Jos sinun epäillään tehneen jotain minkä perusteella lapsesi huostataan, toimiasi ei edes tutkita oikeudessa! Eli et saa puolueetonta oikeudenkäyntiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin ennen, että tällaiset jutut ovat vaan jotain syrjäytyneiden ja juoppojen itse aiheutettuja ongelmia.

Eihän kukaan voi joutua ongelmiin eikä epäilyjen kohteeksi jos oikeasti hoitaa asiansa kunnolla.

Sitten oma lapsi sairastui. Alkoi vaan yhtäkkiä oireilemaan, eikä oireilu helpottunut vaikka kuinka yritettiin hoitaa. Lääkärissäkin käytiin monta kertaa, mutta apua ei löytynyt ja pikkuhiljaa alkoi tulla uusia oireita.

Tuli mahakipua, tuli huimausta, tuli oksentelua, tuli selittämättömiä kipuja käsiin ja jalkoihin, tuli päänsärkyjä. Liikkuminen pahensi kipuja ja aiheutti ripulia ja oksentelua ja tämän takia kunto meni huonoksi.

Vanhempia alettiin syyttämään ja kotonakin käytiin tarkistuskäynnillä. Saimme hirveästi ohjeita siitä kuinka tärkeää on säännöllinen elämä ja liikkuminen. Meiltä tentattiin lapsen pelaamisesta ja nukkumisesta ja meille pidettiin pitkiä saarnoja näihin liittyen vaikka lapsi nukkui riittävästi, söi säännöllisesti eikä pelannut liikaa.

Lapsi ohjattiin terapiaan ja häneltä tutkittiin yleisimmät psykiatriset sairaudet. Psykiatrisia sairauksia ei löytynyt ja terapiassa todettiin että lapsi on alkanut masentumaan häntä vaivaavien kipujen ja muiden fyysisten oireiden takia.

Lääkärit alkoivat epäilemään, että lapsi on vaan niin herkkä, että kokee liikaa kipua. Olivat sitä mieltä että kaikki korjaantuu kun aloitetaan kuntokuuri eikä anneta kipujen ja tuntemusten haitata elämää.

Lopulta löysin itse useita erilaisia harvinaisia sairauksia jotka voivat aiheuttaa samoja oireita mitä lapselleni on. Puhuin näistä lääkärille, ja sain kuulla että en voi ymmärtää näitä asioita sillä en ole lääkäri.

En ymmärtänytkään, ja siksi toivoin saavani lääkäriltä apua sairaiden selvittämisessä.

Päädyin sitten etsimään näiden eri sairauksien spesialisteja ja aloin kiikuttamaan lasta ympäri Suomen näiden spesialistien vastaanotolla. Arvatkaas tuliko munchausen-epäilyä ja kuinka nopeasti.

Tämä johti siihen, että hirveässä hädässä piti alkaa nopeasti varailemaan lisää lääkäriaikoja että ehtisi saada diagnoosin ennenkuin lapsi otetaan huostaan. En usko että lapsen psyyke olisi kestänyt sijoittamista. Hänelle oli niin raskasta jo pelkkä kipujen kanssa selviäminen päivästä toiseen. Olin todella peloissani lapseni puolesta.

Lopulta löysin oikean diagnoosin ja lääkärin joka osaa tunnistaa sairauden. Se oli suuri helpotus. Sairaus on erittäin harvinainen (Suomessa alle 200 potilasta) ja hoitamattomana tuhoaa elimistöä ja johtaa kuolemaan nuorella iällä. Liikunta ja kuntokuurit nopeuttavat elimistön tuhoutumista, siksi liikkuminen pahensi lapsen oireilua. Useimmat ilman hoitoa jäävät kuolevat alle nelikymppisenä. Oikealla lääkityksellä sairauden eteneminen voidaan kuitenkin pysäyttää ja kipujakin voidaan lievittää. Tilanne onkin meillä nyt kääntynyt parempaan suuntaan.

Oireiden alkamisesta diagnoosin saamiseen meni 6 vuotta. Se aika oli todellista helvettiä ja rikkoi täysin uskoni tämän maan viranomaisiin sekä luottamuksen lääkäreihin ja terveydenhoitojärjestelmään. Olen vieläkin täysin rikki niiden vuosien jäljiltä, mutta en uskalla hakea itselleni apua sillä pelkään että se voitaisiin tulkita niin että en kykene hoitamaan lapsiani. En enää todellakaan jaksa mitään lisäselvityksiä lastensuojelun kanssa.

