Lue keskustelun säännöt.
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1751)
Vierailija kirjoitti:
No se uusin Finlandia-voittaja. Hävitys.
Aihe varmasti tärkeä, mutta kirjoitustyyli täyttä paskaa. Hyvin sekava.
Harvoin kirja jää kesken. Tämä jäi parin sivun jälkeen.
Mietin, uskallanko kommentoida. Olen päässyt sivulle 110 ja selannut sivuja sen jälkeen. Ilmeisesti en ymmärrä teosta. Mielestäni parasta siinä on tähän mennessä ollut kaupunkikuvaus, nykyinen ja historiallinen Turku päällekkäin.
Hämmentää päähenkilö, joka syö vain salmiakkia ja juo vain kahvia, vaikka kärsii närästyksestä- ilmeisesti jonkinlainen vertauskuva. Hän juoksee hikilenkkejä tuskansa vuoksi, ei pese hikisiä lenkkivaatteitaan, vaan pukeutuu niihin yhä uudelleen, ei huolehdi itsestään. Tämäkin kai on symboli jostakin.
Mietin, etten taida ymmärtää tätä kirjaa. Olen lukenut monen muun lukijan todenneen, että juuri tuollaista oli koulussa. Toki päähenkilö usein muistelee kouluaikojaan, jolloin on tapahtunut pahoja asioita. Luokalla on ollut tyttö, joka on ollut kiusattu ja johon päähenkilön huomio on kiinnittynyt. Onko tyttö vertauskuva päähenkilöstä itsestään? Miksi päähenkilö vaikuttaa ensin halveksivan sitä tyttöä ja kuitenkin etsii yhteyttä häneen?
Mistä siinä on kyse?
Saanko vastauksen noihin kysymyksiin, jos luen kirjan loppuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hemingwayn For whom the bell tolls.
Kerouacin On the road.
Mitäänsanomatonta ja pitkäveteistä kuin elämä itse.
Jos kaikki kaupallinen on paskaa, niin miksi ette mammelit kirjoita itse parempaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se uusin Finlandia-voittaja. Hävitys.
Aihe varmasti tärkeä, mutta kirjoitustyyli täyttä paskaa. Hyvin sekava.
Harvoin kirja jää kesken. Tämä jäi parin sivun jälkeen.Mietin, uskallanko kommentoida. Olen päässyt sivulle 110 ja selannut sivuja sen jälkeen. Ilmeisesti en ymmärrä teosta. Mielestäni parasta siinä on tähän mennessä ollut kaupunkikuvaus, nykyinen ja historiallinen Turku päällekkäin.
Hämmentää päähenkilö, joka syö vain salmiakkia ja juo vain kahvia, vaikka kärsii närästyksestä- ilmeisesti jonkinlainen vertauskuva. Hän juoksee hikilenkkejä tuskansa vuoksi, ei pese hikisiä lenkkivaatteitaan, vaan pukeutuu niihin yhä uudelleen, ei huolehdi itsestään. Tämäkin kai on symboli jostakin.
Mietin, etten taida ymmärtää tätä kirjaa. Olen lukenut monen muun lukijan todenneen, että juuri tuollaista oli koulussa. Toki päähenkilö usein muistelee kouluaikojaan, jolloin on tapahtunut pahoja asioita. Luokalla on ollut tyttö, joka on ollut kiusattu ja johon päähenkilön huomio on kiinnittynyt. Onko tyttö vertauskuva päähenkilöstä itsestään? Miksi päähenkilö vaikuttaa ensin halveksivan sitä tyttöä ja kuitenkin etsii yhteyttä häneen?
Mistä siinä on kyse?Saanko vastauksen noihin kysymyksiin, jos luen kirjan loppuun?
Elämä on liian kallisarvoista antaa aikaa huonoille kirjoille. Voit luovuttaa tuon tekotaiteellisen höpölöpön suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku haukkui Da Vinci Koodia, mutta mitä siitä nyt muistan, niin sehän oli sellainen ihan vetävä VIIHDEkirja, missä seikkailtiin.
Mun mielestä monet lukijat odottaa kirjoilta aina jotain samaa, eivätkä suostu tajuamaan, että kirjoja tulee arvostella oman genrensä sisällä. Siis, kun joku sanoo, että Da Vinci Koodi on huono viihdekirja, niin ok, mutta mikä on sitten hyvä viihdekirja saman genren sisältä?
Suosittelen Umberto Econ Ruusun nimeä, vaikkei se viihderomaani olekaan. Mukaansatempaava ja jännittävä romaani joka ei aliarvioi lukijaansa.
