Naiset, jotka hankkivat lapsen ilman miestä. Miltä heistä tuntuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Emme elä enää 1950-luvulla, joten isättömyys ei ole mikään big deal. Nykisin on niin monenkirjavia perheitä, että perinteinen isä-äiti-lapsi-malli alkaa olla auttamatta vanhanaikainen ja pian jopa vähemmistössä. 

Niin? En ole kertaakaan  puhunut tässä mistään ydinperheestä. Jopa niillä eroperheen lapsilla on se isä jonka ne tuntee. Valtaosalla lapsista on se isä olemassa, vaikka se ei enää olisikaan yhdessä äidin kanssa. Silti ne tuntee isänsä ja isän suvun. Kyllä se edelleen on aika tavanomatonta, ettei isä ole lainkaan lapsen elämässä läsnä. Yleensä ne on joko kuolleet tai sitten jotain päihdeluuser*ita tai vankilassa, joiden ei voi antaa olla läsnä lapsen elämässä lapsen parhaaksi.

Missä kellarissa sinä elät, kun tuollaista kuvittelet? Läheskään kaikissa eroperheissä isä ei jää osaksi lapsen elämää. Hämmentävää, jos aikuinen ihminen ei tuota tiedä. On myös paljon eroja, joissa yhteys koko isän puolen sukuun katkeaa. Siinä ei ole mitään tavatonta muiden kuin totaalisessa umpiossa eläneiden mielestä. Ihan ns. kunnon miehissäkin on niitä, jotka hylkäävät lapsensa ja katoavat heidän elämästään jälkiä jättämättä. Ei siihen päihteitä ja vankiloita tarvita. 

Juu on kyllä selityksen makua tuossa viestissä. Elän tällaisessa suomalaisessa suurehkossa yliopistokaupungissa. Täällä kyllä isät pysyy lastensa elämässä läsnä, vaikka ero tulisikin. Lapset on myös valkoisia. Voihan se olla toista jossain helsingissä, missä on joka toinen lapsi on nykyään kakanvärinen ja isä häipynyt. 

Sellainen iltasatu tähän erään. Harmi, että oikeassa elämässä asiat eivät mene kuin satukirjoissa ja myös ne valkoiset isät hylkäävät lapsiaan siinä missä muunkin väriset. Jopa yliopistokaupungeissa ja akateemisissa perheissä. Pahoittelut, jos murskasin vaaleanpunaisen satukuplasi liian rajusti. 

Liikuttavaa, miten huolestuneita täällä ollaan itsellisten äitien lasten isättömyydestä. Eipä samalla lailla huolehdita niistä lapsista, joiden isi ei eron jälkeen pidä yhteyttä tai pitää joskus ja jouluna. Isättömyys on varmasti aina jonkinasteinen surun paikka, mutta pahinta lienee se että isä hylkää. Näitä isejä on julkisuudessakin paljon eikä heitä haukuta. YH-äitejä haukkuvat lienevät niitä, jotka väkisin yrittävät pitää kulisseja pystyssä ja

odottavat siitä palkintoa ja sitten turhautuvat, kun sitä ei tulekaan.

Täällä on taas muutamia ajatuksia jotka eivät aivan pidä paikkaaansa.

Hedelmöityshoitoja on erilaisia eivätkä kaikki niistä ole kalliita. Minulla onnistui edullisin vaihtoehto ensiyrittämällä.

Psykologin kanssa keskustelin niitä näitä puolisen tuntia, ei se mikään testi ollut. Itsellisen äidin ei tarvitse olla suurituloinen eikä mikään superihminen.

Itselliset äidit eivät myöskään ole mies-vihaajia vaan aivan tavallisia naisia, jotka ovat päätyneet hankkimaan lapset yksin kun ei ole sattunut löytymään puolisoa.

Itselliset äidit eivät mitenkään liputa isättömyyden puolesta ja monet huolehtivat jo vauvan syntymästä lähtien siitä miten heidän lapsensa kasvaa turvallisesti ymmärtämään, että maailmassa on paljon erilaisia perhemuotoja. Lapselle puhutaan syntymästä lähtien omasta perhrmuodosta, on esimerkiksi paljon kirjallisuutta lapsille joissa aiheesta puhutaan. Lapsi kasvaa siihen, että joissain perheissä on isä ja äiti, joissain äiti, joissain isä, joissain kaksi isää jne. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Itse tunnen myös suurta empatiaa miehiä kohtaan, jotka eivät löydä puolisoa ja näin ovat suuressa riskissä jäädä ilman perhettä. Mutta ei se, että naisilta koitetaan evätä mahdollisuus saada lapsi yksin auta miehiä tässä asiassa. Olisi parempi käyttää energia itsellisten miesten asian edistämiseen.

