Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka luovuttaneet jo kokonaan lasten kanssa kotona opiskelun?
Väsynyt äiti
31.03.2020 |
Mä luovutan. Annoin kaikkeni ja teinit ei suostu tekemään mitään, ei yhtään mitään. Lopetin Wilma-viestien lukemisen nyt kokonaan enkä kuittaile sinne enää yhtään mitään poissaoloja yms mitä tippuu sinne joka halvatun päivä. Kaikkeni annoin eikä se nyt sit ihan riittänyt. Työssäkäyvänä yh:na joka on kamppaillut jo vuosia burn outin partaalla, on vaan pakko priorisoida oma jaksaminen työhön, olen ensisijaisesti vastuussa siitä että saan kaiken maksettua.
Ollaanko ainoita joilla kotikoulu epäonnistui täysin? Eihän tämä kivalle tunnu mut minkäs tekee. En voi esim klo 12-13 valvoa että lapsi tekee etätunnin jos olen itse töissä!
Pakko kyllä todeta että kun aikanaan halusin lapsia ihan näin tällaista en osannut kuvitella villeimmissä painajasisissanikaan. Vanhemmuus on syvältä,anteeksi vaan lapset.
Kommentit (168)
Li on ohjeistanut opettajia tekemään lasuja tällaisissa tapauksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Li on ohjeistanut opettajia tekemään lasuja tällaisissa tapauksissa.
Ohis. Sitten kun Li hankkii omia lapsia, ja painii samojen ongelmien kanssa kuin ketjun aloittaja, sitten on pokkaa sanoa niin.
Lastensuojelu on jo valmiiksi ylikuormittunut. Eikä Ap:n viestien mukaan kyseessä ole lasten heitteillejättö, ei turvattomat kotiolot. Missä täällä on yhtään ymmärrystä YH:n vaikeaan tilanteeseen? Eikö tällaisissa tapauksissa, lasten olisi parempi päästä luvan kanssa lähiopetukseen, että äiti saisi työrauhan ja tuotua ainoana vanhempana, sen leivän lapsille pöytään. Kenellä on vielä työpaikka, näin korona-aikoina, on etuoikeutettu.
Empatikyvytöntä porukkaa täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä teinit tekee aika hyvin hommansa. Ainoa ongelma on, että menevät aina vaan myöhempään nukkumaan, koska aamulla ehtii tekemään aamupalan 3 minuuttia ennen koulun alkua. Sängyssä läppärin kanssa tekevät kouluhommia tälläkin hetkellä.
Olen mies ja pidän aika kovan kurin kännykän ja pelaamisen kanssa. Kännykkä lähtee erittäin herkästi, jos minua ei totella. Olen myös opettanut, että minä määrään kodissa säännöt, lapset ei sanele kodin sääntöjä. Olen usein ihmetellyt, kun tuttavien teinit ei tee pyydettyä asiaa, koska "peli on kesken". Meillä on sama lause jäänyt pois, koska olen ottanut pelikoneen töpselin irti pari kertaa. Sitten olen sanonut, että nyt peli ei ole enää kesken, kun se loppui nyt.
Aika hyvin ovat sisäistäneet, että minun käsky on komento, eikä pyyntö, kuten vaimollani usein tapana.
Management by perkele. Kuulostaa tosi ahdistavalta tuo sinun kasvatustapasi. Pelaaminen on monelle teinille tärkeä harrastus, miten se motivoi opiskelemaan että vedät töpselin seinästä ja pilaat mahdollisesti monen tunnin työn tuloksen? Tai otat kännykän pois ja eristät siten teinisi kavereistaan? Motivoiko sinua komentelu ja käskeminen, jos ei, niin miksi teet niin teineillesi?
Oma isänikin kasvatti komentamalla eikä puhumalla. Nyt aikuisena välit ovat viileän etäiset, tuo samanlainen käskyttäminen ja töpselien vetely kun ei tehnyt muuta kuin pelotti ja suututti. Saan elantoni tietokoneisiin liittyvistä hommista ja enemmän palkkaa kuin isäni joten niistä pelailuista olikin suuri hyöty. Myös paras ystäväni on löytynyt pelaamisen kautta. Ehkäpä sinunkin olisi hyvä siirtyä vuoteen 2020. Et voi vaatia kunnioitusta teineiltä jos et itse kohtele heitä hyvin.
