Opettajat! Onko ihan pakko nöyryyttää oppilaita ystävänpäivänä?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän koulussa päivän tapahtumia koordinoi oppilaskunta ja tukioppilaat. Jokainen saa ison sydämen, johon nimmareita ja haleja kerätään. Toisille saa kirjoittaa tervehdyksiä, jotka toimitetaan oppilaille luokkiin. Kaiken huippuna hyvissä ajoin ennen ystävänpäivää saa tilata suklaasuukkoja, toki maksua vastaan, viestien kanssa toimitettavaksi. Punainen rakkaalle ja vihreä ystävälle.

Kun viestit toimitetaan, toisten pöytä notkuu suklaasuukkoja ja tervehdyksiä, toiset eivät saa mitään. Olen yrittänyt esittää vastalauseita opekokouksissa, mutta en saa kannatusta. Yksittäinen yläkoulun aineenope kun ei paljonkaan tällaiselle hullutukselle voi tehdä.

Ostankin aina ystävänpäivänä mehukattia ja keksejä tarjottavaksi. Luokkaani tulevat välituntisin ne, jotka eivät suklaata ja viestejä saa. Muut halailevat toisiaan käytävillä ja syövät suklaitaan, meillä on mehukestit ja hyvää aikaa jutella mukavia. Voisinpa tehdä enemmän.

T. Yläkoulun ope, joka ei nuorena saanut halipassiinsa yhtään nimeä

Ihanaa, että olet yrittänyt puhua tällaista vastaan ja järjestät vaihtoehtoisen ystävänpäivätempauksen! Näin luulisi reilun, oikeasti lapsista välittävän opettajan tekevän.

Tuntuu että nuo tukioppilaiden koordinoimat tapahtumat ovat järjestään eriarvoistavia, ainakin omana kouluaikanani tukioppilaiksi hakeutui pahimpia kiusaajia ja muita omahyväisiä oman edun tavoittelijoita. Positioon tahdottiin lähinnä sen antaman vallan vuoksi.

Tukioppilaiksi yleensä (hakevat ja) pääsevät ne luokan suosituimmat oppilaat, joiden mielestä nämä ystävänpäivätempaukset ovat tosi kivoja, koska ovat itse saaneet aina paljon kortteja, haleja jne. Eivät joko tajua tai välitä, että nämä päivät eivät ole kivoja ei-suosituille oppilaille. Nämä suositut tukioppilaat sitten järjestävät ”tosi hauskoja” tempauksia koululla. Saattaa olla takana vain ihan vilpitön halu tehdä hyvää, mutta kun he eivät vaan ymmärrä, että kaikilla ei ole hauskaa.

Sitä se MINÄ-keskeisyys on. Jopa muita tukiessa, pelkkää omien fantasioiden toteutusta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän koulussa päivän tapahtumia koordinoi oppilaskunta ja tukioppilaat. Jokainen saa ison sydämen, johon nimmareita ja haleja kerätään. Toisille saa kirjoittaa tervehdyksiä, jotka toimitetaan oppilaille luokkiin. Kaiken huippuna hyvissä ajoin ennen ystävänpäivää saa tilata suklaasuukkoja, toki maksua vastaan, viestien kanssa toimitettavaksi. Punainen rakkaalle ja vihreä ystävälle.

Kun viestit toimitetaan, toisten pöytä notkuu suklaasuukkoja ja tervehdyksiä, toiset eivät saa mitään. Olen yrittänyt esittää vastalauseita opekokouksissa, mutta en saa kannatusta. Yksittäinen yläkoulun aineenope kun ei paljonkaan tällaiselle hullutukselle voi tehdä.

Ostankin aina ystävänpäivänä mehukattia ja keksejä tarjottavaksi. Luokkaani tulevat välituntisin ne, jotka eivät suklaata ja viestejä saa. Muut halailevat toisiaan käytävillä ja syövät suklaitaan, meillä on mehukestit ja hyvää aikaa jutella mukavia. Voisinpa tehdä enemmän.

