Jos sinun epäillään tehneen jotain minkä perusteella lapsesi huostataan, toimiasi ei edes tutkita oikeudessa! Eli et saa puolueetonta oikeudenkäyntiä

Luulin ennen, että tällaiset jutut ovat vaan jotain syrjäytyneiden ja juoppojen itse aiheutettuja ongelmia.

Eihän kukaan voi joutua ongelmiin eikä epäilyjen kohteeksi jos oikeasti hoitaa asiansa kunnolla.

Sitten oma lapsi sairastui. Alkoi vaan yhtäkkiä oireilemaan, eikä oireilu helpottunut vaikka kuinka yritettiin hoitaa. Lääkärissäkin käytiin monta kertaa, mutta apua ei löytynyt ja pikkuhiljaa alkoi tulla uusia oireita.

Tuli mahakipua, tuli huimausta, tuli oksentelua, tuli selittämättömiä kipuja käsiin ja jalkoihin, tuli päänsärkyjä. Liikkuminen pahensi kipuja ja aiheutti ripulia ja oksentelua ja tämän takia kunto meni huonoksi.

Vanhempia alettiin syyttämään ja kotonakin käytiin tarkistuskäynnillä. Saimme hirveästi ohjeita siitä kuinka tärkeää on säännöllinen elämä ja liikkuminen. Meiltä tentattiin lapsen pelaamisesta ja nukkumisesta ja meille pidettiin pitkiä saarnoja näihin liittyen vaikka lapsi nukkui riittävästi, söi säännöllisesti eikä pelannut liikaa.

Lapsi ohjattiin terapiaan ja häneltä tutkittiin yleisimmät psykiatriset sairaudet. Psykiatrisia sairauksia ei löytynyt ja terapiassa todettiin että lapsi on alkanut masentumaan häntä vaivaavien kipujen ja muiden fyysisten oireiden takia.

Lääkärit alkoivat epäilemään, että lapsi on vaan niin herkkä, että kokee liikaa kipua. Olivat sitä mieltä että kaikki korjaantuu kun aloitetaan kuntokuuri eikä anneta kipujen ja tuntemusten haitata elämää.

Lopulta löysin itse useita erilaisia harvinaisia sairauksia jotka voivat aiheuttaa samoja oireita mitä lapselleni on. Puhuin näistä lääkärille, ja sain kuulla että en voi ymmärtää näitä asioita sillä en ole lääkäri.

En ymmärtänytkään, ja siksi toivoin saavani lääkäriltä apua sairaiden selvittämisessä.

Päädyin sitten etsimään näiden eri sairauksien spesialisteja ja aloin kiikuttamaan lasta ympäri Suomen näiden spesialistien vastaanotolla. Arvatkaas tuliko munchausen-epäilyä ja kuinka nopeasti.

Tämä johti siihen, että hirveässä hädässä piti alkaa nopeasti varailemaan lisää lääkäriaikoja että ehtisi saada diagnoosin ennenkuin lapsi otetaan huostaan. En usko että lapsen psyyke olisi kestänyt sijoittamista. Hänelle oli niin raskasta jo pelkkä kipujen kanssa selviäminen päivästä toiseen. Olin todella peloissani lapseni puolesta.

Lopulta löysin oikean diagnoosin ja lääkärin joka osaa tunnistaa sairauden. Se oli suuri helpotus. Sairaus on erittäin harvinainen (Suomessa alle 200 potilasta) ja hoitamattomana tuhoaa elimistöä ja johtaa kuolemaan nuorella iällä. Liikunta ja kuntokuurit nopeuttavat elimistön tuhoutumista, siksi liikkuminen pahensi lapsen oireilua. Useimmat ilman hoitoa jäävät kuolevat alle nelikymppisenä. Oikealla lääkityksellä sairauden eteneminen voidaan kuitenkin pysäyttää ja kipujakin voidaan lievittää. Tilanne onkin meillä nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

Oireiden alkamisesta diagnoosin saamiseen meni 6 vuotta. Se aika oli todellista helvettiä ja rikkoi täysin uskoni tämän maan viranomaisiin sekä luottamuksen lääkäreihin ja terveydenhoitojärjestelmään. Olen vieläkin täysin rikki niiden vuosien jäljiltä, mutta en uskalla hakea itselleni apua sillä pelkään että se voitaisiin tulkita niin että en kykene hoitamaan lapsiani. En enää todellakaan jaksa mitään lisäselvityksiä lastensuojelun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Miksi ihmeessä ylipäätään olitte sossun asiakkaina jos mitään ongelmiaa ei ollut ja kaikki oli hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Miksi ihmeessä ylipäätään olitte sossun asiakkaina jos mitään ongelmiaa ei ollut ja kaikki oli hyvin?

En ole kyseinen kirjoittaja. Mutta meillä asiakkuuspäätökseen on kirjattu, että ”palvelutarpeen arviota ei ole pystytty tekemään”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on niin vastoin lapsen etua, että hänen tietoihinsa voidaan kirjoittaa mitä sattuu. Ei saa lapsi niitä koskaan pois, vaikka voisi jo itse vakuuttaa, ettei väitteet ole pitänyt paikkaansa.

Lapsen etua vastaan on monet lastensuojelun toimet myös siinä, että ne ulottuvat lapsenkin yksityiselämän piiriin. Ovat siis myös lapsen ihmisoikeuksia vastaan. Tämä voisi olla hyväksyttyä, jos olisi pätevät perusteet. Useimmiten ei ole, vaan oikeusloukkaukset tapahtuvat ”yhteisymmärryksessä” eli vanhemman suostumuksella.

Viranomainen pääsee Suomessa tunkeutumaan lapsen elämään paljon helpommin kuin aikuisen. Lapsen oikeusturva on heikompi. Tämä johtuu tietysti siitä, että vanhemmat edunvalvojina ovat kovin auktoriteettipelkoisia ja leväperäisiä.

