Pojat eivät pärjää koulussa huonon kotikasvatuksen vuoksi! T. ope
Jos kotona eletään "pojat on poikia" -mentaliteetilla, kasvaa pojista peliriippuvaisia häiriköitä, jotka eivät pysty keskittymään saati oppimaan.
Peruskoulu ei ehkä ole kaikin puolin täydellinen oppimisympäristö, mutta väitän, että iso osa poikien oppimisongelmista luodaan jo kotona. Yhä edelleen vanhemmat ja muut läheiset kohtelevat poikia ja tyttöjä eri tavalla. Pojat mm. saavat riehua, tyttöjä kehutaan rauhallisista leikeistä. Pojilta ei kotona vaadita hyvää ja asialliasta toiset huomioivaa käytöstä.
Koulussa näkyy valtava ero tyttöjen ja poikien käyttäytymisen välillä. Pojat ovat epäkohteliaita ja häiritsevät muita, tytöt jaksavat motivoitua koulutehtävistä, vaikka aihe ei aina olisikaan niin kiinnostava. Pojat jaksavat toimia asiallisesti ehkä vain toiminnallisilla tunneilla - sikäli mikäli puuha heitä sattuu kiinnostamaan. Jos vaaditaan vähänkin keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä, eivät pojat siihen kykene, vaan alkaa riehuminen ja häiriköinti.
Tämä ei missään nimessä koske kaikkia poikia eikä kaikkia tyttöjä; on paljon hyväkäytöksisiä poikia ja muutamia huonokäytöksisiä tyttöjä. Sukupuolten välinen ero koulukäytöksessä on kuitenkin niin valtava, että opettajana minun on nyt pakko herätellä keskustelua asiasta. Kerro: olenko väärässä siinä, että syytän tässä kotikasvatusta?
Kommentit (638)
Vierailija kirjoitti:
Täydennän vielä äskeistä viestiäni ja kerron, että olen nykyisin kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja. Tuo analyysitehtävä oli siis minulle lasten leikkiä.
Jos joku ihmettelee, miksi tein kokeen pojan puolesta, niin kyseessä oli testi. Poika väitti, ettei hän saa hyviä numeroita äikästä kirveelläkään, vaikka kuinka yrittäisi - pitää paikkansa.
Jestas, miten typeriä vanhempia nykyään onkaan...
Vierailija kirjoitti:
"palstalla ei ole miesvihaa"[/quote
Kuten ketju osoittaa, palstalla on naisvihaa huomattavasti enemmän. Sekä kaltaisiasi yksinkertaisia, öyhöttäviä ja typeriä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Täydennän vielä äskeistä viestiäni ja kerron, että olen nykyisin kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja. Tuo analyysitehtävä oli siis minulle lasten leikkiä.
Jos joku ihmettelee, miksi tein kokeen pojan puolesta, niin kyseessä oli testi. Poika väitti, ettei hän saa hyviä numeroita äikästä kirveelläkään, vaikka kuinka yrittäisi - pitää paikkansa.
Yritän ehkäistä pärstäkertoimen vaikutusta korjaamalla kokeet sivu tai tehtävä kerrallaan kaikilta. En siis tiedä kenen koetta korjaan. Aika moni ope toimii näin. Sukupuoli ei silloin vaikuta suoritukseen. Ja ei, oppilaita ei enää tunnista käsialan perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäkoulun aikaan tein poikani äidinkielen kokeen, poika on lukion ekalla. Olen itse taustaltani äidinkielen ope, tehtävänä oli analysoida runo ja novelli.
Poika sai kokeesta arvosanan 7.
Hän on tyypillinen poikaoppilas, takapenkin pitkätukkia, jota runot tms. eivät kiinnosta tuon taivaallista. Mutta kuka vielä väittää, etteivätkö opettajat ole epäreiluja ja arvioi suorituksia sen mukaan, mikä on heidän mielipiteensä kyseisestä oppilaasta?Curling-vanhemman perikuva. Toivottavasti poikasi erotetaan koulusta huijaamisen vuoksi.
sallisiko ketjun naiset vastaavan vihapuheen tyttöjä kohtaan? kysyn ihan tosissani
Kuten täälläkin on jo todettu niin nykyaikainen koulu on suosiollisempi tytöille kuin pojille. Pojat eivät menesty ja viihdy koulussa niin hyvin kuin tytöt koska nykyaikainen koulu on muokattu tytöille sopivaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"palstalla ei ole miesvihaa"[/quote
Kuten ketju osoittaa, palstalla on naisvihaa huomattavasti enemmän. Sekä kaltaisiasi yksinkertaisia, öyhöttäviä ja typeriä miehiä.
