Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta

Teineinä oltiin tyttöporukalla jossain puistossa kesäpäivää viettämässä. Alettiin siinä miettiä, että mitä eläimiä me kukin oltaisiin. No Lissu näytti bambilta ja Sussu näytti kissalta, jne. Kysyin sitten, että mikä eläin mä olisin. Eräältä kaverilta tuli vastaus, kuin apteekin hyllyltä: Sä olisit virtahepo! Olin ihan et mitävittua, olin kuitenkin hoikka ja nätti tyttö. Mulla on kuulemma "virtahevon hampaat". Ok.

Tän jälkeen mä aloin hävetä hampaitani ja nauraessa aina mietin, et kaikki varmaan huomioi mun karmeet virtahevon hampaat. Kukaan muu ei tosin ole koskaan niitä kommentoinut, ei hyvällä eikä pahalla. Oon jo yli neljäkymppinen, ja vieläkin tää tulee mulle välillä mieleen.

Uskomattomia tarinoita kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elettiin markka-aikaa ja kaverin sijoitusfirma oli lähtenyt rajuun nousukiitoon, ja hänen varallisuutensa samalla. Tämä kaveri soitti minulle, kuulemma kohteliaisuudesta koska olimme tunteneet toisemma kauan ja olleet parhaimpia ystävyksiä. Hän sanoi että koska on nykyään erittäin varakas ja liikkuu sen takia varakkaissa sijoitus ja pankkiiripiireissä, niin ei voi enää julkisesti olla tekemisissä kanssani koska olenhan vain pelkkä duunari, ja mikä pahinta vieläpä raksaduunari, eli proleista prolein! Kiitti menneistä vuosista, ja sanoi että voi toki vielä moikata jos ketään ei näe, ja jopa pari sanaa vaihtaa jos vain kaksistaan olemme, mutta muuten ei ole tuntevinaan jos julkisella paikalla törmäämme!

Mikä erityisesti mieleeni jäi, oli se että jokunen vuosi aiemmin tämän kaverin firma oli menossa konkkaan, ja hän tarvitsi nopeasti apua. Kuten ehkä aavistella voi, niin hän ei ollut niitä suosituimpia henkilöitä, pääasiassa luonteensa takia, niin lainantakaajia ei löytynyt. Hän tuli luokseni ja vetosi siihen että olimme olleet parhaita ystäviä jo pitkään, pyytäen apua. Ajattelin silloin että kai ihmisiä tulisi kohdella kuten haluaa itseään kohdeltavan, ja jos edes paras ystävä ei auta, niin kuka sitten auttaisi?

Takasin hänelle 4-vuoden palkkaani vastaavan summan lainan, jonka turvin hänen firmansa pelastui ja hän rikastui. Tästä hyvästä hän lupasi minulle palkkioksi yhden Cokiksen, enhän ollut edes ajatellut ystävän auttamisesta mitään veloittamani. Näin jälkikäteen olisin toivonut palkkioksi ystävyytemme jatkumisen, cokista kun saa kaupasta mutta sitä ystävyyttä enää ei! Tai ehkä rahalla saisi, sillä mainostihan hänkin saaneensa uusia hienoja, puhumattakaan varakkaita ystäviä?

En tiedä voiko tämän kaltaiset jutut olla totta, vai näinkö tossukoita osa palstalaisista on. Näillä jutut on tyyliin luokkaa että "kaveri kohteli minua aina kuin roskaa, ei pitänyt vuosiin yhteyttä ja sitten yhtäkkiä otti minuun yhteyttä. Pyysi mun molempia munuaisia ja minä sitten vähän hammasta purren annoin munuaiseni. Kaveri ei enää halunnut operaation jälkeen olla mun kanssa tekemisissä ja nyt minä joudun käymään monta kertaa viikossa dialyysihoidossa :( "

Toivottavasti edes osa näistä jutuista on keksittyjä, ettei näin moni oikeasti joudu kaltoin kohdeltuin "ystäviensä" puolelta.

Vastaavia oli siinä törkimmät lokkeilijat -ketjussa vaikka kuinka. Kyllä näitä ovimattoja valitettavasti vaan on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olin juuri ottanut pipon ja hupun pois päästäni kun olin kauppaan menossa ja hiukset tietenkin sekaisin kun eräs tuttu vanhempi herrasmies tuli siihen ja sanoi: katos sä oot taas niin hienosti tukkas laittanut..

En ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka ottaa nokkiinsa tällaisesta. Tukka meni pipon takia pörröön, siitäkö ei saa heittää läppää? Että aikuiset ihmiset ottavatkin itsensä vakavasti.

Kasvuympäristö vaikuttaa paljon miten pystyy suhtautumaan huumoriin. Oma äitini huumorin varjolla lyttäsi minua ja oli todella ilkeä. En osaa oikein aikuisenakaan ottaa hyväntahtoisena huumorina esim. tuollaisia kommentteja. Ehkä sinun kannattaisi opetella empatiaa muita kohtaan.

Juttelin esikoisen juuri saaneiden vauvakerhossa toisen mamman kanssa ja hän kysyi ikääni. Kerroin olevani 26-vuotias. Tämä toinen mamma alkoi kauhistella, miten olin nuorena saanut lapsen ja se ei ole hyvä asia, kun on parempi olla vähän kypsynyt, maailmaa nähnyt, aloilleen asettunut jne. Olin vähän hämmentynyt tästä kommentista - voihan siinä olla perää, mutta eipä se minun tilannettani siitä muuksi muuttanut, mutta enemmän hämmennyin, kun kysyin tämän toisen mamman ikää. Hän oli 29-vuotias. Kai siinä kolmessa vuodessa sitten oli kovasti kypsynyt minuun nähden.

Vierailija kirjoitti:

Teineinä oltiin tyttöporukalla jossain puistossa kesäpäivää viettämässä. Alettiin siinä miettiä, että mitä eläimiä me kukin oltaisiin. No Lissu näytti bambilta ja Sussu näytti kissalta, jne. Kysyin sitten, että mikä eläin mä olisin. Eräältä kaverilta tuli vastaus, kuin apteekin hyllyltä: Sä olisit virtahepo! Olin ihan et mitävittua, olin kuitenkin hoikka ja nätti tyttö. Mulla on kuulemma "virtahevon hampaat". Ok.

Tän jälkeen mä aloin hävetä hampaitani ja nauraessa aina mietin, et kaikki varmaan huomioi mun karmeet virtahevon hampaat. Kukaan muu ei tosin ole koskaan niitä kommentoinut, ei hyvällä eikä pahalla. Oon jo yli neljäkymppinen, ja vieläkin tää tulee mulle välillä mieleen.

Kauhee kaveri :( Varmaan kateellinen. On minuakin kuvailtu tällaisessa leikissä pupuksi, koska pyöreät posket ja sojottavat etuhampaat. Että kiitti vaan..

Yksi kaveri huomauttelee aina mun hiuksista. Milloin ne on leikattu huonosti, värjätty epätasaisesti, sojottavat joka ilmansuuntaan, ovat ohentuneet hirveästi. Juu, tiedän kyllä että hiukseni eivät ole mun vahvuus, mutta tarviiko siitä aina huomauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Elettiin markka-aikaa ja kaverin sijoitusfirma oli lähtenyt rajuun nousukiitoon, ja hänen varallisuutensa samalla. Tämä kaveri soitti minulle, kuulemma kohteliaisuudesta koska olimme tunteneet toisemma kauan ja olleet parhaimpia ystävyksiä. Hän sanoi että koska on nykyään erittäin varakas ja liikkuu sen takia varakkaissa sijoitus ja pankkiiripiireissä, niin ei voi enää julkisesti olla tekemisissä kanssani koska olenhan vain pelkkä duunari, ja mikä pahinta vieläpä raksaduunari, eli proleista prolein! Kiitti menneistä vuosista, ja sanoi että voi toki vielä moikata jos ketään ei näe, ja jopa pari sanaa vaihtaa jos vain kaksistaan olemme, mutta muuten ei ole tuntevinaan jos julkisella paikalla törmäämme!