Tiesin aina haluavani äidiksi. Olisin mielelläni halunnut vähän feminiinisen huolehtivan miehen rinnalleni mutta ei löytynyt. Tarjolla oli lähinnä keskenkasvuisia ja itsekeskeisiä urpoja. Yksi vaikutti hyvältä tulevalta isältä ja paljastui joksikin ihan muuksi. Yh:na olen parempi äiti kuin kärsivänä ja päivittäin lytättynä vaimona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Niin ja mitähän siinä isänpäiväkortti setissä tapahtuu? Ettei vaan olisi sitä, että lapselle kerrotaan, että häneltä puuttuu isä? Toki fiksut eskariopet eivät asiaa esitä noin, vaan tukevat perheiden monimuotoisuuttaa tarjoamalla mahdollisuuden askarrella kortti muullekin kuin isälle. Ja entäpä sitten jos lapsi isästä kysyykin? Ei se ole ongelma ellei siitä sellaista tee. Lapselle voi ihan hyvin selittää, että perheitä on erilaisia eikä kaikissa perheissä ole isää. Ongelma ratkaistu. 

Pidätkö lapsia idioottina? Kyllä se lapsi ihan itse vertaa itseään muihin. Lapset myös puhuu mitä ne tekee kotona äidin ja isän kanssa. Viikonlopun jälkeen voi kaveri kertoa kuinka kävi iskän ja äidin kanssa moikkaamassa mummoa. Ai niin minulla on muuten kaksi mummoa ja kaksi pappaa, miksi sinulla on vain yhdet?

Sinä pidät lapsia idiootteina, jos arvelet tuollaisten asioiden olevan ongelma. Lapset eivät ole luonnostaan ennakkoluuloisia tai kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii). Heille on täysin luonnollista, että joillain kaksi mummoa ja pappaa, toisilla yksi, toisilla ei ollenkaan. Ei niillä kahden vanhemman lapsillakaan välttämättä ole neljää isovanhempaa. Lapsi ei kyseenalaista toisten perhemalleja ellei hänelle ole syötetty ajatusta, että vain tietty malli on oikein. Kysymykseen miksi sinulla on vain yksi mummo, normaali lapsi vastaa tyyliin "koska mulla on vain yksi mummo" ja keskustelu päättyy siihen. Tämä havaintona kymmeniä lapsia hoitaneena. 

Tietysti lapsi tiedostaa realiteetit missä elää, mutta tämä ei tarkoita etteikö hänelle jossain vaiheessa voisi muodostua kaipausta sitä kohtaan, mikä häneltä puuttuu. Ja kyllä; isättömältä lapselta puuttuu isä, vaikka sitä kuinka yritätte kaunistella, mikä on valtavan merkittävä tekijä ihmisen elämässä. On kohtalaisen sairasta vihjata että lapsella on kehittymättömiä, negatiivisia tunteita ("...kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii)") mikäli he kaipaavat jotain niin luonnollista asiaa elämäänsä kuin oma isä. Hyvin pienet lapset eivät välttämättä kyseenalaista ympäristöään vaan pitävät sitä yleensä normina - täysin riippumatta siitä kuinka terve se on, lapsilta myös monesti puuttuu kyky sanoittaa tunteitaan riittävästi, mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän kysymys isästä väistämättä nousee mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälittäviä reppanoita nuo naiset.

Hoitaisivat sen myös ilman miehen sukusoluja

Kyllä nämä naiset ovat henkisesti vahvoja sankareita. Lapsettomuushoidot eivät ole mitään helppoja, mutta he ovat selviytyneet niistä voittajina. He ovat käyneet läpi melkoisen prosessin psykologisine testeineen. Näillä naisilla on myös talous kunnossa, koska hoidot ovat kalliita. Kaikki kunnioitus näille naisille, jotka haluavat lasta niin paljon, että pistävät koko elämänsä peliin. Heidän lapsensa säästyvät myös huoltajuuskiistoilta ja perheriidoilta.

Silti tarvitsevat miehen eritettä. Hoitakaa homma ilman miehiä kun kerran vihaatte niitä.

Miehiä yleensä tuntuu pelottavan omasta lapsesta tuleva elatusvastuu parisuhteen aikana ja varsinkin sen jälkeen. Saisitte olla iloisia, kun kun nainen hankkii lapsen klinikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Emme elä enää 1950-luvulla, joten isättömyys ei ole mikään big deal. Nykisin on niin monenkirjavia perheitä, että perinteinen isä-äiti-lapsi-malli alkaa olla auttamatta vanhanaikainen ja pian jopa vähemmistössä. 

Niin? En ole kertaakaan  puhunut tässä mistään ydinperheestä. Jopa niillä eroperheen lapsilla on se isä jonka ne tuntee. Valtaosalla lapsista on se isä olemassa, vaikka se ei enää olisikaan yhdessä äidin kanssa. Silti ne tuntee isänsä ja isän suvun. Kyllä se edelleen on aika tavanomatonta, ettei isä ole lainkaan lapsen elämässä läsnä. Yleensä ne on joko kuolleet tai sitten jotain päihdeluuser*ita tai vankilassa, joiden ei voi antaa olla läsnä lapsen elämässä lapsen parhaaksi.

