Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
"Mulla on ihana anoppi, ihana isoanoppi, ihana isoappi, mutta se appiukko on kyllä omaa luokkaansa.
Pakko vetää kännit, ja sit kun vetää turpaan jotakuta talosta löytyvistä naisista. Joskus se on oma vaimo, joskus vaimon äiti( eli hänen anoppinsa) joskus minä.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 15-vuotiaista, ja vieläkin muistan kun yhtenä jouluna olin heillä yötä silloin teini-ikäisenä. Anoppinsa heitti ulos vaatteista pitäen jo päivällisen jälkeen "h----a"-huutojen säestämänä, mutta sen jälkeen meillä oli ihan mukavaa. mentiin sitten nukkumaan miehen (silloisen poikaytävän) kanssa,
ja parin tunnin päästä appiukko tulee repimään mut sängystä ylös, iskee mun pään seinään ja heittää pyjama päällä ja ilman kenkiä ulos hankeen. Samalla huusi kuinka mä oon olevinani niin v--n akateeminen ja porvariperheestä ja pidän heidän perhettään duunaripas---na (hauskaa tässä on sinänsä se, että mun äiti ja anoppi oli molemmat sairaanhoitajia, ja appiukko varastomies, mulla ei ollut isää, eli en oikein ymmärtänyt mistä toi tuli hänen päähänsä).
No poikaystävä sitten jäi tappeleen hetkeksi isänsä kanssa ja tuli sitten mun perässä ulos, ja toi mun kaikki tavarat tullessaan.
Siinä sitten kaveltiin pakkasessa yli 5km mun luo keskellä yötä.
Näitä samantyylisiä tapahtui teininä muutamaan otteeseenkin, siis että sain ihan kunnolla turpaani appiukolta ihan out of nowhere, ja sitten lopetin sielä käynnit.
Pikaisia visiittejä teen sillon kun tiedän ettei appiukko ole juonut paljon. Ja mä olen oikeasti ehkä liiankin kiltti, ikinä en sanonut appiukolle mitään pahaa (en olis edes uskaltanut, 2m pitkä 150kg vihanen mies...) Ja koko miehen muu suku oli aina mun puolelella.
Anopin ja isoanopin kanssa käydään edelleen terasseilla istumassa jne. Ihana perhe tuota appiukkoa lukuunottamatta."
Ihana perhe ?
Miksi kellään teistä ei ollut niin paljon järkeä, että olisi viheltänyt pelin poikki kerrasta , soittanut virkavallan paikalle ja ukko välittömästi säilöön riehumasta .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi sanoi säälivänsä lastamme ja hänen tulevaisuutta, kun lapsiraukalla on niin tyhmät vanhemmat. Suuttui, ja kantoi kaunaa, kun en kasvattanut lasta hänen opeillaan.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on pari vuotta aikaa, mutta on syöpynyt mieleen.
Olin raskaana puolivälissä ja anoppi oli koko raskauden ajan jankuttanut, että kissat pitää antaa uuteen kotiin, koska ne tartuttavat minuun toksoplasmoosin tai vaihtoehtoisesti tukehduttavat vauvan tai kynsivät silmät päästä. Ei tietenkään kuunneltu, eikä oikein noteerattukaan anopin juttuja ja sitten hiukan hellitti asian kanssa.
Lähdimme miehen kanssa käymään sukulaisillani viikonlopun yli toisella puolella Suomea ja anoppi lupasi käydä hakemassa postin laatikosta ja käydä katsomassa kissoja ja ruokkimassa ne sillä välin. Kun tulimme kotiin, ihmeteltiin että missäs kissat ovat, kun olivat sisäkissoja, eivätkä normaalin tapansa mukaan tulleet ovelle vastaan. Soitettiin anopille ja hän ilmoitti vieneensä kissat lopetettavaksi, kun ei itse ymmäretä vauvan parasta. En ole varmaan koskaan kuullut mieheni huutavan sillä tavalla kenellekään.