Mikä erityisesti mieleeni jäi, oli se että jokunen vuosi aiemmin tämän kaverin firma oli menossa konkkaan, ja hän tarvitsi nopeasti apua. Kuten ehkä aavistella voi, niin hän ei ollut niitä suosituimpia henkilöitä, pääasiassa luonteensa takia, niin lainantakaajia ei löytynyt. Hän tuli luokseni ja vetosi siihen että olimme olleet parhaita ystäviä jo pitkään, pyytäen apua. Ajattelin silloin että kai ihmisiä tulisi kohdella kuten haluaa itseään kohdeltavan, ja jos edes paras ystävä ei auta, niin kuka sitten auttaisi?

Takasin hänelle 4-vuoden palkkaani vastaavan summan lainan, jonka turvin hänen firmansa pelastui ja hän rikastui. Tästä hyvästä hän lupasi minulle palkkioksi yhden Cokiksen, enhän ollut edes ajatellut ystävän auttamisesta mitään veloittamani. Näin jälkikäteen olisin toivonut palkkioksi ystävyytemme jatkumisen, cokista kun saa kaupasta mutta sitä ystävyyttä enää ei! Tai ehkä rahalla saisi, sillä mainostihan hänkin saaneensa uusia hienoja, puhumattakaan varakkaita ystäviä?

  Hyvä kun et alentunut hänen tasolleen, vaan autoit vaikeassa tilanteessa.  - Hänen puheistaan tulee minulle mieleen joku ikivanha mustavalko-elokuva tai romaani niiltä ajoilta kun Suomessa oli vielä sääty-yhteiskunta. Onneksi nykyään on ainakin teoriassa jokaisella mahdollisuus menestyä vaikka kuinka hyvin, lähtökohdista riippumatta.

Tää koka vastas, että loukkaantui kun ystävä sanoi ettei pidä hänen miehensä kasvonpiirteistä. Oma ajatus ystävästä: jakorasia ja lunttu, vai miten meni? Tuli nyt selväks se kirjoittajjankin kanta ystävästään ; D

Kerroin ystävälle keskenmenosta joka tapahtui 9. viikolla. Oli minulle kova paikka. Ystävä ihmetteli "sehän meni kesken niin aikaisinkin, että ihme kun edes huomasit olevasi raskaana". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni, jolla on yjksi lapsi ja joka tiesi minulla olleen keskenmenon:

"Sä et vaan voi tietää, kun sulla ei oo lapsia".

Kamalaa.

Niin on, kun taustat tietää. Normaalisti ihan totta kylläkin.

Tämä: "Lapsettomat ei ymmärrä"-asenne on valitettavan yleinen.

Olen lapseton, mutta työskennellyt kasvatusalalla 15 vuotta. Ja olen ollut lapsi itsekin.

Jos jotain, koen kenttäetuna ettei _joka_asia mene henkilökohtaiseksi tai tunteen kautta. Työstäni saan jatkuvasti kiitosta, ylennyksiä on tullut, vanhemmat arvostavat työni jälkeä ja lapset roikkuu lahkeessa ja kertovat tykkäävänsä. Koen täten jotain lapsista ymmärtäväni.

Ei pidä aina yleistää...

Itse en möläyttele tuota lausetta, mutta ymmärrän miksi se on yleinen. En yhtään epäile pätevyyttäsi työssäsi tai tarkoita, että kenekään pitäisi mitään osaamistasi vähätellä lapsettomuuteen perustuen.

Olin itsekin 10v työssä lastenpsykiatrialla ja olin pätevä sekä pidetty, mutta saatuani omat lapset ymmärrykseni monesta asiasta syveni tavalla jota en osannut aiemmin kuvitella.

Onneksi mulla ei ole noin ohuita hiukksua kuin sulla. Tämä kaverin kommentti tuntui kurjalta, kun en voi vaikuttaa asiaan itse.

Ylioppilaskuvan otosta oli kulunut aikaa yli 20 vuotta. Minun samanikäinen ystäväni sanoi kuvaa katsoessa, että oletpa muuttunut paljon. Kehui, ettei itse ole muuttunut yhtään ylioppilaskuvan ottamisen jälkeen. Oli kyllä mauton kommentti.

Mun ystävä joka on kampaaja tölväisi kerran kuopukselle kun leikkasi sen hiuksia ekoja kertoja(kampaajalla, itse olin leikannut siihen asti usein kotona kun hitaasti kasvoivat) että "Pitäis hän ton ikäisen jaksaa antaa leikata " -vst kun lapsella oli pitkä päivä ja oli kaikenlaisia nepsy-oireita, kaikki kutitti jne.

