Lue keskustelun säännöt.
Elän täysin neljän seinän sisällä... Mikä minua vaivaa?
08.05.2013 |
Olen 25-v. nainen. Poistun kotoa yhä harvemmin ja harvemmin. Noin 4 vuotta sitten loppuivat työt ja jossain vaiheessa opinnotkin alkoivat jumittaa. Rahan tulo loppui enkä saanut asioita hoidetuksi, joten muutin takaisin lapsuuden kotiini.
Olen ainoa lapsi ja vanhemmistani on mukavaa, kun asun täällä. Tilanne ei kuitenkaan ole niin hieno kuin miltä kuulostaa. Vanhemmillani on päihdeongelmia ym. Koko lapsuuteni olen saanut kärsiä vanhempieni mielenterveyteen, fyysiseen terveyteen, juomiseen, parisuhdeongelmiin jne. liittyvistä ongelmista. Minua on lyöty ja paiskottu pitkin seiniä.
Tällä hetkellä elämme kuitenkin suht mukavasti. Ei ole riitoja. Minun kotona olo jotenkin tasapainottaa vanhempieni välejä. Tätä on vaikea selittää. Äsken katsoin, että isä juotuaan päänsä täyteen, pääsi sänkyyn eikä sammunut lattialle.
Minun ei tarvitse käydä kaupassa tai missään muuallakaan. Tämän vuoden aikana olen poistunut kotona vain yhden kerran. Vuonna 2012 poistun kotoa hoitamaan jotain asiaa 4 tai 5 kertaa.
Aika kuluu elokuvien ja tv-sarjojen katseluun, netissä surffailuun jne. En kuitenkaan ole nettiriippuvainen. En myöskään pelaa mitään. Olen myös täysin päihteetön.
Minulla ei ole koskaan ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Olin lapsena ja nuorena sosiaalinen ja minulla oli kavereita. Kotielämä kuitenkin oli todella turvatonta, vaikka päällisin puolin kaikki näytti olevan kunnossa. Koulussa olin huippusuorittaja, luokan paras oppilas.
Tein myös nettitestin, jonka mukaan EN OLE masentunut. En ole erittäinen alakuloinen enkä itsetuhoinen. Yleensä olen ihan hyvällä mielellä... Mutta tiedän, etten elä TODELLISUUDESSA. En ole aikoihin jaksanut kohdata todellisuutta.
Elämäni on pilalla... Kaikki haaveet opiskelusta, unelma-ammatista, miehestä ja lapsista... Kaikki on mennyt. Jäljellä ei ole edes ketään kaveria, johon olisin pitänyt yhteyttä. Jos haluaisinkin lähteä kahville tai leffaan, ei ole ketään kenelle soittaa.
Kirjat, elokuvat, tv-sarjat jne. vie ajatukset pois todellisuudesta. Mutta oikeasti haluaisin elämän, johon kuuluisi perhe ja ystäviä, oikeita harrastuksia joissa tavataan toisia, matkustelua...
Pelkään, että edessä on taas yksi kesä, jonka vietän neljän seinän sisällä, kun muut ovat rannalla ja uimassa. Olen osittain tottunut, koska tällä tavalla vietin lapsenakin aikaa. Kaverit oli jossain mökillä, minä katselin juopottelua kotona. Meillä ei koskaan käynyt vieraita emmekä käyneet missään. Elämäntapani on siis osittain kotoa opittua.
Mitähän tässä voisi tehdä? En edes tiedä, mikä minua todella vaivaa. En vaikuta masentuneelta, sosiaaliset tilanteet ei erityisesti ahdista. Olen vain todella eristäytynyt normaalista elämästä enkä yhtään pidä tilanteesta. Aikakin kuluu niin hirveän nopeasti.
Anteeksi pitkä vuodatus. Onko kenelläkään antaa mitään neuvoja tällaiseen tilanteeseen?
