Opettajat! Onko ihan pakko nöyryyttää oppilaita ystävänpäivänä?!
Taas oli lapsen luokassa järjestetty tempaus, jossa oppilaat saivat lähettää toisilleen ystävänpäiväkortteja. Ja jaettiin luokan edessä. Kotiin tulee surullinen tyttö, joka oli saanut tasan yhden kortin. Toiselta tytöltä, joka oli tehnyt kortin kaikille. Kertoi, että muut saivat paljon, hän sen yhden kortin.
Niin minkä takia tämä pitää järjestää luokassa? Miksi oppilaat eivät voi antaa korttejaan ihan itsenäisesti? ”No mutta kun ne haluaa” ei riitä syyksi. Miettikää vähän miltä ei-suosituista tuntuu!
Itse olin koulussa kiusattu ja meillä oli vuosia luokassa tällainen postilaatikko, johon sai laittaa viestejä muille oppilaille. Perjantaisin aina jaettiin viestit. Oli kyllä niin kiva aina aloittaa viikonloppu kun sai nimettömiä haukkumisviestejä. (Onneksi myös välillä viestejä parilta ystävältäkin)
Mutta voisitteko millään lopettaa tämän ystävänpäiväviestiperinteen? Varmasti joka luokalla on se oppilas, joka ei saa viestejä/kortteja ja katsoo sivusta kun muut iloitsevat omistaan. Voin kuulkaa kertoa, että tästä oppilaasta tuntuu todella pahalta.
Kommentit (399)
Vierailija kirjoitti:
Meidän koulussa päivän tapahtumia koordinoi oppilaskunta ja tukioppilaat. Jokainen saa ison sydämen, johon nimmareita ja haleja kerätään. Toisille saa kirjoittaa tervehdyksiä, jotka toimitetaan oppilaille luokkiin. Kaiken huippuna hyvissä ajoin ennen ystävänpäivää saa tilata suklaasuukkoja, toki maksua vastaan, viestien kanssa toimitettavaksi. Punainen rakkaalle ja vihreä ystävälle.
Kun viestit toimitetaan, toisten pöytä notkuu suklaasuukkoja ja tervehdyksiä, toiset eivät saa mitään. Olen yrittänyt esittää vastalauseita opekokouksissa, mutta en saa kannatusta. Yksittäinen yläkoulun aineenope kun ei paljonkaan tällaiselle hullutukselle voi tehdä.
Ostankin aina ystävänpäivänä mehukattia ja keksejä tarjottavaksi. Luokkaani tulevat välituntisin ne, jotka eivät suklaata ja viestejä saa. Muut halailevat toisiaan käytävillä ja syövät suklaitaan, meillä on mehukestit ja hyvää aikaa jutella mukavia. Voisinpa tehdä enemmän.
T. Yläkoulun ope, joka ei nuorena saanut halipassiinsa yhtään nimeä
Ihana ope 💜💜💜
Kommenttisi viimeinen kappale sai minut pohtimaan esimerkin voimaa. Me aikuiset näytämme itse esimerkkiä siitä, miten toista ihmistä kohdellaan. Millainen esimerkki on se, että tekee omia oletuksia tuntemattoman ihmisen tavasta tehdä työtä, ja nimittelee tätä näiden oletusten perusteella tossukaksi (tietäen toisen koulukiusaamistaustan)? Mielestäni sillä tavoin kiusaaminen ei ainakaan vähene yhteiskunnassamme.
Huonoa käytöstä ei voi selittää sillä, että se tapahtuu netissä, tai että sen kohteena on aikuinen.
Ja ei, en ole itse tuo koulukiusattu opettaja. Voin silti kuvitella, että nimittely tuntuu hänestä pahalta. Kiusaamisen kitkeminen on mielestäni meidän jokaisen vastuulla, ei yksin opettajien.
