Lue keskustelun säännöt.
Pitkäaikaissairas puoliso on muuttunut, enkä saa suhteesta enää mitään irti
30.06.2020 |
Olen huomannut vältteleväni kotiin menemistä, kun toisen seura ei nappaa yhtään. Sairaus on tehnyt toisesta ilottoman, haluttoman, halaamattoman valittajan, jonka kanssa ei voi koskaan tehdä mitään hauskaa. Pitääkö tätä kärsiä, kunnes itse masentuu?
Kokemuksia? Vertaistukea?
Kommentit (138)
Haluatte ihan rehellisen kommentin? Jos et kestä, niin älä lue. Reseptini on, että hanki itsellesi salarakas seksiin. Se piristää ja koska puolisosi on kiukkuinen sairaudesta johtuen, niin parempi ettei hän tiedä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös yhteiskunnan kannalta olisi parempi, jos ihmiset pyrkisivät sitoutumaan lopuksi ikää, kuten aiemmin on tehty.
Tulee halvemmaksi, jos puoliso katsoo dementoituvan perään niin kauan kuin pystyy. Ettei heti tarvitse hoitokotiin laittaa.
Lisäksi omille lapsille helpompaa, jos puolisot pysyvät vaikein hetkinä yhdessä. Muuten se jälkeläinen joutuu auttamaan sairastunut vanhempaansa, jos puoliso lipeää tehtävästään.
Vierailija kirjoitti:
Myös yhteiskunnan kannalta olisi parempi, jos ihmiset pyrkisivät sitoutumaan lopuksi ikää, kuten aiemmin on tehty.
Tulee halvemmaksi, jos puoliso katsoo dementoituvan perään niin kauan kuin pystyy. Ettei heti tarvitse hoitokotiin laittaa.
Lisäksi omille lapsille helpompaa, jos puolisot pysyvät vaikein hetkinä yhdessä. Muuten se jälkeläinen joutuu auttamaan sairastunut vanhempaansa, jos puoliso lipeää tehtävästään.
Lisään, että tarkoitin esim sitä, että lapset joutuvat soittelemaan perään ja seurailemaan, ettei dementoituva vanhempi karkaa. .
Puoliso voi tarkkailla dementoituvaa ja lapset voivat nukkua rauhassa omissa kodeissaan.
Sairauden laatu ja ennuste ovat mielestäni näissä pohdinnoissa varsin olennaisia. Palliatiivisen hoidon vaiheessa oleva haimasyöpä, kun sairas on jo laihtunut 30 kg ja saa ruokansa lähinnä lisäravinteista - epäasiallista jättää, pari viikkoa nyt pitää sinnitellä ihan vaan vanhan liiton kunniaksi. Mutta jos luvassa on vuosien tai jopa vuosikymmenten piina ja suuri epävarmuus siitä, millaiseksi tilanne tulee kehittymään (paremmaksi, pahemmaksi, pysyy paikoillaan), on jokaisella oikeus lähteä. Loppuviimein ainoa ihminen joka on just mun hyvinvoinnista kiinnostunut on minä itse. Jos en itse toimi itseni parhaaksi, niin sitten jään sivuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan ihan kuin sairastuminen olisi oma valinta.
Siinä pyöritään melkoisen syvissä vesissä, kun sairastuu vakavasti. Sitten vielä niinkin absurdiajatus, että puoliso jättäisi sen takia! Siis se rakas kumppanin, jonka kanssa on läpi käynyt paljon muitakin asioita, yhdessä ne on koettu.
Itse tuossa kymmenisen vuotta sitten sairastuin vakavasti. Parisen vuotta siihen kaikkiaan meni, mutta voittajina suoriuduttiin. Mies oli koko ajan rinnalla. Ei hänestä aina tueksi ollut. Välillä mun piti miestäni tsempata, että hei parempia päiviä tulossa. Silti oli tärkeetä, että hän oli siinä lähellä ja edes kuunteli ja teki kotijuttuja. Pärähti ruuanlaittoon kunnolla.
Tää kevät on ollut monella tapaa hankala. Koronalta ollaan vältytty, mutta kaikkea muuta "pientä" paskaa ja sairaalajaksoja. Yhdessä nämäkin käyty läpi.
