Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
Meillä paha miniä kirjoitti:
Pankkimme ilmoitti meille yhtäkkiä , että kuinka miniämme oli ottanut suuren lainan toisesta pankista . Heille kun oli asetettu lainanottokielto tuosta meidän omasta pankista, koska eivät hoitaneet asioitaan, kuten oli sovittu.
No, miniä oli ostanut isänsä asunnon (toinen takaaja). Siten isällä ei ollut varallisuutta enää.
Noinhan tehtiin sota-aikana , olen lukenut paljonkin. Jotta omaisuutta ei menetetty.
Meille tuollainen toiminta täysin vierasta.
Miniä oli saanut jostain pikkupankista ties millä valheella lainan, jota hänen ei olisi pitänyt mistään saada.
Jonkin ajan kuluttua se asunto olikin sitten myyty eteenpäin , selvisi, että hänen veljelleen. Että näin.
Toisaalta pankkimme olisi kyllä pitänyt tarkistaa tuon takaajan kelpoisuus takaajaksi kuten meidänkin osaltamme. Siinä pankki laimilöi velvollisuutensa, mehän emme voineet tietää hänen takauskelvollisuuttaan.
Ikävältä tuntuu myös kommentointi,että mikä kasvatuksessa mennyt pieleen !
Poika kasvatettìn ihan samoin kuin tyttäremme, joka on täysin erilainen, hoitaa kaikki asiansa esimerkillisesti.
Pojalla toimii nähtävästi nyt aikuisiällä tuo sanonta "seura tekee kaltaisekseen ".
Aikamoinen fantasia. Kummallinen pankki, jos miniä noin vain on luottotiedottomana saanut lainaa isänsä asunnon ostamiseen. Aikamoista vakuudet täytyy olla!
Lainsäädäntö on myös muuttunut sota-aikojen jälkeen, kannattaa tutustua aiheeseen, jos omat tiedot on vuodelta 1944.
Turha tästä sopasta on miniää tai pankkia syyttää. Jos otat taataksesi, otat myös maksaaksesi. Kylmä, mutta ikävä totuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä totuus on myös se : "keneen ihminen voi luottaa ,ellei omaan lähisukulaiseensa "?
Haluaisitko sinä , kommentoija , olla itse jollekin se epäluotettava lähisukulainen ?
En usko , että haluaisit !
Ei tämä ole fantasiaa , ihan täyttä totta .
Kaikki pankit eivät, varsin nämä pienimmät ole ehkä niin kartalla asioista, mihin pitää kiinnittää huomiota.
Tuossa on niin paljon kaikenlaista muuta pahaa heidän taholtaan mukana, että en jaksa niitä enää enempää selventää.
Tosiasia on , että meidän hyväntahtoisuuttamme on käytetty härskisti hyväksi.
Heidän lapsistaan on mm. koulu tehnyt useita lastensuojeluilmoituksia.
Miniä ei ole huolehtinut lastensa terveydestä kunnolla, hygieniasta eikä mistään muustakaan. Koti on kuin kaatopaikka. Poika tekee kahta täyspäiväistä työtä, käy kotonaan nukkumassa.
Perheessä useita pitkäaikaissairauksia, joista osa itsehankittuja, alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia ,päivittäiset asiat liikaa lasten vastuulla ,kannoimme lukemattomia ruokakasseja heille (lapsilla ei ollut ruokaa) ,kodinhoito täysin hakusessa , ovat ulosotossa (poika tekee kahta työtä) , kaikki pielessä.
Sitä isovanhempana yritti auttaa ,missä suinkin pystyi. Mutta rahkeemme olivat rajalliset.
Nyt teimme perinnöttömäksi, koska hän on saanut osansa.
Heppoisin perustein ei pysty, mutta meillä on asianajajan mukaan erittäin vahvat perusteet.
Appiukollani oli tapana kännipäissään soitella minulle, nuorelle vaimolle, kun mieheni oli työmatkalla. Siinä hän sitten lirkutteli ja höpötti, miten ihana nainen olen... hyi h*mmetti! Lopetin puhelut alkuunsa. Tuohon aikaan ei vielä ollut kännyköitä, enkä siis voinut nähdä, kuka soittaja oli.
Meillä paha miniä kirjoitti:
Ikävä totuus on myös se : "keneen ihminen voi luottaa ,ellei omaan lähisukulaiseensa "?
Haluaisitko sinä , kommentoija , olla itse jollekin se epäluotettava lähisukulainen ?
En usko , että haluaisit !
Ei tämä ole fantasiaa , ihan täyttä totta .
Kaikki pankit eivät, varsin nämä pienimmät ole ehkä niin kartalla asioista, mihin pitää kiinnittää huomiota.
Tuossa on niin paljon kaikenlaista muuta pahaa heidän taholtaan mukana, että en jaksa niitä enää enempää selventää.
Tosiasia on , että meidän hyväntahtoisuuttamme on käytetty härskisti hyväksi.
Heidän lapsistaan on mm. koulu tehnyt useita lastensuojeluilmoituksia.
Miniä ei ole huolehtinut lastensa terveydestä kunnolla, hygieniasta eikä mistään muustakaan. Koti on kuin kaatopaikka. Poika tekee kahta täyspäiväistä työtä, käy kotonaan nukkumassa.
Perheessä useita pitkäaikaissairauksia, joista osa itsehankittuja, alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia ,päivittäiset asiat liikaa lasten vastuulla ,kannoimme lukemattomia ruokakasseja heille (lapsilla ei ollut ruokaa) ,kodinhoito täysin hakusessa , ovat ulosotossa (poika tekee kahta työtä) , kaikki pielessä.
Sitä isovanhempana yritti auttaa ,missä suinkin pystyi. Mutta rahkeemme olivat rajalliset.