No, en nyt vastaa ihan kaikkiin, mutta totean ensin vain lyhyesti. Toimii.
Lapsillanin on keskiarvot siinä 9 molemmin puolin. En koskaan vaadi heiltä kymppejä, olen sanonut, että työt tehdään kunnolla ja numerot tulee mitä tulee. Alisuoriutumista en suvaitse.
Poikani oppi täydellisen englannin pelaamalla pelejä (8-10 vuotiaana) ja kommunikoimalla johonkin keskieurooppaan jatkuvasti. Nyt ansaitsee aika hyviä rahoja rakentelemalla pelikoneita ja myymällä niitä.
Idea on se, että minä komennan ja se myös totellaan. Minun silmille ei hypitä, koska minä olen se aikuinen joka asettaa määräykset. Ei voi kuin ihmetellä sukulaisten (nyt jo ylipainoisia) lapsia, joille ei ole saatu mitään rajoja. Heillä oli suuria vaikeuksia läpäistä jopa peruskoulu. No totta kai tulee ongelmia, jos 12 vuotias valvoo klo 4-5 aamulla ja sitten pitäisi mennä kouluun!
Tietenkin lapset kiukutteli, kun keskeytin heidän usean tunnin ruutusession. Mutta se nyt vaan on niin, että minä ja vaimoni olemme ne kasvattajat, ei lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä teinit tekee aika hyvin hommansa. Ainoa ongelma on, että menevät aina vaan myöhempään nukkumaan, koska aamulla ehtii tekemään aamupalan 3 minuuttia ennen koulun alkua. Sängyssä läppärin kanssa tekevät kouluhommia tälläkin hetkellä.
Olen mies ja pidän aika kovan kurin kännykän ja pelaamisen kanssa. Kännykkä lähtee erittäin herkästi, jos minua ei totella. Olen myös opettanut, että minä määrään kodissa säännöt, lapset ei sanele kodin sääntöjä. Olen usein ihmetellyt, kun tuttavien teinit ei tee pyydettyä asiaa, koska "peli on kesken". Meillä on sama lause jäänyt pois, koska olen ottanut pelikoneen töpselin irti pari kertaa. Sitten olen sanonut, että nyt peli ei ole enää kesken, kun se loppui nyt.
Aika hyvin ovat sisäistäneet, että minun käsky on komento, eikä pyyntö, kuten vaimollani usein tapana.
Management by perkele. Kuulostaa tosi ahdistavalta tuo sinun kasvatustapasi. Pelaaminen on monelle teinille tärkeä harrastus, miten se motivoi opiskelemaan että vedät töpselin seinästä ja pilaat mahdollisesti monen tunnin työn tuloksen? Tai otat kännykän pois ja eristät siten teinisi kavereistaan? Motivoiko sinua komentelu ja käskeminen, jos ei, niin miksi teet niin teineillesi?
Oma isänikin kasvatti komentamalla eikä puhumalla. Nyt aikuisena välit ovat viileän etäiset, tuo samanlainen käskyttäminen ja töpselien vetely kun ei tehnyt muuta kuin pelotti ja suututti. Saan elantoni tietokoneisiin liittyvistä hommista ja enemmän palkkaa kuin isäni joten niistä pelailuista olikin suuri hyöty. Myös paras ystäväni on löytynyt pelaamisen kautta. Ehkäpä sinunkin olisi hyvä siirtyä vuoteen 2020. Et voi vaatia kunnioitusta teineiltä jos et itse kohtele heitä hyvin.
No, en nyt vastaa ihan kaikkiin, mutta totean ensin vain lyhyesti. Toimii.
Lapsillanin on keskiarvot siinä 9 molemmin puolin. En koskaan vaadi heiltä kymppejä, olen sanonut, että työt tehdään kunnolla ja numerot tulee mitä tulee. Alisuoriutumista en suvaitse.