Ruusun nimi on hieno! Muuten; Dan Brown on myös selkeästi Econsa lukenut - Da Vinci Koodin kaikki keskeiset jeesuksen tarinan ideat on varastettu Econ Foucaultin Heiluri -kirjasta (jota myös voin lämpimästi suositella).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin Emmi-Liia Sjöholmin autofiktiivisen romaanin Paperilla toinen, koska sitä on kehuttu niin kovin. Lukukokemus oli kovin vaivaannuttava ja päähenkilö luotaantyöntävä. Teoksen "rehellinen suoruus" oli vaivaannuttavien seksikokemusten jakamista. Hetkittäin toki hyviäkin kohtia, mutta kokonaisuutena...
Näin me lukijat olemme erilaisia. Minä pidin aivan valtavasti Emmi-Liian teoksesta. Rehellistä ja pohdiskelevaa tekstiä olematta kuitenkaan imelää. Luin sitä yhtenä yönä kolmeen asti, kun en malttanut lopettaa.
Olen melkein lukenut loppuun Yanagiharan teoksen Paratiisiin. Tiukkaa tekee. En ymmärrä, miksi tätä oli niin hehkutettu. Toisaalta olen huomannut itsestäni sen, että jos jotain kirjaa, sarjaa tai leffaa kuvataan sanalla dystooppinen, en ole kohderyhmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki kaupallinen on paskaa, niin miksi ette mammelit kirjoita itse parempaa?
Kaikki maailman parhaat kirjat ei myy miljoonia kun niiden samona on todella syvällinen ja henkilöhahmot kompleksisia. Joku Potteri myy kun se voimaannuttaa lapsia taikomaan ja voittamaan isot pahikset aikuiset. Ja ei muuta kuin housut kinttuun ja perseeseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taru Sormusten Herrasta. Kirjassa on aivan liian vähän mainintoja ja hahmoja Keski-Maan kylistä ja kaupungeista. Eli Frodo lähtee tuhoamaan sormusta pelastaakseen Konnun, Briin, Rivendellin, Lothlorienin, Helmin Syvänteen, Edorasin ja Gondorin. Kuulostaa todella pieneltä maailmalta jos siinä vain on seitsemän paikkakuntaa. Sitäpaitsi minkä takia Sauron marssi Gondoriin eihän siellä ollut juuri mitään? Olisi valloittanut ensin kaiken muun.
Richard Dawkinsin evoluutiopropagandaa täynnä olevat teokset. Varsinkin "Sokea kelloseppä" on melkoista hömppää ja vihamielisyyttä kristinuskoa kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kari Hotakaisen uusin 😒 Opetuslapsi nimeltään. Toimittajat kehuivat ja ylistivät. Mun mielestä täyttä kuraa. Helpoilukuinen ja nopeasti luettu, mutta ei hyvä.
Hotakainen oli nautittava kirjailija silloin kun oli suulliselta ulosanniltaan juro ja umpimielinen. Sisäinen maailma oli sopivasti nyrjällään, ja kirjoissa oli vahvaa rivienvälistä latausta, vaikka toiminta oli pidättyväistä. Kirjojen taso lähti laskuun kun Hotakaisesta tuli hauska supliikkimies.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalle Päätalon kirjat, todella pitkävetisiä ja selvää mielikuvituksen tuotetta. Esimerkiksi Huonemiehen poika-kirjassa hän väittää, että hänen olisi pitänyt nukkua 3-vuotiaana samassa huoneessa jossa hänen äitinsä synnyttää. Tai että muistaa, kuinka alle 2-vuotiaana konttasi pitkin pihaa. Ihan varmasti joo.
Välähdyksenomaisia muistikuvia voi olla hyvin varhaisesta lapsuudesta.
Nämä voivat sekoittua sitten myöhempiin muistikuviin ja muodostaa pidempiä ehjältä tuntuvia kokonaisuuksia.
Ei vähennä "Huonemiehen pojan" kirjallista arvoa se, että kaikki muistot eivät ole aitoja.
No, jos mökissä ei ollut tuohon aikaan kuin yksi huone niin mihinkäs siitä...
No, muistaakseni lapsenpäästäjänä toiminut hätisti Kallea muualle.
Huonemiehen poikakin on romaani, vaikka päähenkilö onkin Kalle Päätalo. Lapsella kehittyy puhe ja muisti samoihin aikoihin. Kyllä ihminen voi muistaa välähdyksiä pari-kolmevuotiaasta alkaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raamattu. Kuiva ja tylsä.
Tylsähän se ainakaan ole, jos olet vähääkään lukenut. Sieltä löytyy vaikka minkätyyppisiä kertomuksia.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalle Päätalon kirjat, todella pitkävetisiä ja selvää mielikuvituksen tuotetta. Esimerkiksi Huonemiehen poika-kirjassa hän väittää, että hänen olisi pitänyt nukkua 3-vuotiaana samassa huoneessa jossa hänen äitinsä synnyttää. Tai että muistaa, kuinka alle 2-vuotiaana konttasi pitkin pihaa. Ihan varmasti joo.
