Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta
Onko muilla jäänyt möläytykset elämään mielensopukoihin? Ei välttämättä ole loukkaukseksi tarkoitettu, mutta silti hieman kirpaissut. Itseäni on jäänyt mietityttämään ystäväni tokaisu siitä, ettei koskaan voisi työskennellä tai asua kanssani. Olemme olleet joskus samassa työpaikassa n. 1,5 vuotta, joten jäi hieman kaivelemaan, että miksi olin niin kamala työkaveri. Kyllä minä voisin ystäväni ottaa hätätapauksessa kanssani asumaan (olen toisen kaverin yhden kerran ottanutkin), tosin vain väliaikaisesti, koska tarvitsen oman tilani. Muita möläytyksiä?
Kommentit (1150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin laihtunut 250 kilosta 180 kiloon, eli 70 kiloa ja jerroin tutulle tuosta painonpudotuksesta hän oli siis mut nähnyt todella usein tuon urakan takia, niin hän totesi "totuushan on että kyllä sä läski vaan oot lihonut etkä laihtunut. Söisit enemmän salaattia etkä mitään muuta" oli kyl paska fiilis ton jälkeen, mut sain siitä puhtia ja nykyään vuosia myöhemmin olen normipainoinen. Ihmetyttää vaan että kuka menee sanomaan toiselle noin.
Kateellinen, selvästi. Oliko itse lihava myös? Olen itse läskinä huomannut, että joitakin läskejä ei haittaa olla läski, kunhan ei ole se läskein, eli jos se itseä läskimpi laihtuu, niin voi voi.
Oli kyllä lihava myös itse. Tarkkaa painoa en osaa arvioida, mutta varmaan siinä 100 kilon maissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin laihtunut 250 kilosta 180 kiloon, eli 70 kiloa ja jerroin tutulle tuosta painonpudotuksesta hän oli siis mut nähnyt todella usein tuon urakan takia, niin hän totesi "totuushan on että kyllä sä läski vaan oot lihonut etkä laihtunut. Söisit enemmän salaattia etkä mitään muuta" oli kyl paska fiilis ton jälkeen, mut sain siitä puhtia ja nykyään vuosia myöhemmin olen normipainoinen. Ihmetyttää vaan että kuka menee sanomaan toiselle noin.
Kateellinen, selvästi. Oliko itse lihava myös? Olen itse läskinä huomannut, että joitakin läskejä ei haittaa olla läski, kunhan ei ole se läskein, eli jos se itseä läskimpi laihtuu, niin voi voi.
Oli kyllä lihava myös itse. Tarkkaa painoa en osaa arvioida, mutta varmaan siinä 100 kilon maissa.
Odottaessani ainokaistani eräs kaverini sanoi "jos susta tulee semmonen kotona nyhjäävä äiti no en halua olla sun kanssa tekemisissä.. "Right. Ei edes onnitellut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin varmaan yläasteella, kun kaksi äitini kaveria oli meillä kahvilla. Toinen sanoi minusta, että "Onpa Minnasta tullut pitkä." "On, ja lihava", jatkoi toinen. Olin alipainoinen.
Meillä näitä ulkonäön ruotimisia harrasti setäni vaimo. Olin liian pitkä, 173 cm. Liian lihava. Oikeasti olin hoikka. Äitini säesti vieressä. Isäni taas ihan oma-alotteisesti kertoi, että olen ruma läskiperse. Teki oikein hyvää teini-ikäisen itsetunnolle!
Kateelliset, elämäänsä pettyneet halusivat purkaa turhautumistaan nuoreen tyttöön, jolla on vielä elämä edessään. Tämä on valitettavasti aika tyypillistä ihmisillä, jotka eivät osaa reflektoida elämäänsä ja traumojansa.
Ei ystävä, mutta poikaystävä -entinen! "No, tapailen mieluummin sinua kuin kaunista tyttöä".