T. Yläkoulun ope, joka ei nuorena saanut halipassiinsa yhtään nimeä

Ihanaa, että olet yrittänyt puhua tällaista vastaan ja järjestät vaihtoehtoisen ystävänpäivätempauksen! Näin luulisi reilun, oikeasti lapsista välittävän opettajan tekevän.

Tuntuu että nuo tukioppilaiden koordinoimat tapahtumat ovat järjestään eriarvoistavia, ainakin omana kouluaikanani tukioppilaiksi hakeutui pahimpia kiusaajia ja muita omahyväisiä oman edun tavoittelijoita. Positioon tahdottiin lähinnä sen antaman vallan vuoksi.

Tukioppilaiksi yleensä (hakevat ja) pääsevät ne luokan suosituimmat oppilaat, joiden mielestä nämä ystävänpäivätempaukset ovat tosi kivoja, koska ovat itse saaneet aina paljon kortteja, haleja jne. Eivät joko tajua tai välitä, että nämä päivät eivät ole kivoja ei-suosituille oppilaille. Nämä suositut tukioppilaat sitten järjestävät ”tosi hauskoja” tempauksia koululla. Saattaa olla takana vain ihan vilpitön halu tehdä hyvää, mutta kun he eivät vaan ymmärrä, että kaikilla ei ole hauskaa.

Joo, näin oli jo omassa teini-iässäni. Tukioppilaissa oli joko kiusaajia tai niitä suosittuja oppilaita, joilla ei ollut mitään käsitystä esimerkiksi koulukiusattujen asemasta koska koulu oli heille hauskaa sosialisointia. Järjestivät kaikenlaisia "hauskoja" puuhajuttuja eri luokkatasoille, mutta itse toteutuksessa menivät suurin piirtein lukkoon kun törmäsivät kiusaamistilanteeseen (pahimmassa tapauksessa jopa osallistuivat siihen itse!). Meillä oli eräänä ystävänpäivänä juuri tuollainen tukioppilaiden organisoima "kirjoita luokkakaverisi paperiin nimetön kehu"-juttu, luonnollisesti "tukarit" vain seisoivat hölmönä ja kohottelivat hartioitaan kun omassa paperissani oli kiusaajieni kirjoittamia haukkuja ulkonäöstäni ja muusta. Kun itse myöhemmin hakeuduin tukioppilaaksi, totesin että kanssatoimijani olivat juurikin ylläkuvattuja kiusaajia ja suosikkeja. En kauaa jaksanutkaan sitä hommaa tehdä.

Ihan vain sivuhuomautuksena oma huomioni ala-asteen opettajakunnasta (ala-asteella pitkään työskennelleenä): todella monet ala-asteen opettajat ovat nuorina olleet kovia urheilijoita. He ovat myös yleensä menestyneet hyvin koulussa. He eivät siis ehkä ole parhaita näkemään ja tunnistamaan epäsuosittujen lasten tunteita ja vaikeita tilanteita. Urheiluporukoissa harvemmin olen nähnyt ujoja tai hiljaisia tyyppejä, pikemminkin kovaäänisiä ja itsevarmoja. Nämä luonteenpiirteet ovat monilla urheilutaustaisilla luokanopettajilla, joten ei ihme, että näitä kurjia tilanteita pääsee syntymään kiusatuille ja yksinäisille oppilaille. 

T. Opettaja itsekin

Hei ap, mitä jos tukisit lastasi terveen itsetunnon kasvattamisessa sen sijaan että huutelet täällä, että muu maailma on vastuussa lapsesi tunteista?

Meillä oli sellainen systeemi ala-asteella, että jokainen oppilas kirjoitti pienelle muistilapulle jokaisesta oppilaasta jonkin positiivisen asian. Sitten opettaja keräsi muistilaput ja luki ne ääneen. Olin kiusattu, koska olin luonteeltani hiljainen. Niinpä sain 15 muistilappua, jossa luki mykkä ja muutaman positiivisen lapun. Oli hirveen kiva kuunnella itku kurkussa, kun laput luettiin ääneen. Opettaja piti jonkinlaisen puhuttelun kiusaamisesta lappujen lukemisen jälkeen, mutta se oli sama kuin olisi tuuleen huutanut: vahinko oli jo tapahtunut ja nöyryytys tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Ok. Opettajat ovat pahoja, ilkeitä ja ajattelemattomia lasten nöyryyttäjiä.

