "mitähän nekin nyt sinusta ajattelee kun oot tommonen".
Sain jatkuvasti moitteita ja kritiikkiä kaikesta, olin liian laiha ja surkean näköinen, hiukset oli lätsähtäneet, mahdollisesti liikaa poikaystäviä, liikaa omassa huoneessa, saamaton, vetämätön, milloin mitäkin. Kehuja ei tullut, vaikka urheilin ahkerasti ja koulussa olin luokan parhaita. Ylioppilaskirjoitusten alla isä epäili, pääsenkö niistä läpi ollenkaan. Kirjoitin 4 laudaturia.
Olen syntynyt 70-luvulla. Terapiassa olen saanut itseluottamusta vasta aikuisena, aiemmin häpesin itseäni ja vieläkin taistelen sisäistä lannistavaa ja haukkuvaa moitetta vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku marjatrauma on minullakin. Olen huomannut, että auttaa kun menee omalla autolla marjaan ja saa näin itse päättää milloin lähtee. Jos alkaa nyppimään litran jälkeen niin pois vaan. Olen saanut muutaman kerran kivuttomasti ämpärin täyteen. Pointti on se, että saa itse vaikuttaa milloin lähtee metsästä pois.
Menet autolla?? Kerettiläinen! Sinne kuluu ajaa pyörällä tai kävellä!
Autoilija on ahne ihminen, tulee kaukaa ja vie paikallisten marjat. Käyttää varmaan poimuriakin!!Repesin tälle! Muistin kans kuinka äitini paheksui poimuria käyttävää kun tulee roskia mukaan.
Pakkomarjastanut kakarana myös, metsäretken jälkeen se lähes saman ajan kestänyt marjojen puhdistus roskista. Huh, ei kiitos! Aikuisena, kun olen käynyt marjassa, keräsin käsin puhtaat marjat suoraan rasioihin. Nykyään "helpommin Pauligin pakasteilla" se minimaalinen marjamäärä, minkä yksieläjä tarvitsee.
En syö keittoja, vaikka olisivatkin hyviä. Meillä oli aina viikolla pelkkää keittoa. Jauhelihakeittoa 3 päivää, makkarakeittoa 3 päivää. Sunnuntaisin oli sitten ehkä joku lihamureke tai peltipizza. Muuten oli koko ajan keittoa. Ma, ti, ke syötiin makkarakeittoa ja to, pe, la vaikka lihakeittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei enää näitä:
isot sipulipalat kastikkeessa
kesäkeitto
pitkät marjastusretket
hiilitablettien syönti
mattojen pesu
pakollinen ulkoilu säällä kuin säällä
Vierailija kirjoitti:
En patistele ihmisiä olemaan toisenlaisia kuin he ovat. Esim. ujous on onneksi nykyään laajahkosti hyväksytty melko pysyväksi ominaisuudeksi jota on turha arvottaa hyväksi tai huonoksi. Minun lapsuudessani sain kuulla olevani kelvoton, huono ihminen koska en ollut yhtä rohkea uusissa tilanteissa kuin riehakkaammat tapaukset, ja omaksuin ryhmissä hiljaisen tarkkailijan roolin. Sittemmin olen lukenut mm. kehityspsykologiaa ja useiden ammattilaisten näkemyksiä aiheesta. Hei, en ollutkaan paska pieni ihminen vaikka minua sellaisena käsiteltiin! Tuo tarkkailijan roolikin on paljastanut hyviä puoliaan: toimin usein sovittelijana ja olen monissa kommunikointitilanteissa oikeastaan aika haka.
Koitas huviksesi esitellä vanhemmillesi vaikka DISC-profiilin neljä luonnetyyppiä, niin menee varmasti yli hilseen. Samaan hengenvetoon tekisi mieli väittää, että tämän päivän vanhemmista noin yhdellä 10000:sta saattaa olla joku käry aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enää ei tarvitse piilotella teräaseita, arvaamattomassa lapsuudenkodissa oli pakko.