Soitin heti lähimmälle eläinlääkärille ja hän tiesi heti, mistä puhuin. Oli yrittänyt soittaakin minulle viikonloppuna, mutten ollut huomannut puhelua ja unohdin soittaa takaisin. Hän oli yrittänyt soittaa, kun oli tunnistanut kissamme, muttei anoppia. Luojan kiitos eläinlääkäri ei ollut suostunut lopettamaan kissaa, vaan oli toimittanut sen löytöeläintaloon, josta pääsimmekin kissan heti hakemaan. Hieman oli hämillään ja peloissaan, mutta kunnossa ja onnellinen meidät nähdessään. Kuitenkin eläinlääkäri sanoi, että anoppi oli tuonut vain toisen kissoistamme, joten mies sitten jatkoi äidiltään tivaamista, että missä toinen kissa on.
Pitkän puristamisen jälkeen anoppi lopulta kertoi, että kissa oli päässyt häneltä pihassa karkuun, kun oli vienyt niitä autoon. Hän ei ollut löytänyt kissojen koppia, joten oli kantanut kissoja autoon. Tämä kissa on epäileväinen tuntemattomia kohtaan eikä suostu muiden syliin, joten oli kynsinyt ja purrut anoppia ja juossut pihan vieressä olevaan metsään.
Tässä vaiheessa oli jo ilta ja pimeää, mutta pakko oli lähteä kissaa etsimään valojen kanssa. Tunnin verran kuljettiin metsän rajaa ja huudeltiin kissaa ja olimme palaamassa sisälle, kun kuulimme tuttua maukumista. Huhuiltiin vielä kissaa ja paikannettiin maukuminen pihan ja metsikön välissä olevan ison kiven alle. Siellä se raukka oli suunniltaan pelosta ja maukui surkeana, mutta hetken maanittelun jälkeen kömpi tärisevänä kiven alta ja kiipesi nopeasti syliin.
Meillä kävi todellinen tuuri, koska pihassamme kulkee paljon ilveksiä ja susia, joiden mukaan kissa olisi voinut joutua.
Kaikista naurettavinta on, että anoppi yritti meille itkeä, miten kovin pahaa jälkeä kissamme teki hänelle käteen ja miten kipeä se nyt on. Kehtasi vielä voivotella, miten nyt varmaan saa sen toksoplasmoosin ja se on henki pois. Muistan vieläkin, kun mies sanoi äidilleen että toivottavasti niin käy ja löi luurin korvaan.
Muuten ihan hullunhauska juttu mutta täysin epäuskottava.
En voi kirjoittaa omasta keissistäni, koska se on helposti tunnistettavissa ja siihen liittyy rikollisia piirteitä. Ihan lakitupaan ei ole jouduttu koskaan, mutta on ollut hilkulla. Omien kokemusteni tähden en epäile hetkeäkään tämän ketjun tapausten todenperäisyyttä. Tuo kissantappoyritys esim. oli jotain todella kamalaa muiden kokemuksia vähättelemättä.
Yleisellä tasolla jos viittaan ärsyttäviin asioihin:
- Vammaisiin lapsiin suhtautuminen: kaikille muille leperrellään ja ollaan mielin kielin, mutta vammaisuutta taivastellaan suureen ääneen (kuin siihen liittyisi joku moraalinen epäkohta).
- Rajattomuus ja rajojen pakonomainen testaaminen: Raja voisi olla esim., että anoppi saa hoitaa lastenlasta toisen aikuisen seurassa (appiukko). Kun lasta meni hakemaan, appiukko oli ruokakaupassa. Oli pakko siis osoittaa, että "mullehan ette näitä rajojanne laita". Tämä oli yksittäinen pieni esimerkki, mutta samantyyppinen toiminta oli toistuvaa ja jatkuvaa, siksi rajoja olikin aina pakko laittaa enemmän ja enemmän.
- Ulkonäkökeskeisyys ja siitä jatkuva huomauttelu.