Jos lapsi joituu näiden asioiden kanssa tekemisiin, niin täytyy olla jo vakavasta asiasta kyse. Ymmärrän kyllä vanhempien siilipuolustautumisen ja viranomaisten näkemisen vihollisena. Näillä vanhemmillahan onmonesti mielenterveysongelmia ja masennusta taustalka niinne lastenkin asiat jää retuperälle. Lapsella on kuitenkin oikeus normaaliin turvalliseen elämään vaikka vanhemmat olisi kuinka hulluja.

Tarkoitatko että jos naapuri tekee aiheettoman lasun mutta sattumalta äidin tiedoista käy ilmi että on sairastanut masennuksen 10 v. sitten on se jo indikaatio siitä että lapsen asiat jää ehkä hoitamatta? Olet itse oletuksinesi mieleltäsi sairas.

Vierailija kirjoitti:

Luulin ennen, että tällaiset jutut ovat vaan jotain syrjäytyneiden ja juoppojen itse aiheutettuja ongelmia.

Eihän kukaan voi joutua ongelmiin eikä epäilyjen kohteeksi jos oikeasti hoitaa asiansa kunnolla.

Sitten oma lapsi sairastui. Alkoi vaan yhtäkkiä oireilemaan, eikä oireilu helpottunut vaikka kuinka yritettiin hoitaa. Lääkärissäkin käytiin monta kertaa, mutta apua ei löytynyt ja pikkuhiljaa alkoi tulla uusia oireita.

Tuli mahakipua, tuli huimausta, tuli oksentelua, tuli selittämättömiä kipuja käsiin ja jalkoihin, tuli päänsärkyjä. Liikkuminen pahensi kipuja ja aiheutti ripulia ja oksentelua ja tämän takia kunto meni huonoksi.

Vanhempia alettiin syyttämään ja kotonakin käytiin tarkistuskäynnillä. Saimme hirveästi ohjeita siitä kuinka tärkeää on säännöllinen elämä ja liikkuminen. Meiltä tentattiin lapsen pelaamisesta ja nukkumisesta ja meille pidettiin pitkiä saarnoja näihin liittyen vaikka lapsi nukkui riittävästi, söi säännöllisesti eikä pelannut liikaa.

Lapsi ohjattiin terapiaan ja häneltä tutkittiin yleisimmät psykiatriset sairaudet. Psykiatrisia sairauksia ei löytynyt ja terapiassa todettiin että lapsi on alkanut masentumaan häntä vaivaavien kipujen ja muiden fyysisten oireiden takia.

Lääkärit alkoivat epäilemään, että lapsi on vaan niin herkkä, että kokee liikaa kipua. Olivat sitä mieltä että kaikki korjaantuu kun aloitetaan kuntokuuri eikä anneta kipujen ja tuntemusten haitata elämää.

Lopulta löysin itse useita erilaisia harvinaisia sairauksia jotka voivat aiheuttaa samoja oireita mitä lapselleni on. Puhuin näistä lääkärille, ja sain kuulla että en voi ymmärtää näitä asioita sillä en ole lääkäri.

En ymmärtänytkään, ja siksi toivoin saavani lääkäriltä apua sairaiden selvittämisessä.

Päädyin sitten etsimään näiden eri sairauksien spesialisteja ja aloin kiikuttamaan lasta ympäri Suomen näiden spesialistien vastaanotolla. Arvatkaas tuliko munchausen-epäilyä ja kuinka nopeasti.

Tämä johti siihen, että hirveässä hädässä piti alkaa nopeasti varailemaan lisää lääkäriaikoja että ehtisi saada diagnoosin ennenkuin lapsi otetaan huostaan. En usko että lapsen psyyke olisi kestänyt sijoittamista. Hänelle oli niin raskasta jo pelkkä kipujen kanssa selviäminen päivästä toiseen. Olin todella peloissani lapseni puolesta.

Lopulta löysin oikean diagnoosin ja lääkärin joka osaa tunnistaa sairauden. Se oli suuri helpotus. Sairaus on erittäin harvinainen (Suomessa alle 200 potilasta) ja hoitamattomana tuhoaa elimistöä ja johtaa kuolemaan nuorella iällä. Liikunta ja kuntokuurit nopeuttavat elimistön tuhoutumista, siksi liikkuminen pahensi lapsen oireilua. Useimmat ilman hoitoa jäävät kuolevat alle nelikymppisenä. Oikealla lääkityksellä sairauden eteneminen voidaan kuitenkin pysäyttää ja kipujakin voidaan lievittää. Tilanne onkin meillä nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

Oireiden alkamisesta diagnoosin saamiseen meni 6 vuotta. Se aika oli todellista helvettiä ja rikkoi täysin uskoni tämän maan viranomaisiin sekä luottamuksen lääkäreihin ja terveydenhoitojärjestelmään. Olen vieläkin täysin rikki niiden vuosien jäljiltä, mutta en uskalla hakea itselleni apua sillä pelkään että se voitaisiin tulkita niin että en kykene hoitamaan lapsiani. En enää todellakaan jaksa mitään lisäselvityksiä lastensuojelun kanssa.

Kyllä tällaisia sydäntä raastavia juttujakin on, mutta eivät sovi torikokouksen ohjelmistoon, jossa suurin missio on erotella hyvät ja pahat; me ja muut toisistaan.

Voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Miksi ihmeessä ylipäätään olitte sossun asiakkaina jos mitään ongelmiaa ei ollut ja kaikki oli hyvin?

En ole kyseinen kirjoittaja. Mutta meillä asiakkuuspäätökseen on kirjattu, että ”palvelutarpeen arviota ei ole pystytty tekemään”.

Eli tästä kaikki näkee hyvin sen että lasu-asiakkuus voi oikeasti alkaa vaan niin että hullu kiusaaja-naapuri tekee ilmoituksen ja oot ite matkoilla kun selvitysaika-kirjeet tulee etkä edes tiennyt koko hommasta -> asiakkuus.

Vierailija kirjoitti:

Luulin ennen, että tällaiset jutut ovat vaan jotain syrjäytyneiden ja juoppojen itse aiheutettuja ongelmia.