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia. Ehkä sitä ei vaan ole kuitenkaan näinä kymmeninä vuosina sitten tarpeeksi tullut vielä vastaan.
Tällaiset kommentit saavat alapeukkuja. Ja porukka täällä huutelee kuinka toinen pitäisi jättää tuosta vaan kun se puoliso ei olekaan enää se panettava hottis vaan sairas riippakivi. Siis ihan sairaan itsekästä tämä av-palstan porukka. Muistakin keskusteluista on tullut ilmi että vallitseva mielipide on tyyliin se että jos puolisossa on joku vika ja puoliso ei enää kiihota seksuaalisesti niin sen voi dumpata tuosta vaan ja vaihtaa parempaan. Suorastaan kuvottavaa.
Sinäkö haluaisit olla suhteessa ihmiseen, joka ei pidä sinua viehättävänä, ei tykkää viettää kanssasi aikaa eikä halua edes halausta vaihtaa? Kuinka epäitsenäinen ripustautuja voikaan olla!
Parisuhde tarkoittaa kompromisseja. Sitä, että jos toisen kanssa aletaan vakavaan suhteeseen, niin siinä ollaan niin myötä kuin vastoinkäymisissä kuten eräässä kuuluisassa lauseessakin todetaan. Palstalaisten mielestä on siis tärkeämpää että on vierellä koko ajan panettava kumppani josta kiihottuu seksuaalisesti kuin että oikeasti perustetaan perheitä ja avioliittoja. Itsekkyyden huippu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myös yhteiskunnan kannalta olisi parempi, jos ihmiset pyrkisivät sitoutumaan lopuksi ikää, kuten aiemmin on tehty.
Tulee halvemmaksi, jos puoliso katsoo dementoituvan perään niin kauan kuin pystyy. Ettei heti tarvitse hoitokotiin laittaa.
Lisäksi omille lapsille helpompaa, jos puolisot pysyvät vaikein hetkinä yhdessä. Muuten se jälkeläinen joutuu auttamaan sairastunut vanhempaansa, jos puoliso lipeää tehtävästään.
Yhteiskunnan kannalta olisi parempi, että suomalaiset päiväkodit, peruskoulut, lukiot ja yliopistot kuluttanut diplomi-insinööri jäisi Suomeen töihin eikä lähtisi Yhdysvaltoihin. Yhteiskunnan kannalta olisi parempi, että kukaan ei downshiftaisi eikä valitsisi pieniä tuloja ja matalaa elintasoa saadakseen aikaa ja vapautta. Yhteiskunnan kannalta olisi parempi, että kesälomalla mentäisiin Suomenlinnaan ja Visulahteen eikä Santorinille ja Prahaan. Yhteiskunnan kannalta olisi parempi, että kuoltaisiin 69-vuotiaana syöpään eikä jäätäisi verovaroja kuluttamaan ja eläkkeitä nostamaan.
Mutta kun meillä ihmisyksilöillä ei ole velvollisuutta ajatella ensisijaisesti yhteiskunnan etua. Saamme ajatella myös itseämme, ja olemme satavarmasti ainoita, joille se "minäitte" on kaikista tärkein prioriteetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan ihan kuin sairastuminen olisi oma valinta.
Siinä pyöritään melkoisen syvissä vesissä, kun sairastuu vakavasti. Sitten vielä niinkin absurdiajatus, että puoliso jättäisi sen takia! Siis se rakas kumppanin, jonka kanssa on läpi käynyt paljon muitakin asioita, yhdessä ne on koettu.
Itse tuossa kymmenisen vuotta sitten sairastuin vakavasti. Parisen vuotta siihen kaikkiaan meni, mutta voittajina suoriuduttiin. Mies oli koko ajan rinnalla. Ei hänestä aina tueksi ollut. Välillä mun piti miestäni tsempata, että hei parempia päiviä tulossa. Silti oli tärkeetä, että hän oli siinä lähellä ja edes kuunteli ja teki kotijuttuja. Pärähti ruuanlaittoon kunnolla.
Tää kevät on ollut monella tapaa hankala. Koronalta ollaan vältytty, mutta kaikkea muuta "pientä" paskaa ja sairaalajaksoja. Yhdessä nämäkin käyty läpi.
