Lue keskustelun säännöt.
Mitä tarkoittaa "olet vastuussa omista tunteistasi"?
08.05.2013 |
Jos toinen loukkaa (eli itse loukkaantuu) niin miten niin olisin vastuussa omista tunteistani? Jos toinen esim. sanoo "kylläpä teit huonoa ruokaa" ja pahoitan mieleni (eli tulen surulliseksi tai jopa vihaiseksi, ehkä turhautuneeksi). Niin eikö se sanoja ole vastuussa?!?
Kommentit (69)
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 15:02"]
En nyt malta olla vielä palaamatta tähän hiilijuttuun :). Nro 7 kirjoittaa
"Miksi pitäisin palavaa hiiltä käsissäni ja valittaisin että se polttaa, jos minulla on myös vaihtoehto heittää se hiili pois ja olla kärsimättä sen takia? "
Jos tämä toimii hänellä näin, niin todella hienoa! Hyvä että hän on löytänyt oman juttunsa. Mutta kaikille niille jotka tuntevat hirveää huonommuutta siitä, ettei hiili vain putoa vaikka mitä tekisi, haluaisin sanoa että älkää surko, tämä ei ole malli siitä miten asiat automaattisesti menevät, jos ihminen vain haluaa. Positiivinen ajattelu on erittäin kannatettava asia niille joiden ongelmat eivät ole kovin pahoja, mutta ihminen joka on tietyllä tavalla traumatisoitunut, pystyy tehokkaasti pitkittämään ja pahentamaan ongelmiaan sen avulla vuosia. Loppujen lopuksi oma sisin on paras kompassi, kannattaa kuunnella itseään ja etsiä oma tiensä.
[/quote]
Minusta tämä taas on vähän eri asia kuin posiitiivinen ajattelukaan. Positiivinen ajattelu (ainakin jenkkiopastyyliin) olisi sitä että pidetään se hiili kädessä mutta uskotellaan että ei siinä sellaista ole, tai että ei se haittaa yhtään vaikka onkin. Aivopestäisiin itseä uskomaan vaikka että tunnen iloa ja rauhaa ja kiitollisuutta vaikka tosiasiassa tuntisi ihan jotain muuta. Se on vähän kuin laittaisi pommin pois sylistä penkin alle - ei kummoinen apu.
Ongelma on se että pelkkä positiivisten ajatusten syöttäminen tietoiseen mieleen sisäisellä puheella ei yleensä muuta alitajuisia, syvempiä ajatuskuvioita yhtään miksikään. Se että ne muuttuu vaatii syvempää ymmärrystä siitä mitä itsessä tapahtuu. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä että tie löytää sellainen syvempi ymmärrys on kullekin yksilöllinen. Jonkun tie on terapia, jonkun tie vähitellen askel kerrallaan oivaltaa asioita, joku taas minun tapaani joutuu jonkun elämän tapahtuman (minulla masennus) kanssa silmätysten koko oman maailmankuvansa kanssa ja hetkessä tuntuu kuin tipahtaisi pimentävät lasit silmiltä ja näkee yhtäkkiä mitä kaikkea omituista on itseensä omaksunut ja miten se on vaikuttanut.
Minun maailmankuvaani nykyisin kuuluu myös havainto, että ihminen hyvin pitkälle luo oman todellisuuteensa uskomuksillaan, mitä tulee omaan sisäiseen ja osin ulkoiseenkin todellisuuteen (ihminenhän tekee valintansa toiminnasta uskomusten mukaan). Esimerkiksi jos minä olisin uskonut, että vain vuosien terapia voi auttaa minua, tuskin olisi ollut mahdollista päätyä äkilliseen oivallukseen. Tai jos minä olisin uskonut, että koska takana on vuosikymmen koulukiusaamista ja sen jälkeen ihmispelkoa, ei siitä voi yhdessä yössä parantua, niin ei se olisi ollut mahdollista. Mutta minä uskoin toisin ja minun uskomuksistani tuli minulle totta. Vieläkin minä nautin päivittäin siitä että testaan oman luomisvoimani rajoja, sitä miten paljon voin vaikuttaa kokemaani todellisuuteen muuttamalla omaa suhtautumistani ja uskomuksiani :)
t. 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 15:20"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 15:17"]
No se tuskin on minun vikani mitenkään. Toki puoliso saa kenkää sen takia että olemme sopineet että vieraisiin ei mennä, mutta en usko että tuo tekisi minun itsetuntooni minkäänlaista kolausta. Tuossa kohtaa saattaisin suuttua jos haluan mutta siitä ei ole mitään hyötyä kuitenkaan varsinkaan minulle, negatiivisuus vie ihan älyttömästi energiaa. Ylipäänsä parisuhteessa voi vain toivoa että toinen noudattaa sovittuja asioita mutta en tietenkään voi omistaa ihmistä kokonaan.