Nyt ideoita kehiin. Jätetäänkö isän/äitienpäivät, joulut, ystävänpäivät kokonaan viettämättä? Vai onko parempia ideoita?

Opettajan ammatti nyt sattuu olemaan äärettömän vaativa ja vastuullinen ammatti ja sillä voi olla hyvinkin tuhoisat vaikutukset ja päinvastoin oppilaan elämässä. Ja kohteena on vielä puolustuskyvyttömät lapset.

Ja minusta jo opettajien koulutukseen pitäisi saada muutos, sillä siellä loistavat tunnolliset kympin tytöt, vaikka ei kait peruskoulun opetus liene mitään rakettitiedettä, vaan opettajan persoonalla on suurempi merkitys opetustyössä.

Eikä tämä ole hyökkäys opettajia vastaan, vaan keskustelua pitää saada käydä. Itselle ja lapselleni on sattunut tosi hyviä tyyppejä, mutta sekaan on mahtunut muutama, jotka eivät sovi tehtävään persoonallisuuden vuoksi, vaikka osaamista on löytynyt.

Tänään Ylen uutisissa

https://yle.fi/uutiset/3-11202461

Vierailija kirjoitti:

Tää on ikuinen ongelma. Itse kun olin seiskaluokalla vuosikymmeniä sitten, piti askarrella paskarrella kukka, jonka terälehtiin muut kirjoittivat jotain positiivista. Mulla oli jotain kivaakin mutta myös "läski" ja "löysä perse" jne. Onneksi niitä ei sentään tarvinnut lukea ääneen.

Meillä seiskalla saman tyylinen, kirjoitettiin positiivisia lappuja toisille. Itse lihavana koulukiusattuna sain paljon kettuilevia "laiha :)" lappuja. Mielestäni opettaja olisi voinut lukea laput ennen jakamista ja vaikka sanoa että uusiksi meni, kaikki eivät toimineet kuten piti. En tiedä mikä tuossa olisi oikeasti voinut olla paras keino, sillä pelkkien iva-lappujen poistaminen olisi tehnyt sen etten olisi saanut edes puolia niistä lapuista mitä muut saivat. Ja sekin olisi kyllä ollut masentavaa.

Osa opettajista nauttii, kun saa kiusata näin itsekin kiusattua. Tiedän opettajan, joka itse naureskelee miten oli koulussa kiusaaja ja tosissaan pitää tätä jotenkin hienona asiana. Sitten järkyttyi kun omaa poikaa kiusattiin rajusti. Silti ei muuttunut oma ääni kellossa.

Tunnen myös opettajia, jotka katsoivat kouluaikana vino hymy naamallaan, kun kiusaajat kävivät kiusatun kimppuun. Aikuisena tajusin, että he oikeasti nauttivat sadistisesti tilanteesta. Opettajissa on yhä paljon luonnevikaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok. Opettajat ovat pahoja, ilkeitä ja ajattelemattomia lasten nöyryyttäjiä.

Nyt ideoita kehiin. Jätetäänkö isän/äitienpäivät, joulut, ystävänpäivät kokonaan viettämättä? Vai onko parempia ideoita?

Opettajan ammatti nyt sattuu olemaan äärettömän vaativa ja vastuullinen ammatti ja sillä voi olla hyvinkin tuhoisat vaikutukset ja päinvastoin oppilaan elämässä. Ja kohteena on vielä puolustuskyvyttömät lapset.

Ja minusta jo opettajien koulutukseen pitäisi saada muutos, sillä siellä loistavat tunnolliset kympin tytöt, vaikka ei kait peruskoulun opetus liene mitään rakettitiedettä, vaan opettajan persoonalla on suurempi merkitys opetustyössä.

