Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
Ei normaalia kirjoitti:
Craycray kirjoitti:
Anoppi yritti, ja jossain määrin hetkeksi onnistuikin, opettaa lapsemme pieninä kutsumaan itseään äidiksi. Tämän lisäksi tapahtunut paljon muutakin. Vanhemman lapsen kohdalla saa nyt jo kärsiä seurauksista, kun tämä ymmärtää minkälainen ihminen oma isoäiti onkaan eikä halua olla missään tekemisissä.
Ihan sairasta toi äidiksi kutsumisen opettaminen lapsen lapselle. Jotakin jäänyt vaille anoppi. Ei ihan tasapainoinen.
Me asuttiin hetki remonttia tehdessä anopin luona (virhe!). Etukäteen sovittiin säännöt, että perheeni hoitaa omat juttunsa ja lapsensa eikä vaivaa anoppia lastenhoidollisilla tai kodinhoidollisilla hommilla yhtään. Ja näin tehtiin.
Kuulin sitten sivukorvalla pariinkin otteeseen, kun anoppi selitti ystävilleen ja sukulaisilleen kuinka hän nyt hoitaa KAIKEN täällä (oikeasti me hoidettiin omien lisäksi myös anopin ruuat, pyykit, kotityöt sun muut!) ja kuinka lapsenlapset nyt luulevat häntä äidikseen! ! No ei kyllä todellakaan luulleet, mummi tuskin syliin edes otti. Ja eivät kutsuneet mummia äidiksi tai mitään muutakaan.
Jokin tarve anopilla oli kilpeä kiillottaa ja en tiedä uskoiko kukaan edes hänen juttujaan. Muuten suhteellisen normaali ihminen, outoa oli.
Luin joskus jostain aivotutkimuksesta, että jos ihminen toimii vastoin omia moraalisääntöjä niin aivot muokkaa muistoja niin että muistaa aidosti toimineensa "oikein" eikä niin kuin oikeasti on toiminut. Se sitten varmaan selittää anopin valemuistot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Craycray kirjoitti:
Anoppi yritti, ja jossain määrin hetkeksi onnistuikin, opettaa lapsemme pieninä kutsumaan itseään äidiksi. Tämän lisäksi tapahtunut paljon muutakin. Vanhemman lapsen kohdalla saa nyt jo kärsiä seurauksista, kun tämä ymmärtää minkälainen ihminen oma isoäiti onkaan eikä halua olla missään tekemisissä.
Mun anoppi taas kieltäytyy kutsumasta minua lapsilleni puhuessaan äidiksi, tai lasten isää isäksi. Käyttää meistä etunimeä. Anopille kelpaa oikein mainiosti mummu-titteli. Anoppi mitätöi kyllä meidän vanhemmuutta muutenkin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kovasti jaksaa ihmetellä, miksi ei juurikaan olla tekemisissä. Tämä toki ei ole ainoa ongelma mitä meillä on anopin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Craycray kirjoitti:
Anoppi yritti, ja jossain määrin hetkeksi onnistuikin, opettaa lapsemme pieninä kutsumaan itseään äidiksi. Tämän lisäksi tapahtunut paljon muutakin. Vanhemman lapsen kohdalla saa nyt jo kärsiä seurauksista, kun tämä ymmärtää minkälainen ihminen oma isoäiti onkaan eikä halua olla missään tekemisissä.
Mun anoppi taas kieltäytyy kutsumasta minua lapsilleni puhuessaan äidiksi, tai lasten isää isäksi. Käyttää meistä etunimeä. Anopille kelpaa oikein mainiosti mummu-titteli. Anoppi mitätöi kyllä meidän vanhemmuutta muutenkin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kovasti jaksaa ihmetellä, miksi ei juurikaan olla tekemisissä. Tämä toki ei ole ainoa ongelma mitä meillä on anopin kanssa.
Mikä perustelu että kutsuu teitä lapsille vain etunimillä?
Mun anopin lempi-mantra on kuinka olen eläinlääkäri koska minua ei huolittaisi ihmisiä hoitamaan.
