Lue keskustelun säännöt.
3,5- vuotias komentelee AINA toisia lapsia ja aikuisia, ja saa kauheat raivarit kun asiat ei mene hänen haluamallaa tavalla
06.06.2020 |
Tämä on alkanut jo alle 1-vuotiaasta. On tosi taitava ja nopea oppimaan asioita, ja on muutenkin erittäin aktiivinen lapsi. Mutta leikkitilanteissa hänen täytyy saada määrätä kaikesta, komentaa häpeämättä toisia lapsia ja aikuisiakin. Sitten kun tähän puuttuu, seuraa hirveet raivarit. On jäähytetty ja vaikka mitä, mutta raivoaa ja pitkään. Apua!
Kommentit (116)
Samoin kuin 22 enkä vastaisi moneen kertaan samaan pyyntöön vaan kiinnittäisin huomioni muihin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi hommata joku diagnoosi kun lapsi on selvästi vain voimakastahtoinen ja temperamenttinen? Taantuu kyllä jonkin verran kunhan uhmaikä hiipuu. Ja kerta oppii nopeasti niin on oppinut myös sen, että raivoamisella saa tahtonsa läpi. Siksi raivoaa vaikka sen kolme varttia putkeen. Eli ala pitää pääsi. Anna raivota. Oppii kyllä yhtä nopeasti, että raivoaminen (ainakaan sinulle) ei auta mitään.
Mua vaan ahdistaa, kun nään miten toisten lapset ottaa muita huomioon ja jakaa leluja. Mun tyranni haluaa AINA kaikki mulle heti. Hirvee huuto, jos toiset ei tottele. Joo temperamentin piikkiin tää on laitettu muutenki . ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No selvästikään jäähy ei ole sitten oikea tapa rangaista. Daa..
Mikä sitten? Ap
Ihan mikä vaan sellainen rangaistus, mikä oikeasti tehoaa lapseen. Eli lapsi kokee rangaistuksi tulemisen selkeän vastenmielisenä ja esiin tulee katumusta ja lapsi alkaa totella. Konkreettisesti rangaistuksen tehoamisen huomaa esim. siitä, että uhmaaminen loppuu, suu menee lapselta mutrulle ja usein tulee myös itku.
Sellaisten rangaistusten käyttämisestä mitkä eivät tehoa ei ole mitään hyötyä vaan pelkkää haittaa.
Käytä mielikuvitustasi rangaistusten valinnassa äläkä myöskään ole liian "sovinnainen". Ei ole pakko toimia niin kuin valtavirta toimii tai valtavirran luullaan toimivan. Ne keinot mitkä esim. saavat paljon alapeukkuja täällä palstalla tai jotka paperisen Vauva-lehden pääkirjoituksessa tuomitaan jyrkästi ovat usein niitä parhaita. :)
Meillä on kohta viisivuotias pomottaja. Pienessä hoitoryhmässä ohjaili leikkejä ja nuorempaa serkkua pyörittää aika lailla tahtonsa mukaan, onneksi serkku on kasvanut sen verran, että osaa nykyään sanoa vastaan ja kieltäytyä leikeistä. Tekee hyvää meidän lapselle, että kaikki ei hypi hänen pillinsä mukaan.
Meidän lapsella on vahva mielikuvitus ja on päässään usein suunnitellut leikit jo pitkälle, ja siitä poikkeaminen suututtaa. Lisäksi muissa asioissa perustelee halujaan ja kyseenalaistaa kaikki epäloogisuudet, joten ihan millä tahansa verukkeilla ei viitsisi kieltää.
Raivokohtaukset voi olla pitkiä ja kun tarpeeksi hysteeriseksi menee, ei suostu kuuntelemaan tai jankuttaa samaa sanaa parikymmentä minuuttia. Noita ollaan käyty läpi sitten rauhoittumisen jälkeen, ja tuohon jankkaukseen tehoaa toisinaan telkkarikielto, vaikka muuten kannatan rangaistuksen/seurauksen liittämistä ongelmaan.
Mutta joo, tarpeeksi vain pettymyksiä, ehkä pitäisi joskus lapsen kanssa leikkiessä ohjata itsekin leikkiä haluamaansa suuntaan, eikä vain toimia apurina...
