Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
Anopilla siis 3 lasta, joista tytär etusijalla kaikessa: meidän ” Ritva” sitä, meidän ” Ritva” tätä. ”Ritvan” kolme poikaa mummun mussukoita, muista lapsenlapsista ei väliä.
Anoppi juoruaa meidän asioita miehen siskolle eli ”Ritvalle” joka puolestaan muulle suvulle ym.
Jos anopin kanssa sopii jonkun asian, se kummasti unohtuu. Esim. sovimme, että lähdemme yhdessä katsomaan uusia verhokankaita, mutta kun ko. päivä koitti, hän olikin jo ostanut ne naistuttavansa kanssa. Kehtasi pyytää, että ompeletko verhot, sanoin että en nyt millään ehdi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edeltäväatä anoppi kurvasi pihaan-viestistä tuli mieleen kuinka omani kurvasi lasten nukkumaanmenoaikaan pihaamme ja toi pakettiautollisen verran epäkäytännöllistä ja risaista huonekalua sekä tavaraa jotka oli nettishoppailuinnossa ostanut kirpparilta mutta tajunnut ettei halua niitä omiinkaan nurkkiinsa. Lastissa oli yhden huoneen edestä. Vaati että kamat tulevat kotiimme koska muuten toinen sukulaisperhe rupee vihaamaan häntä jos sinne lykkää niitä
Tämä on niin tuttua. Pakko shopata ties mitä sutta ja sekundaa, jotka ei kelpaa edes itselle, joten täytetään niillä romuilla lasten koti.
Meillä nämä kirppikseltä tai kuolinpesästä pelastetut romut on ihan kauheita. Keittiönpöydässä jalat eri pituisia, mutta äkkiäkös ne tasapainottaisi taittelemalla parit mainokset. Kuinka kätevää, eikö? Pikkuviat ei haittaa (anoppia), kun poikansa kätevänä korjaa. Kyllä sillä kokopäivätöissä käyvällä kahden pienen lapsen isällä on rajattomasti aikaa korjailla äitinsä löytöjä.
Ollaan oltu kovilla, huonekaluja enemmän on meille löytynyt sisustustekstiilejä. Rumia ja väärän kokoisia, ja mun silmiin ihan kauheita. Mä tykkään, että koti on mahdollisimman valoisa, joten anoppi toi keittiöön tummanruskeankirjavat paksut verhot. Kiitos, mutta jätän väliin. Ihan itse oli anoppi ne kutonut, joten marttyyrikohtaus oli tavallistakin näyttävämpi.
Mutta kärsivällisyys ja korona ovat auttaneet. Enää ei anoppi ramppasi kirppiksillä entiseen tahtiin, ja meidän toistuva kieltäytyminen on alkanut mennä perille. Selän takana moittii meitä, kun ollaan kiittämättömiä. Mistä meidän pitäisi kiittää? Meidän yli kävelemisestä ja jatkuvasta mitätöi mistä?
Tämä kiittämättömyyden teema on niin tuttu. Kun heitettiin roskiin saamamme homeelta haisevat täkit, niin kiertokautta saimme kuulla olevamme kiittämättömiä, kun ei mikään kelpaa. Mikä siinä muuten on, ettei suoraan sanominenkaan auta, vaan seuraavalla visiitillä taas on sitä pakettia ja nyssäkkää, jotka pitäisi kiitollisena ottaa vastaan? Onko ikäihmisillä joku sisäsyntyinen tarve aiheuttaa tilanteita, joista väkisinkin tulee jollekulle paha mieli? Yleensä anopille itselleen.
Mulle tuli äkkiseltään mieleen näistä romujen pakkolahjoituksista eräänlainen manipulointi vaihtokaupoilla: sukulaiset työntävät teille rojua oletuksena, että olette heille jatkossa jotenkin velkaa. Kun tämä sanaton oletussopimus ei toimikaan, syytellään kiittämättömyydestä ja saatetaan jopa katkeroitua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edeltäväatä anoppi kurvasi pihaan-viestistä tuli mieleen kuinka omani kurvasi lasten nukkumaanmenoaikaan pihaamme ja toi pakettiautollisen verran epäkäytännöllistä ja risaista huonekalua sekä tavaraa jotka oli nettishoppailuinnossa ostanut kirpparilta mutta tajunnut ettei halua niitä omiinkaan nurkkiinsa. Lastissa oli yhden huoneen edestä. Vaati että kamat tulevat kotiimme koska muuten toinen sukulaisperhe rupee vihaamaan häntä jos sinne lykkää niitä
Tämä on niin tuttua. Pakko shopata ties mitä sutta ja sekundaa, jotka ei kelpaa edes itselle, joten täytetään niillä romuilla lasten koti.
