Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa typeristä säännöistä peruskoulussa omana aikananne
Haluan kuulla, jotta nykyaika vaikuttaisi valoisammalta.
Kommentit (614)
Vierailija kirjoitti:
Liikuntatunnilla kun jaettiin joukkueet niin opettaja laittoi aina kaksi urheilullista suosikkiaan kapteeneiksi ja he saivat vuorotellen huutaa rivistä kenet ottavat omaan joukkueeseen. Aina jäi samat viimeisenä valituksi:(. Tuntui ihan jo silloin pahalta heidän puolestaan kun he lannistuneena kävelivät viimeisinä rivistä omalle puolelleen.
Minä olin aina se viimeinen. Vihaan vielä harmaana ukkonakin kaikenlaista kilpaurheilua yli kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Meillä liikunnasta ei (ala- eikä yläasteella) voinut saada numeroa 10, jos ei harrastanut liikuntaa jossakin maksullisessa seurassa."
Näin se on käytännössä aina ja kaikkialla. Jopa kriteereissä mainitaan se että tulee olla harrastuneisuutta.
Vierailija kirjoitti:
70- luvulla. Joka paikkaan siirryttiin pituusjonoissa: ruokalaan, liikuntatunnille, käsityöluokkaan jne.
Pituudesta kähistiin koko ajan, ja vähän väliä tarkistettiin selät vastakkain kumpi on pitempi, lapsillahan kasvupyrähdykset tulevat eri tahtiin. Muistan edelleen, kuinka mahtavaa oli kun kesäloman jälkeen olin kolmanneksi pisin tytöistä, entisen neljänneksi pisimmän sijaan.
Minä olin kaikkein lyhyin, joulukuussa syntynyt ja joka paikkaan piti mennä pituusjärjestyksessä pisin edellä ja tietenkin minä viimeisenä. Viimeisillä luokilla sitten tilanne tasaantui ja ysillä olinkin jo luokkani pisin. Silloin tosin ei pituusjärjestyksellä ollut enää väliä vaan aakkosjärjestys oli kova sana. Ja minä viimeisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti tehdä läksyt ja mm. opetella kertotaulu. Nykyään ei tarvitse vaan kaikesta pääsee säälistä läpi.
Tunnetko *todella* yhtään tapausta ,vai elätkö luulon varassa?
Kelpaisiko esimerkki? Molemmat lapseni pärjäsivät koulussa erinomaisesti. He olivat jo käyneet pakolliset koulut kun piruuttani kysyin heiltä miten lasketaan ympyrän pinta-ala. Kumpikaan ei ollut ikinä kuullutkaan, eivätkä tietenkään myöskän lieriön tilavuuden laskentatapaa. Edes luku 3,14 ei tuonut heidän mieliinsä yhtikäs mitään. Kaikki nämä olivat ennenvanhaan ala-asteen juttuja ja ne oli todella osattava. Lisää tulee jos ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
Välitunneilla oli pakko olla ulkona, meillä tosin oli onneksi pakkasraja. Eipä tuo ala-asteella haitannut, kun leikeissä vartti meni nopeasti ja pysyi lämpimänä. Mutta eihän yläasteella kukaan leikkinyt. Seistä pönötettiin pihalla. Farkkujen alle ei mahtunut pitkiä alkkareita, eikä pipo ollut muotia, joten tulihan siinä jumalattoman kylmä. No, ainakin haluavat pääsivät nurkan taakse tupakalle...
Liikunnassa ei selitetty sääntöjä, pelaamaan vaan. Meillä ei katsottu urheilua, eikä lähialueillani ollut mitään lapsiporukoita, joissa olisi päässyt pelaamaan. Olipahan noloa kysellä muilta, että mitäs pitää tehdä, siinä vaiheessa kun esim pesiksessä piti mennä kentälle.