[/quote]
Olisikohan tositilanteessa ihan näin evvk?
[/quote] Ei tuo ole evvk, ei sinne päinkään. Minähän sanoin että voin valita suuttumisen eli tietysti ajattelisin negatiivisesti. Mutta en tiedä, suuttuisinko oikeasti. Olen tuossa tilanteessa pettynyt luultavasti enemmän kuin suuttunut.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 15:37"]
Esimerkiksi jos minä olisin uskonut, että vain vuosien terapia voi auttaa minua, tuskin olisi ollut mahdollista päätyä äkilliseen oivallukseen.
[/quote]
Eli ymmärsinkö oikein, että päätit saada yhtäkkisen oivalluksen ja sitten sait?
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 15:37"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 15:02"]
En nyt malta olla vielä palaamatta tähän hiilijuttuun :). Nro 7 kirjoittaa
"Miksi pitäisin palavaa hiiltä käsissäni ja valittaisin että se polttaa, jos minulla on myös vaihtoehto heittää se hiili pois ja olla kärsimättä sen takia? "
Jos tämä toimii hänellä näin, niin todella hienoa! Hyvä että hän on löytänyt oman juttunsa. Mutta kaikille niille jotka tuntevat hirveää huonommuutta siitä, ettei hiili vain putoa vaikka mitä tekisi, haluaisin sanoa että älkää surko, tämä ei ole malli siitä miten asiat automaattisesti menevät, jos ihminen vain haluaa. Positiivinen ajattelu on erittäin kannatettava asia niille joiden ongelmat eivät ole kovin pahoja, mutta ihminen joka on tietyllä tavalla traumatisoitunut, pystyy tehokkaasti pitkittämään ja pahentamaan ongelmiaan sen avulla vuosia. Loppujen lopuksi oma sisin on paras kompassi, kannattaa kuunnella itseään ja etsiä oma tiensä.
[/quote]
Minusta tämä taas on vähän eri asia kuin posiitiivinen ajattelukaan. Positiivinen ajattelu (ainakin jenkkiopastyyliin) olisi sitä että pidetään se hiili kädessä mutta uskotellaan että ei siinä sellaista ole, tai että ei se haittaa yhtään vaikka onkin. Aivopestäisiin itseä uskomaan vaikka että tunnen iloa ja rauhaa ja kiitollisuutta vaikka tosiasiassa tuntisi ihan jotain muuta. Se on vähän kuin laittaisi pommin pois sylistä penkin alle - ei kummoinen apu.
Ongelma on se että pelkkä positiivisten ajatusten syöttäminen tietoiseen mieleen sisäisellä puheella ei yleensä muuta alitajuisia, syvempiä ajatuskuvioita yhtään miksikään. Se että ne muuttuu vaatii syvempää ymmärrystä siitä mitä itsessä tapahtuu. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä että tie löytää sellainen syvempi ymmärrys on kullekin yksilöllinen. Jonkun tie on terapia, jonkun tie vähitellen askel kerrallaan oivaltaa asioita, joku taas minun tapaani joutuu jonkun elämän tapahtuman (minulla masennus) kanssa silmätysten koko oman maailmankuvansa kanssa ja hetkessä tuntuu kuin tipahtaisi pimentävät lasit silmiltä ja näkee yhtäkkiä mitä kaikkea omituista on itseensä omaksunut ja miten se on vaikuttanut.
