Lue keskustelun säännöt.
3,5- vuotias komentelee AINA toisia lapsia ja aikuisia, ja saa kauheat raivarit kun asiat ei mene hänen haluamallaa tavalla
06.06.2020 |
Tämä on alkanut jo alle 1-vuotiaasta. On tosi taitava ja nopea oppimaan asioita, ja on muutenkin erittäin aktiivinen lapsi. Mutta leikkitilanteissa hänen täytyy saada määrätä kaikesta, komentaa häpeämättä toisia lapsia ja aikuisiakin. Sitten kun tähän puuttuu, seuraa hirveet raivarit. On jäähytetty ja vaikka mitä, mutta raivoaa ja pitkään. Apua!
Kommentit (116)
Palkitse toivotusta käytöksestä. Eli älä huomioi sitä huonoa vaan kannusta hyvää. Voi olla vaikka tarrataulu ja kun tarroja on vaikka 10. Saa jonkun kivan asian. Se voi olla vaikka kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa, joku toivottu lelu, uudet sukat. Ihan mikä vain tuntuu oikealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Paljon helpommalla ois moni päässy kun näin yksinkertanen tapa ois ollu kaikilla aina käytössä. Tietty osa vanhemmista on aina kautta historian ihan normaalistikin kasvattanut lapsiaan muulla kuin rangaistuksilla ja antanut myös tunnepuolen kasvatusta.
En kyllä oikeesti lähtis tohon jatkuvaan lapsen seuraamiseen, mutta yllättävän toimiva tapa niissä tilanteissa kun lapselta itseltään loppuu kyky ymmärtää tai ilmaista omaa tunnettaan.
Päässyt helpommalla? En nyt sanoisi niinkään. Ennen vanhaan rangaistus oli eräänlainen "perälauta" jolla lapsen totteleminen saatettiin varmistaa siinä tilanteessa, jossa lapsi kieltäytyi uskomasta selityksiä ja opetuksia. Nyt kun sitä perälautaa ei enää ole, niin lastenkasvatus on mennyt "aneluksi" missä lasta ei enää voi pakottaa, minkä lapsi myös hyvin tietää, ja käyttää sumeilematta hyväksi tätä oikeuttaan.
Muutenkin on aivan luonnotonta lähteä nostamaan tunteita johonkin jalustalle, missä kuulutetaan, että Nico-Jannicalla on nyt tämä ja tämä tunne. Tai siis ainakin Nico-Jannican äidillä on se käsitys, että Nico-Jannicalla on se tunne. Nico-Jannica itse saattaa olla asiasta eri mieltä...
Miten ne tunteet on jalustalla jos niitä käsittelee ihan samalla tavalla kun muutakin tuntemuksia?
Minkä takia kipu, nälkä tai väsymys on ihan hyväksyttävää huomioida mutta tunteiden huomiointi on jostain syvältä ja ihan vaarallista lapsen kehitykselle?Ja miten ihmeessä tunnekasvatus sulkisi pois rangaistukset, jos siis tarkoitat rangaisuksilla teoista aiheutuvia seurauksia? (väkivalta on asia erikseen, se on vaan väärin ja laiskaa kasvatusta.)
Ihmiset ovat aina ymmärtäneet ja tienneet tunteiden olemassaolon. Ei siihen tarvita sitä, että toistelee kuin zombi "nyt minä olen iloinen, nyt minä olen iloinen" niin kuin tunnekasvattajien mielestä ilmeisesti pitäisi.
Jompikumpi meistä on tainnut ymmärtää väärin tunteiden sanotuksen.
Mutta sama se, mä meen mielelläni lasteni kanssa helpoimman kautta.
Jos sillä, että totean puhumaan tai viittomaan kiukkunsa takia kykenemättömälle leikki-ikäiselle, että äiti ymmärtää, että olisit halunnut jatkaa leikkiä/värittää sohvan/lyödä veljeä ja sua suututtaa kun kiellettiin, voin välttää kahdentunnin infernaaliset raivarit niin sitten teen niin vaikka olisi kuinka väärin sun mielestä.
Niin näemmä. Ihmiset ovat aina pyrkineet ymmärtämään lastensa käytöstä ja antamaan lapsilleen ohjeita siitä, että miten ne ongelmatilanteet voisi välttää. Se mikä erottaa sanoittajat muista on se, että sanoittajien mielestä kaikki ratkeaa sillä, että pyritään arvailemaan ja sen jälkeen ääneen lausumaan lapsen tunnetiloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän vaan tilanteita missä joutuu odottamaan tai tekemään muiden toiveiden mukaan.
