Sinä ensisynnyttäjä joka ET revennyt synnytyksessä...

19 lisää. Ponnistusvaiheessa olin kyljelläni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Olin paljon liikkeessä avautumisvaiheessa, ja suihkussa osan aikaa

- veikkaan että kudostyyppi on suotuisa, ei tullut myöskään yhtään raskausarpia mikä kertoo että iho ilmeisesti myös palautuu hyvin

- olin 27v eli suht nuori vielä

- ei vettä/pystyssä, synnytys kesti todella pitkään ja olin niin poikki ponnistusvaiheessa että ponnistin osan kyljellään ja osan ihan perinteisessä puoli-istuvassa (mitä en kyllä halunnut mutten enää pystynyt siirtymään). Synnytys kesti pitkään ja ponnistusvaihekin tunnin joten kudoksilla oli aikaa antaa periksi vähitellen. Ei vauhditettu lääkkein, vain lääkkeettömiä apuja ja ilokaasua

- tein välilihan hierontaa öljyllä säännöllisesti viimeiset viikot

- painoa oli tullut maltillisesti raskausaikana ja vauva oli pienehkö syntyessään

- olin liikkunut säännöllisesti ennen raskautta ja raskauden aikanakin harrastin kevyttä liikuntaa loppuun asti, kunto oli hyvä

- kävin raskausjoogassa ja olin opetellut lantionpohjan rentoutustekniikoita (synnytyksessä pitää lihasten kunnon lisäksi myös osata rentouttaa vaikka sattuu, ei ole helppoa)

Mä kans mietin korreloiko raskausarvettomuus repeämien kanssa??? Että ei arpia = kestävä kudostyyppi?

Minulla ei korreloi. Lapseni syntyi pienikokoisena, vatsani ei ollut kovin suuri, ja arpia tuli kasapäin vatsaan, niitä tuli varmaan yli 50. En saanut kuitenkaan repeämiä. Epäilen syyksi lapsen pientä kokoa, vaikka päänympärys oli normaalikäyrien sisällä, joskin alakäyrällä. Ponnistin aluksi kontallani ja sitten perinteisessä puoli-istuvassa, koska kätilö valmistautui imukupin käyttöön (jota ei sitten tarvittu). Jouduin ponnistamaan nopeasti ja kaikin voimin, koska vauvan sydänäänet laski. Vauva ei ollut vielä edes kovin alhaalla, kun jouduin alkaa ponnistamaan, joten aika rytinällä se kulki synnytyskanavan läpi. Oli todella suuri iloinen yllätys, että repeämiä ei tullut, kätilökin vaikutti yllättyneeltä.

Rasvasin välilihaa raskauden loppupuolella, vatsaa myös kuivaharjasin. Molemmilla kerroilla tehtiin myös eppari, koska lapset olivat nelikiloisia. Haava parani hyvin, eikä emätin venynyt. Molemmat synnytykset olivat pitkiä ja ponnistusasento puoli-istuva. Vatsaankaan ei syntynyt arpia. Mielestäni episiotomiaa ei kannata pelätä, kun se auttaa välttämään repeämät.

Njaah, paha sanoa mikä vaikutti, mutta en ole revennyt kummassakaan synnytyksessä ja esikoisen py oli jopa keskivertoa (35cm) suurempi (37cm), ponnistusvaihe ensimmäisessä 7min ja toisessa 11min (vauva oli muutaman sata g isompi, mutta py 35cm).

Kudostyyppi ainakin vaikuttaa, joustaako yhtään jne, muista syistä en osaa sanoa, olin juuri paria viikkoa ennen täyttänyt 26v, kun esikoiseni sain.

Puoli-istuvassa asennossa olin ja aika pitkälti makuullani ennen sitä, kokonaisuudessaan synnytykseni kestivät 9h7min ja 5h55min.

Vierailija kirjoitti:

Repeämille altistavia asioita:

-naisen ylipaino

-naisen liikkumattomuus

-imukuppi, tähän liittyy pitkittynyt ponnistusvaihe, selinmakuulla/puoli-istuvassa ponnistettaessahan synnytyskanavassa on jopa 30% vähemmän tilaa kuin pystyasennossa, asento myös heikentää verenkiertoa istukassa lapsen hapensaantia, eli tää asento johtaa useammin imukupin käyttötarpeeseen

-naisen kudostyyppi

-iso vauva

-vauvan virhetarjonta

-ponnistaminen liian raivokkaasti, kun kudokset ei oo vielä ehtinyt venyä

Että osaan voit toki itse vaikuttaa

Lisää vielä: epiduraali saattaa joskus hidastaa synnytystä = imukupin tarve, tai siinä myös riski ponnistaa liian apinanraivolla väärään aikaan ja revityttää paikat

Ja ed eli 24 lisää, että episiotomiaa ei tehty kummallakaan kerralla.