Anoppi on ollut ikänsä koulusiivooja ja appi on kunnalla puisto-osastolla. Mun mies on huoltomies.
Mä oon liian huono heidän sukuun kun olen vain eläinlääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Mun anopin lempi-mantra on kuinka olen eläinlääkäri koska minua ei huolittaisi ihmisiä hoitamaan.
Anoppi on ollut ikänsä koulusiivooja ja appi on kunnalla puisto-osastolla. Mun mies on huoltomies.
Mä oon liian huono heidän sukuun kun olen vain eläinlääkäri.
Miksi et vastaa että ei ihmisiä hoitamaan saatika kouluja siivoamaan, niihin hommiin tarvitaan ihan eri apinat. Oho, lipsahti vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suuri onnenkantamoinen sattui omalle kohdalle kun jouduimme muuttamaan 200km päähän isommalle paikkakunnalle töiden perässä. Alkuun tuntui vaikealta mutta nyt on olo kuin lottovoittajalla kun ei ole vajaavaisia sukulaisia tai sairaita kaksinaamaisia appivanhempia vieressä puolivillaisesti vittuilemassa kun oma elämä on tökännyt. Kerrassaan mahtava fiilis, kuin raitista ilmaa haukkaisi joka sekunti.
Tuosta kommentista tuli kyllä tosi hyvä mieli.
Hyvää kesää sinnepäin! Hyvä Te!
Todella outoa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Craycray kirjoitti:
Anoppi yritti, ja jossain määrin hetkeksi onnistuikin, opettaa lapsemme pieninä kutsumaan itseään äidiksi. Tämän lisäksi tapahtunut paljon muutakin. Vanhemman lapsen kohdalla saa nyt jo kärsiä seurauksista, kun tämä ymmärtää minkälainen ihminen oma isoäiti onkaan eikä halua olla missään tekemisissä.
Mun anoppi taas kieltäytyy kutsumasta minua lapsilleni puhuessaan äidiksi, tai lasten isää isäksi. Käyttää meistä etunimeä. Anopille kelpaa oikein mainiosti mummu-titteli. Anoppi mitätöi kyllä meidän vanhemmuutta muutenkin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kovasti jaksaa ihmetellä, miksi ei juurikaan olla tekemisissä. Tämä toki ei ole ainoa ongelma mitä meillä on anopin kanssa.
Mikä perustelu että kutsuu teitä lapsille vain etunimillä?
Koska mun nimi ei ole äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on ollut parikin pidempiaikaista anoppia. Yksi anoppi oli liian symbioosissa aikuisen poikansa kanssa, kohteli minua hyvin, mutta monesti tuli tunne että äiti-poika-suhde on kohtuu erottamaton. Olin jopa mustasukkainen. Toinen anoppi on ollut raskas päällepäsmäri, kuitenkin olemme nykyään hyvissä väleissä. Tunnetason arpia on kuitenkin jäänyt ja nyt kun olen itsekin anoppi, on suorituspaineita olla ”oikeanlainen”. Että olisin lähestyttävä, kiva ja sopivasti läsnä, ei tunkeva. Että osaisin sanoa ääneen positiivisia kehuja jne asioita. Toivoisin olevani vieraanvarainen, enkä tuputtava. Tunne on, että metsään menee. Yritän joko liikaa tai omat metodini eivät pure tässä keississä. On kamalaa kun tekee parhaansa ollakseen mahdollisimman vähän haittana ja kuitenkin tuntee ärsyttävänsä. Olen tehnyt omista kokemuksista ja muiden kertomista suppean päätelmän, että ihminen jolla on rakas ja terve suhde omiin vanhempiinsa tai ollaan ns parhaita kavereita, ei tarvitse appivanhempia eikä ne suhteet tyydytä, ja ne ketkä ovat jääneet omien vanhempiensa taholta puutteeseen, saattavat löytää appivanhemmista jotakin korvaavaa ja suhteesta voi tulla todella hieno.
Olisi mukava kuulla miniä/vävykokenuksia lisää. Suhteet ovat kuitenkin AINA vastavuoroisia tai oikeastaan kahdensuuntaisia.
