Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?

Vierailija kirjoitti:

Kolme isoa kolahdusta ja ikää noin 50v. Kaikista kolahduksista tullut salasuhde. Yksi oman avioliiton aikana, mutta siihen liittyi vain juttelua ja "aviorikoksena" suutelua. Sitten kaksi omana sinkkuaikana - näissä suhteissa mies ollut varattu tahollaan. Näihin kahteen on sitten liittynyt seksiäkin.

Kyllä tässä on kolahtanut vain alapää. Näitähän riittää, kun ei kolahtele kuin varattujen kanssa, se kertookin jo ihan kaiken tarpeellisen.

En usko enää noihin kemiajuttuihin, että kolahtaa kerrasta. Se on vaan hetken huumaa, aivojen luoma illuusio. Muistan 17-vuotiaana tyttönä kuvitelleeni jotain sielujen sympatiaa ja tosirakkautta ensi silmäyksellä. Se kesti 2 vuotta. Nuorimies oli jotain ihan muuta kuin oli esittänyt olevansa. Narsistinen, mustasukkainen ja kahlitseva tyyppi.

Toisen kerran luulin 24-vuotiaana, että jumatsuikka, nyt kolahti ja lujaa. Häpeän tänä päivänäkin sitä hehkutusta, mitä höpötin koko maailmalle. Sielunkumppani mukamas ja pah. Kun oli menty naimisiin ja lapset syntyi, tämä sielunkumppani alkoi juosta toisten sielunkumppaniensa lakanoissa. Hän perusteli käytöstään sillä, että hän ei pysty rakastamaan vain yhtä ihmistä. Mutta kuulemma silti minä olen se tärkein ja ainoa, jonka kanssa hänellä on syvällinen yhteys. Ja kuinka fiksu ja älykäs olinkaan hänen sanojensa mukaan. Hän jopa suositteli minullekin, että minun kannattaisi antaa itselleni mahdollisuus luoda suhteita muihinkin ihmisiin, koska kaikki tapaamamme sielujen yhteydet opettavat meille itsellemme tärkeitä asioita itsestämme ja maailmankaikkeudesta. Minä hoidin kotityöt ja lapset ja nuorimmaisen ollessa 2 vuotta palasin työelämään. Olin niin väsynyt koko touhuun, että erosin heti kun se taloudellisesti oli mahdollista. Elämästä meni 10 vuotta haihattelijan temppuja katsellessa.

Sen jälkeen en ole uskonut ”kolahduksiin” enkä salamarakkauksiin.

Parhaillaan tilanne käynnissä, henkinen kemia hurja. Fyysinen vetovoima ja romanttiset tunteet valitettavasti vain minun puoleltani, sillä mies osoittautui homoksi. Nyt yritän asennoitua uudelleen sillä haluan pitää hänet ystävänä.

Yhden kerran olen tuntenut heti ensisilmäyksellä kemiaa ja fyysistä halua. Tunne oli molemminpuolinen ja olemme olleet yhdessä yli 30 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi aletaan seurustelemaan jos ei kolahda? Ei osata olla yksin? Läheisriippuvainen?

Syitä voi olla monia, eri ihmisillä eri syyt. Omalla kohdallani syy on se, että kolahtaa niin harvoin (voi olla, että joutuisin odottamaan 10-12 vuotta, ehkä sellaista ei edes tulisi enää), ja kuitenkin tekee mieli seksiä ja läheisyyttä, ja yhden illan juttuja en halua. Seurustelen nyt sitten ihmisen kanssa, joka tuntuu enemmän läheiseltä ja hyvältä ystävältä. Tykkään hänestä kyllä, mutta en ole ihastunut enkä rakastunut.

En saanut sitä, johon rakastuin, ja jonka kanssa kolahti todella vahvasti.

Yhden kerran näin voimakkaasti, ja tilanne päällä edelleen. Alkoi mielettömästä fyysisestä vetovoimasta ja laajeni myös henkiseen vetovoimaan. Tämä alkoi noin vuosi sitten. Uskon ihmisen kemiaan toista kohtaan.

Olen nainen 55v.

Vierailija kirjoitti:

Olen samanikäinen kuin ap ja saman verran näitä kolahduksia eli maksimissaan 10. Nuoruudessa pari, sitten nuoressa aikuisuudessa pari-kolme ja vanhempana vielä joku pari-kolme.

Saas nähdä tuleeko enää koskaan.

N50

Niin mullakin, viisikymppinen oon, osassa ollut yksipuolista kolahdusta itseni taholta. Nyt suhteessa, jossa vastapuoli on kolahtanut. Kai tämäkin parempi kuin ei mitään. En odota enää suurta rakkautta.

