Lue keskustelun säännöt.
3,5- vuotias komentelee AINA toisia lapsia ja aikuisia, ja saa kauheat raivarit kun asiat ei mene hänen haluamallaa tavalla
06.06.2020 |
Tämä on alkanut jo alle 1-vuotiaasta. On tosi taitava ja nopea oppimaan asioita, ja on muutenkin erittäin aktiivinen lapsi. Mutta leikkitilanteissa hänen täytyy saada määrätä kaikesta, komentaa häpeämättä toisia lapsia ja aikuisiakin. Sitten kun tähän puuttuu, seuraa hirveet raivarit. On jäähytetty ja vaikka mitä, mutta raivoaa ja pitkään. Apua!
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Ihanan nepsy lapsen äiti kirjoitti:
Jäin miettimään että kun teidän lapsella on alkanut niin aikaisin tuo ns pomottamisen että voisiko kyseessä olla jokin muu syy tai tarve taustalla kuin pomottamisen tarve?
Meidän lapsella oli aikoinaan sellaista käytöstä minkä joku lapsi koki pomottamiseksi mutta kun asiaa selviteltiin niin kyseessä meidän lapsella autismipiirteisyys ja hänellå leikkien piti noudattaa tiettyä kaavaa minkä hän oli itse jo valmiiksi ajatellut päässään. Eli lapsi ei välttämättä halua pomottaa vaan yrittää hallita omaa sisäistä kaaosta tai noudattaa rutiineja. Jotkut lapset ovat myös niin aikaisin kehittyneitä tai niin älykkäitä etteivät ns kestä ikätovereiden heidän mielestään hömppää leikkiä vaan pitää olla järkevämpää leikkiä. Onko lapsella mitään nepsy piirteitä? Yliherkkyyksiä valoihin, ääniin tai vaatteiden laput? Onko hän ikäisekseen älykäs?Nykyään jos lapsi käyttäytyy jollain lailla ei-toivotusti on perusolettamus se, että lapsella on autismi/asperger/nepsy/add/adhd tai joku vastaava. Siitä sitten vaan arpomaan diagnoosia jokaiselle kurittomalle mukulalle. Kun kurittaakaan niitä ei enää saa.
Autismikirjon puolen diagnoosia ei kyllä helpolla saa. Tutkimuksiin ei edes pääse, elleivät piirteet ole helposti nähtävissä. Kyllä pitäisi olla jonkinlaista isompaa ongelmaa vuorovaikutuksessa, katsekontaktissa ym. että alkavat edes tutkimaan varsinkin alle kouluikäistä
Mutta kyllä monesti mietin, että esimerkiksi lapsen kasvatusongelmat tai psyykkinen oireilu voi mennä sekaisin ADHD:n kanssa ja tämä on virhemahdollisuus kyllä sillä alalla tiedetäänkin hyvin. Käypähoitosuosituksissakin lukee.
-neuvolan th
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koivuniemen herra käyttöön ni oppii
On laitonta.
Mitä jos kysyisit apua ammattilaiselta, joka voisi auttaa arvioimaan perheenne kokonaistilanteen, koska itse ei sisältäpäin aina hahmota kaikkea?
Ei ollut laitonta silloin ku lapsia sai vielä kasvattaa. Nykyään näkee näitä vapaan kasvatuksen hedelmiä joilla ei mitään tapoja tai kunnioitusta
Itse asiassa vielä parikymmentä vuotta sitten annettiin yleisesti selkään jos pentu ei muuten totellut. Mutta silloin ei ollutkaan lasuja vielä olemassa, eli kasvatus oli enemmän "villi länsi".
No huh huh! Ei todellakaan annettu yleisesti selkään! Omani on 15, 20 ja lähemmäs 30 eikä kenenkään lapsuudessa ole ollut hyväksyttävää käyttää ruumiillista kuritusta. Missä lie tiettömien teiden päässä asutte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän vaan tilanteita missä joutuu odottamaan tai tekemään muiden toiveiden mukaan.
Joka kerta kun käytös huonoa, tuntuva rangaistus vaan. Onko lapsi päällikkö talossa?Ei ole päällikkö talossa. Jäähytetty on jo 2 vuottaa. Saattaa raivarit kestää kolmekin varttia😣. ap
Häh! Onko tuo mielestäsi paljon? Tuohan on ihan normaali aika kiukutella, kun homma ei mene niin kuin itse haluaisi. Jos olisi kolme tuntia, voisi sanoa jo pitkäksi raivariksi.
