Lue keskustelun säännöt.
Pitkäaikaissairas puoliso on muuttunut, enkä saa suhteesta enää mitään irti
30.06.2020 |
Olen huomannut vältteleväni kotiin menemistä, kun toisen seura ei nappaa yhtään. Sairaus on tehnyt toisesta ilottoman, haluttoman, halaamattoman valittajan, jonka kanssa ei voi koskaan tehdä mitään hauskaa. Pitääkö tätä kärsiä, kunnes itse masentuu?
Kokemuksia? Vertaistukea?
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä..."
Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.
Ei, vaan ei kannata sitoutua alunperinkään, jos jättää toisen heikoimmalla hetkellä.
Masennus tarttuu ja sairastuttaa lähipiirinkin, joo on nähty ja koettu. Ratkaisu ei ole hylätä toista. Erillään asuminen yleensä viisas ratkaisu, ja omien voimien mukaan tukea toista. Ei hylätä.
Hylätä ja hylätä. Ei tavallinenkaan avioero ole hylkäämistä.
Joskus tilanne äityy sellaiseksi, että täysi ero on ainoa oikea ratkaisu. Sitä vuosikausia pohtinut ihminen ei ole hylkääjä.
Kukaan ei osaa täydellisesti ennustaa tulevaa ja mihin omat voimavarat riittävät. Ketä se hyödyttää, jos molemmat nääntyvät, ehkä myös lapset?
Minulla on sellainen tausta, että olen tehnyt rajat selviksi. Ne koskevat kumpaakin. Ei miehenkään tarvitse kärsiä vuokseni. Myös appivanhempien avioliitto on hyvä esimerkki siitä, miten EI pidä toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Avovaimo on masentunut ja sitä ei kiinnosta mikään. Olen nyt passannut sitä riittävästi ja ajattelin sanoa sille, että kerää kamansa ja lähtee. Olen jo löytänyt uuden nuoremman ja elämän iloisen naisen.
Miksi tätä alapeukutetaan, ja miehen jättämistä hurrataan? Ja missä on nyt se "toisen rakastaminen aidosti"? Olette naiset itsekkäitä olentoja. Pakko sanoa jopa naisena näin.
N38
Aito rakkaus ei ole itsensä loppuun ajamista. Mieti nyt vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myötä- ja vastoinkäymisissä..."
Ehkä sen nimeen ei enää pitäisi vannoa, kun sitten kun suhteesta ei enää "saa" mitään, annetaan olla. Kaikki me jossain vaiheessa sairastutaan ja kuollaan.
Tämä myötä- ja vastoinkäymisissä ei taida enää olla muodissa?
Trolli.
Vierailija kirjoitti:
Hakekaa väsyneet apua Omaiset mielenterveystyön apuna-yhdistyksestä. Heillä on vertaistukiryhmiä ja muutakin toimintaa.
Älkää jääkö yksin.
Samaa tulin sanomaan, Finfamin pariin. Ja te, kenellä on somatiikan puolella pitkäaikaissairaita, hakeutukaa koko perheen tai puolison kanssa käytäviin sopeutumisvalmennuksiin. Niistä saatte tietoa, apua, vertaistukea ja voitte yhdessä käydä asioitanne läpi. Sopeutumisvalmennuksia järjestävät erilaiset liitot, kuten neuroliitto, allergia- ja astmayhdistys, lihastautiliitto jne. Myös Kelalla on valmennuksia.
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan ihan kuin sairastuminen olisi oma valinta.
Siinä pyöritään melkoisen syvissä vesissä, kun sairastuu vakavasti. Sitten vielä niinkin absurdiajatus, että puoliso jättäisi sen takia! Siis se rakas kumppanin, jonka kanssa on läpi käynyt paljon muitakin asioita, yhdessä ne on koettu.
Itse tuossa kymmenisen vuotta sitten sairastuin vakavasti. Parisen vuotta siihen kaikkiaan meni, mutta voittajina suoriuduttiin. Mies oli koko ajan rinnalla. Ei hänestä aina tueksi ollut. Välillä mun piti miestäni tsempata, että hei parempia päiviä tulossa. Silti oli tärkeetä, että hän oli siinä lähellä ja edes kuunteli ja teki kotijuttuja. Pärähti ruuanlaittoon kunnolla.
Tää kevät on ollut monella tapaa hankala. Koronalta ollaan vältytty, mutta kaikkea muuta "pientä" paskaa ja sairaalajaksoja. Yhdessä nämäkin käyty läpi.
