Naiset, jotka hankkivat lapsen ilman miestä. Miltä heistä tuntuu?

Suomalaiset miehet ovat luusereita,pettäjiä,vaimon hakkaajia, juoppoja

Ilman on parempi,tai etsi ulkomailta sivistynyt mies.

Näissä toistuu se, että pitäisi muka olla jonkun vaimonhakkaajan tai muun alempitasoisen miehen kanssa ja sitten tulee ero. Miksi sellaisen kanssa pitää mennä lisääntymään? Suomi on täynnä kelpo miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Emme elä enää 1950-luvulla, joten isättömyys ei ole mikään big deal. Nykisin on niin monenkirjavia perheitä, että perinteinen isä-äiti-lapsi-malli alkaa olla auttamatta vanhanaikainen ja pian jopa vähemmistössä. 

Niin? En ole kertaakaan  puhunut tässä mistään ydinperheestä. Jopa niillä eroperheen lapsilla on se isä jonka ne tuntee. Valtaosalla lapsista on se isä olemassa, vaikka se ei enää olisikaan yhdessä äidin kanssa. Silti ne tuntee isänsä ja isän suvun. Kyllä se edelleen on aika tavanomatonta, ettei isä ole lainkaan lapsen elämässä läsnä. Yleensä ne on joko kuolleet tai sitten jotain päihdeluuser*ita tai vankilassa, joiden ei voi antaa olla läsnä lapsen elämässä lapsen parhaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Yh-perheen kasvatti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-perheen kasvatti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on surullista? Vapauttavaa ennemminkin luulisi olevan?

Surullista käydä läpi odotus, syntymä, lapsen kasvu, kaikki yksin. Ja lapsi alkaa jossain vaiheessa kysyä isää.

Ei siinä ole mitään surullista. Elämäni onnellisinta aikaa ollut aika jälkeen raskaaksi tulemisen. Ei lapsionneen miestä tarvita. Lapsi ei osaa kysellä isää elleivät aikuiset tyrkytä hänelle yksipuolista mallia, että "kaikilla on oltava isä ja äiti ja ydinperhe". 

Ei varmasti "osaa" kysellä isää, jos pienestä pitäen oppii aistimaan mitkä aiheet ovat epätoivottuja omassa perheessään, se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö isän kaipuuta olisi. Lapsen hankkiminen yksin on ehkä yksi itsekkäimpiä tekoja mitä voi olla, osa lapsista saattaa kyetä elämään suht normaalisti tuon kanssa, mutta ei se optimaali ratkaisu ole kenellekään. Osa taas kipuilee kovastikin isäkysymyksen parissa; kuka olen, keneltä näytän, kuka on minun isäni, muistuttaako hän minua, ajatteleeko kukaan minua joskus, onko minulla sisaruksia, jne. vaikka näitä ei ääneen kykenisi sanomaan. Valitettavasti elämme hyvin minä-keskeisessä yhteiskunnassa, jossa yksilön omat halut päästä toteuttamaan itseään ajavat muiden ihmisten hyvinvoinnin edelle, siksipä kaikki perhemallitkin ovat aivan yhtä hyviä, ja "kyllähän niissä ydinperheissäkin on alkoholismia, vaimonhakkaamista ja kaikkea muuta kamalaa, onko sellaisessa sitten muka hyvä kasvaa!?

Mitäpä jos et tekisi ongelmaa asiasta, josta et tiedä mitään? Kasvoin kahdestaan äitini kanssa. Minusta se oli maailman luonnollisin asia, koska niin oli aina ollut. En osannut kaivat isää, koska minulla ei sellaista koskaan ollut. Vasta kouluiässä tulin ajatelleeksi, että perheessäni on jotain "vikaa", kun opettajat ja muiden lasten vanhemmat taivastelivat isättömyyttäni. Minun oli todella vaikea käsittää, mikä siinä oli ongelma. Mutta kun kaikki asiaa päivittelivät opin lopulta ajatusmallin, että minussa on jotain vikaa, kun minulla ei ole isää. Ilman taivasteluja olisin ollut täysin tyytyväinen perheeseeni enkä olisi osannut isää kaivata. Hieman kun kasvoin, tajusin, miten hölmöjä nuo taivastelut olivat. Minähän oli täysin onnellinen ilman sitä mystistä isääkin. Ei siis mitään ongelmaa. Rajoittuneet aikuiset vain kuvittelivat, että heidän mallinsa on ainut oikea. 