Meillä on raivottu pahimmillaan kaksi päivää. Toki yöllä nukuttiin, mutta aamulla taas jatkui siitä, mihin illalla jäätiin.
Mistä johtuu, että raivoavat lapset on lähes aina v-mäisillä ja itsestään liikoja luulevilla pyrkyriekstroverttivanhemmilla?
Ei juuri ikinä ole niin, että vanhemmat olisi hiljaisia hissukoita ja ystävällisiä ihmisiä, ja lapsi olisi psykoraivoaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Paljon helpommalla ois moni päässy kun näin yksinkertanen tapa ois ollu kaikilla aina käytössä. Tietty osa vanhemmista on aina kautta historian ihan normaalistikin kasvattanut lapsiaan muulla kuin rangaistuksilla ja antanut myös tunnepuolen kasvatusta.
En kyllä oikeesti lähtis tohon jatkuvaan lapsen seuraamiseen, mutta yllättävän toimiva tapa niissä tilanteissa kun lapselta itseltään loppuu kyky ymmärtää tai ilmaista omaa tunnettaan.
Päässyt helpommalla? En nyt sanoisi niinkään. Ennen vanhaan rangaistus oli eräänlainen "perälauta" jolla lapsen totteleminen saatettiin varmistaa siinä tilanteessa, jossa lapsi kieltäytyi uskomasta selityksiä ja opetuksia. Nyt kun sitä perälautaa ei enää ole, niin lastenkasvatus on mennyt "aneluksi" missä lasta ei enää voi pakottaa, minkä lapsi myös hyvin tietää, ja käyttää sumeilematta hyväksi tätä oikeuttaan.
Muutenkin on aivan luonnotonta lähteä nostamaan tunteita johonkin jalustalle, missä kuulutetaan, että Nico-Jannicalla on nyt tämä ja tämä tunne. Tai siis ainakin Nico-Jannican äidillä on se käsitys, että Nico-Jannicalla on se tunne. Nico-Jannica itse saattaa olla asiasta eri mieltä...
Miten ne tunteet on jalustalla jos niitä käsittelee ihan samalla tavalla kun muutakin tuntemuksia?
Minkä takia kipu, nälkä tai väsymys on ihan hyväksyttävää huomioida mutta tunteiden huomiointi on jostain syvältä ja ihan vaarallista lapsen kehitykselle?
Ja miten ihmeessä tunnekasvatus sulkisi pois rangaistukset, jos siis tarkoitat rangaisuksilla teoista aiheutuvia seurauksia? (väkivalta on asia erikseen, se on vaan väärin ja laiskaa kasvatusta.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanan nepsy lapsen äiti kirjoitti:
Jäin miettimään että kun teidän lapsella on alkanut niin aikaisin tuo ns pomottamisen että voisiko kyseessä olla jokin muu syy tai tarve taustalla kuin pomottamisen tarve?
Meidän lapsella oli aikoinaan sellaista käytöstä minkä joku lapsi koki pomottamiseksi mutta kun asiaa selviteltiin niin kyseessä meidän lapsella autismipiirteisyys ja hänellå leikkien piti noudattaa tiettyä kaavaa minkä hän oli itse jo valmiiksi ajatellut päässään. Eli lapsi ei välttämättä halua pomottaa vaan yrittää hallita omaa sisäistä kaaosta tai noudattaa rutiineja. Jotkut lapset ovat myös niin aikaisin kehittyneitä tai niin älykkäitä etteivät ns kestä ikätovereiden heidän mielestään hömppää leikkiä vaan pitää olla järkevämpää leikkiä. Onko lapsella mitään nepsy piirteitä? Yliherkkyyksiä valoihin, ääniin tai vaatteiden laput? Onko hän ikäisekseen älykäs?Nykyään jos lapsi käyttäytyy jollain lailla ei-toivotusti on perusolettamus se, että lapsella on autismi/asperger/nepsy/add/adhd tai joku vastaava. Siitä sitten vaan arpomaan diagnoosia jokaiselle kurittomalle mukulalle. Kun kurittaakaan niitä ei enää saa.