Nyt teimme perinnöttömäksi, koska hän on saanut osansa.
Heppoisin perustein ei pysty, mutta meillä on asianajajan mukaan erittäin vahvat perusteet.
Älä lässytä. Ilman luottotietoja voi olla vaikeaa avata tiliä pankista. Luottotiedoton ei saa suoraan edes puhelinliittymää avattua, eikä pikavippiä, joten pikkusen on vaikea uskoa, että maksuhäiriöinen saa tuosta vaan asuntolainan "pienestä pankista". Niin pientä pankkia ei Suomesta löydy, että voisivat välttyä esim luottotietoja tarkistukselta. Se on myös pankin etu, ettei maksukyvyttömälle lainata rahaa.
Miksei poikasi ota lapsia kainaloonsa, jos tilanne on tuo?
Mä varmaan tekisin itsekin lasun, varsinkin, jos kyseessä olisi mun lapsenlapset. Surullista, jos lapsilla on noin kurjaa.
Miniää ei muuten tarvitse tehdä erikseen perinnöttömäksi, kun hän ei ole perillisesi. Poika saa vähintään lakiosan.
Shirley kirjoitti:
Appiukollani oli tapana kännipäissään soitella minulle, nuorelle vaimolle, kun mieheni oli työmatkalla. Siinä hän sitten lirkutteli ja höpötti, miten ihana nainen olen... hyi h*mmetti! Lopetin puhelut alkuunsa. Tuohon aikaan ei vielä ollut kännyköitä, enkä siis voinut nähdä, kuka soittaja oli.
Mun tädin "uusi" miesystävä teki tätä samaa. Soitti tätini siskolle ja näiden tyttärille, päissään kuin ankka. Erityisen tykästynyt hän oli naisystävänsä pojan vaimoon. Limainen vanha juoppo🤢
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti. Tuntuu todella julmalta tuollainen kommentti !
Et taatusti toivo, että itseäsi kohdeltaisiin kuten meitä , aina heidän parastaan ajatelleita ihmusiä.
Pankin vaatimuksesta:
Miniällä ja pojalla on ollut pankissa heidän itsensä allekirjoittama paperi , jossa pankki kieltää heitä ottamasta mistään enää lainaa !
Heillä ei siis ollut silloin vielä virallista luottohäiriötä . Eikä siten myöskään silloin olleet ulosotossa.
Vaan vapaaehtoinen luottokielto pankissa tehtynä.
Eli ei ole mistään lässytyksestä kyse, kuten ikävän kauniisti ilmaisit.
Tuossa miniä siis "harhautti" toista pankkia jättämällä kertomatta todellisuutta.
Sitäpaitsi meillä on kaikesta pankin kopiot tallessa, jos häviää, pankista saa toki uudet.
Meillä on ollut aina ennen mottona: "tee toisille niin kuten toivoisit itsellesi tehtävän".
Siinä olemme tehneet sen suurimman virheen.
Tässä tapauksessa emme olisi varmastikaan auttaneet niin pitkään , mutta kun oli nuo lapsenlapset -meille tärkeimmät !
Mietipä , miltä sinusta tuntuisi , kun odotetut eläkepäivät vaihtuvatkin pennin venyttämiseen äärimmilleen läheisten julman teon vuoksi.
Lakiosuuden saamme myös pois. Niihin julmuuksiin enemmälti puuttumatta, kaikki kriteerit täyttyvät ja ovat todennettavissa.
Määrätyissä tilanteissa ovat mahdollisia, tosin niitä ei usein tule vastaan.
Kysymys: tekisitkö omille vanhemmillesi, jotka ovat aina pyydettäessä olleet valmiita avunantoon ,samoin kuin meille on tehty ?
Ristiäisissä appi huuteli perääni törkeyksiä kun menin omaan rauhaan imettämään vauvaani. Synnytyksen jälkeen tietenkin mielikin oli herkillä. Räpyttelin kyyneliä silmistäni. Tuore kummi käveli vierelläni ja kuiskasi "älä välitä." Niin, appi huuteli kaikenlaista tyyliin tissiä imemään...Ja huuteli miten vanhaksi kukakin sitä tissiä imi. Joistakin tuntemattomista höpisi... kukaan miesporukasta ei lähtenyt mukaan. Eikä kenelläkään vaikuttanut olevan asian puolesta hauskaa. Mielellään positiivisena ihmisenä huomaa asioitten hyvätkin puolet. Kenessäkään hänen pojissa ei ole ilmennyt tuonkaltaista typeryyttä. Ei vähääkään.
Appi istuu nyt pyörätuolissa suu auki ja päästää vaippaansa. Eikö ollutkin vähän ikävästi sanottu? Mutta sanoinpahan siksi, että minä en ihan oikeasti ajattele matalamielisesti. Vaikka minulle on huudeltu miten on ihan luonnollisesta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä paha miniä kirjoitti:
Ihan oikeasti. Tuntuu todella julmalta tuollainen kommentti !
Et taatusti toivo, että itseäsi kohdeltaisiin kuten meitä , aina heidän parastaan ajatelleita ihmusiä.
Pankin vaatimuksesta:
Miniällä ja pojalla on ollut pankissa heidän itsensä allekirjoittama paperi , jossa pankki kieltää heitä ottamasta mistään enää lainaa !
Heillä ei siis ollut silloin vielä virallista luottohäiriötä . Eikä siten myöskään silloin olleet ulosotossa.
Vaan vapaaehtoinen luottokielto pankissa tehtynä.
Eli ei ole mistään lässytyksestä kyse, kuten ikävän kauniisti ilmaisit.
Tuossa miniä siis "harhautti" toista pankkia jättämällä kertomatta todellisuutta.
