Sinä 20-45v nainen! Tutkijat ovat ymmällään, mikseivät suomalaisnaiset lisäänny. Kerro nyt tänne syysi. Ehkä löytävät syyt täältä.

Kuka yli 40 nainen viitsii riskeerata terveytensä tulemalla raskaaksi, ja vielä suurempana riskinä saada keh.vamm. lapsi jos on ikääntynyt äiti.

https://yle.fi/uutiset/3-11081427

”Lapsettomuus yleistyy – varsinkin vähän koulutetuilla” - ja se on selkeästi nähtävissä tässäkin ketjussa.

Minä tapasin vasta nyt elämässäni samanikäisen miehen jonka kanssa voisin ajatella lisääntymistä. Kemiat käy yhteen ja taloudellinen tilanteemme on erinomainen ja molemmilla hyvät työt. Hän ajattelee samoin.

Hän on myös ollut vapaaehtoislapseton aiemmin, kuten minä. Hän täytti 50v jouluna ja minä täytin juuri 49.

Emme silti viitsi enää tässä iässä, vaikkei vaihdevuosista vielä mitään tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla miehillä on vauvakuume siinä 45 ikävuoden molemmin puolin. Siihen mennessä on saanut tarpeeksi kaljotella ja pelata tietokonepelejä ja alkaa olemaan valmis isukiksi.

Miten lapsettomuuden valinneet naikkoset olette varautuneet miehen tulevaan kuumeiluun (jos teillä ylipäätään miestä on)?

Tuon takia on riski ottaa nuorempi mies. Jos kuume iskee, niin vanhempi nainen saa mennä.

 

Jos nainen on itse valinnut lapsettomuuden, niin mitä merkitystä miehen iällä on? Erohan siinä tulee joka tapauksessa, jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei. 

Siinä, että jos 3 kymppinen mies ottaa 4 kymppisen naisen ja 4 kymppisenä miehelle tulee lapsi kuume, niin mitä se 5 kypänen enään synnyttää? Automaattinen nuoremman haku alkaa.

Ja jos se nainen on valinnut lapsettomuuden, niin ei hän ala synnyttämään, vaikka ikänsä puolesta voisi. Joten ero tulee kuitenkin.

Pidän lapsista. Hoidan lapsia työkseni ja se on mukavaa touhuta heidän kanssaan ja kuunnella heidän juttujaan joka päivä sen 8 tuntia, mutta vielä mukavempaa on se hetki, kun tulen kotiin, astun eteiseeni ja vedän oven kiinni perässäni, mukavempaa on se rauha ja hiljaisuus, joka ympärilleni laskeutuu. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja arvostan yksinäisyyttä. Ilman näitä asioita en jaksaisi taas seuraavana päivänä paahtaa sitä 8 tuntia. Masentuisin. Tästä syystä olisin huono äiti. En voisi antaa lapselle tarvitsemaansa huomiota. 

Minä ja mieheni emme tiedä vielä haluammeko lapsia, mutta varmaan viimeistään seuraavan 5-7 vuoden jälkeen pitää joku päätös tehdä. Syitä epävarmuudellemme on useita erilaisia.

-Kaipaan paljon omaa aikaa rauhoittua niin välillä huolestuttaa miten sopeutuisin äitiyteen

-En ole koskaan vielä kokenut vauvakuumetta

-Elämme mieheni kanssa toistaiseksi spontaania ja epäsäännöllistä elämää.  Elämän pitäisi lasta varten tasoittua ja muuttua melko paljon.

-Olemme asuneet lyhyitä jaksoja ulkomailla ja haaveilemme yhä ulkomailla asumisesta. Jos saisimme lapsia niin haluaisimme luultavasti kasvattaa heidät Suomessa turvallisuuden ja Suomen hyvän koulusysteemin takia.

-Tuntuu, että elämässä on jäljellä vielä niin paljon itselle merkityksellistä koettavaa, joka on ristiriidassa perhe-elämän kanssa. On eri asia lähteä esimerkiksi ulkomaille töihin alle 30-vuotiaana kuin keski-iässä tai perheellisenä: kokemus on aina erilainen, vaikka olisikin mielenkiintoinen.