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia. Ehkä sitä ei vaan ole kuitenkaan näinä kymmeninä vuosina sitten tarpeeksi tullut vielä vastaan.
Tällaiset kommentit saavat alapeukkuja. Ja porukka täällä huutelee kuinka toinen pitäisi jättää tuosta vaan kun se puoliso ei olekaan enää se panettava hottis vaan sairas riippakivi. Siis ihan sairaan itsekästä tämä av-palstan porukka. Muistakin keskusteluista on tullut ilmi että vallitseva mielipide on tyyliin se että jos puolisossa on joku vika ja puoliso ei enää kiihota seksuaalisesti niin sen voi dumpata tuosta vaan ja vaihtaa parempaan. Suorastaan kuvottavaa.
Sinäkö haluaisit olla suhteessa ihmiseen, joka ei pidä sinua viehättävänä, ei tykkää viettää kanssasi aikaa eikä halua edes halausta vaihtaa? Kuinka epäitsenäinen ripustautuja voikaan olla!
Parisuhde tarkoittaa kompromisseja. Sitä, että jos toisen kanssa aletaan vakavaan suhteeseen, niin siinä ollaan niin myötä kuin vastoinkäymisissä kuten eräässä kuuluisassa lauseessakin todetaan. Palstalaisten mielestä on siis tärkeämpää että on vierellä koko ajan panettava kumppani josta kiihottuu seksuaalisesti kuin että oikeasti perustetaan perheitä ja avioliittoja. Itsekkyyden huippu.
Toisille seksuaaliset tarpeet on toki tärkeämpiä kuin toisille. Mutta jos kumppani on sairas ja nämä tarpeet on voimakkaat niin
kyllä tilanne on hankala, sanot mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä..."
Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.
Sinun mielestäsi parisuhteessa tulee jatkaa, vaikka tuo suhde huonontaisi omaa elämänlaatua sen parantamisen sijaan?
Aloittajalle: Lähde, ennen kuin masennut. Sitten lähteminen onkin jo mahdotonta.
Tietenkin pitää jatkaa, jos on menty naimisiin. Siinä on sovittu, että niin hyvinä kuin huonoina päivinä.
Jos ollaan muuten vaan kimpassa ja ollaan sovittu, että vaan hyvinä päivinä, niin tilanne on eri.
Oho! Sitten meillä on todellakin aivan eri käsitys parisuhteesta. Minulle suhde, joka tekee jommankumman tai toisen elämästä kurjaa, ei ole milloinkaan oikeutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan ihan kuin sairastuminen olisi oma valinta.
Siinä pyöritään melkoisen syvissä vesissä, kun sairastuu vakavasti. Sitten vielä niinkin absurdiajatus, että puoliso jättäisi sen takia! Siis se rakas kumppanin, jonka kanssa on läpi käynyt paljon muitakin asioita, yhdessä ne on koettu.
Itse tuossa kymmenisen vuotta sitten sairastuin vakavasti. Parisen vuotta siihen kaikkiaan meni, mutta voittajina suoriuduttiin. Mies oli koko ajan rinnalla. Ei hänestä aina tueksi ollut. Välillä mun piti miestäni tsempata, että hei parempia päiviä tulossa. Silti oli tärkeetä, että hän oli siinä lähellä ja edes kuunteli ja teki kotijuttuja. Pärähti ruuanlaittoon kunnolla.
Tää kevät on ollut monella tapaa hankala. Koronalta ollaan vältytty, mutta kaikkea muuta "pientä" paskaa ja sairaalajaksoja. Yhdessä nämäkin käyty läpi.
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia. Ehkä sitä ei vaan ole kuitenkaan näinä kymmeninä vuosina sitten tarpeeksi tullut vielä vastaan.
Tällaiset kommentit saavat alapeukkuja. Ja porukka täällä huutelee kuinka toinen pitäisi jättää tuosta vaan kun se puoliso ei olekaan enää se panettava hottis vaan sairas riippakivi. Siis ihan sairaan itsekästä tämä av-palstan porukka. Muistakin keskusteluista on tullut ilmi että vallitseva mielipide on tyyliin se että jos puolisossa on joku vika ja puoliso ei enää kiihota seksuaalisesti niin sen voi dumpata tuosta vaan ja vaihtaa parempaan. Suorastaan kuvottavaa.