Pahimpina aikoina satuin törmäämään tämän maallikkotyypin sivuihin netissä. Ihan joka ikinen kohta toteutui meillä. Olin ihan puulla päähän lyöty, että joku on nähnyt tasan samat asiat:
En voi kirjoittaa omasta keissistäni, koska se on helposti tunnistettavissa ja siihen liittyy rikollisia piirteitä. Ihan lakitupaan ei ole jouduttu koskaan, mutta on ollut hilkulla. Omien kokemusteni tähden en epäile hetkeäkään tämän ketjun tapausten todenperäisyyttä. Tuo kissantappoyritys esim. oli jotain todella kamalaa muiden kokemuksia vähättelemättä.
Yleisellä tasolla jos viittaan ärsyttäviin asioihin:
- Vammaisiin lapsiin suhtautuminen: kaikille muille leperrellään ja ollaan mielin kielin, mutta vammaisuutta taivastellaan suureen ääneen (kuin siihen liittyisi joku moraalinen epäkohta).
- Rajattomuus ja rajojen pakonomainen testaaminen: Raja voisi olla esim., että anoppi saa hoitaa lastenlasta toisen aikuisen seurassa (appiukko). Kun lasta meni hakemaan, appiukko oli ruokakaupassa. Oli pakko siis osoittaa, että "mullehan ette näitä rajojanne laita". Tämä oli yksittäinen pieni esimerkki, mutta samantyyppinen toiminta oli toistuvaa ja jatkuvaa, siksi rajoja olikin aina pakko laittaa enemmän ja enemmän.
- Ulkonäkökeskeisyys ja siitä jatkuva huomauttelu.
Pahimpina aikoina satuin törmäämään tämän maallikkotyypin sivuihin netissä. Ihan joka ikinen kohta toteutui meillä. Olin ihan puulla päähän lyöty, että joku on nähnyt tasan samat asiat:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytimme exän kanssa suhteemme aikana hänen äitiään joka viikko kaupassa. Rouvalla oli alkoholiongelmaa ja autoahan sen juoma määrän ostamiseen tarvittiin. Ärsytti, kun kaupassa rouva pikku pöhnässään nojaillen työnsä kärryä eteenpäin. Ja ehkä minua vähän hävettikin.
Mun eka tutustuminen filippiiniläiseen appiukkooni meni siten että istuttiin kaljalla pöydän äärellä ja appiukko piti colt 45 mun ohimolla ja tenttasi soveltuvuuttani tyttärelleen joka oli silloin vasta 17v. Alkukankeuksien jälkeen meistä tuli hyvät ja ikuiset ystävät. Maailmalla hieman erilaiset tavat ja perhesiteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppini vauvaonnittelut minulle (miniälle): "EI KAI TAAS?!"
Ex kollega sanoi samaa.
Jotain tekemistä oli myös sillä, että appivanhemmat viikoittain auttoi lastenhoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Edeltäväatä anoppi kurvasi pihaan-viestistä tuli mieleen kuinka omani kurvasi lasten nukkumaanmenoaikaan pihaamme ja toi pakettiautollisen verran epäkäytännöllistä ja risaista huonekalua sekä tavaraa jotka oli nettishoppailuinnossa ostanut kirpparilta mutta tajunnut ettei halua niitä omiinkaan nurkkiinsa. Lastissa oli yhden huoneen edestä. Vaati että kamat tulevat kotiimme koska muuten toinen sukulaisperhe rupee vihaamaan häntä jos sinne lykkää niitä
Meillä appivanhemmat tuovat myös kirppislöytöjä.
Mä laitan samantien kiertoon. Meille on myös tuotu pöytiä, joiden jalat eivät ole tasassa.
Ei siinä kauaa mene aikaa. Siskon mies on remppamies ja saa usein maalin jämiä.
Korjataan ja myydään.
Eihän niistä juuri mitään tienaa, mutta kun appi sisäistää ei maut kohtaa, lopettaa roudaamisen.
Tällä hetkellä appivanhemmat tyhjentävät lähinnä omaa varastoaan. Loppusijoitus on sama : kiertoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me tarvitsemme appivanhempien apua nolla (0) tuntia vuodessa. Hoidamme lapset itse ja teemme kaikki kotityöt oman perheen voimin. Emme vie lapsia anoppilaan hoitoon tai yökylään. Joten anopin ja appiukon ei tarvitse eväänsä heilauttaa ja auttaa lastenhoidossa.