Eihän kukaan voi joutua ongelmiin eikä epäilyjen kohteeksi jos oikeasti hoitaa asiansa kunnolla.

Sitten oma lapsi sairastui. Alkoi vaan yhtäkkiä oireilemaan, eikä oireilu helpottunut vaikka kuinka yritettiin hoitaa. Lääkärissäkin käytiin monta kertaa, mutta apua ei löytynyt ja pikkuhiljaa alkoi tulla uusia oireita.

Tuli mahakipua, tuli huimausta, tuli oksentelua, tuli selittämättömiä kipuja käsiin ja jalkoihin, tuli päänsärkyjä. Liikkuminen pahensi kipuja ja aiheutti ripulia ja oksentelua ja tämän takia kunto meni huonoksi.

Vanhempia alettiin syyttämään ja kotonakin käytiin tarkistuskäynnillä. Saimme hirveästi ohjeita siitä kuinka tärkeää on säännöllinen elämä ja liikkuminen. Meiltä tentattiin lapsen pelaamisesta ja nukkumisesta ja meille pidettiin pitkiä saarnoja näihin liittyen vaikka lapsi nukkui riittävästi, söi säännöllisesti eikä pelannut liikaa.

Lapsi ohjattiin terapiaan ja häneltä tutkittiin yleisimmät psykiatriset sairaudet. Psykiatrisia sairauksia ei löytynyt ja terapiassa todettiin että lapsi on alkanut masentumaan häntä vaivaavien kipujen ja muiden fyysisten oireiden takia.

Lääkärit alkoivat epäilemään, että lapsi on vaan niin herkkä, että kokee liikaa kipua. Olivat sitä mieltä että kaikki korjaantuu kun aloitetaan kuntokuuri eikä anneta kipujen ja tuntemusten haitata elämää.

Lopulta löysin itse useita erilaisia harvinaisia sairauksia jotka voivat aiheuttaa samoja oireita mitä lapselleni on. Puhuin näistä lääkärille, ja sain kuulla että en voi ymmärtää näitä asioita sillä en ole lääkäri.

En ymmärtänytkään, ja siksi toivoin saavani lääkäriltä apua sairaiden selvittämisessä.

Päädyin sitten etsimään näiden eri sairauksien spesialisteja ja aloin kiikuttamaan lasta ympäri Suomen näiden spesialistien vastaanotolla. Arvatkaas tuliko munchausen-epäilyä ja kuinka nopeasti.

Tämä johti siihen, että hirveässä hädässä piti alkaa nopeasti varailemaan lisää lääkäriaikoja että ehtisi saada diagnoosin ennenkuin lapsi otetaan huostaan. En usko että lapsen psyyke olisi kestänyt sijoittamista. Hänelle oli niin raskasta jo pelkkä kipujen kanssa selviäminen päivästä toiseen. Olin todella peloissani lapseni puolesta.

Lopulta löysin oikean diagnoosin ja lääkärin joka osaa tunnistaa sairauden. Se oli suuri helpotus. Sairaus on erittäin harvinainen (Suomessa alle 200 potilasta) ja hoitamattomana tuhoaa elimistöä ja johtaa kuolemaan nuorella iällä. Liikunta ja kuntokuurit nopeuttavat elimistön tuhoutumista, siksi liikkuminen pahensi lapsen oireilua. Useimmat ilman hoitoa jäävät kuolevat alle nelikymppisenä. Oikealla lääkityksellä sairauden eteneminen voidaan kuitenkin pysäyttää ja kipujakin voidaan lievittää. Tilanne onkin meillä nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

Oireiden alkamisesta diagnoosin saamiseen meni 6 vuotta. Se aika oli todellista helvettiä ja rikkoi täysin uskoni tämän maan viranomaisiin sekä luottamuksen lääkäreihin ja terveydenhoitojärjestelmään. Olen vieläkin täysin rikki niiden vuosien jäljiltä, mutta en uskalla hakea itselleni apua sillä pelkään että se voitaisiin tulkita niin että en kykene hoitamaan lapsiani. En enää todellakaan jaksa mitään lisäselvityksiä lastensuojelun kanssa.

Hienoa että jaksoit taistella lapsellesi oikean diagnoosin! Hiukan jäin vain miettimään tuota, kun sanot olevasi "täysin rikki", mutta et uskalla hakea apua. Kyllä sitä apua tosiaan kannattaa hakea. Voi myös hyvällä syyllä kysyä, onko lapsellesikaan parhaaksi kasvaa täysin rikkinäisen vanhemman kanssa. 

Jos on kaksi vaihtoehtoa vanhemmat tai viranomaiset, niin on selvää, että ne eivät ole samalla tasolla. Vanhemmilla on valovuosien etu varmistaa lapsensa onni kaikissa olosuhteissa.

Laissakin pitäisi käytännössä tämä etulyöntiasema huomioida ja turvata vanhemmuuden oikeudet. Vain poikkeustapauksissa viranomainen on parempi vaihtoehto. Poikkeustapauksen tunnistaminen tulee olla kontrolloidumpaa, jottei se uhkaa muiden lasten tilannetta.

Lapsiperheiden palvelut taas pitäisi olla aivan erillään tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin ennen, että tällaiset jutut ovat vaan jotain syrjäytyneiden ja juoppojen itse aiheutettuja ongelmia.

Eihän kukaan voi joutua ongelmiin eikä epäilyjen kohteeksi jos oikeasti hoitaa asiansa kunnolla.

Sitten oma lapsi sairastui. Alkoi vaan yhtäkkiä oireilemaan, eikä oireilu helpottunut vaikka kuinka yritettiin hoitaa. Lääkärissäkin käytiin monta kertaa, mutta apua ei löytynyt ja pikkuhiljaa alkoi tulla uusia oireita.

Tuli mahakipua, tuli huimausta, tuli oksentelua, tuli selittämättömiä kipuja käsiin ja jalkoihin, tuli päänsärkyjä. Liikkuminen pahensi kipuja ja aiheutti ripulia ja oksentelua ja tämän takia kunto meni huonoksi.

