Yrittäjämieheni EI voi olla perhevapailla kuukausitolkulla
Siis mikä tämä perhevapaauudistus oikein on, eipä ainakaan mietitä esimerkiksi yrittäjäperheitä. Lapsi syntyy kesäkuussa ja kuulin että tämä uudistus astuisi voimaan 2021. Koskeeko siis meitä vai vasta -21 syntyviä?
Kommentit (805)
Yrittäjillä nyt muutenkin on vaikea pitää katkoa, riippuu toki yrityksestä. Suomessa on yrittäjiä suhteellisen vähän.
- lapseton naisyrittäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että ”rahakkaat vapaat ” pitenevät, mutta siitä ei pääse hyötymään esimerkiksi jos mies on yrittäjä eikä voi vapaalle jäädä. Rahallisesti palkitaan siis siitä, että isä jää kotiin.
Tottakai siitä kannattaa palkita, koska sillä tavalla tuo ikuinen kierre että vain äidit on kotona, saadaan katki. Kaikki tämä tasa-arvoisuuden lisääntyminen auttaa siihen että Suomeen ylipäätään halutaan tehdä lapsia. Ei naiset halua enää hoitaa kaikkea yksin.
Mikä estää isiä nyt olemasta lasten kanssa? Eli oikeastiko oletat, että perhevapaiden jakaminen johtaa muuhun kuin 7 kk ikäisten lasten hoitoonlähtöön ja tarkkaan rekrytointiin, koska pienen vauvan äiti on aika paljon sairaan lapsen kanssa kotona.
Voi itku, lapsi laitettava hoitoon, koska mies ei OSAA eikä VOI jäädä kotiin. Lapsen oltava sairaana äidin kanssa kotona, koska mies ei OSAA eikä VOI hoitaa sairasta lasta eikä jäädä kotiin työstä. Hohhoijaa, tää ketju osoittaa kyllä todella hyvin, miksi vanhempien tasa-arvoa pitää kannustaa etenemään lakien avulla, sillä jos "minun mieheni, minun perhe" -mutulla mennään niin metsään menee.
Tutkitusti pienituloiset, vaikeasti työllistyvät tai työttömät/kouluttamattomat naiset ovat kaikista suurimmassa vaarassa syrjäytyä kokonaan työmarkkinoilta kotihoidontukijaksojen jälkeen ja saada surkeaa eläkettä, koska perheet nyt vaan tekevät hienosti näitä "yksittäisiä, omakohtaisia" päätöksiä. Samalla syrjitään lapsettomia naisia, koska työnantaja voi vältellä nuorten naisten palkkaamista vakitöihin, koska nehän voi tulla raskaaksi ja jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että ”rahakkaat vapaat ” pitenevät, mutta siitä ei pääse hyötymään esimerkiksi jos mies on yrittäjä eikä voi vapaalle jäädä. Rahallisesti palkitaan siis siitä, että isä jää kotiin.
Tottakai siitä kannattaa palkita, koska sillä tavalla tuo ikuinen kierre että vain äidit on kotona, saadaan katki. Kaikki tämä tasa-arvoisuuden lisääntyminen auttaa siihen että Suomeen ylipäätään halutaan tehdä lapsia. Ei naiset halua enää hoitaa kaikkea yksin.
Mikä estää isiä nyt olemasta lasten kanssa? Eli oikeastiko oletat, että perhevapaiden jakaminen johtaa muuhun kuin 7 kk ikäisten lasten hoitoonlähtöön ja tarkkaan rekrytointiin, koska pienen vauvan äiti on aika paljon sairaan lapsen kanssa kotona.
Miksi äiti olisi sairaan lapsen kanssa enemmän kuin isä? Kuka ihme tuollaisia perhekuvioita vielä haluaa säilyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten tässä ihmisiä ärsyttä se kun tässä pyritään saamaa miehiä kotiin, tämän ei pitäisi olla tarkoitus vaan tässä uudistuksessa pitäisi olla tärkeintä se että perheiden,vanhempien ja lasten hyvinvointi paranisi.
En näe että miehiä pakottamalla tai painostamalla kotiin parantaa kenenkään hyvinvointia.
