Miksi aitoa ystävyyttä on vaikea löytää?

Palastalle saapui kiusaaja. Pahin kaikista.

Absurdi ajatus että joku random tupsahtaisi elämääni tyhjästä ja olisi vain minua varten. Vaikuttaa jo äiti-issuelta.

Eli eikö siihen tarvita joku "yhteisten kokemusten pankki" eli että ollaan tutustuttu johonkin asiaan liittyvässä, ollaan vertaisia. Esim työ tai harrastuskaverit.

Ja se että ollaan tekemisissä vain jossain elämän vaiheessa ei tarkoita että olisi epäonnistuttu. Lyhytkin jakso voi olla tärkeä.

Yks juttu on kans, jos käytetään muita vaan terapeuttina, muuttoapuna tms. Ne palvelut voi ostaa ihan ammattilaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen että monen yksinäisen ongelmana on juuri tuo ikuisen ystävyyden odotus.  Puuttuu realismi ja ymmärrys, että ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset jopa muuttavat maapallon toiselle puolelle. 

Hep! Minulla oli pitkään tämä asenne, että tosiystävyyden on oltava ikuista ja otin helposti itseeni, kun huomasin jonkun ystäväni alkaneen etääntyä minusta. Jälkiviisaana voi nyt todeta, että sille etääntymiselle oli aina käypä syy (toiseen maahan muuttaminen, omien ongelmieni liian voimakas heijastuminen ystävyyssuhteeseen, hiljalleen eriävät arvot ja mielenkiinnon kohteet) eikä vika ollut siinä, että joko minä tai se toinen olisi ollut jotenkin epäkelpo ystävä. Ymmärsin asian syvällisesti vasta sitten, kun kävin itse läpi perinpohjin arvo- ja ajatusmaailmaani muuttaneen kriisin, minkä seurauksena en enää päässytkään samalle aaltopituudelle vanhojen ystävieni kanssa. Pahimmillaan se tuntui aivan siltä, että olisimme puhuneet kirjaimellisesti eri kieliä toisillemme ja sitten turhautuneet, kun toinen ei millään tajua sitä, mitä itse yrittää hänelle viestittää.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys vaatii luonteenpiirteiden harvinaislaatuista yhteensopivuutta ja kohtaamista oikealla hetkellä.

Ja ei tuokaan aina riitä. Pitää vaan olla vielä jotain. Ei aikuisena tahdo saada ystävyyksiä enää aikaan.

Oli etäinen, läheinen, auttavainen tai miten päin vaan. Ihan vaikka oma itsensä. Ei niitä ystävyyksiä saa, ei varmaan ole niin tarkoitettukaan. Aikansa kutakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Sun kaltaisiasi on varmasti aika paljonkin. Monilla kuitenkin työelämä ja perhe-elämä verottaa sen verran voimavaroja, että ei enää sen jälkeen jakseta pohtia syvällisiä. Mulla olisi nykyisin jo aikaa ja voimavaroja pohtiakin, mutta olen tullut iän myötä mukavuudenhaluiseksi enkä enää viitsi käyttää vapaa-aikaani mihinkään syvällisiin pohdintoihin. Töiden jälkeen on mukavampaa vaan nk laittaa aivot narikkaan ja tehdä ja ajatella jotain kivaa. Olen aikuisiällä löytänyt ystävän, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Sun kaltaisiasi on varmasti aika paljonkin. Monilla kuitenkin työelämä ja perhe-elämä verottaa sen verran voimavaroja, että ei enää sen jälkeen jakseta pohtia syvällisiä. Mulla olisi nykyisin jo aikaa ja voimavaroja pohtiakin, mutta olen tullut iän myötä mukavuudenhaluiseksi enkä enää viitsi käyttää vapaa-aikaani mihinkään syvällisiin pohdintoihin. Töiden jälkeen on mukavampaa vaan nk laittaa aivot narikkaan ja tehdä ja ajatella jotain kivaa. Olen aikuisiällä löytänyt ystävän, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. 