Sinäkö haluaisit olla suhteessa ihmiseen, joka ei pidä sinua viehättävänä, ei tykkää viettää kanssasi aikaa eikä halua edes halausta vaihtaa? Kuinka epäitsenäinen ripustautuja voikaan olla!
Parisuhde tarkoittaa kompromisseja. Sitä, että jos toisen kanssa aletaan vakavaan suhteeseen, niin siinä ollaan niin myötä kuin vastoinkäymisissä kuten eräässä kuuluisassa lauseessakin todetaan. Palstalaisten mielestä on siis tärkeämpää että on vierellä koko ajan panettava kumppani josta kiihottuu seksuaalisesti kuin että oikeasti perustetaan perheitä ja avioliittoja. Itsekkyyden huippu.
Siis tietenkin molemminpuolinen seksuaalinen halu ja toimiva seksielämä on tärkeämpää kuin avioliitto tai lapset! En minä ainakaan edes halua noista kumpaakaan. Pärjään aivan hyvin sinkkunakin, joten miksi ihmeessä huolisin suhteen, joka tekee elämästäni HUONOMMAN? Eihän tuossa ole yhtään mitään järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia.
Minä en osaa kuvitellakaan sellaista itsekkyyttä, että vaatisin kumppania jäämään huonoon suhteeseen kanssani vain siksi, että satun olemaan sairas. Ilman muuta sitten pitää erota, jos minun kanssani oleminen ei ole ilmeisellä tavalla hyvä ja antoisa juttu! Parisuhteet kun ovat täysin vapaaehtoisia.
Vakavastu sairastunut ihminen tarvitsee ihan käytännön apua monessa asiassa, kyytiä sairaalaan tai että joku käy kerran viikossa kaupassa. Kaikilla ei ole ystäviä tai muita läheisiä kuin puoliso. Silloin odottaisi, että arvon puoliso voi olla apuna edes sen hetken kun on vaikeinta käytännön syistä johtuen, henkisestä tuesta nyt puhumattakaan. Onko ok hylätä kaikki muutkin ihmiset kun heistä ei ole enää itselle hyötyä?
Ei kai tässä ketjussa kukaan ole sanonut, ettei kövisi toisen puolesta kaupassa kerran viikossa? Sen nyt voi tehdä vaikka tuntemattoman naapurin mummon puolesta. Mutta jos oma romanttinen suhde on pelkkää toisen terapeuttina ja hoitajana toimimista ja se tekee sinut onnettomaksi, silloin tuo suhde tulee lopettaa. Kenenkään ei pidä omaa hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan uhrata parisuhteen jatkumisen vuoksi.
Tuskin olet tästä eri mieltä. Sano suoraan, jos sinusta parisuhde on tärkeämpää kuin oma onnellisuus ja hyvinvointi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia.
Minä en osaa kuvitellakaan sellaista itsekkyyttä, että vaatisin kumppania jäämään huonoon suhteeseen kanssani vain siksi, että satun olemaan sairas. Ilman muuta sitten pitää erota, jos minun kanssani oleminen ei ole ilmeisellä tavalla hyvä ja antoisa juttu! Parisuhteet kun ovat täysin vapaaehtoisia.
Vakavastu sairastunut ihminen tarvitsee ihan käytännön apua monessa asiassa, kyytiä sairaalaan tai että joku käy kerran viikossa kaupassa. Kaikilla ei ole ystäviä tai muita läheisiä kuin puoliso. Silloin odottaisi, että arvon puoliso voi olla apuna edes sen hetken kun on vaikeinta käytännön syistä johtuen, henkisestä tuesta nyt puhumattakaan. Onko ok hylätä kaikki muutkin ihmiset kun heistä ei ole enää itselle hyötyä?
Ei kai tässä ketjussa kukaan ole sanonut, ettei kövisi toisen puolesta kaupassa kerran viikossa? Sen nyt voi tehdä vaikka tuntemattoman naapurin mummon puolesta. Mutta jos oma romanttinen suhde on pelkkää toisen terapeuttina ja hoitajana toimimista ja se tekee sinut onnettomaksi, silloin tuo suhde tulee lopettaa. Kenenkään ei pidä omaa hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan uhrata parisuhteen jatkumisen vuoksi.
