Mieleennpainuneet tölväykset/möläytykset ystävien suusta

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni, joka oli vasta saanut lapsen, kysyi minulta (lapseton), että onko minulle tullut vauvakuumetta, kun toinenkin tuttavamme oli myös saanut lapsen juuri. Vastasin, että ei ole vielä. Hän jatkoi sanomalla, että hän ei näe lapsettomia oikein saman arvoisina kuin perheellisiä. Lapset tekevät kuulemma elämästä niin paljon arvokkaampaa...

Tyypillistä keulimista tietynlaisilta ihmisiltä. Noloa suorastaan.

Tästä on jo aikaa, isäni sairasti luuydinsyöpää. Ystäväni kysyi: Nähdäänkö heti aamulla ja lähdetään rantsuun? Sanoin: jos isäni jaksaa liikkua, lähden hänen kanssaan ulkoilemaan. Ystäväni totesi: Toivottavasti ei jaksa, tulee minulle tylsä päivä??? Olin 17v.  tapahtui 40 vuotta takaperin, en voi antaa anteeksi ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellisestä tuli mieleen pappa joka kaupungilla tuli juttelemaan. Kertoi aluksi että on vähän yksinäinen ja siinä empatiseerasin. Sitten yks kaks alkoi haukkumaan kuinka ihmiset on nykyään niin läskejä, ja vieressä seisoskeli joku ylipainoinen mies. Enpä yhtään enää ihmetellyt miksi tämä pappa kärsi yksinäisyydestä, ja lakkasin juttelemasta hänen kanssaan enää kunnolla siinä. Teki sen varmasti tahallaan, kyllä se lihava kuuli tuon luultavasti.

On muuten tosi yleistä näillä yksinäisyyttään valittelevilla vanhemman polven ihmisillä, että mitään suodatinta heillä ei sanomistensa suhteen ole. Kaikki möläytetään pihalle sen kummempia ajattelematta ja aina kaikesta/kaikista on pelkkää negatiivista sanottavaa. En usko, että kaikkien heidän kohdalla olisi muistisairaudestakaan kyse, koska monet ovat virkeitä, terveitä, omatoimisia ja hoksaavia. Sitä eivät vain hoksaa, että nykyään "poikkeavien" haukkuminen ja muu ilkeäsävyinen puhe ei ole normaalia rupattelua, vaikka itse ovat ehkä siihen aikoinaan omissa ympyröissään kasvaneet.

Ette sitten ymmärrä, mitä ihmisen psyykeelle tekee vastentahtoinen yksinäisyys, joka on todella monella kohtalona jo lapsesta asti? Toki huono käytös on aina väärin, mutta järkveä ihminen silti ymmärtää niitä syitä siellä taustalla eikä vain tuomitse ihmistä yhden tilanteen perusteella oudoksi ja kummalliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Olin laihtunut 250 kilosta 180 kiloon, eli 70 kiloa ja jerroin tutulle tuosta painonpudotuksesta hän oli siis mut nähnyt todella usein tuon urakan takia, niin hän totesi "totuushan on että kyllä sä läski vaan oot lihonut etkä laihtunut. Söisit enemmän salaattia etkä mitään muuta" oli kyl paska fiilis ton jälkeen, mut sain siitä puhtia ja nykyään vuosia myöhemmin olen normipainoinen. Ihmetyttää vaan että kuka menee sanomaan toiselle noin.

Kateellinen, selvästi. Oliko itse lihava myös? Olen itse läskinä huomannut, että joitakin läskejä ei haittaa olla läski, kunhan ei ole se läskein, eli jos se itseä läskimpi laihtuu, niin voi voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuosta vanhemmuudesta. Ei sitä oikeasti pysty tietämään kuin vasta sitten kun on kokenut raskauden, synnyttänyt, valvonut öitä, itkenyt väsymystä, nauranut ja iloinnut kehitysaskeleista, tuntenut niitä tunnerikkaita hetkiä lapsensa kanssa, katsonut lastaan silmiin ja miettinyt miten paljon voi toista rakastaa.. ja toisaalta samalla ymmärtää asioiden sitovuuden, lopullisuuden. Vastuunoton, kaiken sen. Kaikkialle ei noin vain enää lähdetä ja harrastuksia yms rajautuu pois. Ymmärrän että keskenmeno sattuu, mutta kyse on eri asiasta, kun sanotaan ettei voi tietää, mitä on olla äiti. Minusta keskenmenon saanut voi sanoa olevansa äiti, mutta mielestäni ei pitäisi loukkaantua jos joku valittaa vaikka tajutonta väsymystä tai teini-iän oikkuja, ennenkuin itse on ne käynyt läpi lapsen kanssa konkreetisti. Paljon voimia kuitenkin menetyksessä ja toivottavasti toiveesi lapsesta toteutuu.

