Miksi osalle ei mene jakeluun, että elämä ei ole kaikille valintoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan tieteellisesti todistettu että hyväosaisilla ihmisillä on useammin vaikeuksia tuntea empatiaa ja ymmärtää muunlaisissa elämäntilantiessa olevia ihmisiä.

Tosin pitää tasapuolisuuden nimissä sanoa että on niissä huono-osaisissakin sitten vastaavasti olemassa tätä "herravihaa" jossa hyväosaisten elämä nähdään ongelmattomana vain siksi että heillä on enemmän rahaa. Onhan toki ihmisillä myös paljon muita vaikeuksia kuin pelkät rahavaikeudet eikä raha tuo onnea vaikkapa ihmissuhderintamalla.

Kerrotko miten se empatia auttaa sitä köyhää? Jos oikein ringissä nyyhkytetään ja taputellaan toisiamme selkään, että onpa kurjaa kun tuolla juopolla piikittäjällä ei ole rahaa 100 neliön keskusta-asuntoon ja kotisiivoojaan. Onpa kurjaa, varsinkin kun rikkaat yritystukien nauttijat vievät leivän tämänkin uutteran kansalaisen suusta ja hallitus ei tee mitään köyhien auttamiseksi. Onpa kurjaa.

Elämä koostuu pitkästä sarjasta valintoja ja ne kenellä on selkeä päämäärä elämässä ja tekevät niitä valintoja sen mukaan että ne veisivät kohti tätä päämäärää, yleensä sinne myös jotenkin päätyvät. Jos päämääränä on ryypätä ojassa, niin kyllä sinne päätyy. Jos on päämääränä perustaa menestyvä yritys, niin sellaisen voi saavuttaa, mutta se ei tule koskaan valmiiksi annettuna. 

Et taida ymmärtää, mitä sana empatia tarkoittaa? Pakko myös kysyä, ajatteletko ihan oikeasti, että jonkun päämääränä on ryypätä ojassa? Ehkä tähän kysymykseen vastaminen auttaa sinua ymmärtämään, miksi kaikki eivät ajattele elämän olevan valintoja samalla tavalla kuin sinä.

Tuntuu, että tänne kirjoittelevat ovat täysin sokeita kaikelle sille avulle ja tuelle, jota he ovat saaneet yhteiskunnalta ja muilta ihmisiltä. Onko opettaja kirjoittanut jotakin positiivista kokeeseenne? Onko teillä ollut ystäviä tai kavereita? Onko teillä ollut harrastuksia, joissa itsetuntonne on parantunut? Onko joku antanut teille mahdollisuuden kesätyöhön palkkaamalla teidät ilman aikaisempaa työkokemusta?

Monet ajattelevat menestyksen tai elämässä pärjäämisen olevan vain opiskelua ja työntekoa. Koulutusta on voitu hankkia, mutta sivistys loistaa monissa täällä olevissa kommenteissa poissaolollaan. Henkinen puoli on jäänyt jotenkin kehittymättä, ehkä ne vaikeat olosuhteet näkyvät siellä henkisellä puolella, kuten joku aikaisemmin jo sanoikin?

Pitäisi myös ymmärtää, että sillä työnteolla ja energialla, jolla joku käy lukion ja yliopiston, joku toinen kykenee käymään suihkussa tai pukemaan päälleen aina aamuisin. Silti myös se joku toinen on joka päivä tehnyt valinnan pyrkiä johonkin parempaan ja selviytyä hengissä ja käyttänyt kaiken energiansa ponnisteluunsa kohti parempaa elämää. Hän ei saa palkinnoksi ponnistelustaan opintopisteitä, hyviä arvosanoja, tutkintoja eikä hyvää työpaikkaa, rahaa ja arvostusta. Hän saa osakseen halveksuntaa ja syyllistämistä, vaikka on todellisuudessa tavattoman vahva ja ponnistelee enemmän kuin muut. En usko, että monet tänne kirjoittelevat "vahvat" ihmiset selviäisivät tuosta - nyt korona-aikanakin kaikista eniten valittavat ne kaikista hyväosaisimmat oman onnensa sepät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

oma valinta meneekö lukulomalla businessluokassa  new jorkkiin shoppaileen vaikko kaupan kassalle  .

ja oma valinta meneekö tuhansien eurojen valmennuksiin vaikko istuuko silloinkin vaan kaupan kassalla.

Kaikkein eniten oma valinta on, että opiskeleeko niihin pääsykokeisiin vai ei. 

