Lue keskustelun säännöt.
Menitkö yhteen sen kanssa, jonka eniten halusit vai jouduitko tyytymään siihen mitä sait?
03.03.2020 |
Tämä on aika surullinen aihe, mutta varmaan totta monelle. Olen joskus miettinyt olisiko ollut parempi jäädä yksin ja odottaa jos tulisi 'uusi paras'. Luulen, että elämme nyt suht onnellista elämää, mutta joskus mieli vetää haikeaksi.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua mitään tyytymisiä. Jos ei löydy oikealta tuntuvaa niin sitten ei ole mikään pakko olla parisuhteessa, ei edes deittailla. Täysillä tai ei mitään!
Jotkut ei halua sen paremmin lapsettomaksi kuin yksinhuoltajaksikaan. Ihmiset arvostaa elämässä eri asioita.
Että haluaa olla perhe niin kovasti, että elää ihmisen kanssa josta ei edes kunnolla tykkää saati rakasta? Tätä en tule koskaan ymmärtämään. Ja kyllä ne lapsetkin sen vaistoaa.
Tuon ettei kunnolla edes tykkäät keksit nyt ihan itse. Ensimmäisessä viestissä puhuttiin ainoasta oikeasta. Itse en edes usko mihinkään ainoaan oikeaan, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi sellaista odotella, saati pilata koko muu elämäni odottelemalla jotain prinssiä valkoisella ratsulla. Ei kiitos.
En usko itsekään ainoaan oikeaan. Mutta jonkunlainen tunne kyllä pitäisi tulla, sitä tarkoitin. Tässä keskustelussa on nyt eri ihmisille eri tasoja, helposti näköjään käsittää väärin.
Minä veikkaan, että hyvin harva on sen ainoan oikean kanssa ja vähintään yhtä harva täysin yhdentekevän ihmisen kanssa. Useimmat varmaan jotain näiden väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä melkein meni ihan tyytymiseksi, kunnes vihdoin uskalsin irtautua vanhasta suhteesta ja nyt seurustelen ihanan ja kiltin mieheni kanssa. <3
Taasko tämä sama henkilö on täällä tällä samalla aiheella? Monesko ketju? Tee hyvä ihminen jotain eli palvelus kumppanillesi ja suksi vttuun suhteesta- kumppanisi ei menetä sinussa mitään, päin vastoin
Vierailija kirjoitti:
Miehenä en ole koskaan saanut valita, on ollut vain tyytyminen niihin naisiin jotka ovat kiinnostuneita. Naisilla parinvalinta on helpompaa - on vapaat markkinat ja oikeus seuloa itselleen päältä parhaat. Me miehet ollaa vain karjaa.
Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Nainen seuloo päältä parhaat --> valitsee sinut, eli olet naiselle se ykkönen ja kaikista paras. Sinä kuitenkin vain tyydyt hampaita narskutellen, kun tämä nainen ei ole se mitä sinä oikeasti haluaisit. Eipä se nainenkaan siis mitään lottopottia tai onnea saanut.
Kunpa voisinkin tyytyä. Elämä olisi niin paljon helpompaa, enkä asuisi yksin. Ehkä vielä löydän jonkun, jonka kanssa on hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harkitsin tarkkaan, kenet haluan ja suoraan sanoen menin ja otin hänet tanssilattialta biisin vaihtuessa. Nalliksi kalliolle jäänyt nainen ei onneksi kanna kaunaa. Ja onneksi mieskin rakastui minuun eikä ollut vain vietävissä, koska sellainen ei mun kanssani pärjäisi. Yhdessä 17 vuotta. Ainoa pariskunta tuonaikaisten ystävien seassa, joka ei ole vielä eronnut. Ei tietenkään aina ole helppoa ja auvoa, mutta en vaihtaisi, en todellakaan.
Oma elämänkatsomukseni ei käsitä "sitä oikeaa". Joten oikeita kumppaneita elämässä voi olla useita. On hyvin mahdollista rakastua uudelleen tilanteessa kuin tilanteessa, myös silloin kun se oma rakas puoliso kuolee.
Tyytyminen on ihmisellä omassa päässä, ja hän yksin tekee valinnan siitä tyytyykö hän johonkin asiain tilaan vai ei. Kun maalasin tuolia, kuvittelin ennen toimeen ryhtymistä että kaksi kerrosta riittää. Kolmaskaan maalikerros ei tuntunut riittävän, mutta sen kuivuttua päätin tyytyä tuolin ulkonäköön sellaisenaan.