No en nyt sitä ihan noin tarkoittanut 😊 olisi ihana vain jutella ihan kaikkea jonkun kanssa, ei mitään syntyjä syvällisiä alituiseen. Mutta sitä aitoa läsnäoloa. Mulla lapset alkaa olla isompia ja olen sinkku, että tietenkin ero iso perheellisiin...

...tiedän kyllä, mitä se voi olla...

Vierailija kirjoitti:

Luulisin, ettei bestiksiä kuuluisikaan olla teini-iän jälkeen: nehän ovat tavallaan harjoittelusuhteita parisuhteelle. Myöskään lapsen ja nuoren vilpittömyyttä ei aikuisissa vain ole, joten aikuisen olisi hyvä suuntautua kevyempiin ystävyyksiin ja kaveruuksiin ja suunnata se ylenmääräinen emotionaalinen läheisyys omalle perheelle (kumppani ja lapset).

Minusta jotenkin, paremman terrmin puutteessa hämmentävä toteamus. Esimerkiksi en muista koskaan halunneeni parisuhteeseen yhdenkään bestikseni kanssa. - Joihinkin naispuolisiin kavreihini voin toki myöntää, joskus ihastuneeni. Mutta en minä silti haluaisi parisuhteeseen kaikkien niiden naisten kanssa, joita voin sanoa ihailevani ja muutoin arvostavani suuresti; eikä tämä mielipiteeni ole riippuavainen siitä ovatko he  sinkkuja vai ns. varattuja.    

Muistan myös. että joskus nuorempana sitä oli osa hyvinkin julmia sen suhteen kenen kanssa saattoivat olla kavereita, ystävyydestä nyt puhumattakaaan.

Esimerkkinä muistan, kun eräs luokkaverini sanoi, joskus yhdestä toisen luokkakaveristamme, ettei voi olla sen kaveri koska sillä on silmälasit. - Sitä en tiedä oliko toinen luokkakaverini oma mielipide vai hänen kotonaan omaksuma käsitys kun hän sanoi, ettei halua olla toisen luokallamme olleen kanssa yhdessä, eikä ainakaan kaveri koska tämä asui kerrostalossa. - Itse tuon tarkoittamansa  kaverini luona usein käyneenä saatoin kertoa hänelle, että tuossa kerrostaloasunnossa on mm.  enemmän tilaa kuin hänen kodissaan. -Ja asunnon kellaritiloista löyty iso uima-allasosasto.  En kuulemma ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti; näin sanoessaan hän oli kyllä oikeassa. Mutta kuten edellä sanoin epäilen, korjaan luulen, että tämä hänen ensin mainitsema mielipide oli hänen kotoaan omaksuma; hänen äidillään kun on ja onllut vuosia palava tarve alleviivata omaa erinomaisuuttaan, toisinaan surkuhupaisuuteen asti. 

Sen minkä vähitellen olen aikuisempana alkanut oppia ja ymmärttää on ettei kaikkien kanssa oikeasti tarvitse tai pidä olla kaver, ellei tise haluai. - Ja se, että näin päättää ei tarkoita tai merkitse sitä, että itsessä olisi välttämättä aina jotain erityistä vikaa tai puutetta. Haasteita ja säännöllisen epäsäännöllisesti koen ja tunnen riittämättömyyttä sen kanssa, että miten ylläpitäisin tai yleisemmi toimisin jotta saattaisin vastakin olla hyvissä ja mutakattomissa väleissä läheisteni kanssa? En halua uskoa että hyvä ja erinomaien ystävyys ja läheinen ihmissuhde toimisia aina kuin itsestään, omalla painollaan, vaan sitä tulisi osata yksinketaiataen "hoitaa" oikein; usein molemmin puolisesti (vastavuoroisesti) vaikka en nän todetessani tarkoita että kyse olisi jostain nollasumma pelistä, jossa pitäsi olla jatkuvasti skarppian sen kanssa, että läheinen antaisi aina vähintään yhtä paljon takaisin kuin mitä ainakin itse kuvittelee ja uskoo  antavansa, tai voivansa antaa hänelle itse. 