Sitäpaitsi meillä on kaikesta pankin kopiot tallessa, jos häviää, pankista saa toki uudet.
Meillä on ollut aina ennen mottona: "tee toisille niin kuten toivoisit itsellesi tehtävän".
Siinä olemme tehneet sen suurimman virheen.
Tässä tapauksessa emme olisi varmastikaan auttaneet niin pitkään , mutta kun oli nuo lapsenlapset -meille tärkeimmät !
Mietipä , miltä sinusta tuntuisi , kun odotetut eläkepäivät vaihtuvatkin pennin venyttämiseen äärimmilleen läheisten julman teon vuoksi.
Lakiosuuden saamme myös pois. Niihin julmuuksiin enemmälti puuttumatta, kaikki kriteerit täyttyvät ja ovat todennettavissa.
Määrätyissä tilanteissa ovat mahdollisia, tosin niitä ei usein tule vastaan.
Kysymys: tekisitkö omille vanhemmillesi, jotka ovat aina pyydettäessä olleet valmiita avunantoon ,samoin kuin meille on tehty ?
Eikö tuo miniän toiminta ole petos, jos noin on oikeasti käynyt??
En tekisi noin vanhemmilleni, enkä kenellekään muullekaan. Ja onhan se ikävää, jos leppoisiksi ajatellut eläkepäivät menevät hulttiopojan ja tämän vaimon velkojen maksuun.
Eikö miniän ja pojan toiminnassa ollut hälytysmerkkejä ennen kuin pistit puumerkin takaajan riville? Jos kerta lapsista ei pidetä huolta, kämppä kaaoksessa jne? Vai uskoitteko sokeasti, että poika hoitaa asiansa? Mihin pojan rahat menee, jos kerta on kahdessa työssä? Onko edes pahoillaan aiheuttamasta tuskasta?
Vierailija kirjoitti:
Ristiäisissä appi huuteli perääni törkeyksiä kun menin omaan rauhaan imettämään vauvaani. Synnytyksen jälkeen tietenkin mielikin oli herkillä. Räpyttelin kyyneliä silmistäni. Tuore kummi käveli vierelläni ja kuiskasi "älä välitä." Niin, appi huuteli kaikenlaista tyyliin tissiä imemään...Ja huuteli miten vanhaksi kukakin sitä tissiä imi. Joistakin tuntemattomista höpisi... kukaan miesporukasta ei lähtenyt mukaan. Eikä kenelläkään vaikuttanut olevan asian puolesta hauskaa. Mielellään positiivisena ihmisenä huomaa asioitten hyvätkin puolet. Kenessäkään hänen pojissa ei ole ilmennyt tuonkaltaista typeryyttä. Ei vähääkään.
Appi istuu nyt pyörätuolissa suu auki ja päästää vaippaansa. Eikö ollutkin vähän ikävästi sanottu? Mutta sanoinpahan siksi, että minä en ihan oikeasti ajattele matalamielisesti. Vaikka minulle on huudeltu miten on ihan luonnollisesta asiasta.
Appi oli varmaan mielestään tosi vitsikäs.
Täytyy valitettavasti myöntää, että mun isä sortuu joskus vastaaviin möläytyksiin. Kyllä lapsena hävetti, kun jotain vastaavaa tissiläppää heitti siskollensa. Kotimatkalla äiti tiputti isän oikein kunnolla, taisi takapenkin väki oppia pari uutta kirosanaa ja "aina saa hävetä" tuli kuulluksi useammin kuin kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Shirley kirjoitti:
Appiukollani oli tapana kännipäissään soitella minulle, nuorelle vaimolle, kun mieheni oli työmatkalla. Siinä hän sitten lirkutteli ja höpötti, miten ihana nainen olen... hyi h*mmetti! Lopetin puhelut alkuunsa. Tuohon aikaan ei vielä ollut kännyköitä, enkä siis voinut nähdä, kuka soittaja oli.
Mun tädin "uusi" miesystävä teki tätä samaa. Soitti tätini siskolle ja näiden tyttärille, päissään kuin ankka. Erityisen tykästynyt hän oli naisystävänsä pojan vaimoon. Limainen vanha juoppo🤢
Ja mulle tätä teki anopin ex-miesystävä, ällöttävä äijänkäppänä. Sillä erotuksella, että se teki ehdottelujaan anopin ja mieheni läsnä ollessa, esim. ruokapöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on pari vuotta aikaa, mutta on syöpynyt mieleen.
Olin raskaana puolivälissä ja anoppi oli koko raskauden ajan jankuttanut, että kissat pitää antaa uuteen kotiin, koska ne tartuttavat minuun toksoplasmoosin tai vaihtoehtoisesti tukehduttavat vauvan tai kynsivät silmät päästä. Ei tietenkään kuunneltu, eikä oikein noteerattukaan anopin juttuja ja sitten hiukan hellitti asian kanssa.
Lähdimme miehen kanssa käymään sukulaisillani viikonlopun yli toisella puolella Suomea ja anoppi lupasi käydä hakemassa postin laatikosta ja käydä katsomassa kissoja ja ruokkimassa ne sillä välin. Kun tulimme kotiin, ihmeteltiin että missäs kissat ovat, kun olivat sisäkissoja, eivätkä normaalin tapansa mukaan tulleet ovelle vastaan. Soitettiin anopille ja hän ilmoitti vieneensä kissat lopetettavaksi, kun ei itse ymmäretä vauvan parasta. En ole varmaan koskaan kuullut mieheni huutavan sillä tavalla kenellekään.