Parasta kaikkien kannalta olisi se jos vapaissa ei olisi mitään kiintiöitä eli 1+7+7 muuttuisi siten että perheillä olisi 14kk vapaasti käytettävissä.
Eikö täällä jo ollut kysely missä kysyttiin mielipidettä tästä uudistuksesta ja vain 16% vastaajista piti uudistusta hyvänä.
Suurin osa ei käsitä yhtään minkälaisia vaikutuksia tällä uudistuksella on yleisellä tasolla, vaan ajattelevat vain sen hetkistä omaa tilannettaan.
Suurin osa ei tajua työelämän todellisuutta vaan katsovat vain omaa etuaan.
Tietysti. Käsi ylös joka on työelämässä jonkun yleisemmän edun vuoksi eikä itsensä! Miksi siitä sitten palkkaa edes maksettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että ”rahakkaat vapaat ” pitenevät, mutta siitä ei pääse hyötymään esimerkiksi jos mies on yrittäjä eikä voi vapaalle jäädä. Rahallisesti palkitaan siis siitä, että isä jää kotiin.
Tottakai siitä kannattaa palkita, koska sillä tavalla tuo ikuinen kierre että vain äidit on kotona, saadaan katki. Kaikki tämä tasa-arvoisuuden lisääntyminen auttaa siihen että Suomeen ylipäätään halutaan tehdä lapsia. Ei naiset halua enää hoitaa kaikkea yksin.
Mikä estää isiä nyt olemasta lasten kanssa? Eli oikeastiko oletat, että perhevapaiden jakaminen johtaa muuhun kuin 7 kk ikäisten lasten hoitoonlähtöön ja tarkkaan rekrytointiin, koska pienen vauvan äiti on aika paljon sairaan lapsen kanssa kotona.
Miksi äiti olisi sairaan lapsen kanssa enemmän kuin isä? Kuka ihme tuollaisia perhekuvioita vielä haluaa säilyttää?
No esim minun mieheni on yrittäjä ja sikis minä olen kotona koska hänen poissa olo tarkoittaa yleensä useita satoja euroja katoa perheen tulosta per päivä.
Suomessa halutaan ettei yrittäjät tee lapsia mikä on hassua kun vielä muutama vuosi sitten yrittäjyyttä hehkutettiin ja jopa peruskoulussa opetettiin että se on kannattavaa.

Edelleenkään sinun miehen ei tartte jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Eniten tässä ihmisiä ärsyttä se kun tässä pyritään saamaa miehiä kotiin, tämän ei pitäisi olla tarkoitus vaan tässä uudistuksessa pitäisi olla tärkeintä se että perheiden,vanhempien ja lasten hyvinvointi paranisi.
En näe että miehiä pakottamalla tai painostamalla kotiin parantaa kenenkään hyvinvointia.
Parasta kaikkien kannalta olisi se jos vapaissa ei olisi mitään kiintiöitä eli 1+7+7 muuttuisi siten että perheillä olisi 14kk vapaasti käytettävissä.
Eikö täällä jo ollut kysely missä kysyttiin mielipidettä tästä uudistuksesta ja vain 16% vastaajista piti uudistusta hyvänä.
Tässä ärsyttää että perheiltä viedään tasa-arvoinen valinnan vapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten mies vain jättää ne kuukaudet pitämättä ja siirtää sinulle sen osan, jonka voi siirtää. Mikä tässä on ongelma? Eikö muiden miehet saisi pitää vapaata koska sinun mies ei pidä?
Miksi siihen pitää ne kiintiöt saada? Eikö olisi parasta että perheet itse päättää kuinka he vapaat käyttää?
Nykyäänkin miehet voi pitää niitä vapaita ihan yhtälailla kuin naisetkin, joten miksi tämä vapaus poistuu perheiltä?
Ei se toimi. Perheet päättää aina että isompi palkkainen on töissä -> naisten palkat on huonompia -> naisilla enemmän katkoja työelämässä -> naisten palkka pysyy huonompana maailman tappiin.