Hienoa että jaksoit taistella lapsellesi oikean diagnoosin! Hiukan jäin vain miettimään tuota, kun sanot olevasi "täysin rikki", mutta et uskalla hakea apua. Kyllä sitä apua tosiaan kannattaa hakea. Voi myös hyvällä syyllä kysyä, onko lapsellesikaan parhaaksi kasvaa täysin rikkinäisen vanhemman kanssa. 

Katsokaa ja hämmästykää. Tuossa hyvä esimerkki siitä millaista lasun kanssa asioiminen ja huolien keksiminen voi olla. Jos ko. kirjoittaja sanoisi niille kaiken tuon niin ne tarttuisivat siihen juuri tuolla tavalla. Sairasta.

En ole ollut lastensuojelun kanssa tekemisissä, eikä minulla ole omia lapsia. Rohkenen kuitenkin sanoa, että minusta tuo mitä pidät sairaana on ihan hyvä pointti. Jos lapsen hoito on tavallista haastavampaa fyysisen sairauden vuoksi ja huoltajasta tullut täysin paranoidi hermokimppu, joka ei suostu mitään apua hakemaan, niin pitäisi voida miettiä myös lapsen parasta tässä uudessa tilanteessa. Se, että on joskus ollut lapselleen paras huoltaja, ei tarkoita että olisi sitä aina hamaan ikuisuuteen. Tilanteet ja ihmiset muuttuvat. 

Jos yhteiskunta tekee avun saamisen mahdottomaksi. Mitäs sitten?

Niinhän se menee. Apua ei ole saatavilla. Ei ainakaan sellaista apua josta olisi enemmän hyötyä kuin haittaa.

Silloin kun lapsi sai diagnoosin, minulle kerrottiin että perheemme voi saada apua jos vaan halutaan.

Kysyivät sitten mahdollisesta avun tarpeesta.

Kysyin että voimmeko saada siivousapua. Kerroin että se helpottaisi perheen jaksamista antaisi enemmän yhteistä aikaa perheelle. Sen lapsen kanssa kun ei hirveästi voi fyysisiä juttuja (esim siivoamista) yhdessä tehdä kun lapsi ei niihin voi osallistua.

Vastaus oli, että he voivat tarjota vain keskusteluapua.

Kysyin sitten että voisinko saada terapiaa tai vertaistukea.

Sekään ei onnistunut.

Minulla kerrottiin että voin saada perhetyöntekijän käymään meillä kotona esim kerran viikossa. Hän ei voisi auttaa kotitöissä, mutta voisi jutella kanssani.

Käytännössä siis olisin joutunut siivoamaan tämän perhetyöntekijän käyntejä varten ja tarjoamaan hänelle kahvit ja viihdyttämään häntä. Se olisi ollut aivan liian kuormittavaa muutenkin raskaassa elämänvaiheessa.

Se ei olisi ollut ihan sellaista apua jota olisin tarvinnut.

Mieluummin pyydän kaverin tai vaikka naapurin kylään ja keskustelen hänen kanssaan.

Neuvoivat kyllä ystävällisesti, että minulla voi olla mahdollisuus mennä terapiaan työterveyden kautta. Yrittäjänä minulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta sellaiseen. Yritystoimintani on hyvin pienimuotoista, sillä perhetilanteen takia ei jää paljon voimia työhön. Minulla ei siksi ole varaa ostaa itselleni työterveyshuoltoa. Halvemmaksi tulee ostaa terveyspalvelut yksityiseltä ihan tavallisena asiakkaana.

Yksityiseen terapiaan minulla ei tällä hetkellä ole varaa. Enkä tosiaan uskalla mennä terveyskeskukseen puhumaan terapian tarpeesta. Tälläkin palstalla on tullut esiin juuri niitä asenteita joihin pelkään törmääväni jos yritän hakea apua.

Paranoidi hermokimpu en sentään ole, vaikka täällä joku jo sellaista epäili. Olen vain tavallinen perheenäiti, jolla on vakavasti sairas lapsi.

Toivoisin vain saavani apua omaan jaksamiseen ja mahdollisuuden käsitellä turvallisessa ympäristössä niitä asioita joita joutui kokemaan silloin kun lapsella oli vain kasvava kasa outoja oireita eikä mitään diagnoosia.

Miksi haluat keskusteluapua, mutta et kuitenkaan halua ottaa vastaan tarjottua perhetyöntekijää kerran viikossa? Helpompaahan se sinullekin on, jos on vakavasti sairas lapsi, että tullaan kotikäynnille. Jos koet sen hankalaksi, niin voi sen tapaamisen pyytää muuallekin. Ei perhetyöntekijälle tarvitse pullakahveja tarjota, eikä erikseen siivota. Kyllähän jokaisessa kodissa perussiisteyttä kai pidetään yllä joka tapauksessa? Vai onko teillä kotona niin siivotonta, ettei sinne voi tulla ketään? Jos lapsi on vakavasti sairas, vastustuskyvynkin kannalta on tärkeää, ettei joudu asumaan saastan keskellä.