-Toiveenamme on kehittää uraa pidemmälle ja sitten vasta miettiä lapsia. 

-Haluaisin tottakai olla hyvä äiti lapsilleni ja vanhemmuus tuntuu isolta vastuulta.  Haluaisin olla siis mahdollisimman varma päätöksestä hankkia lapsia ja nyt en sitä ole.

-Nykyinen maailman meno huolestuttaa minua ja välillä murehdin saavatko mahdolliset lapseni elää turvallista ja hyvää elämää. 

Ollaan korkeasti kouluttautuneita, asutaan omistusasunnossa ja ollaan oltu yhdessä 5 + vuotta.

N27

Olin varmaan 30-vuotiaaksi asti vakaasti sitä mieltä, etten ikinä halua lapsia. Nyt, 35-vuotiaana, en pidä asiaa enää mahdottomana. Mutta olen alkanut miettiä, osaanko kuitenkaan kasvattaa lapsesta kunnollista, tai mitä jos lapsi onkin pahasti kehitysvammainen? Suvussamme (sekä miehen että minun) on jonkin verran mielenterveysongelmia, ja pelkään että ne periytyvät lapselle. Pelkään myös, etten itse jaksakaan pikkuvauva-aikaa ja palan loppuun tai jotain. Minulla ei ole kovinkaan laajaa tukiverkkoa, joten todellakin pelkään etten jaksaisi hoitaa lasta tarpeeksi hyvin. Vaadin itseltäni täydellisyyttä lähes joka asiassa..

JOS voitaisiin 100% luvata, että raskausaika sujuu hyvin, ja vauva on terve ja helppohoitoinen ja saan kaiken tarvitsemani tuen, niin voisin sen lapsen tehdäkin. :D

Mielenterveys on palasina vielä ja ei ole muutenkaan varaa lapsiin kun olen työkyvyttömyys eläkkeellä. Olen toki vasta 27 ja onhan tässä 8 hyvää vuotta vielä aikaa mutta saa nähdä tulenko koskaan semmoiseen pisteeseen elämässä että on järkevää hankkia lapsia. Suomen valtio ei oikein pidä ihmisistä huolta, jos mun mielenterveys hoito olisi hoidettu jo lapsena tai edes teininä kunnolla niin varmaan olisin paremmassa jamassa nyt, töissä ja valmis äidiksi. Joten Suomen kannattaisi panostaa tän hetken nuorisoon että heistä kasvaisi mieleltään terveitä aikuisia jotka kykenevät työelämään ja voisivat hankkia lapsia heti kun haluavat. Mulla on nimittäin monta kaveria samassa tilanteessa kuin itsekin olen ja varmaan on monta muutakin.

Olen 34-vuotias nainen ja olemme mieheni kanssa vapaaehtoisesti lapsettomia. Syytä ei sen kummemmin ole. Emme vain halua lapsia, vaikka puitteet siihen onkin kunnossa. Ei vain innosta. Ei kiitos.

31-vuotias nainen olen, ei ole löytynyt kumppania - olen tosin kovin onnellinen itseksenikin, joten kovin ahkerasti en ole etsinytkään enää viime vuosina. Elän terveellisesti, liikun, olen koulutettu ja taloudellisesti hyvinvoiva. Mieli on tasapainossa. Avioliitto olisi huippujuttu, mutta toki sitä sitten kaipaa noita samoja asioita mieheltä mihin on itsekin panostanut. Koulutus ei ole niinkään välttämätön, mutta terveelliset elämäntavat ja kyky syvälliseen keskusteluun kylläkin. Tupakointi ja kännijuominen ehdoton no-no, samoin kuin pornon katselu (jonka lasken pettämiseksi enkä muutenkaan voisi olla ihmisen kanssa joka oman nautinnon takia tukee riistoa ja ihmiskauppaa). Eli olen konservatiivi joiltain osin, ja haluaisin lasteni isäksi miehen jolla on moraali kohdallaan. Itselleni arvojen mukainen elämä on tärkeää enkä ole ollut valmis tekemään tästä kompromisseja parisuhteen takia.