Tuskin olet tästä eri mieltä. Sano suoraan, jos sinusta parisuhde on tärkeämpää kuin oma onnellisuus ja hyvinvointi.
En tiedä, miten tositilanteessa kävisi, mutta en kyllä lähde siitä, että olen täällä maailmassa vain oman hyvinvointini tähden. Olen pieni ratas suuressa maailmassa takana monta onnellista vuotta puolison kanssa. Jos hän nyt sairastuisi, niin tehtäväni olisi olla siinä rinnalla. Parisuhde on siis tärkemäpi kuin oma onneni, näin karkeasti.
Sinällään tällä ajattelulla varmaan löydän suuremman onnen kuin omaa onnellisuutta koko ajan hakeva. Hyvin usein lähden siitä, että onni tulee muiden auttamisesta, koska olen saanut ja yhä saan itsekin niin paljon apua. Takana 42 vuotta hyvin onnellista elämää, joista kohta puolet puolison kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia.
Minä en osaa kuvitellakaan sellaista itsekkyyttä, että vaatisin kumppania jäämään huonoon suhteeseen kanssani vain siksi, että satun olemaan sairas. Ilman muuta sitten pitää erota, jos minun kanssani oleminen ei ole ilmeisellä tavalla hyvä ja antoisa juttu! Parisuhteet kun ovat täysin vapaaehtoisia.
Vakavastu sairastunut ihminen tarvitsee ihan käytännön apua monessa asiassa, kyytiä sairaalaan tai että joku käy kerran viikossa kaupassa. Kaikilla ei ole ystäviä tai muita läheisiä kuin puoliso. Silloin odottaisi, että arvon puoliso voi olla apuna edes sen hetken kun on vaikeinta käytännön syistä johtuen, henkisestä tuesta nyt puhumattakaan. Onko ok hylätä kaikki muutkin ihmiset kun heistä ei ole enää itselle hyötyä?
Ei kai tässä ketjussa kukaan ole sanonut, ettei kövisi toisen puolesta kaupassa kerran viikossa? Sen nyt voi tehdä vaikka tuntemattoman naapurin mummon puolesta. Mutta jos oma romanttinen suhde on pelkkää toisen terapeuttina ja hoitajana toimimista ja se tekee sinut onnettomaksi, silloin tuo suhde tulee lopettaa. Kenenkään ei pidä omaa hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan uhrata parisuhteen jatkumisen vuoksi.
Tuskin olet tästä eri mieltä. Sano suoraan, jos sinusta parisuhde on tärkeämpää kuin oma onnellisuus ja hyvinvointi.
En tiedä, miten tositilanteessa kävisi, mutta en kyllä lähde siitä, että olen täällä maailmassa vain oman hyvinvointini tähden. Olen pieni ratas suuressa maailmassa takana monta onnellista vuotta puolison kanssa. Jos hän nyt sairastuisi, niin tehtäväni olisi olla siinä rinnalla. Parisuhde on siis tärkemäpi kuin oma onneni, näin karkeasti.
Sinällään tällä ajattelulla varmaan löydän suuremman onnen kuin omaa onnellisuutta koko ajan hakeva. Hyvin usein lähden siitä, että onni tulee muiden auttamisesta, koska olen saanut ja yhä saan itsekin niin paljon apua. Takana 42 vuotta hyvin onnellista elämää, joista kohta puolet puolison kanssa.
Jos olet psykologisesti terve, tosipaikan tullen valitset oman hyvinvointisi parisuhteen jatkamisen sijaan, jos voit saada vain toisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia.
Minä en osaa kuvitellakaan sellaista itsekkyyttä, että vaatisin kumppania jäämään huonoon suhteeseen kanssani vain siksi, että satun olemaan sairas. Ilman muuta sitten pitää erota, jos minun kanssani oleminen ei ole ilmeisellä tavalla hyvä ja antoisa juttu! Parisuhteet kun ovat täysin vapaaehtoisia.