Välähdyksenomaisia muistikuvia voi olla hyvin varhaisesta lapsuudesta.
Nämä voivat sekoittua sitten myöhempiin muistikuviin ja muodostaa pidempiä ehjältä tuntuvia kokonaisuuksia.
Ei vähennä "Huonemiehen pojan" kirjallista arvoa se, että kaikki muistot eivät ole aitoja.
No, jos mökissä ei ollut tuohon aikaan kuin yksi huone niin mihinkäs siitä...
No, muistaakseni lapsenpäästäjänä toiminut hätisti Kallea muualle.
Huonemiehen poikakin on romaani, vaikka päähenkilö onkin Kalle Päätalo. Lapsella kehittyy puhe ja muisti samoihin aikoihin. Kyllä ihminen voi muistaa välähdyksiä pari-kolmevuotiaasta alkaen.
Kyllä tämän ymmärrän.
Moni lukijoista vain otti asian niin, että omaelämänkerrallinen romaani on 100% päiväkirjamaista faktaa ja närkästyi, jos jokin kohta paljastui väritetyksi.
Toiseen Päätalon kirjoista mainittuun aiheeseen palatakseni:
Kallen "seksipöpiys"...
Hyvin muuten Kalle kuvaa sitä henkistä krapulaa ja pettymystä, joka elostelusta seurasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu. Kuiva ja tylsä.
Tylsähän se ainakaan ole, jos olet vähääkään lukenut. Sieltä löytyy vaikka minkätyyppisiä kertomuksia.
VT on paikoin hyvinkin vauhdikas.
Onhan siitä saatu TV-sarjoja ja elokuviakin aikaiseksi pilvin pimein.
Ei niitä sukuluetteloita tarvitse tankata...
Harry Potter. En jaksa saiensfiksöniä sekuntiakaan. En päässyt ekalta sivulta pidemmälle, vaikka ymmärrän, että tämäkin seikkailu kuuluisi yleissivistykseen. Muutama yrityskerta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu. Kuiva ja tylsä.
Tylsähän se ainakaan ole, jos olet vähääkään lukenut. Sieltä löytyy vaikka minkätyyppisiä kertomuksia.
Kuiva ja tylsä. Minun mielipide.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalle Päätalon kirjat, todella pitkävetisiä ja selvää mielikuvituksen tuotetta. Esimerkiksi Huonemiehen poika-kirjassa hän väittää, että hänen olisi pitänyt nukkua 3-vuotiaana samassa huoneessa jossa hänen äitinsä synnyttää. Tai että muistaa, kuinka alle 2-vuotiaana konttasi pitkin pihaa. Ihan varmasti joo.
Välähdyksenomaisia muistikuvia voi olla hyvin varhaisesta lapsuudesta.
Nämä voivat sekoittua sitten myöhempiin muistikuviin ja muodostaa pidempiä ehjältä tuntuvia kokonaisuuksia.
Ei vähennä "Huonemiehen pojan" kirjallista arvoa se, että kaikki muistot eivät ole aitoja.
No, jos mökissä ei ollut tuohon aikaan kuin yksi huone niin mihinkäs siitä...
No, muistaakseni lapsenpäästäjänä toiminut hätisti Kallea muualle.
Huonemiehen poikakin on romaani, vaikka päähenkilö onkin Kalle Päätalo. Lapsella kehittyy puhe ja muisti samoihin aikoihin. Kyllä ihminen voi muistaa välähdyksiä pari-kolmevuotiaasta alkaen.
Kyllä tämän ymmärrän.
Moni lukijoista vain otti asian niin, että omaelämänkerrallinen romaani on 100% päiväkirjamaista faktaa ja närkästyi, jos jokin kohta paljastui väritetyksi.
Toiseen Päätalon kirjoista mainittuun aiheeseen palatakseni:
Kallen "seksipöpiys"...
Hyvin muuten Kalle kuvaa sitä henkistä krapulaa ja pettymystä, joka elostelusta seurasi.
Ei ollut seksipöpi vaan viriili (nuori) mies jonka seksuaalisuus ja ajan arvot eivät aina kohdanneet. Rehellisesti ja itseään säästämättä näistä kirjoitti, kuten muistakin tunne-elämänsä kiemuroista.
Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri kertoo henkilön koko elämän. Helekutan syvällinen lyhyt teos. Jos ei osaa lukea kirjallisuutta, kannattaa syödä vaikka jätskiä.