Miksi aitoa ystävyyttä on vaikea löytää?

Vierailija kirjoitti:

Aito ystävyys aikuisena on vaikea löytää koska suurin osa ihmisistä on k-u-s-ip-äitä. 

Tällä asenteella varmaan ystäviä löytyykin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aito ystävyys aikuisena on vaikea löytää koska suurin osa ihmisistä on k-u-s-ip-äitä. 

Tällä asenteella varmaan ystäviä löytyykin!

No kuules, tarpeeksi k u s i p ä i t ä tavanneena voin sanoa, että parempi olla varuillaan ja harkita ihan rauhassa että kenen kanssa tuhlaa omaa aikaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Syitä on varmasti useampia. Heti ensiksi tulee mieleen se, että aika moni aikuinen vaikuttaisi hakevan enemmän hyöty- tai elämäntilannekaveria, kuin ihmistä, jonka kanssa aidosti viihtyy ja tuntee sitä kuuluisaa sielujen sympatiaa. Esimerkki: halutaan, että olisi joku, jolle voi kertoa omat murheet tai ystävä, jolla on samanikäisiä lapsia kuin itsellä. Tämä ei välttämättä ole tietoista, mutta pelkkien omien tarpeiden pohjalle rakennettu ystävyys ei yleensä kestä ja on epäreilu asetelma sen toisen osapuolen kannalta.

Toinen asia, joka on kiinnittänyt huomiota, on se, että ihmiset ovat keskimäärin aika konservatiivisia ja fakkiutuneita sen suhteen, millaisia ystäviä etsivät. Pitää olla samanikäinen, samasta sosiaaliluokasta, samassa elämäntilanteessa, samaa sukupuolta ja samasta kulttuurista. Yhdistävien tekijöiden etsiminen ei ole paha asia ja usein se kyllä on niin, että lika barn läka best. Ajoin ennemmin takaa sitä, että itsestä poikkeavan ihmisen kanssa ei uskalleta lähteä virittelemään ystävyyttä, vaikka luonteet, arvomaailma ja odotukset ystävyydeltä natsaisivat loistavasti yhteen. Tuntuu, että parisuhteissa ihmiset uskaltavat nykyään tehdä rohkeampia ja omannäköisempiä valintoja kuin ennen ja toivon, että sama rohkeus rantautuisi myös ystävyyssuhteiden solmimiseen.

Minä taas ajattelisin, ettei ihmiset hakemalla hae ystäviä. Kun on tietyn ikäisiä lapsia niin kyllä siinä lasten tarhaiästä lähtien tutustuu enemmän niihin , joilla on samanikäisiä lapsia ja joiden lapset käy samoissa harrastuksissa. Näiden kanssa joutuu tekemään yhteistyötä ja olemaan paljon yhteydessä.

Se vesimies jatkaa...

Koin hirveän lapsuuden, jossa kidutettiin kaikin tavoin. Että on siis myös epäluottamusta ja pettymystä ihmisluontoon. Että juuri sellaiset elämänkolhimat olisi ehkä oma juttu, kunhan ei täysin valitusten syövereihin ajauduttaisi. Mutta ollaan vähän samalla taajuudella 😊

Katselen elämää toisenlaisten linssien läpi 😊

Vierailija kirjoitti:

Ja taas jotkut tulee heti syyllistämään "katso peiliin,minne on kadonneet aiemmat ystäväsi". no minäpä kerron! Ainakin minut ovat aikalailla kaikki ystäväni ym. hylänneet pitkäaikaissairauden, köyhyyden ja työttömyyden takia. En vaan kuulu siihen menestyjien klubiin eikä minulla kyllä ole oikein mitään kiinnostavaa kerrottavaakaan ikinä, elämä kun pyörii aikalailla vuokrayksiössäni, kun mihinkään ei ole ikinä varaa:/

Silti en mielestäni ikinä ole ruikuttanut läheisiäni pois, päinvastoin on ihmetelty miten olen jaksanut kaikki vastoinkäymiseni kestää, kun en niistä oiekin ikinä ole puhunut kenellekään/yksin). no pakko on, kun ketään ei kiinnosta kuin pintaliito-menestyjät ja suomalaisten mielestä vastoinkäymiset on AINA vain omaa syytä ja omia valintoja. Vaikauksistani huolimatta yritin aikuisuuteen asti kuunnella muita empaattisesti, olla ystävä'llinen ja positiivinenkin muiden piristäjä. Palkinnoksi hylättiin, kun oma elämä rullasikin taas hyvin, löytyi uusi kumppani jne.

Enkä kyllä itsekään enää edes yritä tutustua kehenkään, niin julmaa henksitä hyväksikäyttöä ja julmuutta olen saanut kokea kanssaihmisiltä koko elämäni ajan. Tosiaan, mitään "vikoja"ei nykypäivän ihmissuhteiden kumppanissa saisi olla, no onnea vaan muillekin tällaisten "täydellisten"etsintään!

Ja just tänään oon ollut allapäin taas joulun ym.ahdistavan yksinäisyyden jäljiltä ja haluaisin vain kadota pois koko maailmasta, en halua nähdä enää yhtäkään uutta vuotta eikä ketään kiinnostaisikaan poistumiseni.

