Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verhojen piti olla auki joka aamu viimeistään klo 7, koska vanhemmat halusi voittaa kaikki muut perheet aikaisuudessa, joka aamu joku meistä lapsista kävi hakemassa lehden laatikolta näyttääkseen, että meillä tosiaan heräsi jo koko perhe. Sitten kytättiin, milloin muut avasi verhonsa ja haki lehtensä ja halveksuttiin niitä, joilla oli tapana kömpiä postilaatikolle vasta puoliltapäivin.
Anteeksi, mutta repesin tälle ihan totaalisesti :DDD (Kyllä munkin äiti saattoi kommentoida "luulin että aiot nukkua koko päivän" jos kömmin viikonloppuna sängystä ylös vasta yhdeksältä, mutta mitään pakkomielteenomaista naapurien kyttäämistä tai verhojen nostelua aamuvarhain hän ei harrastanut.)
Mun anoppi laittoi kellon soimaan lomalla ja viikonloppuisin, avasi verhot ja kävi postilaatikolla ja meni sitten nukkumaan uudelleen. Mutta tärkeintä oli näyttää naapureille, että heräävät heitä aiemmin ja jos naapuri oli poikkeuksellisesti hakenut sanomalehden ennen heitä (asia toki tarkistettiin), oli piru irti koko loppupäivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä on jo käyty läpi hienosti kaikki kliseiset jutut siivoamisesta saunomiseen ja marjojen poimimiseen.
Piti oikein kaivella, että löytyisikö mielen sopukoista mitään uutta:, pitää tehdä, kun on aina tehty, ja löytyihän sieltä.
Äitini mielestä jokaisen tytön, paino sanalla tyttö, piti osata kutoa villasukat. Itku kurkussa päkersin hikisin käsin niitä villasukkia. Harjoitusta, että voisin neuloa miehelleni ja lapsilleni villasukkia. Tein niitä sukkia niin kauan, että lopulta kyllästyi ja antoi asian olla. Alakoulussa, kas vain, käsityötunnilla oli villasukkien neulominen. Niitä kuljetettiin kodin ja koulun väliä käsityöpussissa. Väitin, että pussi varastettiin, vältyin taas villasukkien neulomiselta.
Perinnetanssien opettelu. Kuului kuulema osata tanssia valssia, humppaa ja tangoa, koska kun menee lavatansseihin, tai tanssiravintolaan, niin osattava on. En tiedä pitääkö osata, en ole koskaan käynyt moisissa paikoissa. Nuoruudessani discot olivat jo nuorten juttu.
Reseptien noudattaminen. Jos kinkku-juusto- piirakan ohjeessa ei mainita, että sekaan voisi laittaa myös sieniä, niin ei niitä siihen saa laittaa. Mikä tahansa resepi tehdään niin kuin se on, soveltaminen ja inspirointi kielletty. Jos käsketään laittaa oikeastaan muuta maustetta kuin suolaa, ei se sovi suomalaiseen makuun.
Tästä nyt seurasi ainakin se, että aloitin oikein ruokasirkuksen kun pääsin omilleni. Maustoin niin että pöllysi ja kasvatin itse omat chilini, 45 eri lajiketta. Söin piparkakkuja Roquefortilla ja cilillä maustettuina. Vanhimmasta lapsestani tuli kuuluisahko ravintolakokki, joka ei saa minulta villasukkia, eikä kukaan lapsistani osaa polkkaa, humpasta puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisempien ikkunoiden vieminen kesäksi varastoon. Äiti luuli että talo pysyy silloin viileämpänä... Liekö syy sittenkin ollut se että silloin kukat sai paremmin ikkunalaudalle?
Joka tapauksessa aivan älytön tapa. En ole koskaan kuullut kenenkään muun tekevän tätä.
Kyllä meillä maalla tehtiin näin. "Tuplat" vietiin kesäksi vinttiin ja syksyllä laitettiin takaisin ikkunoihin.