Soitin heti lähimmälle eläinlääkärille ja hän tiesi heti, mistä puhuin. Oli yrittänyt soittaakin minulle viikonloppuna, mutten ollut huomannut puhelua ja unohdin soittaa takaisin. Hän oli yrittänyt soittaa, kun oli tunnistanut kissamme, muttei anoppia. Luojan kiitos eläinlääkäri ei ollut suostunut lopettamaan kissaa, vaan oli toimittanut sen löytöeläintaloon, josta pääsimmekin kissan heti hakemaan. Hieman oli hämillään ja peloissaan, mutta kunnossa ja onnellinen meidät nähdessään. Kuitenkin eläinlääkäri sanoi, että anoppi oli tuonut vain toisen kissoistamme, joten mies sitten jatkoi äidiltään tivaamista, että missä toinen kissa on.
Pitkän puristamisen jälkeen anoppi lopulta kertoi, että kissa oli päässyt häneltä pihassa karkuun, kun oli vienyt niitä autoon. Hän ei ollut löytänyt kissojen koppia, joten oli kantanut kissoja autoon. Tämä kissa on epäileväinen tuntemattomia kohtaan eikä suostu muiden syliin, joten oli kynsinyt ja purrut anoppia ja juossut pihan vieressä olevaan metsään.
Tässä vaiheessa oli jo ilta ja pimeää, mutta pakko oli lähteä kissaa etsimään valojen kanssa. Tunnin verran kuljettiin metsän rajaa ja huudeltiin kissaa ja olimme palaamassa sisälle, kun kuulimme tuttua maukumista. Huhuiltiin vielä kissaa ja paikannettiin maukuminen pihan ja metsikön välissä olevan ison kiven alle. Siellä se raukka oli suunniltaan pelosta ja maukui surkeana, mutta hetken maanittelun jälkeen kömpi tärisevänä kiven alta ja kiipesi nopeasti syliin.
Meillä kävi todellinen tuuri, koska pihassamme kulkee paljon ilveksiä ja susia, joiden mukaan kissa olisi voinut joutua.
Kaikista naurettavinta on, että anoppi yritti meille itkeä, miten kovin pahaa jälkeä kissamme teki hänelle käteen ja miten kipeä se nyt on. Kehtasi vielä voivotella, miten nyt varmaan saa sen toksoplasmoosin ja se on henki pois. Muistan vieläkin, kun mies sanoi äidilleen että toivottavasti niin käy ja löi luurin korvaan.
Muuten ihan hullunhauska juttu mutta täysin epäuskottava.
Täysin uskottava, jos esim. mun eräiden sukulaisten (sekä miehen samoin) edesottamuksiin vertaa.
Epäuskottava juttu, koska kuka kissoja rakasta nyt antaisi kissoja vihaavaksi tiedetylle vastuun niiden hoidosta, eikä sitten muka edes viitsi vastata puhelimeen kun eläinlääkäri soittaa?
Joko kirjoittaja ei oikeasti välitä kissoistaan tai sitten koko juttu oli keksitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on pari vuotta aikaa, mutta on syöpynyt mieleen.
Olin raskaana puolivälissä ja anoppi oli koko raskauden ajan jankuttanut, että kissat pitää antaa uuteen kotiin, koska ne tartuttavat minuun toksoplasmoosin tai vaihtoehtoisesti tukehduttavat vauvan tai kynsivät silmät päästä. Ei tietenkään kuunneltu, eikä oikein noteerattukaan anopin juttuja ja sitten hiukan hellitti asian kanssa.
Lähdimme miehen kanssa käymään sukulaisillani viikonlopun yli toisella puolella Suomea ja anoppi lupasi käydä hakemassa postin laatikosta ja käydä katsomassa kissoja ja ruokkimassa ne sillä välin. Kun tulimme kotiin, ihmeteltiin että missäs kissat ovat, kun olivat sisäkissoja, eivätkä normaalin tapansa mukaan tulleet ovelle vastaan. Soitettiin anopille ja hän ilmoitti vieneensä kissat lopetettavaksi, kun ei itse ymmäretä vauvan parasta. En ole varmaan koskaan kuullut mieheni huutavan sillä tavalla kenellekään.
Soitin heti lähimmälle eläinlääkärille ja hän tiesi heti, mistä puhuin. Oli yrittänyt soittaakin minulle viikonloppuna, mutten ollut huomannut puhelua ja unohdin soittaa takaisin. Hän oli yrittänyt soittaa, kun oli tunnistanut kissamme, muttei anoppia. Luojan kiitos eläinlääkäri ei ollut suostunut lopettamaan kissaa, vaan oli toimittanut sen löytöeläintaloon, josta pääsimmekin kissan heti hakemaan. Hieman oli hämillään ja peloissaan, mutta kunnossa ja onnellinen meidät nähdessään. Kuitenkin eläinlääkäri sanoi, että anoppi oli tuonut vain toisen kissoistamme, joten mies sitten jatkoi äidiltään tivaamista, että missä toinen kissa on.
Pitkän puristamisen jälkeen anoppi lopulta kertoi, että kissa oli päässyt häneltä pihassa karkuun, kun oli vienyt niitä autoon. Hän ei ollut löytänyt kissojen koppia, joten oli kantanut kissoja autoon. Tämä kissa on epäileväinen tuntemattomia kohtaan eikä suostu muiden syliin, joten oli kynsinyt ja purrut anoppia ja juossut pihan vieressä olevaan metsään.
Tässä vaiheessa oli jo ilta ja pimeää, mutta pakko oli lähteä kissaa etsimään valojen kanssa. Tunnin verran kuljettiin metsän rajaa ja huudeltiin kissaa ja olimme palaamassa sisälle, kun kuulimme tuttua maukumista. Huhuiltiin vielä kissaa ja paikannettiin maukuminen pihan ja metsikön välissä olevan ison kiven alle. Siellä se raukka oli suunniltaan pelosta ja maukui surkeana, mutta hetken maanittelun jälkeen kömpi tärisevänä kiven alta ja kiipesi nopeasti syliin.