Anopin piti päästä ilkeilemään ja pahoittamaan odottavan äidin mieli. Mikäs olisikaan mukavampaa puuhaa noita-akalle kuin miniälle ilkeily!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini vauvaonnittelut minulle (miniälle): "EI KAI TAAS?!"
Ex kollega sanoi samaa.
Jotain tekemistä oli myös sillä, että appivanhemmat viikoittain auttoi lastenhoidossa.
Olin lähempänä 40 :ää, kun toinen lapsemme syntyi. Anoppi liihoitteli kotiimme ja keittiössä sanoi minulle ohimennen, että kyllä kaksi lasta riittää, onhan niitä ehkäisyvälineitä. Jäin hieman suu auki tilanteessa 😁.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin jo yli 15 vuotta sitten, mutta välini ex-anoppiini on lämpimät ja ystävälliset. Käyn tapaamassa heitä - siis ent. anoppia ja appea - väh. kerran vuodessa (tätä korona-aikaa lukuunottamatta) ja soittelemme pari kertaa kuussa.
Ex-miehestäni en ole kuullut vuosikausiin ja välit lapsipuoliinikin ovat etääntyneet, mutta anopin kanssa lienemme "välilöissä" kunnes kuolema erottaa.
balancer kirjoitti:
Mun eka tutustuminen filippiiniläiseen appiukkooni meni siten että istuttiin kaljalla pöydän äärellä ja appiukko piti colt 45 mun ohimolla ja tenttasi soveltuvuuttani tyttärelleen joka oli silloin vasta 17v. Alkukankeuksien jälkeen meistä tuli hyvät ja ikuiset ystävät. Maailmalla hieman erilaiset tavat ja perhesiteet.
Toit sitten tuon lapsen Suomeen vai jäittekö sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on pari vuotta aikaa, mutta on syöpynyt mieleen.
Olin raskaana puolivälissä ja anoppi oli koko raskauden ajan jankuttanut, että kissat pitää antaa uuteen kotiin, koska ne tartuttavat minuun toksoplasmoosin tai vaihtoehtoisesti tukehduttavat vauvan tai kynsivät silmät päästä. Ei tietenkään kuunneltu, eikä oikein noteerattukaan anopin juttuja ja sitten hiukan hellitti asian kanssa.
Lähdimme miehen kanssa käymään sukulaisillani viikonlopun yli toisella puolella Suomea ja anoppi lupasi käydä hakemassa postin laatikosta ja käydä katsomassa kissoja ja ruokkimassa ne sillä välin. Kun tulimme kotiin, ihmeteltiin että missäs kissat ovat, kun olivat sisäkissoja, eivätkä normaalin tapansa mukaan tulleet ovelle vastaan. Soitettiin anopille ja hän ilmoitti vieneensä kissat lopetettavaksi, kun ei itse ymmäretä vauvan parasta. En ole varmaan koskaan kuullut mieheni huutavan sillä tavalla kenellekään.
Soitin heti lähimmälle eläinlääkärille ja hän tiesi heti, mistä puhuin. Oli yrittänyt soittaakin minulle viikonloppuna, mutten ollut huomannut puhelua ja unohdin soittaa takaisin. Hän oli yrittänyt soittaa, kun oli tunnistanut kissamme, muttei anoppia. Luojan kiitos eläinlääkäri ei ollut suostunut lopettamaan kissaa, vaan oli toimittanut sen löytöeläintaloon, josta pääsimmekin kissan heti hakemaan. Hieman oli hämillään ja peloissaan, mutta kunnossa ja onnellinen meidät nähdessään. Kuitenkin eläinlääkäri sanoi, että anoppi oli tuonut vain toisen kissoistamme, joten mies sitten jatkoi äidiltään tivaamista, että missä toinen kissa on.
Pitkän puristamisen jälkeen anoppi lopulta kertoi, että kissa oli päässyt häneltä pihassa karkuun, kun oli vienyt niitä autoon. Hän ei ollut löytänyt kissojen koppia, joten oli kantanut kissoja autoon. Tämä kissa on epäileväinen tuntemattomia kohtaan eikä suostu muiden syliin, joten oli kynsinyt ja purrut anoppia ja juossut pihan vieressä olevaan metsään.