Missä kellarissa sinä elät, kun tuollaista kuvittelet? Läheskään kaikissa eroperheissä isä ei jää osaksi lapsen elämää. Hämmentävää, jos aikuinen ihminen ei tuota tiedä. On myös paljon eroja, joissa yhteys koko isän puolen sukuun katkeaa. Siinä ei ole mitään tavatonta muiden kuin totaalisessa umpiossa eläneiden mielestä. Ihan ns. kunnon miehissäkin on niitä, jotka hylkäävät lapsensa ja katoavat heidän elämästään jälkiä jättämättä. Ei siihen päihteitä ja vankiloita tarvita. 

Juu on kyllä selityksen makua tuossa viestissä. Elän tällaisessa suomalaisessa suurehkossa yliopistokaupungissa. Täällä kyllä isät pysyy lastensa elämässä läsnä, vaikka ero tulisikin. Lapset on myös valkoisia. Voihan se olla toista jossain helsingissä, missä on joka toinen lapsi on nykyään kakanvärinen ja isä häipynyt. 

Terveisin nimimerkki Ano52

Vierailija kirjoitti:

Itsellinen äiti ei välttämättä suunnittele olevansa loppuelämäänsä totaaliyh. Jos kuvitellaan, että nainen tapaa parisuhteeseen soveltuvan miehen lapsen ollessa vaikka 1v, ja tämä mies ottaa isän roolin, lapsi saa kokemuksen isästäkin. Tähän sanot, että "ei ole oikea isä" - no, ok, mites nuo adoptioperheet?

Onnea vaan tuollaisen miehen löytämiseen. Ei kukaan järkevä ja kunnollinen mies ala "isäksi" naisen lapselle. Yh:t on monelle miehelle turn off. Jonkun reppanan alemman tason miehen voisi löytää, mutta tällasella itsellisellä naisella on kriteerit korkealla (eihän se muutoin olisi joutunut lasta yksin hankkimaan) miesten suhteen niin ei se kelpuuta sellaista miestä joka kelpuuttaisi yh:n. 

Aina on ollut yksnihuoltajia. Ennen he olivat leskiä lapsineen. Vaikka minä elän ydinperheessä haluan että kaikkia yksin lapsia huoltavia autetaan kaikin tavoin. Tiedän läheisistäni että hyvää aviomiestä tai isää lapsille on todella Suomessa vaikea löytää. Aika moni vain jättää vaimon ja kolme lastaan. Ei siitä tule meillä mitään rangaistusta edes. Miksi siitä   ei     tule mitään sanktioita koskaan.    Jos tulisi  JÄTTÄMISESTÄ SAKKOA. Vaimo jatkaa yksin   24 / 7. Lopun ikäänsä. Syy on muka aina ahne ja laiska vaimo.

Yh-perheen kasvatti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Niin ja mitähän siinä isänpäiväkortti setissä tapahtuu? Ettei vaan olisi sitä, että lapselle kerrotaan, että häneltä puuttuu isä? Toki fiksut eskariopet eivät asiaa esitä noin, vaan tukevat perheiden monimuotoisuuttaa tarjoamalla mahdollisuuden askarrella kortti muullekin kuin isälle. Ja entäpä sitten jos lapsi isästä kysyykin? Ei se ole ongelma ellei siitä sellaista tee. Lapselle voi ihan hyvin selittää, että perheitä on erilaisia eikä kaikissa perheissä ole isää. Ongelma ratkaistu. 

Pidätkö lapsia idioottina? Kyllä se lapsi ihan itse vertaa itseään muihin. Lapset myös puhuu mitä ne tekee kotona äidin ja isän kanssa. Viikonlopun jälkeen voi kaveri kertoa kuinka kävi iskän ja äidin kanssa moikkaamassa mummoa. Ai niin minulla on muuten kaksi mummoa ja kaksi pappaa, miksi sinulla on vain yhdet?

Sinä pidät lapsia idiootteina, jos arvelet tuollaisten asioiden olevan ongelma. Lapset eivät ole luonnostaan ennakkoluuloisia tai kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii). Heille on täysin luonnollista, että joillain kaksi mummoa ja pappaa, toisilla yksi, toisilla ei ollenkaan. Ei niillä kahden vanhemman lapsillakaan välttämättä ole neljää isovanhempaa. Lapsi ei kyseenalaista toisten perhemalleja ellei hänelle ole syötetty ajatusta, että vain tietty malli on oikein. Kysymykseen miksi sinulla on vain yksi mummo, normaali lapsi vastaa tyyliin "koska mulla on vain yksi mummo" ja keskustelu päättyy siihen. Tämä havaintona kymmeniä lapsia hoitaneena. 