Omia lapsia en näillä kriteereilläni luultavimmin tule saamaan, se on ihan ok vaikka toki myös välillä harmittaa. Onneksi on mahdollista olla lasten elämässä mukana töiden ja ystävien avulla :) Ja mikäli lapsettomaksi jään, suo se toki erittäin suuria vapauksia rahan- ja ajankäytön suhteen jatkossakin.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on, ettei kukaan halua lisääntyä suomalaisnaisen kanssa.

Jos mies haluaa lapsia, niin maailmassa kyllä naisia riittää Suomen rajojen ulkopuolellakin, jos muuten ei sopivaa löydy.

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela -72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla miehillä on vauvakuume siinä 45 ikävuoden molemmin puolin. Siihen mennessä on saanut tarpeeksi kaljotella ja pelata tietokonepelejä ja alkaa olemaan valmis isukiksi.

Miten lapsettomuuden valinneet naikkoset olette varautuneet miehen tulevaan kuumeiluun (jos teillä ylipäätään miestä on)?

En yhtään mitenkään, miten se minun vastuullani olisi? Vaikea kyllä nähdä, että oma mies alkaisi mitään vauvakuumeilla, mutta kaikki on tietysti mahdollista. Vasektomiahan tolla on tehtynä, että siinäkin mielessä voi olla mielenkiintoisia aikoja sitten, ne.

 

Tämä. Miksi tuollaiseen pitäisi varautua? Miten siihen käytännössä voisi edes varautua? Pitäisikö alkaa valmiiksi suremaan jotain, mitä ei ole tapahtunut eikä todennäköisesti koskaan tapahdukaan? 

Jos mies alkaa jossain vaiheessa vauvakuumeilla, niin se on sen ajan murhe. En minä keksi miten minä nyt voisin asiaan vaikuttaa, jos en pystyisi sittenkään jos niin tapahtuisi. Mieheni on aikuinen ihminen ja osaa ajatella ihan omilla aivoillaan. Olettaisin hänen ajatelleen tämän lapsiasiankin jo ihan riittävän perusteellisesti. Hänellekin on tehty vasektomia, joten olisi todella siinä sitten jännän äärellä jos alkaisi jälkikasvua halajamaan, että kenen kanssa ja millä todennäköisyydellä sellaista voisi saada. :D

Lähinnä tarkoittaa, miten olet varautunut yksinäiseen vanhuuteen. Sisältää henkisen ja taloudellisen puolen.

Miten minä siihenkään voisin etukäteen varautua ja miksi pitäisi? Jos vanhuudestani tulee yksinäinen, niin sekin on murhe, jota murehdin sitten jos niin käy. En katso tarpeelliseksi surra etukäteen sellaisia asioita, joita ei välttämättä edes tapahdu.

En tiedä miksi vanhuudestani tulisi yksinäinen. Minulla on mies, jonka kanssa on hyvä elää ja olla. Kuten sanoin, hän ei todellakaan todennäköisesti ala niitä lapsia kaipaamaan vanhoilla päivillään yhtään sen enempää kuin minäkään. Lisäksi minulla on ystäviä ja olen läheisissä väleissä sukulaisiini, myös sukuni lapsiin ja itseäni nuorempiin aikuisiin.

Taloudellinen puoli on tietysti avoin kun koskaan ei tiedä mitä meidän eläkkeille käy. Olen kuitenkin ollut työelämässä ilman pitkiä taukoja yli neljännesvuosisadan ja omistan puolet mieheni ja minun rivitalokolmiosta. Lisäksi meillä on avioehto koskien perittyä omaisuutta ja äitini kuollessa perin hänet.

Millä tavalla minun sinusta pitäisi/olisi pitänyt varautua yksinäiseen vanhuuteen? Tekemällä lapsia vasten tahtoani kaiketi?