Joka kerta kun käytös huonoa, tuntuva rangaistus vaan. Onko lapsi päällikkö talossa?Opeta niille toisille lapsille rajat. Että tuo komennelkoon rauhassa, ei ole pakko alkaa hyppimään hänen tahtonsa mukaan vaan omansakin saa pitää. Dominointiin taipuvainen ei kohtaa seinää jos kaikki antavat periksi ja saavat traumoja. Jos siitä käy väkivaltaiseksi, se ei ole enää pelkästään temperamenttia vaan nepsyn paikka.
Siis jos lapsi vaikka lyö toista niin se on nepsy?
Jos arka ja vetäytyvä lapsi voi olla nepsy miksi toinen ääripää ei olisi varsinkin ylipitkän raivoamisen yhteydessä eli jonkinlainen sisäinen vaihdekeppi puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden tällaisen "leikkipaikan pomon". Päiväkodissa jo 5-vuotiaana tyttö halusi määrätä, minkä värisillä autoilla muut saavat leikkiä. Muut lapset, jopa pojat, selkeästi pelkäsivät tätä. Kun otin vääränvärisen auton, tämä kävi käsiksi ja raapaisi huuleni viereen avohaavan. Minulla on vieläkin huulen vieressä lommo, josta muut ihmiset kyselevät. Suosittelen ammattiapua, jos asiat eivät ala järjestymään. N31v
Lisään vielä sen, että lastentarhanopettajien kehottaessa tätä "leikkipaikan pomoa" pyytämään tekojaan anteeksi, alkoi tämä käsillä huitoen raivota lastentarhanopettajille eikä anteeksipyyntöä tytöltä saatika hänen vanhemmiltaan kuulunut koskaan. Lastentarhanopettajien työtä aliarvostetaan. Iso hatunnosto kaikille teille lastentarhanopettajille ja vanhemmille, jotka pidätte huolta muiden lasten turvallisuudesta!
Luin muutaman sivun ja alkoi kuvottaa; ap kokee asian ongelmaksi, toisaalta taas rivien väleistä tihkuu, että lapsi on "johtajahahmo kaveripiirissä", "päällikkö", "temperamenttinen"... En yhtään ihmettelisi, etteikö tämä asenne välittyisi myös lapselle. Joku sanoi hyvin; puhutteko lapsestanne aina verraten muihin lapsiin? "Hän on sellainen leikkien johtaja, pyörittää serkkua, jne." Kuulostaa omakehulta, vaikka ap sanoisikin sen huolestuneella äänellä.
Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, että aapeen lapsi ei ole tippaakaan "temperamenttisempi kuin muut". Sellaista ei ole olemassa. Jokaisella ihmisellä on temperamentti, niitä vain on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen hommaamaan sisaruksia. Tai lemmikkieläimiä. Että talossa on muitakin jotka saavat vanhempien huomiota ja että lapsi oppisi odottamaan vuoroaan.
Ei lemmikkejä, ellei lapsi hyvin empaattinen. Ei tuossa tilanteessa riitä huomiota lemmikille, eläin kärsii. Lapsi voi myös kohdella eläintä huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kohta viisivuotias pomottaja. Pienessä hoitoryhmässä ohjaili leikkejä ja nuorempaa serkkua pyörittää aika lailla tahtonsa mukaan, onneksi serkku on kasvanut sen verran, että osaa nykyään sanoa vastaan ja kieltäytyä leikeistä. Tekee hyvää meidän lapselle, että kaikki ei hypi hänen pillinsä mukaan.
Meidän lapsella on vahva mielikuvitus ja on päässään usein suunnitellut leikit jo pitkälle, ja siitä poikkeaminen suututtaa. Lisäksi muissa asioissa perustelee halujaan ja kyseenalaistaa kaikki epäloogisuudet, joten ihan millä tahansa verukkeilla ei viitsisi kieltää.
Raivokohtaukset voi olla pitkiä ja kun tarpeeksi hysteeriseksi menee, ei suostu kuuntelemaan tai jankuttaa samaa sanaa parikymmentä minuuttia. Noita ollaan käyty läpi sitten rauhoittumisen jälkeen, ja tuohon jankkaukseen tehoaa toisinaan telkkarikielto, vaikka muuten kannatan rangaistuksen/seurauksen liittämistä ongelmaan.