Meillä kävi todellinen tuuri, koska pihassamme kulkee paljon ilveksiä ja susia, joiden mukaan kissa olisi voinut joutua.
Kaikista naurettavinta on, että anoppi yritti meille itkeä, miten kovin pahaa jälkeä kissamme teki hänelle käteen ja miten kipeä se nyt on. Kehtasi vielä voivotella, miten nyt varmaan saa sen toksoplasmoosin ja se on henki pois. Muistan vieläkin, kun mies sanoi äidilleen että toivottavasti niin käy ja löi luurin korvaan.
Muuten ihan hullunhauska juttu mutta täysin epäuskottava.
Täysin uskottava, jos esim. mun eräiden sukulaisten (sekä miehen samoin) edesottamuksiin vertaa.
Epäuskottava juttu, koska kuka kissoja rakasta nyt antaisi kissoja vihaavaksi tiedetylle vastuun niiden hoidosta, eikä sitten muka edes viitsi vastata puhelimeen kun eläinlääkäri soittaa?
Joko kirjoittaja ei oikeasti välitä kissoistaan tai sitten koko juttu oli keksitty.
Virheratkaisuja sattuu. Kyllä mäkin annoin kissani hoitoon "ystävälleni" loman ajaksi. Tämä ystävä muka kovin innoissaan otti kissani hoitoon, mutta silti pilasi lomani soittamalla ja kitisemällä kuinka hankalaa kissan kanssa on, kuinka mun pitää hakea kissa tunnin kuluessa tai... Kyllä sieltä n. 3000 km päästä pääsee tunnissa hakemaan kissan. Ihan ehjänä sain lemmikkini takaisin.
Ja kukapa meistä ei joskus olisi missannut puhelua? Mulle ainakin on käynyt niin useamman kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edeltäväatä anoppi kurvasi pihaan-viestistä tuli mieleen kuinka omani kurvasi lasten nukkumaanmenoaikaan pihaamme ja toi pakettiautollisen verran epäkäytännöllistä ja risaista huonekalua sekä tavaraa jotka oli nettishoppailuinnossa ostanut kirpparilta mutta tajunnut ettei halua niitä omiinkaan nurkkiinsa. Lastissa oli yhden huoneen edestä. Vaati että kamat tulevat kotiimme koska muuten toinen sukulaisperhe rupee vihaamaan häntä jos sinne lykkää niitä
Tämä on niin tuttua. Pakko shopata ties mitä sutta ja sekundaa, jotka ei kelpaa edes itselle, joten täytetään niillä romuilla lasten koti.
Meillä nämä kirppikseltä tai kuolinpesästä pelastetut romut on ihan kauheita. Keittiönpöydässä jalat eri pituisia, mutta äkkiäkös ne tasapainottaisi taittelemalla parit mainokset. Kuinka kätevää, eikö? Pikkuviat ei haittaa (anoppia), kun poikansa kätevänä korjaa. Kyllä sillä kokopäivätöissä käyvällä kahden pienen lapsen isällä on rajattomasti aikaa korjailla äitinsä löytöjä.
Ollaan oltu kovilla, huonekaluja enemmän on meille löytynyt sisustustekstiilejä. Rumia ja väärän kokoisia, ja mun silmiin ihan kauheita. Mä tykkään, että koti on mahdollisimman valoisa, joten anoppi toi keittiöön tummanruskeankirjavat paksut verhot. Kiitos, mutta jätän väliin. Ihan itse oli anoppi ne kutonut, joten marttyyrikohtaus oli tavallistakin näyttävämpi.
Mutta kärsivällisyys ja korona ovat auttaneet. Enää ei anoppi ramppasi kirppiksillä entiseen tahtiin, ja meidän toistuva kieltäytyminen on alkanut mennä perille. Selän takana moittii meitä, kun ollaan kiittämättömiä. Mistä meidän pitäisi kiittää? Meidän yli kävelemisestä ja jatkuvasta mitätöi mistä?
Tämä kiittämättömyyden teema on niin tuttu. Kun heitettiin roskiin saamamme homeelta haisevat täkit, niin kiertokautta saimme kuulla olevamme kiittämättömiä, kun ei mikään kelpaa. Mikä siinä muuten on, ettei suoraan sanominenkaan auta, vaan seuraavalla visiitillä taas on sitä pakettia ja nyssäkkää, jotka pitäisi kiitollisena ottaa vastaan? Onko ikäihmisillä joku sisäsyntyinen tarve aiheuttaa tilanteita, joista väkisinkin tulee jollekulle paha mieli? Yleensä anopille itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pahuus kirjoitti:
Olisipa ollut kiva tutustua anoppiin ja appiukkoon kuten miehenikin olisi tutustunut mielellään isääni - luoja päätti toisin. Nyt on äitinkin ollut manan mailla jo yli 10 vuotta. Jotenkin on ikävää lukea näitä ihmisten herjaamisia.
Onko se herjaamista, jos kertoo oman kokemuksensa todella huonosti käyttäytyvät ihmisestä?
Se, että sinä et ehtinyt tutustua appivanhempiisi ei poista meidän tuskaa, jota meidän appivanhemmat aiheuttavat.
Vierailija kirjoitti:
Meillä paha miniä kirjoitti:
Miniä voi myös olla kauhea.
Me ja miniän isä takasimme yhdessä pojan perheen asuntolainan.
Miniä keplotteli isänsä takausvastuusta .
Sai pojan mukaan väärinkäytöksiin pojan omua vanhempia, siis meitä vastaan.
Sanoivat, että meillä on enemmän rahaa.
