Sinä ensisynnyttäjä joka ET revennyt synnytyksessä...

Vauva oli painoi melkein 4,5 kg ja 54 cm pitkä. Sain silti vain 2 pientä tikkiä. Ponnistusvaihe 15 min. Synnytykseni oli kuulemma harvinainen, koska yleensä ensisynnyttäjä ponnistaakin jonkin 30-60 min.

Serkkuni synnytti alle 2 kg painavan vauvan ja repesi peräsuoleen asti. Eli se vauvan kokokaan ei aina pelasta.

Itse kuulemma omaan sen legendaarisen synnyttäjän lantion - vanha synnärilääkäri totesi näin eka vilkaisulla ja totesi ettei mitään ongelmaa synnyttää isoa lasta alakautta.

4,5kg/55cm sieltä sitten tuli ilman yhtään repeämää tai tikkiä. Mutta olipa paska kokemus kyllä, ei huvita toista kertaa kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli kyllä kaksi tikkiä toiseen häpyhuuleen eli repesin kai pikkaisen. Mutta jos kerron kuitenkin miten meni kun en pahasti revennyt?

Olin 20 v hyväkuntoinen, siro ensisynnyttäjä ja esikoinen syntyessään vähän alle 2900 g. Äitini oli synnyttänyt kaikki lapsensa yliaikaisina, joten uskoin itsekin raskauden menevän jatkoajalle. En ollut uskaltanut ajatella koko synnytystä raskausaikana ja olin ajatellut valmistautua siihen sitten lähempänä laskettua aikaa kun synnytys sitten käynnistyikin lapsivesien menolla rv 37+. (Tästä on jo pian 8 vuotta, joten ei ole aivan tuoreessa muistissa.) Supistukset alkoivat pian ja olivat tosi tiheitä. Kotona liikuin ja operoin jumppapallolla. Sairaalaan lähdettiin jo muutaman tunnin päästä poikaystävän kanssa kun aloin epäillä, että kivunlievitykselle alkaisi pian olla tarvetta. En päässyt heti saliin/kohtu ei tarpeeksi avautunut ja hengittelin ilokaasua. Saliin minut rullattiin sitten pyörätuolissa tai paareilla (en oikein muista kun olin niin kaasuissa), muistan ajatelleeni kovissa kivuissa, että tämä oli tosi huono idea, pelotti niin paljon. Sain kuitenkin epiduraalin ja kaikki kivut loppuivat siihen. Tunnin päästä aloin tuntea painetta ja puudutus lakkasi, tuli tarve ponnistaa ja sain kätilöltä luvan. Ponnistaminen sattui aivan saakelisti, puoli-istuvana, kätilö kannusti ja neuvoi milloin ponnistaa kovaa, milloin ei ja tuki samalla välilihaa. Ponnistus kesti vain 15 min, mikä varmasti vaikutti siihen, etten revennyt.

Myöhemmin olen synnyttänyt toisen ja kolmannen, suunnilleen samankokoiset ja muutenkin aika samat lähtökohdat. Kolmas jäi kyljellään ponnistaessa aivan jumiin lantioon eikä ponnistuksen ensimmäisten 15 min aikana tapahtunut mitään edistystä. Kätilö ja mies auttoivat minut supistusten välissä pystyyn polvilleni ja 5 minuutissa vauva syntyi. Se tuntui melko hallitsemattomalta tilanteelta ja kätilö kielsi ponnistamasta itse, ettei olisi syntynyt liian nopeasti. Pystyssä synnyttämisen jälkeen meni mielestäni pisimpään tuntea itseni omaksi itsekseni, muttei siinäkään kauaa.

Mulla on ollut myös erittäin paha vaginismi, joka haittasi yhdyntöjä toisinaan vielä kolmannenkin lapsen jälkeen. Ennen esikoista yhdyntä millinkin verran oli välillä aivan mahdotonta. Taustalla ei ole mitään traumoja, pelkkää perfektionismia ja ankaruutta itseä kohtaan, tiukkapipoisuus. Mistään porttikongista vauvat eivät siis ole hulahtaneet läpi eikä sellainen selitä kenenkään hyvin sujuneita synnytyksiä. Mm. vauvan tarjonta ja ponnistuksen ajoitus ja hallinta vaikuttaa.