Autismikirjon puolen diagnoosia ei kyllä helpolla saa. Tutkimuksiin ei edes pääse, elleivät piirteet ole helposti nähtävissä. Kyllä pitäisi olla jonkinlaista isompaa ongelmaa vuorovaikutuksessa, katsekontaktissa ym. että alkavat edes tutkimaan varsinkin alle kouluikäistä
Mutta kyllä monesti mietin, että esimerkiksi lapsen kasvatusongelmat tai psyykkinen oireilu voi mennä sekaisin ADHD:n kanssa ja tämä on virhemahdollisuus kyllä sillä alalla tiedetäänkin hyvin. Käypähoitosuosituksissakin lukee.
-neuvolan th
Miksi te yritätte tunkea adhd:tä tähän? Tuollainen pomottava raivolapsi on narsistinen ja sadistinen persoona, ei mitään tekoa adhd:n kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihanan nepsy lapsen äiti kirjoitti:
Jäin miettimään että kun teidän lapsella on alkanut niin aikaisin tuo ns pomottamisen että voisiko kyseessä olla jokin muu syy tai tarve taustalla kuin pomottamisen tarve?
Meidän lapsella oli aikoinaan sellaista käytöstä minkä joku lapsi koki pomottamiseksi mutta kun asiaa selviteltiin niin kyseessä meidän lapsella autismipiirteisyys ja hänellå leikkien piti noudattaa tiettyä kaavaa minkä hän oli itse jo valmiiksi ajatellut päässään. Eli lapsi ei välttämättä halua pomottaa vaan yrittää hallita omaa sisäistä kaaosta tai noudattaa rutiineja. Jotkut lapset ovat myös niin aikaisin kehittyneitä tai niin älykkäitä etteivät ns kestä ikätovereiden heidän mielestään hömppää leikkiä vaan pitää olla järkevämpää leikkiä. Onko lapsella mitään nepsy piirteitä? Yliherkkyyksiä valoihin, ääniin tai vaatteiden laput? Onko hän ikäisekseen älykäs?On hän ikäisekseen älykäs ja myös fyysisesti taitava ja vilkas. Keksii hyviä leikkejä, mutta hermo menee heti, kun muut lapset ei leiki niinkuin hän haluaa. Lisäksi ei millään opi pyytämään leluja nätisti vaan vie käsistä tai raivoamalla ottaa. ap
Kuinka paljon toitotatte sitä lapselle että hän älykäs ja taitava? En nyt halua loukata, mutta joskus ongelma on kyllä siinäkin, että lapsi oppii ihan kotoa sen ylimielisen asenteen ja paremmuuden tunteen muihin nähden.
Ja joskus vanhemmista lapsi on ikäisekseen todella älykäs kun on oppinut vaikka puhumaan ja pyöräilemään aikaisin. Tämä nyt ei kuitenkaan tarkoita vielä sitä, että olisi ikätovereita älyllisesti edellä, vaikka joillain kehityksen alueilla olisikin kehittynyt nopeammin. Ja tällöin vihamielisyys ikätovereita kohtaan voi syntyä siitäkin, että ikätovereiden keskellä hän huomaa ettei olekaan huomattavasti taitavampi ja fiksumpi kuin muut, että erot ovat aika pieniä lopulta.
Lapsi oppii tavallaan jo pienestä pitäen vertaamaan itseään muihin ja pettymään kun ei olekaan paras.
Ihan varmasti teidän lapsi on vähintään keskiverto fiksu, harvoin vanhemmat niin pihalla ovat lapsestaan, mutta onhan näitä lahjakkaita lapsia tutkittu ja usein he eivät hakeudu toisten lasten seuraan eivätkä ala tappelemaan leluista ym. vaan leikkivät mieluiten yksin niitä erikoisia ja monimutkaisia leikkejään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Paljon helpommalla ois moni päässy kun näin yksinkertanen tapa ois ollu kaikilla aina käytössä. Tietty osa vanhemmista on aina kautta historian ihan normaalistikin kasvattanut lapsiaan muulla kuin rangaistuksilla ja antanut myös tunnepuolen kasvatusta.
En kyllä oikeesti lähtis tohon jatkuvaan lapsen seuraamiseen, mutta yllättävän toimiva tapa niissä tilanteissa kun lapselta itseltään loppuu kyky ymmärtää tai ilmaista omaa tunnettaan.