Tiedän asiasta paljonkin, sillä olen itse kasvanut myös kahdestaan äitini kanssa - kylläkin (ymmärrettävän) avioeron seurauksena. Olen myös keskustellut kokemuksistani lukuisien muiden avioeroperheiden kasvattien, sekä sellaisten henkilöiden kanssa joilta isä on lähtökohtaisesti puuttunut. Mainitsinkin kirjoituksessani että osa voi kyetä elämään normaalisti tuon kanssa, mutta kokemus ei valitettavasti päde kaikkiin - tai edes useimpiin. On todella hienoa mikäli oma lapsuutesi on ollut kaikin puolin tasapainoinen etkä ole koskaan kokenut kaipuuta puuttuvaan vanhempaan, ja on ikävää jos olet kokenut tästä taivastelua vieraiden taholta koulussa, mutta yritä ymmärtää ettei sinun kokemuksesi ole monien muiden vastaavassa tilanteessa kasvaneiden jakama. Meidän perimämme väistämättä muodostuu kahden ihmisen geeneistä, ja yhteys tähän puuttuvaan puoleen on paljon syvempi kuin pelkästään sosiaalinen tai rajoittuneen yhteiskunnan keksintö - se on ikuinen, ja tulee sellaisena myös aina pysymään, riippumatta siitä miten ihmiset yrittävät perheensä tiettynä aikakautena järjestää.

Ja silläkin uhalla että tämä kuulostaa hieman vainoharhaiselta, pidän mielenkiintoisena kuinka suunnitelmallista yksinhuoltajuutta puolustavien kirjoituksissa toistuu tietyt avainsanat; rajoittuneet aikuiset, kuvittelevat että heidän mallinsa on ainoa oikea, jne. Aivan kuin kaikki olisi yhden ja saman henkilön näppäimistöltä, rooli vain muuttuu...

Faktoilla on tapana toistua. Ei se sen kummempaa ole. Kyllähän julkisuudessa jatkuvasti toistellaan myös sitä, että käsihygienia vähentää virustartunnan riskiä merkittävästi. Meinaatko, että sitäkin kirjoittelee yksi ja sama ihminen?

Paitsi ettei tuossa ole mitään faktaa, vaan tiettyjen elämänvalintojen tehneiden naisten pyrkimys järjestellä todellisuus heitä miellyttävään muotoon. Koska tietty ratkaisu miellytti heitä, eihän se voi olla mitään muuta kuin hyvä ja kaikki vastapuoliset kokemukset ovat ikävää aivopesua, propagandaa, konservatiivisuutta ja mitäs muuta sitä olikaan. Niin, ja ydinperheissä miehet hakkaavat ja juovat, ajatelkaas!

Ette pysty muuttamaan biologiaa, johon tuo esimerkkisi virustartunnastakin hauskasti liittyy. Käsihygienia vähentää virustartunnan riskiä, ja kasvaminen tasapainoisessa omien biologisten vanhempien muodostamassa perheessä monia muita ongelmia myöhemmin. Tämä ei tarkoita että muunlaiset perhemallit ovat väistämättä huonoja ratkaisuja lapselle, mutta ne ovat väistämättä huonompia kuin paras mahdollinen ratkaisu. On ymmärrettävää, mikäli ydinperhe hajoaa ylitsepääsemättömiin ongelmiin myöhemmin, mutta huomattavasti vaikeammin ymmärrettävää, että lapsia täytyy omista itsekkäistä mielihaluista johtuen tuoda maailmaan tilanteeseen jossa he ovat lähtökohtaisessti isättömiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Niin ja mitähän siinä isänpäiväkortti setissä tapahtuu? Ettei vaan olisi sitä, että lapselle kerrotaan, että häneltä puuttuu isä? Toki fiksut eskariopet eivät asiaa esitä noin, vaan tukevat perheiden monimuotoisuuttaa tarjoamalla mahdollisuuden askarrella kortti muullekin kuin isälle. Ja entäpä sitten jos lapsi isästä kysyykin? Ei se ole ongelma ellei siitä sellaista tee. Lapselle voi ihan hyvin selittää, että perheitä on erilaisia eikä kaikissa perheissä ole isää. Ongelma ratkaistu. 