". . . veneilemässä exän ja ex-appiukon kanssa.
Soudimme yhden pienehkön rannan ohi ja appiukko tupakka suussa röhisee:
"tuola nyppylällä on monet suvun naiset ottanu aurinkua tuherot palijaana! Ota sinäki vaan rohkiasti vaatteet pois kun sinne mennään uimaan ja aurinkua ottamaan!"
Ja mikä pahinta... Appiukon veljet oli kaikki samanlaisia härskejä sikoja....
Istuskelivat pihalla porukalla kaljottelemassa ja polttelemassa. Kun kävelin ohi, niin saattoivat useaan otteeseen vokotella ja vihellellä ja kommentoida kehoani."
Ei hemmetti ole todellista!
Onneksi ovat tuollaiset miehet elämässäsi "exiä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina silloin tällöin anoppi muistaa kysyä, että koskas minä menen oikeisiin töihin, ettei poikansa tarvitsisi elättää. Olen yrittäjä ja työskentelen kotona. Mikään tietokeella tehtävä työ ei siis ole oikeata työtä anopin mielestä, eikä siitä näin ollen mitään maksetakaan.
Joskus ovat tulleet ilmoittamatta kyläilemään kun on ollut aineistojen deadline samaisena päivänä. Sitten on loukkaannuttu, että istun vain koneen ääressä enkä viitsi seurustella heidän kanssaan.
Minun äiti on samanlainen. Teen töitä tietokoneella ja hän pilkkaa sitä ihan jatkuvasti. Naureskelee, että tee sinä vaan noita ”töitäsi”. Viimeksi sanoi, että hänestä minä olen ihan liikaa tietokoneella ja ”siellä netissä”. Hän ei vaan ymmärrä, että ne työni ovat siellä tietokoneessa ja muiden ohjelmien pyörittely on ihan eri asia kuin huvitella netissä. Ei mene perille, vaikka miten selittäisi.
Pahinta anoppi ja appikokemuksissa ovat kuitenkin ne selkärangattomat lapset, jotka eivät puolusta omia puolisoitaan eivätkä uskalla/ymmärrä vastustaa omia vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina silloin tällöin anoppi muistaa kysyä, että koskas minä menen oikeisiin töihin, ettei poikansa tarvitsisi elättää. Olen yrittäjä ja työskentelen kotona. Mikään tietokeella tehtävä työ ei siis ole oikeata työtä anopin mielestä, eikä siitä näin ollen mitään maksetakaan.
Joskus ovat tulleet ilmoittamatta kyläilemään kun on ollut aineistojen deadline samaisena päivänä. Sitten on loukkaannuttu, että istun vain koneen ääressä enkä viitsi seurustella heidän kanssaan.
Minun äiti on samanlainen. Teen töitä tietokoneella ja hän pilkkaa sitä ihan jatkuvasti. Naureskelee, että tee sinä vaan noita ”töitäsi”. Viimeksi sanoi, että hänestä minä olen ihan liikaa tietokoneella ja ”siellä netissä”. Hän ei vaan ymmärrä, että ne työni ovat siellä tietokoneessa ja muiden ohjelmien pyörittely on ihan eri asia kuin huvitella netissä. Ei mene perille, vaikka miten selittäisi.
Näytä palkkakuittiasi joskus, jospa se toisi konkretiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole ilkeä, mutta ajattelematon juntti. Asuu rivitalossa ja heiluu kesäisin aina tissiliivit päällä pihalla, siis semmoiset pitsiliivit ettei niitä voi erehtyä luulemaan bikineiksi ja sanoo ettei omalla pihalla kursailla. Joskus meille tullessa on koettanut parvekkeella ottaa t-paidan pois mutta olen tiukasti sanonut, ett tämä ei ole sinun kotisi. Polttaa sisällä ja juoruaa kaikkien asiat eteenpäin. Puhuu kovaan ääneen ja nauraa räkättää kuin harakka.
Ja ajattele, hän on puolisosi äiti.