Me tehdään tätä luokkani kanssa, mutta niin että minä tarkastan jokaisen lapun ennen niiden antamista ja kaikkien tulee kirjoittaa kaikille jotain ystävällistä. Olen kokenut tämän hyväksi, myös ne lapset jotka ovat ujompia saavat rohkeutta ja ne, jotka eivät aina keksi hyvää sanottavaa joutuvat sitä vähän miettimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkuopettaja ja omaan rankan koulukiusaamistaustan. En ollut koskaan suosittu, päinvastoin. Haukkumista, ulos sulkemista ja jopa fyysistä kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan. En saanut omina kouluaikoinani 80-90-luvuilla opettajien tukea omiin ongelmiini, mutta en syytä opettajia vaan aikaa, silloin kaikki oli raaempaa ja suoraviivaisempaa, eikä kiusaamisen pitkäaikaisia vaikutuksia tiedetty.
Tänä päivänä en tiedä yhtään kollegaa, joka suhtautuisi oppilaidensa kaveriasioihin tai kiusaamiseen samoin. Omat tuntosarveni ovat oman taustani vuoksi herkillä tämän asian suhteen, joten tarkkailen näitä juttuja luontaisesti.
Kaveritaidot ja koko luokan ryhmäyttäminen ovat yksiä tärkeimpiä juttuja erityisesti alkuopetuksessa ja alakoulussa ylipäätään. Huutosakit ovat todellakin pelkkää (hirveää) historiaa ja kiusaamiseen puututaan ihan varmasti aina, kun siitä saadaan tieto.
Se työ, mitä koulussa näiden asioiden eteen tehdään saattaa jäädä kodeissa näkemättä. Kaveritaitoja tuetaan monin keinoin, niin itseään tarkastelemalla kuin myös toisten kanssa toimimista opetellen. Molemmat palat kuuluvat kuvioon. Kiusaaminen on aina 100% väärin, mutta moni kiusaamiseksi tulkittu tilanne koostuu itse asiassa molemminpuolisista kaveritaitojen puutteista.
Kiusaaminen saattaa myös jäädä piiloon. Opettaja ei ole ajatustenlukija, ja vaikka itse olen näissä asioissa erityisen herkkä, en voi tietää mitä esim. välituntisin tapahtuu, jos asia kaikin keinoin minulta salataan.
Aloituksessa kuvattu julkinen korttien jako ei kuulosta hyvältä. Jos ope olisi tiennyt luokassa olevan kaveripulmaa, hän ei varmaankaan olisi toiminut noin. Mutta tiesikö ope? Jos taas luokassa on kaikki kunnossa, voi ystävänpäivää viettää ilman tiukkaa organisointia. Harva luokka toimii niin hyvin, mutta niitäkin varmasti on.
Meillä ystävänpäivän ohjelma oli oppilaskunnan hallituksen suunnittelemaa eli lasten käsialaa. Osa asioista onnistui, osa ei ehkä niinkään. Koko koulu kuitenkin toimi yhdessä saman teeman ympärillä. Kun, AP, olet opettajaan yhteydessä, ota huomioon, ettei hän ehkä itse ole voinut vaikuttaa päivän ohjelmaan, etenkin ilman tietoa jonkin oppilaan hankalasta tilanteesta. En millään voi uskoa, että kukaan tällä hetkellä koulussa oleva opettaja tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään.
Joka tapauksessa tsemppihaleja tyttärellesi! Koulutovereille syrjään jäämisestä on varmasti vaikeaa puhua, onneksi hän uskalsi kertoa siitä sinulle! Kerätkää yhdessä rohkeutta kertoa myös opelle ja tehkää se rakentavalla tavalla. Silloin teillä on parhaat mahdolliset eväät lähteä yhdessä tilannetta korjaamaan. <3
Siitä olen samaa mieltä että koulukiusaamisessa on kyse molemminpuolisesta kaveritaitojen puutteesta, kiusaava osapuoli ei osaa tunnetilojensa hillintää ja räjähtää ulkopuolisesti toisen niskaan sosiaalisten taitojen puutteesta, toinen taas ei osaa reagoida tilannetta rakentavalla tavalla mutta eipä lapsilta voi oikein muuta odottaa. Ei tosin mielestäni päde tilanteessa jossa lapsi on kiusattu esimerkiksi vaatteiden tai ulkonäön takia, siinä on kiusaaja tasan itse syypää huonoon käytökseensä ja tarvitsee aikuisen apua käytöshäiriönsä korjaamiseen.