Eikä tämä ole hyökkäys opettajia vastaan, vaan keskustelua pitää saada käydä. Itselle ja lapselleni on sattunut tosi hyviä tyyppejä, mutta sekaan on mahtunut muutama, jotka eivät sovi tehtävään persoonallisuuden vuoksi, vaikka osaamista on löytynyt.

Tänään Ylen uutisissa

https://yle.fi/uutiset/3-11202461

Mun kokemus opettajista on, että kouluissa työskentelee todella monenlaisia persoonia. Opettajiksi ei ehkä hakeudu koulunkäynnin kielteisesti kokeneita, mutta käsitys "kympin tytöistä" opettajina ei mun näkemyksen mukaan pidä paikkaansa. On myös omituinen ajatus, etteivät "kympin tytöt" voisi olla ammattitaitoisia ja eläytyä ihan jokaisen oppilaan tilanteeseen. Jokaisessa ammattikunnassa on varmasti henkilöitä, jotka ovat ihan väärällä alalla ja tekevät työnsä huonosti.

Syrjäytyminen on todella monimutkainen asia. Tuo ylen haastattelema tutkijakin toteaa:

"Äärelä ei halua syyllistää opettajia.

– Nykyisin kaikki lapset käyvät lähikoulua. Luokka on kuin pienoisyhteiskunta. Siellä on se kouluorientoitunut ahkera lukija. Ja se, joka nipin napin osaa lukea.

Tutkimusten mukaan opettajat tunnistavat hyvin varhaisessa vaiheessa syrjäytymisen riskitekijöitä.

Moni opettaja yrittää parhaansa, mutta se ei riitä. Kokeneetkin opettajat uupuvat työssään yhä useammin, sanoo tutkija.

– Koko ajan toistetaan, että tarvitaan aikaa kiireettömään kohtaamiseen. Se on kouluissa nykyisin aika mahdoton yhtälö."

Vierailija kirjoitti:

Ralph Wiggum :(

I choo-choo-choose you!

"Ah, sweet pity. Where would my love life be without it?"

Sanoisin että tuo on myös kasvun paikka. Myöskin se voi hyödyttää, että tiedostaa sen, ettei ole suosittu. Mikäli asian tiedostaa, sille voi tehdä jotain. Jossei koskaan tiedosta että etteivät muut pidä sinusta, ei sitä tilannetta voi hyväksyä / muuttaa. Itse elin kaveritta 16-vuotiaaksi, kunnes pääsin lukioon. Nyt 23-vuotiaana mulla on useampi ystävä ja monta kaveria. Tajusin tehdä omalle käytökselleni jotain ja lopettaa niiden ihmisten kanssa hengaamisen, joita ei mun seura oikeasti kiinnostanut. 

Työskentelen luokanopettajana ja vietimme ryhmämme kanssa eilen lämminhenkisen ja lapsille mieluisan ystävänpäivän. Erilaiset juhlapäivät kuuluvat opetukseen, sillä varhaiskasvatussuunnitelmasta aina opetussuunnitelmaan asti asiakirjat sisältävät erilaisiin katsomuksiin, kulttuureihin ja perinteisiin tutustumiseen liittyviä tavoitteita. Toki on huomioitava, miten tämä tutustuminen toteutetaan eikä esimerkiksi ystävänpäivästä ole tarkoitus tehdä mitään nöyryytysjuhlaa hiljaisille ja yksinäisille.

On kuitenkin raastava tosiasia, että malli kiusaamiseen saadaan aikuisilta, jotka kauppareissulla paheksuvat myyjien osaamattomuutta, arvostelevat jalkapallotreeneissä pelikaverin vanhempien kasvatustapoja ja haukkuvat esimerkiksi eri ammattikuntien edustajia netin keskustelupalstoilla naamioiden tämän kaiken "rakentavaksi kritiikiksi".