Kun tapasin mieheni, yhteisissä illanvietoissa, niin olin korviani myöten ihastunut toiseen. Kaverustuin kuitenkin nykyisen mieheni kanssa, eikä vähiten siksi että kumpikaan ei halunnut toisesta muuta kuin kaveruutta. Hän oli juuri menettänyt ihastuskensa(kuoli) ja minä ihastunut ääriäni myöten toiseen mieheen.
Tästä ihastukseni kohteesta paljastui kuitenkin yllättäviä ikäviä asioita, enkä hänen kanssaan enää olisi ollut millään muotoa. Samoihin aikoihin kaverini alkoi päästä yli tästä kuolemasta pikku hiljaa. Yhtäkkiä huomasimme viihtyvämme todella usein yhdessä ja pikkuhiljaa tuli seksi mukaan kuvioihin, joka oli taivaallista.
Näin se menee, kun antaa tilaisuuden ja mahdollisuuden ennen kaikkea itselleen. Voi löytyä vaikka ja mitä, eikä kenenkään tarvitse "tyytyä" mihinkään. Tietysti jos on luonteeltaan vikisevä tyytyjä, niin sitten pitää varmaan itkeä ikuisesti kaiken "menetetyn" perään, kun ei näe metsää puilta, eikä sitä miten paljon jää elämätöntä elämää elämättä, kun haaveilee jostain vuosikymmenten takaisista treffeistä edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuiset miehet oikeasti jauha jostakin nuoruuden ihastuksista.
Tuollaisia miettivät ne, joiden irl elämä päättyi siihen yläkouluun, ja pakollisen koulun loputtua ovat mamman nurkissa eläen inisemässä vauvapalstalla.
Normaalit ihmiset opuskelevat ja menevät töihin, tapaavat uusia ihmisiä. Sen sijaan että kelaisivat loputtomiin jotakin yläastetta ja siellä tavattuja ihmisiä
Itsellä kyllä ainakin kaksi todistetta että kyllä jotkut kelailevat. Eivät kehdanneet nuorempana ilmaista kiinnostusta, avautuivat sitten kolmekymppisenä. Kumpikin työssä ja parisuhteessa, nyt jo lapsiakin, silti olisivat matkaan lähteneet jos itse olisin.
Luulen myös, että se on monelle miehelle ja myös naiselle valitettavan yleistä, että "haikailee sen nuoruuden rakkauden perään". Se on sinänsä ymmärrettävää, koska nuorena ei ole velvollisuuksia ja muutenkin on odotettavaa elämältä. Kun asettuu aloilleen, perhe-elämä alkaa tympäisempään, on helppo katso elämässään taaksepäin ja löytää sieltä joku piste, josta voi ajatella "mitä jos..."
No minulle nämä tekivät kyllä hyvin selväksi että olen ollut teinistä asti yhtä haluttava "unelmien nainen". Kummallakin itseäni vuosia nuorempi avovaimo. Itse olin aivan pihalla, ei ollut ollut hajuakaan tällaisista ihailijoista silloin introvertihkona teininä. Muutin ennen kaksikymppisiä pois lapsuudenkaupungista ja törmättiin vasta n.15v kuluttua. Heidän naisiaan katsoessa huomaan yhdennäköisyyttä itseeni ,:D
Kiitos Jumalalle, että pääsin tuosta hullusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin yhteen sen kanssa, jonka eniten halusin ja jonka kanssa on yhteinen aaltopituus. Nuorena luulin kahta ihmistä minulle oikeiksi. Ensimmäinen oli pitempiaikainen rauhallinen ystävyys ja toinen raastava, tulinen ja tuhoava suhde. Kumpikaan ei osoittautunut minulle sopivaksi. Uskoakseni myös heistä molemmat ovat huokaisseet helpotuksesta kun eivät päätyneet yhteen minun kanssani.
Vierailija kirjoitti:
En mennyt yhteen kenenkään kanssa. Luulin löytäneeni sen oikean viimein mutta nyt ero tulossa koska kumppani ei halua lapsia. Minä hankin lapsen yksin. Minun parisuhde-elämäni siinä mielessä mitä haaveita minulla joskus oli, ei toteudu. Ei se varmaan toteudu niilläkään, jotka jonkun kanssa vuosiksi yhteen päätyy. En usko enää rakkauteen.. en sillä tavalla kuin ennen. Ihmisten omat itsekkäät valinnat on aina tärkeämpiä. Minullekin, kun eroan lapsihaaveen vuoksi.