Tää oli muuten meilläkin, alettiin vaan pelaamaan ilman, että selitettiin kunnolla miten sitä tehdään. Oltiin varmaan viidennellä, tai kuudennella ja pelattiin futista, joku oppilaista huusi "paitsio!" , mutta kaikki ei tiennyt mitä se tarkoittaa, niin se piti selittää. No, eipäs tiennyt opettajakaan :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti tehdä läksyt ja mm. opetella kertotaulu. Nykyään ei tarvitse vaan kaikesta pääsee säälistä läpi.
Tunnetko *todella* yhtään tapausta ,vai elätkö luulon varassa?
Kelpaisiko esimerkki? Molemmat lapseni pärjäsivät koulussa erinomaisesti. He olivat jo käyneet pakolliset koulut kun piruuttani kysyin heiltä miten lasketaan ympyrän pinta-ala. Kumpikaan ei ollut ikinä kuullutkaan, eivätkä tietenkään myöskän lieriön tilavuuden laskentatapaa. Edes luku 3,14 ei tuonut heidän mieliinsä yhtikäs mitään. Kaikki nämä olivat ennenvanhaan ala-asteen juttuja ja ne oli todella osattava. Lisää tulee jos ei riitä.
No en tiedä kuinka "ennen vanhaan" näitä ollaan muka opittu, koska silloin kun olen itse (yli 20 vuotta sitten) käynyt yläasteen, nämä oli ihan yläastejuttuja. Eihän meillä ala-asteella ollut vielä käytössä edes laskimia, joissa olisi tuota piitä voitu käyttää.
Menee vähän aiheen ohi: kansakoulussa käsitöissä neulottiin sukat, toinen koulussa, toisen sai neuloa kotona. Se eka, koulussa neulottu oli tietysti löyhine silmukoineen aivan eri näköinen kuin se toinen, äidin silmien alla neulottu, Jos yksikin löyhä silmukka esim. muutama kerros aikaisemmin, äiti puratti... niinpä siitä toisesta toisesta tuli todella tasaista neulosta. Ja sellaisia neulomani villasukkani ja -paitani ovat sen jälkeen olleet, vähän turhankin tiukkaa.
Opettajan arvostelu: äidin tekemä! Ja vaikka kuinka yritin itku kurkussa selittää, että "ihan itse olen sen neulonut", jouduin loppulukukauden istumaan opettajan pöydän vieressä korkealla jakkaralla käsityötunnit :-( Ei auttanut äidin kirjoittama kirjekkään.
Toinen käsityömuisto keski(tyttö)koulusta: sanoin varmaan niinkin ruman sanan kuin helvetti tjs. (V-sana ei vielä 70-luvun alussa kuulunut sanavastooni) Opettaja komensi minut pesemään suuni saippualla ja kun en kunnolla pistänyt saippuaa suuhuni, teki sen itse, työnsi palasaippuan suuhuni ja "pesi" sormellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikuntatunnilla kun jaettiin joukkueet niin opettaja laittoi aina kaksi urheilullista suosikkiaan kapteeneiksi ja he saivat vuorotellen huutaa rivistä kenet ottavat omaan joukkueeseen. Aina jäi samat viimeisenä valituksi:(. Tuntui ihan jo silloin pahalta heidän puolestaan kun he lannistuneena kävelivät viimeisinä rivistä omalle puolelleen.
Minä olin aina se viimeinen. Vihaan vielä harmaana ukkonakin kaikenlaista kilpaurheilua yli kaiken.
Sama täällä. Ei se viimeisenä valituksi tuleminen edes muistaakseni harmittanut, koska siihen oli tottunut. Kun vain minä olin jäljellä, totesi vuorossa ollut kapteeni "ja (nimeni) meille". Sitten ruvettiin pelaamaan. Tai siis muut pelasivat, ja minä seisoin kentän laidalla yrittäen pysyä pois muiden jaloista. Jos olisin ollut huono vaikkapa matematiikassa, olisi järjestetty ties mitä tukiopetusta. Sen sijaan liikunnassa huonojen vain annettin olla liikkumatta. Joskus tuota jälkeenpäin olen miettinyt, että eikö ihan kansanterveyden kannalta nimenomaan olisi pitänyt niitä liikkumattomia kannustaa liikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikuntatunnilla kun jaettiin joukkueet niin opettaja laittoi aina kaksi urheilullista suosikkiaan kapteeneiksi ja he saivat vuorotellen huutaa rivistä kenet ottavat omaan joukkueeseen. Aina jäi samat viimeisenä valituksi:(. Tuntui ihan jo silloin pahalta heidän puolestaan kun he lannistuneena kävelivät viimeisinä rivistä omalle puolelleen.