Päässyt helpommalla? En nyt sanoisi niinkään. Ennen vanhaan rangaistus oli eräänlainen "perälauta" jolla lapsen totteleminen saatettiin varmistaa siinä tilanteessa, jossa lapsi kieltäytyi uskomasta selityksiä ja opetuksia. Nyt kun sitä perälautaa ei enää ole, niin lastenkasvatus on mennyt "aneluksi" missä lasta ei enää voi pakottaa, minkä lapsi myös hyvin tietää, ja käyttää sumeilematta hyväksi tätä oikeuttaan.
Muutenkin on aivan luonnotonta lähteä nostamaan tunteita johonkin jalustalle, missä kuulutetaan, että Nico-Jannicalla on nyt tämä ja tämä tunne. Tai siis ainakin Nico-Jannican äidillä on se käsitys, että Nico-Jannicalla on se tunne. Nico-Jannica itse saattaa olla asiasta eri mieltä...
Miten ne tunteet on jalustalla jos niitä käsittelee ihan samalla tavalla kun muutakin tuntemuksia?
Minkä takia kipu, nälkä tai väsymys on ihan hyväksyttävää huomioida mutta tunteiden huomiointi on jostain syvältä ja ihan vaarallista lapsen kehitykselle?Ja miten ihmeessä tunnekasvatus sulkisi pois rangaistukset, jos siis tarkoitat rangaisuksilla teoista aiheutuvia seurauksia? (väkivalta on asia erikseen, se on vaan väärin ja laiskaa kasvatusta.)
Ihmiset ovat aina ymmärtäneet ja tienneet tunteiden olemassaolon. Ei siihen tarvita sitä, että toistelee kuin zombi "nyt minä olen iloinen, nyt minä olen iloinen" niin kuin tunnekasvattajien mielestä ilmeisesti pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enemmän vaan tilanteita missä joutuu odottamaan tai tekemään muiden toiveiden mukaan.
Joka kerta kun käytös huonoa, tuntuva rangaistus vaan. Onko lapsi päällikkö talossa?
Opeta niille toisille lapsille rajat. Että tuo komennelkoon rauhassa, ei ole pakko alkaa hyppimään hänen tahtonsa mukaan vaan omansakin saa pitää. Dominointiin taipuvainen ei kohtaa seinää jos kaikki antavat periksi ja saavat traumoja. Jos siitä käy väkivaltaiseksi, se ei ole enää pelkästään temperamenttia vaan nepsyn paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Paljon helpommalla ois moni päässy kun näin yksinkertanen tapa ois ollu kaikilla aina käytössä. Tietty osa vanhemmista on aina kautta historian ihan normaalistikin kasvattanut lapsiaan muulla kuin rangaistuksilla ja antanut myös tunnepuolen kasvatusta.
En kyllä oikeesti lähtis tohon jatkuvaan lapsen seuraamiseen, mutta yllättävän toimiva tapa niissä tilanteissa kun lapselta itseltään loppuu kyky ymmärtää tai ilmaista omaa tunnettaan.
Päässyt helpommalla? En nyt sanoisi niinkään. Ennen vanhaan rangaistus oli eräänlainen "perälauta" jolla lapsen totteleminen saatettiin varmistaa siinä tilanteessa, jossa lapsi kieltäytyi uskomasta selityksiä ja opetuksia. Nyt kun sitä perälautaa ei enää ole, niin lastenkasvatus on mennyt "aneluksi" missä lasta ei enää voi pakottaa, minkä lapsi myös hyvin tietää, ja käyttää sumeilematta hyväksi tätä oikeuttaan.
Muutenkin on aivan luonnotonta lähteä nostamaan tunteita johonkin jalustalle, missä kuulutetaan, että Nico-Jannicalla on nyt tämä ja tämä tunne. Tai siis ainakin Nico-Jannican äidillä on se käsitys, että Nico-Jannicalla on se tunne. Nico-Jannica itse saattaa olla asiasta eri mieltä...
Miten ne tunteet on jalustalla jos niitä käsittelee ihan samalla tavalla kun muutakin tuntemuksia?
Minkä takia kipu, nälkä tai väsymys on ihan hyväksyttävää huomioida mutta tunteiden huomiointi on jostain syvältä ja ihan vaarallista lapsen kehitykselle?Ja miten ihmeessä tunnekasvatus sulkisi pois rangaistukset, jos siis tarkoitat rangaisuksilla teoista aiheutuvia seurauksia? (väkivalta on asia erikseen, se on vaan väärin ja laiskaa kasvatusta.)