Mutta joo, tarpeeksi vain pettymyksiä, ehkä pitäisi joskus lapsen kanssa leikkiessä ohjata itsekin leikkiä haluamaansa suuntaan, eikä vain toimia apurina...Noihinhan pitää puuttua kyllä ihan suoraan kun aikuisten, jos isompi lapsi ohjaa pientä ja vielä leikkikyvyntöntä lasta mielensä suuntaan. En siis väitä ettetekö olisi tehnyt näin, mutta tuli vain mieleen! Esimerkiksi 4v ja 2v eivät todellakaan ole tasavertaisia leikkikavereita, ja aikuisten pitää seurata ja puuttua jos 2v joutuu tekemään jotain mitä ei haluaisi. Varsinkin jos kyseessä ei ole edes sisarussuhde. Sisarussuhteessa se 2v jo pitää puolensa, mutta muissa suhteissa 2v seuraa kyllä kuin päätön kana isompaansa ja aikuisten pitää puuttua herkästi.
Huh tulee mieleen tuosta aiemmasta oman lapseni serkku! Ei kyllä ole varmasti sama, kun ovat jo koululaisia. Kun nämä olivat pienempiä, niin isompi serkku 5v yritti raahata meidän vajaa 2-vuotiasta omiin leikkeihin aivan oman mielensä mukaan. Niin kuin meidän lapsi olisi ollut nukke. Ja sekin on ihan ymmärrettävää tavallaan, mutta kun vanhemmat eivät puuttuneet mitenkään. Ja kun ne leikit meni aina jollain tavalla epäilyttäväksi tai kurjiksi, eikä alle 2-vuotiaalla nyt vaan ole mitään mahdollisuuksia puolustautua.
Selitti usein vaikkapa että Minna haluaa nyt tulla minun kanssa leikkimään (Minna istuu rauhassa omissa leikeissään) ja se haluaa mennä tohon nukenvaunuun nukeksi. Minna ei halua sua meidän leikkiin mukaan. Mä tavallaan ymmärrän jotenkin, mutta sitten kun sanoin että ei sovi sellainen leikki, niin tämä lapsi vetäisi raivarit ja alkoi huutamaan että kun Minna haluaa. Vanhemmat vaan ihastelee, että ai ai kun meidän Jessica on niin taitava tunnistamaan pienemmän tarpeita ja tunteita. Jos kolmas serkku (josta ei tykännyt) oli matkassa niin saattoi sanoa tälle, että Minna ei halua sua tähän leikkiin. Ja tämäkin olisi vielä mennyt, jos vanhemmat olisivat puuttuneet, mutta sössöttivät vain että voi kun söpöä kun Jessica tykkää niin Minnasta. Sanoin lopulta tuollaisessa tilanteessa, että Minna voisi mennä vaikka leikkimään ikäistensä kanssa, kun ei näin pienen kanssa oikein osaa vielä leikkiä. Pitää ensin vähän harjoitella isompien lasten kanssa että voi ottaa vastuun leikistä pienen kanssa. Välit meni aika etäisiksi.. Olihan se ikävästi sanottu, mutta en minä kyllä oikeasti kenenkään pikkutyrannin vuoksi aseta lastani tuollaisiin tilanteisiin tai kiusaamisen välineeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän vaan tilanteita missä joutuu odottamaan tai tekemään muiden toiveiden mukaan.
Joka kerta kun käytös huonoa, tuntuva rangaistus vaan. Onko lapsi päällikkö talossa?Ei ole päällikkö talossa. Jäähytetty on jo 2 vuottaa. Saattaa raivarit kestää kolmekin varttia😣. ap
Häh! Onko tuo mielestäsi paljon? Tuohan on ihan normaali aika kiukutella, kun homma ei mene niin kuin itse haluaisi. Jos olisi kolme tuntia, voisi sanoa jo pitkäksi raivariksi.
Meillä on raivottu pahimmillaan kaksi päivää. Toki yöllä nukuttiin, mutta aamulla taas jatkui siitä, mihin illalla jäätiin.
Mistä johtuu, että raivoavat lapset on lähes aina v-mäisillä ja itsestään liikoja luulevilla pyrkyriekstroverttivanhemmilla?
