Lue keskustelun säännöt.
Miksi aitoa ystävyyttä on vaikea löytää?
30.12.2019 |
Kaipaan ystävyyssuhdetta, joka olisi aito ja läheinen. Miksi sellaista on niin vaikea löytää? Kaksi ystävyyttä päättynyt parin vuoden sisään ja tuntuu, että turha yrittää luoda uusia suhteita. Pitäisi kai olla vaan yksin, niin kuin puolet elämästä onkin mennyt ilman ystäviä. Mielestäni ihmisellä on hyvä olla muitakin läheisiä kuin puoliso, mutta ehkä olen sitten outo kun ajattelen näin.
Kommentit (69)
En koe tekeväni niin. Pikemminkin päinvastoin. Olen hidas lähentymään ja kunnioitan toisen rajoja. Aikuisuudessa ystävystyminen taitaa olla vain niin hemmetin vaikeaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa minäkin mietin, ystäviä ei ole ollut vuosiin... traumat jäänyt selkäänpuukotuksista yms. joten en edes uskalla yrittää.
Luulisin, ettei bestiksiä kuuluisikaan olla teini-iän jälkeen: nehän ovat tavallaan harjoittelusuhteita parisuhteelle. Myöskään lapsen ja nuoren vilpittömyyttä ei aikuisissa vain ole, joten aikuisen olisi hyvä suuntautua kevyempiin ystävyyksiin ja kaveruuksiin ja suunnata se ylenmääräinen emotionaalinen läheisyys omalle perheelle (kumppani ja lapset).
Vierailija kirjoitti:
En koe tekeväni niin. Pikemminkin päinvastoin. Olen hidas lähentymään ja kunnioitan toisen rajoja. Aikuisuudessa ystävystyminen taitaa olla vain niin hemmetin vaikeaa.
Ap
Sitten ei varmaan vaan ne kuuluisat kemiat kohtaa. Kun ajattelee lapsuuden ystäviä ja kouluaikaisia ystävyyksiä, niille oli leimallista se, ettei seuraa niin paljon itse valittu. Hiekkalaatikolla sitä tapulteltiin hiekkakakkuja yhdessä, koska asuttiin samassa pihapiirissä, vaikkei niin olisi toisista tykättykään, tai totuttiin siihen, että kaverit ja ystävät olivat siihen omaan sen hetkiseen elämänpiiriin kuuluvia ihmisiä, heitä siedettiin puolin ja toisin. Ja heiltä sietikin usein sellaista, mitä aikuisten ystävien (aikuisina saatujen) kanssa ei tehdä. Ei edes synny sitä ystävyyttä, jos ollaan liian erilaisia.
Aikuisten kesken kai on niin, että vähemmän siedetään toisilta, muttei muisteta katsoa peiliin. Että onko sitä itse niin mahtava ihminen sittenkään. Ainakin itselläni on jokunen ystävyys kariutunut siihen, että olen jotenkin maalannut itsestäni kuvan ihanneystävänä, vaikka olin siitä kaukana. Kirveli ymmärtää se. :(
Olen eri mieltä. Kukaan ei voi olla toiselle kaikkea, ei edes puoliso (eikä lasten todellakaan kuulu saada sellaista roolia). Monissa tutkimuksissakin nimenomaan läheiset ystävyyssuhteet ovat lisänneet onnellisuutta. Mutta no, tässä kai se ongelma, jos moni ajattelee noin ettei läheisiä ystäviä ”kuulu” olla teini-iän jälkeen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä. Kukaan ei voi olla toiselle kaikkea, ei edes puoliso (eikä lasten todellakaan kuulu saada sellaista roolia). Monissa tutkimuksissakin nimenomaan läheiset ystävyyssuhteet ovat lisänneet onnellisuutta. Mutta no, tässä kai se ongelma, jos moni ajattelee noin ettei läheisiä ystäviä ”kuulu” olla teini-iän jälkeen.
Ap
Kyllä niitä varmaan "kuuluu olla" tai siis on hyvä jos on, jos sitä kaipaa, mutta tosiaan voi olla vaikea löytää. Kyllä se ihan todellinen ongelma on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe tekeväni niin. Pikemminkin päinvastoin. Olen hidas lähentymään ja kunnioitan toisen rajoja. Aikuisuudessa ystävystyminen taitaa olla vain niin hemmetin vaikeaa.