Kommentit (101)
seuraavaksi olisi kiva kuulla mitä muuta olet tehnyt asioiden eteen kuin kirjoitellut tänne? Jotain konkreettista? tekoja ei vain sanoja...........asiat voisi olla paljon huonomminkin, kuten monella muulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 23:15"]
En ole menossa työkkäriin. Olen jatkamassa opiskeluja ja aion ottaa kesäksi etäkurssin. Kun on 20 op kasassa saan opintotuen takaisin ja voin muuttaa. Se on tavoite. Töiden saanti ei ole ongelma, koska alallani on täystyöllisyys. Palkat ovat yli 4000 e/kk, joten uskallan ottaa myös opintolainaa.
[/quote]
Työmarkkinatukea et saisikaan, jos olet yliopistossa kirjoilla etkä ole keskeyttänyt opintoja vähintään 1 vuoden ajaksi (tämä koskee 25 v täyttäneitä, alle 25 v:n täytyy erota yliopistosta kokonaan saadakseen työmarkkinatukea).
Sen sijaan voit kyllä tehdä niin, että muutat omillesi ja haet toimeentulotukea ja kelan yleistä asumistukea vuokran maksamiseen ja muuhun elämiseen (kunnes sinulle syntyy oikeus opintotukeen). Näin toimiessa saa paremman tulotason kuin opintotuella ja asumislisällä. Toimeentulotukeen pätee toki se, että sen määrää laskettaessa kaikki muut tulot (palkat, tiliotteissa näkyvät tilisiirrot ja panot omalle tilille ym. ym.) vähentävät saatavan tuen määrää.
Äitienpäivä huomenna, aloita vaikka siitä että käyt jotain ostamassa äidillesi :)
Mielenterveysongelma sulla on ja muiden määkiminen ei auta. Tee kalenteri ja sinne merkinnät, että välillä on pakko poistua kotoota Aloita kevyesti eli kaksi menoa kuukaudessa esim. kahvila ja kirjasto. Jos ei onnistu niin kävele pieni lenkki ulkona ja alueella missä on muita ihmisiä.
Hyvä, nyt löytyi ammatti-ihminen joka ratkaisi kerralla ap ongelmasi :) lopetetaan siis muut määkiminen. Ei kun kalenteria rustaamaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tunnen tuskasi...
Minulla vähän sama tilanne, paitsi että olen juuri saanut vauvan ja elän parisuhteessa. Kuitenkin mies tuntuu etäiseltä ja vauvan tähden en oikein osaa poistua asunnosta (koliikki). Olen kyllä ollut tällainen neljän seinän sisällä ähöttäjä jo kauan ennenkuin sain lapsen.
En osaa irtautua kotoolta mihinkään. Käytän kai tekosyynä lapsen itkuisuutta. Vauva on melkein 2kk ja on pääsääntöisesti hyvällä tuulella aamuisin, mutta en silti saa lähdettyä mihinkään, sillä "vauva saattaa alkaa parkumaan yleisillä paikoilla"! Vittu miten säälittävää. En silti osaa vain lähteä...
Minulla ei ole montaa ystävää enkä osaa uusia ystävyyssuhteita oikein muodostaa. On vaikeaa vain ottaa puhelin käteen ja soittaa kaverille. Minunkin äitini on (ex)alkoholisti ja olen todennut eläväni läheisriippuvuussuhteessa mieheni kanssa. Hän on minulle hyvä, mutta aika vaativa tapaus enkä osaa kertoa hänelle että mäkin tartten elämän. Tämä ei tietenkään ole miehen vika. Olen jopa harkinnut eroa kun en saamattomuuttani saa sanottua miehelle missä mättää.
Tämä ketju antoi mulle voimaa, ehkä mäkin voisin aloittaa pienillä asioilla, käydä kaupassa lapsen kanssa jne, pikkuhiljaa nousta tästä paskasta! Mutta joka tapauksessa ap, et ole yksin!