Kyllä minulla on käynyt hyvä tuuri ! Itse syntynyt -63, äiti -35. Mistään raivosiivouksesta ei ole koskaan ollut tietoakaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko muiden vanhemmilla omituista hautausmaakäyttäytymistä?
Me käytiin hautausmaalla sukulaisten haudoilla joka ikinen juhlapyhä ja kaikkina mahdollisina merkkipäivinä (äitienpäivät, isäinpäivät, syntymäpäivät, kuolinpäivät, varmaan nimipäivätkin ja ties mitkä). Kesäisin kukkien kastelua ja hiekan kraappausta. Talvella hytistiin 30 asteen pakkasessa ja yritettiin kovassa tuulessa saada kynttilöitä syttymään. Ja niitä hautoja oli PALJON, varmaan ainakin 20, jotka kaikki piti kiertää laittamassa. Jouluaattona ei saanut lahjoja ennen kuin oli hautausmaakierros hoidettu, ja se tuntui lapsesta loppumattomalta tarpomiselta lumessa ja viimassa, etenkin kun en suurinta osaa niistä kuolleista sukulaisista ollut ikinä tavannut.
Olen monesti miettinyt, ketä varten loppujen lopuksi haudoilla piti käydä niin usein.
Vanhempani ja monet sukulaiseni harrastavat edelleen tätä hautausmaalla elämistä.
Meillä! Joka hemmetin juhlapyhä piti käydä hautausmaalla viemässä kynttilää, kukkaa tai muuten vaan siistimässä paikkoja. Koska "mitä ihmiset aattelee, jos ei ole kynttilää". Muutenkin elettiin toisia ihmisiä varten ja mietittiin, mitä muut ajattelee. Äitini on edelleenkin hautausmaahullu, joka retkeilee useita kertoja vuodessa toisesta kaupungista tänne palvomaan veljensä hautaa, ja patistaa minut viemään kynttilää jos ei itse ehdi. En tiedä tästäkään sukulaisesta yhtään mitään, sillä meillä ei ole koskaan keskusteltu mistään. En siten tunne motivaatiota koko touhuun.
Saunon ainoastaan mökillä. Meillä oli pakko käydä saunassa joka keskiviikko ja lauantai.
Hiukset sai pestä vain saunapäivinä. Hirveä huuto, kun hiukset rasvottui. "Saatanan rasvaletti!"
Meillä ei arvostella lasten ulkonäköä. Hoikka tai normaalipainoinen ei ole lihava.
Lapsille ei kerrota, että olisivat vastenmielisiä rumiluksia.
Kehittyvät tytön vartaloa ei kommentoida sukulaisille, tai kenellekään.
Annetaan kasvurauha.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minulla on käynyt hyvä tuuri ! Itse syntynyt -63, äiti -35. Mistään raivosiivouksesta ei ole koskaan ollut tietoakaan!
Ei varmaan, koska olet itse raivosiivonnut. Olet ollut siis lama-aikana 30-vuotias perheenäiti eli juuri tuollainen raivosiivooja.
Vierailija kirjoitti:
Saunon ainoastaan mökillä. Meillä oli pakko käydä saunassa joka keskiviikko ja lauantai.
Hiukset sai pestä vain saunapäivinä. Hirveä huuto, kun hiukset rasvottui. "Saatanan rasvaletti!"Meillä ei arvostella lasten ulkonäköä. Hoikka tai normaalipainoinen ei ole lihava.
Lapsille ei kerrota, että olisivat vastenmielisiä rumiluksia.
Kehittyvät tytön vartaloa ei kommentoida sukulaisille, tai kenellekään.
Annetaan kasvurauha.
Näistä viesteistä paljastuu suomalaisen kulttuurin kieroutuneisuus. Miksi lapsia on pitänyt haukkua ja vähätellä? Kerroin pari viestiä aiemmin omista kokemuksista, kuinka koko ajan sai kuulla, että on kaikin tavoin epäkelpo ja mitä muut ihmiset on mieltä mahdollisesti. Miksi lapsia on kohdeltu näin? Luulot pois ettei vaan kuvittele olevansa mitään? Joskus tuntui, että vanhemmat oikein inhosivat minua, vaikka ihan tavallinen tyttö olin.