Ei juuri ikinä ole niin, että vanhemmat olisi hiljaisia hissukoita ja ystävällisiä ihmisiä, ja lapsi olisi psykoraivoaja.Olen se, kenen lapsi raivosi 2 päivää putkeen, ja olen introvertti, samoin on lapsen isä. Itsestämme saatamme luulla liikojakin, tai sitten emme. Hiljaisia hissukoita kuitenkin olemme kumpikin. Lapsi (tai siis nuori aikuinen nykyisin) ei niinkään. Mutta hänellä oli aika iisi murrosikä. Pientä rajojen hakua kyllä oli, mutta ei mitään erityisen pahaa.
Eri
Ihana kuulla, että vois olla kuitenkin meillekki tiedossa helpohko murrosikä. Meillä on samanlainen raivoaja. Puolentunnin raivoamisista osaa jo melkeen iloita kun todella lapsi jaksaa vaikka ensin parituntia illalla ja aamulla jatkaa uudella energialla 😝
Tuota, en tiedä onko tämä hyvä keino mutta meihin se tehosi, ja siskoni oli melkoinen huutaja, minä en mutta dominoiva saatoin olla.
Meillä äiti ei yksikertaisesti korvaansa lotkauttanut millekkään huudolle. Minulle oli jo muutaman vuoden ikäisenä selvää että äitin kanssa oli ihan turha yrittää saada mitään läpi, se oli tehty kivestä. Nimittäin meillä on kaikki aina mennyt miten äiti sanoo ja haluaa, muista viis. Muiden ihmisten tunteilla ja haluamisilla ei ole ollut mitään merkitystä.
Joten en suosittele että olet samanlainen empatiakyvytön pska kuin äitini oli, mutta sen sanon että välinpitämättömyys tehoaa. Kakara jätetään huutamaan ja raivoamaan ja muut jatkaa hommia iloisesti kiinnittämättä mitään huomiota raivoajaan. Jos pomottaa, vedät sen pois ja sanot kerran miksi, ja kun huuto alkaa niin anna huutaa. Oman pojan kanssa tein uhmaiässä niin että jätin omaan huoneeseen huutamaan. En ollut kaukana, mutta penska sai kirkua siellä niin kauan että rauhottui. Tuli sellainen että sen voi viedä mihinkä vaan eikä tarvinnut pelätä että mitä se keksii.
En usko näihin "asetutaan lapsen tunne tilaan" juttuihin ollenkaan. Ei silloin kun kyseessä on tuommoinen tilanne. Joitain tunteita ei tarvitse suvaita, ei niitä tulla suvaitsemaan myöhemminkään. Tommoisen käytöksen sietämisellä kasvatetaan narsisteja. Olen myös kaupassa nähnyt kun ihmiset selittää jollekkin neljävuotiaalle kuin ruuneperi miksi lapsi ei saa jotain ja pentu huutaa ja raivoaa. Sille puhutaan kuin aikuiselle. Eihän se sitä tajua. Lapsella on lapsen järki ja ymmärrys, ton ikäseltä voi odottaa mitään rationaalisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuota, en tiedä onko tämä hyvä keino mutta meihin se tehosi, ja siskoni oli melkoinen huutaja, minä en mutta dominoiva saatoin olla.
Meillä äiti ei yksikertaisesti korvaansa lotkauttanut millekkään huudolle. Minulle oli jo muutaman vuoden ikäisenä selvää että äitin kanssa oli ihan turha yrittää saada mitään läpi, se oli tehty kivestä. Nimittäin meillä on kaikki aina mennyt miten äiti sanoo ja haluaa, muista viis. Muiden ihmisten tunteilla ja haluamisilla ei ole ollut mitään merkitystä.
Joten en suosittele että olet samanlainen empatiakyvytön pska kuin äitini oli, mutta sen sanon että välinpitämättömyys tehoaa. Kakara jätetään huutamaan ja raivoamaan ja muut jatkaa hommia iloisesti kiinnittämättä mitään huomiota raivoajaan. Jos pomottaa, vedät sen pois ja sanot kerran miksi, ja kun huuto alkaa niin anna huutaa. Oman pojan kanssa tein uhmaiässä niin että jätin omaan huoneeseen huutamaan. En ollut kaukana, mutta penska sai kirkua siellä niin kauan että rauhottui. Tuli sellainen että sen voi viedä mihinkä vaan eikä tarvinnut pelätä että mitä se keksii.