Vakavastu sairastunut ihminen tarvitsee ihan käytännön apua monessa asiassa, kyytiä sairaalaan tai että joku käy kerran viikossa kaupassa. Kaikilla ei ole ystäviä tai muita läheisiä kuin puoliso. Silloin odottaisi, että arvon puoliso voi olla apuna edes sen hetken kun on vaikeinta käytännön syistä johtuen, henkisestä tuesta nyt puhumattakaan. Onko ok hylätä kaikki muutkin ihmiset kun heistä ei ole enää itselle hyötyä?
Mutta entä jos se pahin vaihe vain jatkuu ja jatkuu ja pahenee? Aika vähällä pääsee, jos avuksi riittää kaupassakäynti. Omaishoitajuus ja sairaan kanssa eläminen on jotain muuta ja käytännön asiat eivät aina ole niitä kuormittavimpia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia.
Minä en osaa kuvitellakaan sellaista itsekkyyttä, että vaatisin kumppania jäämään huonoon suhteeseen kanssani vain siksi, että satun olemaan sairas. Ilman muuta sitten pitää erota, jos minun kanssani oleminen ei ole ilmeisellä tavalla hyvä ja antoisa juttu! Parisuhteet kun ovat täysin vapaaehtoisia.
Vakavastu sairastunut ihminen tarvitsee ihan käytännön apua monessa asiassa, kyytiä sairaalaan tai että joku käy kerran viikossa kaupassa. Kaikilla ei ole ystäviä tai muita läheisiä kuin puoliso. Silloin odottaisi, että arvon puoliso voi olla apuna edes sen hetken kun on vaikeinta käytännön syistä johtuen, henkisestä tuesta nyt puhumattakaan. Onko ok hylätä kaikki muutkin ihmiset kun heistä ei ole enää itselle hyötyä?
Mutta entä jos se pahin vaihe vain jatkuu ja jatkuu ja pahenee? Aika vähällä pääsee, jos avuksi riittää kaupassakäynti. Omaishoitajuus ja sairaan kanssa eläminen on jotain muuta ja käytännön asiat eivät aina ole niitä kuormittavimpia.
Jopa 70 % avioliitoista, joissa toisella on vakava pitkäaikaissairaus, päättyvät eroon. Tätä taustaa vasten on ollut hämmentävää lukea näiden nuorena naideinen X-sukupolven naisten jeesusteluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan ihan kuin sairastuminen olisi oma valinta.
Siinä pyöritään melkoisen syvissä vesissä, kun sairastuu vakavasti. Sitten vielä niinkin absurdiajatus, että puoliso jättäisi sen takia! Siis se rakas kumppanin, jonka kanssa on läpi käynyt paljon muitakin asioita, yhdessä ne on koettu.
Itse tuossa kymmenisen vuotta sitten sairastuin vakavasti. Parisen vuotta siihen kaikkiaan meni, mutta voittajina suoriuduttiin. Mies oli koko ajan rinnalla. Ei hänestä aina tueksi ollut. Välillä mun piti miestäni tsempata, että hei parempia päiviä tulossa. Silti oli tärkeetä, että hän oli siinä lähellä ja edes kuunteli ja teki kotijuttuja. Pärähti ruuanlaittoon kunnolla.
Tää kevät on ollut monella tapaa hankala. Koronalta ollaan vältytty, mutta kaikkea muuta "pientä" paskaa ja sairaalajaksoja. Yhdessä nämäkin käyty läpi.
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia. Ehkä sitä ei vaan ole kuitenkaan näinä kymmeninä vuosina sitten tarpeeksi tullut vielä vastaan.
Tällaiset kommentit saavat alapeukkuja. Ja porukka täällä huutelee kuinka toinen pitäisi jättää tuosta vaan kun se puoliso ei olekaan enää se panettava hottis vaan sairas riippakivi. Siis ihan sairaan itsekästä tämä av-palstan porukka. Muistakin keskusteluista on tullut ilmi että vallitseva mielipide on tyyliin se että jos puolisossa on joku vika ja puoliso ei enää kiihota seksuaalisesti niin sen voi dumpata tuosta vaan ja vaihtaa parempaan. Suorastaan kuvottavaa.
Sinäkö haluaisit olla suhteessa ihmiseen, joka ei pidä sinua viehättävänä, ei tykkää viettää kanssasi aikaa eikä halua edes halausta vaihtaa? Kuinka epäitsenäinen ripustautuja voikaan olla!