Täällä sama! Tosin meillä ei saanut sisempää ikkunaa auki, vaihtoehdot olivat vain joko ikkuna paikallaan tai ikkuna pois paikaltaa. Eli jos kesällä halusi avoimen ikkunan, sisempi olisi pitänyt aina nostaa pois paikalta. Helpompaa ottaa kokonaa pois ja viedä varastoon
Mun mummolassa toiset lasit korvattiin hyttysverkoilla. Sai nukkua ikkunat auki eikä tullut ötököitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verhojen piti olla auki joka aamu viimeistään klo 7, koska vanhemmat halusi voittaa kaikki muut perheet aikaisuudessa, joka aamu joku meistä lapsista kävi hakemassa lehden laatikolta näyttääkseen, että meillä tosiaan heräsi jo koko perhe. Sitten kytättiin, milloin muut avasi verhonsa ja haki lehtensä ja halveksuttiin niitä, joilla oli tapana kömpiä postilaatikolle vasta puoliltapäivin.
Anteeksi, mutta repesin tälle ihan totaalisesti :DDD (Kyllä munkin äiti saattoi kommentoida "luulin että aiot nukkua koko päivän" jos kömmin viikonloppuna sängystä ylös vasta yhdeksältä, mutta mitään pakkomielteenomaista naapurien kyttäämistä tai verhojen nostelua aamuvarhain hän ei harrastanut.)
Mun anoppi laittoi kellon soimaan lomalla ja viikonloppuisin, avasi verhot ja kävi postilaatikolla ja meni sitten nukkumaan uudelleen. Mutta tärkeintä oli näyttää naapureille, että heräävät heitä aiemmin ja jos naapuri oli poikkeuksellisesti hakenut sanomalehden ennen heitä (asia toki tarkistettiin), oli piru irti koko loppupäivän.
Heh, jos naapurisi irtisanoisi tilauksen, anoppi sekoaisi, kun joka aamu lehti olisi jo haettu.
Vierailija kirjoitti:
Samanlaista settiä, kuin muilla:
Joka lauantai koitettiin saada kämppä puhtaaksi siivoamalla ja riitelemällä yhtä aikaa. Isä liukeni hyvissä ajoin paikalta ja palasi vasta päivälliselle, sillä aikaa äiti itki, huusi ja siivosi imuri toisessa kädessä ja toisella pikkuveljeäni sylissä pitäen. Minä ja sisko siivottiin oma osuus ja äidin kommentointi meidän työn jäljestä oli aika lailla tällaista:
Äiti: "Ei tää huone ole vielä siisti! Siivoa lisää!"
Minä: "Mikä kohta on sotkunen ja mitä vielä siivoan?"
Äiti: "Silmä käteen ja katso!!"
Minä: "Öö... No, pyyhinkö vaikka tän?"
Äiti: "Älä nyt siihen enää koske! Vaan siivoa jotain muuta!"
Minä: "Nooh... järjestelenkö tän uudestaan?"
Äiti: "No mieti!"
Tästä syystä siivoamiseen meni hirveästi aikaa ja vaivaa. Loppupäivä vihoiteltiin toisillemme.Verhojen piti olla auki joka aamu viimeistään klo 7, koska vanhemmat halusi voittaa kaikki muut perheet aikaisuudessa, joka aamu joku meistä lapsista kävi hakemassa lehden laatikolta näyttääkseen, että meillä tosiaan heräsi jo koko perhe. Sitten kytättiin, milloin muut avasi verhonsa ja haki lehtensä ja halveksuttiin niitä, joilla oli tapana kömpiä postilaatikolle vasta puoliltapäivin.
Nyt, kun me kaikki lapset asutaan omillamme, vanhemmat pitää unirytmistämme huolta soittelemalla lähes joka aamu puoli kahdeksalta ja sitten haukkumalla pataluhaksi, jos soitamme takaisin vasta yhdeksältä "Jaahas, sitä suvaitaan vihdoinkin herätä! Nukkumassahan sinä tietenkin olit?"
Miksi ihmeessä soitatte takaisin?
