Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?

Jos kolahduksilla tarkoitetaan sellaista, että molemmat ovat oitis ihastuneet, niin ei sellaisia ole ollut yhtään. Ehkä viitisen kertaa olen ollut syvästi ihastunut johonkuhun. M46

onhan niitä ollut, kummallisiakin. Harvemmin niin, että olisi johtanut normi hetero-parisuhteeseen. 

Ulkomailla asuessani tanskalainen tyttö (olen nainen). Tämä kaveruus kolahti niin, että se oli ihan jopa vähän romanttinen. Kaveruus päättyi kun muutin takaisin suomeen, parin kirjeen jälkeen. Aikaa ennen nettiä. Ajattelen häntä vieläkin aina välillä.

Parikymppisena hieman androgyyni teinipoika. Joo tää kuulostaa oudolta, olin  21 ja hän 17. Meistä tuli heti parhaat kaverit. Kun hän soitti meille veljeni jos vastasi huusi aina, homokaveris soittaa. Jossain bileissä tyyppi alkoi flirttailemaan ja lähentelemään, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Ystävyys säilyi monen ihme mutkan kautta vuosia. Tulihan sitä muutaman kerran harrastettua seksiäkin. Miehen ollessa  30+ hän tuli ulos kaapista ja katkaisi ystävyyden monen kanssa, ml. minun. Se loukkasi. 

Entisen miehen kanssa ei varsinaisesti heti kolahtanut. Huomasin kyllä hänet, ja jollain tasolla kiinnostuin. Tutustuttiin kavereina ja käytiin ikään kuin treffeillä muutama kk ilman mitään sen kummempaa tunnetta minun osaltani. Eräällä risteilyllä sitten tapahtui ja pidin sitä vain kännisekoiluna. Niin mun kaveritkin, mutta niin vaan kävi että n. viikko risteilyn jälkeen tuntuikin seurustelulta. Jota kesti 10 v. 

Ihmeellisin on ehkä proto-tinderissä löytämäni mies, jonka kuva sanoi enemmän kuin tuhat sanaa. Se kuva vaan puhui mulle niin paljon että ei mitään rajaa. Tiesin vaan, tää on tässä. HÄN se on. Selailin hysteerisenä että se tulis uudestaan, kun olin vahingossa laittanut pois. Ja tulihan se! Eikä kestänyt kauaa niin oltiin treffeillä ja intohimoinen suhde kesti n. 3 vuotta. Enää ei puhu tinderin kuvat ei. Se oli lähes kokovartalon kuva, vaatteet päällä, jotain siinä vaan vangitsi. Katse, tausta, olemus. Se oli runoutta koko homma.

Kerran parikymppisenä mies kyyläsi minua baarissa ja pyysi nakkikiskalla jatkoille. Olin ihan että, mitä. Juttu luisti jatkoilla ihan sanoin kuvaamattoman hyvin ja ajattelin, että nyt tärppäsi. Vielä tän jälkeen jonkun aikaa mies ja sen kaveri stalkkas mua, mutta ei vastannu viestehin. vajaan vuoden päästä törmättiin asiallisissa merkeissä ja hänen kiinnostuksensa oli lähes nolla. Tätä en ymmärtänyt. Tunne oli ollut ihan käsittämättömän vahva. En ollut kokenut vastaavanlaista, en kai oikein jälkeenkään. Sain myös  tietää, että hän ei pyytänyt koskaan naisia jatkoille, eikä lähtenyt yleensä minnekään. Monet luulivat minun keksineeni jutun. Mies oli saanut perintönä kivan lukaalin, jota ei ihan kaikille näyttänyt...

2-3, ikä 33, tunne on ollut molemminpuolinen, mutta toinen osapuoli varattu niin on jäänyt kaveriasteelle.

Kolme. Ensimmäinen johti 15 vuoden suhteeseen, toinen jäi tähden lennoksi ja kolmannen kanssa olen parisuhteessa nyt. Olen täysin immuuni "kolahduksille" jos olen suhteessa.

N43

Vierailija kirjoitti:

Kolme. Ensimmäinen johti 15 vuoden suhteeseen, toinen jäi tähden lennoksi ja kolmannen kanssa olen parisuhteessa nyt. Olen täysin immuuni "kolahduksille" jos olen suhteessa.

N43

Aikamoista, jos olet immuuni kolahduksille, jos olet suhteessa. Ehkä emme ihan puhu samasta asiasta?