Mutta en jaksa tätä opettajien "ei opettaja voi kaikkea nähdä"-jankutusta. Lähtökohtaisesti tällaisia tilanteita joissa on edes mahdollisuus jäädä yksin ei kannata luoda. Juuri sen takia että et voi mitenkään tietää millaista kismaa luokan sisällä saattaa olla ja keiden kesken. Eli ryhmätyöskentelyn kuuluisi olla mahdollisimman tasapuolista. Ryhmät jaetaan arvalla, ei mitään ystävänpäiväkorttikisailua. Ja opettajan tehtävä pedagogian ammattilaisena on kieltäytyä tilanteista joissa joku voi jäädä yksin. En usko että missään opetussuunnitelmassa on kiveen hakattu että tällä tunnilla oppilaiden pitää antaa toisilleen ystävänpäiväkortteja sellaisella menetelmällä että joku voi jäädä ilman.
Lasten suunnittelemissa ohjelmissa taas tarvitaan aina valvojaa. Lapsilla on tunnetusti empatia, kompromisseihin kykeneminen ja kaukonäköisyys vielä harjoitteluvaiheessa, miten he voisivat luoda tasapuolisen ja reilun ohjelman ilman aikuisen valvontaa? Ainakin omassa koulussani lasten suunnittelemat tilanteet olivat hyvin kapeakatseisesti suunnittelijan mieleisiä, ei sellaisia joihin kaikki voivat osallistua.
Rehellisesti sanottuna kuulostat juuri sellaiselta tossukkaopettajalta joka menee lukkoon konfliktitilanteissa ja yrittää vältellä niitä parhaansa mukaan ja haluaa miellyttää kaikkia, ehkä juuri koulukiusaustaustan vuoksi. Harmi ettei sellaisesta persoonasta ole minkäänlaista apua kiusaamistilanteiden ratkomisessa, koska interventio vaatii aloitekykyä ja ei-niin-miellyttävien asioiden tunnustamista.
Tuo äskeinen kommentti oli siis vastaus tähän.
Moni opettaja on henkisesti laiska ja menee niiden äänekkäiden ja suosittujen ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkuopettaja ja omaan rankan koulukiusaamistaustan. En ollut koskaan suosittu, päinvastoin. Haukkumista, ulos sulkemista ja jopa fyysistä kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan. En saanut omina kouluaikoinani 80-90-luvuilla opettajien tukea omiin ongelmiini, mutta en syytä opettajia vaan aikaa, silloin kaikki oli raaempaa ja suoraviivaisempaa, eikä kiusaamisen pitkäaikaisia vaikutuksia tiedetty.
Tänä päivänä en tiedä yhtään kollegaa, joka suhtautuisi oppilaidensa kaveriasioihin tai kiusaamiseen samoin. Omat tuntosarveni ovat oman taustani vuoksi herkillä tämän asian suhteen, joten tarkkailen näitä juttuja luontaisesti.
Kaveritaidot ja koko luokan ryhmäyttäminen ovat yksiä tärkeimpiä juttuja erityisesti alkuopetuksessa ja alakoulussa ylipäätään. Huutosakit ovat todellakin pelkkää (hirveää) historiaa ja kiusaamiseen puututaan ihan varmasti aina, kun siitä saadaan tieto.
Se työ, mitä koulussa näiden asioiden eteen tehdään saattaa jäädä kodeissa näkemättä. Kaveritaitoja tuetaan monin keinoin, niin itseään tarkastelemalla kuin myös toisten kanssa toimimista opetellen. Molemmat palat kuuluvat kuvioon. Kiusaaminen on aina 100% väärin, mutta moni kiusaamiseksi tulkittu tilanne koostuu itse asiassa molemminpuolisista kaveritaitojen puutteista.
Kiusaaminen saattaa myös jäädä piiloon. Opettaja ei ole ajatustenlukija, ja vaikka itse olen näissä asioissa erityisen herkkä, en voi tietää mitä esim. välituntisin tapahtuu, jos asia kaikin keinoin minulta salataan.
Aloituksessa kuvattu julkinen korttien jako ei kuulosta hyvältä. Jos ope olisi tiennyt luokassa olevan kaveripulmaa, hän ei varmaankaan olisi toiminut noin. Mutta tiesikö ope? Jos taas luokassa on kaikki kunnossa, voi ystävänpäivää viettää ilman tiukkaa organisointia. Harva luokka toimii niin hyvin, mutta niitäkin varmasti on.