T:24v mamma
Jokaisessa koululaitoksessa järjestetään retkiä. Olet siis ihan varmasti ala-asteella käynyt luokkasi kanssa jossain retkellä. Olette käyneet elokuvissa, ravintolassa syömäss, huvipuistossa, uimahallissa, teatterissa jne. Ei ole sellaista koululaitosta, joka ei opettaisi Suomen kansalaisille yhteistkuntatietoutta.
Jos aikuisena ihmisenä kuvittelet tilanteesi normaaliksi, olet kyllä sairas.
Mene lääkäriin.
Jos et ole sairas, hae asunto ja muuta omillesi. JOs olet alle 25-vuotiasa, kuntasi etsivä nuorisotyö auttaa sinua. Joka kunnassa on tällainen. Googleta.
T: opettaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 11:14"]
Jokaisessa koululaitoksessa järjestetään retkiä. Olet siis ihan varmasti ala-asteella käynyt luokkasi kanssa jossain retkellä. Olette käyneet elokuvissa, ravintolassa syömäss, huvipuistossa, uimahallissa, teatterissa jne. Ei ole sellaista koululaitosta, joka ei opettaisi Suomen kansalaisille yhteistkuntatietoutta.
Jos aikuisena ihmisenä kuvittelet tilanteesi normaaliksi, olet kyllä sairas.
Mene lääkäriin.
Jos et ole sairas, hae asunto ja muuta omillesi. JOs olet alle 25-vuotiasa, kuntasi etsivä nuorisotyö auttaa sinua. Joka kunnassa on tällainen. Googleta.
T: opettaja
[/quote]
Lukutaidoton ja empatiakyvytön opettaja...
Aloita ihan pienistä teoista. Kävelylenkki on hyvä! Rannalle voi mennä yksinkin, ota viltti, juomapullo ja hyvä kirja mukaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suunnittele joka päivälle joku ulkoilu, pyöräilemässä, kalastamassa, uimassa. Yksinkin voi mennä. Jos sinulla ei ole ajokorttia, mene autokouluun.
Hyvä ap, sen sijaan, että miettisit jatkuvasti sitä, mikä on normaalia ja mikä ei, yritä ajatella, että sinun ei tarvitse elää lapsuudessasi oppimiesi mallien ja toimintatapojen mukaisesti. Uskoisin, että Suomessa on tuhansia lapsia, jotka ovat joutuneet eristäytymään omaan huoneeseensa vanhempien alkoholinkäytön vuoksi. Meillä jokaisella on onneksi mahdollisuus myös vaikuttaa oman elämän laatuun, oli lähtökohdat minkälaiset tahansa.
Jos mielestäsi ei ole hyvä asia olla aina vaan yksin kotona, mieti sellainen tekeminen, joka aidosti kiinnostaa sinua ja lähde vähitellen irtautumaan kodista. Ajokoulu ja kesäkurssi kuulostavat jo sellaisilta askeleilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltä tuntuisi paluu opiskelupaikkakunnalle syksyllä ja siellä opintojen jatkaminen hiljalleen, omassa tahdissa? Raha-asiat on kyllä mahdollista saada järjestymään. Jos et saa opintotukea esim. liian vähäisten opintosuoritusten takia, niin voit saada sossusta toimeentulotukea. Kotona neljän seinän sisällä kyyhöttäminen ei tilannettasi paranna, vaan sun olisi hyvä päästä pikkuhiljaa kiinni ns. normaaliin nuoren naisen elämään. Tämänhetkinen tilanteesi on siitä kaukana, ja ilman muutoksia tulevaisuudennäkymät ovat ankeat.
Sinulle myös 26: uskoisin, että moni jämähtää kotiin, koska siellä on tuttua ja turvallista (vaikka ei välttämättä kaikille). Telkku ja netti täyttävät päivää, sinulla myös vauvasi. Kuitenkin ulos lähteminen, ja jonkin asian tekeminen, oikeasti virkistää mieltä. Vaikka kyseessä olisi niinkin yksinkertainen juttu kuin kävelylenkki. Aluksi sinun tulee pakottaa itsesi, ja jonkin ajan päästä huomaat, että haluat tehdä sitä.