Tässä vaiheessa oli jo ilta ja pimeää, mutta pakko oli lähteä kissaa etsimään valojen kanssa. Tunnin verran kuljettiin metsän rajaa ja huudeltiin kissaa ja olimme palaamassa sisälle, kun kuulimme tuttua maukumista. Huhuiltiin vielä kissaa ja paikannettiin maukuminen pihan ja metsikön välissä olevan ison kiven alle. Siellä se raukka oli suunniltaan pelosta ja maukui surkeana, mutta hetken maanittelun jälkeen kömpi tärisevänä kiven alta ja kiipesi nopeasti syliin.
Meillä kävi todellinen tuuri, koska pihassamme kulkee paljon ilveksiä ja susia, joiden mukaan kissa olisi voinut joutua.
Kaikista naurettavinta on, että anoppi yritti meille itkeä, miten kovin pahaa jälkeä kissamme teki hänelle käteen ja miten kipeä se nyt on. Kehtasi vielä voivotella, miten nyt varmaan saa sen toksoplasmoosin ja se on henki pois. Muistan vieläkin, kun mies sanoi äidilleen että toivottavasti niin käy ja löi luurin korvaan.
Muuten ihan hullunhauska juttu mutta täysin epäuskottava.
Täysin uskottava, jos esim. mun eräiden sukulaisten (sekä miehen samoin) edesottamuksiin vertaa.
Samirjamar kirjoitti:
Olin lähempänä 40 :ää, kun toinen lapsemme syntyi. Anoppi liihoitteli kotiimme ja keittiössä sanoi minulle ohimennen, että kyllä kaksi lasta riittää, onhan niitä ehkäisyvälineitä. Jäin hieman suu auki tilanteessa 😁.
Mies kertoi äidilleen meidän toisesta lapsesta, kun raskaus oli puolivälin tienoilla. Ensimmäinen reaktio: onko se vahinko? Anoppi oli ajatellut, että me tehtäisiin vain yksi lapsi, kun esikoisen kanssa kun on niin rankkaa. Ainoa rankka asia esikoisen vauva-aikana oli anopin jokapäiväiset vierailut.
Miniä voi myös olla kauhea.
Me ja miniän isä takasimme yhdessä pojan perheen asuntolainan.
Miniä keplotteli isänsä takausvastuusta .
Sai pojan mukaan väärinkäytöksiin pojan omua vanhempia, siis meitä vastaan.
Sanoivat, että meillä on enemmän rahaa.
Pankki ilmoitti, että he ovat käyttäneet meitä hyväkseen. Saimme paperin , jolla olisimme voineet nostaa oikeusjutun.
Emme hellämielisinä voineet lastenlasten
(6 kpl) takia.
Oli kaikkea paljon muutakin hyväksikäyttöä.
Kun jäimme eläkkeelle , ilmoitimme , että emme voi enää auttaa kaikessa.
Kyselimme takauslainan maksuista.
Ne kun oli pankissa sovittu niin, että he itse maksavat meille, koska pankki ei suostunut heille enää lainaa antamaan.
Meille pankki antoi, ja meidän oli pakko hyväksyä, muuten pankki olisi myynyt meidän kotimme , joka oli heidän lainan vakuutena. Miniän isä kun oli onnistuttu saamaan vastuistaan pois.
Mutta kun kyselimme heiltä lainan maksuja , seurauksena oli , että meidät eristettiin täysin lapsenlapsista. Emme saa tavata , emme soitella, ei mitään.
Tätä on jatkunut nyt noin 3 vuotta.
Ennen lapset olivat meillä joka viikko, järjestimme kaikenlaista heille.
Me olemme 70-kymppisiä, maksamme hautaan asti toisten ihmisten velkaa.
Tuntuu kurjalta loppuelämä.
Kaikki paha vain sen takia, että olimme liian hyväsydämisiä,auttamushaluisia , kilttejä ja suostuimme kaikkiin pyyntöhin aina !