Meillä ystävänpäivän ohjelma oli oppilaskunnan hallituksen suunnittelemaa eli lasten käsialaa. Osa asioista onnistui, osa ei ehkä niinkään. Koko koulu kuitenkin toimi yhdessä saman teeman ympärillä. Kun, AP, olet opettajaan yhteydessä, ota huomioon, ettei hän ehkä itse ole voinut vaikuttaa päivän ohjelmaan, etenkin ilman tietoa jonkin oppilaan hankalasta tilanteesta. En millään voi uskoa, että kukaan tällä hetkellä koulussa oleva opettaja tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään.
Joka tapauksessa tsemppihaleja tyttärellesi! Koulutovereille syrjään jäämisestä on varmasti vaikeaa puhua, onneksi hän uskalsi kertoa siitä sinulle! Kerätkää yhdessä rohkeutta kertoa myös opelle ja tehkää se rakentavalla tavalla. Silloin teillä on parhaat mahdolliset eväät lähteä yhdessä tilannetta korjaamaan. <3
Siitä olen samaa mieltä että koulukiusaamisessa on kyse molemminpuolisesta kaveritaitojen puutteesta, kiusaava osapuoli ei osaa tunnetilojensa hillintää ja räjähtää ulkopuolisesti toisen niskaan sosiaalisten taitojen puutteesta, toinen taas ei osaa reagoida tilannetta rakentavalla tavalla mutta eipä lapsilta voi oikein muuta odottaa. Ei tosin mielestäni päde tilanteessa jossa lapsi on kiusattu esimerkiksi vaatteiden tai ulkonäön takia, siinä on kiusaaja tasan itse syypää huonoon käytökseensä ja tarvitsee aikuisen apua käytöshäiriönsä korjaamiseen.
Mutta en jaksa tätä opettajien "ei opettaja voi kaikkea nähdä"-jankutusta. Lähtökohtaisesti tällaisia tilanteita joissa on edes mahdollisuus jäädä yksin ei kannata luoda. Juuri sen takia että et voi mitenkään tietää millaista kismaa luokan sisällä saattaa olla ja keiden kesken. Eli ryhmätyöskentelyn kuuluisi olla mahdollisimman tasapuolista. Ryhmät jaetaan arvalla, ei mitään ystävänpäiväkorttikisailua. Ja opettajan tehtävä pedagogian ammattilaisena on kieltäytyä tilanteista joissa joku voi jäädä yksin. En usko että missään opetussuunnitelmassa on kiveen hakattu että tällä tunnilla oppilaiden pitää antaa toisilleen ystävänpäiväkortteja sellaisella menetelmällä että joku voi jäädä ilman.
Lasten suunnittelemissa ohjelmissa taas tarvitaan aina valvojaa. Lapsilla on tunnetusti empatia, kompromisseihin kykeneminen ja kaukonäköisyys vielä harjoitteluvaiheessa, miten he voisivat luoda tasapuolisen ja reilun ohjelman ilman aikuisen valvontaa? Ainakin omassa koulussani lasten suunnittelemat tilanteet olivat hyvin kapeakatseisesti suunnittelijan mieleisiä, ei sellaisia joihin kaikki voivat osallistua.
Rehellisesti sanottuna kuulostat juuri sellaiselta tossukkaopettajalta joka menee lukkoon konfliktitilanteissa ja yrittää vältellä niitä parhaansa mukaan ja haluaa miellyttää kaikkia, ehkä juuri koulukiusaustaustan vuoksi. Harmi ettei sellaisesta persoonasta ole minkäänlaista apua kiusaamistilanteiden ratkomisessa, koska interventio vaatii aloitekykyä ja ei-niin-miellyttävien asioiden tunnustamista.
Ihanko oikeasti olet opettaja? Kun luokassa 25 oppilasta, joilla jokaisella on keskinäiset suhteet, erilaisia rooleja, erilaisia ryhmiä, rooli vaihtelee jopa saman päivän aikana, riippuen kenen kanssa viettää aikaa. Suurin osa kiusaamisesta on kuitenkin hyvin hienovaraista, sanatonta, äänensävyjä ja takuulla mahdollisimman kaukana opettajan korvilta. Opettajan pitäisi olla joku kaikkivaltias, jolla on korvat joka välitunti pihalla.