Ihmiset ovat aina ymmärtäneet ja tienneet tunteiden olemassaolon. Ei siihen tarvita sitä, että toistelee kuin zombi "nyt minä olen iloinen, nyt minä olen iloinen" niin kuin tunnekasvattajien mielestä ilmeisesti pitäisi.
No jaa. Ei se noin ole tarkoitus tehdä. Minä olen päiväkodin täti, ja kun lapsi suutuksissaan tekee jotain väärin, niin saatan sanoa: "Ei. Noin ei saa tehdä. Toiseen voi käydä todella kipeää jos heität lelun ja se osuu. Huomaan että sinua suututtaa. Mennään hetkeksi rauhoittumaan." Ja jos lapsi heittää lelun uudestaan, niin sitten sanotaan napakasti: "Ei." Ja viedään lapsi syrjempään, missä ei voi vahingoittaa muita.
Kyllä ne hyvät kasvattajat tekivät tätä silloin 20 vuotta sittenkin. Eli rajanvedon yhteydessä nimesivät myös tunteita. Samoin on ihan normaalia todeta lapselle "Oletpa sinä iloinen" kun hän on iloinen. Ei se mitään lässyttämistä ole vaan toisen huomiointia ja normaalia ihmisten välistä vuorovaikutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän vaan tilanteita missä joutuu odottamaan tai tekemään muiden toiveiden mukaan.
Joka kerta kun käytös huonoa, tuntuva rangaistus vaan. Onko lapsi päällikkö talossa?Opeta niille toisille lapsille rajat. Että tuo komennelkoon rauhassa, ei ole pakko alkaa hyppimään hänen tahtonsa mukaan vaan omansakin saa pitää. Dominointiin taipuvainen ei kohtaa seinää jos kaikki antavat periksi ja saavat traumoja. Jos siitä käy väkivaltaiseksi, se ei ole enää pelkästään temperamenttia vaan nepsyn paikka.
Siis jos lapsi vaikka lyö toista niin se on nepsy?
Laita rajat - ole rauhallisen jämäkkä!
Anna lapsen raivota ja jos parkuu, niin lohduta lopuksi.
Opeta lapselle empatiaa konkreettisin ja sanoitetuin esimerkein, esim. käytös.
Jämäkkä vanhempi luo turvaa - heikko periksi antava vanhempi lisää turvattomuutta sekä aiheuttaa hallaa, kun lapsi ei opi huomioioimaan muita.
Voi olla samaan aikaan sekä rakastava että myös rajoja asettava vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän vaan tilanteita missä joutuu odottamaan tai tekemään muiden toiveiden mukaan.
Joka kerta kun käytös huonoa, tuntuva rangaistus vaan. Onko lapsi päällikkö talossa?Ei ole päällikkö talossa. Jäähytetty on jo 2 vuottaa. Saattaa raivarit kestää kolmekin varttia😣. ap
Häh! Onko tuo mielestäsi paljon? Tuohan on ihan normaali aika kiukutella, kun homma ei mene niin kuin itse haluaisi. Jos olisi kolme tuntia, voisi sanoa jo pitkäksi raivariksi.
Meillä on raivottu pahimmillaan kaksi päivää. Toki yöllä nukuttiin, mutta aamulla taas jatkui siitä, mihin illalla jäätiin.
Mistä johtuu, että raivoavat lapset on lähes aina v-mäisillä ja itsestään liikoja luulevilla pyrkyriekstroverttivanhemmilla?
Ei juuri ikinä ole niin, että vanhemmat olisi hiljaisia hissukoita ja ystävällisiä ihmisiä, ja lapsi olisi psykoraivoaja.
Olen se, kenen lapsi raivosi 2 päivää putkeen, ja olen introvertti, samoin on lapsen isä. Itsestämme saatamme luulla liikojakin, tai sitten emme. Hiljaisia hissukoita kuitenkin olemme kumpikin. Lapsi (tai siis nuori aikuinen nykyisin) ei niinkään. Mutta hänellä oli aika iisi murrosikä. Pientä rajojen hakua kyllä oli, mutta ei mitään erityisen pahaa.