Meillä nämä kirppikseltä tai kuolinpesästä pelastetut romut on ihan kauheita. Keittiönpöydässä jalat eri pituisia, mutta äkkiäkös ne tasapainottaisi taittelemalla parit mainokset. Kuinka kätevää, eikö? Pikkuviat ei haittaa (anoppia), kun poikansa kätevänä korjaa. Kyllä sillä kokopäivätöissä käyvällä kahden pienen lapsen isällä on rajattomasti aikaa korjailla äitinsä löytöjä.
Ollaan oltu kovilla, huonekaluja enemmän on meille löytynyt sisustustekstiilejä. Rumia ja väärän kokoisia, ja mun silmiin ihan kauheita. Mä tykkään, että koti on mahdollisimman valoisa, joten anoppi toi keittiöön tummanruskeankirjavat paksut verhot. Kiitos, mutta jätän väliin. Ihan itse oli anoppi ne kutonut, joten marttyyrikohtaus oli tavallistakin näyttävämpi.
Mutta kärsivällisyys ja korona ovat auttaneet. Enää ei anoppi ramppasi kirppiksillä entiseen tahtiin, ja meidän toistuva kieltäytyminen on alkanut mennä perille. Selän takana moittii meitä, kun ollaan kiittämättömiä. Mistä meidän pitäisi kiittää? Meidän yli kävelemisestä ja jatkuvasta mitätöi mistä?
Tämä kiittämättömyyden teema on niin tuttu. Kun heitettiin roskiin saamamme homeelta haisevat täkit, niin kiertokautta saimme kuulla olevamme kiittämättömiä, kun ei mikään kelpaa. Mikä siinä muuten on, ettei suoraan sanominenkaan auta, vaan seuraavalla visiitillä taas on sitä pakettia ja nyssäkkää, jotka pitäisi kiitollisena ottaa vastaan? Onko ikäihmisillä joku sisäsyntyinen tarve aiheuttaa tilanteita, joista väkisinkin tulee jollekulle paha mieli? Yleensä anopille itselleen.
Mulle tuli äkkiseltään mieleen näistä romujen pakkolahjoituksista eräänlainen manipulointi vaihtokaupoilla: sukulaiset työntävät teille rojua oletuksena, että olette heille jatkossa jotenkin velkaa. Kun tämä sanaton oletussopimus ei toimikaan, syytellään kiittämättömyydestä ja saatetaan jopa katkeroitua.
Tuo on vallankäyttöä. Halutaan sekä päättää toisten puolesta miltä heidän kotonaan käyttää ja vielä pitäisi jäädä kiitollisuudenvelkaa. Mun anoppi ainakin pyrki juoksuttamaan mun miestä milloin minkä palveluksen tarpeessa. Kaiken piti tapahtua mieluiten vartti sitten. Kummasti nämä tarpeet aina kasvoivat, kun anoppi tiesi, että meillä on jotain extraa kotona, esim remppa kesken tai järkättiin synttäreitä lapsille. Jos mieheni sanoi että just nyt ei ehdi, sai saavillisen kuraa niskaansa. Sitten anoppi paiskasi luurin korvaan vain soittaakseen viiden minuutin päästä uudelleen vaatimuksensa kanssa.
Nyt valittelee, kun niin harvoin käydään. Miksiköhän näin?
Anoppi saapui sairaalaan katsomaan pojan tytärtään. Lapsella epäiltiin sydänvikaa ja epämuodostumaa sisäelimessä. Edellinen vauvamme oli kuollut kohtuun rv.24.
Anoppi kertoi minulle, että minulla on ollut aina niin helpot synnytykset, kun olen naamastani niin hyvännäköinen.
Seuraavaksi kertoi, kuinka on koko raskauden ajan itkenyt ja rukoillut, ettei minun suuni periytyisi lapselle. Valitettavasti periytyi, joten anoppi joutui tyytymään tähän kauheaan kohtaloonsa.
Lapsi osottautui tutkimuksissa terveeksi. Suu, tai lähinnä ylähuuli on anopin kauhuksi pysynyt ennallaan.