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia. Ehkä sitä ei vaan ole kuitenkaan näinä kymmeninä vuosina sitten tarpeeksi tullut vielä vastaan.
Entä jos miehesi olisi väsynyt ja lähtenyt? Jos ette olisi pystyneet yhteistyöhön?
Jos minusta tulisi täysi ihmisprse, miehellä olisi oikeus ja velvollisuus pelastaa itsensä. Samoin minun, jos en jaksaisi häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös Suomesta löydy edullisia avustajia kuten se Laura jonka persettä kourittiin kotkalaisessa marketissa? Osta sellainen.
Onko pakko sekaantua, jos ei ole mitään sanottavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä puhutaan ihan kuin sairastuminen olisi oma valinta.
Siinä pyöritään melkoisen syvissä vesissä, kun sairastuu vakavasti. Sitten vielä niinkin absurdiajatus, että puoliso jättäisi sen takia! Siis se rakas kumppanin, jonka kanssa on läpi käynyt paljon muitakin asioita, yhdessä ne on koettu.
Itse tuossa kymmenisen vuotta sitten sairastuin vakavasti. Parisen vuotta siihen kaikkiaan meni, mutta voittajina suoriuduttiin. Mies oli koko ajan rinnalla. Ei hänestä aina tueksi ollut. Välillä mun piti miestäni tsempata, että hei parempia päiviä tulossa. Silti oli tärkeetä, että hän oli siinä lähellä ja edes kuunteli ja teki kotijuttuja. Pärähti ruuanlaittoon kunnolla.
Tää kevät on ollut monella tapaa hankala. Koronalta ollaan vältytty, mutta kaikkea muuta "pientä" paskaa ja sairaalajaksoja. Yhdessä nämäkin käyty läpi.
En osais kuvitellakaan, että mitä olisi tuollainen itsekkyys, että jättää kumppaninsa sairauden takia. Ehkä sitä ei vaan ole kuitenkaan näinä kymmeninä vuosina sitten tarpeeksi tullut vielä vastaan.
Tällaiset kommentit saavat alapeukkuja. Ja porukka täällä huutelee kuinka toinen pitäisi jättää tuosta vaan kun se puoliso ei olekaan enää se panettava hottis vaan sairas riippakivi. Siis ihan sairaan itsekästä tämä av-palstan porukka. Muistakin keskusteluista on tullut ilmi että vallitseva mielipide on tyyliin se että jos puolisossa on joku vika ja puoliso ei enää kiihota seksuaalisesti niin sen voi dumpata tuosta vaan ja vaihtaa parempaan. Suorastaan kuvottavaa.
Trolli 2.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Mitä itse teet suhteen eteen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakekaa väsyneet apua Omaiset mielenterveystyön apuna-yhdistyksestä. Heillä on vertaistukiryhmiä ja muutakin toimintaa.
Älkää jääkö yksin.Samaa tulin sanomaan, Finfamin pariin. Ja te, kenellä on somatiikan puolella pitkäaikaissairaita, hakeutukaa koko perheen tai puolison kanssa käytäviin sopeutumisvalmennuksiin. Niistä saatte tietoa, apua, vertaistukea ja voitte yhdessä käydä asioitanne läpi. Sopeutumisvalmennuksia järjestävät erilaiset liitot, kuten neuroliitto, allergia- ja astmayhdistys, lihastautiliitto jne. Myös Kelalla on valmennuksia.
Hakeuduttiin Aivoliiton sopeutumisvalmennuskurssille tai minä senkin työn tein tietenkin. Lopputulema sen viikon jälkeen oli, että olin aivan poikki. Piti huolehtia kaikesta, pakata omat, miehen ja lasten tavarat. Selvitellä kyytiasiat, Kelasta ja Aivoliitosta tuli erilaiset ohjeet. Leirillä oli hoidettavana mies, kuten kotonakin, vain oudossa ympäristössä, ohjelmaa oli ihan liikaa, lapset eivät pitäneet heille järjestetystä ohjelmasta ja narisivat sitä mulle.