Tietysti lapsi tiedostaa realiteetit missä elää, mutta tämä ei tarkoita etteikö hänelle jossain vaiheessa voisi muodostua kaipausta sitä kohtaan, mikä häneltä puuttuu. Ja kyllä; isättömältä lapselta puuttuu isä, vaikka sitä kuinka yritätte kaunistella, mikä on valtavan merkittävä tekijä ihmisen elämässä. On kohtalaisen sairasta vihjata että lapsella on kehittymättömiä, negatiivisia tunteita ("...kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii)") mikäli he kaipaavat jotain niin luonnollista asiaa elämäänsä kuin oma isä. Hyvin pienet lapset eivät välttämättä kyseenalaista ympäristöään vaan pitävät sitä yleensä normina - täysin riippumatta siitä kuinka terve se on, lapsilta myös monesti puuttuu kyky sanoittaa tunteitaan riittävästi, mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän kysymys isästä väistämättä nousee mieleen.

Entäpä sitten vaikka nouseekin? Ei siinä silti ole mitään ongelmaa. Lapset kyselevät mitä erilaisimpia asioita ja normaalit vanhemmat osaavat vastata niihin luontevasti olipa isää mukana tai ei. Miksi yrität nähdä ongelmia siellä missä niitä ei ole? Jos lapsi kysyy isästä, hänelle selitetään, että perheet ovat erilaisia ja meidän perheemme on tällainen kahdenhengen perhe, jossa on äiti ja sinä. Kun lapsi kysyy, mikä on homo, kerrotaan, että se on mies, joka tykkää miehistä. Kun lapsi kysyy, miksi äidillä on pimppi, muuta vaarilla pippeli, vastataan, että miehet ja naiset ovat erilaisia tässä suhteessa. Täysin luonnollisia kysymyksiä ja asioita eikä yhdessäkään noista mitään ongelmaa. 

Yh-perheen kasvatti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Niin ja mitähän siinä isänpäiväkortti setissä tapahtuu? Ettei vaan olisi sitä, että lapselle kerrotaan, että häneltä puuttuu isä? Toki fiksut eskariopet eivät asiaa esitä noin, vaan tukevat perheiden monimuotoisuuttaa tarjoamalla mahdollisuuden askarrella kortti muullekin kuin isälle. Ja entäpä sitten jos lapsi isästä kysyykin? Ei se ole ongelma ellei siitä sellaista tee. Lapselle voi ihan hyvin selittää, että perheitä on erilaisia eikä kaikissa perheissä ole isää. Ongelma ratkaistu. 

Pidätkö lapsia idioottina? Kyllä se lapsi ihan itse vertaa itseään muihin. Lapset myös puhuu mitä ne tekee kotona äidin ja isän kanssa. Viikonlopun jälkeen voi kaveri kertoa kuinka kävi iskän ja äidin kanssa moikkaamassa mummoa. Ai niin minulla on muuten kaksi mummoa ja kaksi pappaa, miksi sinulla on vain yhdet?

Sinä pidät lapsia idiootteina, jos arvelet tuollaisten asioiden olevan ongelma. Lapset eivät ole luonnostaan ennakkoluuloisia tai kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii). Heille on täysin luonnollista, että joillain kaksi mummoa ja pappaa, toisilla yksi, toisilla ei ollenkaan. Ei niillä kahden vanhemman lapsillakaan välttämättä ole neljää isovanhempaa. Lapsi ei kyseenalaista toisten perhemalleja ellei hänelle ole syötetty ajatusta, että vain tietty malli on oikein. Kysymykseen miksi sinulla on vain yksi mummo, normaali lapsi vastaa tyyliin "koska mulla on vain yksi mummo" ja keskustelu päättyy siihen. Tämä havaintona kymmeniä lapsia hoitaneena. 

Tietysti lapsi tiedostaa realiteetit missä elää, mutta tämä ei tarkoita etteikö hänelle jossain vaiheessa voisi muodostua kaipausta sitä kohtaan, mikä häneltä puuttuu. Ja kyllä; isättömältä lapselta puuttuu isä, vaikka sitä kuinka yritätte kaunistella, mikä on valtavan merkittävä tekijä ihmisen elämässä. On kohtalaisen sairasta vihjata että lapsella on kehittymättömiä, negatiivisia tunteita ("...kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii)") mikäli he kaipaavat jotain niin luonnollista asiaa elämäänsä kuin oma isä. Hyvin pienet lapset eivät välttämättä kyseenalaista ympäristöään vaan pitävät sitä yleensä normina - täysin riippumatta siitä kuinka terve se on, lapsilta myös monesti puuttuu kyky sanoittaa tunteitaan riittävästi, mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän kysymys isästä väistämättä nousee mieleen.

Kerron sinulle salaisuuden: Meille isättöminä kasvaneille se isä ei ole mikään "maailman luonnollisin asia". Se on meille täysin vieras asia, jota on joissain perheissä, mutta ei meillä. Meille on maailman luonnollisin asia kasvaa vain äidin kanssa. Tuolla kateus kommentilla viitataan luultavimmin tähän asiaan. Normaali lapsi ei kadehdi toisten isää, koska hän ei yksinkertaisesti osaa sellaista tehdä. Hän ei tiedä, millaista on elää isän kanssa, joten hän ei osaa sellaista kaivatakaan. Ethän sinäkään kaipaa itsellesi kahta äitiä vain siksi, että sinulla ei niitä ole, mutta joillain lapsilla on.  