Sanottakoon, että kukaan muu ihminen ei ole koskaan esittänyt minun tai tyttäreni ylähuulestä yhtään kommenttia.
Anoppini on joskus myöhemmin väittänyt, että hän ei ole koskaan sanonut minulle mitään inhottavaa. Hänen sisarensa kuulema ovat olleet ilkeitä miniöilleen.
Tämä huulikeskustelu on ollut vain yksi esimerkki kaikesta muusta ulkonäkööni kohdistuvasta arvostelusta.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi saapui sairaalaan katsomaan pojan tytärtään. Lapsella epäiltiin sydänvikaa ja epämuodostumaa sisäelimessä. Edellinen vauvamme oli kuollut kohtuun rv.24.
Anoppi kertoi minulle, että minulla on ollut aina niin helpot synnytykset, kun olen naamastani niin hyvännäköinen.
Seuraavaksi kertoi, kuinka on koko raskauden ajan itkenyt ja rukoillut, ettei minun suuni periytyisi lapselle. Valitettavasti periytyi, joten anoppi joutui tyytymään tähän kauheaan kohtaloonsa.
Lapsi osottautui tutkimuksissa terveeksi. Suu, tai lähinnä ylähuuli on anopin kauhuksi pysynyt ennallaan.
Sanottakoon, että kukaan muu ihminen ei ole koskaan esittänyt minun tai tyttäreni ylähuulestä yhtään kommenttia.Anoppini on joskus myöhemmin väittänyt, että hän ei ole koskaan sanonut minulle mitään inhottavaa. Hänen sisarensa kuulema ovat olleet ilkeitä miniöilleen.
Tämä huulikeskustelu on ollut vain yksi esimerkki kaikesta muusta ulkonäkööni kohdistuvasta arvostelusta.
Anopin mielestä miniällä helpot synnytykset, kun naama on hyvännäköinen. Miten ulkonäkö vaikuttaa synnykseen? Anoppi toisaalta kauhisteli miniänsä ylähuulta, vaikka miniä on hyvännäköinen?
Mitä minä en nyt ymmärrä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvännäköinen vai ei kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi saapui sairaalaan katsomaan pojan tytärtään. Lapsella epäiltiin sydänvikaa ja epämuodostumaa sisäelimessä. Edellinen vauvamme oli kuollut kohtuun rv.24.
Anoppi kertoi minulle, että minulla on ollut aina niin helpot synnytykset, kun olen naamastani niin hyvännäköinen.
Seuraavaksi kertoi, kuinka on koko raskauden ajan itkenyt ja rukoillut, ettei minun suuni periytyisi lapselle. Valitettavasti periytyi, joten anoppi joutui tyytymään tähän kauheaan kohtaloonsa.
Lapsi osottautui tutkimuksissa terveeksi. Suu, tai lähinnä ylähuuli on anopin kauhuksi pysynyt ennallaan.
Sanottakoon, että kukaan muu ihminen ei ole koskaan esittänyt minun tai tyttäreni ylähuulestä yhtään kommenttia.Anoppini on joskus myöhemmin väittänyt, että hän ei ole koskaan sanonut minulle mitään inhottavaa. Hänen sisarensa kuulema ovat olleet ilkeitä miniöilleen.
Tämä huulikeskustelu on ollut vain yksi esimerkki kaikesta muusta ulkonäkööni kohdistuvasta arvostelusta.Anopin mielestä miniällä helpot synnytykset, kun naama on hyvännäköinen. Miten ulkonäkö vaikuttaa synnykseen? Anoppi toisaalta kauhisteli miniänsä ylähuulta, vaikka miniä on hyvännäköinen?
Mitä minä en nyt ymmärrä?
Kuulostaa perus kateelliselta anopilta. Miniällä varmaan kaunis suu ja sekös harmittaa anoppia. Ja jos lapsenlapselle periytyy miniän kauniit piirteet, harmittaahan se, kun lapsi muistuttaa miniää.
Mun ex-anoppi haukkui korkeita poskipäitäni. Näytän kuulemma ihan luonnottomalta.
Hyvännäköinen vai ei kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi saapui sairaalaan katsomaan pojan tytärtään. Lapsella epäiltiin sydänvikaa ja epämuodostumaa sisäelimessä. Edellinen vauvamme oli kuollut kohtuun rv.24.
Anoppi kertoi minulle, että minulla on ollut aina niin helpot synnytykset, kun olen naamastani niin hyvännäköinen.