Lopputulema oli se, että sen kesän jälkeen mies joutui hoitokotiin ja minä lataamoon huilaamaan. Jälkikäteen ajatellen olisin siinä kohtaa tarvinnut kuukauden loman hotellissa YKSIN, vaikka tuskin sekään olisi mitään pelastanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sairastuin työuupumuksen myötä vakavaan masennukseen. Hain apua ja sain sitä myös. Yritin pitää itseni toimintakykyisenä hoitamalla huushollin niinkuin ennenkin vaikka en todella aina olisi jaksanut. Ruoka oli valmiina kun mies tuli töistä kotiin ja koti siisti, pyykit pesty, kaupassa käyty jne.
Joskus oli päiviä jolloin en jaksanut ja sain kuulla mieheltä ettei hän kestä nähdä saamattomuutta ja laiskuutta. Ymmärrys siitä että olin sairas puuttui häneltä kokonaan.
Näytin rakkauteni ja halusin seksiä usein niinkuin ennenkin vaikka olinkin masentunut, se läheisyys helpotti pahaa oloani.
Lopulta mies etääntyi, oli pettämisiä, valehtelua ja lopulta jätti. Syy oli että näytin surkealta, olin kunnianhimoton(laiskottelin siis kotona, kotitöitä ei lasketa miksikään mutta itse hän ei niitä tehnyt), burnout ja masennus on heikkouden merkki ja hän haluaa tasavertaisen kumppanin joka on terve.
Sain vielä kuulla että minun paha oloni kävi hänen hermoonsa ja pakotti vieraisiin! Minä olin se joka sairaanakin tuin häntä ja rakastin mutta mikään ei riittänyt ja mitään en tehnyt.
Hän kiukutteli, arvosteli ja jätti minut täysin vaille tukea kun olisin sitä kipeästi tarvinnut. Sain kuulla vertailuja muihin naisiin ja että olen hänen silmissään Kertakaikkiaan liian heikko nainen kun menin masentumaan ettei hän kestä sellaista itsesäälissä rypemistä.
Sanomattakin selvää että itsekin ymmärsin ansaitsevani parempaa. Kuka tässä onkaan heikko niin voisi ex-mies katsoa peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Mitä itse teet suhteen eteen..
Etkö lukenut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Avovaimo on masentunut ja sitä ei kiinnosta mikään. Olen nyt passannut sitä riittävästi ja ajattelin sanoa sille, että kerää kamansa ja lähtee. Olen jo löytänyt uuden nuoremman ja elämän iloisen naisen.
Kyllä olet sydämetön törppö. Huolehdi edes, ettei vaimo jää täysin tyhjän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Mun vaimoni on monella tavalla sairas, on keuhkosairautta, 2-tyypin diabetestä, reumaa jne. Tätä on jatkunut n 15 vuotta jo. Me emme ole vanhuksia vielä, vaimo 57 ja mä pari vuotta vanhempi.
Hän ei todellakaan pärjäisi ilman minun apuani, minä hoidan huushollin, talon ja nykyään puutarhankin. Meillä on aikuinen poika joka vielä asuu kotona, mutta hänenkin pitää saada itsenäistyä.
Yritin yhdessä vaiheessa kun oli viidenkympin villitys, etsiä rakastajatarta mutta kun vaimo alkoi epäillä, piti luopua ajatuksesta. En voi esim noin vaan lähteä millekään matkalle pois kotoa, ja vaimoakaan ei saa tuupattua omien iäkkäiden vanhempiensa luokse. Nyt kun on tämä korona-vaihe en ole päässyt kuin kauppaan pari kertaa viikossa. koska vaimo riskiryhmään kuuluva, tässä tulee täysin mökkihöperöksi.
-------------------------
Vielä hirveämpää kannaltasi olisi kuitenkin se, että olisit yhtä sairas kuin mitä vaimosi on. Hänellä on paljon raskaampaa kuin sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otsikossa on sanonta, jota käytetään ryöstöjenyhteydessä, kun repivät kuparia tai muuta arvokasta IRTI jostakin kohteesta.
Miltä nyt tuntuu? Sinusta / hänestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. Mitä itse teet suhteen eteen..
Etkö lukenut?
Ei tule luettua kaikkea, mihin joskus olen kommentoinut.
Ei, vaan ei kannata sitoutua alunperinkään, jos jättää toisen heikoimmalla hetkellä.
Masennus tarttuu ja sairastuttaa lähipiirinkin, joo on nähty ja koettu. Ratkaisu ei ole hylätä toista. Erillään asuminen yleensä viisas ratkaisu, ja omien voimien mukaan tukea toista. Ei hylätä.