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Sun kaltaisiasi on varmasti aika paljonkin. Monilla kuitenkin työelämä ja perhe-elämä verottaa sen verran voimavaroja, että ei enää sen jälkeen jakseta pohtia syvällisiä. Mulla olisi nykyisin jo aikaa ja voimavaroja pohtiakin, mutta olen tullut iän myötä mukavuudenhaluiseksi enkä enää viitsi käyttää vapaa-aikaani mihinkään syvällisiin pohdintoihin. Töiden jälkeen on mukavampaa vaan nk laittaa aivot narikkaan ja tehdä ja ajatella jotain kivaa. Olen aikuisiällä löytänyt ystävän, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. 

No en nyt sitä ihan noin tarkoittanut 😊 olisi ihana vain jutella ihan kaikkea jonkun kanssa, ei mitään syntyjä syvällisiä alituiseen. Mutta sitä aitoa läsnäoloa. Mulla lapset alkaa olla isompia ja olen sinkku, että tietenkin ero iso perheellisiin...

...tiedän kyllä, mitä se voi olla...

Mitä on aito läsnäolo? Miten se eroaa tavallisesta läsnäolosta eli esim että käy ystävän kanssa lenkillä tai kiertelemässä kirpputoreja?

Ja olen itse todella helvetin hyvä ystävä. Mutta en tarvitse ihmistä, joka toljottaa puhelintaan eikä osaa enää vuorovaikutustaitoja.

Se vesimies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Sun kaltaisiasi on varmasti aika paljonkin. Monilla kuitenkin työelämä ja perhe-elämä verottaa sen verran voimavaroja, että ei enää sen jälkeen jakseta pohtia syvällisiä. Mulla olisi nykyisin jo aikaa ja voimavaroja pohtiakin, mutta olen tullut iän myötä mukavuudenhaluiseksi enkä enää viitsi käyttää vapaa-aikaani mihinkään syvällisiin pohdintoihin. Töiden jälkeen on mukavampaa vaan nk laittaa aivot narikkaan ja tehdä ja ajatella jotain kivaa. Olen aikuisiällä löytänyt ystävän, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. 

No en nyt sitä ihan noin tarkoittanut 😊 olisi ihana vain jutella ihan kaikkea jonkun kanssa, ei mitään syntyjä syvällisiä alituiseen. Mutta sitä aitoa läsnäoloa. Mulla lapset alkaa olla isompia ja olen sinkku, että tietenkin ero iso perheellisiin...

...tiedän kyllä, mitä se voi olla...

Mitä on aito läsnäolo? Miten se eroaa tavallisesta läsnäolosta eli esim että käy ystävän kanssa lenkillä tai kiertelemässä kirpputoreja?

Sitä, että se ei ole enää mitään normaalia olemista. Puhua ja nauraa. Jokaista sanaansa tulee varoa, ihmiset eivät jaksa tukea toisiaan vaikeina aikoina. Jokaisella on koko ajan puhelin ja kaikki on hyvin pinnallista.

Ehkä olet vain erilainen ihminen ja sulle riittää, kun molemmat puhuu toistensa päälle Jani-Petterin harrastuksista.

Minä olen se erilainen ja se on minun tieni.

Erityisherkkyys on sitä...

Mulla on muutamia ystäviä nykyään enää. Ennen oli paljon ihan ahdistumiseen asti. Nykyään vietän aikaa paljon omissa oloissani ja harvemmin otan kehenkään yhteyttä, koska somesta huomaan heidän kiireensä. En halua olla vaivaksi. Muutamiin uskallan itsekin ottaa yhteyttä, koska koskaan ei ole tullut tunnetta etteivät he pidä minusta tai ole osoittaneet seurassa kuinka olen vähempiarvoisempi kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Sun kaltaisiasi on varmasti aika paljonkin. Monilla kuitenkin työelämä ja perhe-elämä verottaa sen verran voimavaroja, että ei enää sen jälkeen jakseta pohtia syvällisiä. Mulla olisi nykyisin jo aikaa ja voimavaroja pohtiakin, mutta olen tullut iän myötä mukavuudenhaluiseksi enkä enää viitsi käyttää vapaa-aikaani mihinkään syvällisiin pohdintoihin. Töiden jälkeen on mukavampaa vaan nk laittaa aivot narikkaan ja tehdä ja ajatella jotain kivaa. Olen aikuisiällä löytänyt ystävän, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. 

