Lue keskustelun säännöt.
Elän täysin neljän seinän sisällä... Mikä minua vaivaa?
08.05.2013 |
Olen 25-v. nainen. Poistun kotoa yhä harvemmin ja harvemmin. Noin 4 vuotta sitten loppuivat työt ja jossain vaiheessa opinnotkin alkoivat jumittaa. Rahan tulo loppui enkä saanut asioita hoidetuksi, joten muutin takaisin lapsuuden kotiini.
Olen ainoa lapsi ja vanhemmistani on mukavaa, kun asun täällä. Tilanne ei kuitenkaan ole niin hieno kuin miltä kuulostaa. Vanhemmillani on päihdeongelmia ym. Koko lapsuuteni olen saanut kärsiä vanhempieni mielenterveyteen, fyysiseen terveyteen, juomiseen, parisuhdeongelmiin jne. liittyvistä ongelmista. Minua on lyöty ja paiskottu pitkin seiniä.
Tällä hetkellä elämme kuitenkin suht mukavasti. Ei ole riitoja. Minun kotona olo jotenkin tasapainottaa vanhempieni välejä. Tätä on vaikea selittää. Äsken katsoin, että isä juotuaan päänsä täyteen, pääsi sänkyyn eikä sammunut lattialle.
Minun ei tarvitse käydä kaupassa tai missään muuallakaan. Tämän vuoden aikana olen poistunut kotona vain yhden kerran. Vuonna 2012 poistun kotoa hoitamaan jotain asiaa 4 tai 5 kertaa.
Aika kuluu elokuvien ja tv-sarjojen katseluun, netissä surffailuun jne. En kuitenkaan ole nettiriippuvainen. En myöskään pelaa mitään. Olen myös täysin päihteetön.
Minulla ei ole koskaan ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Olin lapsena ja nuorena sosiaalinen ja minulla oli kavereita. Kotielämä kuitenkin oli todella turvatonta, vaikka päällisin puolin kaikki näytti olevan kunnossa. Koulussa olin huippusuorittaja, luokan paras oppilas.
Tein myös nettitestin, jonka mukaan EN OLE masentunut. En ole erittäinen alakuloinen enkä itsetuhoinen. Yleensä olen ihan hyvällä mielellä... Mutta tiedän, etten elä TODELLISUUDESSA. En ole aikoihin jaksanut kohdata todellisuutta.
Elämäni on pilalla... Kaikki haaveet opiskelusta, unelma-ammatista, miehestä ja lapsista... Kaikki on mennyt. Jäljellä ei ole edes ketään kaveria, johon olisin pitänyt yhteyttä. Jos haluaisinkin lähteä kahville tai leffaan, ei ole ketään kenelle soittaa.
Kirjat, elokuvat, tv-sarjat jne. vie ajatukset pois todellisuudesta. Mutta oikeasti haluaisin elämän, johon kuuluisi perhe ja ystäviä, oikeita harrastuksia joissa tavataan toisia, matkustelua...
Pelkään, että edessä on taas yksi kesä, jonka vietän neljän seinän sisällä, kun muut ovat rannalla ja uimassa. Olen osittain tottunut, koska tällä tavalla vietin lapsenakin aikaa. Kaverit oli jossain mökillä, minä katselin juopottelua kotona. Meillä ei koskaan käynyt vieraita emmekä käyneet missään. Elämäntapani on siis osittain kotoa opittua.
Mitähän tässä voisi tehdä? En edes tiedä, mikä minua todella vaivaa. En vaikuta masentuneelta, sosiaaliset tilanteet ei erityisesti ahdista. Olen vain todella eristäytynyt normaalista elämästä enkä yhtään pidä tilanteesta. Aikakin kuluu niin hirveän nopeasti.
Anteeksi pitkä vuodatus. Onko kenelläkään antaa mitään neuvoja tällaiseen tilanteeseen?
Kommentit (101)
Kiitos sinulle, 24v mamma, kommenteistasi :)
Olen ottanut selvää erilaisista terapioista, ja tuntuu siltä, etteivät ne ole minua varten.
Mahdollinen merkintä potilastiedoissa voisi itselleni olla todella iso ongelma. Opiskelu ja työ ovat niitä harvoja asioita, jotka ovat tuoneet sisältöä elämääni. Pahimmassa tapauksessa jokin mt-merkintä voisi vaikeuttaa tiettyjen suunnitelmien toteuttamista.
