Sinä ensisynnyttäjä joka ET revennyt synnytyksessä...

Lisäyksenä vielä edelliseen kommenttiin että synnytys on upea kokemus ja siihen voi varautua monella eri tavalla. Itse valmistauduin sekä kehollisesti että psykologisesti, lisäksi mukana oli doula, koska ei ollut takeita että vuorotyötä tekevä puoliso ehtii paikalla. Ehti kuitenkin ja doula oli myös tukena, kaikki meni oikein hyvin, lapsi terve ja synnytyksestä jäi vain hienoja muistoja. Tsemppiä raskauteen! Lapsen syntymä on uskomattoman hieno asia.

Luulen, että omaan repeämättömyyteen vaikutti se, että en ottanut mitään kivunlievitystä tai puudutteita vaan kuuntelin omaa kehoa. Ponnistusvaihe kesti 14 Min. Muistan, että supistukset oli tosi kovia ja sen että toiseksi viimeisen ja viimeisen supistuksen ja ponnistuksen välissä oli tauko, jolloin pää oli jo näkyvissä. Kätilö käski ponnistamaan, mutta kun ei ponnistuttanut, odotin viimeistä supistusta ja ponnistuksen tarpeen tunnetta, uskon että en repeytynyt siksi. Kudokset kerkesi venyä riittävästi.

Synnytys kesti jumalattoman kauan, ehkä siksi vältyin repeämiltä.

Epitosomia, kokoa ei tullut tiirailtua. Jokunen tikki .

Itsellä painoa aika paljon n.90kg silloin ( olen 175cm ), lapsi 4,5 kg 55cm.

Ponnistusvaihe joku 2h, koko homma 8h, alkoi lapsiveden menolla.

Ei epiduraalia.

Ei pysyviä vammoja, suonikohjut n.20v myöhemmin ja peräpukamat.

Ei traumoja enkä muistele kauhulla.

Synnytys vm. 80-luvun loppu.

Kommenttina paikkojen tunnottomuuteen liittyen: ei päde kaikkiin. Itsellä kroppa toimi ihan normaalisti hyvinkin nopeasti synnytyksen jälkeen. Hyvin yksilöllisiä nämä asiat. Rasvailu auttaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Tänne on annettu vinkkejä miten parantaa omia mahdollisuuksia, netistä varmasti löytyy kasoittain lisää. Silti et voi kaikkeen vaikuttaa. Minä olen ollut hyvin kontrollifriikki ja etenkin synnytykset tehnyt ajatuksen tasolla todella pahaa mutta tarina naisesta ja laiturista auttaa, en tiedä onko se yleisestikin tunnettu. Mutta pointtina se että kun olet jo tehnyt kaiken minkä voit pitää osata vain irrottaa ja antaa virran viedä, kaikkea ei voi kontrolloida.

Ihan hirveä klisee mutta se todella auttaa minua kun jokin pelko johon en pysty itse vaikuttamaan alkaa ottaa vallan.

Tämä on ihan totta. Olen mielestäni tehnyt jo kaiken mitä ns ennakkoon voi... Olen urheillut koko raskauden ajan, syön terveellisesti, hitto soikoon rasvannut välilihaa 6viikkoa :D ja kyykkäillyt, en myöskään ole ylipainoinen (bmi ennen raskautta 18, raskauskiloja tullut 7,5kg vaikka todella olen syönyt ihan kahden jopa kolmen edestä, lähinnä siis maha ja rinnat vaan kasvanut), raskausarpia ei ole tullut ja olen 31v.

Ap

Synnytysasento kyljellään. Luulisin että spinaalipuudute hiukan hidasti nopeahkon synnytyksen ponnistusvaihetta ja esti repeämisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Tänne on annettu vinkkejä miten parantaa omia mahdollisuuksia, netistä varmasti löytyy kasoittain lisää. Silti et voi kaikkeen vaikuttaa. Minä olen ollut hyvin kontrollifriikki ja etenkin synnytykset tehnyt ajatuksen tasolla todella pahaa mutta tarina naisesta ja laiturista auttaa, en tiedä onko se yleisestikin tunnettu. Mutta pointtina se että kun olet jo tehnyt kaiken minkä voit pitää osata vain irrottaa ja antaa virran viedä, kaikkea ei voi kontrolloida.

Ihan hirveä klisee mutta se todella auttaa minua kun jokin pelko johon en pysty itse vaikuttamaan alkaa ottaa vallan.

Tämä on ihan totta. Olen mielestäni tehnyt jo kaiken mitä ns ennakkoon voi... Olen urheillut koko raskauden ajan, syön terveellisesti, hitto soikoon rasvannut välilihaa 6viikkoa :D ja kyykkäillyt, en myöskään ole ylipainoinen (bmi ennen raskautta 18, raskauskiloja tullut 7,5kg vaikka todella olen syönyt ihan kahden jopa kolmen edestä, lähinnä siis maha ja rinnat vaan kasvanut), raskausarpia ei ole tullut ja olen 31v.