En usko näihin "asetutaan lapsen tunne tilaan" juttuihin ollenkaan. Ei silloin kun kyseessä on tuommoinen tilanne. Joitain tunteita ei tarvitse suvaita, ei niitä tulla suvaitsemaan myöhemminkään. Tommoisen käytöksen sietämisellä kasvatetaan narsisteja. Olen myös kaupassa nähnyt kun ihmiset selittää jollekkin neljävuotiaalle kuin ruuneperi miksi lapsi ei saa jotain ja pentu huutaa ja raivoaa. Sille puhutaan kuin aikuiselle. Eihän se sitä tajua. Lapsella on lapsen järki ja ymmärrys, ton ikäseltä voi odottaa mitään rationaalisuutta.
No minkäs nyt aikuinenkaan tunteelleen voi. Kun suututtaa niin suututtaa. Siis tuohon ettei kaikkia tunteita saa suvaita? Miksi ei? Tunne on sisäinen tila, jokainen saa tuntea mitä haluaa.
Käytös on se mitä ei sallita. Käyttäytyä kukaan ei saa miten huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuota, en tiedä onko tämä hyvä keino mutta meihin se tehosi, ja siskoni oli melkoinen huutaja, minä en mutta dominoiva saatoin olla.
Meillä äiti ei yksikertaisesti korvaansa lotkauttanut millekkään huudolle. Minulle oli jo muutaman vuoden ikäisenä selvää että äitin kanssa oli ihan turha yrittää saada mitään läpi, se oli tehty kivestä. Nimittäin meillä on kaikki aina mennyt miten äiti sanoo ja haluaa, muista viis. Muiden ihmisten tunteilla ja haluamisilla ei ole ollut mitään merkitystä.
Joten en suosittele että olet samanlainen empatiakyvytön pska kuin äitini oli, mutta sen sanon että välinpitämättömyys tehoaa. Kakara jätetään huutamaan ja raivoamaan ja muut jatkaa hommia iloisesti kiinnittämättä mitään huomiota raivoajaan. Jos pomottaa, vedät sen pois ja sanot kerran miksi, ja kun huuto alkaa niin anna huutaa. Oman pojan kanssa tein uhmaiässä niin että jätin omaan huoneeseen huutamaan. En ollut kaukana, mutta penska sai kirkua siellä niin kauan että rauhottui. Tuli sellainen että sen voi viedä mihinkä vaan eikä tarvinnut pelätä että mitä se keksii.
En usko näihin "asetutaan lapsen tunne tilaan" juttuihin ollenkaan. Ei silloin kun kyseessä on tuommoinen tilanne. Joitain tunteita ei tarvitse suvaita, ei niitä tulla suvaitsemaan myöhemminkään. Tommoisen käytöksen sietämisellä kasvatetaan narsisteja. Olen myös kaupassa nähnyt kun ihmiset selittää jollekkin neljävuotiaalle kuin ruuneperi miksi lapsi ei saa jotain ja pentu huutaa ja raivoaa. Sille puhutaan kuin aikuiselle. Eihän se sitä tajua. Lapsella on lapsen järki ja ymmärrys, ton ikäseltä voi odottaa mitään rationaalisuutta.
Täsmälleen samaa mieltä. Ei niitä tunteita aikuiseltakaan kukaan tule kyselemään ja selittelemään. Lisäksi olen huomannut että jokainen tuntemani aikuinen ymmärtää ’tunteiden selittämisen’ omalla tavallaan ja tunteiden selityksiä on yhtä monta kuin selittäjääkin. Lapsi ”menee tilttiin” näistä selityksistä, siis väsyy niihin. Jos lapsia on enemmän kuin kaksi, ei jokaista mielenharmia ole mahdollista jäädä purkamaan.
Epätoivottu käytös jätetään huomiotta, hyvästä käytöksestä kehutaan. Muita astuttava käytös keskeytetään. Rangaistuksissa on se huono puoli että huomionhakuinen lapsi ottaa niistä kaiken irti: esim. omaan huoneeseensa eristykseen viety lapsi raivoaa ja huutaa siellä huoneessa kolme tuntia. Hän tietää että muut eivät voi olla kuulematta tai toisaalta jättää häntä yksin kotiin huutamaan ja nauttii siitä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota, en tiedä onko tämä hyvä keino mutta meihin se tehosi, ja siskoni oli melkoinen huutaja, minä en mutta dominoiva saatoin olla.