Sama kuin ainankin ennen urheilutunneilla joukkueiden huutojaot. Aina ne suosituimmat valittiin huutamaaan joukkueita ja sitten ne samat odotteli viimeisenä mihin joutuvat. Siis aivan käsittämätöntä miten tyhmiä opettajat ovat olleet.. Siis aivankuin olisi tarkoitus nimenomaan lannistaa niitä jo lannistuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alkuopettaja ja omaan rankan koulukiusaamistaustan. En ollut koskaan suosittu, päinvastoin. Haukkumista, ulos sulkemista ja jopa fyysistä kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan. En saanut omina kouluaikoinani 80-90-luvuilla opettajien tukea omiin ongelmiini, mutta en syytä opettajia vaan aikaa, silloin kaikki oli raaempaa ja suoraviivaisempaa, eikä kiusaamisen pitkäaikaisia vaikutuksia tiedetty.
Tänä päivänä en tiedä yhtään kollegaa, joka suhtautuisi oppilaidensa kaveriasioihin tai kiusaamiseen samoin. Omat tuntosarveni ovat oman taustani vuoksi herkillä tämän asian suhteen, joten tarkkailen näitä juttuja luontaisesti.
Kaveritaidot ja koko luokan ryhmäyttäminen ovat yksiä tärkeimpiä juttuja erityisesti alkuopetuksessa ja alakoulussa ylipäätään. Huutosakit ovat todellakin pelkkää (hirveää) historiaa ja kiusaamiseen puututaan ihan varmasti aina, kun siitä saadaan tieto.
Se työ, mitä koulussa näiden asioiden eteen tehdään saattaa jäädä kodeissa näkemättä. Kaveritaitoja tuetaan monin keinoin, niin itseään tarkastelemalla kuin myös toisten kanssa toimimista opetellen. Molemmat palat kuuluvat kuvioon. Kiusaaminen on aina 100% väärin, mutta moni kiusaamiseksi tulkittu tilanne koostuu itse asiassa molemminpuolisista kaveritaitojen puutteista.
Kiusaaminen saattaa myös jäädä piiloon. Opettaja ei ole ajatustenlukija, ja vaikka itse olen näissä asioissa erityisen herkkä, en voi tietää mitä esim. välituntisin tapahtuu, jos asia kaikin keinoin minulta salataan.
Aloituksessa kuvattu julkinen korttien jako ei kuulosta hyvältä. Jos ope olisi tiennyt luokassa olevan kaveripulmaa, hän ei varmaankaan olisi toiminut noin. Mutta tiesikö ope? Jos taas luokassa on kaikki kunnossa, voi ystävänpäivää viettää ilman tiukkaa organisointia. Harva luokka toimii niin hyvin, mutta niitäkin varmasti on.
Meillä ystävänpäivän ohjelma oli oppilaskunnan hallituksen suunnittelemaa eli lasten käsialaa. Osa asioista onnistui, osa ei ehkä niinkään. Koko koulu kuitenkin toimi yhdessä saman teeman ympärillä. Kun, AP, olet opettajaan yhteydessä, ota huomioon, ettei hän ehkä itse ole voinut vaikuttaa päivän ohjelmaan, etenkin ilman tietoa jonkin oppilaan hankalasta tilanteesta. En millään voi uskoa, että kukaan tällä hetkellä koulussa oleva opettaja tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään.
Joka tapauksessa tsemppihaleja tyttärellesi! Koulutovereille syrjään jäämisestä on varmasti vaikeaa puhua, onneksi hän uskalsi kertoa siitä sinulle! Kerätkää yhdessä rohkeutta kertoa myös opelle ja tehkää se rakentavalla tavalla. Silloin teillä on parhaat mahdolliset eväät lähteä yhdessä tilannetta korjaamaan. <3
Siitä olen samaa mieltä että koulukiusaamisessa on kyse molemminpuolisesta kaveritaitojen puutteesta, kiusaava osapuoli ei osaa tunnetilojensa hillintää ja räjähtää ulkopuolisesti toisen niskaan sosiaalisten taitojen puutteesta, toinen taas ei osaa reagoida tilannetta rakentavalla tavalla mutta eipä lapsilta voi oikein muuta odottaa. Ei tosin mielestäni päde tilanteessa jossa lapsi on kiusattu esimerkiksi vaatteiden tai ulkonäön takia, siinä on kiusaaja tasan itse syypää huonoon käytökseensä ja tarvitsee aikuisen apua käytöshäiriönsä korjaamiseen.