Olen joutunut ottamaan ystävääni etäisyyttä tämän sairauden takia, tuntuu ikävältä "jättää heitteille" ihminen jonka kanssa ollaan käytännössä kasvettu aikuiseksi ja jaettu asiat hiekkakakkuiästä asti. Tiedän ettei ystäväni sairastuminen ole hänen syytään, huomasin vain lopulta olevani lähinnä itseään loppuun polttava hoitaja ja että vakavasti masentuneen, useamman kerran itsemurhaakin vuosien saatossa yrittäneen ystäväni näkeminen ahdisti enemmän kuin ilahdutti. 

Vierailija kirjoitti:

Se vesimies jatkaa...

Koin hirveän lapsuuden, jossa kidutettiin kaikin tavoin. Että on siis myös epäluottamusta ja pettymystä ihmisluontoon. Että juuri sellaiset elämänkolhimat olisi ehkä oma juttu, kunhan ei täysin valitusten syövereihin ajauduttaisi. Mutta ollaan vähän samalla taajuudella 😊

Katselen elämää toisenlaisten linssien läpi 😊

Samanhenkisiä ihmisiä saattaisit löytää elämänkaarikirjoittamisen kurssilta tai kirjoittamisryhmistä yleensäkin. Olen huomannut, että näihin hakeutuu myös aika rosoisen elämän elänyttä porukkaa, joilla on palo saada työstää kokemuksiaan tarinaksi.

Myös erilaiset netti- ja perinteiset vertaistukiryhmät lapsuudentraumoista yms. kärsiville voisivat olla sopivia. Näiden kanssa on kuitenkin hyvä olla tarkkana siinä, että ei valitse sellaista ryhmää, jonka yleisilmapiiri on negatiivinen ja jossa melkein kilpaillaan sillä, kenellä on ollut rankinta. Jotkut osallistujat saattavat olla lisäksi rajattomia ja moraaliltaan arveluttavia. Ehkä jokin nimenomaan naisille suunnattu ryhmä voisi olla hyvä vaihtoehto aluksi.

Ihan näin sivusta kommentoin, että itse en laske ystävikseni lasten kautta tulleita lasten kavereitten ja luokkakavereitten vanhempia, joitten kanssa tehdään yhteistyötä. Jos minulla ei olisi omia ystäviä, joiden kanssa on läheisempi yhteys, tuntisin itseni todella yksinäiseksi näissä lasten vanhempien välisissä yhteistyökuvioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä on varmasti useampia. Heti ensiksi tulee mieleen se, että aika moni aikuinen vaikuttaisi hakevan enemmän hyöty- tai elämäntilannekaveria, kuin ihmistä, jonka kanssa aidosti viihtyy ja tuntee sitä kuuluisaa sielujen sympatiaa. Esimerkki: halutaan, että olisi joku, jolle voi kertoa omat murheet tai ystävä, jolla on samanikäisiä lapsia kuin itsellä. Tämä ei välttämättä ole tietoista, mutta pelkkien omien tarpeiden pohjalle rakennettu ystävyys ei yleensä kestä ja on epäreilu asetelma sen toisen osapuolen kannalta.

Toinen asia, joka on kiinnittänyt huomiota, on se, että ihmiset ovat keskimäärin aika konservatiivisia ja fakkiutuneita sen suhteen, millaisia ystäviä etsivät. Pitää olla samanikäinen, samasta sosiaaliluokasta, samassa elämäntilanteessa, samaa sukupuolta ja samasta kulttuurista. Yhdistävien tekijöiden etsiminen ei ole paha asia ja usein se kyllä on niin, että lika barn läka best. Ajoin ennemmin takaa sitä, että itsestä poikkeavan ihmisen kanssa ei uskalleta lähteä virittelemään ystävyyttä, vaikka luonteet, arvomaailma ja odotukset ystävyydeltä natsaisivat loistavasti yhteen. Tuntuu, että parisuhteissa ihmiset uskaltavat nykyään tehdä rohkeampia ja omannäköisempiä valintoja kuin ennen ja toivon, että sama rohkeus rantautuisi myös ystävyyssuhteiden solmimiseen.

Minä taas ajattelisin, ettei ihmiset hakemalla hae ystäviä. Kun on tietyn ikäisiä lapsia niin kyllä siinä lasten tarhaiästä lähtien tutustuu enemmän niihin , joilla on samanikäisiä lapsia ja joiden lapset käy samoissa harrastuksissa. Näiden kanssa joutuu tekemään yhteistyötä ja olemaan paljon yhteydessä.

Ymmärrän, että ihminen kaipaa läheisiä ystäviä, joiden kanssa on yhteinen aaltopituus ja joiden kanssa on välillä mukava tavata ja keskustella. Näiden ystävien kanssa ei tarvitse väkisin soitella ja keksiä tekemistä. Molemmat tapaavat toisiaan vain siksi, että haluavat oikeasti viettää aikaa toistensa kanssa. Olen itse tullut valikoivaksi sen suhteen kenen kanssa ystävystyn. En esim. odota työkavereilta ja muitten lasten vanhemmilta ystävyyttä.

Nuorempana olin yksinäinen kun en niin tiedostanut omia toiveitani ja rajojani ihmissuhteissa. Toisaalta tulin itse torjutuksi, odotin ystävyyttä vääriltä ihmisiltä ja toisaalta oli monenlaisia vaikeita energiasyöppöjä, jotka käyttivät empaattisuuttani hyväkseen.

Jos on ihmisille ja kokemuksille avoin, mutta realistinen, niin ystäviä kyllä löytyy varttuneempanakin.