Anteeksi, en tiennyt että aihe on sinulle noin arka.

Ei se ole ollenkaan arka. 😁 Mistä päättelet että olisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on, ettei kukaan halua lisääntyä suomalaisnaisen kanssa.

Hyvä niin, miehet ovat tajunneet vihdoin että ainoa rooli mitä naiset heiltä kaipaavat on maksajan rooli.

Beta-Cuck on sille vähemmän kaunis nimitys

Miksette sitten mene niihin parempiin maihin, vai eikö koulutus/tulotaso riitä niihin naisiin?

Pelkään synnytystä todella paljon! En pääse ylitse pelosta. Ja niin kauan kuin sektiot on kiven alla, popsin pillerini jatkossakin. 

En lisäänny koska en halua että lapseni rai**ataan tai pahoinpidellään.

Syitä on monia. Tärkein minulle on se, että maailma ei ole enää sellainen, jollaiseen haluaisin tehdä lapsen. En halua, että lapseni tulisi näkemään kaikki ne kamaluudet, joita tällä pallolla tulevina vuosikymmeninä on edessä.

Lisäksi oma jaksamiseni on jo nyt tapissa työn, toimeentulon ja terveyden kanssa tasapainoillessa. Jos elämä olisi mennyt toisin, ja olisin saanut elää terveempänä, olisin varmasti nuorempana ja terveempänä yrittänyt lasta. Ajatus omasta lapsesta on minusta ihana, mutta tiedän, että minulla ei ole enää paukkuja lapsiperhearkeen, koska vakavasta sairaudesta toipuminen vie vielä vuosia, ja sitten olenkin jo yli nelikymppinen, eli auttamattomasti liian vanha. Jos siis toivun, sekään kun ei ole varmaa.

Kolmanneksi mieheni ei ole koskaan halunnut lapsia, joten yhtään järkisyytä ei ole sille, että alkaisimme lapsentekoon. Biologinen kelloni toki huutelee välillä ja on järjen kanssa eri mieltä, mutta perusteet lapsettomuudelle ovat valitettavasti painavat. Surutyötä joudun silti tekemään.

Jos turvallisesti saisi terveen miehen luovuttajaksi, niin tekisin lapsen vaikka heti. Ei se sitä kummemmasta ole kiinni.

Puolison kanssa se ei yksin onnistu.

Myöskään ei ole meillä varaa laittaa tuhansia euroja tuohon.

Harkitsin lasta tutun homomiehen kanssa. Kun keskustelu kääntyi siihen, miten hän olisi läsnä lapsen elämässä, kävi ilmi, ettei hän halunnut sitoutua edes asumaan samassa maassa lapsen kanssa viiden ensimmäisen elinvuoden aikana.

Annoin sitten olla.

Olen kirjoittanut tämän tänne ennenkin, siihen ketjuun, jossa pohdittiin, haluaisivatko naiset lapsia, jos voisivat valita miehille tyypillisemmän tavan kantaa vastuuta lapsesta.

Voi todella miettiä, miksi NAISET eivät halua niitä lapsia, kun miesten hoitovastuuta ei edes mainita näissä kauhistelujutuissa, vaikka niitä on media täynnä.

N40

Vierailija kirjoitti:

Minä tapasin vasta nyt elämässäni samanikäisen miehen jonka kanssa voisin ajatella lisääntymistä. Kemiat käy yhteen ja taloudellinen tilanteemme on erinomainen ja molemmilla hyvät työt. Hän ajattelee samoin.

Hän on myös ollut vapaaehtoislapseton aiemmin, kuten minä. Hän täytti 50v jouluna ja minä täytin juuri 49.

Emme silti viitsi enää tässä iässä, vaikkei vaihdevuosista vielä mitään tietoa.

Ei teitä sitten sijais vanhemmuus kiinnosta? Paljon on lapsia ja nuoria jotka tarvisi turvallista rakastavaa ympäristöä missä kasvaa rauhassa loppuun aikuiseksi.

Haluan olla rauhassa. Edes kotona.