Ammatiltani kasvattaja keinoja on monia.Mutta jos tuo luonteen piirre aih
.vaan hallaa lapselle kieltämällä.Ihan voisi ottaa yht.ammattiapuun neuvolan kautta.Pkn lapsiryhmä ,koulu kaikki muokkaa lasta,lapsella varmaan syy käyttäytyy noin.Jämpti pitää olla.Säännöt,mutta myös rakkaus,rakkaudella.Ei liian jyrkkää muutosta,stressiä aiheuteta muksulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun pojan raivarit kesti usein jopa kaksi tuntia, ihan hirveää hikeä ja räkää ja HUUTOA, mutta mä valitsen taistelut huolella ja ne viedään loppuun saakka. On muuten erittäin hyväkäytöksinen ja sai tänä keväänä stipendin koulusta. Mutta kauhulla muistelen niitä raivokohtauksia :(
😬 Taas yksi Hitler kasvamassa, onnittelut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No selvästikään jäähy ei ole sitten oikea tapa rangaista. Daa..
Mikä sitten? Ap
Ihan mikä vaan sellainen rangaistus, mikä oikeasti tehoaa lapseen. Eli lapsi kokee rangaistuksi tulemisen selkeän vastenmielisenä ja esiin tulee katumusta ja lapsi alkaa totella. Konkreettisesti rangaistuksen tehoamisen huomaa esim. siitä, että uhmaaminen loppuu, suu menee lapselta mutrulle ja usein tulee myös itku.
Sellaisten rangaistusten käyttämisestä mitkä eivät tehoa ei ole mitään hyötyä vaan pelkkää haittaa.
Käytä mielikuvitustasi rangaistusten valinnassa äläkä myöskään ole liian "sovinnainen". Ei ole pakko toimia niin kuin valtavirta toimii tai valtavirran luullaan toimivan. Ne keinot mitkä esim. saavat paljon alapeukkuja täällä palstalla tai jotka paperisen Vauva-lehden pääkirjoituksessa tuomitaan jyrkästi ovat usein niitä parhaita. :)
Tarkotetaanko epäsovinnaisella jotain sulkemista pimeään komeroon tjms.? Mikä olisi salittua? Haluaisin tehokkaita keinoja, joita voi käyttää myös ihmisten ilmoilla.ap
Jäähyä tehokkaampia rangaistuksia ovat esim.
- lapsen pitäminen seisomassa niin, että lapsen kädet ovat suorina ylhäällä sekä
- seinää vasten seisottaminen niin, että kasvot ovat seinään päin ja nenä seinässä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä anna jäähyä. Jää tilanteeseen lapsen kanssa, kestämään tunne. Laskeudu hänen tasolleen, älä jätä yksin. Sanoita hänen tunteitaan: ”esim.”olisit halunnut toimia näin ja se harmittaa ja kiukuttaa”. Älä vain kerro, mitä ei saa tehdä, vaan kerro myös mitä sen sijasta tehdään. Jäähy jättää lapsen yksin isojen tunteiden kanssa, eivätkä taidot kehity. Muista, että vika ei ole lapsessasi, se on kasvatuksessa.
Tässä taas yksi tunteiden sanoitukseen hurahtanut, joka kuvittelee sen olevan "tie, totuus ja elämä".
Ei varmastikaan ole ”tie, totuus ja elämä”. Mutta tuntuu, että tämä lapsi on jäänyt tunteidensa kanssa hyvin yksin. Jos jäähyä on kokeiltu jo kauan, eikä se toimi, on tyhmyyttä jatkaa sitä. Vanhemman täytyy kokeilla muuta ja lapsen tasolle, asemaan asettautuminen ja tunteiden sanoitus voivat auttaa. Tai sitten toki on koivuniemenherra-tyyliset ankarat tavat, joilla lapsi traumatisoidaan hiljaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Koivuniemen herra käyttöön ni oppii
On laitonta.
Mitä jos kysyisit apua ammattilaiselta, joka voisi auttaa arvioimaan perheenne kokonaistilanteen, koska itse ei sisältäpäin aina hahmota kaikkea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa alkaa kiinnittämään huomiota kaikkeen muuhunkin mitä lapsen elämässä tapahtuu kuin niihin pahimpiin hetkiin. Se raivarihan on tavallaan kaiken huipentuma. Sisarussuhteessa ei välttämättä kannata korostaa sitä kuinka toinen on niin paljon isompi kuin pikkusisarus, vaan voi olla hyvä alkaa korostamaan enemmän sitä tasavertaisuutta ja sitä kuinka on ihanaa olla yhdessä. Toki riippuu vähän lapsesta ja tilanteesta.