Kuulostaa ihan serkultani hänen lapsuudessaan. Hän on nyt 54-vuotias ja täsmälleen samanlainen yhä edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanan nepsy lapsen äiti kirjoitti:
Jäin miettimään että kun teidän lapsella on alkanut niin aikaisin tuo ns pomottamisen että voisiko kyseessä olla jokin muu syy tai tarve taustalla kuin pomottamisen tarve?
Meidän lapsella oli aikoinaan sellaista käytöstä minkä joku lapsi koki pomottamiseksi mutta kun asiaa selviteltiin niin kyseessä meidän lapsella autismipiirteisyys ja hänellå leikkien piti noudattaa tiettyä kaavaa minkä hän oli itse jo valmiiksi ajatellut päässään. Eli lapsi ei välttämättä halua pomottaa vaan yrittää hallita omaa sisäistä kaaosta tai noudattaa rutiineja. Jotkut lapset ovat myös niin aikaisin kehittyneitä tai niin älykkäitä etteivät ns kestä ikätovereiden heidän mielestään hömppää leikkiä vaan pitää olla järkevämpää leikkiä. Onko lapsella mitään nepsy piirteitä? Yliherkkyyksiä valoihin, ääniin tai vaatteiden laput? Onko hän ikäisekseen älykäs?On hän ikäisekseen älykäs ja myös fyysisesti taitava ja vilkas. Keksii hyviä leikkejä, mutta hermo menee heti, kun muut lapset ei leiki niinkuin hän haluaa. Lisäksi ei millään opi pyytämään leluja nätisti vaan vie käsistä tai raivoamalla ottaa. ap
Kuinka paljon toitotatte sitä lapselle että hän älykäs ja taitava? En nyt halua loukata, mutta joskus ongelma on kyllä siinäkin, että lapsi oppii ihan kotoa sen ylimielisen asenteen ja paremmuuden tunteen muihin nähden.
Ja joskus vanhemmista lapsi on ikäisekseen todella älykäs kun on oppinut vaikka puhumaan ja pyöräilemään aikaisin. Tämä nyt ei kuitenkaan tarkoita vielä sitä, että olisi ikätovereita älyllisesti edellä, vaikka joillain kehityksen alueilla olisikin kehittynyt nopeammin. Ja tällöin vihamielisyys ikätovereita kohtaan voi syntyä siitäkin, että ikätovereiden keskellä hän huomaa ettei olekaan huomattavasti taitavampi ja fiksumpi kuin muut, että erot ovat aika pieniä lopulta.
Lapsi oppii tavallaan jo pienestä pitäen vertaamaan itseään muihin ja pettymään kun ei olekaan paras.
Ihan varmasti teidän lapsi on vähintään keskiverto fiksu, harvoin vanhemmat niin pihalla ovat lapsestaan, mutta onhan näitä lahjakkaita lapsia tutkittu ja usein he eivät hakeudu toisten lasten seuraan eivätkä ala tappelemaan leluista ym. vaan leikkivät mieluiten yksin niitä erikoisia ja monimutkaisia leikkejään.
Lasta ei kehuta ylimääräisiä kotona. Eikä ainakaan anneta ymmärtää, että olisi toisia parempi. Kehun myös toisten lapsia kun jakavat lelut ja leikit ja ojennan omaani, sillä seurauksella, että omani raivoaa. ap
Menkää ihmeelliset vuodet-vanhemmuusryhmään. On oikeasti hyvä, googlaa. Kysy perheneuvolasta missä teidän alueen ryhmät on ja miten sinne pääsee.
Ahdistaa paljon, kun ystäväni lapsi on hellyyttä rakastava symppis, joka tykkää jakaa leluja ja osaa pyytää kauniisti, jos jotain haluaa. Tämä on vuotta nuorempi kuin omani😔ap
Hevonhuttua nuo kaikki kasvatusongelma/nepsyspekut. Teillä on ENTP.
"Becoming gentle and nurturing is a learned skill for young ENTPs. Parents need to patiently and logically explain the reason behind another child's tears or feelings, helping their young ENTP to understand why the child feels as he does. As ENTPs begin to learn that feelings are the logical and natural effect of actions, they will better understand and even be able to predict what effect their behavior will have on others. Not understanding what they did to cause emotional outbursts makes them feel stupid and incompetent. With time, knowledge breeds understanding, which can eventually become genuine empathy.