Poikani oppi täydellisen englannin pelaamalla pelejä (8-10 vuotiaana) ja kommunikoimalla johonkin keskieurooppaan jatkuvasti. Nyt ansaitsee aika hyviä rahoja rakentelemalla pelikoneita ja myymällä niitä.
Idea on se, että minä komennan ja se myös totellaan. Minun silmille ei hypitä, koska minä olen se aikuinen joka asettaa määräykset. Ei voi kuin ihmetellä sukulaisten (nyt jo ylipainoisia) lapsia, joille ei ole saatu mitään rajoja. Heillä oli suuria vaikeuksia läpäistä jopa peruskoulu. No totta kai tulee ongelmia, jos 12 vuotias valvoo klo 4-5 aamulla ja sitten pitäisi mennä kouluun!
Tietenkin lapset kiukutteli, kun keskeytin heidän usean tunnin ruutusession. Mutta se nyt vaan on niin, että minä ja vaimoni olemme ne kasvattajat, ei lapset.
🤦
Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
missä vastuu? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä löin hanskat tiskiin 9-luokkalaisen kanssa. Auttaisin, jos lasta kiinnostaisi opiskella, mutta kun ei kiinnosta. Sanoin, että olkoon sitten opiskelematta, jos tekee mieli mennä syksyllä uudestaan ysille kun kaverit jatkaa lukioon.
Ongelma on vaan siinä, että lapset ja nuoret ei osaa ajatella seuraavaan syksyyn saakka. Aikuisen on oltava se, jolla hermo kestää ja laittaa nuoren ojennukseen. Aikuisen on oltava vastuullinen osapuoli. On varsin epäreilua ensi syksynä syyttää teiniä, jos ei ole päässyt esim. lukioon. Kyllä siinä on aikuinen isossa vastuussa. Lasta ei voi, eikä pidä syyllistää, koska ne on jumalauta lapsia!
Miten saat 15-vuotiaan ymmärtämään, jos hän ei kerta kaikkiaan halua ymmärtää? Jos hän ei suostu ottamaan vastaan keskustelua, apua, neuvoja, kysymyksiä, yhtään mitään?
Vaikea sanoa, itse laittaisin tylysti kaiken ruutuajan nollaan, kunnes kouluhommat sujuu. Aika kovana pitää olla jo tuon ikäiselle. Se ei onnistu, jos on aikaisemmin ollut liian myötäilevä lasta kohtaa. Tiukan kurin aloittaminen on varsin vaikeaa tuossa vaiheessa.
Siis ihan yksinkertaisesti, kännykkä kokonaan pois, kunnes koulun sujumisesta on näyttöä. Nyt se on tietysti hankalaa koronan vuoksi. Tai sitten sääntö, että kännykkä on käytössä vain ja ainoastaan koulupäivän ajan. Sen jälkeen se tuodaan vanhemmalle. Kännykän saa takaisin taas aamulla ennen koulun alkua.
Näin mennään esim. muutama päivä tai pidempään, kunnes asiat alkaa sujumaan. Tokihan siinä tulee itkupotkuraivareita, mutta vanhemman hommana on ottaa iskut vastaan.
Tämä oli vain minun ilmeisen "väärä" mielipide. Palstalla on varmaan ammattilaisiakin, jotka osaavat vastata paremmin.
Btw. Hyvin usein (ainakin meillä) käy niin, että kiukuttelut ja itkut kestää parisen tuntia. Sitten teini on alkanut tekemään jotain muuta ja tunteet on lauhtuneet. Tyypillisesti kännykkä on palautettu vähän aikaisemmin, koska teini on tehnyt luvatut hommat ja käyttäytynyt asiallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä teinit tekee aika hyvin hommansa. Ainoa ongelma on, että menevät aina vaan myöhempään nukkumaan, koska aamulla ehtii tekemään aamupalan 3 minuuttia ennen koulun alkua. Sängyssä läppärin kanssa tekevät kouluhommia tälläkin hetkellä.