Todella, siinä kirjoittaja on oikeassa, että hänen eronsa syy-saada lapsi-on erittäin itsekäs. En tiennytkään, että tällaisia ihmisiä edelleen on. Toivoa sopii, että kyseessä on hyvin tienaava, vakituisessa työssä oleva hlö, ei tuleva yhteiskunnan elätti tuomassa toista elättiä ylikansoitettuun maailmaan ja velkaantuneeseen Suomeen. Kumppani, josta kirjoittaja (kenties mielenterveydellisten ongelmiensa vuoksi?) erosi, oli oikeassa. Mitä tarvetta lapsi tällaisen ihmisen elämässä muka paikkasi? Eikö elämällä ole merkitystä ilman lasta? Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mennyt yhteen kenenkään kanssa. Luulin löytäneeni sen oikean viimein mutta nyt ero tulossa koska kumppani ei halua lapsia. Minä hankin lapsen yksin. Minun parisuhde-elämäni siinä mielessä mitä haaveita minulla joskus oli, ei toteudu. Ei se varmaan toteudu niilläkään, jotka jonkun kanssa vuosiksi yhteen päätyy. En usko enää rakkauteen.. en sillä tavalla kuin ennen. Ihmisten omat itsekkäät valinnat on aina tärkeämpiä. Minullekin, kun eroan lapsihaaveen vuoksi.
Todella, siinä kirjoittaja on oikeassa, että hänen eronsa syy-saada lapsi-on erittäin itsekäs. En tiennytkään, että tällaisia ihmisiä edelleen on. Toivoa sopii, että kyseessä on hyvin tienaava, vakituisessa työssä oleva hlö, ei tuleva yhteiskunnan elätti tuomassa toista elättiä ylikansoitettuun maailmaan ja velkaantuneeseen Suomeen. Kumppani, josta kirjoittaja (kenties mielenterveydellisten ongelmiensa vuoksi?) erosi, oli oikeassa. Mitä tarvetta lapsi tällaisen ihmisen elämässä muka paikkasi? Eikö elämällä ole merkitystä ilman lasta? Surullista.
Kyllä tarve saada oma lapsi on oikea ja voi olla isokin. Niin iso, että johtaa jopa eroon, niin kamalaa kuin se onkin. Sinä et asiaa ymmärrä, mutta voisit koittaa olla vähän avarakatseisempi.
Elän jossain välitilassa. Vaimo on paikalla vain fyysisesti. Jotain muuta elämäänsä kaipaa. Kysyttäessä kaikki on hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuiset miehet oikeasti jauha jostakin nuoruuden ihastuksista.
Tuollaisia miettivät ne, joiden irl elämä päättyi siihen yläkouluun, ja pakollisen koulun loputtua ovat mamman nurkissa eläen inisemässä vauvapalstalla.
Normaalit ihmiset opuskelevat ja menevät töihin, tapaavat uusia ihmisiä. Sen sijaan että kelaisivat loputtomiin jotakin yläastetta ja siellä tavattuja ihmisiä
Itsellä kyllä ainakin kaksi todistetta että kyllä jotkut kelailevat. Eivät kehdanneet nuorempana ilmaista kiinnostusta, avautuivat sitten kolmekymppisenä. Kumpikin työssä ja parisuhteessa, nyt jo lapsiakin, silti olisivat matkaan lähteneet jos itse olisin.
Kelailu on kelailua, kai meistä jokainen jossain vaiheessa elämää miettii, että mitä jos olisi tehnyt muita valintoja. Tyytymisen mittari olisi paremminkin se, että mikäli tuo "karkuun päässyt" tulisi tänäpäivänä pyytämään mukaan, lähtisitkö?
Jos rehellisesti et, et ole tyytynyt, jos lähtisit, olet joko tyytynyt, tai nykyisessä parisuhteessa on jotain muuta ongelmaa.
Nämä avautumiset tuli tilanteessa jossa oltiin molemminpuolin varattuja. Toinen olisi silti lähtenyt pettämään, toinen oli muuten yhteydessä vaimon selän takana. Itse en varattuna lähtenyt säätämään.
Ne olisi pettänyt muutenkin kenen tahansa kanssa. Et ollut kummankaan elämän rakkaus vaikka niin kuvittelet.