Siivousta olet pyytänyt kotiisi. Mikset pysty siivoamaan itse, jos teet vähän töitä? Siivoaminen on samalla liikuntaa. Ja vaikka olisit saanut siivousapua, tiedät varmaankin, ettei se ole maksutonta? Kunnissa ei ole olemassakaan maksutonta siivousta kotiin. Joissain kunnissa on tarjottu palveluseteliä, mutta joka tapauksessa veloitetaan asiakkaalta tuntimaksua, tulojen mukaan. Pääset halvemmalla, kun tilaat yksityiseltä ja haet kotitalousvähennyksen.

Linkki siihen ohjeistukseen minkä avulla sossu arvioi kodin siisteyden? Lista siitä, mikä menee läpi normaalina.

Ai niin sitä ei ole...

Tervetuloa kylään mielivalta!

Juuri näin.

Jos on vähän leluja lattialla, pyykkejä ei vielä viikattu kaappeihin, tiskejä altaassa, niin äidillä on ongelmia elämänhallinnassa, ja sotkuisuus suurin piirtein vaarantaa lasten terveyden.

Sanotte, että täytyy aina pitää paikat siistinä? Eeeeeei välttämättä, sillä jos on tavarat paikoillansa, minimalistinen tyyli, ja lattiat pesty, niin siitä voikin jo nousta huoli, että äidillä ei varmaankaan ole aikaa ollenkaan viettää lastensa kanssa, ja pahimmassa tapauksessa sossu tekee omat diagnoosinsa jostain äidin mielenterveyden ongelmasta.

Lyhyesti sanottuna - oikeasti melkeinpä keneltä tahansa voidaan viedä lapset, jos käy huono tuuri.

En ole ihan samaa mieltä, että ihan kenelle tahansa voisi käydä näin, mutta väärin perustein kyllä ja siten että se on väärä lopputulos. Jos ei ole täysin mallikelpoinen niin sellaiselle on vielä suurempi riski tulla väärän isonkin toimen kohteeksi.

Mutta minusta on harmi, että puhutaan vain huostaanotoista. Perheellä on muitakin oikeuksia kuin pohjimmiltaan pitää lapset kotona.

Sosiaalitoimen toimenpiteet loukkaavat huomattavasti suuremman joukon perusoikeuksia, lähtien siitä yksityiselämään tunkeutumisen perusteista jne.

Siksi sanoinkin MELKEINPÄ kenelle tahansa. Tietenkään lääkareiden, asianajajien, kansanedustajien, toimitusjohtajien, sossujen jne. lasten kohdalla perusteettomat huostaanotot ovat erittäin epätodennäköisiä. 

Mitä huonompi sosiaalinen asema, niin sitä suurempi riski joutua lastensuojelun kynsiin, vaikkei vanhemmuudessa olisikaan mitään vikaa. Ulkomaalaistaustaisilla on myös merkittävästi kohonnut riski. Kuitenkin ihan työssäkäyvät suomalaiset vanhemmatkin ja heidän lapsensa voivat joutua systeemin uhriksi, jos joku tekee vaikka perättömiä anonyymejä ilmoituksia.

Olen samaa mieltä, että yksityiselämään tunkeutuminen on myös vakava asia, mutta ehkä noista perusteettomista huostaanotoista puhutaan siksi paljon, että ne ovat lähes aina pysyviä, eli lasta ei ikinä palauteta kotiin. Lisäksi huostaanotetuilla lapsilla menee lähes poikkeuksetta elämässä erittäin huonosti. Monet tekevät itsemurhan, suuresta osasta tulee alkoholi- ja päihdeongelmaisia. Lapset siis tuhoutuvat. Lastensuojelu siis käytännössä aiheuttaa kuolemaa lapsille, mutta tämä ei ketään näytä kiinnostavan. 

Joo, olen siis juuri samaa mieltä tuosta.

Hirveä tosiasia, mutta helpompi vaan puolustaa perheitä tuomalla esiin niitä juttuja, missä vanhemmat on poliittisesti korrektilla tavalla mahdollisimman samaistuttavia. Ei kukaan aikuiseksi kasvanut halua omista oikeuksistaan luopua, mutta ahdasmieliset ihmiset on kyllä valmiita muiden oikeuksia polkemaan.