Seuraavaksi kertoi, kuinka on koko raskauden ajan itkenyt ja rukoillut, ettei minun suuni periytyisi lapselle. Valitettavasti periytyi, joten anoppi joutui tyytymään tähän kauheaan kohtaloonsa.
Lapsi osottautui tutkimuksissa terveeksi. Suu, tai lähinnä ylähuuli on anopin kauhuksi pysynyt ennallaan.
Sanottakoon, että kukaan muu ihminen ei ole koskaan esittänyt minun tai tyttäreni ylähuulestä yhtään kommenttia.Anoppini on joskus myöhemmin väittänyt, että hän ei ole koskaan sanonut minulle mitään inhottavaa. Hänen sisarensa kuulema ovat olleet ilkeitä miniöilleen.
Tämä huulikeskustelu on ollut vain yksi esimerkki kaikesta muusta ulkonäkööni kohdistuvasta arvostelusta.Anopin mielestä miniällä helpot synnytykset, kun naama on hyvännäköinen. Miten ulkonäkö vaikuttaa synnykseen? Anoppi toisaalta kauhisteli miniänsä ylähuulta, vaikka miniä on hyvännäköinen?
Mitä minä en nyt ymmärrä?
Anoppia. Kuten en minäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anoppini ja appeni ovat jo kuolleet, mutta mieheni on valitettavasti joutunut kestämään anopiltaan kännistä kähmintää, rintalihasten hierontaa ym., ja appiukolta raivostuneen sonnin uhkaavia pärskähyksiä viinan kiskomisen lomassa.
Emme käy useinkaan lapsuudenkodissani. Mieheni käy toisinaan tapaamassa isääni ihan vain kahteen pekkaan. Ehkä hänellä on semmoista isänkaipuuta siinä, kun omansa on kuollut. Minä saatan erikseen käydä viemässä lastani näytille isovanhemmilleen (pariksi tunniksi per vuosi).
Vierailija kirjoitti:
Hyvännäköinen vai ei kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi saapui sairaalaan katsomaan pojan tytärtään. Lapsella epäiltiin sydänvikaa ja epämuodostumaa sisäelimessä. Edellinen vauvamme oli kuollut kohtuun rv.24.
Anoppi kertoi minulle, että minulla on ollut aina niin helpot synnytykset, kun olen naamastani niin hyvännäköinen.
Seuraavaksi kertoi, kuinka on koko raskauden ajan itkenyt ja rukoillut, ettei minun suuni periytyisi lapselle. Valitettavasti periytyi, joten anoppi joutui tyytymään tähän kauheaan kohtaloonsa.
Lapsi osottautui tutkimuksissa terveeksi. Suu, tai lähinnä ylähuuli on anopin kauhuksi pysynyt ennallaan.
Sanottakoon, että kukaan muu ihminen ei ole koskaan esittänyt minun tai tyttäreni ylähuulestä yhtään kommenttia.Anoppini on joskus myöhemmin väittänyt, että hän ei ole koskaan sanonut minulle mitään inhottavaa. Hänen sisarensa kuulema ovat olleet ilkeitä miniöilleen.
Tämä huulikeskustelu on ollut vain yksi esimerkki kaikesta muusta ulkonäkööni kohdistuvasta arvostelusta.Anopin mielestä miniällä helpot synnytykset, kun naama on hyvännäköinen. Miten ulkonäkö vaikuttaa synnykseen? Anoppi toisaalta kauhisteli miniänsä ylähuulta, vaikka miniä on hyvännäköinen?
Mitä minä en nyt ymmärrä?
Kuulostaa perus kateelliselta anopilta. Miniällä varmaan kaunis suu ja sekös harmittaa anoppia. Ja jos lapsenlapselle periytyy miniän kauniit piirteet, harmittaahan se, kun lapsi muistuttaa miniää.
Mun ex-anoppi haukkui korkeita poskipäitäni. Näytän kuulemma ihan luonnottomalta.
Juu, minä olen se miniä, jolla on vääränlainen suu.
