Lue keskustelun säännöt.
Sinä ensisynnyttäjä joka ET revennyt synnytyksessä...
15.02.2020 |
.... Mitkä asiat luulet vaikuttaneen siihen, ettet revennyt ensisynnytyksessä? Oliko ns aktiivinen synnytys, olitko paljon liikkeessä avautumisvaiheessa, ponnistitko pystyasennossa, oliko vesisynnytys...?
Ensisynnyttäjänä kiinnostaa kuulla!
Kommentit (219)
Lilluin ennen ponnistusvaihetta ammeessa aika pitkään, joten vesi varmasti pehmensi paikkoja. Synnytin sellaisessa slaavikyykky-asennossa ja kätilö tuki välilihaa jollain lämpimällä pyyhkeellä. Supistukset olivat ihan jumalattomia ja tarve ponnistaa raivolla kova mutta kätilö oli superammattilainen ja ohjasi ponnistamista hienosti. Lapsi oli 3100g ja päänympärys 38cm. Olin 31 tuolloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin nuori ensisynnyttäjä, isokokoinen, mutten ylipainoinen, hyvässä kunnossa, mutten liikaa.
Synnytys kesti kauan, mutta ponnistusvaihe vain pari minuuttia.
Liikuin paljon synnytyksen aikana.
Vauva ei ollut iso, vaan pitkä ja hoikka.
Raskausarpia on kyllä itselle tullut joka kerta vähän lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt vanhana äijänä olen kuullut, niin kyllä niitä vitui on jouduttu aina harsimaan kasaan synnytyksen jälkeen. Enkö olekaan oikeassa?
Et ole :D jos olet noin vanha että muistelet jotain 60-80- luvun synnytyskäytäntöjä, niin niissä vielä tehtiin rutiininomaisesti välilihaan episiotomia, joka siis aina piti parsia kasaan. Nykyään ei tehdä, joten itsekin tiedän kätilönä useita joille ei ole tarvinnut laittaa yhtään tikkiä. ;)
Harvinaisempaa on, että repeää niin kovin että tikkejä tarvitaan paljon....
No huhhuh enpä tiennyt tätä eppareiden karua historiaa :O voi mummoparkaani! Ja mikä onni on itellä olla ensisynnyttäjä 2020-luvulla!
Sivistävä AV :DDD
Vierailija kirjoitti:
Reilunpituinen eppari, ei tarvinnut revetä.
Sama täällä ja lapsi 3100g, eli suht nätisti tuli vaikka harteikas olikin.
Hyvä kätilö, pystyasento, pienehkö vauva, oikea tarjonta, ei puudutuksia ja geenit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ceridalilla voitelin väliliha ym alueita kuukausia ennen synnytystä. Ja tepsi! Kätilö neuvoi.
Suosittelen ap ammetta, jos siihen ei mahdollisuutta, pitkiä kuumia suihkuja, paljon liikkumista ponnistus pysty- tai kylkiasennossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikuin koko raskauden paljon, ei tullut ylipainoa eikä raskausarpia ja maha oli aika pieni. En saanut kivunlievitystä, ponnistukset helppoja ja synnytykset eteni hyvin ja nopeasti. Vauvat kumpikin alle 3200g. Ei yhtään repeämiä.
Öljyhieronnan todettiin jossain tutkimuksessa vähentävän repeämiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en liikkunut yhtään synnytyksessä, en pystynyt kivulta. Synnytin sängyssä maaten. Synnytys oli kokonaisuudessaan pitkä, mutta ponnistusvaihe kuitenkin kohtalaisen lyhyt. Kivunlievitystä otin huolella. Synnytyksessä oli mukana opiskelija avustamassa vauvaa ulos, ehkä 4 kättä oli hyvä juttu? Mulle ei tullut myöskään raskausarpia, joten kudostyyppi on varmaan toinen ratkaiseva tekijä.