Tästä huomaa, että osa perheellistyneistä ei koskaan ymmärrä lapsettomuutta. Siinä todella saa miettiä paikkaansa maailmassa, miettiä kaiken lopullisuutta ja usko huviksesi, että moni saa vastuutakin elämässä kantaa ilman lapsia.  Moni käy elämässään läpi muutosvaiheita, jotka kasvattavat. Ei se silti tarkoita, että olisi automaattisesti muita jotenkin henkevämpi tai parempi. Tämäntyyppinen kirjoittelu, jossa korotetaan itseä jalustalle oman jälkikasvun kautta on aika erikoista liitettynä keskusteluun toisen lapsettomuudesta ja keskenmennosta. Ei huh, huh. 

Minä taas ymmärrän tämän niin ettei kenenkään , siis KENENKÄÄN pidä kuvitella tietävänsä täysin toisen kohtaa, oli se mitä tahansa ja sitten siltä pohjalta kommentoida ja " neuvoa" tätä

Siitähän ne vailla todellista empatiaa olevat möläytykset usein johtuvat.

Oma lukunsa on tietenkin ne jotka haluavat olla tietoisesti ilkeitä.

Tässäkin ketjussa on aika monta esimerkkiä siitä, kuinka lapsettomalle korostetaan miten hän ei voi ymmärtää mitään ja on jotenkin vajaa lapsettomuuttaan. Lapsettomuudesta kärsivälle se on sama asia kuin se, että jalattomalle painotettaisiin kuinka hän ei voi ymmärtää kuinka antoisa on juoksuharrastus, koska hän on jalaton. Mistä ihmeestä nousee tarve ääneen lausua tällaista?

Huono itsetunto, on salaa kateellinen sanotulle kohteelle jostakin asiasta, mutta ei tajua sitä tai jotain. Muistakaa aina muistaessanne ja uskaltaessanne sana takaisin, että tuo oli ikävästi sanottu. Eivät nuo muuten lopeta tuollaista toimintaansa.

Olin edellisen mieheni kanssa yhdessä 10v. Erosin ja löysin itselleni nuoremman miehen. Ystäväni sanoi että mitä jos vaan taas tuhlaan aikaa ja lapsia ei tule, kohta on jo myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olimme juuri saaneet keittiörempan valmiiksi ja ystäväni tuli sitä katsomaan. Hän alkoi heti keksiä siitä kaikenlaisia virheitä. Tasot olivat väärää materiaalia ja niitä oli liian vähän. Liesituuletin ja hella olivat vaikeita puhdistaa ja siis vääränlaisia nekin. Juuri mitään kaunista en kuullut ja itse tykkäsin keittiöstä valtavasti.

Ns. asioita, joita ei ääneen sanota, vaikka ajatellaan. Jotkut eivät osaa käyttäytyä.

Kaikille ei näitä asioita ole koskaan opetettu. Miten voit osata käyttäytyä, kun kukaan ei koskaan ole opettanut etkä ole koskaan tullut ajatelleeksi että toimit jotenkin väärin, kun kukaan ei ole koskaan korjannut?

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan tässä puhutaan narsismista sillä narsku ei tunne mitään pistosta kun tunkeutuu toisten alueelle ja ottaa mitä lystää. On myös sama mistä se huomio tulee hyvästä vai pahasta. Jos narsku kokee ettei saa arvostusta voi hän olla ilkeä vaihteeksi että saa edes huomiota. Ja että möläytyksensä kontrolloisi sinua vuosikymmenet. Siksi opetelkaa ohittamaan ne lapsellisuuksina.

Narsismia tungetaan nykyään syyksi joka paikkaan, kun joku ihminen ärsyttää itseä/jotakuta muuta. 

Uskoisin suurimassa osassa näistä tapauksista olevan vain niin tilannetajuttomia, ettei siinä todennäköisesti ole mitään tarkoituksellista mukana, siis niin että se olisi ihan systemaattista henkistä sadismia, vaikka se siltä varmasti tuntuukin.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei sanottu minulle vaan yhteisen työkaverimme selän takana.