Ongelma ei todellakaan ole tuolla selityksellä ratkaistu.

Niinkö meinaat? Montako kertaa olet ollut vastaamassa lapsen kysymykseen isästä? Veikkaan, että pyöreät nolla. Nimittäin, jos olisit ollut, tietäisit, että lapset hyväksyvät tosiasiat yllättävänkin helposti. He eivät osaa kyseenalaistaa asioita samalla tavalla kuin aikuiset. Eivätkä myöskään ole yhtä kangistuneita tiettyyn "oikeaan" tapaa olla. 

Olin 35, kun mieheni sanoi, ettei haluakaan lapsia, vaikka olimme niistä yhdessä haaveilleet (tai niin minun annettiin ymmärtää). Ero tuli. Muutaman vuoden harkinnan jälkeen päädyin hedelmöityshoitoihin yksin ja sain lapsen. Mietin tätä isättömyysasiaa kovasti ennen hoitoihin uskaltautumista, koska lähtökohtaisesti en olisi halunnut hankkia lasta yksin. Onneksi kuitenkin uskalsin lähteä tälle tielle! Lapseni on nyt 8-vuotias ja elän ehdottomasti elämäni onnellisinta aikaa. Ystäväperheissämme on samaa ikäluokkaa olevia lapsia, ja kun seuraan näiden ydinperheiden isien toimia ja toimettomuutta, niin hiljaa mielessäni hymyilen. Ovat toki yhteiskunnan silmissä paljon meidän perhettä ”oikeampia” perheitä, mutta siellä ne isät mennä paahtavat työn imussa ja harrastuksissa niin että äidit ovat käytännössä aivan samalla tavoin yksinhuoltajia kuin minäkin. Useammin kuin kerran olen kuullut ystäviltäni lauseen ”ole onnellinen ettei sinulla ole yhtä lisähuollettavaa miehessä”. En väitä, että ”vika” olisi aina miehessä, myös ystäviltäni olisi varmasti peiliin katsomisen paikka monessa mielessä, mutta yhtäkaikki: ydinperhe ei takaa automaattisesti onnea. Ei myöskään itsellinen äidin kanssa kahdestaan kasvaminen; avainsana onneen lienee tasapainoinen lapsuus, turvalliset kotiolot ja rakastava koti - olipa vanhempia sitten kuinka monta hyvänsä.

En jaksanut koko ketjua lukea, sori siitä. Tulin vain sanomaan että tunnen montakin lasta ( itseni mukaanlukien) jotka syntyneet suunniteltuina ja toivottuina, mutta kun sukset menee suhteessa ristiin, nostaa isä kytkintä ja häipyy auringonlaskuun. Eli aivan sama, vaikka alunpitäenkin nainen tekisi kaiken yksin. Samat elarit ym saa ilman dead beat daddyakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Voi sinua, jos kuvittelet, että tuo on vaikea kysymys... Sinulla ei taida olla lapsia. Tuohon kysymykseen on helppo vastata. Mutta yleensähän aihe ei nouse esiin eskarin askarteluissa, vaan lapsi on kyllä perheensä kokoonpanosta selvillä jo varhaislapsuudestaan lähtien.

Voi teitä hassuja, maailmasta, ihmisistä ja vanhemmuudesta tietämättömiä sinkkumiehiä! Olette kyllä hupaisia tuossa naiiviudessanne. (Oletan sut lapsettomaksi sinkkumieheksi, kun sellaiselta kuulostat.)