Kaksi kertaa, ensimmäisen kerran parikymppisenä ja siitä poiki parisuhde. Se sittemmin kariutui, varmaankin minun tyhmyyteen.

Seuraavaa kunnon kolausta saikin odotella pitkään, se tuli nelivitosena työn kautta ja johti ystävyyteen.

Olemme nykyään perheystäviä mutta tapaamme ja pidämme yhteyttä myös ilman puolisoita.

Fyysiseen kanssakäymiseen asia ei ole edennyt, enkä tiedä että eteneekö ikinä.

Olen ollut pitkään naimisissa ja mielestäni ihan onnellisesti mutta uskon valitettavasti henkilön olevan se toiseksi paras minulle...joskus tulee asiasta ihan valtava ahdistus mutta sitten se taas menee ohi ja pysyy taustalla pitkään.

Olen viisikymppinen, ja oikeastaan kunnolla on kolahtanut vain kerran, 17-vuotiaana. Molemmat varattuja tahollaan, mutta myöhemmin asiasta juteltiin ja oli kuulemma ollut molemminpuolista. Ei kehkeytynyt suhdetta myöhemminkään, oltiin jo sitouduttu muualle. 

Ainoastaan kerran. Tämän nykyisen.

Kerran, ja olen nyt 30-vuotias. Olin nuori ja parisuhteessa, mutta kun tämä mies tuli juttelemaan minulle, tuli heti lämmin ja kotoisa olo. Seksuaalista vetovoimaa en tuntenut, vaan se heräsi vasta, kun ystävystyttiin. Eli aluksi oli vain helppo olla ja jutella, sitten tajusin että wow miten siisti ihminen tämä on ja lopulta olin täysin vakuuttunut, että mun pitää olla tämän ihmisen kanssa.

Tästä on nyt 10 v. aikaa ja edelleen kolisee. Kyllä tässä suhteen aikana on tullut pari tyyppiä vastaan, joiden kanssa klikkaa, mutta ei ketään mieheni veroista.

Kaksi kolahdusta ja ihanaa naista siis. Viimeisen jälkeen ei sitten enää sytytä mikään. Onneksi nykyään on ihan sallittua miehellekin elää yksikseen.

M47

Melko usein kassalla asioidessa on tuntunut siltä, mutta kipinöintiä on lopulta ollutkin vain minun puoleltani :/

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulle oikeesti ole koskaan käynyt niin, että vahingossa katsot jotain tuntematonta silmiin ja heti lyö salamat ja henki salpautuu? Siinä ei tiedetä arvomaailmoista eikä oikein vuorovaikutuksestakaan mitään, veikkaan että se on hormonaalista ja näköjään joiltakin tämä hormooni puuttu.

Tuon olen kokenut, ja oletan sen olleen molemminpuolista. Tämä tapahtui työpaikalla, mutta koska molemmat oli varattuja tahollaan, annoin olla ja unohtua. Otin sen ihan hormonaalisena ilmiönä.

Toinen oli ihminen, jonka tapasin nuorena pari kertaa eri paikoissa. Hänen kanssaan tunsin olevani täysin rento ja kotonani. Hän oli hyvä ystävä, jonka kanssa oli fyysistäkin tekemistä. Välimatka ja elämäntapojen erilaisuus olisivat tehneet jutusta tosielämässä mahdottoman.

Lisäksi olen kokenut nuorena vakavan suhteen ja nykyisen, jonka kanssa avioiduin, mutta ne eivät ole olleet äkkikolahduksia. Ensiksi mainitun tunsin pitkältä ajalta ja toinen tuntui sopivalta.

Vierailija kirjoitti:

Kerran, ja olen nyt 30-vuotias. Olin nuori ja parisuhteessa, mutta kun tämä mies tuli juttelemaan minulle, tuli heti lämmin ja kotoisa olo. Seksuaalista vetovoimaa en tuntenut, vaan se heräsi vasta, kun ystävystyttiin. Eli aluksi oli vain helppo olla ja jutella, sitten tajusin että wow miten siisti ihminen tämä on ja lopulta olin täysin vakuuttunut, että mun pitää olla tämän ihmisen kanssa.

Tästä on nyt 10 v. aikaa ja edelleen kolisee. Kyllä tässä suhteen aikana on tullut pari tyyppiä vastaan, joiden kanssa klikkaa, mutta ei ketään mieheni veroista.

Kestävin rakkaus alkaa ystävyydestä.

Blaah mä en ole koskaan päässyt sen ihmisen kanssa yhteen, joka ns. Mun mielestä kolahti. Oon tästä vähän surullinenkin. Omaan nykyseenkin luulen vain rakastuneen ns. Vahingossa, mutta ei se mielestäni ollut ns. Kemiaa tai kolausta.