Vierailija kirjoitti:

Liikuttavaa, miten huolestuneita täällä ollaan itsellisten äitien lasten isättömyydestä. Eipä samalla lailla huolehdita niistä lapsista, joiden isi ei eron jälkeen pidä yhteyttä tai pitää joskus ja jouluna. Isättömyys on varmasti aina jonkinasteinen surun paikka, mutta pahinta lienee se että isä hylkää. Näitä isejä on julkisuudessakin paljon eikä heitä haukuta. YH-äitejä haukkuvat lienevät niitä, jotka väkisin yrittävät pitää kulisseja pystyssä ja

odottavat siitä palkintoa ja sitten turhautuvat, kun sitä ei tulekaan.

Ketjussa käsitellään itsellisten äitien lasten isättömyyttä, sillä keskustelun otsikkona on "Naiset, jotka hankkivat lapsen ilman miestä. Miltä heistä tuntuu?", eikä esimerkiksi "isien hylkäämäksi joutuneet lapset, miltä heistä tuntuu?". Jos haluat keskustella jälkimmäisestä, tämä onnistunee helpoiten kun teet aiheelle sopivan oman aloituksen. Tässä keskustelussa useat keskustelijat ovat pyrkineet tuomaan kaiken itsellisten naisten hehkutuksen ohelle näkökulmaa, miltä tilanne tuntuu lapsesta, joka on lähtökohtaisesti tuomittu elämään isättömänä (eikä esim. vaikeista olosuhteista johtuneesta avioerosta). Vastineeksi tämän vähemmän positiivisen näkemyksen esittämisestä, olemme saaneet loputtoman määrän fanaattista riehumista, olkiukkoilua, henkilöön kohdistuvaa vihjailua ja käytännössä kaikkea muuta kuin neutraalia keskustelua. Aihepiiri selvästikin herättää tunteita, ja erityisesti tällä palstalla on vain yksi sallittu mielipide aiheesta.

Huvittavaa sinänsä, että kirjoituksesi kerää positiivisia yläpeukkuja, sillä mainitsethan siinä kielletyn näkemyksen; "Isättömyys on varmasti aina jonkinasteinen surun paikka". Täällä on yritetty pitkään takoa tuota samaa asiaa vastapuolen kalloon (pohjautuen omiin kokemuksiin ainakin allekirjoittaneen tapauksessa), mutta ainoa virallisesti hyväksyttävä näkemys on suunnilleen se, etteivät "lapset käsitä ettei heillä ole isää, tai jos käsittävätkin niin eivät ainakaan missään nimessä kaipaa, ja jos ilmoittavatkin kaipaavansa on tämä vain ilkeän propagandan ja aivopesun tuotosta, sillä lapset luonnostaan hyväksyvät kaikki perhemallit yhtä monimuotoisen ihanina!!! Paitsi ydinperheet, joissa esiintyy sitä hirvittävää väkivaltaa ja alkoholismia, toisin kuin kaikissa muissa perhemuodoissa! Todella rrrohkea valinta tehdä lapset yksin!"

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa käsitellään itsellisten äitien lasten isättömyyttä, sillä keskustelun otsikkona on "Naiset, jotka hankkivat lapsen ilman miestä. Miltä heistä tuntuu?", eikä esimerkiksi "isien hylkäämäksi joutuneet lapset, miltä heistä tuntuu?". Jos haluat keskustella jälkimmäisestä, tämä onnistunee helpoiten kun teet aiheelle sopivan oman aloituksen. Tässä keskustelussa...

Tämä viesti siis oli minulta, unohdin liittää oman nimimerkin tähän.

Miehet on innokkaita siemenlinkoja, nainen kantaa yksin vastuun siitä "ilosta".

No niin, nyt on 6 sivua puhuttu siitä, miltä lapsista tuntuu tai miltä kuvitellaan, että heistä tuntuu. Mutta mitenkäs tuo otsikon aihe: Miltä niistä yksin lapsen hankkivista naisista tuntuu? Ehkä kaksi osannut vastata tähän. 

Olen saanut lapsen yksin. Isä oli hyvännäköinen idiootti jonka kanssa ( kännissä) päädyin paneskelemaan muutaman kerran. Ei käynyt edes mielessä kertoa raskaudesta hänelle, koska tiesin että pelkkää riesaa ja harmia hänen mukanaan roikottaminen olisi tiennyt. Hyvin meni ilman häntäkin, lapsi jo aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Yh-perheen kasvatti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Niin ja mitähän siinä isänpäiväkortti setissä tapahtuu? Ettei vaan olisi sitä, että lapselle kerrotaan, että häneltä puuttuu isä? Toki fiksut eskariopet eivät asiaa esitä noin, vaan tukevat perheiden monimuotoisuuttaa tarjoamalla mahdollisuuden askarrella kortti muullekin kuin isälle. Ja entäpä sitten jos lapsi isästä kysyykin? Ei se ole ongelma ellei siitä sellaista tee. Lapselle voi ihan hyvin selittää, että perheitä on erilaisia eikä kaikissa perheissä ole isää. Ongelma ratkaistu. 