Tai tehkää niin, että sovitte, että kukin vuorollaan soittaa heille esim kymmenen minuutin välein alkaen 4:30 ja toivottaa hyvää huomenta. Jatkatte tätä niin monta viikkoa, että he kyllästyvät itse liian aikaisiin herätyksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaiken sietäminen. Kaikkea piti alaikäisenä sietää ja odottaa. Piti odottaa, että koulu loppuu että kiusaaminen loppuu "kyllä sä sen kestät". Piti sietää mielenterveyskuntoutujia, joiden ongelmat olivat sitä laatua etteivät he auttaneet itseäänkään. Piti sietää jatkuvaa kaaosta, ailahtelua ja kiukuttelua ja sitä, ettei itse tavaroineen ollut turvassa missään. Kaikki meni samanlaista kummallista rataa, josta puuttui rutiinit mutta myös tietynlainen heittäytyminen.
En ole sietänyt noista enää mitään. En hakeutunut päihdekuntoutukseen tai sinne päinkään töihin, koska en jaksa jokaista elämänvaihetta painia toisten ongelmien kanssa, en edes palkattuna. Jos opinnoissa tai töissä on jotain ylitsevuotavia ongelmia, en vain jää sietämään niitä vaan lähden tekemään asialle jotain. En myöskään odota enää lupaa tehdä jotain, vaan hallitsen ihan itse elämääni ilman välikäsiä tai päsmäreitä.
Lapset ovat hiljaa, kun aikuiset puhuvat. Kiitos tämän mentaliteetin olen tuppisuu työpaikan kahvipöydässä, palavereista puhumattakaan, enkä kykene minkäänlaiseen small talkiin. Olen töissä nuorimmasta päästä (29v), ja jotenkin taannun lapseksi ja vain kuuntelen, kun "aikuiset" eli keski-ikäiset miehet puhuvat. Itse lähinnä vastaan kysyttäessä. On todella, todella vaikea puhua itseäni vanhemmille ihmisille kuin vertaisille. Myös lapsen kaverien vanhempien kanssa on vaikeaa, koska sain lapsen nuorena, joten muut vanhemmat ovat lähes poikkeuksetta minua vanhempia.
Omaa lasta yritän kannustaa osallistumaan enkä hyssyttele hiljaiseksi aikuistenkaan seurassa. Mutta esimerkin voimahan se olisi paras, ja kun ei ole mistä antaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti haravoida keväällä isoa pihaa niin, ettei lehteäkään jäänyt. Jos syksyllä jäi aikaa marjashow'n, perunoiden ja kasvimaan lisäksi, myös silloin haravoitiin. Kesällä nurmikonleikkuu oli minun vastuulla ja siihenkin meni työnnettävällä leikkurilla melkoisesti aikaa. Kun muutin pois kotoa, vanhempani ostivat päältäajettavan leikkurin, kun minä en ollut enää leikkaamassa!
Minullakin on iso piha, mutta enimmät lehdet kerätään ajettavan ruohonleikkurin perässä kulkevalla lehtien kerääjällä. Miehellä on haravoinnista samat traumat kuin minulla, joten meillä ei juurikaan haravoida. Minua ei myöskään kauhistuta ylipitkäksi venähtänyt ruoho tai pihalla kasvava sammal ja rikkaruohot, vaan saavat kasvaa ihan rauhassa.
Täällä oli puhetta vastaajien iästä. Olen syntynyt 80-luvun alussa ja vanhempani 40- luvun alkupuolella.
Omakotitalo ei ole ainoa oikea asumisen vaihtoehto, varsinkin, jos pihasta huolehtiminen vituttaa.
Ei ole, mutta kuitenkin meille se oikea, kun haluamme viljellä maata ja asua luonnon keskellä, kaukana naapureista.
Tuo maanviljely pätee vain murto-osaan omakotitaloasujista. Samoin kaukana naapureista asuminen.
Esim. kerrostalossa lähinaapurit ovat seinän takana, mutta toisaalta naapuritalo ei ole 5-10m päässä, kuten nykyään näyttää monilla omakotitaloalueilla olevan.
