Miksi aitoa ystävyyttä on vaikea löytää?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne kaksi ystävyyttä on päättyneet?

Toinen takertui ja halusi olla enemmän kuin ystävä ja toisen elämäntilanne muuttui ja johti välien viilenemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu, että tämä on nykyajan henki. Yksinäisiä ihmisiä on varmasti paljon enenmmän kuin uskommekaan. Itsekin olen suuren osan aikuisuudestani ollut ilman ystäviä eikä kunnon parisuhdettakaan oikein ole löytynyt. Nyt olen muutaman ystävän saanut, mutta hekin ovat pikkuserkkuja tai muita sukulaisia.

Ihmiset ovat nykyään hirveän valikoivia, oli kyse sitten seurustelu- tai ystävyyssuhteesta. Etsitään niitä "oikeita" ihmisiä eikä muiden (tai omiakaan) heikkouksia enää siedetä. Kaiken ja kaikkien pitäisi olla täydellistä.

Ennen ihmiset oikeasti soittelivat, kävivät kylässä ja viettivät aikaa yhdessä. Oli paljon kiireettömämpää. Hengattiin yhdessä. Nykyään arki on pakattu täyteen harrastuksia ja suorittamista ja ihmisiin pidetään yhteyttä vaan tekstareilla ja somessa.

Ei myöskään ole sellaista luontaista yhteisöllisyyttä kuin esim. kouluaikana tai ennen vanhaan. Ihmiset muuttavat opiskelujen ja töiden perässä ja matkaavat junalla joka päivä toiseen kaupunkiin töihin. Ei ole pikkukaupunki- tai kyläyhteisöjä samalla tavalla kuin ennen. Ei ole helppo tutustua uusiin ihmisiin, kun normaalissa elämässä ei ole luontevaa ympäristöä ja kontekstia, jossa heihin tutustuisi.

Mäkin vuosia yritin "katsoa peiliin" ja miettiä, mikä mussa on vikana. Nyt olen tajunnut, että olen kiva ja rakastettava ihminen. Ei mussa ole mitään vikaa eikä sussakaan. Nykyaika on vaan tämmöistä.

Hyvä viesti, mutta ap ilmeisesti kaipaili jotain symbioottista sielujen sympatiaa eikä tuollaista normaalia rentoa yhdessä oloa (mahd. isommalla porukalla), kuten ennen vanhaan.

Syitä on varmasti useampia. Heti ensiksi tulee mieleen se, että aika moni aikuinen vaikuttaisi hakevan enemmän hyöty- tai elämäntilannekaveria, kuin ihmistä, jonka kanssa aidosti viihtyy ja tuntee sitä kuuluisaa sielujen sympatiaa. Esimerkki: halutaan, että olisi joku, jolle voi kertoa omat murheet tai ystävä, jolla on samanikäisiä lapsia kuin itsellä. Tämä ei välttämättä ole tietoista, mutta pelkkien omien tarpeiden pohjalle rakennettu ystävyys ei yleensä kestä ja on epäreilu asetelma sen toisen osapuolen kannalta.

Toinen asia, joka on kiinnittänyt huomiota, on se, että ihmiset ovat keskimäärin aika konservatiivisia ja fakkiutuneita sen suhteen, millaisia ystäviä etsivät. Pitää olla samanikäinen, samasta sosiaaliluokasta, samassa elämäntilanteessa, samaa sukupuolta ja samasta kulttuurista. Yhdistävien tekijöiden etsiminen ei ole paha asia ja usein se kyllä on niin, että lika barn läka best. Ajoin ennemmin takaa sitä, että itsestä poikkeavan ihmisen kanssa ei uskalleta lähteä virittelemään ystävyyttä, vaikka luonteet, arvomaailma ja odotukset ystävyydeltä natsaisivat loistavasti yhteen. Tuntuu, että parisuhteissa ihmiset uskaltavat nykyään tehdä rohkeampia ja omannäköisempiä valintoja kuin ennen ja toivon, että sama rohkeus rantautuisi myös ystävyyssuhteiden solmimiseen.

23 puhuu asiaa

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Vai niin. 

