Miksi suomessa ihmiset eivät juurikaan tee hyvää?

Suomalaiset ovat saamattomia ja mukavuudenhaluisia velliperseitä.

Koska meille sotien jälkeen haluttiin rakentaa hyvinvointiyhteiskunta, jonka ansiosta kenenkään ei pitäisi joutua elämään almujen varassa. 

Suomessa kateus estää auttamasta muita. Ei haluta että muut saavat jotakin jos ei itse saa.

Vierailija kirjoitti:

Koska meille sotien jälkeen haluttiin rakentaa hyvinvointiyhteiskunta, jonka ansiosta kenenkään ei pitäisi joutua elämään almujen varassa. 

Nyt kun se hyvinvointiyhteiskunta on rapistunut eikä enää auta ihmisiä kunnolla, niin ihmiset eivät enää halua antaa omastaan, koska "kyllä yhteiskunta auttaa, siispä minun ei tarvitse".

Tietenkin koska Suomessa ajatellaan että köyhyys on oma vika.

Vierailija kirjoitti:

Koska meille sotien jälkeen haluttiin rakentaa hyvinvointiyhteiskunta, jonka ansiosta kenenkään ei pitäisi joutua elämään almujen varassa. 

Mikä almu on lukea sokeille, auttaa kriisipuhelimessa tai vierailla vanhuksien luona?

Ulkomailla on ehkä enemmän lähimmäisenrakkautta kuin Suomessa, se näkyy toisten auttamisena. Suomalaiset taitavat olla aika kylmiä ihmisiä.

Maksan valtion kassaan veroja huomattavasti enemmän kuin ihmiset noissa maissa, hakekaa sieltä

Vierailija kirjoitti:

Koska meille sotien jälkeen haluttiin rakentaa hyvinvointiyhteiskunta, jonka ansiosta kenenkään ei pitäisi joutua elämään almujen varassa. 

Av-mammat ovat niin typeriä, itsekkäitä ja kateellisia. Eivät edes ymmärrä että on muunkinlaista apua kuin almut.

Olen minimieläkkeellä ja etenevästi sairas. Teen mahdollisuuksieni mukaan hyväntekeväisyyttä. Nyt en voi koska olen (rankasti) riskiryhmässä ja voin muutenkin heikosti. Ajattelen niin, että ihmisyydessä harvemmin tajutaan toisen kärsimystä ellei omaa subjektiivista kokemusta löydy. Tämän lisäksi suomalaiset ovat sekä itsekkäitä että ahneita. Ajatusmaailma seurailee pitkälti reittejä ”minä ja mun perhe”.

Minä en ole mikään hyväntekijä!

Meillä on kaikilla rajoitteemme!

Tässä Vaasan mallia.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kateus estää auttamasta muita. Ei haluta että muut saavat jotakin jos ei itse saa.

Tästä olen täysin samaa mieltä. Kun kateus voittaa kiiman, niin peli on menetetty.

Tällä palstalla moni on varmaan niin nuori vielä, ettei ymmärrä yhtään, millaista Suomessa elämä oli ennen sotia. Kuinka moni teistä ihan oikeasti haluaisi olla riippuvainen anoppinsa hyväntahtoisuudesta saadakseen lapsenvahdin? Tai pankista asuntolainan? Tai ylipäätään katon päänsä päälle? Tai edes juttuseuraa? Hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin sitä varten, että kukaan ei joutuisi olemaan yksityishenkilöiden hyväntahtoisuuden varassa. Että ei tarvitsisi kerjätä ruokaa vaan tilille napsahtaisi Kelalta raha, jolla voi ostaa ruokaa. Ettei tarvitsisi nöyrtyä vaan voisi säilyttää ylpeytensä, vaikka olisikin vähäosainen. 

Koska täällä valtio ja verotus ja byrokratia on kieltänyt kaiken auttamisen. Briteissä esim noita hyväntekeväisyysjuttuja on joka kulman takana kymmeniä, Suomessa ne on kaikki kielletty. Rahaa et saa kerätä ilman erityislupaa ja paperiviidakkoa, niin ei siihen helposti ryhdytä. Suomessa yhteisöllisyys ei ole muutenkaan niin vahvaa, asutaan etäällä toisistaan ja luonne on epäilevä ja varovainen. Mutta minusta suomalaiset ei oo varsinaisesti yhtään vähempää auttavaisempia kuin muutkaan, meidän kulttuuri ja virkamieskoneisto vaan tekee kaikesta niin vaikeeta.

Jos nää vapautettaisiin, uskon vakaasti että täälläkin autettais samalla tavalla kun ajan kanssa siihen totuttais.