- Lauantain suursiivous, joka toinen viikko. Jos lauantaina oli muuta siivottiin perjantaina. Ja se siivous alkoi aina klo 8:00. Jos lauantaina menoa niin siivottiin perjantaina ja lauantaina silti herättiin 8:00, vaikka siihen ei ollut mitään syytä.
- Sälekaihtimet sekä verhot piti avata heti, kun heräs ja nukkua ei saanut yli 8:00, koskaan.
- Pihatyöt, joissa osassa ei ollut edes mitään järkeä. Puiden halkominen klo 8:00 ja kun oli saatu pinoon niin parin viikon päästä puut piti siirtää jostain syystä a paikkaan b, haravointi kymmenia kertoja syksyssä, mustikkaan lähteminen kaatosateessa. Enää en kerää mustikan mustikkaa ite.
- Joka vuos pakollinen matonpesu päivä ja mattoja, niitä oli paljon. Olin sen päivän jälkeen aina ihan loppu siitä hinkkaamisesta.
- Kaikki sähkölaitteet yöksi pistokkeista pois, että ei vaan mikä vie ylimääräistä sähköä.
- Suihkussa piti käydä nopeasti.
- 5 minuuttia myöhässä klo 18:00 kotiintuloajasta tarkoitti yleensä viikon arestia, eli en saanu nähdä esim. Kavereita, koska oon ollut "kuriton" kakara, joka ei noudata vanhempien sääntöjä. Ehkä siitä on seurannut se positiivinen asia, että en ole mistään myöhässä tai liian ajoissa, osaan suunnittella menemiset niin, että oon juuri sovittuun aikaan perillä.
- Sellaisten ruokien syöminen, jotka ei maistunu. Ei edes itkeminen auttanu, vaan lautanen oli syötävä tyhjäksi. Sitä ei ymmärretty, että kaikki ei maistu kaikille. 🙄
- Tavaroiden ostaminen halvalla ja kaiken omaksi ostaminen. Kauhulla odotan talon siivoamista siitä tavaramäärästä, kun vanhemmista aika jättää.
T. Ysärin lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt sen kummemmin ns. vanhempaa väkeä mollaamatta, musta tuntuu, että joskus aikoinaan kaikki on tehty vain siksi, "koska näin pitää/ei pidä tehdä" vaikkei siitä ole selkeää hyötyä.
Esim. teininä sain joltain lahjaksi jonkun tuoksuynttilän, jotka olivat silloin iso juttu, ja isäni tuli ihmeissään huoneeseeni ja sanoi "nythän on syyskuu" oli siis sitä mieltä, että kynttilöitä poltetaan vain jouluna. Otti kynttiläni pois ja vielä myöhemmin tullessani alakertaan sanoi "jouluna voit sitten polttaa". Eli ei ollut edes paloturvallisuus kyseessä, kuin jos joulukuussa niin saisin tehdä, plus että olin n. 16v eli osasin ihan käsitellä tulitikkuja itse.
Äitini oli aikoinaan aivan järkyttynyt, kun mainitsin parikymppisenä käyneeni kauniina kesäpäivän kaverin kanssa terassilla, koska kyseessä oli tiistai. Ei auttanut se, että olin kesälomalla ja että tein muutenkin vuorotyötä, enkä ollut siis missään ma-pe aikataulussa. Tiistaina vaan ei "kuulu" hänen mielestään juoda edes yhtä siideriä.
Isoäidilläni taas oli kavalkadi erilaisia sääntöjä, kuten esim. se, että ruokaillessa ei saa juoda. Juomalasi oli siis pöydässä, mutta siihen ei saanut koskea, ennen kuin oli lautanen tyhjä. Kerran kysyin mistä tämä johtuu, sillä missään muualla tällaista sääntöä ei ollut. Kuulemma siksi, koska niin ei "kuulu" tehdä ja näin hänen isänsä oli aikanaan opettanut. Myöhemmin opin, että joskus pula-aikana oli myytti siitä, että juominen jotenkin laimentaa ravintoaineita, joten siksi juomista tulee ruokaillessa välttää. Tässäkään ei ollut mitään järkeä, sillä sen lasin sai heittää vaikka ykkösellä alas sekunnin päästä siitä, kun lautanen oli tyhjä. Hän vaan oli tällaisen asian oppinut, eikä ollut koskaan sitä itse kyseenalaistanut.