Tänään on pyhäpäivä: olen itse lähdössä ulkoilemaan, lähtekää tekin ap ja 26? Vaikka vain puoleksi tunniksi.
Päättäkää etukäteen kävellä/pyöräillä johonkin kohteeseen ja takaisin. Älkää kysykö itseltänne, tuntuuko tämä oikealta tai hyvältä, tarkasteltaa tuntoja vasta myöhemmin, ja kertokaa ne vaikka täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päihdeperhe antaa usein omituisen kuvan elämästä - ettenkö tietäisi! Luulin pitkään, että aikuisilla ei ole ystäviä ja että sukulaiset normaalisti vihaavat toisiaan, vaikka tapaavat koko ajan. Toisaalta, jos viihdyt noin hyvin kotona kuitenkin edelleen ja asioiden hoitaminen tuntuu vaikealta hyvästä koulumenestyksestä eli riittävästä älystä huolimatta, ongelma voi olla osin neurologinenkin. Mulla on jotain ADD:n sukuista eli keskittymishäiriötä, ja siihen liittyy taipumus erakoitumiseen. Suvussakin tuota lienee, mutta itse en ole ratkonut asiaa alkoholilla.
Oleellista on, että sinun ei tarvitse muuttua kokonaan toiseksi ihmiseksi. Kotoa käsin voi tehdä vaikka mitä, kunhan se koti on sellainen, että siinä oikeasti viihtyy. Vanhemmistasi irtautuminen tulee olemaan kova paikka, mutta joskus se on tehtävä. Et halua olla se viisikymppinen, joka ei edelleenkään osaa hoitaa asioitaan vaikka vanhemmat ovat jo kuolleet... Näitä on tuolla peräkylillä pilvin pimein mutta useimmiten he ovat miehiä. Älä liity heihin.
Ihmissuhteiden rakentaminen tyhjästä on vaikeaa, ja varmaan joudut muutaman kerran miettimään, että miten se tehdään. Toivottavasti et loukkaanu, koska tämä on alunperin tarkoitettu huumoriksi, mutta Rillit huurussa-sarjassa on silti paljon tottakin: http://wordpress.morningside.edu/cdl001/friendship-algorithm/
OLET TARPEEKSI KIPEÄ HAKEMAAN APUA, OIKEESTI! kUINKA MONEN SE PITÄÄ SINULLE SELITTÄÄ??? USKOTKO JOS KOLME SANOO NIIN TAI NELJÄ VAI USKOTKO OLLENKAAN? OLET TYYPILLINEN OMAVOIMAINEN, YLIVAHVUUTEEN SAIRASTUNUT ALKOHOLISTIN LAPSI, joka ei osaa hakea apua eikä ottaa sitä vastaan. Tiedän sen, koska olen itsekin alkoholistiperheestä. Ja tiedän miten se normaali ja epänormaali hämärtyy.
Itse olen 42v ja olen lopulta saanut kaiken mistä en uskaltanut edes kuvitella, mitä en osannut toivoa: perheen, kaksikin ammattia, ystäviä, selvän elämän. Nimittäin useimmat alkoholistiperheiden lapset alkoholisoituvat itsekin, kuten minulle kävi, mutta sinä sairastat toisella tavoin. Olen kuitenkin yhtä jumissa kuin vanhempasi juomiseen. Itse lopetin juomisen aa:n avulla 27-vuotiaana ja sinullakin on mahdollisuus vielä parantua.
PERHEENNE TILANNE ON ERITTÄIN EPOÄNORMAALI. Vaikka normaalia perhe-elämää ei voi määritellä, niin siihen ei kuulu kohtuuton juopottelu, henkinen eikä fysinen väkivalta, sisällä jumittaminen ja eristäytyminen, noin ensialkuun.