No en nyt sitä ihan noin tarkoittanut 😊 olisi ihana vain jutella ihan kaikkea jonkun kanssa, ei mitään syntyjä syvällisiä alituiseen. Mutta sitä aitoa läsnäoloa. Mulla lapset alkaa olla isompia ja olen sinkku, että tietenkin ero iso perheellisiin...

...tiedän kyllä, mitä se voi olla...

Mitä on aito läsnäolo? Miten se eroaa tavallisesta läsnäolosta eli esim että käy ystävän kanssa lenkillä tai kiertelemässä kirpputoreja?

Sitä, että se ei ole enää mitään normaalia olemista. Puhua ja nauraa. Jokaista sanaansa tulee varoa, ihmiset eivät jaksa tukea toisiaan vaikeina aikoina. Jokaisella on koko ajan puhelin ja kaikki on hyvin pinnallista.

Ehkä olet vain erilainen ihminen ja sulle riittää, kun molemmat puhuu toistensa päälle Jani-Petterin harrastuksista.

Minä olen se erilainen ja se on minun tieni.

Erityisherkkyys on sitä...

Varmasti olenkin erilainen ihminen, koska mulle ei ystävän kanssa lenkillä käymisessä tai kirpputorien kiertämisessä ole mitään epänormaalia. Mulle hyvässä ystävyydessä tärkeintä on, että ollaan ja tehdään yhdessä. Tekemisen ei ihan aina tarvitse olla edes kiinnostavaakaan, koska kiinnostavan siitä tekee juuri ystävän kanssa tekeminen. Yksin ei viitsisi vaivautua, mutta hyvän ystävän kanssa kyllä. 

Tuon puhelinhomman  ymmärrän hyvin. Ei muakaan kiinnostaisi viettää aikaani sellaisen kanssa, joka on koko ajan nenä kiinni kännykässä. Kännykkää voi plarailla vaikka kotonakin tai kun on muuten yksin. Minä ja ystäväni kaivetaan kännykät esiin vasta sitten, kun aletaan katsoa reittioppaasta bussiaikatauluja kotiin. Muun ajan kännykät pysyvät käsilaukussa. 

Mitä sitten tulee vaikeina aikoina tukemiseen, niin mulla ystävyydet syntyvät hitaasti. Ei ole tarkoituskaan, että alettaisiin jo varhain tukemaan. Ennen ystävyyden syventymistä kumpikin hakee tarvitsemansa tuen muista ihmissuhteistaan. Ystävikseni on tosin jostain syystä valikoitunut ihmisiä, joilla ei ole ollut kovinkaan paljoa elämässään mitään hirveän vaikeita aikoja. Ihan sellaisia normaaleja vastoinkäymisiä ja harmeja mitä elämään kuuluukin. Ei siis mitään lapsen kuolemia tai omia syöpiä tms. Sen verran kuitenkin vielämolempien ikä  elämän puolella, ettei ole puolisoillakaan dementiaa tms. Välillä tulee puheeksi vanhempien ikääntyminen, mutta kun itse kullekin tulee vuosia lisää, on ihan luonnollista, että myös meidän vanhemmillemme tulee. Normaalia elämänkaarta, vaikka herättääkin joskus surua ja huolta. 

Kerroit aiemmassa kommentissasi, että haluaisit jutella ystäväsi kanssa ihan kaikkea. En ikävä kyllä usko. Jos olisin ystäväsi, voisin jutella sun kanssa tuntikausia tietokantojen optimoinnista,  typescriptistä ja angularista. Tarjoan sulle kaljat jos haluat jutella mun kanssani niistä :D Helpotan asiaa vähän eli voisin jutella kanssasi pitkään myös syvänmerenhaudoista ja niiden eliöistä. Pointtini siis on, että eiköhän sullakin ole tiettyjä asioita, joista haluaisit ystävän kanssa jutella etkä ihan kaikesta? Sun siis pitäisi kohdata sellainen ihminen, joka on kiinnostunut samoista asioista kuin sinäkin ja haluaa myös puhua niistä asioista. Pitää siis tunnistaa itsessään nämä itseä kiinnostavat asiat ja sen jälkeen miettiä, missä voisi kohdata ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista kanssasi. Mitä siis ovat nämä sinun "ihan kaikki" asiasi? Älä vastaa mulle vaan kirjoita vaikka itsellesi niistä lista. Hyvin usein nimittäin ystävyys saa alkunsa, kun tapaa jossain toisen ihmisen, jonka kansa on 1-3 yhteistä kiinnostuksenkohdetta. Kun näistä juttua riittää useammaksikin kerraksi, vähitellen mukaan tulee myös muita asioita, joista voi jälleen löytyä yhteistä. 

