Pitkäaikaissairas puoliso on muuttunut, enkä saa suhteesta enää mitään irti

Jos suhde ei anna sinulle niitä asioita, joiden vuoksi suhteen aloitit, oikea ratkaisu on lopettaa suhde.

"Myötä- ja vastoinkäymisissä..." 

Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.

Vierailija kirjoitti:

"Myötä- ja vastoinkäymisissä..." 

Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.

Sinun mielestäsi parisuhteessa tulee jatkaa, vaikka tuo suhde huonontaisi omaa elämänlaatua sen parantamisen sijaan?

Aloittajalle: Lähde, ennen kuin masennut. Sitten lähteminen onkin jo mahdotonta.

On kolme suhdetta: sinä, hän ja te.

Sinä elät omaa elämääsi ja teidän suhdettanne ja hän elää omaa elämäänsä ja teidän suhdettanne. Jos jäät jatkuvasti kotiin kuuntelemaan voivottelua ja elämän huonoutta niin passivoit häntä ennestään samalla taantuen itse ja lopulta tätä tarpeeksi kauan jatkuessaan kaikki kärsivät koska asiat jäävät pyörimään kehää ja lopulta myös sinä masennut koska et enää ole aidossa suhteessa itsesi kanssa vaan elät elämääsi hänen kauttaan.

Jos taas pidät kiinni suhteesta itseesi, niin minun mielestäni pakotat myös hänet ottamaan kiinni suhteesta itseensä ja kun molemmat tekevät näin niin silloin se kolmas, eli teidän yhteinen suhteenne paranee ajan kanssa.

Luulin jo ap että olet mun mieheni mutta et ole koska hän ei halua läheisyyttä eikä seksiä.

Keittiöpsykologi Vol.132 kirjoitti:

On kolme suhdetta: sinä, hän ja te.

Sinä elät omaa elämääsi ja teidän suhdettanne ja hän elää omaa elämäänsä ja teidän suhdettanne. Jos jäät jatkuvasti kotiin kuuntelemaan voivottelua ja elämän huonoutta niin passivoit häntä ennestään samalla taantuen itse ja lopulta tätä tarpeeksi kauan jatkuessaan kaikki kärsivät koska asiat jäävät pyörimään kehää ja lopulta myös sinä masennut koska et enää ole aidossa suhteessa itsesi kanssa vaan elät elämääsi hänen kauttaan.

Jos taas pidät kiinni suhteesta itseesi, niin minun mielestäni pakotat myös hänet ottamaan kiinni suhteesta itseensä ja kun molemmat tekevät näin niin silloin se kolmas, eli teidän yhteinen suhteenne paranee ajan kanssa.

Muuten olen samaa mieltä, mutta yhtä hyvin sen minäsuhteen vahvistaminen voi johtaa keskinäisen suhteen päättymiseen eikä sen vahvistumiseen. Kun aloittaja saa itsevarmuutta, itsenäisyyttä ja omaa sisältöä, hän todennäköisesti huomaa, ettei tällainen suhde anna hänelle riittävästi. Itsenäisen ihmisen on helpompi erota kuin ripustautujan

Vierailija kirjoitti:

"Myötä- ja vastoinkäymisissä..." 

Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.

Avioituessako luvataan jäädä huonoon suhteeseen? Enpä tiennytkään tätä. Ei ihme, että tuntemani avioparit ovat aina niin väsähtäneen ja nyrpeän oloisia.

Kannattaa miettiä, mmontako vuotta elämästään on valmis sietämään tällaista. Viisi? Kaksikymmentä? Loput?

Elämä on oikeasti tosi lyhyt. Aivan liian lyhyt seksittömiin ja ikäviin suhteisiin.

Oletko miettinyt omaa käytöstäsi puolisoa kohtaan? Miten se näkyy suhteessanne? Onko tämä ns ensimmäinen vastoinkäyminen?

Kaikista yleensä selviää erilaisilla konsteilla.

Voi olla, että puolisosi on puhkeamassa kukkaan. Mitä syvemmällä itsessään käy, sitä kauniimpi ihmisestä yleensä henkisesti tulee. Mitä voit oppia häneltä? Kohtaa myös itsessäsi ne haavat mitkä tarvitsevat hoitamista ja sitä kautta parantuvat.

Mulle sanoi mies, että ei voi kenellekään muulle valittaa. Kyseessä lienee sama ilmiö kuin lapsilla. Äiti on kiukuttelun kohde, koska on se tuttu ja turvallinen ihminen, joka kestää kiukuttelun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Myötä- ja vastoinkäymisissä..." 

Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.

Sinun mielestäsi parisuhteessa tulee jatkaa, vaikka tuo suhde huonontaisi omaa elämänlaatua sen parantamisen sijaan?

Aloittajalle: Lähde, ennen kuin masennut. Sitten lähteminen onkin jo mahdotonta.