Vanhempia alettiin syyttämään ja kotonakin käytiin tarkistuskäynnillä. Saimme hirveästi ohjeita siitä kuinka tärkeää on säännöllinen elämä ja liikkuminen. Meiltä tentattiin lapsen pelaamisesta ja nukkumisesta ja meille pidettiin pitkiä saarnoja näihin liittyen vaikka lapsi nukkui riittävästi, söi säännöllisesti eikä pelannut liikaa.

Lapsi ohjattiin terapiaan ja häneltä tutkittiin yleisimmät psykiatriset sairaudet. Psykiatrisia sairauksia ei löytynyt ja terapiassa todettiin että lapsi on alkanut masentumaan häntä vaivaavien kipujen ja muiden fyysisten oireiden takia.

Lääkärit alkoivat epäilemään, että lapsi on vaan niin herkkä, että kokee liikaa kipua. Olivat sitä mieltä että kaikki korjaantuu kun aloitetaan kuntokuuri eikä anneta kipujen ja tuntemusten haitata elämää.

Lopulta löysin itse useita erilaisia harvinaisia sairauksia jotka voivat aiheuttaa samoja oireita mitä lapselleni on. Puhuin näistä lääkärille, ja sain kuulla että en voi ymmärtää näitä asioita sillä en ole lääkäri.

En ymmärtänytkään, ja siksi toivoin saavani lääkäriltä apua sairaiden selvittämisessä.

Päädyin sitten etsimään näiden eri sairauksien spesialisteja ja aloin kiikuttamaan lasta ympäri Suomen näiden spesialistien vastaanotolla. Arvatkaas tuliko munchausen-epäilyä ja kuinka nopeasti.

Tämä johti siihen, että hirveässä hädässä piti alkaa nopeasti varailemaan lisää lääkäriaikoja että ehtisi saada diagnoosin ennenkuin lapsi otetaan huostaan. En usko että lapsen psyyke olisi kestänyt sijoittamista. Hänelle oli niin raskasta jo pelkkä kipujen kanssa selviäminen päivästä toiseen. Olin todella peloissani lapseni puolesta.

Lopulta löysin oikean diagnoosin ja lääkärin joka osaa tunnistaa sairauden. Se oli suuri helpotus. Sairaus on erittäin harvinainen (Suomessa alle 200 potilasta) ja hoitamattomana tuhoaa elimistöä ja johtaa kuolemaan nuorella iällä. Liikunta ja kuntokuurit nopeuttavat elimistön tuhoutumista, siksi liikkuminen pahensi lapsen oireilua. Useimmat ilman hoitoa jäävät kuolevat alle nelikymppisenä. Oikealla lääkityksellä sairauden eteneminen voidaan kuitenkin pysäyttää ja kipujakin voidaan lievittää. Tilanne onkin meillä nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

Oireiden alkamisesta diagnoosin saamiseen meni 6 vuotta. Se aika oli todellista helvettiä ja rikkoi täysin uskoni tämän maan viranomaisiin sekä luottamuksen lääkäreihin ja terveydenhoitojärjestelmään. Olen vieläkin täysin rikki niiden vuosien jäljiltä, mutta en uskalla hakea itselleni apua sillä pelkään että se voitaisiin tulkita niin että en kykene hoitamaan lapsiani. En enää todellakaan jaksa mitään lisäselvityksiä lastensuojelun kanssa.

Hienoa että jaksoit taistella lapsellesi oikean diagnoosin! Hiukan jäin vain miettimään tuota, kun sanot olevasi "täysin rikki", mutta et uskalla hakea apua. Kyllä sitä apua tosiaan kannattaa hakea. Voi myös hyvällä syyllä kysyä, onko lapsellesikaan parhaaksi kasvaa täysin rikkinäisen vanhemman kanssa. 

Jos ”apu” ei ole apua, niin miksi sitä hakisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei kyllä ihan auennut...

Huostaanottosta tehtyä valitusta ei tutkita rikosoikeudessa vaan hallinto-oikeudessa.

Rikosoikeus: onko kansalainen rikokseen syyllinen vai ei.

Hallinto-oikeus: onko virkamies toiminut ohjeiden mukaan.

Eli mitään sinun tekojasi ei edes tutkita. Tutkitaan vaan onko sossu täyttänyt kaikki huostaamispaperit oikein.

Mikä helv on rikosoikeus? Alemmat oikeusasteet ovat käräjäoikeus ja hallinto-oikeus.

Rikosoikeudellinen asia. Rikoslaki ja sen alaiset teot. Käsitellään käräjäoikeudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Miksi ihmeessä ylipäätään olitte sossun asiakkaina jos mitään ongelmiaa ei ollut ja kaikki oli hyvin?

En ole kyseinen kirjoittaja. Mutta meillä asiakkuuspäätökseen on kirjattu, että ”palvelutarpeen arviota ei ole pystytty tekemään”.

Eli tästä kaikki näkee hyvin sen että lasu-asiakkuus voi oikeasti alkaa vaan niin että hullu kiusaaja-naapuri tekee ilmoituksen ja oot ite matkoilla kun selvitysaika-kirjeet tulee etkä edes tiennyt koko hommasta -> asiakkuus.

Soittivat neuvolaan ja opettajalle, mutta kun näillä ei ollut muuta tietoa kuin, että hyvin menee tai en tunne lähemmin, niin asiakkuus tuli. Lain mukaan pitäisi olla perusteet, mutta laki ei määritä mitään systeemiä tai tahoa estämään perusteettomia päätöksiä, vaan kaikki valitukset jälkikäteen ja rajalliset muutosmahdollisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Luulin ennen, että tällaiset jutut ovat vaan jotain syrjäytyneiden ja juoppojen itse aiheutettuja ongelmia.

Eihän kukaan voi joutua ongelmiin eikä epäilyjen kohteeksi jos oikeasti hoitaa asiansa kunnolla.

Sitten oma lapsi sairastui. Alkoi vaan yhtäkkiä oireilemaan, eikä oireilu helpottunut vaikka kuinka yritettiin hoitaa. Lääkärissäkin käytiin monta kertaa, mutta apua ei löytynyt ja pikkuhiljaa alkoi tulla uusia oireita.