~24~

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

Koska tehtiin episotomia. Vuonna 2000. Eikö näitä enää tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Repeämille altistavia asioita:

-naisen ylipaino

-naisen liikkumattomuus

-imukuppi, tähän liittyy pitkittynyt ponnistusvaihe, selinmakuulla/puoli-istuvassa ponnistettaessahan synnytyskanavassa on jopa 30% vähemmän tilaa kuin pystyasennossa, asento myös heikentää verenkiertoa istukassa lapsen hapensaantia, eli tää asento johtaa useammin imukupin käyttötarpeeseen

-naisen kudostyyppi

-iso vauva

-vauvan virhetarjonta

-ponnistaminen liian raivokkaasti, kun kudokset ei oo vielä ehtinyt venyä

Että osaan voit toki itse vaikuttaa

Minä luulin ponnistaneeni raivokkaasti, annoin kaiken mitä minusta lähti. Mutta ehkä se että ponnistin vasta kun todella oli pakko? Tai sitten minusta ei edes synnytyksessä saa niin paljon voimaa että se olisi raivokasta.

Olin jo tulossa tänne kommentoimaan, kun muistin, että ei, repesinhän minäkin. En vain muistanut sitä eikä siitä ole sittemmin ollut mitään vaivaa. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että etukäteen pelottaa ja kukaan ei voi luvata, että kaikki menee hyvin. Luultavasti menee, mutta kaikilla ei mene. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Olin paljon liikkeessä avautumisvaiheessa, ja suihkussa osan aikaa

- veikkaan että kudostyyppi on suotuisa, ei tullut myöskään yhtään raskausarpia mikä kertoo että iho ilmeisesti myös palautuu hyvin

- olin 27v eli suht nuori vielä

- ei vettä/pystyssä, synnytys kesti todella pitkään ja olin niin poikki ponnistusvaiheessa että ponnistin osan kyljellään ja osan ihan perinteisessä puoli-istuvassa (mitä en kyllä halunnut mutten enää pystynyt siirtymään). Synnytys kesti pitkään ja ponnistusvaihekin tunnin joten kudoksilla oli aikaa antaa periksi vähitellen. Ei vauhditettu lääkkein, vain lääkkeettömiä apuja ja ilokaasua

- tein välilihan hierontaa öljyllä säännöllisesti viimeiset viikot

- painoa oli tullut maltillisesti raskausaikana ja vauva oli pienehkö syntyessään

- olin liikkunut säännöllisesti ennen raskautta ja raskauden aikanakin harrastin kevyttä liikuntaa loppuun asti, kunto oli hyvä

- kävin raskausjoogassa ja olin opetellut lantionpohjan rentoutustekniikoita (synnytyksessä pitää lihasten kunnon lisäksi myös osata rentouttaa vaikka sattuu, ei ole helppoa)

Mä kans mietin korreloiko raskausarvettomuus repeämien kanssa??? Että ei arpia = kestävä kudostyyppi?

Minulla ei korreloi. Lapseni syntyi pienikokoisena, vatsani ei ollut kovin suuri, ja arpia tuli kasapäin vatsaan, niitä tuli varmaan yli 50. En saanut kuitenkaan repeämiä. Epäilen syyksi lapsen pientä kokoa, vaikka päänympärys oli normaalikäyrien sisällä, joskin alakäyrällä. Ponnistin aluksi kontallani ja sitten perinteisessä puoli-istuvassa, koska kätilö valmistautui imukupin käyttöön (jota ei sitten tarvittu). Jouduin ponnistamaan nopeasti ja kaikin voimin, koska vauvan sydänäänet laski. Vauva ei ollut vielä edes kovin alhaalla, kun jouduin alkaa ponnistamaan, joten aika rytinällä se kulki synnytyskanavan läpi. Oli todella suuri iloinen yllätys, että repeämiä ei tullut, kätilökin vaikutti yllättyneeltä.

Viimeisessä synnyksessä kätilö oli yllättynyt ettei tullut repeämiä. Muistan myös hyvin kun hän kiitti minua helposta synnytyksestä. Se tuntui oudolta, ilo oli ihan minun puolella ja hän se teki sen minulle helpommaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Repeämille altistavia asioita:

-naisen ylipaino

-naisen liikkumattomuus

-imukuppi, tähän liittyy pitkittynyt ponnistusvaihe, selinmakuulla/puoli-istuvassa ponnistettaessahan synnytyskanavassa on jopa 30% vähemmän tilaa kuin pystyasennossa, asento myös heikentää verenkiertoa istukassa lapsen hapensaantia, eli tää asento johtaa useammin imukupin käyttötarpeeseen

-naisen kudostyyppi

-iso vauva

-vauvan virhetarjonta

-ponnistaminen liian raivokkaasti, kun kudokset ei oo vielä ehtinyt venyä

Että osaan voit toki itse vaikuttaa

Minä luulin ponnistaneeni raivokkaasti, annoin kaiken mitä minusta lähti. Mutta ehkä se että ponnistin vasta kun todella oli pakko? Tai sitten minusta ei edes synnytyksessä saa niin paljon voimaa että se olisi raivokasta.

Niin ja siis kaksi lasta ulos ilman repeämiä ja molemmilla ponnistusvaihe alle 10 minuuttia.

Kudostyyppi myös minulle kerrottu syyksi, elintavoillani en kehuisi enkä tehnyt mitään valmisteluja joten minulla kyse ihan tuurista että kudokset sopivat synnyttävälle.