Because most ENTPs are such brave explorers, they are just not very interested in rules or structure that seek to limit or restrict them. Many times they simply do not pay attention when rules are stated, or because they are so easily distracted, they may genuinely forget the rules. But most times, their insatiable curiosity combined with their driving need to understand the rationale behind the rule results in a constant testing of boundaries. Most parents of ENTPs admit that their child is often in trouble for pushing limits.
ENTPs are also not as motivated as children of other types to comply with orders simply because they are told to or in order to please their parents or other adults. Even as small children, they have the courage to stand up to adults and will challenge their parents whenever they see fit. Since young ENTPs actually enjoy and derive great energy from arguing, it is usually better for parents to decide on what their position is, state the reasons behind their limits or choices clearly and logically, and then stick to it. It's fine and even advisable to entertain a certain amount of debate, but the ENTP needs to know where the bottom line is. Making a lot of exceptions to the rule will only fan the flames of the child's natural desire to find alternatives. Save it for times when the child makes a really well thought out and convincing argument.
Since ENTPs have little or no naturally embedded sense of time or order, they may have trouble understanding your need to keep their rooms tidy or to get someplace on time. Their style is casual and relaxed, and they are more likely to view frantic, rushing parents as ridiculous rather than alarming or inspiring. As with so many of the conflicts of child rearing, we parents sometimes get ourselves locked into a certain mind-set and demand that the child adapt to our way. It usually helps to save the confrontations for the really big issues and let the little stuff go. After all, will it really spoil some vast, eternal plan if we are five minutes late to the dentist? Consider the cost our children pay for being rushed and pushed to meet the expectations of others.
Vierailija kirjoitti:
Hevonhuttua nuo kaikki kasvatusongelma/nepsyspekut. Teillä on ENTP.
"Becoming gentle and nurturing is a learned skill for young ENTPs. Parents need to patiently and logically explain the reason behind another child's tears or feelings, helping their young ENTP to understand why the child feels as he does. As ENTPs begin to learn that feelings are the logical and natural effect of actions, they will better understand and even be able to predict what effect their behavior will have on others. Not understanding what they did to cause emotional outbursts makes them feel stupid and incompetent. With time, knowledge breeds understanding, which can eventually become genuine empathy.
Because most ENTPs are such brave explorers, they are just not very interested in rules or structure that seek to limit or restrict them. Many times they simply do not pay attention when rules are stated, or because they are so easily distracted, they may genuinely forget the rules. But most times, their insatiable curiosity combined with their driving need to understand the rationale behind the rule results in a constant testing of boundaries. Most parents of ENTPs admit that their child is often in trouble for pushing limits.
ENTPs are also not as motivated as children of other types to comply with orders simply because they are told to or in order to please their parents or other adults. Even as small children, they have the courage to stand up to adults and will challenge their parents whenever they see fit. Since young ENTPs actually enjoy and derive great energy from arguing, it is usually better for parents to decide on what their position is, state the reasons behind their limits or choices clearly and logically, and then stick to it. It's fine and even advisable to entertain a certain amount of debate, but the ENTP needs to know where the bottom line is. Making a lot of exceptions to the rule will only fan the flames of the child's natural desire to find alternatives. Save it for times when the child makes a really well thought out and convincing argument.
Since ENTPs have little or no naturally embedded sense of time or order, they may have trouble understanding your need to keep their rooms tidy or to get someplace on time. Their style is casual and relaxed, and they are more likely to view frantic, rushing parents as ridiculous rather than alarming or inspiring. As with so many of the conflicts of child rearing, we parents sometimes get ourselves locked into a certain mind-set and demand that the child adapt to our way. It usually helps to save the confrontations for the really big issues and let the little stuff go. After all, will it really spoil some vast, eternal plan if we are five minutes late to the dentist? Consider the cost our children pay for being rushed and pushed to meet the expectations of others.
Etkö osaa suomeksi ilmaista itseäsi? Lainahöyhenissä heilut.
Onko nepsy jotain sukua lasulle? Kun sen paikka kerran ilmeisesti on, jos joku asia on pielessä tai muuten huonosti?
Häh! Onko tuo mielestäsi paljon? Tuohan on ihan normaali aika kiukutella, kun homma ei mene niin kuin itse haluaisi. Jos olisi kolme tuntia, voisi sanoa jo pitkäksi raivariksi.
Meillä on raivottu pahimmillaan kaksi päivää. Toki yöllä nukuttiin, mutta aamulla taas jatkui siitä, mihin illalla jäätiin.