Tuli mahakipua, tuli huimausta, tuli oksentelua, tuli selittämättömiä kipuja käsiin ja jalkoihin, tuli päänsärkyjä. Liikkuminen pahensi kipuja ja aiheutti ripulia ja oksentelua ja tämän takia kunto meni huonoksi.

Vanhempia alettiin syyttämään ja kotonakin käytiin tarkistuskäynnillä. Saimme hirveästi ohjeita siitä kuinka tärkeää on säännöllinen elämä ja liikkuminen. Meiltä tentattiin lapsen pelaamisesta ja nukkumisesta ja meille pidettiin pitkiä saarnoja näihin liittyen vaikka lapsi nukkui riittävästi, söi säännöllisesti eikä pelannut liikaa.

Lapsi ohjattiin terapiaan ja häneltä tutkittiin yleisimmät psykiatriset sairaudet. Psykiatrisia sairauksia ei löytynyt ja terapiassa todettiin että lapsi on alkanut masentumaan häntä vaivaavien kipujen ja muiden fyysisten oireiden takia.

Lääkärit alkoivat epäilemään, että lapsi on vaan niin herkkä, että kokee liikaa kipua. Olivat sitä mieltä että kaikki korjaantuu kun aloitetaan kuntokuuri eikä anneta kipujen ja tuntemusten haitata elämää.

Lopulta löysin itse useita erilaisia harvinaisia sairauksia jotka voivat aiheuttaa samoja oireita mitä lapselleni on. Puhuin näistä lääkärille, ja sain kuulla että en voi ymmärtää näitä asioita sillä en ole lääkäri.

En ymmärtänytkään, ja siksi toivoin saavani lääkäriltä apua sairaiden selvittämisessä.

Päädyin sitten etsimään näiden eri sairauksien spesialisteja ja aloin kiikuttamaan lasta ympäri Suomen näiden spesialistien vastaanotolla. Arvatkaas tuliko munchausen-epäilyä ja kuinka nopeasti.

Tämä johti siihen, että hirveässä hädässä piti alkaa nopeasti varailemaan lisää lääkäriaikoja että ehtisi saada diagnoosin ennenkuin lapsi otetaan huostaan. En usko että lapsen psyyke olisi kestänyt sijoittamista. Hänelle oli niin raskasta jo pelkkä kipujen kanssa selviäminen päivästä toiseen. Olin todella peloissani lapseni puolesta.

Lopulta löysin oikean diagnoosin ja lääkärin joka osaa tunnistaa sairauden. Se oli suuri helpotus. Sairaus on erittäin harvinainen (Suomessa alle 200 potilasta) ja hoitamattomana tuhoaa elimistöä ja johtaa kuolemaan nuorella iällä. Liikunta ja kuntokuurit nopeuttavat elimistön tuhoutumista, siksi liikkuminen pahensi lapsen oireilua. Useimmat ilman hoitoa jäävät kuolevat alle nelikymppisenä. Oikealla lääkityksellä sairauden eteneminen voidaan kuitenkin pysäyttää ja kipujakin voidaan lievittää. Tilanne onkin meillä nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

Oireiden alkamisesta diagnoosin saamiseen meni 6 vuotta. Se aika oli todellista helvettiä ja rikkoi täysin uskoni tämän maan viranomaisiin sekä luottamuksen lääkäreihin ja terveydenhoitojärjestelmään. Olen vieläkin täysin rikki niiden vuosien jäljiltä, mutta en uskalla hakea itselleni apua sillä pelkään että se voitaisiin tulkita niin että en kykene hoitamaan lapsiani. En enää todellakaan jaksa mitään lisäselvityksiä lastensuojelun kanssa.

Tätä häpeähiljentämistähän täällä aktiivisesti rummutetaan. "Jos kritisoit lasun toimintaa olet narkkarijuoppo". Vaikka ihan samanlainen virheellinen koneisto se on kuin mikä tahansa muukin, paitsi pahempi ehkä.

Luullaan että koska nimessä on lastenSUOJELU ne yksiselitteisesti suojelee lapsia vaikka todellisuudessa just esim fyysisesti sairaan lapsen erottaminen perheestä perättömien huolien vuoksi on pahemmanlaatuista lapsen kaltoinkohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Miksi ihmeessä ylipäätään olitte sossun asiakkaina jos mitään ongelmiaa ei ollut ja kaikki oli hyvin?

En ole se keneltä kysyt, vaan tuossa ylempänä pitkän vuodatuksen lapsen sairaudesta kirjoittanut.

Meidän kohdalla koulu teki useita lastensuojeluilmoituksia lapsen sairaspoissaolojen ja epämääräisen fyysisen oireilun takia. Lastensuojelun ihmiset onneksi näkivät, että ongelmat eivät johdu vanhemmista ja että lapsi tarvitsee apua terveydenhuollon puolelta eikä lastensuojelusta.

Kaikilla ei kuitenkaan käy yhtä hyvä tuuri. Suomessa on huostaanotettu lapsia fyysisten sairauksien takia kun lapsen oireiden on kuviteltu johtuvan vanhemmista. Meidänkin kohdalla lääkäri epäili oireiden johtuvan vanhemmista, mutta lastensuojelu ja psykiatrinen hoitotiimi näkivät että oireet ovat aidosti fyysisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin ennen, että tällaiset jutut ovat vaan jotain syrjäytyneiden ja juoppojen itse aiheutettuja ongelmia.

Eihän kukaan voi joutua ongelmiin eikä epäilyjen kohteeksi jos oikeasti hoitaa asiansa kunnolla.

Sitten oma lapsi sairastui. Alkoi vaan yhtäkkiä oireilemaan, eikä oireilu helpottunut vaikka kuinka yritettiin hoitaa. Lääkärissäkin käytiin monta kertaa, mutta apua ei löytynyt ja pikkuhiljaa alkoi tulla uusia oireita.