IKÄISEN! Vieläkin kiehuu.

Miten ikä liittyy lapsen henkiseen kehitykseen??

Hammaslääkäri sanoi kerran esikoiselle että "Älä siinä rääy", kun porasi .

Jäin itse aika äimäksi.

Tyttäreni anoppiehdokas näki minut ensimmäistä kertaa. Anoppiehdokas katsoi tarkkaan minua päästä varpaisiin ja sanoi että voisi laittaa minulle jotain pistoksia kaulaan ja leuanaluseen että saisin heltan pienemmäksi. Anoppiehdokas on lääkäri

Vierailija kirjoitti:

Anopin vauvaonnittelut minulle (miniälle), kun hän sattumalta kuuli lapsiltamme, että odotan vauvaa: Anoppi möläytti koko perheemme kuullen kovalla äänellä: "EI KAI TAAS!!!"

Tulin todella vihaiseksi ja ja viha kohdistui anopin röyhkeään käytökseen. Odottavalle äidille todella kurja ja töykeä möläytys ja lasten kuullen! Mitä tuollaisella ihmisellä liikkuu päässä vai liikkuuko yhtään mitään?! Meillä appivanhempien ei tarvitse esimerkiksi hoitaa lapsiamme tai auttaa kotitöissä. Sieltä suunnasta on tullut apua nolla (0) tuntia vuodessa.

Välit anoppiin ja appiukkoon ovat huonot. Yhteydenpito on nollissa ja olemme tekemisissä vain pakosta. Ja kiitos koronan - eipä ole tarvinnut nähdä appivanhempia muutamaan vuoteen!

Kun veljeni vaimo kertoi yllättäen uudesta tulokkaasta, niin parahdin siihen että et voi olla tosissasi.

Ihan spontaanisti. Johtui siitä että veljeni on alkoholisti, ja olivat saaneet jo kasi aikaisempaa lasta hyvälle iälle. Nyt siellä sitten pyöri pikkuinen huutoriitojen keskellä katselemassa isänsä ryyppäämistä ja sitä että äiti huutaa ja solvaa isää.

Vierailija kirjoitti:

Olin juuri eronnut, mikä otti todella koville. Kaveri "pakotti" mukaansa baariin. Sanoi siellä, "kuule Anna, nyt kun katsoo sivusta tuota sinun ja Jussin eroa ja tilannetta, arvostan omaa miestäni ja suhdettani kyllä paljon paremmin". Lähdin itkien kotiin.

Lapsellani oli teininä todella vaikeaa, ja sossut myös sijoittivat hänet alkoholisti-isälleen, koska isä ei antanut lupaa sijoittaa muualle. Tuo luonnolliesti pahensi tilannetta. 

Kerroin asiasta ystävälleni, ja hän totesi silminnähden huojentuneena ja hyvillään että onneksi minun lapseni on mukava ja kiltti, eikä sillä ole tuollaisia ongelmia. Hämmennyin todellakin, ja vain sanoin että et voi tietää mitä teille tulevaisuus tuo, kun sinun lapsesi on 9v, ja minun 15v. Tähän hän totesi että ei usko että HEILLE tulee mitään ongelmia, koska hänen lapsensa on aina ollut niin helppo ja kuuliainen, ja hyvin kasvatettu. Tämä ei tosiaan myöskään ollut ainoa möläytys lapseeni ja minuun liittyen.

Kun hänen lapsensa sitten kasvoi 13-vuotiaaksi, niin ongelmat alkoivat. Nyt lapsi on 17, ja edelleen vain makoilee perähuoneessaan eikä käy koulua ei mitään. Oma lapseni lähti maailmalle, ja on nykyään mitä mainioin tyyppi, vaikka teininä hänellä vaikeaa olikin.