Minä itse en nimenomaan kuvitellut tai kuvittele mitään. Miehet itse avautuivat minulle, toinen oli kuin salamaniskun saanut kun minuun törmäsi vuosien jälkeen ja jutusteltiin sitten tuntikaupalla. Minä epäuskoisena ja hän innoissaan.
Olisihan se ihastus ollut hauska tietää jo silloin teininä kun tunsin itseni näkymättömäksi, mutta aikuisena varattuna äitinä lähinnä huvitti ja ihmetytti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mennyt yhteen kenenkään kanssa. Luulin löytäneeni sen oikean viimein mutta nyt ero tulossa koska kumppani ei halua lapsia. Minä hankin lapsen yksin. Minun parisuhde-elämäni siinä mielessä mitä haaveita minulla joskus oli, ei toteudu. Ei se varmaan toteudu niilläkään, jotka jonkun kanssa vuosiksi yhteen päätyy. En usko enää rakkauteen.. en sillä tavalla kuin ennen. Ihmisten omat itsekkäät valinnat on aina tärkeämpiä. Minullekin, kun eroan lapsihaaveen vuoksi.
Todella, siinä kirjoittaja on oikeassa, että hänen eronsa syy-saada lapsi-on erittäin itsekäs. En tiennytkään, että tällaisia ihmisiä edelleen on. Toivoa sopii, että kyseessä on hyvin tienaava, vakituisessa työssä oleva hlö, ei tuleva yhteiskunnan elätti tuomassa toista elättiä ylikansoitettuun maailmaan ja velkaantuneeseen Suomeen. Kumppani, josta kirjoittaja (kenties mielenterveydellisten ongelmiensa vuoksi?) erosi, oli oikeassa. Mitä tarvetta lapsi tällaisen ihmisen elämässä muka paikkasi? Eikö elämällä ole merkitystä ilman lasta? Surullista.
Kyllä tarve saada oma lapsi on oikea ja voi olla isokin. Niin iso, että johtaa jopa eroon, niin kamalaa kuin se onkin. Sinä et asiaa ymmärrä, mutta voisit koittaa olla vähän avarakatseisempi.
Näin. Vähän sama kuin vapaasuhteilija yrittäisi väkisin olla yhdessä monogamistin kanssa. Ei se onnistu, eikä ole tarviskaan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä tarkoitat. Mistä tietää, että ”tyytyy”? Siitäkö, ettei mies ole aivokirurgi? Tai ei ole pitkä, rikas, akateeminen ja komea?
Nykyinen mieheni on pitkä, riittävän varakas, komea, mutta hän ei ole edes ylioppilas. Tyydyinkö siis? Olisko pitänyt odottaa vielä? Vaikka tämä mies vei jalat alta.
Hän tarkoittaa sitä että jos olet ihastunut johonkin näin kuin itse selitit että vie jalat alta, mutta et usko siihen että sen voit saada ja tyydyt ihmiseen joka on sinun mielestäsi ihminen jota kestää eli "otan tän kun en muutakaan saa, ihan hyvä näin" eli sinä luultavasti olet saanut mitä olet halunnut
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä tarkoitat. Mistä tietää, että ”tyytyy”? Siitäkö, ettei mies ole aivokirurgi? Tai ei ole pitkä, rikas, akateeminen ja komea?
Nykyinen mieheni on pitkä, riittävän varakas, komea, mutta hän ei ole edes ylioppilas. Tyydyinkö siis? Olisko pitänyt odottaa vielä? Vaikka tämä mies vei jalat alta.
Jos hän vei jalat alta, et tyytynyt. Moni tyytyy sellaiseen, joka ei vie jalkoja alta.
En saanut sitä kenet halusin, joten olen tyytynyt yksinoloon.
Toki elättelen vielä toiveita, että jonain päivänä kohtaisin sellaisen miehen, joka haluaa minut ja minä hänet.
Että molemmat rakastuu.
Vierailija kirjoitti:
Elän jossain välitilassa. Vaimo on paikalla vain fyysisesti. Jotain muuta elämäänsä kaipaa. Kysyttäessä kaikki on hyvin.
Terapiaa? Voisi auttaa teitä.
Näillä tosirakkaususkovaisilla tuntuu olevan hirveän kova tarve vääntää kaikkien muidenkin kokemukset siihen omaan ajatusmaailmaan sopivaan muottiin. Tähän ajatusmaailmaan kuuluu myös vankka uskomus, että yksipuolista rakkautta ei ole olemassakaan, vaan se on pelkkää haaveilua liki tuntemattomasta ihmisestä.