Mutta en jaksa tätä opettajien "ei opettaja voi kaikkea nähdä"-jankutusta. Lähtökohtaisesti tällaisia tilanteita joissa on edes mahdollisuus jäädä yksin ei kannata luoda. Juuri sen takia että et voi mitenkään tietää millaista kismaa luokan sisällä saattaa olla ja keiden kesken. Eli ryhmätyöskentelyn kuuluisi olla mahdollisimman tasapuolista. Ryhmät jaetaan arvalla, ei mitään ystävänpäiväkorttikisailua. Ja opettajan tehtävä pedagogian ammattilaisena on kieltäytyä tilanteista joissa joku voi jäädä yksin. En usko että missään opetussuunnitelmassa on kiveen hakattu että tällä tunnilla oppilaiden pitää antaa toisilleen ystävänpäiväkortteja sellaisella menetelmällä että joku voi jäädä ilman.
Lasten suunnittelemissa ohjelmissa taas tarvitaan aina valvojaa. Lapsilla on tunnetusti empatia, kompromisseihin kykeneminen ja kaukonäköisyys vielä harjoitteluvaiheessa, miten he voisivat luoda tasapuolisen ja reilun ohjelman ilman aikuisen valvontaa? Ainakin omassa koulussani lasten suunnittelemat tilanteet olivat hyvin kapeakatseisesti suunnittelijan mieleisiä, ei sellaisia joihin kaikki voivat osallistua.
Rehellisesti sanottuna kuulostat juuri sellaiselta tossukkaopettajalta joka menee lukkoon konfliktitilanteissa ja yrittää vältellä niitä parhaansa mukaan ja haluaa miellyttää kaikkia, ehkä juuri koulukiusaustaustan vuoksi. Harmi ettei sellaisesta persoonasta ole minkäänlaista apua kiusaamistilanteiden ratkomisessa, koska interventio vaatii aloitekykyä ja ei-niin-miellyttävien asioiden tunnustamista.
Kommenttisi viimeinen kappale sai minut pohtimaan esimerkin voimaa. Me aikuiset näytämme itse esimerkkiä siitä, miten toista ihmistä kohdellaan. Millainen esimerkki on se, että tekee omia oletuksia tuntemattoman ihmisen tavasta tehdä työtä, ja nimittelee tätä näiden oletusten perusteella tossukaksi (tietäen toisen koulukiusaamistaustan)? Mielestäni sillä tavoin kiusaaminen ei ainakaan vähene yhteiskunnassamme.
Huonoa käytöstä ei voi selittää sillä, että se tapahtuu netissä, tai että sen kohteena on aikuinen.
Ja ei, en ole itse tuo koulukiusattu opettaja. Voin silti kuvitella, että nimittely tuntuu hänestä pahalta. Kiusaamisen kitkeminen on mielestäni meidän jokaisen vastuulla, ei yksin opettajien.
Vierailija kirjoitti:
Taas oli lapsen luokassa järjestetty tempaus, jossa oppilaat saivat lähettää toisilleen ystävänpäiväkortteja. Ja jaettiin luokan edessä. Kotiin tulee surullinen tyttö, joka oli saanut tasan yhden kortin. Toiselta tytöltä, joka oli tehnyt kortin kaikille. Kertoi, että muut saivat paljon, hän sen yhden kortin.
Niin minkä takia tämä pitää järjestää luokassa? Miksi oppilaat eivät voi antaa korttejaan ihan itsenäisesti? ”No mutta kun ne haluaa” ei riitä syyksi. Miettikää vähän miltä ei-suosituista tuntuu!