Olen mies ja pidän aika kovan kurin kännykän ja pelaamisen kanssa. Kännykkä lähtee erittäin herkästi, jos minua ei totella. Olen myös opettanut, että minä määrään kodissa säännöt, lapset ei sanele kodin sääntöjä. Olen usein ihmetellyt, kun tuttavien teinit ei tee pyydettyä asiaa, koska "peli on kesken". Meillä on sama lause jäänyt pois, koska olen ottanut pelikoneen töpselin irti pari kertaa. Sitten olen sanonut, että nyt peli ei ole enää kesken, kun se loppui nyt.
Aika hyvin ovat sisäistäneet, että minun käsky on komento, eikä pyyntö, kuten vaimollani usein tapana.
Management by perkele. Kuulostaa tosi ahdistavalta tuo sinun kasvatustapasi. Pelaaminen on monelle teinille tärkeä harrastus, miten se motivoi opiskelemaan että vedät töpselin seinästä ja pilaat mahdollisesti monen tunnin työn tuloksen? Tai otat kännykän pois ja eristät siten teinisi kavereistaan? Motivoiko sinua komentelu ja käskeminen, jos ei, niin miksi teet niin teineillesi?
Oma isänikin kasvatti komentamalla eikä puhumalla. Nyt aikuisena välit ovat viileän etäiset, tuo samanlainen käskyttäminen ja töpselien vetely kun ei tehnyt muuta kuin pelotti ja suututti. Saan elantoni tietokoneisiin liittyvistä hommista ja enemmän palkkaa kuin isäni joten niistä pelailuista olikin suuri hyöty. Myös paras ystäväni on löytynyt pelaamisen kautta. Ehkäpä sinunkin olisi hyvä siirtyä vuoteen 2020. Et voi vaatia kunnioitusta teineiltä jos et itse kohtele heitä hyvin.
Ja sinä olet niitä ihmisiä jotka kutsuvat naisia nalkuttajiksi? Jos ei ystävällistä kehotusta-paria uskota niin silloin otetaan määrätietoiset keinot käyttöön. Ei meilläkään lapset hypi nenille vaikka eivät alistettujakaan ole. Tiettyyn rajaan saavat siimaa ja valinnanvapautta mutta kyllä se on oltava vanhempi joka viimeisen sanan sanoo.
t: sinkkuäiti
Samoilla linjoilla sinun kanssasi. Miksi ihmeessa aina luullaan, että "kuri" tarkoittaa alistamista? No, käytetään sitten toisia sanoja kurin sijaan: Vastuu, ohjaus, kasvatus ym.
Meillä lapsia on aina pidetty sylissä, halaamme usein. Välittämistä on meillä takuulla runsaasti. Ja nyt teini-ikäisien mielestä ehkä liikaakin. Onhan se noloa, jos vanhempi halaa, vaikka ei olisi "syytä".
Siimaa tosiaan annetaan, mutta rajat määrittelemme me aikuiset. Meillä työnjako mennyt perinteiseen tapaan, vaimo on "kiltimpi" ja kun tarvitaan kovuutta, niin minä (isä) hoidan homman. Eli tapana on ollut, että me määräämme säännöt ja syliä annetaan maksimaalisesti.
Meillä on sikäli helpompaa, koska meitä on kaksi. Yh-vanhemman on varmaan hankalaa, koska kaiken joutuu tekemään yksin?
(Juu, olen se, jota haukuttiin management by perkele").
Mun mielestä tämä tilanne ei ole inhimillinen. Maailmalla ja Suomessakin riehuu tappava tauti, joka ihan syystä pelottaa ja ahdistaa. Kaikkien arki on muuttunut. Sen sijaan, että annettaisiin mahdollisuus sopeutua, pitää ensisijaisesti huolta perheen hyvinvoinnista, joutuu olemaan joku superihminen.
Miten saat 15-vuotiaan ymmärtämään, jos hän ei kerta kaikkiaan halua ymmärtää? Jos hän ei suostu ottamaan vastaan keskustelua, apua, neuvoja, kysymyksiä, yhtään mitään?