Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Sääli kun en abortoinut sinua, sanoi äitini. Pyysi myöhemmin anteeksi, en antanut.

Muistan aina, jos äitipuoli kysyi jotain ja vastasin "en mä tiedä", että hän kysyi sitten "no kukas sen tietää?"

Tuo kysymys tulee aina mulla jonkun asian perään, kun pohdin itsekseni ja totean "en mä tiedä" - "No kukas sen tietää??!"

Näytän mieheltä.. se sattui. Vaikka lähes 30vuotta kulunut, peilistä katsoo todella epävarma nainen.

Tahtoisin niin olla kauniimpi. Vaikka muut niin sanoo että olenkin, silti nuo sanat on jäänyt syvälle mieleen.

"Et pärjää yksin lasten kanssa" sanoi äitini, kun olin eroamassa ex-miehestäni. Hyvin pärjäsin, mutta lause ei unohdu.

Vierailija kirjoitti:

N. 15-vuotiaina ystäväni esitteli minut uudelle poikaystävälleen. Kättelin häntä ja sanoin iloisesti "Moikka, mä oon Tiina". Poikaystävän vastaus: "Sulla on vinot hampaat".

Kun töksäytin siihen, että tosi hauska tavata sutkin, hän ei ollut kuulevinaan. Vielä yli 10 vuoden jälkeenkin ihmetyttää, mikä saa jotkut käyttäytymään noin :D

Repesin :D

”Toivottavasti äitisi joutuu sairaalaan ja kuolee syöpään”. Asiakas ei saanut tahtoaan läpi mahdottomassa tilanteessa. Itkin takahuoneessa puoli tuntia.

"Et vaan oo mulle niin tärkeä ystävä ku muut". No en oo enää ystävä ollenkaan. Yritti myöhemmin lämmitellä välejä, ei kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kaverini oli leikkimässä kanssani. Hän kertoi, että hänen toinen kaverinsa oli yrittänyt myös pyytää häntä ulos. En tuntenut tuota kaverin kaveria, muuta kuin että hän oli samassa koulussa, vuotta nuorempi ja suosittu omalla luokallaan.

Kaveri kertoi, että oli sanonut "en voi olla, olen menossa x:lle". Tähän tämä kaverin kaveri oli kuulemma todennut, että "ai x? Se kehitysvammainen?"

En todella voi ymmärtää, mistä tuo näkemys tuli. Olin ihmisen näköinen hoikka blondi tyttö, jolla oli hyviä ystäviä koulussa. Pukeuduin ihan perus Seppälään, niin kuin moni muukin, vaikka MicMac oli in. Ei mitään diagnooseja. Olisin hyvin ymmärtänyt "ai se ruma", "ai se outo", tms., mutta tuo kehitysvammainen meni yli ymmärryksen. Olen jäänyt miettimään, näkevätkö jotkut ihmiset todella minut sillä tavalla.

Eivät näe. Oli mustasukkainen ja huonotapainen.

The Joy kirjoitti:

Muistan aina, jos äitipuoli kysyi jotain ja vastasin "en mä tiedä", että hän kysyi sitten "no kukas sen tietää?"

Tuo kysymys tulee aina mulla jonkun asian perään, kun pohdin itsekseni ja totean "en mä tiedä" - "No kukas sen tietää??!"

Mun äidin vakiolausahdus! Ja myös edelleen pohdin samaa aina itsekseni.

up

"Kukaan ei tykkää susta."

Ihan niin yksinkertainen kuin "AHA" kun selitin työnantajalle omista vaikeuksistani ja pyysin että työnantaja tulisi edes hieman vastaan 20 vuoden ahkeran työnteon jälkeen jossa olen antanut kaikkeni ja aina joustanut omita menoistani jos työnantaja pyytää (mitä jopa ovat tunnustaneet useasti).

Sillon tajusin että ei kannata uhrata itseään liika töissä ja olla yltiölojaali omalle työnantajalle, koska sitä ei kuitenkaan arvosteta yhtään, vaikka monet meistä kuvittelevat niin. Otan työni nykyään paljon rennommin enkä siksi ota mitään henkilökohtaisesti työpaikassamme jossa on todella huono ilmapiiri huonon johdon takia.