Musta tuntuu, että ihmiset pitää ensin saada vakuuttumaan siitä, että heidän omat oikeutensa ovat oikeasti uhattuna. Liikaa vaadittu tavalliselta itsekkäältä k-päältä ajatella, ettei vaikka jonkun erityisherkän hörhyliäidinkään lasta saa viedä. .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on aivan oikeassa.

Lastensuojelulla on enemmän valtaa kuin poliisilla. Voi jopa käskyttää poliisia. Mikään oikeus ei tutki esim. kirjausten paikkansapitävyyttä. Silti kelpaavat perusteluiksi toimille. Jopa pakkotoimille.

Pakkotoimet voivat olla ainoa keino auttaa ladta/nuorta. Luuletteko tosiaan että vanhemmat, jotka ovat tilanteessa kiinni osaavat objektiivisesti tilanne arvioida? Hehän sen tilanteen ovat olleet aiheuttamassa. Kukapa omaa epäonnistumistaan haluaisi tunnustaa. Vankilatkin on täynnä syyttömänä tuomion saaneita.

On tosi tavallista että erityislapset tai erityispiirteiset lapset "huolestuttaa" ulkopuolisia. Suurin osa huostaanotetuista on erityislapsia, suurin osa lastensuojelun piirissä on erityislapsia tai -perheitä. Erityisesti suurin osa vankilatuomion saaneista on erityispiirteisiä lapsia erityisperheistä. Kuitenkaan erityislapsen ei lähtökohtaisesti ole parempi muualla kuin omassa kotona. Eristäminen läheisistä ihmissuhteista on lähtökohtaisesti haitallista, eikä lapsen etu. Eristäminen traumatisoi ja lisää oireilua. Yhden jos toisenkin kerran sijaisperhe ei olekaan pärjännyt lapsen kanssa. Koska lapsi on erityislapsi, ja perhe tarvitsisi tukea ja apua kotiinsa, ei viisastelua joltain sohvalla istuskelevalta ja "huolestumista" diagnostisista oireista. Käytäntöä, ei teoriaa. Perheiltä on viety palvelut vaikka erityislasten määrä vain lisääntyy, monestakin syystä. Diagnostiset oireet ei kerro että lapsella olisi joku vialla, vaan että hän on erityislapsi. Diagnostiset oireet ei kerro että lapsi olisi lastensuojelun tarpeessa vaan diagnoosin ja arjessa pärjäämistä tukevan hoidon tarpeessa.

MUTTA tähän kiinteästi liittyen..

Päihdesairaan tai muun arkielämää tuhoavan addiktiosairaan vanhemman lapsella on parempi elää arki muualla kuin sairauden keskellä.  Siis jos on yksikin merkki että sairaus jatkuu lapsen syntymän jälkeen.  Lapsi ansaitsee kodin ja arjen jossa lapsen _tarpeet_ , kuten ruoka ja turvallinen lepo, ovat AINA ykkösenä, ei kalja tai pelaaminen. Jos pitää valita ostetaanko ruokaa vai kaljaa, niin se pitää olla joka kerta itsestään selvää ja näkyä jääkaapissa. Vanhemmat ei voi KERTAAKAAN lähteä lasten nukahdettua ulos kapakkaan tai kasinolle, ajatellen että hyvin ne yksinkin nukkuu, vaan vanhempi tai vanhemman huolehtima lastenhoitaja seuraa että yö sujuu rauhallisesti ja luo turvaa olemassaolollaan. Jos joku asia ohittaa nuo perustavanlaatuiset jutut, niin se tulee toistumaan.

Tuleekohan koulujen jälleen avauduttua oikein lasu-ryöppy, kun lapsia kuulustellaan koulussa kotioloista koronakaranteenin aikana? Lapset sitten kertovat, että juu, vanhemmat välillä korottivat ääntään, taisivat vanhemmat vähän tapellakin talousasioista toisen menetettyä työnsä jne. Saavat lastensuojelun haahkat oikein vettä myllyyn, kun saadaan taas asiakashankinta käyntiin hiljaisen ajan jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noita on vaikeampi perustella jos lapsella menee koulussa ihan hyvin ja on pidetty oppilas, ei ole mitään päihde eikä sosiaalisia ongelmia ja on kotona hyvät olot. Silti sossu ehdotti minullekin olisiko lapseni parempi huostassa. Kyllä silloin katsoi pitkään ehdottajaa että millainen sairas ihminen haluaa erottaa lapsen rakastavasta perheestään ja ympäristöstään missä on onnellinen. Virkamiespsykopaatin kasvot on rumat.

Tämäpä se. Yksikin epäinhimillinen ihminen tuollaisessa asemassa tekee rumaa jälkeä. Koska puolueetonta oikeudenkäyntiä ei ole.

Perheiden oikeusturva olematon