Mitä sä sössötät? Totta kai se lapsi tietää jo alusta lähtien perheensä kokoonpanon. Tuo eräs vaan väitti, ettei lapsi tajua sitä jos sitä ei sille kerrota. Tähän mä sitten sanoin, että viimestään eskarissa huomaa kavereillaan olevan sellainen itseltään puuttuva asia kuin isä. Jos olisit lukenut tuon kommentin mihin vastasin, niin olisit voinut jättää tuon turhan kommenttisi kirjoittamatta.

Jos naiset odottaisivat sitä reilua ja vastuuntuntoista isä kandidaattia, niin koko maailma olisi jo kuollut ihmisistä sukupuuttoon. Ehkä se onkin näiden postausten idea.

Milloin miehet myöntävät erotilanteiden huoltajuus lakien olevan äitien elämää sortavia? Ehkä jopa lastenkin osalta.

Tämän takia moni nainen varmasti tekee lapsen suunnitellusti yksin. Olisinpa minäkin tajunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Emme elä enää 1950-luvulla, joten isättömyys ei ole mikään big deal. Nykisin on niin monenkirjavia perheitä, että perinteinen isä-äiti-lapsi-malli alkaa olla auttamatta vanhanaikainen ja pian jopa vähemmistössä. 

Niin? En ole kertaakaan  puhunut tässä mistään ydinperheestä. Jopa niillä eroperheen lapsilla on se isä jonka ne tuntee. Valtaosalla lapsista on se isä olemassa, vaikka se ei enää olisikaan yhdessä äidin kanssa. Silti ne tuntee isänsä ja isän suvun. Kyllä se edelleen on aika tavanomatonta, ettei isä ole lainkaan lapsen elämässä läsnä. Yleensä ne on joko kuolleet tai sitten jotain päihdeluuser*ita tai vankilassa, joiden ei voi antaa olla läsnä lapsen elämässä lapsen parhaaksi.

Missä kellarissa sinä elät, kun tuollaista kuvittelet? Läheskään kaikissa eroperheissä isä ei jää osaksi lapsen elämää. Hämmentävää, jos aikuinen ihminen ei tuota tiedä. On myös paljon eroja, joissa yhteys koko isän puolen sukuun katkeaa. Siinä ei ole mitään tavatonta muiden kuin totaalisessa umpiossa eläneiden mielestä. Ihan ns. kunnon miehissäkin on niitä, jotka hylkäävät lapsensa ja katoavat heidän elämästään jälkiä jättämättä. Ei siihen päihteitä ja vankiloita tarvita. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset miehet ovat luusereita,pettäjiä,vaimon hakkaajia, juoppoja

Ilman on parempi,tai etsi ulkomailta sivistynyt mies.

Täysin samaa mieltä. Monellä tutulla on miehenä ulkomailta suomeen muuttanut puoliso ja uskontonsa vuoksi eivät käytä ollenkaan alkoholia. Näistä kulttuureista tulevat miehet ovat paljon perhekeskeisempiä kuin suomalaiset miehet sekä mainioita ruuan laittajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Niin ja mitähän siinä isänpäiväkortti setissä tapahtuu? Ettei vaan olisi sitä, että lapselle kerrotaan, että häneltä puuttuu isä? Toki fiksut eskariopet eivät asiaa esitä noin, vaan tukevat perheiden monimuotoisuuttaa tarjoamalla mahdollisuuden askarrella kortti muullekin kuin isälle. Ja entäpä sitten jos lapsi isästä kysyykin? Ei se ole ongelma ellei siitä sellaista tee. Lapselle voi ihan hyvin selittää, että perheitä on erilaisia eikä kaikissa perheissä ole isää. Ongelma ratkaistu. 

Ongelma ei todellakaan ole tuolla selityksellä ratkaistu.