Suomessa ajatellaan ettei apua tarvita, koska "yhteiskunta hoitaa". 

Voisin itsekin olla mielelläni avuksi, mutta kulttuurikin on vähän sellainen että "ei saa tuputtaa". Olen ujo enkä osaa itse tyrkätä itseäni mihinkään tai hakeutua minnekään missä voisi olla avuksi.

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla moni on varmaan niin nuori vielä, ettei ymmärrä yhtään, millaista Suomessa elämä oli ennen sotia. Kuinka moni teistä ihan oikeasti haluaisi olla riippuvainen anoppinsa hyväntahtoisuudesta saadakseen lapsenvahdin? Tai pankista asuntolainan? Tai ylipäätään katon päänsä päälle? Tai edes juttuseuraa? Hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin sitä varten, että kukaan ei joutuisi olemaan yksityishenkilöiden hyväntahtoisuuden varassa. Että ei tarvitsisi kerjätä ruokaa vaan tilille napsahtaisi Kelalta raha, jolla voi ostaa ruokaa. Ettei tarvitsisi nöyrtyä vaan voisi säilyttää ylpeytensä, vaikka olisikin vähäosainen. 

Nyt eletään tätä hetkeä ja globaalia ihmisyyttä! Oikea auttaminen on _pyyteetöntä_, se on myös osa ihmisyyttä jos niin valitsee. Tyyliin; minä näen sinun kärsimyksesi ja jaan sinulle omastani koska se sattuu minuun. Vaikka sitten yön pimeinä tunteina ruokakassin jättämällä oven taakse.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ajatellaan ettei apua tarvita, koska "yhteiskunta hoitaa". 

Voisin itsekin olla mielelläni avuksi, mutta kulttuurikin on vähän sellainen että "ei saa tuputtaa". Olen ujo enkä osaa itse tyrkätä itseäni mihinkään tai hakeutua minnekään missä voisi olla avuksi.

Ruokajakeluun, vanhusten ystävätoimintaan ja vaikka mihin tarvitaan apua.

Suomi on sosialistinen mallivaltio jossa ihmisille on iskostettu että valtio ja sen virkamiehet pitää kaikista huolen. On suorastaan kiellettyä yksilöiden ja yhteisöjen tähän puuttua. Muualla on toisin. Siellä perhe ja yhteisö ovat tärkeimmän avun lähteet.

Voi olla, että mielikuvani on biasoitunut, koska olen itse monissa vapaaehtoisjutuissa, mutta minusta Suomessa on paljon hienoa vapaaehtoistoimintaa, johon osallistuu runsaasti ihmisiä.

Ero on varmaan osittain siinä, että suomalaiset eivät tykkää retostella tekemisiään. Kun jenkki käy kerran koululuokkansa kanssa jakamassa puoli tuntia lounasta kodittomille, hän muistaa aina mainita miten on toiminut hyväntekeväisyysjärjestössä ja kirjoittaa sen CV:hen. Itse sain juuri tietää, että kaverini on toistakymmentä vuotta tehnyt ilmaisia taittohommia erilaisille järjestöille, viimeksi sellaiselle, jossa itse käyn viikottain jelppimässä. Ei ole kumpikaan tullut koskaan maininneeksi asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla moni on varmaan niin nuori vielä, ettei ymmärrä yhtään, millaista Suomessa elämä oli ennen sotia. Kuinka moni teistä ihan oikeasti haluaisi olla riippuvainen anoppinsa hyväntahtoisuudesta saadakseen lapsenvahdin? Tai pankista asuntolainan? Tai ylipäätään katon päänsä päälle? Tai edes juttuseuraa? Hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin sitä varten, että kukaan ei joutuisi olemaan yksityishenkilöiden hyväntahtoisuuden varassa. Että ei tarvitsisi kerjätä ruokaa vaan tilille napsahtaisi Kelalta raha, jolla voi ostaa ruokaa. Ettei tarvitsisi nöyrtyä vaan voisi säilyttää ylpeytensä, vaikka olisikin vähäosainen. 

Nyt eletään tätä hetkeä ja globaalia ihmisyyttä! Oikea auttaminen on _pyyteetöntä_, se on myös osa ihmisyyttä jos niin valitsee. Tyyliin; minä näen sinun kärsimyksesi ja jaan sinulle omastani koska se sattuu minuun. Vaikka sitten yön pimeinä tunteina ruokakassin jättämällä oven taakse.

Tämä. Hassua täällä on myös se, että jos auttaa, on se yleensä joku pyrkyri, ja vähintäänkin somessa tarvitsee turpa näkyä että ”autettu on”. Tämähän on pyyteettömän avun irvikuva.