Kannattaa keskittyä ensisijaisesti niihin kotitilanteisiin ja aloittaa tavallaan askel kerrallaan. Miettikää yhdessä välillä miltä pikkusisaruksesta jokin tuntuu silloin kun isommalla ei ole mikään tunne päällä ja keksikää keinoja miten saadaan pikkusisarus iloiseksi. Kun tämän saa käyntiin, niin seuraava askel on opettaa, ettei pikkusisarus tule iloiseksi samoista asioista kuin mistä isosisarus tulee. Eli pitää olla tarkkana, ettei opeta lapselle sellaista tapaa että hän keksii toiselle tarpeita ja tunteita omaa hyvää edistääkseen. Vaan lapsen pitää opetella oikeasti miettimään, mitä se toinen hänestä erillinen henkilö voi haluta leikissä, ja miten voidaan se toteuttaa niin että hänellä itselläänkin on kivaa.
En tiedä tuliko selvästi. Meidän omalla esikoisella oli tapana keksiä kaikenlaisia.. ensin kiusasi pikkussisarusta ja sitten kun mietittiin miten voi hyvittää niin hän vielä 4-5-vuotiaana ajatteli, että koska minua lohduttaa asia x niin teen sen pikkusisarukselle. Aika nopeasti kuitenkin se kääntyi semmoiseksi, että isompi sisarus alkoi keksimään päästään tarpeita ja tunteita pikkusisarukselle, ja yllätys yllätys aina se tapa miten autetaan olikin oikeasti eduksi esikoiselle. Tuon ikäiset jo osaavat tehdä tuollaista, mutta ihan liian kauan jätin huomiotta kaikenlaista pientä "manipulointia" (jos niin voi sanoa?) enkä puuttunut niihin selvästi.
No sitten päiväkodista kerrottiin, että oma lapseni oli pidempään kiusannut jotain toista lasta ja tilanne oli mennyt sellaiseksi että kiusatun lapsen vanhemmatkin jo halusivat puuttua asiaan. Harmittaa, etteivät päiväkodissakaan olleet yhtään aiemmin sanoneet noista jutuista. Oli siis systemaattisesti juuri tätä yhtä lasta jättänyt pois leikistä, ja jos oli ottanut mukaan niin antanut tälle huonoimman roolin ja aina kääntänyt leikin niin että tälle yhdelle tulee kurja olo. Oli myös ihan haukkunut tätä lasta, sä et osaa tota koska oot tyhmä, mä oon parempi. Vieläkin hävettää vanhempana! No tilannetta selvitettiin ja kotona aloimme kiinnittämään ihan kaikkeen pieneenkin epäreiluuteen huomiota. Monesti me vanhemmat teemme virheen, että emme puutu ja ohjaa riittävästi vaan ajatellaan että sellainen pieni jatkuva kina ja kiusaaminen kuuluu ikään. Oikeasti lasta pitää ihan jatkuvasti opastaa kohti oikeaa.
Meidän lapsi on nyt eskarissa ja todella hieno muutos on hänessä tapahtunut. Paljon opetettu empatiaa ja kaikkien hyväksymistä sellaisina kuin ovat. Kannattaa toimia nyt, sillä jo vuoden päästä lapsellasi on riittävät kyvyt kiusata muita ihan systemaattisesti. Totta kai tuossa on uhmaikääkin mukana, ja ihan ikäkin tuo onneksi helpotusta ainakin noihin raivokohtaiksiin. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä anna jäähyä. Jää tilanteeseen lapsen kanssa, kestämään tunne. Laskeudu hänen tasolleen, älä jätä yksin. Sanoita hänen tunteitaan: ”esim.”olisit halunnut toimia näin ja se harmittaa ja kiukuttaa”. Älä vain kerro, mitä ei saa tehdä, vaan kerro myös mitä sen sijasta tehdään. Jäähy jättää lapsen yksin isojen tunteiden kanssa, eivätkä taidot kehity. Muista, että vika ei ole lapsessasi, se on kasvatuksessa.
Tässä taas yksi tunteiden sanoitukseen hurahtanut, joka kuvittelee sen olevan "tie, totuus ja elämä".
Ei varmastikaan ole ”tie, totuus ja elämä”. Mutta tuntuu, että tämä lapsi on jäänyt tunteidensa kanssa hyvin yksin. Jos jäähyä on kokeiltu jo kauan, eikä se toimi, on tyhmyyttä jatkaa sitä. Vanhemman täytyy kokeilla muuta ja lapsen tasolle, asemaan asettautuminen ja tunteiden sanoitus voivat auttaa. Tai sitten toki on koivuniemenherra-tyyliset ankarat tavat, joilla lapsi traumatisoidaan hiljaiseksi.