Ehkä edellinen tarkoitti sitä, että kannattaa miettiä mitä lupaa. eri

Sä et enää ”saa mitään”, mutta kannattaa miettiä myös, oisko nyt sun vuoro vaihteeksi antaa. Mitä sellaista voisit tehdä, joka saisi kumppanisi tuntemaan olonsa paremmaksi? Vähentäisi kipuja? Jotain, mistä hän sairaanakin voisi saada iloa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Myötä- ja vastoinkäymisissä..." 

Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.

Avioituessako luvataan jäädä huonoon suhteeseen? Enpä tiennytkään tätä. Ei ihme, että tuntemani avioparit ovat aina niin väsähtäneen ja nyrpeän oloisia.

Jokainen tekee omat linjauksensa, mutta kun itse lupasin myötä- ja vastoinkäymisissä, tarkoitin sitä todella. Eli että jos toinen sairastuu, masentuu, vammautuu tms muuta omasta tahdosta riippumatonta, niin pysyn rinnalla, vaikka se ei aina olisi kivaa ja se vaatii paljon sopeutumista. Eri asia sitten jos huono suhde johtuu tahallisesta ns. perseilystä, sellaista en jäisi loputtomiin katsomaan, en pettäjää tai julmaa loukkaajaa tms. Mutta kokisin vääräksi hylätä asian takia, jolle toinen ei ole voinut eikä voi mitään.

Mulla on vähän samanlainen tilanne. Avovaimo on masentunut ja sitä ei kiinnosta mikään. Olen nyt passannut sitä riittävästi ja ajattelin sanoa sille, että kerää kamansa ja lähtee. Olen jo löytänyt uuden nuoremman ja elämän iloisen naisen.

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt omaa käytöstäsi puolisoa kohtaan? Miten se näkyy suhteessanne? Onko tämä ns ensimmäinen vastoinkäyminen?

Kaikista yleensä selviää erilaisilla konsteilla.

Voi olla, että puolisosi on puhkeamassa kukkaan. Mitä syvemmällä itsessään käy, sitä kauniimpi ihmisestä yleensä henkisesti tulee. Mitä voit oppia häneltä? Kohtaa myös itsessäsi ne haavat mitkä tarvitsevat hoitamista ja sitä kautta parantuvat.

Näin monta masennuskautta sairastaneena minua ottaa päähän tällainen sairauden romantisoiminen. Ei todellakaan ole mitään kukkaan puhkeamista se, että oma ajattelu muuttuu epäluotettavaksi, anteeksi vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Myötä- ja vastoinkäymisissä..." 

Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.

Avioituessako luvataan jäädä huonoon suhteeseen? Enpä tiennytkään tätä. Ei ihme, että tuntemani avioparit ovat aina niin väsähtäneen ja nyrpeän oloisia.

Jokainen tekee omat linjauksensa, mutta kun itse lupasin myötä- ja vastoinkäymisissä, tarkoitin sitä todella. Eli että jos toinen sairastuu, masentuu, vammautuu tms muuta omasta tahdosta riippumatonta, niin pysyn rinnalla, vaikka se ei aina olisi kivaa ja se vaatii paljon sopeutumista. Eri asia sitten jos huono suhde johtuu tahallisesta ns. perseilystä, sellaista en jäisi loputtomiin katsomaan, en pettäjää tai julmaa loukkaajaa tms. Mutta kokisin vääräksi hylätä asian takia, jolle toinen ei ole voinut eikä voi mitään.

Minusta taas olisi väärin jäädä tai vaatia toista jäämään huonoon suhteeseen. En vain pystyisi antamaan itselleni anteeksi sitä, että laiminlyön itseäni.

Aikuista, itsenäistä ihmistä ei voi minusta hylätä. Ainoastaan lapsen tai lemmikin voi.

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi mies, että ei voi kenellekään muulle valittaa. Kyseessä lienee sama ilmiö kuin lapsilla. Äiti on kiukuttelun kohde, koska on se tuttu ja turvallinen ihminen, joka kestää kiukuttelun. 

Miehen kannattaisi miettiä tätä lähestymistapaa kaksi kertaa. Puolisoiden ei tule suhtautua toiseen kuin lapsi vanhempaansa. Tukihenkilönä ja terapeuttina toimiminen tulee tuhoamaan romanttisen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi mies, että ei voi kenellekään muulle valittaa. Kyseessä lienee sama ilmiö kuin lapsilla. Äiti on kiukuttelun kohde, koska on se tuttu ja turvallinen ihminen, joka kestää kiukuttelun. 

Miehen kannattaisi miettiä tätä lähestymistapaa kaksi kertaa. Puolisoiden ei tule suhtautua toiseen kuin lapsi vanhempaansa. Tukihenkilönä ja terapeuttina toimiminen tulee tuhoamaan romanttisen suhteen.

Syvästi masentuneelle jää parannuttuaankin arvet , jotka voi vuosien kuluessa aina uudestaan aueta. Onhan se raskasta kaikille.

Entä jos puolisolle löytyisi muutakin tukea kuin puoliso, ammattiapua sairauden kanssa elämiseen tai vertaistukea jonkin yhdistyksen kautta. Jos puoliso ei olekaan muuttunut lopullisesti?