Ex-avoanoppi ei löytänyt suustani vikaa. Tämä avoppi kertoi minulla olevan lehmän silmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi vahtasi lapsen silmien väriä. Kun näki vauvan ekan kerran, lässytti hänelle että voiii toivottavasti sulle tulisi ruskeat silmät niin kuin mummilla ja isillä on. Ehkä vähän naurettavaa, mutta loukkasi silloin vastasynnyttäneenä. Ihan kuin mun ja esikoisen sinisissä silmissä olisi jotain vikaa, pitää oikein toivoa vauvalle toisenvärisiä kuin joku hyvä haltiatar. Myöhemmin anoppi oli tyytyväinen ja muisti kehua, miten kuopuksen silmistä tuli kuin tulikin ruskeat hänen toiveensa mukaan. Niin kuin mummilla ja isillä. Genetiikallahan ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi vahtasi lapsen silmien väriä. Kun näki vauvan ekan kerran, lässytti hänelle että voiii toivottavasti sulle tulisi ruskeat silmät niin kuin mummilla ja isillä on. Ehkä vähän naurettavaa, mutta loukkasi silloin vastasynnyttäneenä. Ihan kuin mun ja esikoisen sinisissä silmissä olisi jotain vikaa, pitää oikein toivoa vauvalle toisenvärisiä kuin joku hyvä haltiatar. Myöhemmin anoppi oli tyytyväinen ja muisti kehua, miten kuopuksen silmistä tuli kuin tulikin ruskeat hänen toiveensa mukaan. Niin kuin mummilla ja isillä. Genetiikallahan ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Meillä taas meinasi syttyä kolmas maailmansota , kun kuopuksellamme on ruskeat silmät.
Että mitenkä voi olla mahdollista!
Minulla on ruskeat silmät. Mutta äitihän ei ole mikään tai kukaan lapsilleen, anopin mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi vahtasi lapsen silmien väriä. Kun näki vauvan ekan kerran, lässytti hänelle että voiii toivottavasti sulle tulisi ruskeat silmät niin kuin mummilla ja isillä on. Ehkä vähän naurettavaa, mutta loukkasi silloin vastasynnyttäneenä. Ihan kuin mun ja esikoisen sinisissä silmissä olisi jotain vikaa, pitää oikein toivoa vauvalle toisenvärisiä kuin joku hyvä haltiatar. Myöhemmin anoppi oli tyytyväinen ja muisti kehua, miten kuopuksen silmistä tuli kuin tulikin ruskeat hänen toiveensa mukaan. Niin kuin mummilla ja isillä. Genetiikallahan ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Meillä taas meinasi syttyä kolmas maailmansota , kun kuopuksellamme on ruskeat silmät.
Että mitenkä voi olla mahdollista!
Minulla on ruskeat silmät. Mutta äitihän ei ole mikään tai kukaan lapsilleen, anopin mielestä.
Jep, se on epäonnistuminen jo pikkuvauvalta, jos on löydettävissä äidin piirteitä. Kun niitä pitää pahana, on luonnollista toivoa ettei näitä huonoja ja vieraita piirteitä ilmenisi, vaan vauva olisi (narsistisen) anopin peilikuva lähteen vedestä.
Mun esikoinen on kuin kopio isästään. Paitsi hänellä on tismalleen samanlaiset hiukset kuin mulla. Miehelläni on pehmoiset, he toiset hiukset, mulla kihartuva ja vahvempi hiuslaatu. Tämäkään piirre ei anopin mukaan tule minulta, kun miehen sedällä on kuulemma myös ollut vahva tukka nuorena.
Tuolla samaisella esikoisella on hyppyritukka luonnostaan. Anoppi ei hyppyritukka siedä, näyttää kuulemma epäsiistiltä. On jäänyt useamman kerran kiinni siitä, että yrittää tasoittaa hyppyriä luonnon omalla muotoiluaineella - syljellään. Jäädessään kiinni tästä ei tajunnut yhtään, miksi ei ole suotavaa käydä kuolaamassa lapsen tukkaa. Anoppi ei kuitenkaan suostunut siihen, että mä kävisin räkimässä hänen kuontaloonsa.
Meidän kuopus taas on enemmän mun suvun näköinen. Hän ei kelpaa anopille ollenkaan, ihan avoimesti kohtelee ainoita lapsenlapsiaan epätasa-arvoisesti. Sitten voikin taas tuttavien kanssa ihmetellä, kun meidän perhe ei ikinä käy kylässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi vahtasi lapsen silmien väriä. Kun näki vauvan ekan kerran, lässytti hänelle että voiii toivottavasti sulle tulisi ruskeat silmät niin kuin mummilla ja isillä on. Ehkä vähän naurettavaa, mutta loukkasi silloin vastasynnyttäneenä. Ihan kuin mun ja esikoisen sinisissä silmissä olisi jotain vikaa, pitää oikein toivoa vauvalle toisenvärisiä kuin joku hyvä haltiatar. Myöhemmin anoppi oli tyytyväinen ja muisti kehua, miten kuopuksen silmistä tuli kuin tulikin ruskeat hänen toiveensa mukaan. Niin kuin mummilla ja isillä. Genetiikallahan ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Meillä taas meinasi syttyä kolmas maailmansota , kun kuopuksellamme on ruskeat silmät.