Niin tyypillistä nykyaikaa ajatella, että jos lapselle on ankara, niin lapsi saa traumat. Siksi ei saisi oikein mitenkään lasta rangaistakaan, kun aina on se traumamörkö nurkan takana väijymässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäkää huoli että ette anna lapsen kotona päättää asioista!
Siis toki saa päättää tiettyyn pisteeseen asti esim. Millä leikkii, mitä ohjelmaa katsoo, minkä paidan pukee mutta älkää ikinä antako dominoivalle lapselle lupaa päättää koko perheen yhteisistä asioista tai sisarusta koskevista asioista, ettei tuo taipumus vahvistu.
Sanokaa ääneen lapselle että "meidän perheessä aikuiset määrää ja päättää. Sitten kun olet aikuinen saat itse päättää omassa kodissasi".
Pitäkää tiukasti kiinni tästä asiasta. Se tutkitusti myös helpottaa lapsen taakkaa kun lapsi tietää että aikuinen päättää ja vastaa ja hän saa olla lapsi ilman vastuuta.
Kun on väsy ja kiire on tosi helppo antaa periksi kun ei jaksa tunnin taistelua, mutta älä anna IKINÄ periksi, kevyesti voi kyllä ohjata huomiota muualle mutta niin että ainakin näyttää lapsen silmin siltä että aikuinen päättää ja määrää.
Rajat on suurinta rakkautta!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kohta viisivuotias pomottaja. Pienessä hoitoryhmässä ohjaili leikkejä ja nuorempaa serkkua pyörittää aika lailla tahtonsa mukaan, onneksi serkku on kasvanut sen verran, että osaa nykyään sanoa vastaan ja kieltäytyä leikeistä. Tekee hyvää meidän lapselle, että kaikki ei hypi hänen pillinsä mukaan.
Meidän lapsella on vahva mielikuvitus ja on päässään usein suunnitellut leikit jo pitkälle, ja siitä poikkeaminen suututtaa. Lisäksi muissa asioissa perustelee halujaan ja kyseenalaistaa kaikki epäloogisuudet, joten ihan millä tahansa verukkeilla ei viitsisi kieltää.
Raivokohtaukset voi olla pitkiä ja kun tarpeeksi hysteeriseksi menee, ei suostu kuuntelemaan tai jankuttaa samaa sanaa parikymmentä minuuttia. Noita ollaan käyty läpi sitten rauhoittumisen jälkeen, ja tuohon jankkaukseen tehoaa toisinaan telkkarikielto, vaikka muuten kannatan rangaistuksen/seurauksen liittämistä ongelmaan.
Mutta joo, tarpeeksi vain pettymyksiä, ehkä pitäisi joskus lapsen kanssa leikkiessä ohjata itsekin leikkiä haluamaansa suuntaan, eikä vain toimia apurina...
Noihinhan pitää puuttua kyllä ihan suoraan kun aikuisten, jos isompi lapsi ohjaa pientä ja vielä leikkikyvyntöntä lasta mielensä suuntaan. En siis väitä ettetekö olisi tehnyt näin, mutta tuli vain mieleen! Esimerkiksi 4v ja 2v eivät todellakaan ole tasavertaisia leikkikavereita, ja aikuisten pitää seurata ja puuttua jos 2v joutuu tekemään jotain mitä ei haluaisi. Varsinkin jos kyseessä ei ole edes sisarussuhde. Sisarussuhteessa se 2v jo pitää puolensa, mutta muissa suhteissa 2v seuraa kyllä kuin päätön kana isompaansa ja aikuisten pitää puuttua herkästi.
Julkisilla paikoilla on omille lapsille riittänyt että laskeuduin alas otan hartioista tiukasti kiinni, katson tiukasti silmiin ja sanon auktoriteetti äänellä : Anna olla! Hyi yök mitä käytöstä! noin fiksu poika ja käyttäytyy noin huonosti! Nyt jos ei lopu niin ....uhkaus pelistä/lelusta tms!
Tämä siis jos ei ole aiempaa lievempää käskyä totellut.
Myöhemmin on tilanne vielä käyty läpi. Tietysti kotona on taustatyöt tehty.
Vierailija kirjoitti:
Tarkotetaanko epäsovinnaisella jotain sulkemista pimeään komeroon tjms.? Mikä olisi salittua? Haluaisin tehokkaita keinoja, joita voi käyttää myös ihmisten ilmoilla.ap
Mitä tarkoitat sallitulla? Sitäkö, että lakipykäliä ei rikota? Vaiko sitä, että joku saattaa tuomita sen keinon käytön?