Tai siis sittenkin, pystyykö tehdä kolme vuotta tasaisesti töitä parhaiden arvosanojen eteen, koska pääsykoekiintiöt ovat niin pienet. Tai maksaa avoimen mahdollisesta väylästä, jonka käyminen töiden ohella ei onnistu yhtä hyvin kuin niiltä, joiden vanhemmat maksavat elämisen väylän aikana. Kaikki eivät saa lapsuudessaan kokemuksia siitä, että heistä on mihinkään tai että he voivat vaikuttaa omaan elämäänsä ja ymmärrän mahdollisen katkeroitumisen, vaikka se ei luotaantyöntävyydessään ihmistä auta sekään.

tai voi opiskella töiden ohella ja käyttää siihen vähän enemmän aikaa. Niin ei tarvitse olla katkera varattomuudesta vaan voi olla ylpeä siitä että teki sen ihan itse.

Ymmärtänet vaikeusaste-eron, joka eri tilanteissa on. Opiskelussa vaikeinta on monella alalla opiskelupaikan saaminen. Ihmisiä pitää tukea silloin kun he eivät vielä tiedä mihin itse pystyvät.

Joka vuosi iso määrä ihmisiä pääsee yliopistoon opiskelemaan. Jos ei ole heidän joukossaan, kannattaa miettiä onko tavoite suhteutettu oikein kykyihin nähden. Avoimessa yliopistossa voi kokeilla selviytyykö itse opinnoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

Koulutustason periytyvyys taitaa olla sinulle uusi käsite. Jos molemmat vanhempasi ovat amistaustaisia, sinustakin tulee todennäköisesti amis - olet omaksunut tietyn habituksen, arvot ja ajattelutavat, jotka ohjaavat sinua alitajuntaisesti läpi elämäsi. Tällöin on epätodennäköisempää, että menisitkin lukioon ja yliopistoon. Yliopistoissa yhä tänä päivänä valtaosa opiskelijoista on perheistä, joissa ainakin toinen vanhemmista on korkeakoulutettu. Lähiöissä taas voi olla tilanne, että samassa paikassa on eletty 2-3 sukupolven ajan köyhyydessä, kun siitä kierteetsä ei noin vaan irrotakaan.

Mikä periytyvyys? Olen korkeastikoulutettu ja molemmilla vanhemmillani on amistausta.

Jos kaikki saavutukset olisivat omien valintojen takana, me kaikkihan olisimme monimiljonäärejä isoissa taloissa, meillä olisi uusimmat autot, kauniita lahjakkaita lapsia, muotovaliokoiria ja hevosemme voittaisivat raveissa.

Miksi sitten kaikilla ihmisillä ei ole tuota tilannetta? Olemmeko me todella kaikki muut niin laiskoja ja tyhmiä, valitsimme tahallaan hitaat hevoset ja epälahjakkaat lapset ja avioliittokin kaatui vain siihen kun valitsimme miehen joka aikoo pettää vuosien päästä? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

Koulutustason periytyvyys taitaa olla sinulle uusi käsite. Jos molemmat vanhempasi ovat amistaustaisia, sinustakin tulee todennäköisesti amis - olet omaksunut tietyn habituksen, arvot ja ajattelutavat, jotka ohjaavat sinua alitajuntaisesti läpi elämäsi. Tällöin on epätodennäköisempää, että menisitkin lukioon ja yliopistoon. Yliopistoissa yhä tänä päivänä valtaosa opiskelijoista on perheistä, joissa ainakin toinen vanhemmista on korkeakoulutettu. Lähiöissä taas voi olla tilanne, että samassa paikassa on eletty 2-3 sukupolven ajan köyhyydessä, kun siitä kierteetsä ei noin vaan irrotakaan.

Mikä periytyvyys? Olen korkeastikoulutettu ja molemmilla vanhemmillani on amistausta.

Ihania nämä ihmiset, jotka jaksavat aina muistuttaa olevansa parempia kuin muut. :) Jos sinä, niin kaikki muutkin, tilastoista viis.

Kyllä se lapsuus ja vanhemmat vaikuttaa paljon. Mieheni on akateemisesta perheestä, hän ja sisarukset ovat kaikki tietyllä tapaa itsevarmoja, rohkeita ja semmoisia optimistisesti elämää katsovia.

Minä taas duunariperheestä, missä oli alkoholismia ja väkivaltaa. Kaikilla meillä lapsilla on heikko itsetunto, se vaikuttaa paljon valintoihin elämässä kun on aina sanottu että oot ihan paska etkä pysty mihinkään. Tuntuu että kaikki vaan rämmitään elämässä eteenpäin.