Opettajana haukkumista, yleistämistä ja suoranaista kiusaamista kohtaa jatkuvasti netissä, lehdissä sekä oppilaiden vanhemmilta. Valittaakaan ei saa, sillä "opettaja on julkinen ammatti, jossa tulee ottaa vastaan kritiikkiä" ja "ammatinvalintakysymys, miksi et vaihda alaa, jos et kestä". Eikä nyt yleistetä, jotkut opettajat kestävät palauteryöpyn epäilemättä loistavasti, mutta samaan aikaan on niitä, joita samat asiat jäävät valvottamaan ja jotka joutuvat hakemaan ammattiapua jaksaakseen työssään. Tämäkin riippuu täysin opettajasta, hänen taustoistaan sekä luonteestaan. Samoin kun tapa, jolla työtä tehdään.

Suuri osa ketjun esimerkeistä on kamalia ja osoittaa, että opettajatkaan ei ole täydellisiä. Paljon on muuttunut vuosien saatossa, mutta edelleen on olemassa näitä vanhan kansan opettajia, joille oppilaiden erilaisuus on ennemmin haaste kuin mahdollisuus. Opettajien joukossa on myös persoonia, joiden soveltuvuudesta työhön voidaan kiistellä. Ei kuitenkaan pitäisi yleistää, johon tässä keskustelussa on hetkittäin syyllistytty. Eivät kaikki putkimiehetkään ole kärjistetysti sanoen hieman ylipainoisia, persvakoaan esitteleviä miehiä, vaikka valtamedian monet komediat ja tv-sarjat heidät näin esittääkin.

En minäkään ollut nuorena koskaan ns. "suosittujen" joukossa ja ala- sekä yläasteen kärsin koulukiusaamisesta, joka johti lopulta myös masennukseen. Kasvoin jokseenkin onnettomassa eroperheessä ja häpesin myös taustojani paljon. Muistan myös monia nöyryyttäviä kokemuksia koulusta, joista suurinosa oli opettajien toiminnan seurausta. Olen aina vihannut teennäisiä tutustumisleikkejä ja turhaa esillä olemista. Edelleenkään en hakeudu vapaa-ajallani valokeilaan, vaikka nautinkin työskentelystä oppilaiden ja heidän vanhempiensa parissa. En siis istu tässäkin ketjussa esitettyyn stereotypiaan opettajista, eikä istu moni muukaan tuntemani opettaja.

Kuten jokainen oppilas ja vanhempi, myös opettajat ovat yksilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Ok. Opettajat ovat pahoja, ilkeitä ja ajattelemattomia lasten nöyryyttäjiä.

Nyt ideoita kehiin. Jätetäänkö isän/äitienpäivät, joulut, ystävänpäivät kokonaan viettämättä? Vai onko parempia ideoita?

Onpa epäkypsä asenne.

Suurin osa yläkoulun aineenopettajista on ollut niitä kiusattuja.

Kyllä he tietävät millaista se on.

Saan traumoja pelkästään tämän ketjun lukemisesta. Hirveää kiusaamista pakottaa oppilaat vastaanottamaan kortteja kiusaajiltaan tai kilpailemaan ystävien määrällä. Eikö opettajilla ole enää maalaisjärkeä vai mistä tämä julkisen nöyryyttämisen kulttuuri kumpuaa?

Kaikki nää tämmöset lappu- ja korttisysteemit joutaa pois ihan kaikkialta. Ite sain aikoinaan rippileirillä lukee omasta lapustani olevani mm. ruma. Tarkoitus oli siis kirjoittaa kivoja juttuja muiden lappuihin. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Olen alkuopettaja ja omaan rankan koulukiusaamistaustan. En ollut koskaan suosittu, päinvastoin. Haukkumista, ulos sulkemista ja jopa fyysistä kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan. En saanut omina kouluaikoinani 80-90-luvuilla opettajien tukea omiin ongelmiini, mutta en syytä opettajia vaan aikaa, silloin kaikki oli raaempaa ja suoraviivaisempaa, eikä kiusaamisen pitkäaikaisia vaikutuksia tiedetty.