Pidätkö lapsia idioottina? Kyllä se lapsi ihan itse vertaa itseään muihin. Lapset myös puhuu mitä ne tekee kotona äidin ja isän kanssa. Viikonlopun jälkeen voi kaveri kertoa kuinka kävi iskän ja äidin kanssa moikkaamassa mummoa. Ai niin minulla on muuten kaksi mummoa ja kaksi pappaa, miksi sinulla on vain yhdet?

Sinä pidät lapsia idiootteina, jos arvelet tuollaisten asioiden olevan ongelma. Lapset eivät ole luonnostaan ennakkoluuloisia tai kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii). Heille on täysin luonnollista, että joillain kaksi mummoa ja pappaa, toisilla yksi, toisilla ei ollenkaan. Ei niillä kahden vanhemman lapsillakaan välttämättä ole neljää isovanhempaa. Lapsi ei kyseenalaista toisten perhemalleja ellei hänelle ole syötetty ajatusta, että vain tietty malli on oikein. Kysymykseen miksi sinulla on vain yksi mummo, normaali lapsi vastaa tyyliin "koska mulla on vain yksi mummo" ja keskustelu päättyy siihen. Tämä havaintona kymmeniä lapsia hoitaneena. 

Tietysti lapsi tiedostaa realiteetit missä elää, mutta tämä ei tarkoita etteikö hänelle jossain vaiheessa voisi muodostua kaipausta sitä kohtaan, mikä häneltä puuttuu. Ja kyllä; isättömältä lapselta puuttuu isä, vaikka sitä kuinka yritätte kaunistella, mikä on valtavan merkittävä tekijä ihmisen elämässä. On kohtalaisen sairasta vihjata että lapsella on kehittymättömiä, negatiivisia tunteita ("...kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii)") mikäli he kaipaavat jotain niin luonnollista asiaa elämäänsä kuin oma isä. Hyvin pienet lapset eivät välttämättä kyseenalaista ympäristöään vaan pitävät sitä yleensä normina - täysin riippumatta siitä kuinka terve se on, lapsilta myös monesti puuttuu kyky sanoittaa tunteitaan riittävästi, mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän kysymys isästä väistämättä nousee mieleen.

Entäpä sitten vaikka nouseekin? Ei siinä silti ole mitään ongelmaa. Lapset kyselevät mitä erilaisimpia asioita ja normaalit vanhemmat osaavat vastata niihin luontevasti olipa isää mukana tai ei. Miksi yrität nähdä ongelmia siellä missä niitä ei ole? Jos lapsi kysyy isästä, hänelle selitetään, että perheet ovat erilaisia ja meidän perheemme on tällainen kahdenhengen perhe, jossa on äiti ja sinä. Kun lapsi kysyy, mikä on homo, kerrotaan, että se on mies, joka tykkää miehistä. Kun lapsi kysyy, miksi äidillä on pimppi, muuta vaarilla pippeli, vastataan, että miehet ja naiset ovat erilaisia tässä suhteessa. Täysin luonnollisia kysymyksiä ja asioita eikä yhdessäkään noista mitään ongelmaa. 

Et selvästikään vaikuta käsittävän mitä tarkoitan kysymysten nousemisella, en puhu mistään pikkulapsen ensimmäisestä pyrkimyksestä hahmottaa mailmaa kyselemällä mitä mikäkin on, vaan lapselle yleensä muodostuvasta tarpeesta tietää kuka hän on ja hänen paikkansa maailmassa syvemmällä tasolla. On äärimmäisen naiivia esittää, että sanakirjamainen kuvailu ("ho-mo on ih-mi-nen jo-ka ra-kas-taa...") isyydestä vastaisi hyvin syviin ja kipeisiin, omaan olemassaoloon liittyviin kysymyksiin. Lapsi ei ole puhdas tabula rasa johon vanhempi kirjoittaisi päälle jonkin sortin persoonaa, vaan oma ihmeellinen persoona osittain jo syntyessään, jossa tietyt ominaisuudet, taipumukset, jne. ovat geenien määräämät. Hän liittyy ikiaikaiseen ketjuun esivanhempia, perien heiltä tiettyjä taipumuksia, lahjoja, persoonaan vaikuttavia piirteitä ja mahdollisesti myös geneettisiä taakkoja jotka kaikki vaikuttavat radikaalisti hänen elämäänsä, ja useimmilla ihmisillä on paitsi tarve tiedostaa omaan minuuteensa vaikuttavien tekijöiden alkuperä, myös tarve kokea yhteyttä tähän ketjuun joka on johtanut häneen. Monet ihmiset jotka ovat löytäneet biologisen vanhempansa tai sisarpuolensa vasta aikuisiällä ovat musertuneet tapaamisessa, ja kokeneet löytäneet elämäänsä merkittävän muuttuvan palasen, vaikka heidän elämänsä ennen tätä olisi ollut suhteellisen onnellista ja normaalia. Ellei lapsesi ole klooni sinusta, et pysty koskaan vastaamaan niihin tarpeisiin jotka kumpuavat siitä toisesta puolikkaasta josta hänen perimänsä muodostuu, tämä on biologinen realiteetti jota ideologianne ei kestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälittäviä reppanoita nuo naiset.