Tuli mahakipua, tuli huimausta, tuli oksentelua, tuli selittämättömiä kipuja käsiin ja jalkoihin, tuli päänsärkyjä. Liikkuminen pahensi kipuja ja aiheutti ripulia ja oksentelua ja tämän takia kunto meni huonoksi.

Vanhempia alettiin syyttämään ja kotonakin käytiin tarkistuskäynnillä. Saimme hirveästi ohjeita siitä kuinka tärkeää on säännöllinen elämä ja liikkuminen. Meiltä tentattiin lapsen pelaamisesta ja nukkumisesta ja meille pidettiin pitkiä saarnoja näihin liittyen vaikka lapsi nukkui riittävästi, söi säännöllisesti eikä pelannut liikaa.

Lapsi ohjattiin terapiaan ja häneltä tutkittiin yleisimmät psykiatriset sairaudet. Psykiatrisia sairauksia ei löytynyt ja terapiassa todettiin että lapsi on alkanut masentumaan häntä vaivaavien kipujen ja muiden fyysisten oireiden takia.

Lääkärit alkoivat epäilemään, että lapsi on vaan niin herkkä, että kokee liikaa kipua. Olivat sitä mieltä että kaikki korjaantuu kun aloitetaan kuntokuuri eikä anneta kipujen ja tuntemusten haitata elämää.

Lopulta löysin itse useita erilaisia harvinaisia sairauksia jotka voivat aiheuttaa samoja oireita mitä lapselleni on. Puhuin näistä lääkärille, ja sain kuulla että en voi ymmärtää näitä asioita sillä en ole lääkäri.

En ymmärtänytkään, ja siksi toivoin saavani lääkäriltä apua sairaiden selvittämisessä.

Päädyin sitten etsimään näiden eri sairauksien spesialisteja ja aloin kiikuttamaan lasta ympäri Suomen näiden spesialistien vastaanotolla. Arvatkaas tuliko munchausen-epäilyä ja kuinka nopeasti.

Tämä johti siihen, että hirveässä hädässä piti alkaa nopeasti varailemaan lisää lääkäriaikoja että ehtisi saada diagnoosin ennenkuin lapsi otetaan huostaan. En usko että lapsen psyyke olisi kestänyt sijoittamista. Hänelle oli niin raskasta jo pelkkä kipujen kanssa selviäminen päivästä toiseen. Olin todella peloissani lapseni puolesta.

Lopulta löysin oikean diagnoosin ja lääkärin joka osaa tunnistaa sairauden. Se oli suuri helpotus. Sairaus on erittäin harvinainen (Suomessa alle 200 potilasta) ja hoitamattomana tuhoaa elimistöä ja johtaa kuolemaan nuorella iällä. Liikunta ja kuntokuurit nopeuttavat elimistön tuhoutumista, siksi liikkuminen pahensi lapsen oireilua. Useimmat ilman hoitoa jäävät kuolevat alle nelikymppisenä. Oikealla lääkityksellä sairauden eteneminen voidaan kuitenkin pysäyttää ja kipujakin voidaan lievittää. Tilanne onkin meillä nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

Oireiden alkamisesta diagnoosin saamiseen meni 6 vuotta. Se aika oli todellista helvettiä ja rikkoi täysin uskoni tämän maan viranomaisiin sekä luottamuksen lääkäreihin ja terveydenhoitojärjestelmään. Olen vieläkin täysin rikki niiden vuosien jäljiltä, mutta en uskalla hakea itselleni apua sillä pelkään että se voitaisiin tulkita niin että en kykene hoitamaan lapsiani. En enää todellakaan jaksa mitään lisäselvityksiä lastensuojelun kanssa.

Hienoa että jaksoit taistella lapsellesi oikean diagnoosin! Hiukan jäin vain miettimään tuota, kun sanot olevasi "täysin rikki", mutta et uskalla hakea apua. Kyllä sitä apua tosiaan kannattaa hakea. Voi myös hyvällä syyllä kysyä, onko lapsellesikaan parhaaksi kasvaa täysin rikkinäisen vanhemman kanssa. 

Katsokaa ja hämmästykää. Tuossa hyvä esimerkki siitä millaista lasun kanssa asioiminen ja huolien keksiminen voi olla. Jos ko. kirjoittaja sanoisi niille kaiken tuon niin ne tarttuisivat siihen juuri tuolla tavalla. Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Jos lapsella menee hyvin koulussa ja kotona, eikä kuvioissa ole mitään päihteitä, väkivaltaa yms., niin ei mikään sosiaalityöntekijä ehdota huostaanottoa. Nyt suljet silmäsi joltain, mikä on muille ihmisille ihan selvää. Mieti, mikä se syy on.

Meillä on sukulainen, joka omasta mielestään ei ollut tehnyt mitään ha lapsilla kaikki asiat hyvin, kun tuli kiireellinen huostaanotto. Kyynelehtien kertoi, kuinka heidän perhettä sorretaan vain siksi koska hän on yksinhuoltaja. Paljon myöhemmin paljastui, että tämä ihminen on jättänyt lapset keskenään useampia kertoja yöllä ja käynyt lähikuppilassa. Lisäksi on raahannut mukanaan täysin vierasta porukkaa jatkoille. Naapuri oli tehnyt ilmoituksen, kun lapset oli nälissään käyneet pyytämässä lainaksi kaurahiutaleita, että saavat aamupuuron laitettua. Olen kuullut, että kello oli ollut jo yli puolen päivän, ja vaikka kesäloma onkin, niin onhan se pyöristyttävää, jos vanhempi makaa krapulaansa pois puolilta päivin eikä ole hankkinut edes kaupasta mitään aamupalatarvikkeita. Tarina ei kerro, oliko se ainoa kerta, jolloin lapset eivät ole löytäneet mitään syömistä kaapeista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä ollaan useissa viesteissä kovasti sitä mieltä, että lapsi voidaan erottaa vanhemmistaan, sisaruksistaan ja sukulaisistaan eli huostata ihan vain lapsen edun vuoksi eikä tällöin tarvitse olla vikaa vanhemmissa. Syy voi kuulemma olla muualla, vaikkapa lapsen omassa toiminnassa.