Luin vasta ketjua enemmän, että seksiaiheenkin huomasin. Jatkoksi vielä: 1. raskausaikana sain ensimmäisen g-piste/yhdyntäorgasmin ja niitä nykyään säännöllisen epäsäännöllisesti seksissä. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen sain 1. orgasmin omin käsin jo 2 viikon päästä synnytyksestä kun tikit olivat sulaneet/tippuneet pois. Voimakkuus normaali. Seuraavien synnytysten jälkeen en pelännyt orgasmikyvyn puolesta, yhdyntäseksiä ollut kondomin kanssa 3-4 viikkoa synnytyksistä kun vuoto ollut vähäistä. Lantionpohjaa treenasin aluksi sairaalaan ohjeiden mukaan, lantionnostoja ym. ja myöhemmin rautaisilla geishakuulilla muistamisen mukaan. Ne on auttaneet minulla tuohon vaginismiin eli olen oppinut niiden avulla myös rentouttamaan lihakset, mitkä tiedostamatta jännitän helposti aivan lukkoon kuin kättä puristaisi nyrkkiin. Kudostyyppi minullakin varmaan ihan kestävä(?), ei raskausarpia raskauksista vaikka teininä venymisarpia tuli ympäri kehoa. Tosin monillahan raskausarpia tulee vasta aivan viimeisillä viikoilla, ehkä minullekin olisi tullut jos raskaudet olisivat menneet yli.

Ylös

Up

Vierailija kirjoitti:

Repeämille altistavia asioita:

-naisen ylipaino

-naisen liikkumattomuus

-imukuppi, tähän liittyy pitkittynyt ponnistusvaihe, selinmakuulla/puoli-istuvassa ponnistettaessahan synnytyskanavassa on jopa 30% vähemmän tilaa kuin pystyasennossa, asento myös heikentää verenkiertoa istukassa lapsen hapensaantia, eli tää asento johtaa useammin imukupin käyttötarpeeseen

-naisen kudostyyppi

-iso vauva

-vauvan virhetarjonta

-ponnistaminen liian raivokkaasti, kun kudokset ei oo vielä ehtinyt venyä

Että osaan voit toki itse vaikuttaa

En tunne ketään ensisynnyttäjää joka ei olisi revennyt episiotomian lisäksi ja olen urheilijaporukkaa. Itse hoikka ennen raskautta ja viimeisillään vain maha ja tissit isot ja lapsi 2.9 kg ja niin vaan ei mahtunut repeämättä vaikka välilihakin leikattiin auki. Toinen 3.2kg ja sama homma. Kudostyyppini on kuitenkin hyvä ja vartalo näyttää samalta rintoja myöten kuin ennen kahta raskautta, bikinit päällä kukaan ei näe ettå olen kahden äiti.

Sattuma se on isoin tekijä, samaten liian iso lapsi äidin mittoihin nähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Tänne on annettu vinkkejä miten parantaa omia mahdollisuuksia, netistä varmasti löytyy kasoittain lisää. Silti et voi kaikkeen vaikuttaa. Minä olen ollut hyvin kontrollifriikki ja etenkin synnytykset tehnyt ajatuksen tasolla todella pahaa mutta tarina naisesta ja laiturista auttaa, en tiedä onko se yleisestikin tunnettu. Mutta pointtina se että kun olet jo tehnyt kaiken minkä voit pitää osata vain irrottaa ja antaa virran viedä, kaikkea ei voi kontrolloida.

Ihan hirveä klisee mutta se todella auttaa minua kun jokin pelko johon en pysty itse vaikuttamaan alkaa ottaa vallan.

Mulla oli ihan sama 😊. Neuvolassa jo neuvoivat, että pidä tukivyötä, kun olet niin pitkä (178), vähän edes estäisi raskausarpia. En käyttänyt, eikä ensimmäistäkään. Synnärille kun pääsin, luotin kätilöön ja ohjeisiin "tänne asti soudin...". Paljon olin pystyasennossa, ponnistusvaiheessa puoli-istuvassa. 15 minuutin päästä kätilö sanoi, että mene suihkuun, kun olet noin hyvässä kunnossa.