Aha. Aika tyhjentävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä on monenlaisia kirjoitti:
Lapsuuden hyvä ystäväni lähti ensimmäisiä kertoja ravintolaan kanssani. Siellä kohtasimme ystäväni uuden opiskelukaverin. Opiskelukaveri ja ystäväni olivat juuri kuulleet, että heidän koulustaan oli kuollut nuori Ville-niminen mies liikenneonnettomuudessa. Ville oli ajanut humalassa. Tämä kohtaamamme mies sanoi: "Parhaat lähtee aina ekana. Olisipa kuollut joku turha" ja minua katsoen lisäsi: "Vaikka tuo". Ystäväni sanoi, niinpä ja katsoi minua, kuin saastaa. Kyllähän se pahalta tuntui. Toinen tilanne saman ystäväni kanssa tapahtui joitakin vuosia myöhemmin, kun kerroin hänelle meneväni naimisiin. Hän vastasi otsahiuksoaan puhallellen lähtevänsä ostamaan koiralleen uutta hihnaa. Ei onnitteluja, pikaisesti poistui paikalta.
on ihan tavallista, että ihmiset ovat kateellisia.
Tuossa viimeisessä on ilmiselvästi kyse siitä.
Imatralaisen ex-vaimon suusta tulleita:
- Se oli hintaansa nähden halpa. Näin hän kommentoi 21 vuotta sitten ostamaamme käytettyä autoa. 10 v vanha japanilainen, josta maksettiin 9900 mk.
- Tuolta tulee kuumaa höyryä. Näin hän sanoi ajelullamme, kun tuuletin puhalsi lämmintä ilmaa. Olisipa siinä kojetaulussa ollut punainen nappi, jota painamalla olisi saanut tulemaan oikeasti kuumaa höyryä ja perkeleenmoisella paineella, suoraan apukuskin naamalle. Olisin painanut, jos olisi ollut se nappi.
- Kun me ajetaan pohjoiseen, niin eiks me mennä ylämäkeen? Puhui, kun suunniteltiin Lapinreissua 20 vuotta sitten.
- Sun pomos asuu noin hienossa talossa, ja sä käyt töissä niin huonolla palkalla. Näin hän kommentoi, kun näytin hänelle pomoni taloa, jonka ohi kerran ajettiin. Pöljän mielestä tavallisen rivityömiehen pitäisi tienata saman verran kuin yrityksen omistajan.
Näitä riitti. Sillä ei tosiaankaan ollut ihan kaikki inkkarit kanootissa.🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikaystävä sanoi, ettei näe mitään toivoa minun suhteeni. Olen kuulemma hyödytön kumppani, kun en tuo rahaa talouteen yhtä paljon kuin hän. Olen työtön, mutta en omasta halustani. Olen yrittänyt pysyä positiivisena ja miettinyt lisäkouluttautumista. Inhottaa tuollainen lytistäminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Utelus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta vanhemmuudesta. Ei sitä oikeasti pysty tietämään kuin vasta sitten kun on kokenut raskauden, synnyttänyt, valvonut öitä, itkenyt väsymystä, nauranut ja iloinnut kehitysaskeleista, tuntenut niitä tunnerikkaita hetkiä lapsensa kanssa, katsonut lastaan silmiin ja miettinyt miten paljon voi toista rakastaa.. ja toisaalta samalla ymmärtää asioiden sitovuuden, lopullisuuden. Vastuunoton, kaiken sen. Kaikkialle ei noin vain enää lähdetä ja harrastuksia yms rajautuu pois. Ymmärrän että keskenmeno sattuu, mutta kyse on eri asiasta, kun sanotaan ettei voi tietää, mitä on olla äiti. Minusta keskenmenon saanut voi sanoa olevansa äiti, mutta mielestäni ei pitäisi loukkaantua jos joku valittaa vaikka tajutonta väsymystä tai teini-iän oikkuja, ennenkuin itse on ne käynyt läpi lapsen kanssa konkreetisti. Paljon voimia kuitenkin menetyksessä ja toivottavasti toiveesi lapsesta toteutuu.
Tästä huomaa, että osa perheellistyneistä ei koskaan ymmärrä lapsettomuutta. Siinä todella saa miettiä paikkaansa maailmassa, miettiä kaiken lopullisuutta ja usko huviksesi, että moni saa vastuutakin elämässä kantaa ilman lapsia. Moni käy elämässään läpi muutosvaiheita, jotka kasvattavat. Ei se silti tarkoita, että olisi automaattisesti muita jotenkin henkevämpi tai parempi. Tämäntyyppinen kirjoittelu, jossa korotetaan itseä jalustalle oman jälkikasvun kautta on aika erikoista liitettynä keskusteluun toisen lapsettomuudesta ja keskenmennosta. Ei huh, huh.