Eli ratkaisu on kurjistaa niiden nyt lapsia saavien asemaa kun pienempi palkkaisen pitää mennä töihin tai sitten eletään yhä vain köyhemmin. Suomessa lapsiköyhyys on muutenkin asia johon pitäisi puuttua mutta näköjään ei.
Älä nyt puhu paskaa. Etkö ymmärrä lukemaasi vai etkö halua ymmärtää, tyypillisenä persukkana?
Ei se tilanne huonone nykyiseen verrattuna, nainen voi edelleen tulevaisuudessa olla yhtä pitkään kotona kuin nytkin. Kokonaisvapaan MAHDOLLISUUS kasvaa, mutta jos mies ei halua hoitaa lapsiaan perhevapaalla, hän voi luovuttaa naiselle 69 lisäpäivää eli reilut 3 kk. Kokonaisuudessaan siis 164+69 päivää plus ennen synnytystä 30 eli 263.
Nythän voi äiti olla äitiysvapaalla ja vanhempainvapaalla yhteensä 105+158 päivää eli 263 päivää.
Eli uudistus ei pakota lasta päivähoitoon yhtään nykyistä aikaisemmin.
Äiti saa olla ansiosidonnaisella vapaalla yhtä kauan kuin nytkin joten mitä tämä horina 7 kk ikäisistä päiväkodissa oikein on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että ”rahakkaat vapaat ” pitenevät, mutta siitä ei pääse hyötymään esimerkiksi jos mies on yrittäjä eikä voi vapaalle jäädä. Rahallisesti palkitaan siis siitä, että isä jää kotiin.
Tottakai siitä kannattaa palkita, koska sillä tavalla tuo ikuinen kierre että vain äidit on kotona, saadaan katki. Kaikki tämä tasa-arvoisuuden lisääntyminen auttaa siihen että Suomeen ylipäätään halutaan tehdä lapsia. Ei naiset halua enää hoitaa kaikkea yksin.
Mikä estää isiä nyt olemasta lasten kanssa? Eli oikeastiko oletat, että perhevapaiden jakaminen johtaa muuhun kuin 7 kk ikäisten lasten hoitoonlähtöön ja tarkkaan rekrytointiin, koska pienen vauvan äiti on aika paljon sairaan lapsen kanssa kotona.
Miksi äiti olisi sairaan lapsen kanssa enemmän kuin isä? Kuka ihme tuollaisia perhekuvioita vielä haluaa säilyttää?
No esim minun mieheni on yrittäjä ja sikis minä olen kotona koska hänen poissa olo tarkoittaa yleensä useita satoja euroja katoa perheen tulosta per päivä.
Suomessa halutaan ettei yrittäjät tee lapsia mikä on hassua kun vielä muutama vuosi sitten yrittäjyyttä hehkutettiin ja jopa peruskoulussa opetettiin että se on kannattavaa.Edelleenkään sinun miehen ei tartte jäädä kotiin.
Ei ole ei mutta se tarkoittaa sitä että osa lapsista joutuu aikaisemmin hoitoon kuin toisten sen sijaan että kaikki perheet olisi tasoissa. Lapset eivät ole uudistuksen jälkeen tasa-arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten tässä ihmisiä ärsyttä se kun tässä pyritään saamaa miehiä kotiin, tämän ei pitäisi olla tarkoitus vaan tässä uudistuksessa pitäisi olla tärkeintä se että perheiden,vanhempien ja lasten hyvinvointi paranisi.
En näe että miehiä pakottamalla tai painostamalla kotiin parantaa kenenkään hyvinvointia.
Parasta kaikkien kannalta olisi se jos vapaissa ei olisi mitään kiintiöitä eli 1+7+7 muuttuisi siten että perheillä olisi 14kk vapaasti käytettävissä.
Eikö täällä jo ollut kysely missä kysyttiin mielipidettä tästä uudistuksesta ja vain 16% vastaajista piti uudistusta hyvänä.
Tässä ärsyttää että perheiltä viedään tasa-arvoinen valinnan vapaus.
Eihän perheillä ole nytkään tasa-arvoista valinnanvapautta vaan äidille on kiintiöity enemmän vapaata kuin isälle.

