Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan. 

Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...

Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen. 

Molemmat olivat mukavia ihmisiä.

Anoppi ja appi haukkuu miehen veljen vaimoa meille ja sitten painotetaan älkää vaan kertoko. Luulenpa, että minuakin haukutaan jos ei miehen veljelle ja vaimolle niin jollekin muulle. Sitten minulle on tullut jotain piikittelyä vaatteen väristä, huonosta suuntavaistosta ja silmälaseista. 

Yli kymmenen vuotta on tässä ketjussa jo appivanhempia haukuttu. Jokohan ensimmäiset haukkujat ovat itse päässeet anopeiksi ja appiukoiksi?

Anoppi ei muistanut lapseni nimeä kun näimme eräissä juhlissa. Olemme uusperhe ja olleet vuosia jo yhdessä. Anopin kanssa ei oikein ole mitään juteltavaa, sillä hän ei ole keskustelevaa tyyppiä. Olen yrittänyt luoda suhdetta, mutta luovutin. Appivanhemmat eivät käy kylässä, vaikka asuvat lähellä. Kutsuilleni lähinnä naureskellaan, aivan kuin se olisi jotain niin hassua pyytää heitä kylään. Mitään riitaa ei ole, mutta ei oikein mitään suhdettakaan.