Meidän perusperheessä, joka koostuu lapsistamme ja meistä vanhemmista, minusta ja miehestäni, ei ryypätä, käydään saunassa ilman kaljapulloja, vieraillaan ystäväperheissä grillaamassa, syömässä ja kahvilla, käyme retkillä muesoissa, uimahalleissa, leikkipuistoissa, elokuvissa, syömme monipuolisesti, ulkoilemme...Teinit tosin joskus viikonloppuna istuvat aamusta iltaan koneella huoneessaan ja tulevat vain syömään päivällistä + siivoavat omat viikkorahajuttunsa, mutta usein ei. Heillä on harrastuksia, paljon ystäviä, pyöräilevät ympäriinsä, käyvät elokuvissa jne.
HAE APUA! Ehdit vielä toteuttaa kaiken sen, mistä nyt et osaa edes haaveilla!!!!
Etsivä nuorisotyö auttaa sinunkaltaisiasi nuoria. Auttavat ihan kädestä pitäen oman elämän alkuun ja opintohin ja työpaikkaan ja takaisin ihmisten ilmoille. Googleta oman paikkakuntasi nuoriso/sosiaalityöntekijöitä, soita ja kysy apua.
Olet ajatuksissani, ap. Itse en ole lainkaan eristäytynyt, koska käyn joka paikassa yksinäni, mutta niiden sosiaalisten suhteiden aloittamista nollasta olen harkinnut jo pitkään. Aloittaminen tuntuu kovin vaikealta. Aloitan kohta uuden ketjun tuosta, miten voisi löytää ystäviä ns. tyhjästä.
En tahdo pilata sinun ketjuasi sen suuremmin tällä pohdinnalla, koska sinulla on muitakin painavampia ongelmia kuin tuo sosiaalisten suhteiden puute. Toivon kaikkea hyvää sinulle!
Ap, olet vähän kuin minä nuorempana. Elin kolme vuotta niin, että kävin vain ruokaostoksilla. Asuin siis yksin, opiskelupaikka oli, mutta tein vain pari kirjatenttiä sinä aikana. Nettiäkään ei silloin ollut. Tuttua on tuokin, että kun ne kokemukset puuttuvat on vaikea mennäkään uusiin tilanteisiin. Tästä kärsin jossain määrin vieläkin.
Ammattiapua varmasti kannattaa hakea, mutta ihan ensimmäiseksi voisit ottaa tavoitteeksi lähteä joka päivä ulos. Kävele 100 metriä tai enemmän, katsele luontoa, kuuntele lintuja jne. Heti saa mennä takaisin sisälle kun siltä tuntuu. Ota toiseksi tavoitteeksi sosiaalinen kohtaaminen joka päivä. Ei mitään isoa alkuun, käy vaikka siellä kirjastossa lainaamassa kirjoja tai osta jotain pientä kaupasta.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 20:03"]
ihmisellehän syntyy jatkuvasti uusia sisäisiä malleja, joiden mukaan hän toimii. Jos ihminen menee ravintolaan syömään, niin hänellä pitää olla sisäinen malli, jonka mukaan hän tietää miten pukeudutaan, tilataan ruokaa, käytetään ruokailuvälineitä jne.
Itseltäni puuttuu todella paljon sellaisia sisäisiä malleja, jotka tämän ikäisellä pitäisi olla. Esimerkki: en ole koskaan lapsena käynyt automarketissa ruokaostoksilla, ainoastaan grillillä ja pikkukaupassa. Olin noin 18-v. kun ekaa kertaa menin erään Prisman pihalle, katsoin miten ihmiset ajavat autolla parkkipaikalle, miten he toimivat, miten hakevat kärryt ja tein perässä. Onneksi myös televisiosta ja kirjoista oppii paljon, ja koulussa on opetettu asioita (esim. veitsellä ja haarukalla syönti). -ap
[/quote]
Niin minäkin luulin, että minulta puuttuu. Mutta parempi niin, opettelin elämään hetkessä ja toimin vaistonvaraisesti. Ilman malleja.