M-mutta naisviha! 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣 🤣
Vierailija kirjoitti:
Etäkoulun aikaan tein poikani äidinkielen kokeen, poika on lukion ekalla. Olen itse taustaltani äidinkielen ope, tehtävänä oli analysoida runo ja novelli.
Poika sai kokeesta arvosanan 7.
Hän on tyypillinen poikaoppilas, takapenkin pitkätukkia, jota runot tms. eivät kiinnosta tuon taivaallista. Mutta kuka vielä väittää, etteivätkö opettajat ole epäreiluja ja arvioi suorituksia sen mukaan, mikä on heidän mielipiteensä kyseisestä oppilaasta?
Joo niin varmasti olet äidinkielenopettaja ja ihan taatusti vielä teit poikasi kokeen. Totta kai.
Vierailija kirjoitti:
Tuon tähän keskusteluun vertailun Viron ja Suomen koulujen väliltä, vaikka tiedän, että se nyt ärsyttää monia. Elimme neljä vuotta Virossa ja koulujen tunnelma on Suomen kanssa verrattuna kuin yö ja päivä, nimenomaan poikien käytöksen suhteen.
Virossa vanhemmat ja opettajat vaativat todella hyviä käytöstapoja, siellä kutsutaan vanhemmat puhutteluun, jos poika käyttäytyy huonosti koulussa. Pojat harrastavat Virossa paljon liikuntaa, auttavat paljon kotitöissä ja jo 13-vuotiaana aletaan etsiä kesätöitä.
Virossa poikien koulumenestys on huomattavasti parempaa kuin Suomessa. Ahkerat tytöt ovat ahkeria molemmissa maissa.
Lapsenne oli todennäköisesti hyvässä koulussa, joten ei se ole mikään läpileikkaus koko Viron kouluista.
Mekin asutaan hyvällä alueella Suomessa eikä täällä pojat rellestä tunneilla, mutta en silti epäile etteikö sitä tapahtuisi jossain muualla.
Pojat oireilee ongelmiaan riehumalla ja tytöt kääntyy sisäänpäin.
miten tälle vihapuheelle saadaan loppu? jopa lapset on vapaata riistaa miesvihaajille. muut ryhmät taas on ylläpidon suojeluksessa. jopa maata johtava naishallitus
Koskas tyttöjen asiat herättäisi näin paljon sympatiaa? Päinvastoin, tiedän tyttöjen äitejä jotka on järkyttävän aggressiivisia esimerkiksi feminismiä kohtaan. Poikia saa kyllä palvella ja heitä varten pitää muuttaa instituutioita. Kun poika ei pärjää, asia pitäisi heti muuttaa. Naisten kohdalla kyllä sanotaan aina, miten asioita ei voi parantaa koska x. Ei miehet ole tekemässä mitään esimerkiksi pelimaailman naisvihalle. Eipä tue miehet naisia yhtään missään.
Poikien äidit on yksiä susia. Aina puoltamassa. Olette varmaan poikia paapomassa silloinkin, kun he tekevät seksuaalirikoksia? On ne pojat ihania! On ihanaa kasvattaa naisten esineellistäjiä ja pornoilijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on siinä että koulussa ei pärjää poikien "ominaisuuksilla" eli koulussa ei arvosteta toiminnallisuutta mitä pojilla usein on kuten koneiden korjausta,mopojen rassausta,tietokoneiden huoltoa,jääkiekkoa,fudista,kamppailulajeja.. jne
Tyttöjen "ominaisuuksia" taas arvostetaan ja niillä pärjää koulussa kuten asioiden muistaminen,kiltteys,tunnollisuus..jne
Kokeista saa hyvän numeron jos muistaa asioita ja tytöt ovat poikia parempia tässäkin kun taas pojat ovat parempia käytännöllisissä asioissa.
Väitteet että pojat SAA riehua ja melskata ei pidä paikkaansa, samat säännöt tytöillä ja pojilla on mutta pojat vain sattuvat olemaan luonnostaan se villimpi sukupuoli. Se miten sitten pojat saataisiin olemaan kiltisti kouluissa on sitten haasteellisempi asia.
M29Hoh-hoijaa. Niin täynnä typeriä stereotypioita ja naurattavaa uhriutumista oleva viesti, etten jaksa edes kommentoida.
Mitä stereotypioita? Ihan tutkittuja juttuja tuossa on.
Olet varmaan niitä tyyppejä kenen mielestä on stereotypiaa sanoa, että naisilla on pimppi ja miehillä kikkeli.