En lukenut koko ketjua, mutta silmääni pisti tyypillinen ajatus, että hyvästä perheestä tulevat voivat opiskella pitkälle helpommin ja siitä sitten seuraa jotain ihanaa. Suomessa opiskelumahdollisuuksia on kyllä kaikilla, mutta kyllä peruskoulusta ainakin ammattikouluun "potkitaan", vahditaan oikein, että varmasti haetaan jonnekin. Lapseni opiskelee ammattikoulussa alaa, jossa ei ole mitään "gloriaa", mutta joka työllistää hyvin. Suoraan sanoen hänen työuransa tullee olemaan menestyksekkäämpi kuin minun, yliopiston käyneen. Koulutususko on Suomessa ihan massiivista: mitä pidemmälle, sen parempi! Tätä vain hoetaan ja hoetaan ja sitten maisterit viruvat pätkätöissä huonolla palkalla ja monissa firmoissa ihmetellään, mistä saada hitsaajat ym. 

Vierailija kirjoitti:

Taas tää ikuisuusaihe! No. Synnyin vajaa 60v. sitten niin köyhään perheeseen, ettei nykyajan "köyhillä" ole niistä olosuhteista onneksi mitään käsitystä. Äiti mielenterveysongelmainen, isä hissukka. Pahoinpitelyä, alkoholismia, välillä hihhuliuskovaisuutta. Suojelin pienempiäni minkä ehdin. Rahaa ei ollut, ruokaa oli- hyvin vähän. Lastensuojelusta kukaan puhunut mitään siihen aikaan. 

Koulussa tein töitä, nyt akateeminen, tulot yli 100k/vuosi. 

Ainut hyväntekeväisyys johon lahjoitan on seksuaaliterveyttä tukeva. 

Ja kyllä- jokainen on oman onnensa seppä.

Onhan se nähty, kuultu ja empiirisesti todistettu, ettei kaikille vaan käy se hyvä flaxi koskaan -  vaikka kaikkensa yrittävät, koska osaamista/"onnea"/hyviä olosuhteita ei vaan yksikertaisesti ole ikinä elämässä.

Ja usko huviksesi - tällaisia ihmisiä on PALJON.

Asiaa voi verrata vaikka juoksukilpailuun, jossa osallistujat aloittavat siitä kohdasta, mitkä heidän lähtötasonsa on elämän eväissä. Eli lähimpänä maalia ovat hyväosaisesta perheestä ja kauimpana ne, joiden kotiolot ja koulutusmahdollisuudet ole teoriassa parhaimmalla mahdollisella tolalla.

Oletushan on, että lähimpänä maaliviivaa olevat voittavat? Ei välttämättä mene niin, vaan eteen voi tulla kaikenlaisia esteitä ja takana olevat kiilaavatkin eteen. Oli miten oli, jokaisella on mahdollisuus päästä maaliviivan yli. Jopa se, joka nyrjäyttää nilkkansa ja kilpakumppanit auttavat ylittämään sen maaliviivan. Auttajilla ehkä hidastui omaan maaliviivan ylitys, mutta ihanaa, että he päättivät auttaa, jotta kaikilla on mahdollisuus päästä loppuun.

Tarinan näkökulma on se, että jokaisella on mahdollisuus päästä eteenpäin omassa elämässään, oli lähtökohta mikä tahansa. Ja ne, jotka epäonnistuvat, voivat myös saada apua ja tukea omaan etenemiseensä. Me kaikki tarvitsemme toisiamme, eikä aina voi omilla valinnoillaan vaikuttaa, pääseekö maaliviivan yli ekana tai edes ollenkaan. Olisihan kilpailijat voineet myös valita olla auttamatta nilkkansa nyrjähtänyttä. Olisi hän varmasti päässyt lopulta maaliin yksinkin, mutta olisiko se tuonut lopulta katkeruutta ja vihaa muita kohtaan, vai iloa siitä, että selvisi kuitenkin, vaikka matka oli rankka?

Ei näihin ole yhtä vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Toki toisilla on paremmat lähtökohdat ja toiset joutuvat pinnistämään enenmmän kuin toiset, mutta jos aina vaan valittaa eikä yritäkään tehdä mitään muuttaakseen sitä huonoa elämäänsä niin valintahan tuo on.

Tässä on taas tyypillinen ajatusvirhe ja uskomus jonka mukaan kaikilla on yhteinen kokemus valinnanmahdollisuuksista.

Tämä ei pidä paikkansa.

Asian voi miettiä vaikka niin, että kuvittelee pienen ja köyhän kyläyhteisön, jossa lapset varttuvat näkien ja kokien jatkuvaa väkivaltaa ja puutetta. Kylän yhteisö ei tarjoa aikuisille valinnanvaraa pinnistää kurjuudesta, vaan kaikilla on tiukka ja joustamaton lapsuudesta asti selvä rooli kylässä.