Pankki ilmoitti, että he ovat käyttäneet meitä hyväkseen. Saimme paperin , jolla olisimme voineet nostaa oikeusjutun.
Emme hellämielisinä voineet lastenlasten
(6 kpl) takia.
Oli kaikkea paljon muutakin hyväksikäyttöä.
Kun jäimme eläkkeelle , ilmoitimme , että emme voi enää auttaa kaikessa.
Kyselimme takauslainan maksuista.
Ne kun oli pankissa sovittu niin, että he itse maksavat meille, koska pankki ei suostunut heille enää lainaa antamaan.
Meille pankki antoi, ja meidän oli pakko hyväksyä, muuten pankki olisi myynyt meidän kotimme , joka oli heidän lainan vakuutena. Miniän isä kun oli onnistuttu saamaan vastuistaan pois.
Mutta kun kyselimme heiltä lainan maksuja , seurauksena oli , että meidät eristettiin täysin lapsenlapsista. Emme saa tavata , emme soitella, ei mitään.
Tätä on jatkunut nyt noin 3 vuotta.
Ennen lapset olivat meillä joka viikko, järjestimme kaikenlaista heille.
Me olemme 70-kymppisiä, maksamme hautaan asti toisten ihmisten velkaa.
Tuntuu kurjalta loppuelämä.
Kaikki paha vain sen takia, että olimme liian hyväsydämisiä,auttamushaluisia , kilttejä ja suostuimme kaikkiin pyyntöhin aina !
Olemme surullisia !Niin, ei paikka suvun hierarkiassa ketään automaattisesti tee hyväksi tai pahaksi.
Miksi suostuitte kaikkeen? Ja miten ihmeessä miniä on voinut keplotella isänsä pois takausvastuusta? Entä mikä on poikasi rooli tässä? Mikä meni kasvatuksessa pieleen, kun hän ei maksa ottamassa lainaa takaisin?
Isän takausosuus on hoidettu ekoissa lainanmaksuissa pois. Miehen veli ja käly teivät samalla tavalla, tosin takaajina olivat me ja käyn äiti, ensiksi maksettiin meidät ulos ja sitten kälyn äiti. Ja sitten vasta ryhdyttiin maksamaan velkaa ulos. Tosin me taattiin se laina käteisellä ei millään omalla omaisuudellamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edeltäväatä anoppi kurvasi pihaan-viestistä tuli mieleen kuinka omani kurvasi lasten nukkumaanmenoaikaan pihaamme ja toi pakettiautollisen verran epäkäytännöllistä ja risaista huonekalua sekä tavaraa jotka oli nettishoppailuinnossa ostanut kirpparilta mutta tajunnut ettei halua niitä omiinkaan nurkkiinsa. Lastissa oli yhden huoneen edestä. Vaati että kamat tulevat kotiimme koska muuten toinen sukulaisperhe rupee vihaamaan häntä jos sinne lykkää niitä
Tämä on niin tuttua. Pakko shopata ties mitä sutta ja sekundaa, jotka ei kelpaa edes itselle, joten täytetään niillä romuilla lasten koti.
Meillä nämä kirppikseltä tai kuolinpesästä pelastetut romut on ihan kauheita. Keittiönpöydässä jalat eri pituisia, mutta äkkiäkös ne tasapainottaisi taittelemalla parit mainokset. Kuinka kätevää, eikö? Pikkuviat ei haittaa (anoppia), kun poikansa kätevänä korjaa. Kyllä sillä kokopäivätöissä käyvällä kahden pienen lapsen isällä on rajattomasti aikaa korjailla äitinsä löytöjä.
Ollaan oltu kovilla, huonekaluja enemmän on meille löytynyt sisustustekstiilejä. Rumia ja väärän kokoisia, ja mun silmiin ihan kauheita. Mä tykkään, että koti on mahdollisimman valoisa, joten anoppi toi keittiöön tummanruskeankirjavat paksut verhot. Kiitos, mutta jätän väliin. Ihan itse oli anoppi ne kutonut, joten marttyyrikohtaus oli tavallistakin näyttävämpi.
Mutta kärsivällisyys ja korona ovat auttaneet. Enää ei anoppi ramppasi kirppiksillä entiseen tahtiin, ja meidän toistuva kieltäytyminen on alkanut mennä perille. Selän takana moittii meitä, kun ollaan kiittämättömiä. Mistä meidän pitäisi kiittää? Meidän yli kävelemisestä ja jatkuvasta mitätöi mistä?
Tämä kiittämättömyyden teema on niin tuttu. Kun heitettiin roskiin saamamme homeelta haisevat täkit, niin kiertokautta saimme kuulla olevamme kiittämättömiä, kun ei mikään kelpaa. Mikä siinä muuten on, ettei suoraan sanominenkaan auta, vaan seuraavalla visiitillä taas on sitä pakettia ja nyssäkkää, jotka pitäisi kiitollisena ottaa vastaan? Onko ikäihmisillä joku sisäsyntyinen tarve aiheuttaa tilanteita, joista väkisinkin tulee jollekulle paha mieli? Yleensä anopille itselleen.
Mä kerran kysyin anopilta, että tykkäisikö hän, jos me tuotaisiin joka visiitillä jotain ihan turhaa, paljon tilaa vievää tavaraa. Kaiken kuulemma ottaisi kiitollisena vastaan. Epäilen suuresti... Kuinka moni haluaa kotinsa näyttävän siltä, että sinne on haalittu kaikki jostain lahjoituskirppiksen roskiksesta? Mä en myöskään halua jokaista neliösenttiä talosta täyteen tavaraa, liikkumatilaa pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edeltäväatä anoppi kurvasi pihaan-viestistä tuli mieleen kuinka omani kurvasi lasten nukkumaanmenoaikaan pihaamme ja toi pakettiautollisen verran epäkäytännöllistä ja risaista huonekalua sekä tavaraa jotka oli nettishoppailuinnossa ostanut kirpparilta mutta tajunnut ettei halua niitä omiinkaan nurkkiinsa. Lastissa oli yhden huoneen edestä. Vaati että kamat tulevat kotiimme koska muuten toinen sukulaisperhe rupee vihaamaan häntä jos sinne lykkää niitä
Tämä on niin tuttua. Pakko shopata ties mitä sutta ja sekundaa, jotka ei kelpaa edes itselle, joten täytetään niillä romuilla lasten koti.