Viimeinen kommenttisi eli tuo erityisherkkyys vaikuttaa aika paljon. Uskoisin, että aika moni, johon tutustut, ei oikeastaan edes tiedä, mitä sinä haluaisit tai odotat häneltä. Eritysherkkyytesi vuoksi hän ei myöskään uskallla suoraan kysyä ja oikeasti aika monella ei ole nykyisin edes tarvetta uusille ihmissuhteille. Sen vuoksi kiinnostus tutustua sinuun enempää loppuu. 

52;

Olen tosi pidättyväinen töissä, en puhu näistä luistinharkoista yhtään yms. Mutta olen hauska ja positiivinen. En ole ängennyt kenenkään seuraan ja harvalla on yhteystietojani. Eli en tunge kenenkään seuraan.

Sanon töistä lähtiessä iloisesti heipat.

Nämä omat kirjoituksenikin ovat joutuneet alapeukutetuiksi. Ja ehkä väärinymmärretyiksi.

Mutta kertoo tosi paljon tästä ajastamme, että vain tietynlainen ihminen kelpaa 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Sun kaltaisiasi on varmasti aika paljonkin. Monilla kuitenkin työelämä ja perhe-elämä verottaa sen verran voimavaroja, että ei enää sen jälkeen jakseta pohtia syvällisiä. Mulla olisi nykyisin jo aikaa ja voimavaroja pohtiakin, mutta olen tullut iän myötä mukavuudenhaluiseksi enkä enää viitsi käyttää vapaa-aikaani mihinkään syvällisiin pohdintoihin. Töiden jälkeen on mukavampaa vaan nk laittaa aivot narikkaan ja tehdä ja ajatella jotain kivaa. Olen aikuisiällä löytänyt ystävän, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. 

No en nyt sitä ihan noin tarkoittanut 😊 olisi ihana vain jutella ihan kaikkea jonkun kanssa, ei mitään syntyjä syvällisiä alituiseen. Mutta sitä aitoa läsnäoloa. Mulla lapset alkaa olla isompia ja olen sinkku, että tietenkin ero iso perheellisiin...

...tiedän kyllä, mitä se voi olla...

Mitä on aito läsnäolo? Miten se eroaa tavallisesta läsnäolosta eli esim että käy ystävän kanssa lenkillä tai kiertelemässä kirpputoreja?

Sitä, että se ei ole enää mitään normaalia olemista. Puhua ja nauraa. Jokaista sanaansa tulee varoa, ihmiset eivät jaksa tukea toisiaan vaikeina aikoina. Jokaisella on koko ajan puhelin ja kaikki on hyvin pinnallista.

Ehkä olet vain erilainen ihminen ja sulle riittää, kun molemmat puhuu toistensa päälle Jani-Petterin harrastuksista.

Minä olen se erilainen ja se on minun tieni.

Erityisherkkyys on sitä...