Nyt tässä nimim.sossu kuitenkin kertoo, että vikaa on vanhemmissa, jos joku on lasun hänen lapsistaan tehnyt ja/tai lapsi on lastensuojelun asiakkuudessa.

Ihan pientä ristiriitaa retoriikassa. Olisiko kuitenkin niin, että lapset tulee aina varmuuden vuoksi erottaa vanhemmistaan? Ja ilman oikeudenkäyntiä, kuten jo tiedetään.

Lapsen omasta toiminnasta puhutaan lähinnä teineillä. Kun nuori on vaikeassa päihdekierteessä, rikollisessa puuhastelussa ja ei pysy kotona, jotta vanhemmilla olisi edes joku sauma puuttua toimintaan, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin laitos, jossa voidaan hoitaa päihdeongelmaa pois päiväjärjestyksestä. Huostaanotto muuten ei erota lasta perheestään, sukulaisistaan tms. Lapsi ei asu kotona, mutta hänen yhteydenpitoaan biologiseen perheeseensä tuetaan hyvinkin voimakkaasti tilanteesta riippuen. Esim. moni on viikonloput kotona. Olettaen, että tilanne ei ole se, että nuori vetää kamaa koko viikonlopun ties missä.

Käytännössä yhteydenpitoa perheeseen ja sukulaisiin nimenomaan rajoitetaan, myös pienten lasten kohdalla. Tätä perustellaan lapsen sitouttamisella uuteen kotiin. Tapaamiset ja yhteydenotot vanhempiin voidaan rajoittaa esim. 1krt/vko. Ja tätä sinä kutsut voimakkaaksi yhteydenpidon tukemiseksi!

Yhteydenpitoa rajoitetaan myös muuhun sukuun ja esimerkiksi isovanhempiin.Loikalan kartanossa vasta saapuneet nuoret suljettiin erityisen huolenpidon yksikköön (so.selliin) useiksi vuorokausiksi. Siinä ei yhteyttä pidetty edes yksikön muihin ihmisiin vaan eristys oli täydellinen.

Milloin tutkitaan, miten vakavia ja elämänmittaisia traumoja perheestä erottaminen pienille lapsille on tehnyt ja tekee? Ja kaikki tämä lapsen edun nimissä.

Ymmärtänet varmaan itsekin, että mikäli lapsi sijoitetaan sijaiskotiin, sieltä ei heti seuraavana päivänä lähdetä kotilomille, vaan paikkaan ja uusiin aikuisiin tulee lapsen saada tutustua ensin ja heidän lapseen. Mitä tulee kerta viikkoisiin tapaamisiin, niin jos ajatellaan, että lapsi asuu vaikkapa laitoksessa. Hän käy koulua arkisin ja iltaisin on todennäköisesti jotain yksikön yhteistä, yhteisöllistä ehkä hoitavaakin toimintaa, sekä lapsen harrastukset. Tällöin vanhemmille jää viikonloppu tavata lasta.

Tämäkö on voimakasta tukemista?

Kun lapsi on aiemmin ollut kotona 24/7 ja yhtäkkiä tapaakin vanhempiaan ja sisaruksiaan 1 krt/vko? Puhelutkin voidaan estää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Jos lapsella menee hyvin koulussa ja kotona, eikä kuvioissa ole mitään päihteitä, väkivaltaa yms., niin ei mikään sosiaalityöntekijä ehdota huostaanottoa. Nyt suljet silmäsi joltain, mikä on muille ihmisille ihan selvää. Mieti, mikä se syy on.

Meillä on sukulainen, joka omasta mielestään ei ollut tehnyt mitään ha lapsilla kaikki asiat hyvin, kun tuli kiireellinen huostaanotto. Kyynelehtien kertoi, kuinka heidän perhettä sorretaan vain siksi koska hän on yksinhuoltaja. Paljon myöhemmin paljastui, että tämä ihminen on jättänyt lapset keskenään useampia kertoja yöllä ja käynyt lähikuppilassa. Lisäksi on raahannut mukanaan täysin vierasta porukkaa jatkoille. Naapuri oli tehnyt ilmoituksen, kun lapset oli nälissään käyneet pyytämässä lainaksi kaurahiutaleita, että saavat aamupuuron laitettua. Olen kuullut, että kello oli ollut jo yli puolen päivän, ja vaikka kesäloma onkin, niin onhan se pyöristyttävää, jos vanhempi makaa krapulaansa pois puolilta päivin eikä ole hankkinut edes kaupasta mitään aamupalatarvikkeita. Tarina ei kerro, oliko se ainoa kerta, jolloin lapset eivät ole löytäneet mitään syömistä kaapeista.

Ohis. En tiedä ehdottaako. Meillä eivät kehdanneet.

Mutta, jos yhtään olisivat olleet henkisesti niskan päällä, niin kyllä he VOIVAT ehdottaa. Mikään ei heitä estä. Joten eiköhän näinkin ole käynyt. Yleensä se mitä ei ole nimenomaisesti estetty toteutuu.

Ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Jos lapsella menee hyvin koulussa ja kotona, eikä kuvioissa ole mitään päihteitä, väkivaltaa yms., niin ei mikään sosiaalityöntekijä ehdota huostaanottoa. Nyt suljet silmäsi joltain, mikä on muille ihmisille ihan selvää. Mieti, mikä se syy on.

Meillä on sukulainen, joka omasta mielestään ei ollut tehnyt mitään ha lapsilla kaikki asiat hyvin, kun tuli kiireellinen huostaanotto. Kyynelehtien kertoi, kuinka heidän perhettä sorretaan vain siksi koska hän on yksinhuoltaja. Paljon myöhemmin paljastui, että tämä ihminen on jättänyt lapset keskenään useampia kertoja yöllä ja käynyt lähikuppilassa. Lisäksi on raahannut mukanaan täysin vierasta porukkaa jatkoille. Naapuri oli tehnyt ilmoituksen, kun lapset oli nälissään käyneet pyytämässä lainaksi kaurahiutaleita, että saavat aamupuuron laitettua. Olen kuullut, että kello oli ollut jo yli puolen päivän, ja vaikka kesäloma onkin, niin onhan se pyöristyttävää, jos vanhempi makaa krapulaansa pois puolilta päivin eikä ole hankkinut edes kaupasta mitään aamupalatarvikkeita. Tarina ei kerro, oliko se ainoa kerta, jolloin lapset eivät ole löytäneet mitään syömistä kaapeista.