Tämähän on pötyä. Äiti voi uudistuksen jälkeen pitää ihan yhtä pitkän ansiosidonnaisen vapaan kuin nytkin eikä lapsia tartte viedä yhtään nykyistä aikaisemmin hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että ”rahakkaat vapaat ” pitenevät, mutta siitä ei pääse hyötymään esimerkiksi jos mies on yrittäjä eikä voi vapaalle jäädä. Rahallisesti palkitaan siis siitä, että isä jää kotiin.
Tottakai siitä kannattaa palkita, koska sillä tavalla tuo ikuinen kierre että vain äidit on kotona, saadaan katki. Kaikki tämä tasa-arvoisuuden lisääntyminen auttaa siihen että Suomeen ylipäätään halutaan tehdä lapsia. Ei naiset halua enää hoitaa kaikkea yksin.
Suomessa kaikilla lapsilla piti olla samat lähtökohdat riippumatta mitä vanhemmat tekee. Tämä uudistus muuttaa sen niin ettei enää ole. Kuka sellaiseen maahan haluaa tehdä lapsia?
Erittäin huono uudistus ja syynä on se että perheet ovat erilaisia.
En kannata mitään kiintiöitä koska ihmisiä pitäisi ajatella yksilöinä.
Perhevapaita tulisi uudistaa sellaiseksi että vanhemmat voisivat käyttää vapaita joustavasti ja siten miten he kokevat ne parhaimmaksi jakaa.
Nykyinen malli on hyvä siinä mielessä koska siinä on perheillä valinnanvapaus jakaa perhevapaat lähes kokonaan haluamallaan tavalla mutta nyt uudistuksen myötä yhteiskunta sanoo että toinen vanhempi pitää 7kk vapataa ja toinen vanhempi 7kk. Miksi yhteiskunta ei voisi antaa perheelle sitä 14kk käytettäviksi haluamallaan tavalla?
Sukupuolikysymystä tästä ei pidä tehdä koska tämä ei ole sukupuolikysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten tässä ihmisiä ärsyttä se kun tässä pyritään saamaa miehiä kotiin, tämän ei pitäisi olla tarkoitus vaan tässä uudistuksessa pitäisi olla tärkeintä se että perheiden,vanhempien ja lasten hyvinvointi paranisi.
En näe että miehiä pakottamalla tai painostamalla kotiin parantaa kenenkään hyvinvointia.
Parasta kaikkien kannalta olisi se jos vapaissa ei olisi mitään kiintiöitä eli 1+7+7 muuttuisi siten että perheillä olisi 14kk vapaasti käytettävissä.
Eikö täällä jo ollut kysely missä kysyttiin mielipidettä tästä uudistuksesta ja vain 16% vastaajista piti uudistusta hyvänä.
Tässä ärsyttää että perheiltä viedään tasa-arvoinen valinnan vapaus.
Eihän perheillä ole nytkään tasa-arvoista valinnanvapautta vaan äidille on kiintiöity enemmän vapaata kuin isälle.
Mies voi pitää koko lailla koko kolme vuotta nyt.
Ja adoptioisille on muuten kiintiöity enemmän kuin adoptioäideille.
Meillä minä olen yrittäjä jolla mahdollisuus tehdä kotitoimistossa iso osa töistä, mies matkatöissä monta viikkoa putkeen.
Mies piti kaikki mahdolliset perhevapaat, mikä oli meidän perheen kokonaishyvinvoinnin tae.
Jos tätä ei olisi saanut tehdä, minä olisin raatanut yötä myöten töitäni ja hoitanut lapsiani yksinäni kotona kun mies on viisi viikkoa putkeen Brasiliassa tai Kiinassa tms.
Nyt hän sai olla maksimaalisesti lastensa kanssa, minä sain pidettyä asiakkaani, eikä kukaan ylirasittunut.
t. naisyrittäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että ”rahakkaat vapaat ” pitenevät, mutta siitä ei pääse hyötymään esimerkiksi jos mies on yrittäjä eikä voi vapaalle jäädä. Rahallisesti palkitaan siis siitä, että isä jää kotiin.