Hei, ymmärrän, että samanhenkisten ystävien puute harmittaa mutta tuo oli mielestäni turhan nokkavasti tokaistu. Yksi "parhaista" tavoista vaikeuttaa ystävien löytämistä on mustavalkoinen vastakkainasettelu tyyliin "minä olen syvällinen ja aito - sinä olet tuollainen pinnallinen teeskentelijä". Kenenkään ei ole pakko ystävystyä liian eri aaltopituudella olevan ihmisen kanssa eikä se ole edes suositeltavaa mutta ei sellainen uniikki lumihiutale -asennekaan oikein ystäviä tuo. Moni filosofisempi tyyppi ei myöskään juuri pidä meteliä itsestään esim. somessa ja on saattanut kokemusten karaisemana oppia pitämään ajatuksensa omana tietonaan. Siksi heitä on tavallisesti niin vaikeaa löytää.

t. eräs toinen syntyjen syvien miettijä

Vierailija kirjoitti:

52;

Olen tosi pidättyväinen töissä, en puhu näistä luistinharkoista yhtään yms. Mutta olen hauska ja positiivinen. En ole ängennyt kenenkään seuraan ja harvalla on yhteystietojani. Eli en tunge kenenkään seuraan.

Sanon töistä lähtiessä iloisesti heipat.

Nämä omat kirjoituksenikin ovat joutuneet alapeukutetuiksi. Ja ehkä väärinymmärretyiksi.

Mutta kertoo tosi paljon tästä ajastamme, että vain tietynlainen ihminen kelpaa 😊

Minä en kuitenkaan ole alapeukuttanut yhtäkään kirjoitustasi. Et ehkä huomaa, mutta mä yrittän auttaa sua. Yritän auttaa sua tunnistamaan itsessäsi ne asiat, joita varten ystävää kaipaat. Tunnistaa ne asiat, joista ystäväsikin tulisi olla kiinnostunut. Koska vain siten voit miettiä, missä ja miten voisit kohdata sellaisen ihmisen. Kerroit nyt, että olet pidättyväinen etkä tunge kenenkään seuraan. Voisiko tuon ja yltiösosiaalisen änkeilyn välistä löytyä kultainen keskitie? Ehkä muut ihmiset ajattelevat, että vaikka oletkin positiivinen ja hauska, et kuitenkaan ole kovin kiinnostunut tutustumaan muihin?  Muut ajattelevat, että haluatkin pitää muihin tietyn etäisyyden eivätkä hekään sitten ala änkeämään sinun seuraasi? Ehkä ajattelevat, että sulla on jo niin paljon ystäviä ja ihmissuhteita, että et haluakaan enempää? Tutustumisessa toiseen ihmiseen pitää antaa pieniä signaaleja, että on mukavaa olla toisen seurassa. Millaisia signaaleja tarvitaan, riippuu tietysti ihan siitä toisesta ihmisestä. 

Oletko koskaan harkinnut tutustumista muihin ihmisiin sosiaalisen median kautta? Onko sulla mitään harrastusta tai muuta mielenkiinnon kohdetta (ihan vaikka vain ruuanlaitto), jolle löytyisi esim Facebookista ryhmiä? Kerroit olevasi positiivinen ja hauska, joten jos olisit jossain sinua kiinnostavassa ryhmässä aktiivinen, sieltä voisi löytyä muitakin "samanhenkisiä". Positiiviset ja ennenkaikkea hauskat ihmiset jäävät niissä helposti muiden mieleen. Jos tähän kiinnostuksenkohteeseesi järjestetään Suomessa jotain tapahtumia, voisit jossain vaiheessa kirjoittaa ja kysyä, huvittaisko jotain ryhmäläistä lähteä sinne mukaasi. Näin sometutustumisesta syntyisi ensimmäinen livekohtaaminen. Eikä tavatessa tulisi vaikeuksia keksiä puhumistakaan, koska kumpaakin kiinnostaa se asia, jota yhdessä olisitte tekemässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Sun kaltaisiasi on varmasti aika paljonkin. Monilla kuitenkin työelämä ja perhe-elämä verottaa sen verran voimavaroja, että ei enää sen jälkeen jakseta pohtia syvällisiä. Mulla olisi nykyisin jo aikaa ja voimavaroja pohtiakin, mutta olen tullut iän myötä mukavuudenhaluiseksi enkä enää viitsi käyttää vapaa-aikaani mihinkään syvällisiin pohdintoihin. Töiden jälkeen on mukavampaa vaan nk laittaa aivot narikkaan ja tehdä ja ajatella jotain kivaa. Olen aikuisiällä löytänyt ystävän, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. 