Niinkö meinaat? Montako kertaa olet ollut vastaamassa lapsen kysymykseen isästä? Veikkaan, että pyöreät nolla. Nimittäin, jos olisit ollut, tietäisit, että lapset hyväksyvät tosiasiat yllättävänkin helposti. He eivät osaa kyseenalaistaa asioita samalla tavalla kuin aikuiset. Eivätkä myöskään ole yhtä kangistuneita tiettyyn "oikeaan" tapaa olla. 

Ongelma eli isättömyys ei poistu millään selityksillä.

Vierailija kirjoitti:

Näissä toistuu se, että pitäisi muka olla jonkun vaimonhakkaajan tai muun alempitasoisen miehen kanssa ja sitten tulee ero. Miksi sellaisen kanssa pitää mennä lisääntymään? Suomi on täynnä kelpo miehiä.

MUTTA KUN LAPSELLA PITÄÄ OLLA ISÄ!!!! HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ!!!!! ISÄTÖN PERHE EI OLE NORMAALI!!!!!

terveisin vauhkoajat tästä ketjusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Niin ja mitähän siinä isänpäiväkortti setissä tapahtuu? Ettei vaan olisi sitä, että lapselle kerrotaan, että häneltä puuttuu isä? Toki fiksut eskariopet eivät asiaa esitä noin, vaan tukevat perheiden monimuotoisuuttaa tarjoamalla mahdollisuuden askarrella kortti muullekin kuin isälle. Ja entäpä sitten jos lapsi isästä kysyykin? Ei se ole ongelma ellei siitä sellaista tee. Lapselle voi ihan hyvin selittää, että perheitä on erilaisia eikä kaikissa perheissä ole isää. Ongelma ratkaistu. 

Ongelma ei todellakaan ole tuolla selityksellä ratkaistu.

Niinkö meinaat? Montako kertaa olet ollut vastaamassa lapsen kysymykseen isästä? Veikkaan, että pyöreät nolla. Nimittäin, jos olisit ollut, tietäisit, että lapset hyväksyvät tosiasiat yllättävänkin helposti. He eivät osaa kyseenalaistaa asioita samalla tavalla kuin aikuiset. Eivätkä myöskään ole yhtä kangistuneita tiettyyn "oikeaan" tapaa olla. 

Ongelma eli isättömyys ei poistu millään selityksillä.

Muuten hyvä, mutta isättömyys ei ole ongelma ellei siitä ehdoin tahdoin sellaista tee. Koeta jo päästä tähän todellisuuteen sieltä kellarikuplastasi. 

Vierailija kirjoitti:

Hirveetä yksinhuoltajien arvostelua! Mun lapsen isä on kuollut, siksi ollaan kahdestaan! Tarpeeksi rankkaa muutenkin kun joka paikassa olet se hylkiö. Bemarilla ajelevien isien räkänokkalapset kyselevät päiväkodin portilla lapseltani missä sun iskä on? Ja oma isä virnuilee vieressä! Olkaapa itse kokoajan lapsen kanssa ihan kaikessa mukana ja joka kerta kun meinaatte lähteä vaikka lenkille yksin niin muista että et voi koska lapsi on otettava mukaan! Joka kerta kun meinaat ottaa torkut työpäivän jälkeen, et voi koska lapsi jää ilman valvontaa. Muistakaa nämä kun suljettu silmät. Ja opettakaa lapsillenne käytöstapoja, kaikki ei ole sitä miltä näyttää!

Itse olen arvostellut vain itsellisiä naisia jotka haluaa hankkia lapsen yksin. Kirjoittamasi juttu on hölynpölyä. Kyllä siellä päiväkodissa tiedetään jos jonkun lapsen vanhempi on kuollut ja jos ei tiedetä niin lapsi kyllä ottaa sen itse puheeksi. 