Kamalaa sanoa, mutta joskus tulee tunne ja ajatus että tämä kaveri ikään kuin sai sen mitä minua loukkaamalla tilasi, ja monesti on tehnyt mieli itse möläyttää että onneksi minun lapseni on ihana, valoisa  ja nuori ihminen eikä tuollainen peräkamarissa nysvääjä, että onneksi se hyvä kasvattaminen tuotti tulosta toisin kuin "eräillä". Ja ehkä eniten harmittaa se että soimaan itseni näistä tuntemuksista, jotka kuitenkin toisella ihmisellä ymmärtäisin inhimillisyydeksi. Että miksi en voi lohduttautua sillä että kuka tahansa ajattelisi näin tilanteessani.

Kaverin kanssa välit viilenivät, en vain pystynyt antaa anteeksi vaikka yritin ja luulin niin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri sanoi silloisesta uudesta heilastani että "kaukaa paremman näköinen". Se oli tosi outo kommentti. En nyt hirveästi loukkaantunut, mutta aika erikoista arvostella toisen tapaileman tyypin ulkonäköä tuolla tavalla.

Tästä tuli mieleeni entinen ystäväni. Kun aloin seurustella mieheni kanssa, niin ystäväni, jo 10 va naimisissa silloin olleena sanoi että ihan ok, mutta kasvoista jännän näköinen ja vähän liian lihava, että ei yhtään hänen tyyppiään.

Tämä oli erikoista, koska hänen oma miehensä oli miestäni, joka oli normaalipainoinen, lihavampi niin että ihan hyllyi. Kasvoista mieheni on ihan normaalin näköinen, ei mitenkään jännän. 

Kuitenkin aina kun mieheni oli läsnä tämä ystävä kihersi ja kujersi ja nauraa kikatti ihan normaaleille ei-huumorisille asioille mitä mieheni sanoi.

Kerroin miehelleni mitä ystäväni olis hänestä sanonut.

Erään kerran mieheni oli tyhypäivien jatkoilla ravintolassa missä ystävänikin oli. Ystäväni oli mankunut miestäni tanssimaan ja yrittänyt kiehnätä hänessä kiinni, mutta mieheni oli tylysti sanonut että ei ole yhtään kiinnostunut hänestä, että ystäväni ei ole sen näköinen että herättäisi minkäänlaista kiinnostusta.

Ystäväni tuohtui tuosta niin että ei enää halunnut olla ystäväni. Eipä sillä, en minäkään hänen :D

Olin veljentyttären rippijuhlissa ja olin pukeutunut kesäiseen juhlapäivään sopivaan uuteen mekkoon. Tytön kummitäti katsoi asuani päästä varpaisiin ja kehui sitä sanomalla, että noitahan tosiaan oli 90-luvulla paljon ihmisillä. Rouva itse oli pukeutunut olkaimettomaan hellemekkoon, joka ei ollut ilman rintaliivejä oikea valinta muutaman lapsen imettäneelle nelikymppiselle emännälle, mutta ilmeisesti minä olin meistä kahdesta sopimattomasti pukeutunut.

Tuttavista on kusipäät karsiutuneet jo vuosia sitten mutta oma isäni on se pahin ja tyylitajuttomin möläyttelijä.

Taas ei kahvipöydässä voinut kuin ihmetellä miten +70v äijä kerää ääntä nopeammin kiukun aiheesta josta ei itse osaa sanoa mitään ja paljastaa typeryytensä kaikille paikallaolijoille. Tavallisesti nämä tilanteet menevät niin että ukko vain ärähtää että ei kiinnosta eikä siis sen perusteella pitäisi/saisi ketään muutakaan kiinnostaa. Kukaan paikallaolijoista (10-80v) ei tuohon sitten vastannut mitään, ja seurasi muutaman sekunnin painostava hiljaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin olevani raskaana, odotin ensimmäistä lasta. Ystäväni kysyi, oliko se vahinko. Loukkaannuin tästä. Olin 3-kymppinen, naimisissa, valmistunut korkeakoulusta, vakituisessa työssä ja hankkinut mieheni kanssa omistusasunnonkin. Mielestäni elämäntilanteessani mikään ei erityisesti viitannut siihen, että tilanne olisi vahinko.

Minun appivanhemmat kysyivät samaa, olin tyrmistynyt. Lienee sanomattakin selvää, ettemme ole tekemisissä (tuo kommentti kuvastaa hyvin sitä minkä verran heillä on ollut kiinnostusta tutustua lapsenlapsensa myöhemminkään)