Hoitaisivat sen myös ilman miehen sukusoluja

Kyllä nämä naiset ovat henkisesti vahvoja sankareita. Lapsettomuushoidot eivät ole mitään helppoja, mutta he ovat selviytyneet niistä voittajina. He ovat käyneet läpi melkoisen prosessin psykologisine testeineen. Näillä naisilla on myös talous kunnossa, koska hoidot ovat kalliita. Kaikki kunnioitus näille naisille, jotka haluavat lasta niin paljon, että pistävät koko elämänsä peliin. Heidän lapsensa säästyvät myös huoltajuuskiistoilta ja perheriidoilta.

Silti tarvitsevat miehen eritettä. Hoitakaa homma ilman miehiä kun kerran vihaatte niitä.

Miehiä yleensä tuntuu pelottavan omasta lapsesta tuleva elatusvastuu parisuhteen aikana ja varsinkin sen jälkeen. Saisitte olla iloisia, kun kun nainen hankkii lapsen klinikalla.

Tehkää se nyt kuitenkin ilman miesten sukusoluja. 

Miehet eivät voi vuokrata kohtua (laitonta) joten miksi tuo on sallittua?

Lapsetkin jo tietää ettei kaikilla ole samanlaista kotona kuin toisilla. Osalla on kaksi äitiä, toisilla äiti tai isä on erivärinen kuin se lapsen toinen vanhempi, toisilla on vain äiti, toisilla vain isä, joku asuu mummon luona. Lapsikin nämä ymmärtää, miten joku aikuinen ei voi ymmärtää. Tärkeämpää on onnellinen perhe, jossa lapsi saa kasvaa turvallisessa ympäristössä. Kuin vaihtoehtona se "oikea" perhemuoto, missä yleensä äiti on kuin orja ja se mieskin on yksi lapsista, eikä isä oikein sellainen lämpivä isähahmo ole. Vastahan tässä eräs toimittaja haukuttiin alimpaan maanrakoon, koska kehtasi sanoa kuinka ihanaa on että hänen (ja muillakin lapsilla) on nykyään isä joka uskaltaa itkeä, halii ja on tasavertainen vanhempi.

Ei siis näitä nönnöttelijöiden kaltaisia miehiä tarvi enää tehdä isiksi, jotka jaottelevat ihmisiä lokeroihin ja haukkuvat kaikkia muita perhemalleja.

Yh-perheen kasvatti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-perheen kasvatti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä se perhemalli sitä lasta tuhoa, vaan kaavoihin pinttynyt yhteiskunta.
Lapsi ei tiedä, että siltä mitään puutuu, ennenkö se sanotaan sille.

Kyllä se viimeistään eskarissa huomaa, kun muut lapset askartelee isänpäivänä omille isilleen isänpäivä kortteja. Siinä se huomaa, että jotain puuttuu. Alkaa kysellä äidiltään missä mun isä on? 

Niin ja mitähän siinä isänpäiväkortti setissä tapahtuu? Ettei vaan olisi sitä, että lapselle kerrotaan, että häneltä puuttuu isä? Toki fiksut eskariopet eivät asiaa esitä noin, vaan tukevat perheiden monimuotoisuuttaa tarjoamalla mahdollisuuden askarrella kortti muullekin kuin isälle. Ja entäpä sitten jos lapsi isästä kysyykin? Ei se ole ongelma ellei siitä sellaista tee. Lapselle voi ihan hyvin selittää, että perheitä on erilaisia eikä kaikissa perheissä ole isää. Ongelma ratkaistu. 

Pidätkö lapsia idioottina? Kyllä se lapsi ihan itse vertaa itseään muihin. Lapset myös puhuu mitä ne tekee kotona äidin ja isän kanssa. Viikonlopun jälkeen voi kaveri kertoa kuinka kävi iskän ja äidin kanssa moikkaamassa mummoa. Ai niin minulla on muuten kaksi mummoa ja kaksi pappaa, miksi sinulla on vain yhdet?

Sinä pidät lapsia idiootteina, jos arvelet tuollaisten asioiden olevan ongelma. Lapset eivät ole luonnostaan ennakkoluuloisia tai kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii). Heille on täysin luonnollista, että joillain kaksi mummoa ja pappaa, toisilla yksi, toisilla ei ollenkaan. Ei niillä kahden vanhemman lapsillakaan välttämättä ole neljää isovanhempaa. Lapsi ei kyseenalaista toisten perhemalleja ellei hänelle ole syötetty ajatusta, että vain tietty malli on oikein. Kysymykseen miksi sinulla on vain yksi mummo, normaali lapsi vastaa tyyliin "koska mulla on vain yksi mummo" ja keskustelu päättyy siihen. Tämä havaintona kymmeniä lapsia hoitaneena. 