Tottakai siitä kannattaa palkita, koska sillä tavalla tuo ikuinen kierre että vain äidit on kotona, saadaan katki. Kaikki tämä tasa-arvoisuuden lisääntyminen auttaa siihen että Suomeen ylipäätään halutaan tehdä lapsia. Ei naiset halua enää hoitaa kaikkea yksin.
Mikä estää isiä nyt olemasta lasten kanssa? Eli oikeastiko oletat, että perhevapaiden jakaminen johtaa muuhun kuin 7 kk ikäisten lasten hoitoonlähtöön ja tarkkaan rekrytointiin, koska pienen vauvan äiti on aika paljon sairaan lapsen kanssa kotona.
Miksi äiti olisi sairaan lapsen kanssa enemmän kuin isä? Kuka ihme tuollaisia perhekuvioita vielä haluaa säilyttää?
No esim minun mieheni on yrittäjä ja sikis minä olen kotona koska hänen poissa olo tarkoittaa yleensä useita satoja euroja katoa perheen tulosta per päivä.
Suomessa halutaan ettei yrittäjät tee lapsia mikä on hassua kun vielä muutama vuosi sitten yrittäjyyttä hehkutettiin ja jopa peruskoulussa opetettiin että se on kannattavaa.Edelleenkään sinun miehen ei tartte jäädä kotiin.
Ei ole ei mutta se tarkoittaa sitä että osa lapsista joutuu aikaisemmin hoitoon kuin toisten sen sijaan että kaikki perheet olisi tasoissa. Lapset eivät ole uudistuksen jälkeen tasa-arvoisia.
Tutkimusten mukaan ne lapset jotka on olleet päivähoidossa, pärjäävät myöhemmin elämässä parhaiten, joten mitä volisemista siinä on? Muualla maailmassa kadehditaan meidän lähes ilmaista ja laadukasta päivähoitoa.
Minua ihmetyttää suuresti myös se, että mihin työpaikkaan kotihoidontuen poistamista puuhaavat oikein olettavat (yleensä) naisen palaavan.
Kotihoidontuella ei ole taloudellisesti myöskään mitään järkeä olla, jos ei ole sitä työpaikkaa, johon palata. Parempi olla työttömänä työttömyystuilla.
On olemassa myös yrittäjänaisia, heillä tilanne ollut tähän asti paljon pahempi kuin teillä. Ainoastaan tasapuolista ja vihdoin viimein tulossa! Johan tätä uudistusta on sukupolvi toisensa jälkeen odotettu. Tervetuloa uudistus!
Vierailija kirjoitti:
Erittäin huono uudistus ja syynä on se että perheet ovat erilaisia.
En kannata mitään kiintiöitä koska ihmisiä pitäisi ajatella yksilöinä.
Perhevapaita tulisi uudistaa sellaiseksi että vanhemmat voisivat käyttää vapaita joustavasti ja siten miten he kokevat ne parhaimmaksi jakaa.
Nykyinen malli on hyvä siinä mielessä koska siinä on perheillä valinnanvapaus jakaa perhevapaat lähes kokonaan haluamallaan tavalla mutta nyt uudistuksen myötä yhteiskunta sanoo että toinen vanhempi pitää 7kk vapataa ja toinen vanhempi 7kk. Miksi yhteiskunta ei voisi antaa perheelle sitä 14kk käytettäviksi haluamallaan tavalla?
Sukupuolikysymystä tästä ei pidä tehdä koska tämä ei ole sukupuolikysymys.
Uudistuksen jälkeen kumpikin vanhempi voi antaa omasta kiintiöstään toiselle, joten mallihan on joustava.
Nytkään perhevapaita ei ole kiintiöity vapaasti vaan suurempi osa on kiintiöity naiselle. Miksi se ei ole ongelma? Ja nytkään äiti ei voi pitää isälle kiintiöityjä isyysvapaita.
No voi jummijammi, kun se yleensä alkaa kiinnostamaan siinä vaiheessa kun niitä lapsia saa. En minä ainakaan halua että oma tyttäreni junnaa edelleen samojen ongelmien parissa kuin itse aikanani.