Mulle olisi lapsena ollut helpompaa, että ei olisi isää koskaan ollutkaan, kun oma isä aiheutti vain jatkuvia pettymyksiä. Eikä ollut mikään juoppo, vaan normaali suomalainen isä 90-luvulla, jonka rooliin ei lapsista kiinnostuminen kuulunut. Totta kai ideaali olisi, jos se isä sattuisi olemaan lottovoitto eli oikeasti hyvä ja kiinnostunut isä, mutta semmoiset on yksisarvisia miesten joukossa. Loput elää omaa elämäänsä lasten synnyttyä ja äidit hoitaa kaiken. Helpompi ilman. Mietin lapsen tekemistä yksin. Haluaisin kyllä sen yksisarvisen, mutta en ole löytänyt. 

Miehen löytäminenhän ei todellakaan tarkoita, että mies pysyisi ja olisi mukana jatkossakin. Tämä ajatus ja sen ymmärtäminen on vienyt itseltäni kaiken surun pois. Olen todella onnellinen lasten kanssa, jotka olen saanut yksin. Ei tarvi pelätä perheen hajoamista eikä säätää uusperhekuvioita. Taloudellinen tilanteeni on ok ja vakaa. Oloninon siis kaikin puolin turvallisempi kuin koskaan parisuhteessa.

Mitä tulee raskauteen, synnytykseen ja sittemmin lasten muihin

Virsanpylväisiin ja arkielämään niin onnen ja isojen hetkien jakamiseen Löytyy muita läheisiä, ei siihen välttämättä miestä tarvita. Näin ainakin minulla.

Isiä sapettaa se, että heitä ei oikeastaan tarvita enää siittämisen jälkeen. Siitä kiukuttelu. No voisi tarvita, jos osaisi käyttäytyä ja olla yhteistyökykyinen. Ja tehdä oman osuutensa vanhempana. Neuvoloissa pitäisi ehdottomasti olla oma juttelu tuokia iseille ja mieluusti kerran vuodessa. Miehet ei tunnetusti googlaile vauvan hoitoon tms liittyviä asioita. Mitä nyt täällä vauvalla trollailee.

Vierailija kirjoitti:

Hirveetä yksinhuoltajien arvostelua! Mun lapsen isä on kuollut, siksi ollaan kahdestaan! Tarpeeksi rankkaa muutenkin kun joka paikassa olet se hylkiö. Bemarilla ajelevien isien räkänokkalapset kyselevät päiväkodin portilla lapseltani missä sun iskä on? Ja oma isä virnuilee vieressä! Olkaapa itse kokoajan lapsen kanssa ihan kaikessa mukana ja joka kerta kun meinaatte lähteä vaikka lenkille yksin niin muista että et voi koska lapsi on otettava mukaan! Joka kerta kun meinaat ottaa torkut työpäivän jälkeen, et voi koska lapsi jää ilman valvontaa. Muistakaa nämä kun suljettu silmät. Ja opettakaa lapsillenne käytöstapoja, kaikki ei ole sitä miltä näyttää!

Itse opetan lapselleni, että itsellisten naisten lapsia saa ja pitää kiusata.

Vierailija kirjoitti:

Isiä sapettaa se, että heitä ei oikeastaan tarvita enää siittämisen jälkeen. Siitä kiukuttelu. No voisi tarvita, jos osaisi käyttäytyä ja olla yhteistyökykyinen. Ja tehdä oman osuutensa vanhempana. Neuvoloissa pitäisi ehdottomasti olla oma juttelu tuokia iseille ja mieluusti kerran vuodessa. Miehet ei tunnetusti googlaile vauvan hoitoon tms liittyviä asioita. Mitä nyt täällä vauvalla trollailee.

Juu ei tarvita, mutta rahat kelpaa.

Tehkää naiset lapset yksinänne, sehän olisi parasta kaikille.

Onneksi miehet alkavat hiljalleen ymmärtää etteivät he tarvitse naista mihinkään. Lapsia ei saa vaikka haluaisikin, vain elarit pääsee maksamaan ja kuuntelemaan selityksiä ettei lapsia halua tavata. Lapselle sitten kerrotaan samat sadut, mahdollisesti odotellaan väärään aikaan ja mennään itkien nukkumaan.

Siittiöiden luovutus pitäisi tehdä laittomaksi, aivan kuten kohdun vuokrauskin.