Ja ne ongelmat, mitä nyt on, todistaa tämän puolesta. Hän ei koskaan kokenut yhtä paljon kemiaa muhun kuin mä häneen. Että ei siinä mitään. Lapsetkin on varmaan syntyneet pelkästä pyhästä hengestä. No masentavaahan se on, mutta näin super ujona ihmisenä ja jne en usko että olisin ketään edes näin siedettävää miestä löytänyt. Eikä siitä tiedä koska ne kemiat jne loppuu. Loppuvat kuitenkin joskus. Mutta vtumaisinta on huomata monen monen vuoden päästä, että olit toiselle vain kunhan on joku stnan ämmä. Että näin. Vaikka on se ehkä jopa toisinkin päin. Mutta mitä väliä. Kai sitä joskus sitten eroaa, kun ei enää jaksa edes yrittää.

Mun neuvo on, että älä mene yhteen jos ei molemmilla ns. Kolahda. Säästyy molempien sydämet, itsetunto ja mielenterveys.

Vierailija kirjoitti:

Vai oikein kassahenkilön kanssa "kolahti". Tämä kertookin jo, kuinka vakavasti ap:n jutut kannattaa ottaa.

Mulla ainakin on ollut yks kassa, jonka nähdessä me molemmat vaivaannuttiin ja kädet tärisi kun laoin ostoksia ja hän alko nojaileen siinä penkissä ihankun vaivaantuen ettei tiedä miten olla 🙈 En tienny koko tyypin nimeä eikä edes keskustellu, mut joku näkymätön magneetti siinä oli joka kerta. Ei ees ollu mun tyylinen mies 😂 Oon myös itse kassana kokenut tämmösen tunteen kahden naisen kanssa, joilla oli lyhyet hiukset mutta kauniit kasvot. Toinen ainakin paljastu lesboksi, kun tuli tyttöystävänsä kaa ostoksille 😂 Ihan älytöntä kun koen kuitenki olevani hetero, enkä kattele naisia sillä silmällä.

Superkolauksen olen kokenut yhen miehen kanssa, mutta asuu ulkomailla niin ei siitä sit kummempaa tullut. Ärsyttää jun tapahtuu niin harvoin. Ja oon nyt siis 28. Mun exien kaa oon vaan ihastunu, mut kummankaan kanssa ei oo ollu sellasta suurempaa kemiaa ja mietinki oonko valehdellu itelleni oonko ollu rakastunu niihin 🤔

Vierailija kirjoitti:

Onkohan minussa jotain vikaa kun 39v ikään en tunnista tällaista kokeneeni? Olen naimisissa miehen kanssa joka on ainoa seurustelukumppanini koskaan eikä alku hänenkään kanssa ollut mitään "tavallista" ihastumista ja rakastumista erikoisempaa. Mutta kieltämättä näitä juttuja lukiessa, tuli sellainen olo että olisipa upeaa kokea jotain tällaista. Vaikka edes jonkun random kaupanmyyjän kanssa! :D

Vielä ehdit hyvin.

Oman kokemukseni mukaan se vaatii sen, että oma mieli on avoinna ja ns tutka on päällö. Alitajuisesti katselee siinä mielessä ympärilleen, ei siis ankaraa tietoista parinetsintää, eikä varsinkaan tindereitä tms. Mutta että on live-elämässä avoin ja silmät ovat avoinna. Jos on täydellisen tyytyväinen omaan elämään, ei ole yhtään mitään kaipuuta tai tarvetta, jonka pitäisi täyttyä, niin ei kohtaa kolahduksia. Sitä kai tarkoitetaan vsnhalla sanonnsllakin, että rakkaus tulee silloin, kun on ensin valmis rakkauteen.

Yksi kunnon rysäys ja ehkä noin 10 pienempää. Yksi hassu kohtaaminen tapahtui minullekin kerran kaupassa. Erään miehen kanssa kumarruttiin samalle kylmäaltaalle ja sattumalta katsoimme toisiamme. Jäimme hetkeksi katsomaan toisiamme ja aloimme nauraa. "Jokin" pysäytti meidät molemmat siinä hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainoa, jolle tämä kaikki on täysin hebreaa?

Joo, kyllä tunnen eri syistä vetoa ihmisiin. Joidenkin kanssa temperamentti ja tapa olla vuorovaikutuksessa on yhteneväistä. Joidenkin kanssa arvomaailmat kohtaavat.

Ei ole mystistä kemiaa, ei kolahdusta, ei tähtiä oikeissa asennoissa.

HEPREAA.