Ihastumisen voi vielä estääkin, mutta miten ihmeessä estät sen sekunnissa iskevän tunteen, että tunnet jonkun uuden ihmisen entuudestaan? Sen tunteen, että joku ihminen on kuin koti? Eihän sellaista voi mitenkään estää, kun et itse voi tehdä asialle mitään!

Kolme kertaa. Yksi oikein kunnolla mutta olin silloin teini. Seuraavat kahteen työtoveriin mutten tehnyt mitään, molemmat naimisissa. Kesti vuosia päästä siitä tunteesta kokonaan eroon. Outoa hommaa tosiaan. Ihminen EI voi päättää kehen rakastuu.

Kaksi. Kummastakaan ei ainakaan vielä ole tullut parisuhdetta, saa nähdä tuleeko tulevaisuudessa. N32

Nyt toinen menossa, onnettomasti

Kolahduksia on kyllä ollut. Pahin taisi olla kun olin nuorena kesätöissä ja vanhemmat ukot ja varoittelivat etukäteen.

Nimittäin yleisellä käytävällä oli aika alhaalla sijaitseva palkki, ja kolautinhan minä siihen pääni aika kovasti kantaessani painavia renkaita.

Oletan, että aloittaja ei tarkoita tässä perinteistä ihastumista, rakastumista tai sitä, että kokee jonkun puoleensavetävänä vaan nimenomaan täysin odottamatonta molemminpuolista, hyvin voimakasta ja selittämätöntä vetovoimaa. 

Olen 50, kahdesti on tällaista sattunut. Ihastunut olen ollut vaikka ja kuinka monesti ihan lapsesta lähtien, rakastunut kahdesti. Aina silloin tällöin olen kokenut hyvin voimakasta seksuaalista vetoa, joka varmaan yleensä on ollut vain minun puoleltani ja useimmiten näissä tapauksissa en edes pidä kyseisestä miehestä, kyse lienee feromoneista vain. 

Mutta molemminpuolinen kolahdus heti ensi tapaamisesta on tullut siis vastaan vain kahdesti. Ensimmäinen oli reilu parikymppisenä ja mies oli niin eri maailmasta (erilaiset taustat, mies erittäin paljon vanhempi), etten uskaltanut tehdä mitään. Tiedän, että tämä oli molemminpuolista, vielä useamman vuoden päästä mies oli tiedustellut minusta vanhemmiltani. Nämä olivat ihmeissään, mutta minä tiesin miksi. 

Toinen tuli vastaan jokunen vuosi sitten. Molemmat sekosi heti. Minä olen tällä kertaa se vanhempi, molemmat varattuja, mitään ei voi tehdä, mutta meillä on jotain erityistä eikä tämä näköjään häviä. Katsekontakti on toisesta maailmasta, toinen voi tulla ihan lähelle ilman että se on epämiellyttävää, toista on välissä niin ikävä, että tavalla tai toisella nähdään, ystävinä, että pystyy olemaan. 

Kaksi sähköistä, magneettista tuttavuutta. Molemmat yritykset epäonnistuivat; eka oli tuhoontuomittu jo alussa, jälkimmäinen kehittyi väärään suuntaan, kunnes kuihtui pois.

Mutta kumpikin sellainen juttu josta tehdään kirjoja ja elokuvia, eli todella suuria tunteita, ja vetovoima sellainen, että sivullisetkin huomasivat.

Ensimmäisen kerran kun rakastuin, kolahti. Olin 13-vee ja tiesin heti, että tuon ihmisen kanssa mulla on vielä paljon koettavaa. Aah, ihana ensirakkaus, todellakin rakastettiin ja toipuminen kesti todella kauan. Nykyään olemme ystäviä.

Toisen kerran kolahti kaverini veli, jonka näin baarissa ekaa kertaa. Meillä oli lyhyt ja kiihkeä romanssi, ihan fyysisesti sattui kun olin niin rakastunut. Pidemmän päälle olisi ollut raskasta elää niin vahvojen tunteiden kanssa.