Itse olin koulussa kiusattu ja meillä oli vuosia luokassa tällainen postilaatikko, johon sai laittaa viestejä muille oppilaille. Perjantaisin aina jaettiin viestit. Oli kyllä niin kiva aina aloittaa viikonloppu kun sai nimettömiä haukkumisviestejä. (Onneksi myös välillä viestejä parilta ystävältäkin)
Mutta voisitteko millään lopettaa tämän ystävänpäiväviestiperinteen? Varmasti joka luokalla on se oppilas, joka ei saa viestejä/kortteja ja katsoo sivusta kun muut iloitsevat omistaan. Voin kuulkaa kertoa, että tästä oppilaasta tuntuu todella pahalta.
Niin että se on nykyään opettajan syy, jos joku ei ole suosittu koulussa?
Nyt pää pois pers..tä ja järki käteen.
Vierailija kirjoitti:
Moni opettaja on henkisesti laiska ja menee niiden äänekkäiden ja suosittujen ehdoilla.
Juu, mutta ei kovinkaan tietoisesti. Iso osa ihmisistä ei pysty tekemään kunnon eroa yksityisen minän ja ammattiroolin välilä. Olen ope, mutta sillä ei ole mitään merkitystä onko minusta hlökohtaisesti esim. tietty ystävänpäivän perinne kiva juttu vai ei. Ainoastaan sillä on väliä miten asia vaikuttaa oppilaisiin.
Tästä joutuu aina avautumaan opekokouksissa, eli opastamaan kollegoita esimerkiksi tässä kyseisessä asiassa ettei sillä ole p*skan vertaa väliä että oliko susta ihqua saada kortteja sun bestiksiltä ystävänpäivänä kun itse olit koulussa. En tietenkään ole se opehuoneen suosituin kollega, mutta ei kiinnosta. Oppilaiden takia mä siellä olen, ja odotan että kolleganikin olisivat.
Koko ystävänpäivä on kääntynyt aivan perseelleen kun siitä on tehty tälläinen massa/teennäis karnevaali. Miksi ihmeessä yhtenä päivänä pitää esittää olevasa jokin ystävä vähän joka toiselle.
Itseä vähän tympi eilen lähetellä muutamia tekstiviestejä kiitokseksi korteista. Siis ei sillä, ettenkö pitäisi noista ihmisistä mutta itse en jaksa mitään korttiperinnettä.
Mistäpä ei joku vetäisi hernettä nenään?
Käske sen kersasi opetella puhumaan ja kuuntelemaan eikä olla nurkkamölö.
Jos voi sinusta päätellä, ei hänellä aikuisenakaan ystäviä ole.
Vierailija kirjoitti:
Tämäköhän pojallani oli myös tänään, kun oli repussa jokin lappu, jossa luki hyvää ystävänpäivää. Ei kertonut siitä mitään, sanoi vain, että sai enemmänkin, mutta vei ne jo omaan huoneeseen. Pyysin nähdä, mutta ei halunnut näyttää. Kyllä nyt alkoi vähän mietityttämään, että mistä jutusta siellä on ollut kysymys. Pitää jutella vielä pojan kanssa. Ei kyllä ollut ainakaan mitenkään iloisen oloinen, eikä kertonut, mistä on kysymys.
Meillä sama tilanne. Poika tuli koulusta, ja kertoo että oli saanut vain 2 kivaa kommenttia korttiinsa, kun joku ystävä oli saanut ”tuhat.” Oli apean oloinen ja asia selkeästi harmitti häntä.
Oppilaat olivat itse kiertäneet korttiensa kanssa ja pyytäneet muita kirjoittamaan niihin jotain kehuja. Aika vaikea tilanne ei-niin-suositulle ja ujolle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Tätä on ollut jo ainakin siitä asti, kun oma lapseni oli ala-asteella. Nyt jo täysi-ikäinen. Isoihin sydämiin kerättiin nimiä ja tietenkin ujoimmat eivät saaneet kuin pari nimmaria ja toisilla ei meinannut kortti riittää. Niitä sitten pidettiin kaulassa koko päivän ja kilpailtiin, kellä eniten ”ystäviä”.