No en nyt sitä ihan noin tarkoittanut 😊 olisi ihana vain jutella ihan kaikkea jonkun kanssa, ei mitään syntyjä syvällisiä alituiseen. Mutta sitä aitoa läsnäoloa. Mulla lapset alkaa olla isompia ja olen sinkku, että tietenkin ero iso perheellisiin...

...tiedän kyllä, mitä se voi olla...

Mitä on aito läsnäolo? Miten se eroaa tavallisesta läsnäolosta eli esim että käy ystävän kanssa lenkillä tai kiertelemässä kirpputoreja?

Sitä, että se ei ole enää mitään normaalia olemista. Puhua ja nauraa. Jokaista sanaansa tulee varoa, ihmiset eivät jaksa tukea toisiaan vaikeina aikoina. Jokaisella on koko ajan puhelin ja kaikki on hyvin pinnallista.

Ehkä olet vain erilainen ihminen ja sulle riittää, kun molemmat puhuu toistensa päälle Jani-Petterin harrastuksista.

Minä olen se erilainen ja se on minun tieni.

Erityisherkkyys on sitä...

Hei, ymmärrän, että samanhenkisten ystävien puute harmittaa mutta tuo oli mielestäni turhan nokkavasti tokaistu. Yksi "parhaista" tavoista vaikeuttaa ystävien löytämistä on mustavalkoinen vastakkainasettelu tyyliin "minä olen syvällinen ja aito - sinä olet tuollainen pinnallinen teeskentelijä". Kenenkään ei ole pakko ystävystyä liian eri aaltopituudella olevan ihmisen kanssa eikä se ole edes suositeltavaa mutta ei sellainen uniikki lumihiutale -asennekaan oikein ystäviä tuo. Moni filosofisempi tyyppi ei myöskään juuri pidä meteliä itsestään esim. somessa ja on saattanut kokemusten karaisemana oppia pitämään ajatuksensa omana tietonaan. Siksi heitä on tavallisesti niin vaikeaa löytää.

t. eräs toinen syntyjen syvien miettijä

Se on jännä, miten minut on lytätty täällä.

En pidä meteliä missään itsestäni. Töiden jälkeen tulin palstalle ja löysin ketjun.

Pahoittelut kaikille ja hyvää Uutta Vuotta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi syvällinen ja pohtiva vesimiesnainen, jolla hyvä huumori. Tämä somettaminen ei ollut minun juttu. Kaipaan sitä oikeata, aitoa läsnäoloa ja vuorovaikutusta, mitä oli vielä ennen somea. Että myös joku kysyy minultakin, mitä kuuluu ja haluaa vastauksen.

Osa päättyi erooni, yksi voitti EuroJackissä ja muuttui kus i pääk si. Ja muuta kaikkea. Olen ollut varalla, kun on ollut miesystävän kanssa hankalaa tms.

Itse haluan tosiystäviä, joiden eteen jaksaa voimistella, koska ovat sen arvoisia.

Mutta mahdoton tehtävä, koska ihmiset ovat muuttuneet alle 10 vuodessa pinnallisiksi, kylmiksi ja itsekkäiksi.

T akka Itä-Suomesta

Sun kaltaisiasi on varmasti aika paljonkin. Monilla kuitenkin työelämä ja perhe-elämä verottaa sen verran voimavaroja, että ei enää sen jälkeen jakseta pohtia syvällisiä. Mulla olisi nykyisin jo aikaa ja voimavaroja pohtiakin, mutta olen tullut iän myötä mukavuudenhaluiseksi enkä enää viitsi käyttää vapaa-aikaani mihinkään syvällisiin pohdintoihin. Töiden jälkeen on mukavampaa vaan nk laittaa aivot narikkaan ja tehdä ja ajatella jotain kivaa. Olen aikuisiällä löytänyt ystävän, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. 

No en nyt sitä ihan noin tarkoittanut 😊 olisi ihana vain jutella ihan kaikkea jonkun kanssa, ei mitään syntyjä syvällisiä alituiseen. Mutta sitä aitoa läsnäoloa. Mulla lapset alkaa olla isompia ja olen sinkku, että tietenkin ero iso perheellisiin...