Jotta yksilö voisi näissä olosuhteissa kokea mitään vaikutusmahdollisuuksia elämäänsä, pitäisi yksilön tuntea vaihtoehtoisia malleja. Tämä edellyttäisi esimerkiksi sitä, että kylän asukas näkisi elämää kylän ulkopuolella tai saisi muita vaihtoehtoisia kokemuksia vallitseville olosuhteille. Jos näitä ei ole, niin edes kylästä lähteminen ei esimerkiksi ole useimmille vaihtoehto, eikä tälläistä valintaa voi tehdä kuin korkeintaan sattumalta.

Lopulta voimme vain yrittää selittää elämänkulkua sarjalla valintoja.

Vierailija kirjoitti:

No niin, siellä se tuli taas se sairauskommentti. Jos nyt sovitaan ihan kaikille disclaimerina, että POISLUKIEN SAIRAAT. Jos joku on neliraajahalvaantunut, pahasti mielenterveysongelmainen, kehitysvammainen jne, niin joo, on ymmärrettävää ettei menesty. Nähdäkseni kukaan ei ole puhunut näistä erikoistapauksista, vaan niistä normaaleista, kykenevistä ihmisistä, jotka vain odottavat kaiken tippuvan valmiina eteen ja kun näin ei tapahdu, väittävät että vain kultalusikkaihmiset voi onnistua. Sairaita yms on häviävän pieni osuus kansasta, näitä valittajia huomattavasti suurempi.

Tuo on muutes surkeaa manipulaatioyritystä osaltasi, esittää empaattista ja sitten leimata toinen "terapian tarpeessa" olevaksi ja "vihaiseksi". Klassinen yritys mitätoidä toisen argumentit, kun itsellä ei ole mitään järkevää sanottavaa. Kertoo tarpeeksi siitä kannattaako keskustelua kanssasi jatkaa. "Rauhoitu" (jos käytetään sun omia aseita).

Minun nähdäkseni taas tässä ketjussa on toistuvasti sanottu, että jokainen pystyy menestymään ja elämään tietyllä tavalla, jos vain tekee oikeat valinnat. Me emme näe kenenkään pään sisälle. Millä oikeudella sinä pystyt päättämään, että kuka yrittää tarpeeksi tai kuka on tarpeeksi sairas? Monetkaan asiat eivät näy päälle päin. En myöskään ymmärrä, että minkä ihmeen takia koet terapia-kortin niin kuin koet. Ihan suoraan sanottuna, sinä teet koko ajan olettamuksia, jotka ovat pelkästään sinun päässäsi. Minä en esitä mitään. Minä esitän asiat niin kuin niistä ajattelen. Ja vielä tuosta terapiakortista. Sen verran voin omasta elämästäni sanoa, että olen käynyt pitkän traumaterapian ja koin sen äärimmäisen hyväksi omalle kohdalleni. Siksi en ymmärrä, että miksi otat sen niin negatiivisesti. 

Jokaisella on tietysti ihan erilaiset lähtökohdat, mutta se mitä elämällään tekee on ihan itsestä kiinni. Mutta tietysti sen on helpompi valittaa ja syyttää muita, jos on valinnut väärin aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Oletko oikeasti noin tyhmä?

Rautalanka: Kukaan ei ole auttanut minua SEN ENEMPAA KUIN MUITAKAAN AUTETAAN. yhteiskunnan puolesta. Voitko ymmärtää pointin? Et voi perustella pärjäämättomyyttä sillä ettei joku ole saanut apua, koska kuten molemmat olemme todenneet, KAIKKI saavat sen perustason yhteiskunnan avun. Se riittää jos itse viitsii panostaa päälle. Ei vaadita muuta random apua, joka olisi tuurista kiinni.

Kotona pysyminen on valinta.

Pulloon tarttuminen on valinta.

Vain sairastuminen ei ole valinta, ja sairaat on jo useasta rajattu keskustelun ulkopuolelle.

Rautalangasta: sinä et voi tietää sitä. Sinä mietit vaan näennäisiä asioita mitä yhteiskunta tarjoaa, mutta kyse on paljon suuremmasta asiasta. Ihan sieltä pikkuvauva-ajasta aikuisuuteen. Kun etsimällä etsii niin voikin löytää syitä sille, että miksi minä pärjäsin ja joku toinen. Sainko sittenkin jotain muuta mitä toinen ei? Minä sanoin alun alkaen, että kukaan meistä ei ole yksin. Eikä pärjää yksin. Koko elämä on vuorovaikutusten summa. Enkä ymmärrä, että miksi väännät väen vängällä vastaan. Laitan tähän muutamia esimerkkejä _omasta_ elämästäni, jotka ehkä avaavat sitä. Kuten sanoin aiemmin, muistan edelleen opettajan positiivisen kommentin yli 20 vuoden takaa. Muistan, kun sain kaverillani ruokaa, kun sitä ei ollut ja siellä sanottiin, että minun kannattaisi mennä lukioon. Löysin puolison, jonka vanhemmat pitää minusta. Sain hyväksyntää! Kävin pitkän terapian ja vaikka itse tein valtavan työn niin oli silkkaa tuuria, että löysin hyvän terapeutin. Kaikille ei niin käy. Oli myös silkkaa tuuria, että ilmeisesti geeneissä sain periksiantamattoman luonteen. Oli silkkaa tuuria, että löysin ystäviä, joiden ansiosta olen saanut paljon korjaavia kokemuksia jne. On toki hienoa sanoa, että ihan itse nostin itseni ja yksin pärjäsin, mutta se ei ole totta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

