Oligarkkeja kuolee. Monilla ollut yhteyksiä Gazprom-yhtiöön.
Venäläisiä oligarkkeja alkanut kummasti kuolta hieman epänormaalin tiheästi.
Useilla yhteys Gazpromiin.
Johtavatkohan jäljet sylttytehtaalle?
"Useita venäläisoligarkkeja on kuollut salaperäisissä olosuhteissa tänä vuonna.
Monilla on ollut yhteyksiä kaasuteollisuuteen ja valtion omistamaan Gazprom-yhtiöön.
Amerikkalainen Newsweek (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että Gazprom-yhtiöön liittyvien johtajien kuolemat ovat muistuttaneet itsemurhia."
Kommentit (20)
Oma vika, kun eivät rahoittaneet ajoissa Putinin salamurhaa.
Maailma pelastuu, kun se porukka tapattaa toinen toisensa. Ja mitä nopeammin, sen parempi! Mädätköön helvetissä!
No eiköhän tuo sovi venäläisten rikollismieliseen oikeustajuun
Yksi oli tehnyt itsemurhan ampumalla itseään takaraivoon kaksi kertaa 🤔
Vaalit venäläiseen tapaan. Näiden arpajaisten voittajillakaan ei ole helppoa, koska ikinä ei tiedä, milloin tulee oma vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Oma vika, kun eivät rahoittaneet ajoissa Putinin salamurhaa.
Putinin suosiollisella avustuksella ovat saaneet miljardiomaisuutensa haalittua. Miksi purisivat ruokkivaa kättä?
Vierailija kirjoitti:
Yksi oli tehnyt itsemurhan ampumalla itseään takaraivoon kaksi kertaa 🤔
Jotkut vielä sen jälkeen onnistuvat hirttäytymäänkin. Aika velikultia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vika, kun eivät rahoittaneet ajoissa Putinin salamurhaa.
Putinin suosiollisella avustuksella ovat saaneet miljardiomaisuutensa haalittua. Miksi purisivat ruokkivaa kättä?
Koska se ei ruoki enää. Putin on enää pelkkä riippa Venäjän rikkaille.

Siksi kun aika nopeasti se käsi lakkaa näkymästä johtuen hiippakunnasta poistumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vika, kun eivät rahoittaneet ajoissa Putinin salamurhaa.
Putinin suosiollisella avustuksella ovat saaneet miljardiomaisuutensa haalittua. Miksi purisivat ruokkivaa kättä?
Koska se ei ruoki enää. Putin on enää pelkkä riippa Venäjän rikkaille.
Putinin avulla se porukka pysyy kasassa. Heillä on pelko perseessä, mitä tapahtuu sitten kun nykyinen kleptoraatti hallitsija kaatuu. Tuleeko tilalle toinen samanmoinen, vai löytyykö jostain uudistusmielinen ihminen (epäilen!!!), joka laittaa mm valtakunnan varallisuuden uusjakoon.

Ei pidä uskoa kaikkea mitä Kreml suoltaa. Todellisuudessa Venäjän taloudessa on meneillään suuri kriisi, vaikka he näyttelevät länsimaille toista. Ja Kremlin mafiayrityksissä tapahtuu "yllättäviä" kuolemia.

Eihän se hallitusmuoto ole mitään kremlin propagandaa, se on historiallinen fakta. Oligarkit ovat "oikeutettuja" omaisuuteensa, koska ovat lojaaleja putinille. Jos joutuvat jostain syystä suuren hallitsijan epäsuosioon, lähtee rahat tai henki tai molemmat!
Ja tienetkin rikkaat rjyyzzät tappelevat myös keskenään, koska kisaavat uskollisuuspisteistä.
Putin näyttää omalla tavallaan kaapin paikan oligarkeille jos nämä yrittävät lietsoa vallankumousta. Hyvä konsti tuo hengenmenon uhka koska ei se oligarkki niitä miljardejaan sinne hautaan mukaansa saa. Ja vaikka saisikin, ei niillä siellä ryccän helvatassa mitään käyttöarvoa ole.
Tosin Putin voi jossain vaiheessa kohdata Brutuksensakin ellei pelaa korttejaan täysin virheettömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma vika, kun eivät rahoittaneet ajoissa Putinin salamurhaa.
Putinin suosiollisella avustuksella ovat saaneet miljardiomaisuutensa haalittua. Miksi purisivat ruokkivaa kättä?
Koska se ei ruoki enää. Putin on enää pelkkä riippa Venäjän rikkaille.
Putinin avulla se porukka pysyy kasassa. Heillä on pelko perseessä, mitä tapahtuu sitten kun nykyinen kleptoraatti hallitsija kaatuu. Tuleeko tilalle toinen samanmoinen, vai löytyykö jostain uudistusmielinen ihminen (epäilen!!!), joka laittaa mm valtakunnan varallisuuden uusjakoon.
Ei pidä uskoa kaikkea mitä Kreml suoltaa. Todellisuudessa Venäjän taloudessa on meneillään suuri kriisi, vaikka he näyttelevät länsimaille toista. Ja Kremlin mafiayrityksissä tapahtuu "yllättäviä" kuolemia.
Eihän se hallitusmuoto ole mitään kremlin propagandaa, se on historiallinen fakta. Oligarkit ovat "oikeutettuja" omaisuuteensa, koska ovat lojaaleja putinille. Jos joutuvat jostain syystä suuren hallitsijan epäsuosioon, lähtee rahat tai henki tai molemmat!
Siksi Putin olisi pitänyt syrjäyttää ajoissa ennen kuin päässä alkoi vippaamaan. Tähän mennessä hän on ollut riittävän rationaalinen. Nyt häviää kaikki. Takavarikoitu omaisuus ulkomailla on vain pintaraapaisu ongelmista.

Siksi puuttinia ei olisi pitänyt päästää presidentiksi koskaan, mutta minkäs sillee tekee, kun rottalauma kuitenkin valitsee aina omannäköisensä hallitsijan. Olisi ollut joku toinen puuttin...
Muutama oligarkki tunnu missään kun Ukrainan sota on todellinen jättiläiskokoinen verikauha.
Ja sanokaa minun sanoneen, Navalnyi, nuorehko mies vaikka onkin, ei myöskään tule Putinia pidempään elämään vaikka Putininkin on väitetty olevan loppusuoralla terveysongelmiensa takia.

Navali on siirretty Ziberiaan ja lieneekö enää edes oikeasti elossakaan.
Näitä tapauksiahan riittää, uusimmat:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f53130fb-52c4-4de4-ac97-bdfc92e3c6b3
Stalinin metodit toimivat edelleen. Ja mikseivät toimisi.
Maailmassa on monia kieliä mutta aseet puhuvat aina kieltä jota tyhmempikin ymmärtää ihan äidinkielestä riippumatta. Ja jos ei ymmärrä, lopputulos on kuitenkin sama.