Ai kauhee, ihmettelinkin, kun tyttöni toi kakkosluokalla kotiin sydämen, jossa oli vain lasten nimiä, ja siitä roikkui narua juuri noin. Ajattelin, että kuka ripustaa tämän seinälleen? Tai oveen. Lapseni ei siis edes suostunut kertomaan, että se naru on siinä siksi, että sitä kannetaan kaulassa, apua miten noloa ja koomista! Siinä oli kyllä ihan mukavasti niitä nimiä, mutta eipä silti kertonut lapsi, mikä juttu se oikein oli. Vieläkin välillä siivotessa tulee tämä hölmö sydän vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä älytöntä kun tänään oman lapsen luokalla kun kaikki taas kauhoi samasta kulhosta karkkia, ei muuten mutta viikko sitten oli todettu kihomato tartuntoja, opettaja oikein muistutti hyvästä käsihygieniasta. Kiva, mutta oliskohan ihan omat herkut vaan riittänyt. Teki mieli valittaa, mutta en halua leimautua hankalaksi.
”Teki mieli valittaa mutta en halua leimautua hankalaksi”
Juuri tuo asenne vanhemmissa syystä tai toisesta on niin järkyttävää! Moni ei edes ymmärrä opettaa lapselleen taitoja esim suullista vastausta kiusaajalle. Juuri se ettei lapsi osaa näitä taitoja tekee hänestä uhrin!
Meillä oli hali sydämet. Piti halata jotta sai nimen sydämeen. Inhoan muiden lääppimistä ja vielä karmeampaa on että minuun tullaan koskemaan.
Miksi pitää alistaa oppilas halailemaan muita vaikka oppilas ei sitä itse tahdo tehdä
Millainen ideologia pitää olla, että pitäisi kieltää kaiken? Jos lapsi kaatuu ja ymmärtää elämästä tarkemmin kouluelämänä, niin aikuisena ei kaadu niin pahasti elämässä.
Varjossa kirjoitti:
Meillä oli hali sydämet. Piti halata jotta sai nimen sydämeen. Inhoan muiden lääppimistä ja vielä karmeampaa on että minuun tullaan koskemaan.
Miksi pitää alistaa oppilas halailemaan muita vaikka oppilas ei sitä itse tahdo tehdä
Siksi, että enemmistölle halaus on tervehdysmuoto. Monissa maissa siihen lisätään jopa poskisuukko.
Siellä joukossa oli monta läheisyyttä ja juuri sitä halia kaipaavaa lasta. Sinä, joka et halua tulla halatuksi olet vastuussa ITSE siitä, että halipassin kohdalla ehdotat ”kätelläänkö enemmin? :)” ja asia ratkeaa.
Voi herramunvereni. Tämä juuri on nykypäivässä mukana, pitää kaikki tehdä sen yhden, anteeksi nyt vain, heikoimmanlenkin mukaan. Jos 99% oppilaista tykkää tehdä kortteja niin sitten yhden takia ei enää kukaan tee? Mieluummin pitäisi yrittää saada tälle yhdelle kavereita tai ymmärtää tosiasia että toisilla on paljon kavereita ja toisilla vähän, näin on aina ollut.
Meidän koulussa päivän tapahtumia koordinoi oppilaskunta ja tukioppilaat. Jokainen saa ison sydämen, johon nimmareita ja haleja kerätään. Toisille saa kirjoittaa tervehdyksiä, jotka toimitetaan oppilaille luokkiin. Kaiken huippuna hyvissä ajoin ennen ystävänpäivää saa tilata suklaasuukkoja, toki maksua vastaan, viestien kanssa toimitettavaksi. Punainen rakkaalle ja vihreä ystävälle.
Kun viestit toimitetaan, toisten pöytä notkuu suklaasuukkoja ja tervehdyksiä, toiset eivät saa mitään. Olen yrittänyt esittää vastalauseita opekokouksissa, mutta en saa kannatusta. Yksittäinen yläkoulun aineenope kun ei paljonkaan tällaiselle hullutukselle voi tehdä.
Ostankin aina ystävänpäivänä mehukattia ja keksejä tarjottavaksi. Luokkaani tulevat välituntisin ne, jotka eivät suklaata ja viestejä saa. Muut halailevat toisiaan käytävillä ja syövät suklaitaan, meillä on mehukestit ja hyvää aikaa jutella mukavia. Voisinpa tehdä enemmän.
T. Yläkoulun ope, joka ei nuorena saanut halipassiinsa yhtään nimeä