Se ei ole oma valinta, miten paljon näkee itsellään todellista valinnanvaraa. Miksi joku valitsisi itselleen huonon elämän, jos yhtä hyvin voisi valita hyvän?

Erittäin hyvä pointti, jolla saatiin "olet oman elämäsi seppä - hömelöille" jauhot suuhun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki toisilla on paremmat lähtökohdat ja toiset joutuvat pinnistämään enenmmän kuin toiset, mutta jos aina vaan valittaa eikä yritäkään tehdä mitään muuttaakseen sitä huonoa elämäänsä niin valintahan tuo on.

Tässä on taas tyypillinen ajatusvirhe ja uskomus jonka mukaan kaikilla on yhteinen kokemus valinnanmahdollisuuksista.

Tämä ei pidä paikkansa.

Asian voi miettiä vaikka niin, että kuvittelee pienen ja köyhän kyläyhteisön, jossa lapset varttuvat näkien ja kokien jatkuvaa väkivaltaa ja puutetta. Kylän yhteisö ei tarjoa aikuisille valinnanvaraa pinnistää kurjuudesta, vaan kaikilla on tiukka ja joustamaton lapsuudesta asti selvä rooli kylässä.

Jotta yksilö voisi näissä olosuhteissa kokea mitään vaikutusmahdollisuuksia elämäänsä, pitäisi yksilön tuntea vaihtoehtoisia malleja. Tämä edellyttäisi esimerkiksi sitä, että kylän asukas näkisi elämää kylän ulkopuolella tai saisi muita vaihtoehtoisia kokemuksia vallitseville olosuhteille. Jos näitä ei ole, niin edes kylästä lähteminen ei esimerkiksi ole useimmille vaihtoehto, eikä tälläistä valintaa voi tehdä kuin korkeintaan sattumalta.

Lopulta voimme vain yrittää selittää elämänkulkua sarjalla valintoja.

Suomessa on samassa koululuokassa sen köyhän, väkivaltaisen kodin lapset siinä missä hyväosaisen lapsetkin. Ei Suomessa segregaatio ole niin pitkällä, että kuvaamasi todellisuus olisi mahdollinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko oikeasti noin tyhmä?

Rautalanka: Kukaan ei ole auttanut minua SEN ENEMPAA KUIN MUITAKAAN AUTETAAN. yhteiskunnan puolesta. Voitko ymmärtää pointin? Et voi perustella pärjäämättomyyttä sillä ettei joku ole saanut apua, koska kuten molemmat olemme todenneet, KAIKKI saavat sen perustason yhteiskunnan avun. Se riittää jos itse viitsii panostaa päälle. Ei vaadita muuta random apua, joka olisi tuurista kiinni.

Kotona pysyminen on valinta.

Pulloon tarttuminen on valinta.

Vain sairastuminen ei ole valinta, ja sairaat on jo useasta rajattu keskustelun ulkopuolelle.

Rautalangasta: sinä et voi tietää sitä. Sinä mietit vaan näennäisiä asioita mitä yhteiskunta tarjoaa, mutta kyse on paljon suuremmasta asiasta. Ihan sieltä pikkuvauva-ajasta aikuisuuteen. Kun etsimällä etsii niin voikin löytää syitä sille, että miksi minä pärjäsin ja joku toinen. Sainko sittenkin jotain muuta mitä toinen ei? Minä sanoin alun alkaen, että kukaan meistä ei ole yksin. Eikä pärjää yksin. Koko elämä on vuorovaikutusten summa. Enkä ymmärrä, että miksi väännät väen vängällä vastaan. Laitan tähän muutamia esimerkkejä _omasta_ elämästäni, jotka ehkä avaavat sitä. Kuten sanoin aiemmin, muistan edelleen opettajan positiivisen kommentin yli 20 vuoden takaa. Muistan, kun sain kaverillani ruokaa, kun sitä ei ollut ja siellä sanottiin, että minun kannattaisi mennä lukioon. Löysin puolison, jonka vanhemmat pitää minusta. Sain hyväksyntää! Kävin pitkän terapian ja vaikka itse tein valtavan työn niin oli silkkaa tuuria, että löysin hyvän terapeutin. Kaikille ei niin käy. Oli myös silkkaa tuuria, että ilmeisesti geeneissä sain periksiantamattoman luonteen. Oli silkkaa tuuria, että löysin ystäviä, joiden ansiosta olen saanut paljon korjaavia kokemuksia jne. On toki hienoa sanoa, että ihan itse nostin itseni ja yksin pärjäsin, mutta se ei ole totta. 