Varmasti ponnistusvaiheen pituuskin vaikuttaa. Ensimmäisessä oli ponnistus 65min ja vauva 4100g. Eppari tehtiin ilman puudutusta, mutta silti repesin klitorista myöten. Sorry ensisynnyttäjä Ap, mut totuus on se että eka synnytys on yleensä se mikä on helvettiä. Muissa synnytyksissä ei sitten enää sidota pöytään, huudeta eikä kohdella kuin paskaa. Ne vaan ekassa synnytyksessä opettaa olemaan nöyrä ja ymmärtämään et kun susta tulee äiti niin sen myötä lentää ihmisarvokin ikkunasta. Jaksat sitten kaikki muut äitiyden marttyyrihommat sen jälkeen tai et jaksa, mutta masennuslääkkeillä ja rauhoittavilla kylläkin. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt vanhana äijänä olen kuullut, niin kyllä niitä vitui on jouduttu aina harsimaan kasaan synnytyksen jälkeen. Enkö olekaan oikeassa?
Et ole :D jos olet noin vanha että muistelet jotain 60-80- luvun synnytyskäytäntöjä, niin niissä vielä tehtiin rutiininomaisesti välilihaan episiotomia, joka siis aina piti parsia kasaan. Nykyään ei tehdä, joten itsekin tiedän kätilönä useita joille ei ole tarvinnut laittaa yhtään tikkiä. ;)
Harvinaisempaa on, että repeää niin kovin että tikkejä tarvitaan paljon....
No huhhuh enpä tiennyt tätä eppareiden karua historiaa :O voi mummoparkaani! Ja mikä onni on itellä olla ensisynnyttäjä 2020-luvulla!
Sivistävä AV :DDD
Kätilö valehtelee. Ei kannata uskoa. Kukaan ei synnyttäisi jos gynepuolella joku puhuisi joskus totta.
Itse myös veikkaan kudostyyppiä, ei tullut arpia minullekaan ja olen palautunut kaikista kolmesta synnytyksestä hyvin. Esikoinen syntyi käynnistettynä, oli epiduraalia ja puoli-istuva asento jne. Toki olin myös suht nuori, 24v, ehkä silläkin voi olla vaikutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä palstalla on viimeaikoina ollut tosi monta keskustelua repeämistä, tuntuu melkein herkuttelulta jollain "draama"aiheella... Mutta ne ovat harvinaisia: v.2012 tehdyn vertailun mukaan pahan repeämän synnytyksessä saa vain 0,6 prosenttia suomalaisnaisista, mikä on selvästi alle OECD-maiden keskiarvon. Ja tosiaan, nykyään tiedetään että rutiini-eppari altistaa repeämille eikä sitä enää tehdä.
Minä olin ikivanha nelikymppinen mummuensisynnyttäjä, ponnistusvaihe kesti tunnin (ja siihen mennessä synnytys oli kestänyt lähes 24 h), olin jakkaralla loistavan kätilön tukiessa välilihaa ja mitään puudutteita en ottanut ettei tarvitsisi ponnistaa varoittavaa kipua tuntematta. Siinä ne neuvot. Tärkeää ei ole vauhti vaan rauhallinen ponnistus jonka aikana ehdit venyä. Vauvan päänympärys oli 35 cm.
Suosittelen kirjaa Ina May's Guide to Childbirth
Vierailija kirjoitti:
Varmasti ponnistusvaiheen pituuskin vaikuttaa. Ensimmäisessä oli ponnistus 65min ja vauva 4100g. Eppari tehtiin ilman puudutusta, mutta silti repesin klitorista myöten. Sorry ensisynnyttäjä Ap, mut totuus on se että eka synnytys on yleensä se mikä on helvettiä. Muissa synnytyksissä ei sitten enää sidota pöytään, huudeta eikä kohdella kuin paskaa. Ne vaan ekassa synnytyksessä opettaa olemaan nöyrä ja ymmärtämään et kun susta tulee äiti niin sen myötä lentää ihmisarvokin ikkunasta. Jaksat sitten kaikki muut äitiyden marttyyrihommat sen jälkeen tai et jaksa, mutta masennuslääkkeillä ja rauhoittavilla kylläkin. Tsemppiä.