Vierailija kirjoitti:
miten tälle vihapuheelle saadaan loppu? jopa lapset on vapaata riistaa miesvihaajille. muut ryhmät taas on ylläpidon suojeluksessa. jopa maata johtava naishallitus
Mille vihapuheelke, sinun , koska sinä se vasta vihapuheita puhut
Vierailija kirjoitti:
miten tälle vihapuheelle saadaan loppu? jopa lapset on vapaata riistaa miesvihaajille. muut ryhmät taas on ylläpidon suojeluksessa. jopa maata johtava naishallitus
Ei ole mitään vihapuhetta. Jestas te olette herkkähipiäisiä. Pelkkä poikien ja miesten kritisoiminen on vihaa, sen sijaan miehet saa huoritella ja uhkailla naisia rai$kauksilla jopa politiikassa ja JULKISESTI. Eipä tule seuraamuksia.
Tästä vaan näkee miten poikia paapotaan ja miten heidän tunteensa on jalustalla. Miehet itse levittää naisvihaa, sitten ei kestetä mitään kritiikkiä. Menepä katsomaan miesten foorumeita ja miten naisista siellä puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Original Justiina kirjoitti:
Suomalaispojista on tulossa oikea pölhöpäiden armeija. Tuskin monikaan nuori nainen niitä huolii puolisoksi aikuisena. Onneksi koulutettuja, sivistyneitä miehiä löytyy ulkomailta. Nuo raikulipojat sitten hankkikoot tuontivaimot halpamaista tai seurustelkoot keskenään - jos ylipäätään hengissä pysyvät.
Naiset juuri haluavat näitä pölhöpäitä. Fiksut nörttipojat jäävät ilman
No eivät todellakaan kaikki halua. Tällä logiikalla kaikki miehet haluavat instatypyjä.
Ei tietenkään jokainen, mutta fiksuja miehiä on liikaa suhteessa heitä haluaviin naisiin. Raikuleilla sitten taas toisinpäin.
Tästä löytyy varmaan jotain todisteitak7n eikä pelkkää mutuilua?
Juu löytyy. Tutkimuksissa on kerta toisensa jälkeen havaittu, että seksiä harrastamattomilla pojilla on voimakas yliedustus sekä älykkäissä että älyllisesti heikkolahjaisissa. Opiskelin aiemmin tietotekniikkaa yliopistossa eikä siellä juuri kellään ollut tyttöystävää, vaikka kyseessä on mitatusti yksi eniten älykkyyttä vaativista aloista.
Tarkoitat varmaan loogista päättelykykyä vaativista aloista? Itse pyörin aikanaan paljon titeläisten kanssa ja kyllähän siellä aakkossoppa oli yliedustettuna. Mukavia poikia suurimmaksi osaksi, mutta kyllä niin asiapitoisen ihmisen kanssa seurustelu vaatii usein myös vastaavia piirteitä vastapuolelta. Moni heistä löysikin dottaa pelaavan tytön myöhemmin. :)
Älykkyyttä on monenlaista. Keskimäärän hyvät sosiaaliset taidot viehättää eniten kanssaihnämisiä. Niitä ei ole huonosti käyttäytyvillä sikamiehillä ja usein autismin kirjolla olevillakin on tavalla tai toisella toivomisen varaa.
Siinä se ongelma onkin. Kuvitellaan, että yritän perustella vaikutteille alttiille teinipojalle, että kun panostat kouluun niin pääset hyvään lukioon ja kun panostat siellä niin saat hyvät yo-arvosanat ja pääset opiskelemaan yliopistoon ja voit sitten siellä kilpailla muiden kanssa niistä kolmesta dotaa pelaavasta tytöstä, jotka poikkeuksellisesti viehättyvät teistä.
Tässä vaiheessa teinipoika vilkaisee takapenkin raikulipoikaa, joka naurattaa vieressä istuvia tyttöjä. Mitähän hän valitsee?
Tasa-arvon saavuttamiseksi olisi suotavaa jos poikien kokeiden ja todistusten numeroita korotettaisiin yhdellä tai kahdella numerolla.
Nyt siis koulu ei ole tasa-arvoinen koska pojat ei menesty siellä yhtä hyvin kuin tytöt.
Vai olisiko jonkinlainen kiintiö ajattelu hyvä myös koulumaailmaan? Eli kiintiöidään arvosanat sukupuolten välille siten että tyttöjen ja poikien keskiarvosanat olisi samat?
Vai miten te edistäisitte tasa-arvoa koulussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäkoulun aikaan tein poikani äidinkielen kokeen, poika on lukion ekalla. Olen itse taustaltani äidinkielen ope, tehtävänä oli analysoida runo ja novelli.
Poika sai kokeesta arvosanan 7.
Hän on tyypillinen poikaoppilas, takapenkin pitkätukkia, jota runot tms. eivät kiinnosta tuon taivaallista. Mutta kuka vielä väittää, etteivätkö opettajat ole epäreiluja ja arvioi suorituksia sen mukaan, mikä on heidän mielipiteensä kyseisestä oppilaasta?Kertoo aika paljon äidinkielestä oppiaineena
Ylioppilaskirjoituksissa saat cum lauden, jos kirjoitat virheettömän, mutta kuivakkaan esseen. Aiheiksihan on valittu yleensä sellaisia, jotka voivat kiinnostaa korkeintaan kymmenystä pojista. Onneksi matemaattimissa aineissa ei jaella tyylipisteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kouluja 2000-luvun alussa ja en pärjännyt siellä kovin, keksiarvo oli päättötodistuksessa jotain 7-7,5.