Äitini kutsui itsensä lapseni juhliin, joita lapsi ei itse edes halunnut. Vielä "kilttinä tyttönä" sanoin, että täytyyhän ne järjestää, kun mummikin on tulossa. Olisivat saaneet jäädä järjestämättä!

Hain äitini linja-autoasemalta, ensimmäinen lause - voi minkä värinen tukka- (olin juuri hennannut hiukseni juhlaa varten) ja sitä samaa kritisointia kaikista juhlajärjestelyistä ja kodistani riitti koko viikonlopun. Hänen lähtiessään en halannut, vaikka hän yritti, enkä ollut hänen kanssaan missään tekemisissä senjälkeen.

Kaikenlaista mollaavaa kommenttia ja henkistä väkivaltaa/kidutusta olin hänen taholtaa saanut 40 vuoden ajan. Siihen viikonloppuun loppui "kiltin tytön" syndrooma.

"Sä oot todella seksikäs nainen."

Olen meikitön, peittävästi pukeutuva tavis. Vieläkin ihmetyttää mutta olihan se kiva.

Vierailija kirjoitti:

Ollessani ekaluokalla tulin koulun laulukilpailussa toiseksi. Isäni kommentti "kato nyt sitten että ei nouse kusi päähän" jäi mieleen.

Sain lukioaikoina palkinnon piirustuskilpailussa, ja kun innoissani riensin kertomaan uutisen isälle, hänen kommenttinsa oli: ”Älä nyt kuvittele, että susta mitään taiteilijaa tulee”. Ja itse asiassa juuri se oli ollut haaveeni. Kun sitten hain lukion jälkeen taideoppilaitokseen enkä päässyt, niin äitini kommentti oli: ”On se hyvä ettet päässyt sinne”. Olipa hyvä. Eikä musta mitään taiteilijaa sit tullut.

Ei syöpyminen voi kestää ikuisesti, paitsi jos syövytettävää ainetta on ääretön määrä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä positiivinen kommentti ei suoraan koskenut minua, mutta otin sen mieheeni ja minuun kohdistuvana kohteliaisuutena: poikamme häissä yksi morsiamen ystävättäristä kysyi meiltä poikaamme viitaten: Olisiko teillä lisää tuollaisia?

(Ikävä kyllä ei ollut! )

Tulipa hyvä mieli tästä! Miten ihana ja hauska kommentti! :)

Vieläkin siis, varmaan maailman tappiin, pidetään nättiä ihmistä parempana ja ikään kuin hän olisi jollain lailla ansainnut ulkonäkönsä hyvyydellä tai jotain.

Jos on sattunut huono onni kohdalle varsinkin jos on nainen, ja näyttää ns. petolinnun p*rseeltä, niin sitä ihmistä on ilmeisesti ihan ok pitää huonona ja epäilyttävänä ja hänelle saa sanoa vaikka missä tilanteessa ihan mitä vain inhottavaa. Vain koska hänellä ei ole miellyttävä ulkonäkö.

Kun ihan oikeasti sillä ns rumalla voi olla hyvinkin empaattinen ja auttavainen luonne, hän olisi ihanteellinen ystävä ja kumppani, hän saattaa olla hyvin älykäs, ahkera ja kaikin puolin ihmisenä luotettava ja miellyttävä. Mutta ulkonäkö määrää hänen kohtalonsa.

Mitenkähän tällaiseen tilanteeseen saataisiin muutos?

Menin ensimmäiselle urkutunnille ja istahdin elämäni ensimmäistä kertaa urkupenkille. Opettajan mielestä istuma-asentoni soittimen ääressä oli niin luonteva, että hän kysyi: "Oletko varma, ettet ole koskaan aiemmin soittanut urkuja?" :)

”Meinaatko sä olla siivoojana lopun elämääs?”

Isäni sanoi sängyllä maaten, kun olin lukion jälkeen tehnyt siivoushommia pari vuotta. Kiitos vaan.