Elämä on varmaan aikoinaan ollut yhtä sääntöilyä, kun on kokoajan miettinyt miten "kuuluu" tehdä, vaikka ei ole kukaan katsomassa, tai muulla tavalla tekemisestä ei ole mitään haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisempien ikkunoiden vieminen kesäksi varastoon. Äiti luuli että talo pysyy silloin viileämpänä... Liekö syy sittenkin ollut se että silloin kukat sai paremmin ikkunalaudalle?
Joka tapauksessa aivan älytön tapa. En ole koskaan kuullut kenenkään muun tekevän tätä.
Kyllä meillä maalla tehtiin näin. "Tuplat" vietiin kesäksi vinttiin ja syksyllä laitettiin takaisin ikkunoihin.
Täällä sama! Tosin meillä ei saanut sisempää ikkunaa auki, vaihtoehdot olivat vain joko ikkuna paikallaan tai ikkuna pois paikaltaa. Eli jos kesällä halusi avoimen ikkunan, sisempi olisi pitänyt aina nostaa pois paikalta. Helpompaa ottaa kokonaa pois ja viedä varastoon
Mun mummolassa toiset lasit korvattiin hyttysverkoilla. Sai nukkua ikkunat auki eikä tullut ötököitä.
Ikkunat koostuivat isosta ruudusta ja pienemmästä kapeasta tuuletusikkunasta. Tuohon pieneen laitettiin se kärpäsverkko ja ulommaista ikkunaa käytettiin tuuletukseen. Outoa tässä on se että sen ison ruudun sisempi karmi vietiin kesäksi varastoon. No, eipä silloin tajuttu myös sitäkään että auringon puolelta ei kannattanut tuulettaa ollenkaan jos halusi kämpän pysyvän viileänä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli pyhämatot ja -verhot, jotka vaihdettiin ainakin jouluksi ja juhannukseksi. Siitä syntyi juhlava tunnelma, mistä on hyvät muistot, vaikka tiesikin enemmän mattopyykkiä. Tästä huolimatta en harrasta mattojen tai verhojen vaihtoa enää omassa kodissani. Puoliso yritti kyllä jonkin aikaa jatkaa tätä perinnettä ja vaihtoi jonkun kerran lattialle äitinsä meille jättämät matot, mutta jotenkin tuokin tapa jäi. Ja onneksi jäi, sillä painavien pyhämattojen pesu oli ihan painajaismaisen kova urakka.
Oli myös pyhäastiat, pyhäesiliinat ja toki ne pyhävaatteet, joita tosiaan käytettiin vain sunnuntaisin ja juhlissa.
Toinen pakollinen juttu oli kukkapenkit ja niiden ruohoaminen. Olen kyllä luontoihminen, mutta kukkapenkkien pitäminen siistinä ei ole lainkaan mieluisaa puuhaa. Kun muutimme tähän taloon, kaivatin ensitöikseni ylös vanhat kukkapenkit ja kylvin tilalle nurmikkoa. Saan helpon kukkaloiston kukkivista puista ja pensaista sekä isoihin kukkapurkkeihin istutetuista kesäkukista, jotka on helppo hävittää, kun menevät huonon näköiseksi. Tyttärenikin rakastaa hoitaa kukkia, kun en ole häntä tähän koskaan velvoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat hiljaa, kun aikuiset puhuvat. Kiitos tämän mentaliteetin olen tuppisuu työpaikan kahvipöydässä, palavereista puhumattakaan, enkä kykene minkäänlaiseen small talkiin.