Jälkimmäisestä voisin mainita esimerkkinä sen, kun yhdellä tutulla oli ongelmia karkailevan 3-vuotiaan kanssa. Tämän ongelman hän ratkaisi sillä, että kaupungille lähtiessä puki lapselle valjaat ja liitti valjaisiin flexi-talutushihnan jolla sitten ohjaili lasta. Epäsovinnainen ja monissa ohikulkijoissa taattua paheksuntaa aiheuttava ratkaisu, ja silti toimiva. Ja vaikka joku olisi tehnyt lapsesta sen kaikkien äitien jatkuvasti pelkäämän lastensuojeluilmoituksen, niin eivätpä sossunkaan tantat olisi asiaan pystyneet puuttumaan, kun mitään lakia ei rikottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No selvästikään jäähy ei ole sitten oikea tapa rangaista. Daa..
Mikä sitten? Ap
Ihan mikä vaan sellainen rangaistus, mikä oikeasti tehoaa lapseen. Eli lapsi kokee rangaistuksi tulemisen selkeän vastenmielisenä ja esiin tulee katumusta ja lapsi alkaa totella. Konkreettisesti rangaistuksen tehoamisen huomaa esim. siitä, että uhmaaminen loppuu, suu menee lapselta mutrulle ja usein tulee myös itku.
Sellaisten rangaistusten käyttämisestä mitkä eivät tehoa ei ole mitään hyötyä vaan pelkkää haittaa.
Käytä mielikuvitustasi rangaistusten valinnassa äläkä myöskään ole liian "sovinnainen". Ei ole pakko toimia niin kuin valtavirta toimii tai valtavirran luullaan toimivan. Ne keinot mitkä esim. saavat paljon alapeukkuja täällä palstalla tai jotka paperisen Vauva-lehden pääkirjoituksessa tuomitaan jyrkästi ovat usein niitä parhaita. :)
Tarkotetaanko epäsovinnaisella jotain sulkemista pimeään komeroon tjms.? Mikä olisi salittua? Haluaisin tehokkaita keinoja, joita voi käyttää myös ihmisten ilmoilla.ap
Mites mulle alkaa tulla sellainen olo, että lapsen oireilu liittyy sinuun ap?
Empatian opettelua. Jatkuvaa kontrollia, jossa lasta ohjataan oikeaan käytökseen. Leikeissä ohjataan ottamaan mukaan muita ja miettimään, mitä nämä haluaisivat tehdä ja mistä voisivat ilahtua. Ei tarvita muita lapsia, samaa voi tehdä pehmoleluilla, nukeilla ja muilla esineillä. Jos lapsi ei ota nukkea huomioon, tulee nukelle paha mieli eikä hän halua enää leikkiä lapsesi kanssa. Selkeää esimerkkiä siitä, mitä se paha mieli tarkoittaa ja miten itse voi vaikuttaa siihen, että muille tulee hyvä mieli.
Rangaistusten sijaan voisi pyrkiä toki palkitsemiseen, niin koko päivä ei menisi raivareiden parissa. Esimerkiksi kun joku muu lapsi osoittaa empatiaa, kehuja ja palkitsemista hänelle heti niin, että pomottelija huomaa, että huomioivasta käytöksestä saa välitöntä hyötyä. Harjoitellaan asiaa esim. jakamalla kaikille saman verran herkkuja tai leluja ja sitten kehutaan, kun lainaa/antaa niitä muille esim. omasta mansikkarasiasta antaakin mansikan äidille, niin saa kehuja ja esim. tarran tai muun palkinnon.
Suosittelen vahvasti ottamaan päiväkodin tässä mukaan. Tarrataululla voitaisiin palkita lasta nopeasti ja myös nähdä, miten empatian opettelu sujuu.
Takaistuista ei tarvitse tehdä kovin suurta meteliä, ellei toista lasta ole satutettu. Uskoisin, että palkitseminen on tehokkaampaa kuin rankaiseminen teidän tapauksessanne. Rankaisu olisi lähinnä siis keskustelua ja ohjausta ja kehotusta toimia toisin (jos siis ei ole satuttanut ketään toista) ja sen toisen osapuolen kehumista, kun leikkii nätisti ja ottaa toiset huomioon.
Samoin kuin 22 enkä vastaisi moneen kertaan samaan pyyntöön vaan kiinnittäisin huomioni muihin ihmisiin.