Vierailija kirjoitti:

Koska tehtiin episotomia. Vuonna 2000. Eikö näitä enää tehdä?

Ainakaan HUSsissa ei tehdä mitään rutiiniepisiotomioita kaikille. Tehdään vain, jos pakko. Minusta hyvä muutos. Sellainen 60-luvun meininki, missä jokaiselle ensisynnyttäjälle tehdään episiotomia "varmuuden vuoksi", on onneksi historiaa.

Itse sain 3tikkiä, lapsen py 36cm ja 4103kg. Ponnistin jakkaralla. Paranin nopeasti ennallleni. Veikkaan, että jos eppari ois leikattu (turhaan!) haavan paranemiseen ois mennyt useampi viikko

Kudostyyppi itsellä varmaan. Yhtään raskausarpea ei ole, vaikka lapsia neljä ja keskimmäiset on kaksoset. Eka synnytys pisin, mutta ponnistusvaihe ei siinäkään kuin 10 min, vauva pienikokoinen. Nirhaumia on kyllä kaikissa tullut, mutta ei ommeltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Tänne on annettu vinkkejä miten parantaa omia mahdollisuuksia, netistä varmasti löytyy kasoittain lisää. Silti et voi kaikkeen vaikuttaa. Minä olen ollut hyvin kontrollifriikki ja etenkin synnytykset tehnyt ajatuksen tasolla todella pahaa mutta tarina naisesta ja laiturista auttaa, en tiedä onko se yleisestikin tunnettu. Mutta pointtina se että kun olet jo tehnyt kaiken minkä voit pitää osata vain irrottaa ja antaa virran viedä, kaikkea ei voi kontrolloida.

Ihan hirveä klisee mutta se todella auttaa minua kun jokin pelko johon en pysty itse vaikuttamaan alkaa ottaa vallan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Harvinaista, että tämän syyn repeämispelolle kerrottuasi et kuulukaan näihin pelkosektiota vaativiin!

Haluan tsempata ja kertoa, että harvassa ovat ne keille alatiesynnytyksestä on jäänyt seksielämään vaikuttavia pysyviä vaurioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Harvinaista, että tämän syyn repeämispelolle kerrottuasi et kuulukaan näihin pelkosektiota vaativiin!

Haluan tsempata ja kertoa, että harvassa ovat ne keille alatiesynnytyksestä on jäänyt seksielämään vaikuttavia pysyviä vaurioita.

Pelkään sektiotakin, tosin en niin paljon kuin vaikka sitä 4 asteen repeämää.... Haluan yrittää synnyttää alakautta, mutta tiedostan mahdollisuuden joutua kiireelliseen tai hätäsektioon, jos tilanne sitä vaatii, esim. Vauva ei laskeudu synnytyskanavaan, sydänäänet heikkenee tms

AP

Rasvaa reilusti raskauden aikana turvallisilla öljyillä ja loppuraskaudesta paikkoja voi venytellä. Toimi mulla ainakin. Synnytin normaalissa puoli-istuvassa asennossa, ei mitään ongelmia palautumisessa ja istuminen onnistui hyvin heti synnytyksen jälkeen ja en tarvinnut yhtään edes särkylääkettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen revennyt joka synnytyksessä, mutta se ei kyllä ole koskaan vaivannut yhtään. Synnyttäessä sitä ei huomaa, vaikka ei olisi mitään puudutusta. Tikkaamiseen taas saa hyvän puudutuksen. Alapää on synnytyksen jälkeen jotenkin ihan tunnoton pari päivää, niin ne repeämätkin ehtii sen verran parantua siinä ajassa etteivät vaivaa. Toki pyyhkimiset tulee aika varovasti hoidettua.

Ei siis mielestäni syytä pelätä repeämiä.

En niinkään sitä repeämiskipua pelkää, tai tikkausta, repeämissä pelottaa ne pahat jos niistä jää haittaa seksielämälle. Kyllä, pelottaa ihan pirusti se. Siksi haluan tehdä kaiken voitavani jotta niiltä välttyisin. Uskon että elämänlaatuni huononisi syvään masennukseen asti enkä jaksaisi enää elää, jos en pystyisi nauttia seksistä. Tiedostan, että niin pahat repeämät ovat harvinaisia. Mutta tässä se mun repeämispelon syy.

Ap

Harvinaista, että tämän syyn repeämispelolle kerrottuasi et kuulukaan näihin pelkosektiota vaativiin!

Haluan tsempata ja kertoa, että harvassa ovat ne keille alatiesynnytyksestä on jäänyt seksielämään vaikuttavia pysyviä vaurioita.

Juuri näin. Kaksi synnytystä takana, ensimmäisellä kerralla eppari, toinen ilman repeämiä, kummastakin paranin nopeasti. Ei raskausarpia, kilot hävisi nopeasti. Hyvä itsetunto ja oman kehon hyväksyminen auttaa nauttimaan seksistä paljon enemmän kuin neuroottinen ja liian kontrolloitu asenne elämään ja itseen. Anna mennä, ja nauti niin lapsesta kuin muusta elämästä!