Sama minulla. Olen joutunut opettelemaan aikuisten kanssa puhumisen aikuisiällä. Minulla on mennyt yli vuosikymmen siihen, että olen pakottanut itseni tietoiseksi siitä, että olen tasavertainen muiden kanssa ja että saan puhua ja että mielipiteeni on yhtä arvokas kuin muidenkin.
Mummu ja mummi puhuivat mielellään kanssani, kun olin pieni. Muiden aikuisten kanssa ei oikein voinut puhua. Minulla oli alakouluikäisenä tapana mennä keittiöjakkaralle istumaan, kun äiti laittoi iltapäivällä ruokaa. Juttelin siinä istuessani kaikenlaista. Muistan kirkkaasti sen hetken, kun äitini vastasi johonkin sanomaani, että "sun ei pitäisi olla noin itsevarma". Nousin siitä jakkaralta, kävelin omaan huoneeseeni enkä sen koommin ole avautunut asioistani äidilleni. Olin tapahtuma-aikaan ehkä 9- tai 10-vuotias ja ilmeisesti liian varma itsestäni, kun se piti noin selvästi alleviivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainainen sählääminen
Mä hoidan chillisti.
En "etsi matoja" topz-puikoilla lapsiltani IKINÄ.
Äitini oli jotenkin yksinkertainen. Haukkui ja solvasi, että hygieniasta täytyy pitää huolta, mutta ei koskaan kertonut mitä se tarkoittaa. Meillä ei ollut edes hammasharjoja ennen kuin vasta joskus 10-v. Ei antanut siteitä, deodoranttia jne. Tunsi paremmuutta kun itsellään oli, mutta niitä ei saanut.
Kauheinta oli, että hän vielä yläasteikäisenä pakotti meidät polviensa päälle makaamaan ja etsi kovakouraisesti topz-puikolla koukkien kihomatoja. Tätä tehtiin sitten monta viikkoa jos joltakulta niitä löytyi. Matolääkettä ei tietenkään ostettu, kallista! Sisarukset seisoivat vieressä katsomassa tätä supernöyryyttävää hetkeä ja kommentoivat karvoja ym. Äitinikin haukkui minua karvapers***. Ja valitin kipua, niin tiuskaisi "älä valita ja totu kipuun! Synnytys on kivuliasta!"
Olen syntynyt v. 82.
Vierailija kirjoitti:
En "etsi matoja" topz-puikoilla lapsiltani IKINÄ.
Äitini oli jotenkin yksinkertainen. Haukkui ja solvasi, että hygieniasta täytyy pitää huolta, mutta ei koskaan kertonut mitä se tarkoittaa. Meillä ei ollut edes hammasharjoja ennen kuin vasta joskus 10-v. Ei antanut siteitä, deodoranttia jne. Tunsi paremmuutta kun itsellään oli, mutta niitä ei saanut.
Kauheinta oli, että hän vielä yläasteikäisenä pakotti meidät polviensa päälle makaamaan ja etsi kovakouraisesti topz-puikolla koukkien kihomatoja. Tätä tehtiin sitten monta viikkoa jos joltakulta niitä löytyi. Matolääkettä ei tietenkään ostettu, kallista! Sisarukset seisoivat vieressä katsomassa tätä supernöyryyttävää hetkeä ja kommentoivat karvoja ym. Äitinikin haukkui minua karvapers***. Ja valitin kipua, niin tiuskaisi "älä valita ja totu kipuun! Synnytys on kivuliasta!"
Olen syntynyt v. 82.
Voi kauhea. Kokemuksesi on niin kamala, että en voinut edes yläpeukuttaa. Toivottavasti olet katkaissut välit häneen.
Oli pakko ulkoilla joka päivä. Aikuisena ulkoilen silloin kun huvittaa enkä ole pakottanut omia lapsia jokapäiväiseen ulkoiluun.