Apua, oon niin pahoillani puolestasi kun oot joutunut moista kokemaan! :(
En tiedä ap mistäpäin Suomea olet, mutta voin kertoa että pk-seudulta kokemusta Naistenklinikasta ja Espoon sairaalasta, molemmissa mua kohdeltiin ihanasti, sain synnyttää just siinä asennossa kuin halusin, toiveitani kunnioitettiin - esim. Esikoisen syntymässä vauva ei päässyt laskeutumaan synnytyskanavaan. Virheasento, jota kätilö yritti korjata. Sain mahdollisuuden valita, kokeilenko vielä alakautta imukuppiavusteisesti, vai mennäänkö kiireelliseen sektioon. Valitsin sektion.
Synnytystoiveissa olin toivonut että ei epiduraalia, ei episiotomiaa ja ei imukuppia ellei ihan pakko. Että on se kai aikalailla sairaalasta kii....
-Maltillinen painonnousu ja pieni vauva
-Nuori ikä, olin 20v kun synnytin ainokaiseni
-Kudostyyppi, ei tullut myöskään raskausarpia
-Onnekas?
Ei hajuakaan, miten nämä mahdollisesti vaikutti, mutta synnytin makuuasennossa, en harrastanut liikuntaa ennen enkä raskauden aikana, en tehnyt mitään aiemmin mainittuja vippaskonsteja esim. välilihan öljyämistä. Synnytys kesti kaikkinensa kymmenisen tuntia, ponnistusvaihe 15min, epiduraalin voimalla mentiin. Ei tikkejä ollenkaan ja toosa kaikkinensa oli ihan kuin ennenkin.
En usko minkään tekemäni vaikuttaneen. Kudostyyppiä kiitän ja sopivaa tarjontaa. Vauva pääsi hieman yllättämään, vaikka salissa jo olinkin. Jouduin pusertamaan vauvan nopeasti puoli-istuen, koska aikaa ei ollut muutella asentoa eikä ponnistusvaihetta voinut hidastella sykkeiden kadottua kesken kaiken.
Ensisynnytys ja vauvalla oli iso pää (38cm). Otin epiduraalin enkä ollut erityisen paljon liikkeessä. Uskon että asiat jotka vaikuttivat ovat geenit ja se että vauva tuli normaalissa asennossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti ponnistusvaiheen pituuskin vaikuttaa. Ensimmäisessä oli ponnistus 65min ja vauva 4100g. Eppari tehtiin ilman puudutusta, mutta silti repesin klitorista myöten. Sorry ensisynnyttäjä Ap, mut totuus on se että eka synnytys on yleensä se mikä on helvettiä. Muissa synnytyksissä ei sitten enää sidota pöytään, huudeta eikä kohdella kuin paskaa. Ne vaan ekassa synnytyksessä opettaa olemaan nöyrä ja ymmärtämään et kun susta tulee äiti niin sen myötä lentää ihmisarvokin ikkunasta. Jaksat sitten kaikki muut äitiyden marttyyrihommat sen jälkeen tai et jaksa, mutta masennuslääkkeillä ja rauhoittavilla kylläkin. Tsemppiä.
Apua, oon niin pahoillani puolestasi kun oot joutunut moista kokemaan! :(
En tiedä ap mistäpäin Suomea olet, mutta voin kertoa että pk-seudulta kokemusta Naistenklinikasta ja Espoon sairaalasta, molemmissa mua kohdeltiin ihanasti, sain synnyttää just siinä asennossa kuin halusin, toiveitani kunnioitettiin - esim. Esikoisen syntymässä vauva ei päässyt laskeutumaan synnytyskanavaan. Virheasento, jota kätilö yritti korjata. Sain mahdollisuuden valita, kokeilenko vielä alakautta imukuppiavusteisesti, vai mennäänkö kiireelliseen sektioon. Valitsin sektion.
Synnytystoiveissa olin toivonut että ei epiduraalia, ei episiotomiaa ja ei imukuppia ellei ihan pakko. Että on se kai aikalailla sairaalasta kii....
Veikkaanpa, että kysyi tuota sektio vai viimeinen yritys imukupilla, koska synnytys oli kestänyt jo niin kauan ja sinä poikki, kerta lapsi ei ollut vielä ehtinyt laskeutua sektion pystyi vielä tehdä... Tuosra eyeenpä6jos olisi jumiutunut sektio ois myöhäistä ja lapsi vedetty imukupilla, mutta kertakaikkiaan hienoa äidin huomioimista ja lapsen hengen tietenkin! :)
Sivistävä AV :DDD