❤️

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

Tässä sulle näkökulmaa:

Viime päivien uutisointi hyvätuloisimman kansanosan mielipiteistä ja siitä syntynyt keskustelu saivat minut miettimään, miten joillakin voi olla niin vankka käsitys ihmisestä oman onnensa seppänä. Väheksymättä kenenkään ponnisteluja tai saavutuksia, ovat lähtökohdat, joista ponnistaa kovin moninaiset.

Millaiset ovat sinun lähtökohtasi? Synnyitkö toivottuna, odotettuna? Terveenä ja elinvoimaisena? Tai ainakin turvallisessa paikassa, jossa sait tarvitsemaasi hoitoa? Sinulla ei ollut syntyessäsi vieroitusoireita, etkä ollut vaurioitunut äitisi raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä, joka olisi kaventanut mahdollisuuksiasi koko elämäsi ajaksi jo kuukausia ennen syntymääsi?

Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö? Juteltiinko, laulettiinko, pidettiinkö sylissä? Vaihdettiinko vaippasi? Sinua ei ravisteltu?

Olivatko vanhempasi niin hyvinvoivia, että he jaksoivat olla turvallisia aikuisia? Saitko ymmärrystä, lohdutettiinko sinua, kun itkit? Puhallettiinko, kun olit satuttanut polvesi? Naurettiinko kanssasi, vitsailtiin, hassuteltiin? Hoivattiinko flunssaisena tai vatsatautisena? Vietiinkö sinut tarvittaessa lääkäriin? Käytettiinkö neuvolassa, entä hammashoidossa?

Oliko sängyssäsi lakanat? Oliko sinulla leluja? Oliko kotona ruokaa? Oliko se edes välillä terveellistä ja monipuolista, oliko sitä riittävästi? Vietiinkö sinua kirjastoon, puistoon, luontoon? Rannalle, uimahalliin, pulkkamäkeen, ladulle?

Otettiinko sinut koulussa mukaan porukkaan, vai olitko kenties se, jonka porukkaan muut pyrkivät? Tai jos sinua syrjittiin, haukuttiin, tönittiin, potkittiin, tavaroitasi rikottiin, puuttuiko joku aikuinen asiaan? Oliko luokassasi useimmiten työrauha? Oliko opetus kielellä, jota ymmärsit?

Auttoiko joku tarvittaessa läksyissä? Kysyikö joku, millainen päiväsi oli ollut? Saitko nukkua? Kotona ei ryypätty, vedetty kamaa, sammuttu, tapeltu, kukaan perheenjäsen ei saanut turpaansa? Kenenkään ei tarvinnut paeta kodistaan? Et saanut kohtuuttomia rangaistuksia, sinua ei piesty? Et joutunut pienenä huolehtimaan vielä pienemmistä sisaruksista vanhempien unohtuessa johonkin? Et valvonut peläten, että aikuinen pahat mielessään tulee heidän sänkyihinsä, tai sinun?

Kun olit mokannut, dokannut, töpeksinyt, hölmöillyt, saitko yhä tulla kotiin? Jaksoiko joku pitää rajoja, puuttua, olla kiinnostunut?

Saitko harrastaa? Maksoiko joku lisenssisi, kuukausimaksusi, ratsastusleirisi, balettituntisi? Kuljettiko joku sinua treeneihin? Tai oliko sinulla polkupyörä tai bussilippu, jotta pääsit kulkemaan? Oliko elämässäsi soitonopettaja, valmentaja tai partionjohtaja, joka kannusti sinua?

Pääsitkö mökille, huvipuistoon, rantalomalle? Laskettelukeskukseen, kylpylään?

Auttoiko vanhempasi tai muu läheinen tai tuttava sinua saamaan kesätyöpaikan? Ehkä sellaisen, jossa pääsit itse luomaan kontakteja? Sellaisen, joka auttoi sinua uskomaan itseesi ja mahdollisuuksiisi? Lainasiko joku sinulle autoa? Ostiko joku sinulle auton? Kun muutit kotoa, ostettiinko sinulle asunto, tai autettiinko kantamaan vuokra-asuntoon sohva, tekemään sähkösopimus, ottamaan kotivakuutus? Kun lompakkosi ja jääkaappisi oli tyhjä, oliko jossakin jääkaappi, jonka ääreen hakeutua?