Minä olin aina se viimeinen. Vihaan vielä harmaana ukkonakin kaikenlaista kilpaurheilua yli kaiken.
Sama juttu kuin mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta oli oma arkuus, esitelmät, sain kyllä väistettyä jotenkin ns. spontaanin "huomion", jota arkana kammosin. Keinona olla vaan näkymätön, tuntui sopivan opettajille ala-asteella. Nolona koin kun opettaja torui luokkaa rauhattomuudesta mainiten minut, että ottakaa mallia! Hei kiitos ei..
Nykyisin teen työtä, jossa olen esillä, ja se on ok kun on kasvanut. Kiitos siitä ei todellakaan kuulu peruskouluun ;,(
Lukeeko tätä ketjua kukaan eläköitynyt opettaja? Koulukulttuuri on onneksi muuttunut, mitä ajattelette siitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lama-ajan lapsi. Lama näkyi konkreettisesti koulussa mm. siinä että ruokailua ennen kun mentiin jonossa pesemään käsiä opettaja seisoi käsienpesualtaan vierellä ja puolitti paperisia käsipapereita kahtia. Siis puolikas paperi per oppilas ja vahti ettei kukaan käyttänyt enempää. Eihän sillä puolikkaalla mitenkään saanut käsiä kuivaksi. Ajattelin jo silloin, että miten tyhmä säästökohde ja tälläkö asiat korjaantuvat...
Tuli tästä mieleen kun meillä 2000-luvun alussa laskettiin allas täyteen vettä ja siinä vuorotellen koko luokka huljuteltiin kädet ”puhtaiksi”.
60-luvulla sitävastoin pestiin kyllä juoksevalla vedellä, kylmällä sellaisella ja ilman saippuaa ja kaikki kuivasivat samaan froteepyyhkeeseen. Jotenkin minusta tuntuu, ettei tuota pyyhettä edes pesty ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut mitään typeriä sääntöjä. Kaikki olivat tasa-arvoisia, eikä mielisteleviä ja yhteiskunnalle kalliita, kuten nyt.
Jokainen sai olla oma itsensä, kiusaamista ei ollut ja sairaat saivat oman ruokavalionsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piti tehdä läksyt ja mm. opetella kertotaulu. Nykyään ei tarvitse vaan kaikesta pääsee säälistä läpi.
Tunnetko *todella* yhtään tapausta ,vai elätkö luulon varassa?
Kelpaisiko esimerkki? Molemmat lapseni pärjäsivät koulussa erinomaisesti. He olivat jo käyneet pakolliset koulut kun piruuttani kysyin heiltä miten lasketaan ympyrän pinta-ala. Kumpikaan ei ollut ikinä kuullutkaan, eivätkä tietenkään myöskän lieriön tilavuuden laskentatapaa. Edes luku 3,14 ei tuonut heidän mieliinsä yhtikäs mitään. Kaikki nämä olivat ennenvanhaan ala-asteen juttuja ja ne oli todella osattava. Lisää tulee jos ei riitä.
No en tiedä kuinka "ennen vanhaan" näitä ollaan muka opittu, koska silloin kun olen itse (yli 20 vuotta sitten) käynyt yläasteen, nämä oli ihan yläastejuttuja. Eihän meillä ala-asteella ollut vielä käytössä edes laskimia, joissa olisi tuota piitä voitu käyttää.
