Mitä tekisit, jos olisit tarpeeksi rohkea?

Ei ole rohkeudesta kiinni, vaan notkeudesta. Jos pystyisin, ottaisin itseltäni suihin ja nielisin mällit.

Vierailija kirjoitti:

Sanoutuisin irti raskaasta hoitotyöstäni, myisin asuntoni ja muuttaisin toiselle paikkakunnalle Etelä-Suomeen. Inhoan tätä paikkakuntaa ja huonoa työilmapiiriä työpaikallani.  Mikä estää on ikä. Olen lähes 60.

Miten niin ikä?

Hankkisin ihanan, tyydyttävän seksisuhteen. Sen etsiminen ei ole rohkeudesta kiinni, mutta ujokkina uudet ihmiset jänskättää, en osaa rentoutua ennen kuin olen tuntenut sata vuotta ihmisen.

Menisin yksin autokauppaan ja ostaisin ihanan auton. Maasturin jossa on nahkapenkit. Ajaisin yksin kohti auringonlaskua ja laittaisin musiikkia soimaan. Loppuisi tämä ainainen vastuuntunto, eläkesäästäminen ja vanhalla autolla ajelu joka nolottaa sekä minua ettö lapsia. Mies ei hyväksy kalliita autoja, pitää niitä tuhlauksena.

Aloittaisin ratsastuksen. Olen ikäni haaveillut, että ratsastelisin yksin pitkin metsiä, niittyjä ja rantoja kauniilla hevosella. Nyt nelikymppisenä tunnen itseni liian vanhaksi aloittamaan..

En ajelisi viiksi- tai partakarvojani. Olen nainen.

Ottaisin narsistin takaisin. Mutta en uskalla.

Muuttaisin tropiikkiin. Olen aina vihannut Suomen säätä ja täällä on alle 10 (minun mielestäni) säätilan puolesta kelvollista päivää vuodessa.

Rahaa meillä tähän olisi ja työtkin järjestyisi. Sitten tullaan lapsiin, jotka juurtuneet tänne, harrastukset ja kaverit on täällä. Vanhin aloittaa ensi syksynä lukion ja nuorin vasta aloitti koulun. Meillä on yksi lapsista liikuntavammainen ja talo rakennettu esteettömäksi, hänellä avustajapalvelut jne. Olemme viettäneet 3 viikkoa parhaimmillaan kehittyneessä Aasian lämpimässä maassa ja juuri liikuntavammaisen kanssa liikkuminen on yllättävän vaikeaa vaikka kohde ”esteetön” onkin. Lisäksi lämpö pahentaa hänen oireitaan, eli ympärivuotinen trooppinen ilmasto on kaukainen haave.

Lähtisin yksin lomalle. Vaikka ihan tänne koti-Suomeen. Mutta tuntuu, ettei semmonen ole hyväksyttävää perheenäidille.

Ostaisin sijoitusasunnon.

Ottaisin koiran, mutta pelottaa sitoutua siihen niin pitkäksi aikaa.

Olisin 100 % oma outo itseni

Eroaisin

Kertoisin ystävälle, millaisia hankaluuksia adhd elämässäni aiheuttaa. Nyt salaan kaiken ja stressaan, koska yritän vaikuttaa neuronormaalilta. Luulen että ystäväni ei ymmärtäisi vaan tuomitsisi minut ja tekemiseni / tekemättä jättämiseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaisin tehdä nelipäiväistä työviikkoa.

Joskus tulevaisuudessa aion tämän kyllä toteuttaa, mutta jos olisi pokkaa niin tekisin sen heti.

Hei, mä teen nelipäiväistä viikkoa. Ihan paras päätös, mutta tottakai siihen tarvitsee työnantajan suostumuksen. Kerranhan täällä vain eletään ja nyt tuntuu, että elämässä ehtii/jaksaa muutakin kuin pelkkää työtä, työtä..