Meillä äiti ei yksikertaisesti korvaansa lotkauttanut millekkään huudolle. Minulle oli jo muutaman vuoden ikäisenä selvää että äitin kanssa oli ihan turha yrittää saada mitään läpi, se oli tehty kivestä. Nimittäin meillä on kaikki aina mennyt miten äiti sanoo ja haluaa, muista viis. Muiden ihmisten tunteilla ja haluamisilla ei ole ollut mitään merkitystä.
Joten en suosittele että olet samanlainen empatiakyvytön pska kuin äitini oli, mutta sen sanon että välinpitämättömyys tehoaa. Kakara jätetään huutamaan ja raivoamaan ja muut jatkaa hommia iloisesti kiinnittämättä mitään huomiota raivoajaan. Jos pomottaa, vedät sen pois ja sanot kerran miksi, ja kun huuto alkaa niin anna huutaa. Oman pojan kanssa tein uhmaiässä niin että jätin omaan huoneeseen huutamaan. En ollut kaukana, mutta penska sai kirkua siellä niin kauan että rauhottui. Tuli sellainen että sen voi viedä mihinkä vaan eikä tarvinnut pelätä että mitä se keksii.
En usko näihin "asetutaan lapsen tunne tilaan" juttuihin ollenkaan. Ei silloin kun kyseessä on tuommoinen tilanne. Joitain tunteita ei tarvitse suvaita, ei niitä tulla suvaitsemaan myöhemminkään. Tommoisen käytöksen sietämisellä kasvatetaan narsisteja. Olen myös kaupassa nähnyt kun ihmiset selittää jollekkin neljävuotiaalle kuin ruuneperi miksi lapsi ei saa jotain ja pentu huutaa ja raivoaa. Sille puhutaan kuin aikuiselle. Eihän se sitä tajua. Lapsella on lapsen järki ja ymmärrys, ton ikäseltä voi odottaa mitään rationaalisuutta.
Täsmälleen samaa mieltä. Ei niitä tunteita aikuiseltakaan kukaan tule kyselemään ja selittelemään. Lisäksi olen huomannut että jokainen tuntemani aikuinen ymmärtää ’tunteiden selittämisen’ omalla tavallaan ja tunteiden selityksiä on yhtä monta kuin selittäjääkin. Lapsi ”menee tilttiin” näistä selityksistä, siis väsyy niihin. Jos lapsia on enemmän kuin kaksi, ei jokaista mielenharmia ole mahdollista jäädä purkamaan.
Epätoivottu käytös jätetään huomiotta, hyvästä käytöksestä kehutaan. Muita astuttava käytös keskeytetään. Rangaistuksissa on se huono puoli että huomionhakuinen lapsi ottaa niistä kaiken irti: esim. omaan huoneeseensa eristykseen viety lapsi raivoaa ja huutaa siellä huoneessa kolme tuntia. Hän tietää että muut eivät voi olla kuulematta tai toisaalta jättää häntä yksin kotiin huutamaan ja nauttii siitä..
*muita SATUTTAVA käytös
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on vaan dominoivempia kuin toiset. He ottavat luonnostaan hallitsevan roolin ryhmässä. Ei sitä piirrettä täysin saa kitkettyä pois eikä tarvitsekaan. Harjoittelette vain paljon myös muiden huomioimista ja korostatte muidenkin tunteita ja tarpeita. Toistoja vaan loputtomasti.
Tällä palstalla tuntuu riittävän näitä "lapselta luulot pois"- ihmisiä. Tietenkin pitää opettaa tapoja toimia, kohdata ja kohdella muita, mutta ei lasta tarvitse nujertaa. Miten voi olla yksilöllinen jos oletetaan jokaisen pystyvän käyttäytymään kaikissa tilanteissa samalla tavalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykykasvatuksessa on mielestäni menty hyvään suuntaan, mutta osalla vanhemmista on selvästi vaikeaa ymmärtää, milloin lapsen kanssa neuvotellaan, milloin kuunnellaan lapsen mielipide ja milloin aikuinen nyt vaan kertoo mitä ei saa tehdä ja mitä pitää tehdä.
Kun kyllä sitä on vaan olemassa hetkiä, jolloin aikuinen puuttuu hyvin suorasti lapsen toimintaan, vaikka lapselle siitä tulisi pieni häpeä. Ja jos näin ei tehdä, niin lopulta kun lapsi alkaa saada joskus palautetta toiminnastaan kavereilta ym. niin se palaute aiheuttaakin aika ison ja epäterveen häpeän.