Että mitenkä voi olla mahdollista!
Minulla on ruskeat silmät. Mutta äitihän ei ole mikään tai kukaan lapsilleen, anopin mielestä.
Mäkin oon anopille vain "pakollinen paha" perheessäni. Mun tehtävänä on ollut synnyttää lapset, ja loppuelämä pitäisi uhrata anopin ja perheen palvelemiseen. Nimenomaan järjestyksessä ensin anoppi, sitten muut. Kasvatusohjeet jne pitäisi kopioida anopilta. Pyytää anopilta lupa uuden maton ostamiseen ja välttää supersankaripaitoja lapsille, kun anoppi ei niistä tykkää. Jussipaita sen pitää olla! Eikä miniä vaan voi lähteä oman kaverin kanssa humputtelureissulle ja jättää miestään pulaan lasten kanssa. (Mies tosin ei itse kokenut olevansa lasten kanssa pulassa, mutta kyllä anoppi tietää paremmin!)
Mullahan ei ole anopin puheissa edes nimeä, olen vain "Pekan" emäntä. Huomautettakoon, että vihaan yli kaiken nimitystä emäntä.
Onneksi en ole totaalihulluun törmännyt, hänen onnekseen siis. Itse sanoisin suorat ja sanat ja omalta osaltani välit poikki. Luulisi että moni anoppi olisi onnessaan jos sinisilmäinen ja vaalea suomalainen syntyy.
Ei taida olla hulluja appivanhempia tulla miehillä vastaan? Oma äitini ei ole ketään morsiantani solvannu eikä solvaisi.
Minulla oli ihan mukava appiukko, mitä nyt myi minun autoni ja piti rahat. Kuulostaa oudommalta kuin oli, mutta silloin kyllä ihmetytti. Piti jotenkin kaikkea mitä meillä oli hänen omaisuutenaan tai ainakin hänen ansiostaan meillä oli koti, toki oli taannut osan ensimmäisen asunnon lainasta, mutta se laina oli maksettu 4 vuodessa.
Meillä paha miniä kirjoitti:
Miniä voi myös olla kauhea.
Me ja miniän isä takasimme yhdessä pojan perheen asuntolainan.
Miniä keplotteli isänsä takausvastuusta .
Sai pojan mukaan väärinkäytöksiin pojan omua vanhempia, siis meitä vastaan.
Sanoivat, että meillä on enemmän rahaa.
Pankki ilmoitti, että he ovat käyttäneet meitä hyväkseen. Saimme paperin , jolla olisimme voineet nostaa oikeusjutun.
Emme hellämielisinä voineet lastenlasten
(6 kpl) takia.
Oli kaikkea paljon muutakin hyväksikäyttöä.
Kun jäimme eläkkeelle , ilmoitimme , että emme voi enää auttaa kaikessa.
Kyselimme takauslainan maksuista.
Ne kun oli pankissa sovittu niin, että he itse maksavat meille, koska pankki ei suostunut heille enää lainaa antamaan.
Meille pankki antoi, ja meidän oli pakko hyväksyä, muuten pankki olisi myynyt meidän kotimme , joka oli heidän lainan vakuutena. Miniän isä kun oli onnistuttu saamaan vastuistaan pois.
Mutta kun kyselimme heiltä lainan maksuja , seurauksena oli , että meidät eristettiin täysin lapsenlapsista. Emme saa tavata , emme soitella, ei mitään.
Tätä on jatkunut nyt noin 3 vuotta.
Ennen lapset olivat meillä joka viikko, järjestimme kaikenlaista heille.
Me olemme 70-kymppisiä, maksamme hautaan asti toisten ihmisten velkaa.
Tuntuu kurjalta loppuelämä.
Kaikki paha vain sen takia, että olimme liian hyväsydämisiä,auttamushaluisia , kilttejä ja suostuimme kaikkiin pyyntöhin aina !
Olemme surullisia !