Pakko syödä puuroa aamuisin. Yök, miten puuro olikin pahaa silloin. Istuin välillä 2 tuntia kylmän puuron edessä. Pöydästä ei nousta ennenkuin puuro on syöty. Yökin ja söin vedet silmissä. Minulla kehittyi myöhemmin syömishäiriö. Puuroa en kykene vieläkään syömään. Marjaan meno, hyttysten ja öttiäisten syötäväksi. En ole koko aikuisen ikäni aikana käynyt marjassa tai sienessä. Olihan näitä, mm joulunalus siivous. Näistä ei jäänyt mitään ikäviä muistoja, kuten kahdesta edellä mainitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat hiljaa, kun aikuiset puhuvat. Kiitos tämän mentaliteetin olen tuppisuu työpaikan kahvipöydässä, palavereista puhumattakaan, enkä kykene minkäänlaiseen small talkiin.
Sama minulla. Olen joutunut opettelemaan aikuisten kanssa puhumisen aikuisiällä. Minulla on mennyt yli vuosikymmen siihen, että olen pakottanut itseni tietoiseksi siitä, että olen tasavertainen muiden kanssa ja että saan puhua ja että mielipiteeni on yhtä arvokas kuin muidenkin.
Mummu ja mummi puhuivat mielellään kanssani, kun olin pieni. Muiden aikuisten kanssa ei oikein voinut puhua. Minulla oli alakouluikäisenä tapana mennä keittiöjakkaralle istumaan, kun äiti laittoi iltapäivällä ruokaa. Juttelin siinä istuessani kaikenlaista. Muistan kirkkaasti sen hetken, kun äitini vastasi johonkin sanomaani, että "sun ei pitäisi olla noin itsevarma". Nousin siitä jakkaralta, kävelin omaan huoneeseeni enkä sen koommin ole avautunut asioistani äidilleni. Olin tapahtuma-aikaan ehkä 9- tai 10-vuotias ja ilmeisesti liian varma itsestäni, kun se piti noin selvästi alleviivata.
Itse olin 16-vuotiaana kaverini luona käymässä. Hänen aikuinen serkkunsa oli myös siellä. Olin kaverini huoneessa, kun serkku tuli sinne, jutteli kaverini kanssa ja hän kysyi myös minulta jotain asiaa. Menin ihan mykäksi enkä uskaltanut edes katsoa häneen päin. Oman muistin mukaan kaverin serkku oli ensimmäinen aikuinen, joka halusi jutella minulle kuten yleensä jutellaan tasavertaisesti. Siihen asti kaikki kanssakäyminen aikuisten kanssa oli vanhempi-lapsi-tyylillä. Se serkku oli meitä 10 vuotta vanhempi.
Tuosta kasvatustyylistä on ollut myös minulle haittaa. Kun joku auktoriteetiltaan ylempi on kysynyt minulta jotain, olen aina miettinyt, mikä on kysymykseen oikea vastaus ja vastannut sen mukaisesti. Näin minulle kävi myös, kun kävin neuvolassa vastasyntyneen lapseni kanssa ja terveydenhoitaja kysyi, miten olen pärjännyt. Vastasin "hyvin" vaikka en voinut hyvin. Entisajan kasvatustyyli on ollut lapsille haitellinen, onneksi itse tiedostin edes tuon asian omien lasten kohdalla.
Hehe, olen oppinut nämä kuvailemasi tavat mentyäni virolaisen miehen kanssa naimisiin :-D . Ennen keitin perunat kuorineen, kuten lapsuudenkodissani. Nykyään kuorin perunat, kaivan ne perunansilmät ulos ja keitän vielä suolavedessä! Ja olen joskus paistanut ne kuoretkin meille ruuaksi. Perunan kuorimista en rakasta, mutta rakastan sitä, että kaikki käytetään. Sitten uudet tuttavuudet tarjoilee aina niitä ihania, ylityöstettyjä voileipiä. tunnen itseni aina niiden äärellä nuhjuiseksi suomalaiseksi. SItten kun tutustutaan paremmin, voi tarjoiluna olla vaikka Draakoneita ja teetä. Ei mitään notkuvaa voileipäpöytää enää. Voi vieraanakin hengähtää ;-)