Meillä nämä kirppikseltä tai kuolinpesästä pelastetut romut on ihan kauheita. Keittiönpöydässä jalat eri pituisia, mutta äkkiäkös ne tasapainottaisi taittelemalla parit mainokset. Kuinka kätevää, eikö? Pikkuviat ei haittaa (anoppia), kun poikansa kätevänä korjaa. Kyllä sillä kokopäivätöissä käyvällä kahden pienen lapsen isällä on rajattomasti aikaa korjailla äitinsä löytöjä.
Ollaan oltu kovilla, huonekaluja enemmän on meille löytynyt sisustustekstiilejä. Rumia ja väärän kokoisia, ja mun silmiin ihan kauheita. Mä tykkään, että koti on mahdollisimman valoisa, joten anoppi toi keittiöön tummanruskeankirjavat paksut verhot. Kiitos, mutta jätän väliin. Ihan itse oli anoppi ne kutonut, joten marttyyrikohtaus oli tavallistakin näyttävämpi.
Mutta kärsivällisyys ja korona ovat auttaneet. Enää ei anoppi ramppasi kirppiksillä entiseen tahtiin, ja meidän toistuva kieltäytyminen on alkanut mennä perille. Selän takana moittii meitä, kun ollaan kiittämättömiä. Mistä meidän pitäisi kiittää? Meidän yli kävelemisestä ja jatkuvasta mitätöi mistä?
Meillä anoppi avusti meitä hankkimalla lastenvaatteita. Eskarilaiselle pojalle kukallinen tyttöjen pusero, jossa iso rasvatahra. Samaiselle eskarilaiselle vauvojen sukat. Kun ne vauvan sukat ei tietenkään mahtuneet jalkaan, alkoi ihan helvetinmoinen huuto, että miten pojalla voi olla niin valtavan suuret jalat. Miniän sukuun tullut, kun ei edes sukat sovi jalkaan. Seuraavaksi kirpparilta löytyi oikein mukava peitto. Oli tosin vauvan peite, ettei meillä oikein ollut käyttöä sille.
Saimme myöhemmin lisää lapsia. Vaatteiden lahjoittelu jatkui niin kauan, kun anopin kunto kesti kirppareilla ja myyjäisissä käymisen. Nyt ei enää kestä. Onneksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edeltäväatä anoppi kurvasi pihaan-viestistä tuli mieleen kuinka omani kurvasi lasten nukkumaanmenoaikaan pihaamme ja toi pakettiautollisen verran epäkäytännöllistä ja risaista huonekalua sekä tavaraa jotka oli nettishoppailuinnossa ostanut kirpparilta mutta tajunnut ettei halua niitä omiinkaan nurkkiinsa. Lastissa oli yhden huoneen edestä. Vaati että kamat tulevat kotiimme koska muuten toinen sukulaisperhe rupee vihaamaan häntä jos sinne lykkää niitä
Tämä on niin tuttua. Pakko shopata ties mitä sutta ja sekundaa, jotka ei kelpaa edes itselle, joten täytetään niillä romuilla lasten koti.
Meillä nämä kirppikseltä tai kuolinpesästä pelastetut romut on ihan kauheita. Keittiönpöydässä jalat eri pituisia, mutta äkkiäkös ne tasapainottaisi taittelemalla parit mainokset. Kuinka kätevää, eikö? Pikkuviat ei haittaa (anoppia), kun poikansa kätevänä korjaa. Kyllä sillä kokopäivätöissä käyvällä kahden pienen lapsen isällä on rajattomasti aikaa korjailla äitinsä löytöjä.
Ollaan oltu kovilla, huonekaluja enemmän on meille löytynyt sisustustekstiilejä. Rumia ja väärän kokoisia, ja mun silmiin ihan kauheita. Mä tykkään, että koti on mahdollisimman valoisa, joten anoppi toi keittiöön tummanruskeankirjavat paksut verhot. Kiitos, mutta jätän väliin. Ihan itse oli anoppi ne kutonut, joten marttyyrikohtaus oli tavallistakin näyttävämpi.
Mutta kärsivällisyys ja korona ovat auttaneet. Enää ei anoppi ramppasi kirppiksillä entiseen tahtiin, ja meidän toistuva kieltäytyminen on alkanut mennä perille. Selän takana moittii meitä, kun ollaan kiittämättömiä. Mistä meidän pitäisi kiittää? Meidän yli kävelemisestä ja jatkuvasta mitätöi mistä?
Tämä kiittämättömyyden teema on niin tuttu. Kun heitettiin roskiin saamamme homeelta haisevat täkit, niin kiertokautta saimme kuulla olevamme kiittämättömiä, kun ei mikään kelpaa. Mikä siinä muuten on, ettei suoraan sanominenkaan auta, vaan seuraavalla visiitillä taas on sitä pakettia ja nyssäkkää, jotka pitäisi kiitollisena ottaa vastaan? Onko ikäihmisillä joku sisäsyntyinen tarve aiheuttaa tilanteita, joista väkisinkin tulee jollekulle paha mieli? Yleensä anopille itselleen.