Minun maailmankuvaani nykyisin kuuluu myös havainto, että ihminen hyvin pitkälle luo oman todellisuuteensa uskomuksillaan, mitä tulee omaan sisäiseen ja osin ulkoiseenkin todellisuuteen (ihminenhän tekee valintansa toiminnasta uskomusten mukaan). Esimerkiksi jos minä olisin uskonut, että vain vuosien terapia voi auttaa minua, tuskin olisi ollut mahdollista päätyä äkilliseen oivallukseen. Tai jos minä olisin uskonut, että koska takana on vuosikymmen koulukiusaamista ja sen jälkeen ihmispelkoa, ei siitä voi yhdessä yössä parantua, niin ei se olisi ollut mahdollista. Mutta minä uskoin toisin ja minun uskomuksistani tuli minulle totta. Vieläkin minä nautin päivittäin siitä että testaan oman luomisvoimani rajoja, sitä miten paljon voin vaikuttaa kokemaani todellisuuteen muuttamalla omaa suhtautumistani ja uskomuksiani :)
t. 7
[/quote]
7/65 varmasti noin, mutta toivoisin että ymmärtäisit ettei asia ole aivan yhtä yksinkertainen kaikilla ihmisillä. Kirjoitat itse että sinulla on ollut onnellinen lapsuus, jolloin olet saanut aivan erilaiset eväät kuin joku toinen jolla ei ole. Nöyryyttä toivoisin sinulle ja ennen kaikkea siksi, että rikkinäisiä ihmisiä on niin helppo haavoittaa puheilla siitä miten kaikki on täysin omaa valintaa. Ja niin onkin, mutta tämä vaati tietyt edellytykset, joiden esteenä voi olla asioita joista sinulla ei ole mitään kokemusta ja joiden yli pääseminen vaatii valtavasti osaamista ja ponnisteluja. Epäilemättä hyväätarkoittavat neuvosi voivat siksi aiheuttaa myös pahaa.
Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: minä olen vastuussani tunteista, koska kukaan muu ei voi määrätä miltä minusta tuntuu. Kukaan muu ei voi saada aikaan minussa tunnetta vaan joku tekee jotain ja se tunne, myönteinen tai kielteinen syntyy minussa. Se ei tule keneltäkään annettuna. Siksi ei voi koskaan syyttää sanoen "sinä teet minut vihaiseksi" taikka "sait minut rakastumaan itseesi". Vastuun ottaminen tunteista tarkoittaa sitä, että myönnetään, että "se, mitä teet/sanot/olet suututtaa minua siksi, että minä... (koen silloin oloni uhatuksi, epätoivotuksi, ettei minusta välitetä, arvosteta tms) taikka että "minä rakastuin sinuun, koska antamalla minulle lahjoja ja kehumalla minua maasta taivaisiin tunsin itseni täydelliseksi eikä minun tarvinnut kohdata omia huonoja puoliani lainkaan"
Näin niin kuin esimerkkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: minä olen vastuussani tunteista, koska kukaan muu ei voi määrätä miltä minusta tuntuu. Kukaan muu ei voi saada aikaan minussa tunnetta vaan joku tekee jotain ja se tunne, myönteinen tai kielteinen syntyy minussa. Se ei tule keneltäkään annettuna. Siksi ei voi koskaan syyttää sanoen "sinä teet minut vihaiseksi" taikka "sait minut rakastumaan itseesi". Vastuun ottaminen tunteista tarkoittaa sitä, että myönnetään, että "se, mitä teet/sanot/olet suututtaa minua siksi, että minä... (koen silloin oloni uhatuksi, epätoivotuksi, ettei minusta välitetä, arvosteta tms) taikka että "minä rakastuin sinuun, koska antamalla minulle lahjoja ja kehumalla minua maasta taivaisiin tunsin itseni täydelliseksi eikä minun tarvinnut kohdata omia huonoja puoliani lainkaan"
Näin niin kuin esimerkkinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 7 täällä vielä tuli katsomaan mitä tähän ketjuun on tullut...
"Eli ymmärsinkö oikein, että päätit saada yhtäkkisen oivalluksen ja sitten sait?"
Tavallaan kyllä, tavallaan ei. Lähinnä niin, että se ettei minulla ollut uskomusta, että vaikeat kokemukseni ja diagnosoitu masennukseni vaatisivat jotain pitkää toipumisaikaa tai erityistä hoitoa, ei estänyt sen oivalluksen tapahtumista. Mutta vaikka ne ensimmäiset oivallukset olivat enemmänkin luonteeltaan tahdostani riippumattomia, sittemmin olen oppinut todellakin päättämään tuontapaisia asioita ja saamaan sen mitä tahdon.