Samaa on myös tuo raivosiivoaminen ja lasten mielivaltainen komentelu. Eihän lapsia ole pakko tehdä, jos ei heistä pidä. Vai onko sekin joku mitä muut ajattelee -kunniakysymys?
Se, että siivotaan tai tehdään mitä tahansa kotitöitä itkien. En tiedä, oliko vanhempieni parisuhteessa jotain vikaa, mutta kotona oli todella raskasta olla. Äiti välillä vetäytyi johonkin, esim. kellariin saunalle tai makuuhuoneeseen itkemään. Tai sitten hän pesi lattioita (tietenkin kontaten ja jollain rätillä pyyhkien) ja itki.
Joulut olivat pahinta aikaa. Mitään ei voinut ostaa valmiina edes silloin, kun kauppoihin alkoi ilmestyä valmiita roselleja yms. Ei, vaan piti tehdä itse ja se tietenkin johti lopulta siihen, että äiti väsyi ja alkoi itkemään.
Omassa kodissani siivotaan, kun siltä tuntuu. Saatan aloittaa imuroimaan, mutta en välttämättä imuroi, kuin vaikka eteisen, jos ei sittenkään huvita. Jouluksi osta valmiit salaatit ja valmiit laatikot. Joulutorttuja saatan tehdä itse, mutta nekin voitaikinalevyistä ja valmista luumuhilloa päälle
Kauas puusta pudonnut omena kirjoitti:
Telkkari ei huuda meillä koko päivää, lapset saavat media-aikaa puolituntia päivässä.
Meillä ei silitetä kuin paitapuserot ja verhot.
Ei raivosiivouksia. Siivouksen hoitaa siivooja.
Ei syödä epäterveellistä yhdistettyä lounasta/päivällistä (makaroonivelliä, makkarakstiketta mm.) kello kolme. Syödään terveellistä ruokaa säännöllisesti. Vähän tyhjiä hiilihydraatteja, paljon kasviksia, hyviä rasvoja ja proteiinia.
Ei käytetä aikaa urheilun katsomiseen telkkarista. Käytetään aikaa urheiluun, mm. laskettelu, pyöräily, rullaluistelu.
Ei olla työnorjia. Osataan rentoutua, käydään kylpylöissä, lomilla ym.
Voin kuvitella, kuinka lapsesti kirjoittavat aikuisena:
"Meillä saa olla tv auki vaikka koko päivän ja nettiä käytetään silloin kun halutaan, ilman rajoitteita. Syödään välillä ihan vain mättöruokaa tv:ta tuijottaen. Ulkona käydään kävelyllä, jos huvittaa, mutta mitään pakkoliikuntaa ei harrasteta. Vihasin lapsena, kuinka äiti pakotti liikkumaan, että näytettiin hyvälle perheelle, vaikka olisi tehnyt mieli jutella netissä kavereiden kanssa"
Oliko muiden vanhemmilla omituista hautausmaakäyttäytymistä?
Me käytiin hautausmaalla sukulaisten haudoilla joka ikinen juhlapyhä ja kaikkina mahdollisina merkkipäivinä (äitienpäivät, isäinpäivät, syntymäpäivät, kuolinpäivät, varmaan nimipäivätkin ja ties mitkä). Kesäisin kukkien kastelua ja hiekan kraappausta. Talvella hytistiin 30 asteen pakkasessa ja yritettiin kovassa tuulessa saada kynttilöitä syttymään. Ja niitä hautoja oli PALJON, varmaan ainakin 20, jotka kaikki piti kiertää laittamassa. Jouluaattona ei saanut lahjoja ennen kuin oli hautausmaakierros hoidettu, ja se tuntui lapsesta loppumattomalta tarpomiselta lumessa ja viimassa, etenkin kun en suurinta osaa niistä kuolleista sukulaisista ollut ikinä tavannut.
Olen monesti miettinyt, ketä varten loppujen lopuksi haudoilla piti käydä niin usein.
Vanhempani ja monet sukulaiseni harrastavat edelleen tätä hautausmaalla elämistä.