Tietysti lapsi tiedostaa realiteetit missä elää, mutta tämä ei tarkoita etteikö hänelle jossain vaiheessa voisi muodostua kaipausta sitä kohtaan, mikä häneltä puuttuu. Ja kyllä; isättömältä lapselta puuttuu isä, vaikka sitä kuinka yritätte kaunistella, mikä on valtavan merkittävä tekijä ihmisen elämässä. On kohtalaisen sairasta vihjata että lapsella on kehittymättömiä, negatiivisia tunteita ("...kateellisia (paitsi tietyssä iässä on pakko saada juuri se lelu jolla toinen leikkii)") mikäli he kaipaavat jotain niin luonnollista asiaa elämäänsä kuin oma isä. Hyvin pienet lapset eivät välttämättä kyseenalaista ympäristöään vaan pitävät sitä yleensä normina - täysin riippumatta siitä kuinka terve se on, lapsilta myös monesti puuttuu kyky sanoittaa tunteitaan riittävästi, mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän kysymys isästä väistämättä nousee mieleen.

Entäpä sitten vaikka nouseekin? Ei siinä silti ole mitään ongelmaa. Lapset kyselevät mitä erilaisimpia asioita ja normaalit vanhemmat osaavat vastata niihin luontevasti olipa isää mukana tai ei. Miksi yrität nähdä ongelmia siellä missä niitä ei ole? Jos lapsi kysyy isästä, hänelle selitetään, että perheet ovat erilaisia ja meidän perheemme on tällainen kahdenhengen perhe, jossa on äiti ja sinä. Kun lapsi kysyy, mikä on homo, kerrotaan, että se on mies, joka tykkää miehistä. Kun lapsi kysyy, miksi äidillä on pimppi, muuta vaarilla pippeli, vastataan, että miehet ja naiset ovat erilaisia tässä suhteessa. Täysin luonnollisia kysymyksiä ja asioita eikä yhdessäkään noista mitään ongelmaa. 

Et selvästikään vaikuta käsittävän mitä tarkoitan kysymysten nousemisella, en puhu mistään pikkulapsen ensimmäisestä pyrkimyksestä hahmottaa mailmaa kyselemällä mitä mikäkin on, vaan lapselle yleensä muodostuvasta tarpeesta tietää kuka hän on ja hänen paikkansa maailmassa syvemmällä tasolla. On äärimmäisen naiivia esittää, että sanakirjamainen kuvailu ("ho-mo on ih-mi-nen jo-ka ra-kas-taa...") isyydestä vastaisi hyvin syviin ja kipeisiin, omaan olemassaoloon liittyviin kysymyksiin. Lapsi ei ole puhdas tabula rasa johon vanhempi kirjoittaisi päälle jonkin sortin persoonaa, vaan oma ihmeellinen persoona osittain jo syntyessään, jossa tietyt ominaisuudet, taipumukset, jne. ovat geenien määräämät. Hän liittyy ikiaikaiseen ketjuun esivanhempia, perien heiltä tiettyjä taipumuksia, lahjoja, persoonaan vaikuttavia piirteitä ja mahdollisesti myös geneettisiä taakkoja jotka kaikki vaikuttavat radikaalisti hänen elämäänsä, ja useimmilla ihmisillä on paitsi tarve tiedostaa omaan minuuteensa vaikuttavien tekijöiden alkuperä, myös tarve kokea yhteyttä tähän ketjuun joka on johtanut häneen. Monet ihmiset jotka ovat löytäneet biologisen vanhempansa tai sisarpuolensa vasta aikuisiällä ovat musertuneet tapaamisessa, ja kokeneet löytäneet elämäänsä merkittävän muuttuvan palasen, vaikka heidän elämänsä ennen tätä olisi ollut suhteellisen onnellista ja normaalia. Ellei lapsesi ole klooni sinusta, et pysty koskaan vastaamaan niihin tarpeisiin jotka kumpuavat siitä toisesta puolikkaasta josta hänen perimänsä muodostuu, tämä on biologinen realiteetti jota ideologianne ei kestä.

Kultaseni, nuo olivat esimerkkejä lasten kysymyksistä. Jokainen tervejärkinen tajuaa, että myös niitä syvällisempiä asioita tulee eteen kun lapsi kasvaa. Mutta ei niissäkään ole mitään ongelmaa. Ne ovat osa elämää ja niihin on vanhempana kyettävä tavalla tai toisella vastaamaan. Isä ei ole mikään ikiaikainen myyttinen hahmo, joka mystisesti muokkaa lapsen mieltä. Isä on yksinkertaisimmillaan vain yksi siittiö, joka hedelmöitti munasolun. Ei mitään sen kummempaa. Loppu tulee sitten sen mukana, jos isä on läsnä lapsen elämässä. Mutta se ei ole tämän ketjun asia, koska aiheena on yksin lapsen hankkivat naiset.