Tänä päivänä en tiedä yhtään kollegaa, joka suhtautuisi oppilaidensa kaveriasioihin tai kiusaamiseen samoin. Omat tuntosarveni ovat oman taustani vuoksi herkillä tämän asian suhteen, joten tarkkailen näitä juttuja luontaisesti.

Kaveritaidot ja koko luokan ryhmäyttäminen ovat yksiä tärkeimpiä juttuja erityisesti alkuopetuksessa ja alakoulussa ylipäätään. Huutosakit ovat todellakin pelkkää (hirveää) historiaa ja kiusaamiseen puututaan ihan varmasti aina, kun siitä saadaan tieto.

Se työ, mitä koulussa näiden asioiden eteen tehdään saattaa jäädä kodeissa näkemättä. Kaveritaitoja tuetaan monin keinoin, niin itseään tarkastelemalla kuin myös toisten kanssa toimimista opetellen. Molemmat palat kuuluvat kuvioon. Kiusaaminen on aina 100% väärin, mutta moni kiusaamiseksi tulkittu tilanne koostuu itse asiassa molemminpuolisista kaveritaitojen puutteista.

Kiusaaminen saattaa myös jäädä piiloon. Opettaja ei ole ajatustenlukija, ja vaikka itse olen näissä asioissa erityisen herkkä, en voi tietää mitä esim. välituntisin tapahtuu, jos asia kaikin keinoin minulta salataan.

Aloituksessa kuvattu julkinen korttien jako ei kuulosta hyvältä. Jos ope olisi tiennyt luokassa olevan kaveripulmaa, hän ei varmaankaan olisi toiminut noin. Mutta tiesikö ope? Jos taas luokassa on kaikki kunnossa, voi ystävänpäivää viettää ilman tiukkaa organisointia. Harva luokka toimii niin hyvin, mutta niitäkin varmasti on.

Meillä ystävänpäivän ohjelma oli oppilaskunnan hallituksen suunnittelemaa eli lasten käsialaa. Osa asioista onnistui, osa ei ehkä niinkään. Koko koulu kuitenkin toimi yhdessä saman teeman ympärillä. Kun, AP, olet opettajaan yhteydessä, ota huomioon, ettei hän ehkä itse ole voinut vaikuttaa päivän ohjelmaan, etenkin ilman tietoa jonkin oppilaan hankalasta tilanteesta. En millään voi uskoa, että kukaan tällä hetkellä koulussa oleva opettaja tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään.

Joka tapauksessa tsemppihaleja tyttärellesi! Koulutovereille syrjään jäämisestä on varmasti vaikeaa puhua, onneksi hän uskalsi kertoa siitä sinulle! Kerätkää yhdessä rohkeutta kertoa myös opelle ja tehkää se rakentavalla tavalla. Silloin teillä on parhaat mahdolliset eväät lähteä yhdessä tilannetta korjaamaan. <3

Ei opettajan tarvitse tietää ihan jokaista yksityiskohtaa lasten välillä, mutta hän voi minimoida riskit tulla nöyryytetyksi, eli ohjelmaa suunnitellaan niin, että vaara saada vain yksi kortti ei toteuteta.

Se, että annetaan kokemattomien lasten suunnitella pedagogista ohjelmaa, ei saa tarkoittaa myöskään sitä, että opettajilla ei voisi mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Päin vastoin, juuri näissä suunnitteluvaiheissa olisi opettajilla mitä parhain tilaisuus opettaa lapsille myötäelämistä ja yhteishenkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alkuopettaja ja omaan rankan koulukiusaamistaustan. En ollut koskaan suosittu, päinvastoin. Haukkumista, ulos sulkemista ja jopa fyysistä kiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan. En saanut omina kouluaikoinani 80-90-luvuilla opettajien tukea omiin ongelmiini, mutta en syytä opettajia vaan aikaa, silloin kaikki oli raaempaa ja suoraviivaisempaa, eikä kiusaamisen pitkäaikaisia vaikutuksia tiedetty.