...tiedän kyllä, mitä se voi olla...

Mitä on aito läsnäolo? Miten se eroaa tavallisesta läsnäolosta eli esim että käy ystävän kanssa lenkillä tai kiertelemässä kirpputoreja?

Sitä, että se ei ole enää mitään normaalia olemista. Puhua ja nauraa. Jokaista sanaansa tulee varoa, ihmiset eivät jaksa tukea toisiaan vaikeina aikoina. Jokaisella on koko ajan puhelin ja kaikki on hyvin pinnallista.

Ehkä olet vain erilainen ihminen ja sulle riittää, kun molemmat puhuu toistensa päälle Jani-Petterin harrastuksista.

Minä olen se erilainen ja se on minun tieni.

Erityisherkkyys on sitä...

Hei, ymmärrän, että samanhenkisten ystävien puute harmittaa mutta tuo oli mielestäni turhan nokkavasti tokaistu. Yksi "parhaista" tavoista vaikeuttaa ystävien löytämistä on mustavalkoinen vastakkainasettelu tyyliin "minä olen syvällinen ja aito - sinä olet tuollainen pinnallinen teeskentelijä". Kenenkään ei ole pakko ystävystyä liian eri aaltopituudella olevan ihmisen kanssa eikä se ole edes suositeltavaa mutta ei sellainen uniikki lumihiutale -asennekaan oikein ystäviä tuo. Moni filosofisempi tyyppi ei myöskään juuri pidä meteliä itsestään esim. somessa ja on saattanut kokemusten karaisemana oppia pitämään ajatuksensa omana tietonaan. Siksi heitä on tavallisesti niin vaikeaa löytää.

t. eräs toinen syntyjen syvien miettijä

Se on jännä, miten minut on lytätty täällä.

En pidä meteliä missään itsestäni. Töiden jälkeen tulin palstalle ja löysin ketjun.

Pahoittelut kaikille ja hyvää Uutta Vuotta!

Hyvää Uutta Vuotta sinullekin!

Mä kuitenkin tähän sun viimeiseen kommenttiisi lainaan toista omaa kommenttiasi "Jokaista sanaansa tulee varoa..." Huomaatko itse, että myös muiden pitäisi varoa jokaista omaa sanaansa, koska muuten suutut tai pahoitat mielesi? Voisiko tässä olla yksi syy, miksi sun on vaikea saada uusia ystäviä? Joudut itse varomaan jokaista sanaasi, mutta niin joutuvat kaikki muutkin sinun kanssasi. Mikään ihmissuhde ei pääse kehittymään, jos puolin ja toisin pitää olla koko ajan varuillaan. 

Toivon silti, että joistain kommenteistani olisi ollut sulle edes jotain apua, kun mietit, mistä ja miten löytäisit ystävän. 

t. Se 52

52, hatunnosto sinulle rakentavista ja kärsivällisistä kommenteistasi. Tällä palstalla törmää harvoin noin empaattiseen lähestymistapaan. En tiedä, millä alalla olet mutta jo näiden näyttöjen perusteella soveltuisit varmasti johonkin ihmissuhdeneuvonta- tai muuhun auttamistyöhön.

Vierailija kirjoitti:

52, hatunnosto sinulle rakentavista ja kärsivällisistä kommenteistasi. Tällä palstalla törmää harvoin noin empaattiseen lähestymistapaan. En tiedä, millä alalla olet mutta jo näiden näyttöjen perusteella soveltuisit varmasti johonkin ihmissuhdeneuvonta- tai muuhun auttamistyöhön.

Kiitos :) Mä olen koodari ammatiltani eli en ihmissuhdetyössä vaan näpyttelen päivät pitkät tietokonetta. Toisaalta aika yksinäisen ja itsenäisen työni vuoksi mulle ehkä onkin tärkeää ystävät. Ystäviä ei tarvitse olla montaa, kunhan on sellaiset, joiden kanssa on kiva olla ja tehdä yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Aito ystävyys aikuisena on vaikea löytää koska suurin osa ihmisistä on k-u-s-ip-äitä. 

Totuus!