Ap

Ap jatkaa: ja olen rv 36 ja lapsen kokoarvio 3500kg tienoilla. En kyllä ihan sataprossasesti luota noihin kokoarvioihin kun oon kuullut että voi heittää alakanttiin ja todellisuudessa vauva ollut isompi, mutta ei nyt mitään yli 600grammaa???

Episiotomiaa veikkaan. Puoli-istuvassa asennossa synnytin, vauva 1195 g.

Vierailija kirjoitti:

Episiotomiaa veikkaan. Puoli-istuvassa asennossa synnytin, vauva 1195 g.

No nyt tuli näppis 😂 Piti kirjoittaa että vauva oli 4195 g.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Tänne on annettu vinkkejä miten parantaa omia mahdollisuuksia, netistä varmasti löytyy kasoittain lisää. Silti et voi kaikkeen vaikuttaa. Minä olen ollut hyvin kontrollifriikki ja etenkin synnytykset tehnyt ajatuksen tasolla todella pahaa mutta tarina naisesta ja laiturista auttaa, en tiedä onko se yleisestikin tunnettu. Mutta pointtina se että kun olet jo tehnyt kaiken minkä voit pitää osata vain irrottaa ja antaa virran viedä, kaikkea ei voi kontrolloida.

Ihan hirveä klisee mutta se todella auttaa minua kun jokin pelko johon en pysty itse vaikuttamaan alkaa ottaa vallan.

Tämä on ihan totta. Olen mielestäni tehnyt jo kaiken mitä ns ennakkoon voi... Olen urheillut koko raskauden ajan, syön terveellisesti, hitto soikoon rasvannut välilihaa 6viikkoa :D ja kyykkäillyt, en myöskään ole ylipainoinen (bmi ennen raskautta 18, raskauskiloja tullut 7,5kg vaikka todella olen syönyt ihan kahden jopa kolmen edestä, lähinnä siis maha ja rinnat vaan kasvanut), raskausarpia ei ole tullut ja olen 31v.

Ap

Ap jatkaa: ja olen rv 36 ja lapsen kokoarvio 3500kg tienoilla. En kyllä ihan sataprossasesti luota noihin kokoarvioihin kun oon kuullut että voi heittää alakanttiin ja todellisuudessa vauva ollut isompi, mutta ei nyt mitään yli 600grammaa???

Ohis, mutta ap oot näitä ärsyttävän hyväkroppaisia odottajia joilla kertyneet kilot on kaikki menneet siis vauvaan ja muuhun raskausoheismateriaaliin (istukka, kohtu, lapsivesi) koska noilla spekseillä sulla ei voi olla mitään isoa turvotustakaan... (bmi 18 ennen raskautta, plus 7,5kg ja vauva 3500kg) Lucky you!!!! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Tänne on annettu vinkkejä miten parantaa omia mahdollisuuksia, netistä varmasti löytyy kasoittain lisää. Silti et voi kaikkeen vaikuttaa. Minä olen ollut hyvin kontrollifriikki ja etenkin synnytykset tehnyt ajatuksen tasolla todella pahaa mutta tarina naisesta ja laiturista auttaa, en tiedä onko se yleisestikin tunnettu. Mutta pointtina se että kun olet jo tehnyt kaiken minkä voit pitää osata vain irrottaa ja antaa virran viedä, kaikkea ei voi kontrolloida.

Ihan hirveä klisee mutta se todella auttaa minua kun jokin pelko johon en pysty itse vaikuttamaan alkaa ottaa vallan.

Tämä on ihan totta. Olen mielestäni tehnyt jo kaiken mitä ns ennakkoon voi... Olen urheillut koko raskauden ajan, syön terveellisesti, hitto soikoon rasvannut välilihaa 6viikkoa :D ja kyykkäillyt, en myöskään ole ylipainoinen (bmi ennen raskautta 18, raskauskiloja tullut 7,5kg vaikka todella olen syönyt ihan kahden jopa kolmen edestä, lähinnä siis maha ja rinnat vaan kasvanut), raskausarpia ei ole tullut ja olen 31v.

Ap

Ap jatkaa: ja olen rv 36 ja lapsen kokoarvio 3500kg tienoilla. En kyllä ihan sataprossasesti luota noihin kokoarvioihin kun oon kuullut että voi heittää alakanttiin ja todellisuudessa vauva ollut isompi, mutta ei nyt mitään yli 600grammaa???

Meillä on kaksi kolmesta ollut reilusti pienempiä, kuin arvio.

Mitä nyt vanhana äijänä olen kuullut, niin kyllä niitä vitui on jouduttu aina harsimaan kasaan synnytyksen jälkeen. Enkö olekaan oikeassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Tänne on annettu vinkkejä miten parantaa omia mahdollisuuksia, netistä varmasti löytyy kasoittain lisää. Silti et voi kaikkeen vaikuttaa. Minä olen ollut hyvin kontrollifriikki ja etenkin synnytykset tehnyt ajatuksen tasolla todella pahaa mutta tarina naisesta ja laiturista auttaa, en tiedä onko se yleisestikin tunnettu. Mutta pointtina se että kun olet jo tehnyt kaiken minkä voit pitää osata vain irrottaa ja antaa virran viedä, kaikkea ei voi kontrolloida.