Kouluaikoinani oli paljon poikia ketkä ei pärjänny koulussa kun taas tytöt oli niitä kilttejä ja tunnollisia.
Minua ei kasvatettu "pojat on poikia" tavalla.
Puukäsityö ja liikunta oli aineet missä olin erittäin hyvä.
Väittäisin että poikien huonoon koulumenestykseen on muutama syy ja ne ovat:
-Kouluissa on liian lepsu kuri, pojat tarvitsevat enemmän auktoriteettia ja kuria kuin tytöt.
-Pojat tarvitsevat enemmän liikuntaa ja käytännön töitä kuin tytöt, moni poika kokee siis koulumaailman tylsäksi.Tiedän että saan paljon alapeukkuja ja lokaa niskaan kun väitin että sukupuolissa on eroavaisuuksia.
Jostain syystä koulussa hyvin pärjäävät tytöt usein kuvataan kilteiksi ja tunnollisiksi. Itse kuvaisin heidät älykkäiksi. Opetetut asiat jäävät tunnilla mieleen, läksyt ehditään tehdä jo tunnilla. Kokeisiin luku näytti olevan 1-2 h, eli silmäiltiin koealue läpi.
Koulussa oli tylsää, asioita opetettiin omaan omaksumistahtiin hitaasti.Muistan omalta kouluajalta myös sen että ennen tunnin alkua kun odoteltiin käytävällä opettajaa niin tytöt olivat hiljaa kiltisti ja monella tytöllä oli koulukirja kädessä koska he lukivat sitä ennen tunnin alkua.
Me pojat taas usein puhuimme mopoista,peleistä,urheilusta tai muuten vain hengailtiin,pelleiltiin tai vähän jopa riehuttiin käytävällä.
Tytöt pärjäävät kouluissa hyvin koska he ovat rauhallisia,tunnollisia,kilttejä ja väitän myös että koulumaailma sopii tytöille paremmin tämän takia.
Ja toki vaikka yleistin tässä viestissäni niin aina niitä muutamia poikkeuksia löytyy molemmista sukupuolista.
Olen sama mies kenen viestiin vastasit.Nykyään myös tytöt voivat pelata, soittaa sähkökitaraa, ajaa mopolla ja pärjätä mainiosti koulussa 🙄
Täysin turha kommentti. Juurihan kommentoija mainitsi yleistyksensä ja poikkeukset.
Täysi turhaa kommentointia on vain se, että tytöt pärjäävät kiltteyttään koulussa. Peruskoulu on älyttömän helppo, siellä pärjää kun kuuntelee tunnilla, tekee läksynsä ja lukee kokeisiin. Ilmeisesti ihan liikaa vaadittu 😂
Ei todellakaan tarvitse lukea kokeisiin tai kuunnella tunnilla pärjätäkseen. Normaaliälyinen pärjää maalaisjärjellä ja normaalilla päättelykyvyllä.
Sinun logiikalla pojat eivät sitten ole normaaliälyisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäkoulun aikaan tein poikani äidinkielen kokeen, poika on lukion ekalla. Olen itse taustaltani äidinkielen ope, tehtävänä oli analysoida runo ja novelli.
Poika sai kokeesta arvosanan 7.
Hän on tyypillinen poikaoppilas, takapenkin pitkätukkia, jota runot tms. eivät kiinnosta tuon taivaallista. Mutta kuka vielä väittää, etteivätkö opettajat ole epäreiluja ja arvioi suorituksia sen mukaan, mikä on heidän mielipiteensä kyseisestä oppilaasta?Kertoo aika paljon äidinkielestä oppiaineena
Ylioppilaskirjoituksissa saat cum lauden, jos kirjoitat virheettömän, mutta kuivakkaan esseen. Aiheiksihan on valittu yleensä sellaisia, jotka voivat kiinnostaa korkeintaan kymmenystä pojista. Onneksi matemaattimissa aineissa ei jaella tyylipisteitä.
Aiemminhan tässä ketjussa puhuttiiin av-mammojen höpönassujen kiinnostuksenkohteista...Kyllä yo-aineden aiheissa pitäisi ehdottomasti olla pieruhuumori, sitten ne pojat pärjäisi 😆
Etäopiskelun aikana voi suoritukset hyvinkin paljon vaihdella suuntaan jos toiseen. Olen toi aiempi adhd-lapsen vanhempi ja kotiopiskelu meni keväällä paljon helpommin mitä koulussa.