Työkaverimme vauva oli kuollut synnytyksessä, johon toinen työkaverini totesi, että oli ihan hyvä juttu, ei tommoisesta lapsettomasta, mitään hyvää äitiä olisi tullutkaan.

Tämä palautuu mieleen vuosien jälkeenkin ja varsinkin tyytyväinen ääni, jolla tämä kommentti lausuttiin.

Ei ole todellista, ei vain ole todellista :D

Kyllä meitä on moneen junaan ja ratikkaann.

Vierailija kirjoitti:

Ei itselle, mutta mieheni parikymppiselle veljelle anoppi sanoi joulupöydässä, kun kaatoi hänen lasiinsa viiniä: "Siinä tulevalle alkoholistille". Appiukko oli siis alkoholisti ja kuoli viinaan vuoden myöhemmin. Tuli vaivaantunut hiljaisuus ja menin itse aivan sanattomaksi. Kuka voi sanoa noi omalle pojalleen? Edes vitsinä? Ihan järkyttävää. Vaikka ihminen olisi kuinka katkeroitunut miehensä juomiseen, niin näin katkeroitumisen ei todellakaan pitäisi näyttäytyä. 

Eihän se pitäisi, mutta noi se menee, kun ei käsittele vaikeita, itselle tärkeitä asioitaan.

Vierailija kirjoitti:

Äiti vainaa, kun kyläilin miesystäväni kanssa hänen luonaan, aliarvioi ja nälvi minua tai puhui minun asioita kahden kesken hänelle. Mies sitten kertoi minulle. Mustasukkaisuuttaan, kun minulla mies ja kaikki ok. Hän, katkeroitunut ihminen, joka

ei osannut iloita toisen onnesta.

Jos on koko elämänsä joutunut vasten tahtoaan olemaan yksin, se tuhoaa psyykettä todella pahasti. Onneksi sinulla on käynyt tuuri.

Äitini kuoli nuorena rintasyöpään. Pari viikkoa tämän jälkeen olin opiskelukurssini alkua odottamassa isossa salissa. Ystäväni tiesi äidistäni, mutta nauraen luki ääneen jonkun lehden yleisöosastoa: "Kauniit ja Rohkeat on henkinen syöpä!". Se tuntui hirveän pahalta, kun juuri oli haudannut 52-vuotiaan syöpään kuolleen äitinsä ja koko ryhmä nauroi.

Vierailija kirjoitti:

Tulin raskaaksi vahingossa ja sitten yritin miettiä, että mitä teen. Ystäväni kysyi minulta, että luuliko lapseni isä, että tein sen tahallani. 

Sama henkilö sanoi minulle, kun surin isovanhempaani, että vanhoja ihmisiä ei tarvitse surra. 

Miksi vanhoja ihmisiä pitäisikään surra (tarkoittanet lähestyvää kuolema)? Se on ihan normaalia että vanhat ihmiset kuolevat.

Vierailija kirjoitti:

Minulle yksi (nykyään entinen) tuttava totesi minulle tultuani rumasti jätetyksi, että "on helpompaa tulla jätetyksi kuin jättää itse". Hän kyllä tiesti kuinka maassa olin ja olisi voinut säästää nuo sanat. Hän oli ns. "kympin tyttö" koulussa, mutta ei vaan valitettavasti empatiassa ja toisen tukemisessa.

Kun on kaunis, ei tarvitse empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisarellani on asunto vammaisille tarkoitetussa asumisyksikössä. Sanoin kaverilleni, että minusta vammaisilla henkilöillä täytyy olla kauneutta elämässään.

Kaverini vastasi, että ei mitään kauneutta, jos asuu yhteiskunnan laitoksessa.

Huomautin, että koti on hänen oma kotinsa, josta hän maksaa vuokran. Tavarat ovat hänen omiaan, itse maksettuja. Hänellä on pieni eläkkeensä, ja lisäksi hänellä on perintöä.

En tarkoittanut kauneudella silikonirintoja tai pumpattuja huulia, vaan kauneutta laajasti ajatelleen - toki siihen sisältyvät kunnon vaatteet ja miellyttävä ympäristö. Ihmisille, joiden elämä väistämättä pyörii hieman pienemmissä kuvioissa, tällainen on tärkeätä.

Humanistilta tuommoinen kommenti oli minusta - ei niin humaani.