Asiat mihin puututaan aika tiukastikin on mm. toisen satuttaminen, haukkuminen, lelun vieminen kädestä, toisen kiusaaminen (ulkopuoliseksi jättäminen "sä saat leikkiä näillä mutta sä et saa", "sä oot tyhmä", "ei leikitä Matin kanssa" jne.). Kaikissa noissa voi kyllä kuunnella lapsen tunteet ja ajatukset, mutta on tehtävä lapselle hyvin selkokielisesti selväksi miten saa tehdä ja miten ei.
Tunteiden sanoittamista ja lapsen kanssa keskustelua ei voi käyttää tekosyytä siihen ettei täytä aikuisen velvollisuutta ja lapsen mielipahan uhallakin kerro lapselle, että nyt teit väärin.
Tämähän ei AP:ta koske, mutta liittyy keskusteluun. Jos sanoitetaan tunteita ja neuvotellaan, mutta ei selvästi kerrota mitä lapselta opetetaan, niin lapsi oppii manipuloimaan ja toimintamallin, että kaiken oman kurjan käytöksen voi selittää ja valehdella. Kyllä tunteita pitää sanoittaa, mutta olen kyllä tavannut perheitä joissa ei muuta sitten tehdäkään. Lapselle pitää opettaa miten toisia kohdellaan. On virhe olettaa, että lapsi oivaltaa nämä itse. Sen oivalluksen hinta voi olla aika järkyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hevonhuttua nuo kaikki kasvatusongelma/nepsyspekut. Teillä on ENTP.
"Becoming gentle and nurturing is a learned skill for young ENTPs. Parents need to patiently and logically explain the reason behind another child's tears or feelings, helping their young ENTP to understand why the child feels as he does. As ENTPs begin to learn that feelings are the logical and natural effect of actions, they will better understand and even be able to predict what effect their behavior will have on others. Not understanding what they did to cause emotional outbursts makes them feel stupid and incompetent. With time, knowledge breeds understanding, which can eventually become genuine empathy.
Because most ENTPs are such brave explorers, they are just not very interested in rules or structure that seek to limit or restrict them. Many times they simply do not pay attention when rules are stated, or because they are so easily distracted, they may genuinely forget the rules. But most times, their insatiable curiosity combined with their driving need to understand the rationale behind the rule results in a constant testing of boundaries. Most parents of ENTPs admit that their child is often in trouble for pushing limits.
ENTPs are also not as motivated as children of other types to comply with orders simply because they are told to or in order to please their parents or other adults. Even as small children, they have the courage to stand up to adults and will challenge their parents whenever they see fit. Since young ENTPs actually enjoy and derive great energy from arguing, it is usually better for parents to decide on what their position is, state the reasons behind their limits or choices clearly and logically, and then stick to it. It's fine and even advisable to entertain a certain amount of debate, but the ENTP needs to know where the bottom line is. Making a lot of exceptions to the rule will only fan the flames of the child's natural desire to find alternatives. Save it for times when the child makes a really well thought out and convincing argument.
Since ENTPs have little or no naturally embedded sense of time or order, they may have trouble understanding your need to keep their rooms tidy or to get someplace on time. Their style is casual and relaxed, and they are more likely to view frantic, rushing parents as ridiculous rather than alarming or inspiring. As with so many of the conflicts of child rearing, we parents sometimes get ourselves locked into a certain mind-set and demand that the child adapt to our way. It usually helps to save the confrontations for the really big issues and let the little stuff go. After all, will it really spoil some vast, eternal plan if we are five minutes late to the dentist? Consider the cost our children pay for being rushed and pushed to meet the expectations of others.
Etkö osaa suomeksi ilmaista itseäsi? Lainahöyhenissä heilut.
Vai pitäisi alkaa kääntämään.
Haluatko että teen sulle vielä referaatin? Tulenko tavaamaan sen ääneen?
Jompikumpi meistä on tainnut ymmärtää väärin tunteiden sanotuksen.
Mutta sama se, mä meen mielelläni lasteni kanssa helpoimman kautta.
Jos sillä, että totean puhumaan tai viittomaan kiukkunsa takia kykenemättömälle leikki-ikäiselle, että äiti ymmärtää, että olisit halunnut jatkaa leikkiä/värittää sohvan/lyödä veljeä ja sua suututtaa kun kiellettiin, voin välttää kahdentunnin infernaaliset raivarit niin sitten teen niin vaikka olisi kuinka väärin sun mielestä.