Ohis. En tiedä ehdottaako. Meillä eivät kehdanneet.

Mutta, jos yhtään olisivat olleet henkisesti niskan päällä, niin kyllä he VOIVAT ehdottaa. Mikään ei heitä estä. Joten eiköhän näinkin ole käynyt. Yleensä se mitä ei ole nimenomaisesti estetty toteutuu.

Ihminen.

Vastaan, vaikken ole henkilö, jonka viestiin otit kantaa.

Olen aiemmin työskennellyt lastensuojelussa sosiaaliohjaajana (perhetyö). En muista kertaakaan nähneeni aiheetonta huostaanottoa! Se on pikemminkin päin vastoin. Pitkään yritetään tukea kotona asumista, auttaa vanhemmuudessa, kuunnellaan lasta ja hänen näkemystään. Joskus käy niinkin, että lapsen huoli omista vanhemmista on niin suuri, että lapsen edun takia hänet täytyy päästää pois huolen keskeltä. Lapsen tulee saada olla lapsi, josta joku huolehtii (ruoka, turvallinen koti, puhtaat vaatteet, hyväksyntä ja tuki). Olen nähnyt liikaa perheitä, joissa kukaan ei osaa tai kykene huolehtimaan lapsen perustarpeista. Silloin kun itse olin perhetyössä, enemmistö asiakkaana olevista lapsista oli kuitenkin nuoria, joiden vanhemmilla oli huoli. Useimmiten huoli liittyi nuoren päihteidenkäyttöön ja psyyken ongelmiin.

Tuolla jankkaajalla, joka ilmeisesti on ap, on mennyt kyllä käsitteet sekaisin. Huostaanottoa ei todellakaan pidä ajatella "rangaistuksena" ketään kohtaan. Siinä pyritään toimimaan lapsen parhaaksi. Kun tehdään muiden elämää koskevia päätöksiä, joku tietysti saattaa kokea tulleensa väärin kohdelluksi. Motiivina on kuitenkin aina lapsen etu, ja nämä "oikeusmurhat" ovat vain toimenpiteiden sivutuotteita. On totta että huostaanottopäätökset ovat joskus jälkikäteen katsottuna osoittautuneet huonoiksi, mutta paljon useammin ne ovat kaikkien, ja varsinkin huostaanotettujen lasten, mielestä hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Jos lapsella menee hyvin koulussa ja kotona, eikä kuvioissa ole mitään päihteitä, väkivaltaa yms., niin ei mikään sosiaalityöntekijä ehdota huostaanottoa. Nyt suljet silmäsi joltain, mikä on muille ihmisille ihan selvää. Mieti, mikä se syy on.

Meillä on sukulainen, joka omasta mielestään ei ollut tehnyt mitään ha lapsilla kaikki asiat hyvin, kun tuli kiireellinen huostaanotto. Kyynelehtien kertoi, kuinka heidän perhettä sorretaan vain siksi koska hän on yksinhuoltaja. Paljon myöhemmin paljastui, että tämä ihminen on jättänyt lapset keskenään useampia kertoja yöllä ja käynyt lähikuppilassa. Lisäksi on raahannut mukanaan täysin vierasta porukkaa jatkoille. Naapuri oli tehnyt ilmoituksen, kun lapset oli nälissään käyneet pyytämässä lainaksi kaurahiutaleita, että saavat aamupuuron laitettua. Olen kuullut, että kello oli ollut jo yli puolen päivän, ja vaikka kesäloma onkin, niin onhan se pyöristyttävää, jos vanhempi makaa krapulaansa pois puolilta päivin eikä ole hankkinut edes kaupasta mitään aamupalatarvikkeita. Tarina ei kerro, oliko se ainoa kerta, jolloin lapset eivät ole löytäneet mitään syömistä kaapeista.

Ohis. En tiedä ehdottaako. Meillä eivät kehdanneet.

Mutta, jos yhtään olisivat olleet henkisesti niskan päällä, niin kyllä he VOIVAT ehdottaa. Mikään ei heitä estä. Joten eiköhän näinkin ole käynyt. Yleensä se mitä ei ole nimenomaisesti estetty toteutuu.

Ihminen.

Vastaan, vaikken ole henkilö, jonka viestiin otit kantaa.

Olen aiemmin työskennellyt lastensuojelussa sosiaaliohjaajana (perhetyö). En muista kertaakaan nähneeni aiheetonta huostaanottoa! Se on pikemminkin päin vastoin. Pitkään yritetään tukea kotona asumista, auttaa vanhemmuudessa, kuunnellaan lasta ja hänen näkemystään. Joskus käy niinkin, että lapsen huoli omista vanhemmista on niin suuri, että lapsen edun takia hänet täytyy päästää pois huolen keskeltä. Lapsen tulee saada olla lapsi, josta joku huolehtii (ruoka, turvallinen koti, puhtaat vaatteet, hyväksyntä ja tuki). Olen nähnyt liikaa perheitä, joissa kukaan ei osaa tai kykene huolehtimaan lapsen perustarpeista. Silloin kun itse olin perhetyössä, enemmistö asiakkaana olevista lapsista oli kuitenkin nuoria, joiden vanhemmilla oli huoli. Useimmiten huoli liittyi nuoren päihteidenkäyttöön ja psyyken ongelmiin.

Tarkoitatko, ettei se ole mahdollista? Juurihan osoitin, että se on mahdollista.

Kiinnostaa myös, kun olet ollut alalla, että miten paljon muita oikeusloukkauksia sitten näit? Huostaanotto on kuitenkin vain se äärimmäisen toimi.