En ymmärrä miten takasitte lainan? Vai annoitteko rahaa? Vai otitte velkaa heidän asuntoonsa?
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole totaalihulluun törmännyt, hänen onnekseen siis. Itse sanoisin suorat ja sanat ja omalta osaltani välit poikki. Luulisi että moni anoppi olisi onnessaan jos sinisilmäinen ja vaalea suomalainen syntyy.
Ei taida olla hulluja appivanhempia tulla miehillä vastaan? Oma äitini ei ole ketään morsiantani solvannu eikä solvaisi.
Kyllähän niitäkin on. Ja vaikka tätä ketjua lukemalla voi havaita, niin moni puhuu omista vanhemmistaan hankalana ja tunkeilevana osapuolena.
Mun anoppi olisi ollut tyytymätön sinisilmäisiin lapsiin, onhan mun mies anopin katraastaa ainoa, jolla on äitinsä ruskeat silmät. Molemmat ovat ruskeasilmäisiä, mä sinisilmäinen.
Anoppi oli hyvin pettynyt mun kuopuksen kokoon, hän kun oli vain 2,5 kg syntyessään. Mitä isompi vauva, sen parempi. Eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvännäköinen vai ei kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi saapui sairaalaan katsomaan pojan tytärtään. Lapsella epäiltiin sydänvikaa ja epämuodostumaa sisäelimessä. Edellinen vauvamme oli kuollut kohtuun rv.24.
Anoppi kertoi minulle, että minulla on ollut aina niin helpot synnytykset, kun olen naamastani niin hyvännäköinen.
Seuraavaksi kertoi, kuinka on koko raskauden ajan itkenyt ja rukoillut, ettei minun suuni periytyisi lapselle. Valitettavasti periytyi, joten anoppi joutui tyytymään tähän kauheaan kohtaloonsa.
Lapsi osottautui tutkimuksissa terveeksi. Suu, tai lähinnä ylähuuli on anopin kauhuksi pysynyt ennallaan.
Sanottakoon, että kukaan muu ihminen ei ole koskaan esittänyt minun tai tyttäreni ylähuulestä yhtään kommenttia.Anoppini on joskus myöhemmin väittänyt, että hän ei ole koskaan sanonut minulle mitään inhottavaa. Hänen sisarensa kuulema ovat olleet ilkeitä miniöilleen.
Tämä huulikeskustelu on ollut vain yksi esimerkki kaikesta muusta ulkonäkööni kohdistuvasta arvostelusta.Anopin mielestä miniällä helpot synnytykset, kun naama on hyvännäköinen. Miten ulkonäkö vaikuttaa synnykseen? Anoppi toisaalta kauhisteli miniänsä ylähuulta, vaikka miniä on hyvännäköinen?
Mitä minä en nyt ymmärrä?
Kuulostaa perus kateelliselta anopilta. Miniällä varmaan kaunis suu ja sekös harmittaa anoppia. Ja jos lapsenlapselle periytyy miniän kauniit piirteet, harmittaahan se, kun lapsi muistuttaa miniää.
Mun ex-anoppi haukkui korkeita poskipäitäni. Näytän kuulemma ihan luonnottomalta.
Juu, minä olen se miniä, jolla on vääränlainen suu.
Ex-avoanoppi ei löytänyt suustani vikaa. Tämä avoppi kertoi minulla olevan lehmän silmät.
Lehmillä on kauniit silmät, mutta en varmaan osaisi ottaa tuollaista lausuntoa kehuna, jos kohdalle sattuisi.
Mä oon taas liian lyhyt ja leveäharteinen! Oon 165, käsittääkseni hyvin normaalipituinen. Hartioita kieltämättä on, mutta tuskin mua kukaan erehtyy luulemaan DDR:ää edustavaksi kuulantyöntäjäksi.
Mutta kun pitää päästä sanomaan "totuus". Anoppini on mua hurjat 5 cm pidempi, kyllä sillä pitää päästä keulimaan.
Tuli vielä muisto kuopuksen 1-vuotissynttäreiltä. Anoppi toi vauvapeiton lahjaksi. Levitti sen ostokseensa tyytyväisenä olkkariin lattialle, ja pisti synttärisankarin siihen istumaan. Eihän se pari viikkoa aiemmin kävelemään oppinut lapsi siinä peitolla pysynyt sekuntiakaan. Anoppi oli vihainen lapselle, kun hän ei tykännytkään siitä peitosta.