Ihan hirveä klisee mutta se todella auttaa minua kun jokin pelko johon en pysty itse vaikuttamaan alkaa ottaa vallan.

Tämä on ihan totta. Olen mielestäni tehnyt jo kaiken mitä ns ennakkoon voi... Olen urheillut koko raskauden ajan, syön terveellisesti, hitto soikoon rasvannut välilihaa 6viikkoa :D ja kyykkäillyt, en myöskään ole ylipainoinen (bmi ennen raskautta 18, raskauskiloja tullut 7,5kg vaikka todella olen syönyt ihan kahden jopa kolmen edestä, lähinnä siis maha ja rinnat vaan kasvanut), raskausarpia ei ole tullut ja olen 31v.

Ap

Ap jatkaa: ja olen rv 36 ja lapsen kokoarvio 3500kg tienoilla. En kyllä ihan sataprossasesti luota noihin kokoarvioihin kun oon kuullut että voi heittää alakanttiin ja todellisuudessa vauva ollut isompi, mutta ei nyt mitään yli 600grammaa???

Ohis, mutta ap oot näitä ärsyttävän hyväkroppaisia odottajia joilla kertyneet kilot on kaikki menneet siis vauvaan ja muuhun raskausoheismateriaaliin (istukka, kohtu, lapsivesi) koska noilla spekseillä sulla ei voi olla mitään isoa turvotustakaan... (bmi 18 ennen raskautta, plus 7,5kg ja vauva 3500kg) Lucky you!!!! :D

Mielestäni ap kuulostaa kiloineen normaalilta urheilevalta ensisynnyttäjältä. Ei kaikille tuu mitään +20kg lisäpainoa raskauden aikana.

Vauva 4.4 kg, käsi poskella, pään ympärys 38 cm. Ponnistus puoli istuvana 13 min, sitä ennen oli puudutteita, ponnistus ja sitä edeltävä 2h ihan raakana. Ei mitään ammeita, öljyjä tms. Epi no delphin nimistä laitetta käytin, toinen asia varmaan 2 vrk kivuliaat supistukset. Rankka kokemus oli.

Toinen ja kolmas synnytys ei nekään olleet nopeita, mutta todella ihania. Suosittelen tuota laitetta kaikille.

Ensimmäinen synnytys 18-vuotiaana selällään ja ilman lääkityksiä.

Toinen synnytys 23-vuotiaana niin ikään selällään ja ilman lääkityksiä. Tämä toinen oli 30 minuutin syöksysynnytys, jossa syntyi reilu nelikiloinen vauva.

Vaikka repeämiä ei tullut, heikensivät synnytykset virtsanpidätyskykyäni oleellisesti. Vaivan takia takana jo kaksi korjaavaa leikkausta.

Seuraavat lapset olivatkin sitten sektiovauvoja.

Vierailija kirjoitti:

Mitä nyt vanhana äijänä olen kuullut, niin kyllä niitä vitui on jouduttu aina harsimaan kasaan synnytyksen jälkeen. Enkö olekaan oikeassa?

Et ole :D jos olet noin vanha että muistelet jotain 60-80- luvun synnytyskäytäntöjä, niin niissä vielä tehtiin rutiininomaisesti välilihaan episiotomia, joka siis aina piti parsia kasaan. Nykyään ei tehdä, joten itsekin tiedän kätilönä useita joille ei ole tarvinnut laittaa yhtään tikkiä. ;)

Harvinaisempaa on, että repeää niin kovin että tikkejä tarvitaan paljon....

Itse en olisi varmaan revennyt vaikka synnytinkin makuulla, mutta eppari oli pakko tehdä kun vauvan pää sinersi kaulassa olevan napanuoran takia. Toisessa synnytyksessä 2v kuluttua se vanha arpi repesi vähän. Mielestäni parani huonommin/ommeltiin oudommin kuin eppari. Tokassa synnytyksessä olin melkein kokoajan keinutuolissa ja ponnistin kylkiasennossa vasta lopussa selälleen kääntyen ja oli parempi tapa.

Episitomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nyt vanhana äijänä olen kuullut, niin kyllä niitä vitui on jouduttu aina harsimaan kasaan synnytyksen jälkeen. Enkö olekaan oikeassa?

Et ole :D jos olet noin vanha että muistelet jotain 60-80- luvun synnytyskäytäntöjä, niin niissä vielä tehtiin rutiininomaisesti välilihaan episiotomia, joka siis aina piti parsia kasaan. Nykyään ei tehdä, joten itsekin tiedän kätilönä useita joille ei ole tarvinnut laittaa yhtään tikkiä. ;)

Harvinaisempaa on, että repeää niin kovin että tikkejä tarvitaan paljon....

No huhhuh enpä tiennyt tätä eppareiden karua historiaa :O voi mummoparkaani! Ja mikä onni on itellä olla ensisynnyttäjä 2020-luvulla!