Mä kerran kysyin anopilta, että tykkäisikö hän, jos me tuotaisiin joka visiitillä jotain ihan turhaa, paljon tilaa vievää tavaraa. Kaiken kuulemma ottaisi kiitollisena vastaan. Epäilen suuresti... Kuinka moni haluaa kotinsa näyttävän siltä, että sinne on haalittu kaikki jostain lahjoituskirppiksen roskiksesta? Mä en myöskään halua jokaista neliösenttiä talosta täyteen tavaraa, liikkumatilaa pitää olla.
Viekää anopille risa pirttikalusto. Kyllä mummolle tulisi syytä olla kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edeltäväatä anoppi kurvasi pihaan-viestistä tuli mieleen kuinka omani kurvasi lasten nukkumaanmenoaikaan pihaamme ja toi pakettiautollisen verran epäkäytännöllistä ja risaista huonekalua sekä tavaraa jotka oli nettishoppailuinnossa ostanut kirpparilta mutta tajunnut ettei halua niitä omiinkaan nurkkiinsa. Lastissa oli yhden huoneen edestä. Vaati että kamat tulevat kotiimme koska muuten toinen sukulaisperhe rupee vihaamaan häntä jos sinne lykkää niitä
Tämä on niin tuttua. Pakko shopata ties mitä sutta ja sekundaa, jotka ei kelpaa edes itselle, joten täytetään niillä romuilla lasten koti.
Meillä nämä kirppikseltä tai kuolinpesästä pelastetut romut on ihan kauheita. Keittiönpöydässä jalat eri pituisia, mutta äkkiäkös ne tasapainottaisi taittelemalla parit mainokset. Kuinka kätevää, eikö? Pikkuviat ei haittaa (anoppia), kun poikansa kätevänä korjaa. Kyllä sillä kokopäivätöissä käyvällä kahden pienen lapsen isällä on rajattomasti aikaa korjailla äitinsä löytöjä.
Ollaan oltu kovilla, huonekaluja enemmän on meille löytynyt sisustustekstiilejä. Rumia ja väärän kokoisia, ja mun silmiin ihan kauheita. Mä tykkään, että koti on mahdollisimman valoisa, joten anoppi toi keittiöön tummanruskeankirjavat paksut verhot. Kiitos, mutta jätän väliin. Ihan itse oli anoppi ne kutonut, joten marttyyrikohtaus oli tavallistakin näyttävämpi.
Mutta kärsivällisyys ja korona ovat auttaneet. Enää ei anoppi ramppasi kirppiksillä entiseen tahtiin, ja meidän toistuva kieltäytyminen on alkanut mennä perille. Selän takana moittii meitä, kun ollaan kiittämättömiä. Mistä meidän pitäisi kiittää? Meidän yli kävelemisestä ja jatkuvasta mitätöi mistä?
Tämä kiittämättömyyden teema on niin tuttu. Kun heitettiin roskiin saamamme homeelta haisevat täkit, niin kiertokautta saimme kuulla olevamme kiittämättömiä, kun ei mikään kelpaa. Mikä siinä muuten on, ettei suoraan sanominenkaan auta, vaan seuraavalla visiitillä taas on sitä pakettia ja nyssäkkää, jotka pitäisi kiitollisena ottaa vastaan? Onko ikäihmisillä joku sisäsyntyinen tarve aiheuttaa tilanteita, joista väkisinkin tulee jollekulle paha mieli? Yleensä anopille itselleen.
Mä kerran kysyin anopilta, että tykkäisikö hän, jos me tuotaisiin joka visiitillä jotain ihan turhaa, paljon tilaa vievää tavaraa. Kaiken kuulemma ottaisi kiitollisena vastaan. Epäilen suuresti... Kuinka moni haluaa kotinsa näyttävän siltä, että sinne on haalittu kaikki jostain lahjoituskirppiksen roskiksesta? Mä en myöskään halua jokaista neliösenttiä talosta täyteen tavaraa, liikkumatilaa pitää olla.
Viekää anopille risa pirttikalusto. Kyllä mummolle tulisi syytä olla kiitollinen.
Jes! Hyvä idea. Sellainen, joka on viimeiset vuodet ollut vanhassa vanhassa maalausalustana. Vielä vois kehua, että hyvä diili oli, maksoi vain 40€. Tuohon keskelle olkkaria jätetään se, hyvältä näyttää.
Pankkimme ilmoitti meille yhtäkkiä , että kuinka miniämme oli ottanut suuren lainan toisesta pankista . Heille kun oli asetettu lainanottokielto tuosta meidän omasta pankista, koska eivät hoitaneet asioitaan, kuten oli sovittu.
No, miniä oli ostanut isänsä asunnon (toinen takaaja). Siten isällä ei ollut varallisuutta enää.
Noinhan tehtiin sota-aikana , olen lukenut paljonkin. Jotta omaisuutta ei menetetty.
Meille tuollainen toiminta täysin vierasta.
Miniä oli saanut jostain pikkupankista ties millä valheella lainan, jota hänen ei olisi pitänyt mistään saada.
Jonkin ajan kuluttua se asunto olikin sitten myyty eteenpäin , selvisi, että hänen veljelleen. Että näin.
Toisaalta pankkimme olisi kyllä pitänyt tarkistaa tuon takaajan kelpoisuus takaajaksi kuten meidänkin osaltamme. Siinä pankki laimilöi velvollisuutensa, mehän emme voineet tietää hänen takauskelvollisuuttaan.
Ikävältä tuntuu myös kommentointi,että mikä kasvatuksessa mennyt pieleen !
Poika kasvatettìn ihan samoin kuin tyttäremme, joka on täysin erilainen, hoitaa kaikki asiansa esimerkillisesti.
Pojalla toimii nähtävästi nyt aikuisiällä tuo sanonta "seura tekee kaltaisekseen ".