Samoin. Kuin uusi elämä olisi alkanut. Keräsin rohkeutta monta vuotta. Miksi ihmeessä, ihmettelen nyt jälkikäteen.

Sama varmasti nykyisten unelmien kanssa. Kerään rohkeutta, ja jos joskus toteutan, ihmettelen miksi jännitin vuosia ennen kuin uskalsin.

Tarkemmin ajatellen kyse ei omalla kohdallani ehkä ole niinkään rohkeuden kuin röyhkeyden puutteesta. Pomoni on reilu ja pitää minua hyvänä työntekijänä, joten uskon että hän suostuisikin. Mutta olen valmistumiseni jälkeen ollut töissä vasta muutaman vuoden, ja alussa työpanokseni meni pitkälti hommia opetellessa. Koen, että olen pomolleni "velkaa" vielä joitain tuottavampia työvuosia.

Ehkä voisin kuitenkin aloittaa ylitöiden lopettamisesta... Niitä ei olisi pakko tehdä, mutta viime aikoina projektini tiukat aikataulut ovat kuitenkin ajaneet säännölliseen työajan ylittämiseen.

T. Alkuperäinen lyhyestä työviikosta haaveilija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaisin tehdä nelipäiväistä työviikkoa.

Joskus tulevaisuudessa aion tämän kyllä toteuttaa, mutta jos olisi pokkaa niin tekisin sen heti.

Mä tekisin tän kanssa, mutta en omassa työssäni edes uskalla ehdottaa. Menisin varmaan suoraan jonnekin YT-listalle, ellen ole siellä jo iän takia.

Ihan hullua, että jankutetaan työssä jaksamisesta ja hyvinvoinnista, mutta mitään konkreettista ei sen eteen työnantajat ole valmiita edes harkitsemaan.

Pomothan on tunnetusti superpihejä joten johtuu varmaan siitä, että työntekijöistä koituvat muut kulut palkan lisäksi ovat samat ja se vajaata viikkoa tekevä tulisi siinä mielessä kalliimmaksi kuin täyttä tekevät.

Tämän takia en uskallakaan ehdottaa. Totuus kuitenkin on, että yritys varmaan saisi musta hemmetisti enemmän tehoja irti neljässä päivässä kuin se, että notkun täällä hampaat irvessä.

Työnantajillekin toivoisin rohkeutta katsoa työelämää uusin silmin, ei se aika, mitä ihmiset toimistolla istuu, vaan se, mitä ajallaan tekevät. Uusi työaikalaki antaa viitteitä, mutta ennen kuin se materialisoituu oikeasti, mä olen jo toivottavasti eläkkeellä.

Kosisin miestäni...

Ei ehkä ole pelkästään rohkeudesta kiinni, mutta välillä tekisi mieli sanoa suorat sanat kaikille itsekkäille ihmisille, joille olen kuitenkin velvollisuudentunnosta ystävällinen.

Vierailija kirjoitti:

Jatkaisin opinnäytteen tekoa :D

Sulkisin opinnäytetyöni word-ikkunan, paiskaisin koneen vitun lujaa seinään ja jättäisin opinnot kesken. Jatkaisin ihanan helppoa joskin fyysistä ja kiireistä, aivotonta pikaruokaladuuniani ilman paniikkia tulevasta, vastuullisesta työstä jota en edes osaa.

1. Ilmoittaisin pomolle että en todellakaan tule takaisin töihin mammalomalta. Opiskelisin uuden ammatin.

2. Sanoisin anopille että @%@%!^#$ En jaksa enää yhtään piilovettuilua mieheni exän erinomaisuudesta. Opiskelua itse lääkäriksi jos se ex-miniä oli niin uskomaton ammattinsa vuoksi. Niin ja en tapaisi tätä anoppia enää koskaan.

3. Jättäytyisin kaikista babyshowereista yms rasittavista juhlista pois.

4. Jättäisin turhat tyypit elämästäni.