Ja taas jotkut tulee heti syyllistämään "katso peiliin,minne on kadonneet aiemmat ystäväsi". no minäpä kerron! Ainakin minut ovat aikalailla kaikki ystäväni ym. hylänneet pitkäaikaissairauden, köyhyyden ja työttömyyden takia. En vaan kuulu siihen menestyjien klubiin eikä minulla kyllä ole oikein mitään kiinnostavaa kerrottavaakaan ikinä, elämä kun pyörii aikalailla vuokrayksiössäni, kun mihinkään ei ole ikinä varaa:/

Silti en mielestäni ikinä ole ruikuttanut läheisiäni pois, päinvastoin on ihmetelty miten olen jaksanut kaikki vastoinkäymiseni kestää, kun en niistä oiekin ikinä ole puhunut kenellekään/yksin). no pakko on, kun ketään ei kiinnosta kuin pintaliito-menestyjät ja suomalaisten mielestä vastoinkäymiset on AINA vain omaa syytä ja omia valintoja. Vaikauksistani huolimatta yritin aikuisuuteen asti kuunnella muita empaattisesti, olla ystävä'llinen ja positiivinenkin muiden piristäjä. Palkinnoksi hylättiin, kun oma elämä rullasikin taas hyvin, löytyi uusi kumppani jne.

Enkä kyllä itsekään enää edes yritä tutustua kehenkään, niin julmaa henksitä hyväksikäyttöä ja julmuutta olen saanut kokea kanssaihmisiltä koko elämäni ajan. Tosiaan, mitään "vikoja"ei nykypäivän ihmissuhteiden kumppanissa saisi olla, no onnea vaan muillekin tällaisten "täydellisten"etsintään!

Ja just tänään oon ollut allapäin taas joulun ym.ahdistavan yksinäisyyden jäljiltä ja haluaisin vain kadota pois koko maailmasta, en halua nähdä enää yhtäkään uutta vuotta eikä ketään kiinnostaisikaan poistumiseni.

Mä suren myös samaa, ystävä tuo niin paljon iloa ja valoa elämään. En mielestäni ole nirsokaan, mutta en ole löytänyt uutta ystävää vuosikymmeniin. Joidenkin kanssa olen yrittänyt, mutta on ollut ryyppyseuran etsijää, liian kerskuvaa ja kilpailevaa futismutsia, yksi oli katkera valittaja, joku oli liian materialistinen toisen kodin kyttääjä. Ei sitä ole järkeä viettää aikaa ihmisen kanssa jonka kanssa ei viihdy eikä ole yhteistä.

Sympatiahalit!

Vierailija kirjoitti:

Mä suren myös samaa, ystävä tuo niin paljon iloa ja valoa elämään. En mielestäni ole nirsokaan, mutta en ole löytänyt uutta ystävää vuosikymmeniin. Joidenkin kanssa olen yrittänyt, mutta on ollut ryyppyseuran etsijää, liian kerskuvaa ja kilpailevaa futismutsia, yksi oli katkera valittaja, joku oli liian materialistinen toisen kodin kyttääjä. Ei sitä ole järkeä viettää aikaa ihmisen kanssa jonka kanssa ei viihdy eikä ole yhteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Sinulla on ongelma, jos oletat, että _ oikeat_ ystävät/ystävyys on suunnilleen Jumalan uskollisuuteen verrattavia asioita.

Ehei. Kaikki ystävyydet eivät ole tarkoitettu elinikäisiksi. Silti ne ovatihan aitoja ja oikeita ystävyyksiä, jotka palvelivat aikansa, ja tarkoitus niilläkin oli.

Ei pidä ylenkatsoa lyhyitäkään kohtaamisia. Niillä voi olla suuri merkitys jollekin osapuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Sinulla on ongelma, jos oletat, että _ oikeat_ ystävät/ystävyys on suunnilleen Jumalan uskollisuuteen verrattavia asioita.

Ehei. Kaikki ystävyydet eivät ole tarkoitettu elinikäisiksi. Silti ne ovatihan aitoja ja oikeita ystävyyksiä, jotka palvelivat aikansa, ja tarkoitus niilläkin oli.

Ei pidä ylenkatsoa lyhyitäkään kohtaamisia. Niillä voi olla suuri merkitys jollekin osapuolelle.

Aika rohkeaa ryhtyä jumalaksi. ”Ei ole tarkoitettu...” Narsisti - kuulostat siltä? Kukaan muu sanonut sinulle tästä?

Ystävyys on ikuista, muu on tuttavuutta/kaveruutta/merkitsemättömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Sinulla on ongelma, jos oletat, että _ oikeat_ ystävät/ystävyys on suunnilleen Jumalan uskollisuuteen verrattavia asioita.

Ehei. Kaikki ystävyydet eivät ole tarkoitettu elinikäisiksi. Silti ne ovatihan aitoja ja oikeita ystävyyksiä, jotka palvelivat aikansa, ja tarkoitus niilläkin oli.