Tiedän, että kognitiivisesta psykoterapiasta on monelle ollut apua. Siihenhän liittyy se, että ihan käytännössä opetellaan muuttamaan ajattelutottumuksia jne.
Ihmisellehän syntyy jatkuvasti uusia sisäisiä malleja, joiden mukaan hän toimii. Jos ihminen menee ravintolaan syömään, niin hänellä pitää olla sisäinen malli, jonka mukaan hän tietää miten pukeudutaan, tilataan ruokaa, käytetään ruokailuvälineitä jne.
Itseltäni puuttuu todella paljon sellaisia sisäisiä malleja, jotka tämän ikäisellä pitäisi olla. Esimerkki: en ole koskaan lapsena käynyt automarketissa ruokaostoksilla, ainoastaan grillillä ja pikkukaupassa. Olin noin 18-v. kun ekaa kertaa menin erään Prisman pihalle, katsoin miten ihmiset ajavat autolla parkkipaikalle, miten he toimivat, miten hakevat kärryt ja tein perässä. Onneksi myös televisiosta ja kirjoista oppii paljon, ja koulussa on opetettu asioita (esim. veitsellä ja haarukalla syönti).
Myös täydellisyyden tavoittelu on osa tätä ongelmaa. Ehkä se liittyy siihen, että ongelmaperheessä elämä on kaoottista, joten hallinnan tunnetta haetaan vähän väärillä tavoilla. Mun on aina ollut todella vaikeaa mennä kokeeseen tai tenttiin, jos en varmasti osaa asioita täydellisesti. Kaupassa käyntikin pitäisi olla ihan normaali juttu, harva varmaan ajattelee, että siinä voisi jotenkin epäonnistua. Esimerkiksi mokata pullonpalautuksen tai kärryjen ottamisen kanssa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, jos sinulla on jo takuuvuokra jemmassa, eikun kämpän etsintään. Jos ei tuloja nyt niin saat ainakin KELA:lta työttömyyspäivärahaa, mikäli edes olet työnhakijana työvoimatoimistossa? Ei kukaan sinulle mitään kotiin tule tarjoamaan. Millä ihmeellä te kotonakaan pärjäätte taloudellisesti jos iskä ja äippä vaan juo...käykö ne edes töissä. Merkinnät masennuksesta jne. kulkee vain terveystiedoissa, ei muualla. Nämä jatkossa vaikuttaa kyllä lääkärissä käynneissä, kuten joku jo aiemmin täällä mainitsi, ei oteta vakavasti vaikka oikeasti sairas. Aina vedotaan sinne ns. masennukseen. Itse tein tämän virheen joskus ja hain apua ja pillerit vaan kouraan ja paskat ne auttoi, päinvastoin. Entistä huonompi olo tuli. Joku varmaan saa apua näistä, en minä. Ja todellakin osaat kartoittaa itse tilannettasi ja uskon että et tarvitse tuollaista apua, vaan sen että alat tekemään asioita joista puhut, ei sanoja vaan tekoja.........itsekkin olin nuorempana säntillinen, ylisuorittaja, vaan ikä siinäkin tekee tehtävänsä ja osaa olla itselleen armollisempi.....vaatii toki harjoittelua...nyt vaan itseä niskasta kiinni ja toimeen :)
Ehdottaisin sinua googlaamaan Al Anon ja Alkoholistien aikuiset lapset ja etsimään lähin ryhmä. Opiskelupaikkakunnaltasi sellaisia varmaan löytyy. Saisit sieltä vertaistukea ja ehkä ystäviäkin.
Mielestäni ap sinun ongelmasi on osittain epäonnistumisen pelko kohdatessasi uusia asioita. Jollet tiedä miten tulee toimia tietyssä tilanteessa, pelkäät, että mokatessasi huomio kiinnittyy sinuun. Viittaan tällä siihen, mitä kerroit ylikriittisestä äidistäsi. Tällä on ollut varmasti seurauksensa. Haluat varmistella kaikki tilanteet ennalta, ja kun tämä ei ole mahdollista, jätät ne tekemättä.
Ihmiset kuitenkin pääasiassa keskittyvät Prismoissa ja muualla omiin asioihinsa, eivätkä juurikaan kiinnitä huomiota toisiin. Yritä ajatella näin. Ja tosiaan, jos teet virheen, entäs sitten? Olen itse jäänyt lukemattomia kertoja väärillä pysäkeillä pois. Ei muuta kuin takaisin metroon/linja-autoon, kyllä ne oikeat pysäkit löytyvät.