Eihän hän itse suinkaan maksa vuokraa, vaan yhteiskunta. Tuskin kehitysvammainen on itse eläkettään ansainnut. Ei yhteiskunnan rahoilla elävillä tarvitse olla mitään muiden kustantamaa extraa, ihan oikeassa oli ystäväsi.

No eihän tuolla vammaisella siskolla mitään yhteiskunnan tarjoamaa ekstraa ollutkaan?

ja mä vielä jotenkin ymmärrän sossupummien yms. oikeasti työkykyisten "masentuneiden" sun muiden kohdalla sen, että minimin pitäisi todella olla minimi. Mutta vammaiset? Eihän heistä kukaan ole koskaan päässyt valitsemaan asemaansa, eikä heillä ole koskaan mitään mahdollisuutta kohentaa omaa elintasoaan. Todellakin he ansaitsisivat vähän enemmän kuin sellaiset, joilla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omiin olosuhteisiinsa.

No sen kun annat omistasi sen kaiken extran mitä katsot vammaisten ansaitsevan.

Työttömät ja nämä sinun "sossupummisi" ovat ennen työttömyyttään voineen tehdä paljonkin yhteiskunnan eteen ja maksaa veroja.

Toivottavasti pääset itse sossupummeilemaan. Anna toki silloinkin ylimääräiset roposi vammaisille, kun ne on sulle niin tärkeitä ja parempia ihmisiä.

Koeta pärjätä katkeruutesi kanssa.

Sivusta totean, että mua kyllä ärsyttää noi lapsettomat, jotka syystä tai toisesta loukkaantuu milloin mistäkin kommentista. Vaikka olisi miten tahattomasti lapseton tai keskenmenon saanut, niin totuus nyt vain on silti, etteivät voi ymmärtää, millaista on arki pienten lasten kanssa. Onko se mun ongelma, jos se on hänen ongelma? Ei tarvitsisi olla niin herkkähipiä. Ymmärtävät vasta, kun saavat oikeasti ensimmäisen lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni, jolla on yjksi lapsi ja joka tiesi minulla olleen keskenmenon:

"Sä et vaan voi tietää, kun sulla ei oo lapsia".

Kamalaa.

Niin on, kun taustat tietää. Normaalisti ihan totta kylläkin.

Tämä: "Lapsettomat ei ymmärrä"-asenne on valitettavan yleinen.

Olen lapseton, mutta työskennellyt kasvatusalalla 15 vuotta. Ja olen ollut lapsi itsekin.

Jos jotain, koen kenttäetuna ettei _joka_asia mene henkilökohtaiseksi tai tunteen kautta. Työstäni saan jatkuvasti kiitosta, ylennyksiä on tullut, vanhemmat arvostavat työni jälkeä ja lapset roikkuu lahkeessa ja kertovat tykkäävänsä. Koen täten jotain lapsista ymmärtäväni.

Ei pidä aina yleistää...[/quo

En kommentillani tarkoittanut ammattialan ihmisiä, vaan lähinnä niitä, jotka eivät pysty asettumaan äidiksi tulleen asemaan. Kaikkeen hormonien aiheuttamaan tunnemyrskyyn ja mahdolliseen baby bluesiin tai jatkuvaan menettämisen pelkoon.

Niitä, jotka eivät voi ymmärtää, etteivät kaikki äidit jaksa vauva-aikana raahautua baariin. Eivät ymmärrä, että vauva on sinusta riippuvainen ja vapaa-aikasi haluat käyttää lepäämiseen. Niitä, jotka eivät ymmärrä, että vauvan saaminen muuttaa rytmiä, eivätkä kaikki vauvat eivät ole samanlaisia.

Ilmaisin kommenttini liian lyhyesti ja ytimekkäästi. Tarkoitukseni ei ollut yleistää ja huomaan niin käyneen.

Ajattelumallina toimii esimerkiksi se, ettei lapsen isäkään pysty samaistumaan raskaana olevaan puolisonsa kokemuksiin. Eihän kukaan voi tietää, mitä sinä tunnet saatuasi lapsen, ei edes toinen äiti.

- Kenen kommenttin vastasit

Ei 15 vuotta kasvatusalalla olrminenkasn välttämättä tee yhtään tutummaksi äitinä olemista, jos ei ole äiti. Mutta kylläkin saa aikaan sen, että kuvittelee joskus liiankin hyvin, ehkä jopa mustavalkoisesti, tietävänsä kaiken äitiydestä, perhe-elänästä, lapsista ja kasvatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Ylipainoinen erään sukulaisen vaimo möläytti minut nähdessään: "Sinä et varmaan syö kunnolla". Olin hoikka, en laiha  (56/165). No, kyseinen ylipainoinen madam sairastui rintasyöpään ja menehtyi siihen n. 55-vuotiaaana, ei se ylipaino ainakaan rintasyövältä suojaa, ei edes vakaumuksellisia hoikkuuden vastustajia.