Minä taas ymmärrän tämän niin ettei kenenkään , siis KENENKÄÄN pidä kuvitella tietävänsä täysin toisen kohtaa, oli se mitä tahansa ja sitten siltä pohjalta kommentoida ja " neuvoa" tätä
Siitähän ne vailla todellista empatiaa olevat möläytykset usein johtuvat.
Oma lukunsa on tietenkin ne jotka haluavat olla tietoisesti ilkeitä.Tässäkin ketjussa on aika monta esimerkkiä siitä, kuinka lapsettomalle korostetaan miten hän ei voi ymmärtää mitään ja on jotenkin vajaa lapsettomuuttaan. Lapsettomuudesta kärsivälle se on sama asia kuin se, että jalattomalle painotettaisiin kuinka hän ei voi ymmärtää kuinka antoisa on juoksuharrastus, koska hän on jalaton. Mistä ihmeestä nousee tarve ääneen lausua tällaista?
Eihän tuossa tarkoiteta ( yleensä) sitä että lapseton olisi jotenkin vajaa tms vaan yksinkertaisesti sitä että lapseton ei voi täysin ymmärtää millaista se on kun on lapsia.
Ja miksi tuo pitää sanoa ääneen , johtuu monesta eri syystä: joku haluaa olla ilkeä, joku todella kokee ylemmyyttä lapsetonta kohtaan mutta TOSI usein se johtuu siitä että lapseton vänkää ja vänkää , miksi et voi lähteä sinne ja tänne, miksi et voi tehdä sitä tai tätä.
Eli osoittaa ymmärtämättömyytensä ihan huutomerkkinä.Kummin päin se nyt oikeasti on se lapsellisten todellisuus:
1) arki ei muutu yhtään, vaan kaikkea voi tehdä yhtä hyvin kuin lapsettomana, esim matkustaa ja harrastaa
2) arki on hirveän raskasta koko ajan niin että täytyy jatkuvasti saada valittaa kaikesta, kun on yksi tai useampi lapsi tullut tehtyä
Kysyn tätä vain koska päivittäin näkee tätä että lapsen saaneen mielestä lapsettomat eivät voi mitään mistään käsittää ja lapsiperheillä on niin hirvittävän vaikeaa ihan koko ajan.
Kumpi on totta? Voiko lapsen saanut elää ihan vapaasti niin kuin lapsetonkin, vai muuttuuko se elämä kuitenkin aika rankasti?
Eipä tietenkään ole yhtä vapaata muutaman vuoden ajan.
Mutta ei myöskään mikään elinkautinen vankila.
Lasten kanssa voi harrastaa ja matkustella ja ne kasvavat ja muuttavat pois kotoa jolloin vapaus taas on samanlainen kuin sinkulla.
Aikuisten lasten kanssa monilla on yhteinen harrastus tai matkustellaan välillä myös yhdessä.Moni muukin valittaa elämänsä raskautta kuin lasten vanhemmat ja omista valinnoista nekin monesti johtuvat.
Tietty ihmistyyppi valittaa vaikka olisi miten.[/quoteOlet väärässä. Kun on lapsia, et koskaan enää ole täysin vapaa. Et, vaikka lapset ovat aikuisia. Side on aina olemassa, ja kaipaus ja huoli.
Samanlaista huolettomuutta, jota koit ennen lapsiasi, et enää koskaan saavuta. Enkä tiedä onko se pelkästään huono asia.Luulisin tietäväni kun olen äiti ja isoäiti.
Toki olet oikeassa että ainahan heistä huolta kantaa mutta eivät ole este eivätkä ole olleet enää pitkään aikaan minulle tehdä kaikkea mitä haluan ja mihin pystyn.
Ja onko totaalihuoleton elämä mahdollista ja paras tavoite edes?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Imatralaisen ex-vaimon suusta tulleita:
- Se oli hintaansa nähden halpa. Näin hän kommentoi 21 vuotta sitten ostamaamme käytettyä autoa. 10 v vanha japanilainen, josta maksettiin 9900 mk.
- Tuolta tulee kuumaa höyryä. Näin hän sanoi ajelullamme, kun tuuletin puhalsi lämmintä ilmaa. Olisipa siinä kojetaulussa ollut punainen nappi, jota painamalla olisi saanut tulemaan oikeasti kuumaa höyryä ja perkeleenmoisella paineella, suoraan apukuskin naamalle. Olisin painanut, jos olisi ollut se nappi.
- Kun me ajetaan pohjoiseen, niin eiks me mennä ylämäkeen? Puhui, kun suunniteltiin Lapinreissua 20 vuotta sitten.