"7/65 varmasti noin, mutta toivoisin että ymmärtäisit ettei asia ole aivan yhtä yksinkertainen kaikilla ihmisillä. Kirjoitat itse että sinulla on ollut onnellinen lapsuus, jolloin olet saanut aivan erilaiset eväät kuin joku toinen jolla ei ole. Nöyryyttä toivoisin sinulle ja ennen kaikkea siksi, että rikkinäisiä ihmisiä on niin helppo haavoittaa puheilla siitä miten kaikki on täysin omaa valintaa. Ja niin onkin, mutta tämä vaati tietyt edellytykset, joiden esteenä voi olla asioita joista sinulla ei ole mitään kokemusta ja joiden yli pääseminen vaatii valtavasti osaamista ja ponnisteluja. Epäilemättä hyväätarkoittavat neuvosi voivat siksi aiheuttaa myös pahaa."
Mutta en minä ole neuvonut ketään tai sanonut että tie on kaikille sama. Minä olen kertonut omista kokemuksistani. Niiden perusteella olen kyllä sitäkin mieltä, että aina asioista ei tarvitse tehdä niin vaikeita kuin terapeutit väittävät, mutta ehkä se joillekin on tarpeen. Ja taatusti se on tarpeen, jos ihminen valitsee uskoa että se on tarpeen. On kuitenkin loppujen lopuksi onnellinen tilanne jos ihminen uskoo että voi parantua vuosien terapialla - on niitäkin, jotka eivät usko paranevansa millään ja jotka päätyvät jopa itsetuhoon. Omassa lähisuvussanikin on tällainen tapaus.
Mutta niin - nyt minä uskon että hyvin moni asia mitä ennen luulin geenien tai sattuman määräämäksi on omaa valintaani, mutta ymmärrän myös, että se ei ollut omaa valintaa ennen kuin ymmärsin että se on omaa valintaa. Esimerkiksi en koskaan olisi valinnut että akateemisten opintojeni loppuvaiheessa minuun iskee masennus jonka takia joudun lopettamaan opinnot ja päädyn jopa psykiatriselle osastolle. Totta kai sen ajan näkökulmasta olisin halunnut hoitaa opinnot loppun, valmistua, mennä töihin ja menestyä. Nykyisestä näkökulmastani kuitenkin asiat näyttävät toisilta. Näen masennuksenkin osana suurempaa suunnitelmaa, jonka on suunnitellut oma psyykeni, joka näki kehittymisen mahdollisuuksia muulla kuin materiaalisen menestyksen suunnalla.
Tämä kyllä ON herkkä asia. Toisaalta ei saisi satuttaa ketään joka on tilanteessa jolle ei koe voivansa mitään ja jossa sattuu pahasti. Toisaalta koen, että pitäisi rohkaista niitä jotka olisivat ehkä valmiita kokeilemaan omia siipiään luoda oma elämänsä. Mutta sen tekeminen taas satuttaa niitä jotka vielä tarvitsevat enemmänkin lohdutusta kuin lempeää potkua perseelle. Ehkä tällaiset puheenaiheet on parempi jättää yksityisiin keskusteluihin ihmisten kanssa kuin julkiselle palstalle :)
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 13:06"]
20, et sinä ole minulta mitään pyytänyt - en myöskään ole luvannut selittää sinulle mitään. Tutustu nyt tuohon Saarisen kirjaan, siinä ei liikuta käsitteiden tasolla ollenkaan. Siinä taputellaan ja koputellaan itseä :D Tavoitteena on sama efekti kuin eläimillä, kun ne stressaavan tapahtuman jälkeen ravistelevat itseään ja jatkavat eteenpäin.
t. se, joka suositteli kirjaa.
[/quote]
Sinä puhuit anteeksiannosta ja pyysin sinua selittämään miten anteeksiantaminen käytännössä tapahtuu. Katsoin googlella mitä tuosta kirjasta sanottiin ja näytti olevan jotain vaihtoehtohoitohömppää. Vieläkin kaipailen sinulta kunnollista selitystä mutta sitä taida tulla. Arvasinhan.
[/quote]
Höpöt minä olen mitään anteeksiannosta puhunut. Keksit asioita!
Mikael Saarisen kirjat perustuvat aivotutkimukseen. Hän on Suomessa ehkä pisimpään tutkinut tunneälyn eri ilmenemismuotoja ja ihan mittauslaitteilla mitaten. Ei hömpästä tietoakaan.
Googlaa vähän tarkemmin!
t. se, joka suositteli kirjaa.