Ap
Sitten ei varmaan vaan ne kuuluisat kemiat kohtaa. Kun ajattelee lapsuuden ystäviä ja kouluaikaisia ystävyyksiä, niille oli leimallista se, ettei seuraa niin paljon itse valittu. Hiekkalaatikolla sitä tapulteltiin hiekkakakkuja yhdessä, koska asuttiin samassa pihapiirissä, vaikkei niin olisi toisista tykättykään, tai totuttiin siihen, että kaverit ja ystävät olivat siihen omaan sen hetkiseen elämänpiiriin kuuluvia ihmisiä, heitä siedettiin puolin ja toisin. Ja heiltä sietikin usein sellaista, mitä aikuisten ystävien (aikuisina saatujen) kanssa ei tehdä. Ei edes synny sitä ystävyyttä, jos ollaan liian erilaisia.
Aikuisten kesken kai on niin, että vähemmän siedetään toisilta, muttei muisteta katsoa peiliin. Että onko sitä itse niin mahtava ihminen sittenkään. Ainakin itselläni on jokunen ystävyys kariutunut siihen, että olen jotenkin maalannut itsestäni kuvan ihanneystävänä, vaikka olin siitä kaukana. Kirveli ymmärtää se. :(
Jep, ei näköjään ole yhdistäviä tekijöitä vielä ollut tarpeeksi. Yritän olla luovuttamatta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävyys vaatii luonteenpiirteiden harvinaislaatuista yhteensopivuutta ja kohtaamista oikealla hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Ystävyys vaatii luonteenpiirteiden harvinaislaatuista yhteensopivuutta ja kohtaamista oikealla hetkellä.
Eli mission impossible.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävyys vaatii luonteenpiirteiden harvinaislaatuista yhteensopivuutta ja kohtaamista oikealla hetkellä.
No köh! Tässä!
Lyhyesti ilmaistuna ja asian ytimeen.
Ystävyys on todellakin lahja, odottamatonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyys vaatii luonteenpiirteiden harvinaislaatuista yhteensopivuutta ja kohtaamista oikealla hetkellä.
Eli mission impossible.
Ei sen mahdottomampi kuin parisuhteenkaan alkaminen. Minusta luonteenpiirteiden ei tarvitse olla samanlaisia, vaan sellaisia, että erilaisetkin puolet kiehtovat. Mutta varmaankin valmius siihen, että haluaa ystävän pitää olla samalla mallilla, ettei tule tätä liiviin uimisen tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin tuntuu, että tämä on nykyajan henki. Yksinäisiä ihmisiä on varmasti paljon enenmmän kuin uskommekaan. Itsekin olen suuren osan aikuisuudestani ollut ilman ystäviä eikä kunnon parisuhdettakaan oikein ole löytynyt. Nyt olen muutaman ystävän saanut, mutta hekin ovat pikkuserkkuja tai muita sukulaisia.
Ihmiset ovat nykyään hirveän valikoivia, oli kyse sitten seurustelu- tai ystävyyssuhteesta. Etsitään niitä "oikeita" ihmisiä eikä muiden (tai omiakaan) heikkouksia enää siedetä. Kaiken ja kaikkien pitäisi olla täydellistä.
Ennen ihmiset oikeasti soittelivat, kävivät kylässä ja viettivät aikaa yhdessä. Oli paljon kiireettömämpää. Hengattiin yhdessä. Nykyään arki on pakattu täyteen harrastuksia ja suorittamista ja ihmisiin pidetään yhteyttä vaan tekstareilla ja somessa.
Ei myöskään ole sellaista luontaista yhteisöllisyyttä kuin esim. kouluaikana tai ennen vanhaan. Ihmiset muuttavat opiskelujen ja töiden perässä ja matkaavat junalla joka päivä toiseen kaupunkiin töihin. Ei ole pikkukaupunki- tai kyläyhteisöjä samalla tavalla kuin ennen. Ei ole helppo tutustua uusiin ihmisiin, kun normaalissa elämässä ei ole luontevaa ympäristöä ja kontekstia, jossa heihin tutustuisi.
Mäkin vuosia yritin "katsoa peiliin" ja miettiä, mikä mussa on vikana. Nyt olen tajunnut, että olen kiva ja rakastettava ihminen. Ei mussa ole mitään vikaa eikä sussakaan. Nykyaika on vaan tämmöistä.
Aito ystävyys aikuisena on vaikea löytää koska suurin osa ihmisistä on k-u-s-ip-äitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommentistasi, se lohdutti
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu, että tämä on nykyajan henki. Yksinäisiä ihmisiä on varmasti paljon enenmmän kuin uskommekaan. Itsekin olen suuren osan aikuisuudestani ollut ilman ystäviä eikä kunnon parisuhdettakaan oikein ole löytynyt. Nyt olen muutaman ystävän saanut, mutta hekin ovat pikkuserkkuja tai muita sukulaisia.
Ihmiset ovat nykyään hirveän valikoivia, oli kyse sitten seurustelu- tai ystävyyssuhteesta. Etsitään niitä "oikeita" ihmisiä eikä muiden (tai omiakaan) heikkouksia enää siedetä. Kaiken ja kaikkien pitäisi olla täydellistä.