Tsemppiä opintojen aloittamiseen!
No, tietysti nyt kannattaa lähteä sieltä neljän seinän sisältä ulos. Lähde joka päivä, ensin vaikka vain pieneksi hetkeksi. Keksi kohteita mihin menet. Etsi vaikka kaikki paikkakunnan leikkipuistot. Ja käy kaupassa, osta vaikka jotain ihan pientä. Ja jos niitä lapsia joskus saat, niin älä jää vain kotiin heidän kanssaan, vaan vie ulos varsinkin kesällä joka päivä. On kurjaa sivusta seurata, kuinka eläväistä tyttöä pidetään kotona ja ulos pääsee vain harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette kai lankea tähän uskomattomaan provoon??
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 21:04"]
Mielestäni ap sinun ongelmasi on osittain epäonnistumisen pelko kohdatessasi uusia asioita. Jollet tiedä miten tulee toimia tietyssä tilanteessa, pelkäät, että mokatessasi huomio kiinnittyy sinuun. Viittaan tällä siihen, mitä kerroit ylikriittisestä äidistäsi. Tällä on ollut varmasti seurauksensa. Haluat varmistella kaikki tilanteet ennalta, ja kun tämä ei ole mahdollista, jätät ne tekemättä.
[/quote]
Kiitos kommentista. Tiedän, että juuri tämä on ongelmani. Olen itse asiassa tehnyt listaa asioista, jotka aion tehdä, mutta joita olen tähän asti pelännyt. Listalla on siis aika normaaleja asioita, kuten ajan varaaminen hammaslääkäriin ja yliopiston kirjastossa käyminen.
Lisäksi ongelmana on se, että pidän omina epäonnistumisina asioita, joille en voi mitään. Tajuan aina jälkikäteen, miten kummallisesti suhtaudun joihinkin tilanteisiin, ja olen yrittänyt muuttaa ajattelumalleja.
10-vuotiaana jouduin vanhemman miehen ahdistelemaksi. Käpälöintiä vakavampaa ei tapahtunut, mutta kun asia tuli ilmi, sain kotona osakseni naurua ja pilkkaa. Kun parikymppisenä jouduin vastaavaan tilanteeseen bussipysäkillä, palasin itku kurkussa kotiin ja mietin vain, että taas mä pilasin kaiken... Siis jos joku kohtelee minua väärin, niin koen sen epäonnistumiseksi.
-ap
PS. tuohon provo-kommenttiin en jaksa vastata mitään. Pidä provona jos pidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SAMAA MIELTÄ, PROVOA KAIKKI TYYNi, tämä ap useissa yhteyksissä aloittamassa ties mistä keskusteluja...no huvinsa kullakin..............ja menee joihinkin kuin häkä päähän.
No just joo ap , aiemmin väitit ettei mitään ongelmia muuta kuin vanhempien juonti...nyt jo ahdisteltu, tosi ristiriitaisia juttusi, sori en voi mitään että vaikuttaa siltä, ettet saa apua täältä.....et vastaa esim sinulle esitettyihin juttuihin oletko työnhakijana työvoimatoimistossa? äiti ja isäkö maksaa muka kaiken ryyppäyksen ohella, kovin jostain rahaa tulee teidän perheeseen, mistä? vitamiinit auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vittu mitä lässytystä. Mene töihin ja jos et pääse, niin kouluun. Siinä sulle terapia, jota tarvitset.
Varaa aika psykologille ja printtaa vaikka paperille tuo mitä kirjoitit, jotta hän psykologi voi lukea sen ja saat näin ongelman pään auki. Minusta vaikuttaa, että sinulla on yksinkertaisesti läheisriippuvuusongelma vanhempiisi ja sen takia olet menettänyt oman elämäsi. Se ei ole sinun syysi, eikä mielenterveydessäsi ole vikaa. Ne olosuhteet, joissa elät kontrolloivat sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varmaankaan ole sanonut, ettei ole muuta ongelmaa kuin vanhempien juonti. Tuo ahdistelu ei sinänsä ole ollut ongelma. Se tapahtui vain kerran lapsena, siis mies kävi käsiksi, muttei ehtinyt tehdä mitään. Kerroin sen lähinnä esimerkiksi siitä, millaiset suhtautumistavat olen kotoa omaksunut.
En ole työttömänä työnhakijana. Olen yliopisto-opiskelija, jonka opintotuki on lakkautettu opintosuoritusten puuttumisen vuoksi. Olen tehnyt välillä etätöitä (reilu 200 e/kk) ja olin osa-aikatyössä 18-22-vuotiaana. En ole koskaan siis ollut työttömyystuella enkä toimeentulotuella.