En revennyt, koska leikattiin välilihaa

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap pelkosi ja huolesi repeämiseen liittyen. Ehkä tärkeämpää olisi tehdä galluppi, "kuinka nopeasti palauduit synnytyksestä siihen pisteeseen että sait orgasmeja seksissä", jos se oli suuri huolenaiheesi. Alapään kudokset nimittäin palautuvat tikkailustakin huolimatta uskomattoman hyvin ja nopeasti, jos vertaa vaikka sektioon: siinä viilto on iso, paljon tikkejä ja monessa kerroksessa. Kyllä sekin vaikuttaa seksielämään.

Tarkoitukseni ei ole parjata si ua tai muitakaan ensisynnyttäjiä joita repeämät pelottaa. Rauhoitella vain. Suomessa 0,6% synnyttäjistä saa pahat repeämät. Se on pieni luku!

Oletkin ap ilmeisesti jo "tehnyt kaiken voitavasi" jotta palautuisit nopeasti, eli ahkerasti tehnyt lantionpohjanlihaksia, olet fyysisesti hyvässä kunnossa, olet valmis aktiiviseen synnytykseen? Ja suosittelen sinullekin ammeen käyttöä mikäli mahdollisuus siihen.

No monesss kerroksessa se aläpääkin tikataan ja voi jäädä väärälleen niin että toiselta puolen kiristää ja toiselta repsottaa. Hankala neuloa anatomian mukaan kun palasia irronnut ja puuttuu. Sektio ei huononna seksiä paitsi silloin kun siihen on päädytty alapää repimiseen asti edenneeseen alatiesynnytysyritykseen ennen sektiopäätöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Repeämille altistavia asioita:

-naisen ylipaino

-naisen liikkumattomuus

-imukuppi, tähän liittyy pitkittynyt ponnistusvaihe, selinmakuulla/puoli-istuvassa ponnistettaessahan synnytyskanavassa on jopa 30% vähemmän tilaa kuin pystyasennossa, asento myös heikentää verenkiertoa istukassa lapsen hapensaantia, eli tää asento johtaa useammin imukupin käyttötarpeeseen

-naisen kudostyyppi

-iso vauva

-vauvan virhetarjonta

-ponnistaminen liian raivokkaasti, kun kudokset ei oo vielä ehtinyt venyä

Että osaan voit toki itse vaikuttaa

En tunne ketään ensisynnyttäjää joka ei olisi revennyt episiotomian lisäksi ja olen urheilijaporukkaa. Itse hoikka ennen raskautta ja viimeisillään vain maha ja tissit isot ja lapsi 2.9 kg ja niin vaan ei mahtunut repeämättä vaikka välilihakin leikattiin auki. Toinen 3.2kg ja sama homma. Kudostyyppini on kuitenkin hyvä ja vartalo näyttää samalta rintoja myöten kuin ennen kahta raskautta, bikinit päällä kukaan ei näe ettå olen kahden äiti.

Sattuma se on isoin tekijä, samaten liian iso lapsi äidin mittoihin nähden.

Joo, et tunne minua, mutta en revennyt esikoista synnyttäessä. Pieni välilihan leikkaus tehtiin minun huomaamattani varmaan juuri siinä kriittisessä ponnistusvaiheessa.

Lapsi oli 3kg/46cm. Olin itse hoikka ja hyväkuntoinen 28-vuotias; keho palautui raskaudesta tosi nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Repeämille altistavia asioita:

-naisen ylipaino

-naisen liikkumattomuus

-imukuppi, tähän liittyy pitkittynyt ponnistusvaihe, selinmakuulla/puoli-istuvassa ponnistettaessahan synnytyskanavassa on jopa 30% vähemmän tilaa kuin pystyasennossa, asento myös heikentää verenkiertoa istukassa lapsen hapensaantia, eli tää asento johtaa useammin imukupin käyttötarpeeseen

-naisen kudostyyppi

-iso vauva

-vauvan virhetarjonta

-ponnistaminen liian raivokkaasti, kun kudokset ei oo vielä ehtinyt venyä

Että osaan voit toki itse vaikuttaa

En tunne ketään ensisynnyttäjää joka ei olisi revennyt episiotomian lisäksi ja olen urheilijaporukkaa. Itse hoikka ennen raskautta ja viimeisillään vain maha ja tissit isot ja lapsi 2.9 kg ja niin vaan ei mahtunut repeämättä vaikka välilihakin leikattiin auki. Toinen 3.2kg ja sama homma. Kudostyyppini on kuitenkin hyvä ja vartalo näyttää samalta rintoja myöten kuin ennen kahta raskautta, bikinit päällä kukaan ei näe ettå olen kahden äiti.