Ennen ihmiset oikeasti soittelivat, kävivät kylässä ja viettivät aikaa yhdessä. Oli paljon kiireettömämpää. Hengattiin yhdessä. Nykyään arki on pakattu täyteen harrastuksia ja suorittamista ja ihmisiin pidetään yhteyttä vaan tekstareilla ja somessa.
Ei myöskään ole sellaista luontaista yhteisöllisyyttä kuin esim. kouluaikana tai ennen vanhaan. Ihmiset muuttavat opiskelujen ja töiden perässä ja matkaavat junalla joka päivä toiseen kaupunkiin töihin. Ei ole pikkukaupunki- tai kyläyhteisöjä samalla tavalla kuin ennen. Ei ole helppo tutustua uusiin ihmisiin, kun normaalissa elämässä ei ole luontevaa ympäristöä ja kontekstia, jossa heihin tutustuisi.
Mäkin vuosia yritin "katsoa peiliin" ja miettiä, mikä mussa on vikana. Nyt olen tajunnut, että olen kiva ja rakastettava ihminen. Ei mussa ole mitään vikaa eikä sussakaan. Nykyaika on vaan tämmöistä.
Aikuisuudessa kehittyvät ystävyyssuhteet vaatii mielestäni eri tavalla aikaa kuin lapsuudessa tai nuoruudessa kehittyvät. Itse olen joutunut laittamaan parin uuden tuttavuuden kanssa jarrua päälle siksi, että he ovat edenneet liian nopeasti ja eivät ole ymmärtäneet sitä että myös noissa asioissa toiset tarvitsevat enemmän tilaa kuin toiset. Esim. iholle tuleminen, silittely ja liian tiheä viestittely ovat olleet ns. ystävyyssuhde turn-off ja miellyttävän kohtaamisten sijaan tilalle on tullut ahdistus ja kokemus siitä että toinen painostaa ystävyyteen vaikka itse on erittäin hitaasti lämpiävää sorttia.
Itse olen saanut aikuisiällä ystäviä ajan kanssa. Eräs opiskelukaveri oli etäinen vielä 5 vuotta sitten, mutta eri opintolinjojen valinnan myötä huomasimme laittavamme toisillemme viestiä aina silloin tällöin, mutta puolin sun toisin kuitenkin. Vasta pari vuotta sitten aloimme käymään lounaalla n. 2 krt kuussa ja sama tapa jatkuu yhä. Puhumme monenlaisista asioista, luotamme toisiimme, ja kummallakin on kuitenkin oma tila muulle elämälle. Ja jos joskus on kiirettä niin useita kuukausia voi helposti vierähtää ilman viestin viestiä, mutta sitten kun taas nähdään niin juttu jatkuu siitä mihin jäi.
Summattuna: maltti on valttia ja painostaa ei saa. Pidä tuntosarvet pystyssä sillä ystävyys on aina kahden kauppa. Ja jos homma ei etene niin eteenpäin, tässä elämässä kaikkia ei voi miellyttää.
Mihin ystävyyssuhteesi ovat päättyneet? Kuulostaa suoraan sanottuna oudolta.
Miksi ne kaksi ystävyyttä on päättyneet?
Perheellisten elämä on niin kiireistä työn, lasten harrastusten ja omien harrastusten kanssa ettei aikaa jää uusille ystäville. Niitä paria vanhaa ystävää jaksetaan tavata, mutta siinä se.
Tulempa nyt kommentoimaan, vaikka en ystävyyssuhteista perusta. Mutta en rupeaisi ystäväksesi, koska...
1) Olen introvertti ja haluan olla paljon yksin. Työni vaatii sosiaalisuutta, joten pakenen perhettänikin pois kotoa yksinäisiin harrastuksiin.
2) Olen elämän aikana oppinut, että toisille ihmisille ei koskaan saa paljastaa todellisia ajatuksiaan ja toimintatapojaan. Tulee heti puukotetuksi, haukutuksi ja käännytysyritysten kohteeksi. Miksi olisin sellaisten olentojen kanssa tekemisissä, joiden kanssa täytyy koko ajan esittää olevansa "normi-ihminen". Sellainen tuottaa pelkkää stressiä.
3) Työhöni ja harrastukseeni liittyvät asiat vievät aikani sataprosenttisesti. Ei ole aikaa millekään ihmissuhteille. Hyvä jos muutaman tunnin vuorokaudessa kerkiän nukkua. En myöskään ehdi syömään terveellisesti tai liikkumaan... elän lähinnä energiajuomalla.
Usein kyse on siitä, että ystävää kaipaava yrittää liian äkisti "uida liiveihin", tulla sellaiseksi bestikseksi, jollaisia lapsena oli.