Tiesitkös, että aivot vaativat toimiakseen myös rasvaa? Juttusi perusteella epäilen, ettet tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parturi-kampaajakaverillani oli tapana kommentoida, miten hiukseni näyttäisivät paremmilta tai, että olisivat kivemmat toisella tapaa laitettuna. Itsekin olin tuolloin parturi-kampaaja.

Sun olis pitänyt kysyä siltä, että jos kaupungissa on vain kaksi parturia, joista toisella on siistit hiukset ja toisella karmeaan muotoon leikattu harakanpesä, niin kumman asiakkaaksi menisi?

Sen harakan, koska se kellä on ne siistit hiukset on käynyt harakalla, mutta ei ole ketään joka leikkaisi harakalle siistit hiukset, eli se siisti hiuksinen ei osaa työtään.

Nimenomaan näin.

Eli kirjoittaja olisikin voinut kysyä tutultaan, kuka laittaa hänen hiuksensa.

Olisi siis kehunut tämän frisyyriä ja samalla kertonut kautta rantain, ettei halua hänen koskea omaan tukkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ollut todellisia painovaikeuksia vuosikausia, runsasta ylipainoa.

Sain vihdoin elämäntapamuutoksen käyntiin ja laiduttuani 10 kg kysyin ystävältäni, huomaako muutosta.

Hän vastasi:"No en kyllä".

Tuosta on n. 15 vuotta, paino on nykyään normaali, mutta jotenkin luottamus meni.

Miksi? Jos hän ei nähnyt muutosta, olisiko hänen siis pitänyt valehdella ollakseen luotettava?? Ei kannata kysellä moisia, jos ei oikeasti kestä rehellistä vastausta.

Oletko autisti? Ei rehellisyys joka asiassa ole mikään arvo. Ystävällisyys ja hyväntahtoisuus ja toisten kannustaminen ovat. Sitä paitsi kyllä kymmenen kilon laihtumisen huomaa viimeistään sitten, kun pyydetään katsomaan.

No ilmeisesti olen, koska en näe mitään järkeä kysymyksessä, joka oikeasti tarkoittaa "kehu minua tai suutun". Oletteko jotain 10v, ainakin henkisesti? Sitäpaitsi jos ihminen esim. painaa 120 kiloa ja paino on jakautunut tasaisesti (ja lähtee tasaisesti), 10 kiloa ei oikeasti näy yhtään missään.

Olen samaa mieltä kanssasi. On ihan sama juttu kun tyhmyys on jakautunut koko päähän ihan tasaisesti, kuten sinulla, niin sitä on vaikea huomata, vaikka joskus pinnistäisitkin jotain järkevämpää.

Ohiksena huomauttaisin että ihan oikeasti kymmenen kilon pudotus ei kyllä välttämättä vielä näy missään, jos lähtöpaino pyörii 100 kilon hujakoilla. Sen tiedän ihan omasta kokemuksesta. Lisäksi ei kaikki ihmiset maanisesti kyttää toisten painonvaihteluita. Itse kuulun näihin, mulle on ihan sama kuinka paljon joku painaa, se että onko tyyppi ystävällinen ja mukava, on paljon tärkeämpää.

Toinen asia on se, miten tivaavaan kysymykseen vastataan loukkaamatta toista. Itse olisin varmastikin kehunut urakasta ja yrittänyt kiertää kysymyksen, jos en oikeasti huomaisi eroa. Olisin luultavasti sanonut jotain että "vau, aikamoinen homma, mutta ethän sä aiemminkaan nyt niin lihavalta näyttänyt" tms. Koska siis en kiinnitä huomiota toisten painoon, niin tuo on mun silmissä ihan totta.

-

"Ohiksena huomauttaisin että ihan oikeasti kymmenen kilon pudotus ei kyllä välttämättä vielä näy missään, jos lähtöpaino pyörii 100 kilon hujakoilla."

-

Minulla ainakin näkyi ja huiman selkeästi:  121kg ---> 110Kg.

Sä laihduitkin yli 10kg.

Huomasiko muut?