- Sun pomos asuu noin hienossa talossa, ja sä käyt töissä niin huonolla palkalla. Näin hän kommentoi, kun näytin hänelle pomoni taloa, jonka ohi kerran ajettiin. Pöljän mielestä tavallisen rivityömiehen pitäisi tienata saman verran kuin yrityksen omistajan.
Näitä riitti. Sillä ei tosiaankaan ollut ihan kaikki inkkarit kanootissa.🙄
Hän ei kuitenkaan vaikuta ilkeältä, vaan vähän hömelöltä mun korvaani.
Itse tiedän ja kaverini tietävät, että en ole mikään kaunotar. Välillä, kun saan positiivista huomiota miehiltä, ja kerron siitä innoissani kavereilleni, he vähättelevät sitä. Tyyliin "kyllä mua tullaan iskemään joka päivä". Jos joku muu kaveri saa huomiota, sitä suitsutetaan "ihanaa, sä oot niin kaunis niin tottakai miehet juoksee sun perässä". Muutenkin kehuvat toisiaan vuolaasti kauniiksi, mutta minua ei koskaan. Se on toisaalta ihan ymmärrettävää. Mutta eikö minusta löydy heidän mielestään mitään positiivisra? Tuntuu, että se on heille jotenkin ylitsepääsemätöntä, että vähän ruman näköinen nainen voi löytää jonkun hänestä kiinnostuneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini tägäävät minut aina facebook-meemeihin, joissa naureskellaan vaikka rumuudelle, esim "Hei tää on ihan niinkuin me kaksi rumilusta"
Minulle on sanottu esim. olit nuorempana niin nätti (olen nyt päälle 30) ja oletpas kaunis nainen noin pulskaksi (olin normaalipainon ylärajoilla). Miksi kehuun pitää sisältyä myös loukkaus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Imatralaisen ex-vaimon suusta tulleita:
- Se oli hintaansa nähden halpa. Näin hän kommentoi 21 vuotta sitten ostamaamme käytettyä autoa. 10 v vanha japanilainen, josta maksettiin 9900 mk.
- Tuolta tulee kuumaa höyryä. Näin hän sanoi ajelullamme, kun tuuletin puhalsi lämmintä ilmaa. Olisipa siinä kojetaulussa ollut punainen nappi, jota painamalla olisi saanut tulemaan oikeasti kuumaa höyryä ja perkeleenmoisella paineella, suoraan apukuskin naamalle. Olisin painanut, jos olisi ollut se nappi.
- Kun me ajetaan pohjoiseen, niin eiks me mennä ylämäkeen? Puhui, kun suunniteltiin Lapinreissua 20 vuotta sitten.
- Sun pomos asuu noin hienossa talossa, ja sä käyt töissä niin huonolla palkalla. Näin hän kommentoi, kun näytin hänelle pomoni taloa, jonka ohi kerran ajettiin. Pöljän mielestä tavallisen rivityömiehen pitäisi tienata saman verran kuin yrityksen omistajan.
Näitä riitti. Sillä ei tosiaankaan ollut ihan kaikki inkkarit kanootissa.🙄Hän ei kuitenkaan vaikuta ilkeältä, vaan vähän hömelöltä mun korvaani.
Kyllä se osasi ilkeäkin olla. Kun riitaa tuli, otti hän puheeksi jonkun lapsuuteni liittyvän asian, joka ei millään lailla liittynyt mitenkään siihen riidan aiheeseen. Asiat tapahtuneet jo kauan ennen kuin olimme edes tavanneet. Minun viaksi laittoi kaikki maailman sodatkin.
Sillähän oli helvetinmoinen kiire mennä naimisiin ja omaa asuntoa ostamaan, kun oltiin oltu yhdessä 7 vuotta. Häistä kokolailla vuosi, niin otti eron ihan tuosta vaan, koska olin ostanut uuden videonauhurin hajonneen tilalle. Joka asiaan kun olisi pitänyt kysyä häneltä lupa, kun taas hän teki ihan mitä huvitti kysymättä minulta mielipidettä. Erotessa puhui suureen ääneen, kuinka hän oli jo vuosia halunnut ottaa eron minusta. No, jos noin oli, niin miksi sitten täytyi ensin mennä naimisiin ja tekemään 70 tonnin asuntovelkaa?