Äiti on työkyvyttömyyseläkkeellä, isä on ollut välillä töissä ja välillä ansiosidonnaisella, mutta on pian eläkeikäinen.
Siinä jotain vastauksia. Jos on muita kysymyksiä, niin asiallisiin voin vastata. En todellakaan ymmärrä, mikä tässä tilanteessani kuulostaa jonkun mielestä provolta.
-ap
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 22:20"]
Minusta vaikuttaa, että sinulla on yksinkertaisesti läheisriippuvuusongelma vanhempiisi ja sen takia olet menettänyt oman elämäsi.
[/quote]
Joo, tämä on osittain totta. Asuin siis parikymppisenä jonkin aikaa yksin ja sitten kun muutin takaisin kotiin, asiat ovat olleet vähän eri tavalla kuin lapsena. Alkoholiongelma ei ole hävinnyt mihinkään, mutta väkivaltaisuus on.
Varsinkin äiti oli aiemmin hyvin väkivaltainen, mutta nykyään meillä on aika rauhallista ja välit ihan ok. Vanhempani tykkäävät siitä, että olen kotona, koska se helpottaa heidän keskinäisiä riitojaan kun ei tarvitse olla kahdestaan. Välillä tuntuu siltä kuin eläisin nyt uutta lapsuutta. Tietenkään tämä tilanne ei ole ok, ja sen takia olen nyt tekemässä näitä muutoksia elämääni.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mene sinne työkkäriin prkl..kotoako ne sinut hakee ? voi hyvät hyssykät...ei minuakaan kotoa ole haettu minnekkään...jooo...............eikä ruokaa tuotu kotiin, ei edes pizzaa tai muuta valmista......nosta se peppu oikeesti tuolista ja tee jotain itse
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 22:12"]
Vittu mitä lässytystä. Mene töihin ja jos et pääse, niin kouluun. Siinä sulle terapia, jota tarvitset.
[/quote]
Jos noin paljon vituttaa, niin pysy pois täältä.
En ole menossa työkkäriin. Olen jatkamassa opiskeluja ja aion ottaa kesäksi etäkurssin. Kun on 20 op kasassa saan opintotuen takaisin ja voin muuttaa. Se on tavoite. Töiden saanti ei ole ongelma, koska alallani on täystyöllisyys. Palkat ovat yli 4000 e/kk, joten uskallan ottaa myös opintolainaa.
Opiskelu ja työnsaanti ei siis ole ensisijainen ongelma. Ongelma on se, että vaikka tiedossa olisi työpaikka, josta saisi kymppitonnin kuussa, niin joka tapauksessa tuosta ovesta on pakko päästä ulos. Vaikean fysiikan tehtävän laskeminen on minulle helpompaa kuin postilaatikolla käynti.
Tietysti tämä kuulostaa hullulta eikä tätä ehkä ole helppo ymmärtää. En ihan ymmärrä itsekään.
Tänne kirjoittaminen selkeyttää ajatuksia ja monista kommenteista on ollut hyötyä. Lueskelen noita vanhempia viestejä vielä ja mietin konkreettisia juttuja, joita alan toteuttaa.
-ap
Kauanko ap ajattelit jatkaa jorinaasi täällä ja milloin tehdä jotain todellista elämäsi eteen?
Välillä on siis mennyt 4-5 kuukautta sillä tavalla, etten ole lainkaan poistunut kotona. En edes postilaatikolle. Kyse ei ole siitä, etten saa "persettä ylös".
Asiat ovat kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Tajuan, että itse mun täytyy nämä elämänmuutokset tehdä. Nyt yritän tehdä itselleni selväksi sitä, mikä mussa on vikana. Vikaa on vaikea korjata, jos ei tiedä mikä se on.
-ap
[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 21:56"]
SAMAA MIELTÄ, PROVOA KAIKKI TYYNi, tämä ap useissa yhteyksissä aloittamassa ties mistä keskusteluja...no huvinsa kullakin..............ja menee joihinkin kuin häkä päähän.
[/quote]
Provo-huutelijat elää itse ilmeisesti jossain pienessä, eristyneessä maailmassa. Näitä ap:n kaltaisia on nimittäin nuorissa nykyään Suomi pullollaan.
No ap, miten sinulla menee? Joko edistystä tapahtunut asioissa. Olisi kiva kuulla jotain