Pakko antaa tunnustusta Sanna Marinille fiksuudesta
Tai oveluudesta. Tiesi että hänen jälkiensä seuraukset ovat äärettömän tuhoisia, niin lähti äkkiä pois ja jätti muille demareille sotkunsa. :D
Kommentit (36)
Pakko antaa Sanna Marinille tunnustusta siitä, että hän piti valtion pystyssä ja ilmapiirin jotenkin elävänä kahdesta historiallisen suuresta kriisistä huolimatta. Nämä nykyiset ihmisvihaiset sosiopaatit taas ovat kolmessa vuodessa tuhonneet tämän maan talouden, työllisyyden, ilmapiirin ja yhtenäisyyden aivan täysin.
Heittäen parempi kuin koko Orpon hallitus.
Mitä hänen olisi siis pitänyt tehdä? Kotimaassa hänet nostettiin jalustalle pyhimykseksi ja sitten toiseen ääripäähän, haukuttiin pystyyn, riippumatta mitä teki. Kun vaaleissa tuli takkiin, jätti politiikan. Oppositiosta on aika paha tehdä muuta kuin antaa palautetta.
Aika moni politiikan huipulla ollut tekee samoin kuin hän, eli ei halua enää palata rivikansanedustajaksi. Jostain syystä vain Marinin kohdalla se on väärin.
Sanna-hullun haukkumisketjuviritelmä ilmiannettu.
Vierailija kirjoitti:
Pakko antaa Sanna Marinille tunnustusta siitä, että hän piti valtion pystyssä ja ilmapiirin jotenkin elävänä kahdesta historiallisen suuresta kriisistä huolimatta. Nämä nykyiset ihmisvihaiset sosiopaatit taas ovat kolmessa vuodessa tuhonneet tämän maan talouden, työllisyyden, ilmapiirin ja yhtenäisyyden aivan täysin.
Aika paljon tulee alapeukutuksia. Marin-pakkomielteiset ja vannoutuneet oikeistolaiset vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
Fiksu tyttö se Sanna. Itsekeskeinen, ylimielinen, vallanhaluinen, kertakaikkiaan epämiellyttävä tahtonainen ja opportunisti.
Kyllä se nyt meni kovasti Anteron ihon alle. Nonstoppina olet Sannaa miettinyt jo vuosia, poloinen.
Te Marinin "paosta" valittavat voisitte joskus avata mitä hänen olisi oikein sitten pitänyt tehdä.
Samanlainen höntti tyttönen siellä SDP:ssä on taas tyrkyllä pääministeriksi.
Pako antaa Sanna Marinille tunnustusta siitä että vaikka tissit on kuin hyttysenpistot ja vartalo muutenkin enemmän kuin kymmenvuotiaan pojan niin on silti saanut miehen itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Pakko antaa Sanna Marinille tunnustusta siitä, että hän piti valtion pystyssä ja ilmapiirin jotenkin elävänä kahdesta historiallisen suuresta kriisistä huolimatta. Nämä nykyiset ihmisvihaiset sosiopaatit taas ovat kolmessa vuodessa tuhonneet tämän maan talouden, työllisyyden, ilmapiirin ja yhtenäisyyden aivan täysin.
Ja tästä lähtökohdasta käsin otamme pian vastaan Venäjän hyökkäyksen. Hienoa oikeistonerot, aivan hiton hienoa. Oli loistava ajoitus lietsoa vihaa ja jakaa tämä kansa kahtia.
Niin. Miksi kirjoitit aloituksen, ap?
Ei kun se lähti sen takia että puolue ei tullut valituksi ja hän menetti mahdollisuuden päästä uudelleen pääministeriksi.
Sanna osti asunnon. Ei pakene tai myy omaisuuttaan, niin kuin monet Suomessa. Pisteet Sannalle.
Vierailija kirjoitti:
Pakko antaa Sanna Marinille tunnustusta siitä, että hän piti valtion pystyssä ja ilmapiirin jotenkin elävänä kahdesta historiallisen suuresta kriisistä huolimatta. Nämä nykyiset ihmisvihaiset sosiopaatit taas ovat kolmessa vuodessa tuhonneet tämän maan talouden, työllisyyden, ilmapiirin ja yhtenäisyyden aivan täysin.
Höpö höpö. Maa pysyi pystyssä Marinista huolimatta, koska meillä oli muitakin päättäjiä ja hallituksen virheitä korjanneita tahoja. Koronan johdosta kansalle kehittyi yhteishenkeä yhteisen hädän edessä, vaikkei Marin ollut kovinkaan innokkaasti spektaakkelia hoitamassa, vaan oli kaikessa mukana viime tipassa, kun häntä jo patistettiin. Vaaleissa sitten näytettiin, että kiitti meille riitti.
Onko tälle pakkomielteenomaiselle Marin-vihalle ja Sannan syyttämiselle ihan kaikesta jo oma tautiluokituksensa? Pitäisi olla. Nämä jotkut korisevat vielä yhdeksänkymppisenäkin kuolivuoteellaan Sanna, Sanna, kashatyttö hulipunahallitus shaatana
Juuri tuonkaltaisia peliliikkeitä tarvitaan rohkaisemaan ihmisiä. Monet kokkareet myy omaisuutensa, se ei ole kovin isänmaallista.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hänen olisi siis pitänyt tehdä? Kotimaassa hänet nostettiin jalustalle pyhimykseksi ja sitten toiseen ääripäähän, haukuttiin pystyyn, riippumatta mitä teki. Kun vaaleissa tuli takkiin, jätti politiikan. Oppositiosta on aika paha tehdä muuta kuin antaa palautetta.
Aika moni politiikan huipulla ollut tekee samoin kuin hän, eli ei halua enää palata rivikansanedustajaksi. Jostain syystä vain Marinin kohdalla se on väärin.
Oikein teki Sanna. Miksi jäädä rivikansanedustajaksi, jos ruoho on vihreämpää muualla?

Tai jauho valkoisempaa.

Sössön sössön, olet säälittävä!