Nykyisen aviomieheni kun näin ekan kerran, niin tiesin, että meillä on tulevaisuudessa vielä yhteinen polku. Meni melkein 10 vuotta ennenkuin polku yhdistyi, mutta niin se taisi olla tarkoitettukin. Tässä välillä emme juurikaan nähneet, molemmilla oli omat suhteet ja kuviot. Sattumalta sitten tapasimme kun molemmat oli sinkkuna ja kolmen viikon päästä mies kiikutti kihlasormuksen. 13-vuotta nyt yhteiseloa takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolme. Ensimmäinen johti 15 vuoden suhteeseen, toinen jäi tähden lennoksi ja kolmannen kanssa olen parisuhteessa nyt. Olen täysin immuuni "kolahduksille" jos olen suhteessa.

N43

Aikamoista, jos olet immuuni kolahduksille, jos olet suhteessa. Ehkä emme ihan puhu samasta asiasta?

Ihastumisen voi vielä estääkin, mutta miten ihmeessä estät sen sekunnissa iskevän tunteen, että tunnet jonkun uuden ihmisen entuudestaan? Sen tunteen, että joku ihminen on kuin koti? Eihän sellaista voi mitenkään estää, kun et itse voi tehdä asialle mitään!

. En ole kokenut tuollaista koskaan kenenkään kanssa. Ihastunut olen, mutta kolahdus tarkoittaa silti jotain enemmän. Niitä mulla on ollut tasan kolme.

Kerran. En edes uskonut sitä ennen "rakkauteen ensisilmäyksellä". Siitä ei voinut tulla mitään, koska olimme varattuja tahoillamme ja hän julkisuuden henkilö. Olen sittemmin eronnut puolisostani, mutta vaikea on löytää uutta suhdetta. En haluaisi tyytyä vähempään, kuin tuollaiseen molemminpuoliseen täydelliseen hullaantumiseen.

Tämä kolahtamisjuttu ei vaan avaudu mulle yhtään. Ymmärrän kyllä ihastumisen, seksuaalisen vetovoiman ja yhteenkuuluvuuden tunteen, mutta en kolahtamista ja kemiaa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulle oikeesti ole koskaan käynyt niin, että vahingossa katsot jotain tuntematonta silmiin ja heti lyö salamat ja henki salpautuu? Siinä ei tiedetä arvomaailmoista eikä oikein vuorovaikutuksestakaan mitään, veikkaan että se on hormonaalista ja näköjään joiltakin tämä hormooni puuttu.

Ei. Ikää 37, nainen. Odottelen yhä toiveikkaana, että se salama iskee minuunkin :) Lapsia en halua, joten on aikaa odotella.

Eikös ihastumiseen kuulu yleensä nuo kaikki kolme. Yhtäkkiseen mystiseen kolahdukseen en oikein usko, vaikka tunne kokemus olisi vahva.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kolahtamisjuttu ei vaan avaudu mulle yhtään. Ymmärrän kyllä ihastumisen, seksuaalisen vetovoiman ja yhteenkuuluvuuden tunteen, mutta en kolahtamista ja kemiaa.

3-4, riippuu mikä lasketaan.

Ensimmäinen oli ensirakkauteni.

Toinen nykyinen mieheni.

Kolmes oli mies, jonka kanssa tiesimme toisemme ulkönäöltä mutta kun ensi kertaa olimme samassa huoneessa ja juttelimme niin siinä oli jotain erikoista sähköä ilmassa. Mieheni oli myös paikalla ja myöhemmin totesi että myös hän tunsi että minun ja tuon miehen välillä kipinöi siitä hetkestä alkaen.

Neljäs on sinäänsä erikoinen että hän on työpaikaltani ja aikaisemmin vaihdoimme muutaman sanan silloin tällöin mutten pitänyt hänestä oikeastaan eikä hänkään minusta. Vuosi sitten meille sattui yhteinen duunimatka ja se muutti kaiken. Kuin salama kirkkaalta taivaalta ymmärsin kuinka mahtava ihminen hän on. Koitan pyristellä vastaan mutta mies vetää puoleensa kuin magneetti ja kolahtaa jatkuvasti tosi kovaa.

Kahdesti. Ensimmäinen 18 vee, toinen kolmekymppisenä. Molemmista tuli parisuhde. Kemia oli tosi vahvaa sekä fyysisesti että henkisesti, ihan ensi kohtaamisesta saakka. Ns. vei jalat alta. Jälkimmäisen kanssa olen onnellisesti naimisissa.

Vaikka kohtaan paljon ihmisiä, niin harvoin on tullut vastaan tällaista ihmistä joka kolahtaa rajusti.

N45