Parisuhde tarkoittaa kompromisseja.
Epäsopivan kumppanin kanssa varmaan tarkoittaakin. Minusta on kuitenkin järkevämpää ottaa kumppani, jonka kanssa tarpeet, toiveet, luonteet, arvot ja odotukset osuvat yksiin. Parisuhteet ovat todella helppoja niin.
Tunnen useampia sairaasta puolisosta eronneita ja heitä yhdistää yksi asia. Kaikki ovat olleet masentuneita. Tunnen myös heitä, jotka ovat hoitaneet puolisoaan, osa heistä on ollut masentuneita.
Kannattaa pelastaa itsensä.
Sairastuin itse syöpään nuorena ja silloin omat ystävät ja kaverit jättivät. Ymmärrän kyllä koska olin katkera ja vihainen koko maailmalle ja vaikka läheiseni yrittivät tukea parhaansa mukaan, olin täysi ilkimys heille.
Koin tilanteen niin epäreiluksi koska kaikki oli elämässä niin hyvin ennen sairastumista. Paranin kyllä loppujen lopuksi, kiitos hyvien syöpähoitojen. Puolisoa ei minulla tuolloin ollut mutta en olisi ihmetellyt jos olisi lähtenyt menemään, niin hankala ihminen olin ja kaikkea ei tarvi ihmisillä sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan ihan kuin sairastuminen olisi oma valinta.
Siinä pyöritään melkoisen syvissä vesissä, kun sairastuu vakavasti. Sitten vielä niinkin absurdiajatus, että puoliso jättäisi sen takia! Siis se rakas kumppanin, jonka kanssa on läpi käynyt paljon muitakin asioita, yhdessä ne on koettu.
Itse tuossa kymmenisen vuotta sitten sairastuin vakavasti. Parisen vuotta siihen kaikkiaan meni, mutta voittajina suoriuduttiin. Mies oli koko ajan rinnalla. Ei hänestä aina tueksi ollut. Välillä mun piti miestäni tsempata, että hei parempia päiviä tulossa. Silti oli tärkeetä, että hän oli siinä lähellä ja edes kuunteli ja teki kotijuttuja. Pärähti ruuanlaittoon kunnolla.
Tää kevät on ollut monella tapaa hankala. Koronalta ollaan vältytty, mutta kaikkea muuta "pientä" paskaa ja sairaalajaksoja. Yhdessä nämäkin käyty läpi.
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia. Ehkä sitä ei vaan ole kuitenkaan näinä kymmeninä vuosina sitten tarpeeksi tullut vielä vastaan.
Tällaiset kommentit saavat alapeukkuja. Ja porukka täällä huutelee kuinka toinen pitäisi jättää tuosta vaan kun se puoliso ei olekaan enää se panettava hottis vaan sairas riippakivi. Siis ihan sairaan itsekästä tämä av-palstan porukka. Muistakin keskusteluista on tullut ilmi että vallitseva mielipide on tyyliin se että jos puolisossa on joku vika ja puoliso ei enää kiihota seksuaalisesti niin sen voi dumpata tuosta vaan ja vaihtaa parempaan. Suorastaan kuvottavaa.
Sinäkö haluaisit olla suhteessa ihmiseen, joka ei pidä sinua viehättävänä, ei tykkää viettää kanssasi aikaa eikä halua edes halausta vaihtaa? Kuinka epäitsenäinen ripustautuja voikaan olla!
Parisuhde tarkoittaa kompromisseja.
Epäsopivan kumppanin kanssa varmaan tarkoittaakin. Minusta on kuitenkin järkevämpää ottaa kumppani, jonka kanssa tarpeet, toiveet, luonteet, arvot ja odotukset osuvat yksiin. Parisuhteet ovat todella helppoja niin.
Jotkut kaipaavat parisuhteeseen haastetta. Vähän kuin toisille mökki on rento oleilukeidas ja toisille työleiri. Makuja on monia, sanoi koira kun kiveäksiään nuoli.
Me olemme menneet naimisiin yksinomaan taloudellisista ja juridisista syistä. Älä määrittele muiden puolesta, minkälaisia merkityksiä kukakin avioliitolle antaa.