Tänä päivänä en tiedä yhtään kollegaa, joka suhtautuisi oppilaidensa kaveriasioihin tai kiusaamiseen samoin. Omat tuntosarveni ovat oman taustani vuoksi herkillä tämän asian suhteen, joten tarkkailen näitä juttuja luontaisesti.

Kaveritaidot ja koko luokan ryhmäyttäminen ovat yksiä tärkeimpiä juttuja erityisesti alkuopetuksessa ja alakoulussa ylipäätään. Huutosakit ovat todellakin pelkkää (hirveää) historiaa ja kiusaamiseen puututaan ihan varmasti aina, kun siitä saadaan tieto.

Se työ, mitä koulussa näiden asioiden eteen tehdään saattaa jäädä kodeissa näkemättä. Kaveritaitoja tuetaan monin keinoin, niin itseään tarkastelemalla kuin myös toisten kanssa toimimista opetellen. Molemmat palat kuuluvat kuvioon. Kiusaaminen on aina 100% väärin, mutta moni kiusaamiseksi tulkittu tilanne koostuu itse asiassa molemminpuolisista kaveritaitojen puutteista.

Kiusaaminen saattaa myös jäädä piiloon. Opettaja ei ole ajatustenlukija, ja vaikka itse olen näissä asioissa erityisen herkkä, en voi tietää mitä esim. välituntisin tapahtuu, jos asia kaikin keinoin minulta salataan.

Aloituksessa kuvattu julkinen korttien jako ei kuulosta hyvältä. Jos ope olisi tiennyt luokassa olevan kaveripulmaa, hän ei varmaankaan olisi toiminut noin. Mutta tiesikö ope? Jos taas luokassa on kaikki kunnossa, voi ystävänpäivää viettää ilman tiukkaa organisointia. Harva luokka toimii niin hyvin, mutta niitäkin varmasti on.

Meillä ystävänpäivän ohjelma oli oppilaskunnan hallituksen suunnittelemaa eli lasten käsialaa. Osa asioista onnistui, osa ei ehkä niinkään. Koko koulu kuitenkin toimi yhdessä saman teeman ympärillä. Kun, AP, olet opettajaan yhteydessä, ota huomioon, ettei hän ehkä itse ole voinut vaikuttaa päivän ohjelmaan, etenkin ilman tietoa jonkin oppilaan hankalasta tilanteesta. En millään voi uskoa, että kukaan tällä hetkellä koulussa oleva opettaja tahallaan aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään.

Joka tapauksessa tsemppihaleja tyttärellesi! Koulutovereille syrjään jäämisestä on varmasti vaikeaa puhua, onneksi hän uskalsi kertoa siitä sinulle! Kerätkää yhdessä rohkeutta kertoa myös opelle ja tehkää se rakentavalla tavalla. Silloin teillä on parhaat mahdolliset eväät lähteä yhdessä tilannetta korjaamaan. <3

Ei opettajan tarvitse tietää ihan jokaista yksityiskohtaa lasten välillä, mutta hän voi minimoida riskit tulla nöyryytetyksi, eli ohjelmaa suunnitellaan niin, että vaara saada vain yksi kortti ei toteuteta.

Se, että annetaan kokemattomien lasten suunnitella pedagogista ohjelmaa, ei saa tarkoittaa myöskään sitä, että opettajilla ei voisi mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Päin vastoin, juuri näissä suunnitteluvaiheissa olisi opettajilla mitä parhain tilaisuus opettaa lapsille myötäelämistä ja yhteishenkeä.

Ja näin yleisesti tehdäänkin.

Pöh.

Sain vain yhden kortin oppilaalta joka oli tehnyt kaikille. Minun lapseni teki kaikille ettei kukaan jää ilman. Itse ei saanut yhtään.

Kenelle sinun lapsesi teki kortin?

Vierailija kirjoitti:

Pöh.

Sain vain yhden kortin oppilaalta joka oli tehnyt kaikille. Minun lapseni teki kaikille ettei kukaan jää ilman. Itse ei saanut yhtään.

Kenelle sinun lapsesi teki kortin?

Lue ketjua niin löydät vastauksen. Jos siis kysyit, ap:lta.