Olemme surullisia !
Meillä paha miniä kirjoitti:
Miniä voi myös olla kauhea.
Me ja miniän isä takasimme yhdessä pojan perheen asuntolainan.
Miniä keplotteli isänsä takausvastuusta .
Sai pojan mukaan väärinkäytöksiin pojan omua vanhempia, siis meitä vastaan.
Sanoivat, että meillä on enemmän rahaa.
Pankki ilmoitti, että he ovat käyttäneet meitä hyväkseen. Saimme paperin , jolla olisimme voineet nostaa oikeusjutun.
Emme hellämielisinä voineet lastenlasten
(6 kpl) takia.
Oli kaikkea paljon muutakin hyväksikäyttöä.
Kun jäimme eläkkeelle , ilmoitimme , että emme voi enää auttaa kaikessa.
Kyselimme takauslainan maksuista.
Ne kun oli pankissa sovittu niin, että he itse maksavat meille, koska pankki ei suostunut heille enää lainaa antamaan.
Meille pankki antoi, ja meidän oli pakko hyväksyä, muuten pankki olisi myynyt meidän kotimme , joka oli heidän lainan vakuutena. Miniän isä kun oli onnistuttu saamaan vastuistaan pois.
Mutta kun kyselimme heiltä lainan maksuja , seurauksena oli , että meidät eristettiin täysin lapsenlapsista. Emme saa tavata , emme soitella, ei mitään.
Tätä on jatkunut nyt noin 3 vuotta.
Ennen lapset olivat meillä joka viikko, järjestimme kaikenlaista heille.
Me olemme 70-kymppisiä, maksamme hautaan asti toisten ihmisten velkaa.
Tuntuu kurjalta loppuelämä.
Kaikki paha vain sen takia, että olimme liian hyväsydämisiä,auttamushaluisia , kilttejä ja suostuimme kaikkiin pyyntöhin aina !
Olemme surullisia !
Niin, ei paikka suvun hierarkiassa ketään automaattisesti tee hyväksi tai pahaksi.
Miksi suostuitte kaikkeen? Ja miten ihmeessä miniä on voinut keplotella isänsä pois takausvastuusta? Entä mikä on poikasi rooli tässä? Mikä meni kasvatuksessa pieleen, kun hän ei maksa ottamassa lainaa takaisin?
Pahin kokemua anopista se kun tuli miehen puolen sukua niin anoppi sanoi minun seisoessa vieressa että kun poika tuommoisen kakaran vaivoikseen otti. Koska meillä jonkin verran ikäeroa. Sitten appiukosta pahin kokemus on omalta hääyöltäni. Appiukko soitti ja pyysi minua puhelimeen ja haukkui minut sitten kamalaksi huoraksi ja ämmäksi kun en kipeiden jalkojeni takia suostunut tanssimaan ympäri kännissä olleen Appiukkoni kanssa.
Ex-anoppini sanoi lapsemme synnyttyä kun lapsella epäiltiin kromosomivikaa: ”Eihän siitä tarvitse kertoa kenellekään!” Hänelle oli tärkeintä että kulissi säilyy. Lapsi osoittautui kuitenkin terveeksi. Kun naureskelin sitä että lapsi on ihan eri sävyinen kuin minä (olen itse tosi kalpea ja lapsi paljon terveemmän värinen), anoppi kauhistuneena: ”Mitä lääkäri siihen sanoo?” No ei se mitään sano, kun ihmiset ovat erilaisia, sävyltäänkin. Kun olin huolissaan jostain lapsen sairaudesta hänen ollessaan vauva, anoppi aina kertoi kaikki kauhujutut mitä oli sattunut kuulemaan. Jossain kohtaa lakkasin kertomasta mitään mitä olin ajatellut lapseen liittyen, olisi se hauskaa tai huolissaan oloa, koska anoppi osasi aina kääntää tilanteen pahemmaksi. Onneksi hän on nyt ex-anoppi ja astetta ikävämpien käänteiden vuoksi emme enää tapaa.
useimmilla naisilla on valtava tarve ostaa kaikkea roinaa, jota kukaan ei tarvitse.