Sattuma se on isoin tekijä, samaten liian iso lapsi äidin mittoihin nähden.

Luulen, että kudostyypin pitää olla helposti venyvää sorttia, ettei repeämiä tule. Itse sain yhden tikin ekassa synnytyksessä ja toisessa en yhtään. Minulla on myös yliliikkuvat nivelet ja sain erkauman. Mene ja tiedä ovatko yhteydessä toisiinsa. Olen sporttinen vartaloltani, mutta eipä tuo vartalo täysin palautunut enää toisen lapsen jälkeen. Löysää jäi, varmaan juuri tuon venyvän kudostyypin takia.

Kaksi yli nelikiloista lasta, en revennyt eikä leikattu.

Ihmettelen kyllä, että mies kuvailee alapäätäni piukaksi....

Repeämiä tuli (en muista astetta/tikkien määrää). Parani kumminkin nopeasti eikä ole vaikuttanut seksielämään. En nyt supertarkasti ole peilaillut mutta mielestäni ei enää (ainakaan 10 vuoden jälkeen 😅) erotu arpia tms. Ja itsellä kyllä siinä mielessä hyvä kudostyyppi että raskausarpia ei tullut ollenkaan ja maha palautui ennalleen nopeasti.

Otin kaikki mahdolliset kivun lievitykset ja makasin sängyllä koko synnytyksen. Ei ole tullut repeämiä yhdestäkään synnytyksestä.

Ensimmäinen oli suunniteltu sektio, toinen käynnistetty raskaushepatoosin takia.

Vauva 3kg, ite hoikka ja hyväkuntoinen. Ilokaasu, epiduraali joka ei vienyt supistuskipuja mutta emättimessä ei ponnistaessa tuntunut kuin venymistä, vei kiputunnon sopivan alhaalta :D

Muutamien tuntien homma yhteensä, ponnistusvaihe noin puoli tuntia, ei naarmuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen oli suunniteltu sektio, toinen käynnistetty raskaushepatoosin takia.

Vauva 3kg, ite hoikka ja hyväkuntoinen. Ilokaasu, epiduraali joka ei vienyt supistuskipuja mutta emättimessä ei ponnistaessa tuntunut kuin venymistä, vei kiputunnon sopivan alhaalta :D

Muutamien tuntien homma yhteensä, ponnistusvaihe noin puoli tuntia, ei naarmuakaan.

Niin ja en liikkunut kuin vessaan välillä. Ponnistin ensin kyljellään ja loput puoli-istuvassa. Jakkaralle oli tarkotus mutta ei enää pystynyt kun tuntu että jalkovälissä on jalkapallo.

Kudostyyppi.

Käynnistetty synnytys joka eteni vauhdilla, makuullaan, virhetarjonta, imukuppi ja 55cm/4,5kg vauva. Siinä ei kyllä ilman repemiä olisi millään poppaskonsteilla selvinnyt, jos ei olisi ollut venyvät kudokset. Ei myöskään raskausarpia, ja olen itse pienikokoinen ja hoikka joten jokainen voi kuvitella miten paljon mahanahka venyi tuon kokoisen vauvan kanssa.

Myös toinen raskaus ja synnytys ilman arpia tai repeämiä, on käynyt ihan älytön tuuri.

Onko Ap vielä linjoilla? Mietin, että miten kävi synnytyksessä! Itsellä sama tilanne edessä nimittäin ja sama asia pohdituttaa :)

Tipalla käynnistys, kalvojen puhkaisu, nopea synnytys. Epiduraali vei muut kivut mutta supistukset ja ponnistamisentarve tuntui eli annoin ottaa sen pois vasta kun vauva oli syntynyt. Ponnistus ensin kyljellään, lopuksi puoli-istuvassa, olisko puoli tuntia max se ponnistusvaihe. Vauva 3kg. Itse hoikka, kunnossa ja reipasta liikuntaa harrastava raskauden loppuun asti. Ei naarmuakaan.