Voi pyhä isä. Meinaatko tosissasi, että lieriöiden tilavuuksia on alettu laskea vasta sitten kun taskulaskimet on ensin keksitty. Niitä nimittäin ei ollut keksitty 60-luvulla,jolloin minä kävin kansakoulua ja silloin ne laskettiin ihan kynällä ja paperilla ja laskettiin vieläpä pallon tilavuuskin. Muistaakseni kuudennen luokan juttuja nämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lama-ajan lapsi. Lama näkyi konkreettisesti koulussa mm. siinä että ruokailua ennen kun mentiin jonossa pesemään käsiä opettaja seisoi käsienpesualtaan vierellä ja puolitti paperisia käsipapereita kahtia. Siis puolikas paperi per oppilas ja vahti ettei kukaan käyttänyt enempää. Eihän sillä puolikkaalla mitenkään saanut käsiä kuivaksi. Ajattelin jo silloin, että miten tyhmä säästökohde ja tälläkö asiat korjaantuvat...
Tuli tästä mieleen kun meillä 2000-luvun alussa laskettiin allas täyteen vettä ja siinä vuorotellen koko luokka huljuteltiin kädet ”puhtaiksi”.
60-luvulla sitävastoin pestiin kyllä juoksevalla vedellä, kylmällä sellaisella ja ilman saippuaa ja kaikki kuivasivat samaan froteepyyhkeeseen. Jotenkin minusta tuntuu, ettei tuota pyyhettä edes pesty ikinä.
70-luvulla oli paperipyyhkeitä ja muistan miten niitä tuhlattiin iloisesti. Ne oli niitä paksuja, isoja papereita ja sadepäivinä kaikki ottivat ison kasan mukaansa koulusta lähtiessään - koska pyörää piti kuivata, ettei kastellut housujaan. Moni heitti roskat maahan, kaipa niitä joku talkkari sitten siivosi pihalta. Kouluissa kun oli talkkari, joka hoiti kiinteistöä ja oli aina pelottava hahmo. Ainakin meillä ja jos jollain oli auktoriteettia, se oli hän. Jokaikinen pelkäsi ja totteli häntä, vaikka hyvin harvoin hän ketään ojensi. Ja hän teki sen sanallisesti.
Tuohon aikaan oli herätty roskaamiseen ja muistan olleeni varsin greta sen suhteen, paheksuin roskien viskomista maahan ja luontoon ja saatoin koulumatkoilla noukkia niitä maasta ja kiikuttaa roskiksiin ja tuntea itseni sitten hyväksi ihmiseksi. Näin vanhempana tekisi mieli ostaa sellainen "noukkijakeppi" ja lähteä siivoilemaan puistoja ja pihoja :D
Vierailija kirjoitti:
"Meillä liikunnasta ei (ala- eikä yläasteella) voinut saada numeroa 10, jos ei harrastanut liikuntaa jossakin maksullisessa seurassa."
Näin se on käytännössä aina ja kaikkialla. Jopa kriteereissä mainitaan se että tulee olla harrastuneisuutta.
Tämä sama homma oli myös musiikissa. Kymppiä ei saanut, jos ei soittanut jotain instrumettia, harrastanut musiikkia tai laulanut vaikka kuorossa. Ei, vaikka olisit omannut absoluuttisen sävelkorvan, laulanut kuin enkeli ja soittanut jotain virtuoosimaisesti. Tämän lisäksi ehdoton vaatimus oli, että suostuit esiintymään koulun juhlissa. Jos et suostunut, arvosana putosi numerolla.
Onkohan tämä yhä näin? Mikä järki tässä on? Kaipaan opettajia palstalle vastaamaan näihin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä liikunnasta ei (ala- eikä yläasteella) voinut saada numeroa 10, jos ei harrastanut liikuntaa jossakin maksullisessa seurassa."
Näin se on käytännössä aina ja kaikkialla. Jopa kriteereissä mainitaan se että tulee olla harrastuneisuutta.
Tämä sama homma oli myös musiikissa. Kymppiä ei saanut, jos ei soittanut jotain instrumettia, harrastanut musiikkia tai laulanut vaikka kuorossa. Ei, vaikka olisit omannut absoluuttisen sävelkorvan, laulanut kuin enkeli ja soittanut jotain virtuoosimaisesti. Tämän lisäksi ehdoton vaatimus oli, että suostuit esiintymään koulun juhlissa. Jos et suostunut, arvosana putosi numerolla.