Ei pidä ylenkatsoa lyhyitäkään kohtaamisia. Niillä voi olla suuri merkitys jollekin osapuolelle.

Aika rohkeaa ryhtyä jumalaksi. ”Ei ole tarkoitettu...” Narsisti - kuulostat siltä? Kukaan muu sanonut sinulle tästä?

Ystävyys on ikuista, muu on tuttavuutta/kaveruutta/merkitsemättömyyttä.

Jep. Huornapanija ja narsisti Vaasasta. Kuvottava demoni. Ihmishirviö.

Muuttuipa tämä kummalliseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Sinulla on ongelma, jos oletat, että _ oikeat_ ystävät/ystävyys on suunnilleen Jumalan uskollisuuteen verrattavia asioita.

Ehei. Kaikki ystävyydet eivät ole tarkoitettu elinikäisiksi. Silti ne ovatihan aitoja ja oikeita ystävyyksiä, jotka palvelivat aikansa, ja tarkoitus niilläkin oli.

Ei pidä ylenkatsoa lyhyitäkään kohtaamisia. Niillä voi olla suuri merkitys jollekin osapuolelle.

Aika rohkeaa ryhtyä jumalaksi. ”Ei ole tarkoitettu...” Narsisti - kuulostat siltä? Kukaan muu sanonut sinulle tästä?

Ystävyys on ikuista, muu on tuttavuutta/kaveruutta/merkitsemättömyyttä.

Avioliitotkaan eivät aina ole ikuisia, joten haet siis ystävyydestä jotain vieläkin suurempaa ja kestävämpää symbioosia kuin parisuhde. Elinikäisiä ihmissuhteita ovat ainoastaan sukulaisuussuhteet. Äitisi on äitisi, siskosi on siskosi ja serkkusi on serkkusi, vaikka ette olisi missään yhteydessä 30 vuoteen. 

Mä luulen että monen yksinäisen ongelmana on juuri tuo ikuisen ystävyyden odotus.  Puuttuu realismi ja ymmärrys, että ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset jopa muuttavat maapallon toiselle puolelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Maailmannapako siellä diivailee? Toki ihmissuhteet elää muun elämän ohella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Sinulla on ongelma, jos oletat, että _ oikeat_ ystävät/ystävyys on suunnilleen Jumalan uskollisuuteen verrattavia asioita.

Ehei. Kaikki ystävyydet eivät ole tarkoitettu elinikäisiksi. Silti ne ovatihan aitoja ja oikeita ystävyyksiä, jotka palvelivat aikansa, ja tarkoitus niilläkin oli.

Ei pidä ylenkatsoa lyhyitäkään kohtaamisia. Niillä voi olla suuri merkitys jollekin osapuolelle.

Aika rohkeaa ryhtyä jumalaksi. ”Ei ole tarkoitettu...” Narsisti - kuulostat siltä? Kukaan muu sanonut sinulle tästä?

Ystävyys on ikuista, muu on tuttavuutta/kaveruutta/merkitsemättömyyttä.

Narsistinen kiusaaja. Sadisti. Ignore.

Millainen on aito ja läheinen ystävyys? Luettele vaikka 10 tärkeintä asiaa, jotka siihen kuuluvat. Erittelemällä tuon ystävyyskäsitteesi pienemmiksi ja konkreettisiksi  osiksi, saattaisit oivaltaa, missä ja miten voisit kohdata sellaisia ihmisiä, jotka täyttävät kaikki 10 odotustasi. 

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli ne vuodet, kun lapset olivat pieniä, näitä elämäntilanneystäviä, olin siis itsekin sellainen toisille. Hyvä termi! Kun mietin, niin ainoastaan yksi heistä on enää sellainen, että olemme tekemisissä. Kävimme aikoinaan vaunulenkeillä ja vuorotellen toistemme luona lounaalla lasten kanssa jne. Mutta kun lapset menivät kouluun ja kasvoivat aikuisiksi ja me naiset olimme työelämässä ja uudenlaisen vaiheen edessä, kun lapset muuttivat itse kultakin pois kotoa, ei näitä ystävyyssuhteita enää ollut. Kyllä ne minusta olivat ihan oikein ystävyyksiä ja molemminpuolisia, mutta palvelivat sen hetkistä elämäntilannetta. 

Ystävyys ”ei palvele tilannetta”. Arvosi ovat sairaat.

Maailmannapako siellä diivailee? Toki ihmissuhteet elää muun elämän ohella.

Oletko ihmisoikeuskauppuaiden kanssa lähiaikoina hengannut? Entä kiusannut sairaita - asiantutijuusalasi?