Oliko sinulla pankkitilillä rahaa, ennen kuin tiesit sellaisesta mitään? Oliko sinulla omaisuutta, sijoituksia? Oletko saanut arvokkaita lahjoja, ennakkoperintöä, perintöä?

Nyt mieti, kuinka moni näistä toteutui kohdallasi. Muutama, useimmat, lähes kaikki? Ja sitten mieti, kuka ja missä olet nyt. Ja lopuksi vielä mieti, missä määrin se on sinun ansiotasi.

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki saavutukset olisivat omien valintojen takana, me kaikkihan olisimme monimiljonäärejä isoissa taloissa, meillä olisi uusimmat autot, kauniita lahjakkaita lapsia, muotovaliokoiria ja hevosemme voittaisivat raveissa.

Miksi sitten kaikilla ihmisillä ei ole tuota tilannetta? Olemmeko me todella kaikki muut niin laiskoja ja tyhmiä, valitsimme tahallaan hitaat hevoset ja epälahjakkaat lapset ja avioliittokin kaatui vain siihen kun valitsimme miehen joka aikoo pettää vuosien päästä? :D

Siis se on totta, että kaikki eivät voi saada kaikkea. Mutta onko siis jotenkin valinnoissaan epäonnistunut, jos ei koskaan ole edes pyrkinyt monimiljonääriksi? Eikä kenenkään kyllä tarvitse olla ennustaja.

Itse olen pyrkinyt kohti unelmiani, ja pikkuhiljaa aika kivasti näyttää siltä että saan ne saavutettua. onhan tähän 15 vuotta pitkäjänteistä työtä tehty sen eteen ja todellakin tehty matkan varrella myös vääriä valintoja. Valintoja kaikki silti.

Ehkä tämä valinta asia on enemmän tapa katsoa maailmaa, toinen näkee valintoja joka puolella, toinen itsensä olosuhteiden uhrina, totta kumpikin. Kurjuudessakin voi valita tyydynkö kurjuuteeni vai pyrinkö kaikin keinoin pois. Ei tää oo musta riitelyn asia.

Tasta ehka hiukan polarisoituneesta keskustelusta on jaanyt ulos ryhma(t), joiden jasenet eivat todellakaan voi olla oman onnensa seppia. Periaatteessa jokainen amiksen suorittanut/suorittamatta jattanyt, tohtoriksi lukenut/ilman tohtorinhattua jaanyt, rikkaan perheen ainoa huippualykas lapsi/ koyhan monilapsisen perheen tavislapsi voi saada elamassaan paljon aikaan tai vaikka elamalleen timanttisen sisallon ilman paljoa aikaansaamista. MUTTA sitten meilla on paljon sellaisia, joilla lahtokohdat eivat todellakaan ole yhtalaiset muiden kanssa. Jos puuttuu ruumiillisia ominaisuuksia, henkisista puhumattakaan, on aika vaikea takoa voimalla omana seppana sita elaman aihiota, kun vasara on kevyt ja ahjon tulikaan ei ole kummoinen. Runollisuus paattyy tahan.... Yhteiskunnalle tulee ihan oikeasti ongelmaksi se, etta ei ole enaa edes niita ojankaivuuhommia, joihin voisi tyollistaa niita, jotka eivat parjaa edes amiksessa. 

Itse olen pikkukylasta lahtenyt opintielle, valmistunut yliopistosta sopivasta 90-luvun lamaan. Sittemmin olen noista ajoista ehka kymmenkertaistanut nettoansioni, saanut kaksi kivaa lasta ja puolison, asun mukavasti jne.  Joka paiva muistan olla kiitollinen siita mita minulla on ja etta minulla on ollut lahtokohtaisesti mahdollisuus kaikkeen, kiitos Suomen tasa-arvoisen koulutusjarjestelman.    

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta hiivatissa elämä koostuu omista valinnoista.

Itse valitset lähdetkö lukioon vai amikseen.

Itse valitset lähdetkö töihin vai jatkatko opintoja.

Itse valitset kuinka asumisen järjestät olit sitten lukiolainen, amislainen, töissä tai työtön.

Ihan itse valitset.

Mikään ylläolevasta ei tipahda sinulle taivaasta. Jokaisen asian eteen olet tehnyt - valinnan.

Tässä sulle näkökulmaa:

Viime päivien uutisointi hyvätuloisimman kansanosan mielipiteistä ja siitä syntynyt keskustelu saivat minut miettimään, miten joillakin voi olla niin vankka käsitys ihmisestä oman onnensa seppänä. Väheksymättä kenenkään ponnisteluja tai saavutuksia, ovat lähtökohdat, joista ponnistaa kovin moninaiset.