Onkohan tämä yhä näin? Mikä järki tässä on? Kaipaan opettajia palstalle vastaamaan näihin..
No minäpä vastaan: järki on siinä, että koululla on kasvatustehtävä. Tehtävä opettaa tälle itsekkäälle virtuoosille, että voisi vaivautua esiintymään vaikka joulujuhlassa, virtuoosille se kun ei ole vaiva eikä mikään. Oikein teki ope.
Meillä kiellettiin lelupäivät koska yksi oppilas toi vanhempiensa seksilelun tietämättä sen tarkoitusta, luuli normaaliksi leluksi
Ala-asteella 80-luvun alussa:
- ennen ruokailua, jokaisen piti luokassa pestä kädet, rauhoittua omalle pulpetille kädet pulpetin päällä ja lausuttiin yhdessä ruokarukous. Sen jälkeen jonoon ja jonossa ruokalaan mars.
- ruokalassa piti sanoa emännälle paljon tai vähän ja sen mukaan laittoi ruokaa lautaselle.
Ruokaa piti aina maistaa ja syödä kaikki. Lautaset tarkistettiin. Joskus sai jättää ruokaa, mutta vain 1/3. 2/3 piti syödä.
- laulukoe laulettiin koko luokan edessä.
- virstivihkoon opettaja ja äiti kirjoittelivat aika henkilökohtaisia juttuja. Pelotti, että joku muu näkee ne kirjoitukset.
- rehtorille piti niiata/ kumartaa
- ulko-ovet lukittiin ja myöhästelijät päästettiin sisään Vahtimestarin toimesta kootusti. Tuli merkintä.
- seiniin ei saanut nojailla sisällä. Opettajat ja varsinkin vahtimestari tätä tarkkaili. Kerran sain vahtimestarilta tukkapöllyä seiniin nojailusta.
- jos lähetettiin rehtorin kansliaan puhutteluun, piti seistä tietyillä paikoilla aulassa - naulakoiden päässä olevien levyjen edessä. Mihinkään ei saanut nojata. Siitä sitten järjestyksessä rehtorin kansliaan puhutteluun.
- tein opettajan sijaisuuksia opiskeluaikana 97-99 ja onneksi mitään tuollaista ei enää ollut kouluissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä liikunnasta ei (ala- eikä yläasteella) voinut saada numeroa 10, jos ei harrastanut liikuntaa jossakin maksullisessa seurassa."
Näin se on käytännössä aina ja kaikkialla. Jopa kriteereissä mainitaan se että tulee olla harrastuneisuutta.
Tämä sama homma oli myös musiikissa. Kymppiä ei saanut, jos ei soittanut jotain instrumettia, harrastanut musiikkia tai laulanut vaikka kuorossa. Ei, vaikka olisit omannut absoluuttisen sävelkorvan, laulanut kuin enkeli ja soittanut jotain virtuoosimaisesti. Tämän lisäksi ehdoton vaatimus oli, että suostuit esiintymään koulun juhlissa. Jos et suostunut, arvosana putosi numerolla.
Onkohan tämä yhä näin? Mikä järki tässä on? Kaipaan opettajia palstalle vastaamaan näihin..
No minäpä vastaan: järki on siinä, että koululla on kasvatustehtävä. Tehtävä opettaa tälle itsekkäälle virtuoosille, että voisi vaivautua esiintymään vaikka joulujuhlassa, virtuoosille se kun ei ole vaiva eikä mikään. Oikein teki ope.
Miksi virtuoosilla olisi velvollisuus esiintyä?
Ruokajuomana oli maitoa tai piimää, joskus harvoin (ehkä kerran kuussa) omena- tai appelsiinimehua. Vettä ei saanut ottaa, vaikka ruokalassa olisi ollut vesihanakin käytettävissä. En tykännyt juoda maitoa vaan olin jo monta vuotta tottunut juomaan ruoan kanssa pelkkää vettä. Olin sitten sekä ruokailun että koko muunkin koulupäivän ajan juomatta mitään. Tämä 1970-luvun lopulla.