Oliko se sitten ilkeyttä, vai sitä hänelle tyypillistä suurta yksinkertaisuutta ja tyhmyyttä? No, oli miten oli.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenystäväni kuoli äitienpäivänä, mulle soitettiin siitä ja järkytyin todella paljon. Toinen kaveri soitti ja kysyi tulisinko terassille. Kun siinä istuttiin niin olin ihan itku silmässä tästä juuri kohdanneesta tragediasta ja tämä toinen ystävä joi siideriä tuopista ja tokaisi kylmästi: "No sit se kuoli" En oo enää ikinä välittänyt samalla tavalla tästä ystävästä tuon lauseen jälkeen. Osoittaa todellista tunnekylmyyttä eikä ollut mitään empatiakykyä. Vaihtoi puheenaihetta ja halusi puhua itsestään.
No jos joku on kuollut niin se on uollut. Mitä siitä tarvitsee viikkokaupalla jauhamaan.
Taannoin eräs "kaveri" totesi minulle että oletpas sinä lihava, oli kyllä oikeassa, ylipainoa oli noin 25 kiloa. Totesin että oikeassa olet ja kerroin että minä voin laihduttaa ja ongelma poistuu, mutta hän on tyhmä ja siihen ei ole korjauskeinoa olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Tuttava sanoi vauvastani, joka oli hiukan pullukka, ei lihava ja oli ainoastaan rintaruokinnassa, että noista pulskista vauvoista tulee aikuisena lihavia. Hänen oma tyttärensä oli piinallisen laiha ja erittäin nirso ruoan suhteen. Minä nuorena äitinä tietysti pahoitin mieleni, itkin miehelleni, että miten minä rajoitan vaivan syömistä kun lapsi on pelkästään rinnalla.
Tyttäreni on nyt 40 v, erittäin hoikka ja lihaksikas, urheilullinen, hiihtää, juoksee ja käy kuntosalilla. Tuttavan tytär on tajuttoman lihava, ollut teini-iästä asti.
Poikani oli myös reilun vuoden rintaruokinnassa ja pulska vauva. Lastenlääkäri nauroi neuvolassa, että pojassa ei ole lainkaan hyllyvää läskiä, vaan hän oli kiinteän lihaksikas. Hän on nyt 38 v sutjakka mies.
Tutuille terkut.
Yleensä niistä lapsista, joiden ruokailua ei ole vauvana rajoitettu, tulee normaalipainoisia. Heidän kylläisyyshormoni toimii oikein.
Tuttusi lapsilla ei toimi. Heillä on jäänyt 'ikuinen nälkä' jo lapsesta saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini sanoi minulle jotta olen menettänyt paljon kun minulla ei ole lapsia. En ole koskaan halunnutkaan lapsia ja mielestäni en ole menettänyt mitään
Itse olen sanonut parillekin työkaverille täsmälleen päinvastoin. Yleensä juttu on lähtenyt liikkeelle ulkomaanmatkoistani tai harrasteautoistani. Päivitellään kuinka kalliita ne on ja miten on varaa. Siihen olen aina tokaissut, että ei ne niin kalliita ole kuin lapsen elättäminen ja kyllä olisin menettänyt paljon jos olisin alkanut lapsia hankkimaan. Siihen loppuu yleensä päivittely, alkavat ilmeisesti laskemaan päässään kuinka kalliita ja aikaa vieviä ne räkänokat on ja mitä sillä rahalla ja ajalla olisi voinut saada ja kokea. He ovat tässä kuitenkin uhreja ja minä ikävä ihminen.
Tässäkin yksi tölvijä " räkänokat".
Kyllä sellainen on ikävä ihminen, joka sanoo lapsia räkänokiksi.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri halusi nähdä korulippaani sisällön. Käytin kuulemma aivan liian pieniä koruja kuten yhtä yksinkertaista kultasormusta tai timanttinappikorviksia. Etsiessään sopivia korviksia (turhaan) hän jutteli, että kannattaa käyttää kookkaita ja näyttäviä koruja etenkin kasvojen lähellä, ne kun vetävät kivasti huomion itseensä rumasta naamasta.
Oho, ajattelin aluksi kun aloin lukemaan että onpa joku taas herkkänahkainen, kun loukkaannutaan siitä että omat korut ei ole kaverin mielestä sopivia...mutta sitten pääsin loppulauseeseen :O
Alue: Aihe vapaa
Onko 2 sun mielestäsi muutama?