Millaiset ovat sinun lähtökohtasi? Synnyitkö toivottuna, odotettuna? Terveenä ja elinvoimaisena? Tai ainakin turvallisessa paikassa, jossa sait tarvitsemaasi hoitoa? Sinulla ei ollut syntyessäsi vieroitusoireita, etkä ollut vaurioitunut äitisi raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä, joka olisi kaventanut mahdollisuuksiasi koko elämäsi ajaksi jo kuukausia ennen syntymääsi?

Kun olit vauva, katsottiinko sinua, hymyiltiinkö? Juteltiinko, laulettiinko, pidettiinkö sylissä? Vaihdettiinko vaippasi? Sinua ei ravisteltu?

Olivatko vanhempasi niin hyvinvoivia, että he jaksoivat olla turvallisia aikuisia? Saitko ymmärrystä, lohdutettiinko sinua, kun itkit? Puhallettiinko, kun olit satuttanut polvesi? Naurettiinko kanssasi, vitsailtiin, hassuteltiin? Hoivattiinko flunssaisena tai vatsatautisena? Vietiinkö sinut tarvittaessa lääkäriin? Käytettiinkö neuvolassa, entä hammashoidossa?

Oliko sängyssäsi lakanat? Oliko sinulla leluja? Oliko kotona ruokaa? Oliko se edes välillä terveellistä ja monipuolista, oliko sitä riittävästi? Vietiinkö sinua kirjastoon, puistoon, luontoon? Rannalle, uimahalliin, pulkkamäkeen, ladulle?

Otettiinko sinut koulussa mukaan porukkaan, vai olitko kenties se, jonka porukkaan muut pyrkivät? Tai jos sinua syrjittiin, haukuttiin, tönittiin, potkittiin, tavaroitasi rikottiin, puuttuiko joku aikuinen asiaan? Oliko luokassasi useimmiten työrauha? Oliko opetus kielellä, jota ymmärsit?

Auttoiko joku tarvittaessa läksyissä? Kysyikö joku, millainen päiväsi oli ollut? Saitko nukkua? Kotona ei ryypätty, vedetty kamaa, sammuttu, tapeltu, kukaan perheenjäsen ei saanut turpaansa? Kenenkään ei tarvinnut paeta kodistaan? Et saanut kohtuuttomia rangaistuksia, sinua ei piesty? Et joutunut pienenä huolehtimaan vielä pienemmistä sisaruksista vanhempien unohtuessa johonkin? Et valvonut peläten, että aikuinen pahat mielessään tulee heidän sänkyihinsä, tai sinun?

Kun olit mokannut, dokannut, töpeksinyt, hölmöillyt, saitko yhä tulla kotiin? Jaksoiko joku pitää rajoja, puuttua, olla kiinnostunut?

Saitko harrastaa? Maksoiko joku lisenssisi, kuukausimaksusi, ratsastusleirisi, balettituntisi? Kuljettiko joku sinua treeneihin? Tai oliko sinulla polkupyörä tai bussilippu, jotta pääsit kulkemaan? Oliko elämässäsi soitonopettaja, valmentaja tai partionjohtaja, joka kannusti sinua?

Pääsitkö mökille, huvipuistoon, rantalomalle? Laskettelukeskukseen, kylpylään?

Auttoiko vanhempasi tai muu läheinen tai tuttava sinua saamaan kesätyöpaikan? Ehkä sellaisen, jossa pääsit itse luomaan kontakteja? Sellaisen, joka auttoi sinua uskomaan itseesi ja mahdollisuuksiisi? Lainasiko joku sinulle autoa? Ostiko joku sinulle auton? Kun muutit kotoa, ostettiinko sinulle asunto, tai autettiinko kantamaan vuokra-asuntoon sohva, tekemään sähkösopimus, ottamaan kotivakuutus? Kun lompakkosi ja jääkaappisi oli tyhjä, oliko jossakin jääkaappi, jonka ääreen hakeutua?

Oliko sinulla pankkitilillä rahaa, ennen kuin tiesit sellaisesta mitään? Oliko sinulla omaisuutta, sijoituksia? Oletko saanut arvokkaita lahjoja, ennakkoperintöä, perintöä?

Nyt mieti, kuinka moni näistä toteutui kohdallasi. Muutama, useimmat, lähes kaikki? Ja sitten mieti, kuka ja missä olet nyt. Ja lopuksi vielä mieti, missä määrin se on sinun ansiotasi.

Jos synnyt Afrikan savimajaan ja koko lapsuutesi mietit mistä seuraavan kerran saisit ruokaa, niin sanoisin, että on aika paljon vaikeempaa hommata itselleen sellainen hyvä basic elämä mihin suurin osa suomalaisista on tottunut.