Moniko ihastuisi puolisoonsa jo saisi ensin tutustua vanhempiinsa ja sukuun? Mukana tulee lauma vastentahtoisia ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole ilkeä, mutta ajattelematon juntti. Asuu rivitalossa ja heiluu kesäisin aina tissiliivit päällä pihalla, siis semmoiset pitsiliivit ettei niitä voi erehtyä luulemaan bikineiksi ja sanoo ettei omalla pihalla kursailla. Joskus meille tullessa on koettanut parvekkeella ottaa t-paidan pois mutta olen tiukasti sanonut, ett tämä ei ole sinun kotisi. Polttaa sisällä ja juoruaa kaikkien asiat eteenpäin. Puhuu kovaan ääneen ja nauraa räkättää kuin harakka.
Ja ajattele, hän on puolisosi äiti.
Moniko ihastuisi puolisoonsa jo saisi ensin tutustua vanhempiinsa ja sukuun? Mukana tulee lauma vastentahtoisia ihmissuhteita.
Jos olisin tuntenut anopin etukäteen, niin tuskin olisin alkanut suhteeseen hänen poikansa kanssaan.
Mutta hyvä näin. Anoppia pidetään tietoisesti etäällä, oppirahat on maksettu. Mies on ihan 8,5/10 äidistään huolimatta.
Min(I)ä kirjoitti:
Pahinta anoppi ja appikokemuksissa ovat kuitenkin ne selkärangattomat lapset, jotka eivät puolusta omia puolisoitaan eivätkä uskalla/ymmärrä vastustaa omia vanhempiaan.
Ei. He ovat äitinsä ja/tai isänsä uhreja. Heitä on kohdeltu kaltoin vauvasta saakka, ja suurin osa olisi terapian tarpeessa, myöntävät he sitä tai ei.
Ovat myös tottuneet niihin vanhempiensa temppuihin, ja kehittäneet niihin selviytymiskeinoja.
Muutaman kirjan verran olis storyä anopistani.
Voi taivas kuinka ilkeä ihminen( hän oli)
Mieheni valittaa kivuistaan ja vaivoistaan koko päivän joka päivä.
Nyt vasta olen hokannut että lapsena hän( plus 2 muuta lasta) saivat huomiota vain kun olivat sairaana tai sattui kipeää. Nyt mies käyttäytyy edelleen samoin, polvi kipee, päätä vihloo, outo tunne keuhkoissa jnejne.
Kiitti anoppi-vainaa
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kirjan verran olis storyä anopistani.
Voi taivas kuinka ilkeä ihminen( hän oli)
En lakkaa ihmettelemästä, miten hyvin oma anoppi osaa vetää hurskasta ja arvostettua rooliaan. Kahden kesken läksyttää minua, koska teen asiat eri tavalla kuin hän. Ei kelpaa ruuanlaitto, ei sisustaminen. Kaikki hänen (heidän) mielestään kielteinen meillä on minun syytäni ja huonouttani. Ei merkitse mitään, että poikansa kanssa yhdessä päätämme asioistamme - jos ei ole mieleistä on minun vikani kysymyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni valittaa kivuistaan ja vaivoistaan koko päivän joka päivä.
Nyt vasta olen hokannut että lapsena hän( plus 2 muuta lasta) saivat huomiota vain kun olivat sairaana tai sattui kipeää. Nyt mies käyttäytyy edelleen samoin, polvi kipee, päätä vihloo, outo tunne keuhkoissa jnejne.
Kiitti anoppi-vainaa
Ahaa, no sieltäkö se lähtee. Meillä samantapaista. Kun meinaa tulla riitaa, alkaa miehellä päänsärky ja selän kolotus ja hoidon tarve ja minä sitten hellyn ja hoidan. En ole tullut ajatelleeksikaan, että olisi lapsuudessa ollut noin. En tosin ihmettelisi.
Ihan sairasta toi äidiksi kutsumisen opettaminen lapsen lapselle. Jotakin jäänyt vaille anoppi. Ei ihan tasapainoinen.